Foo Fighters

  • 56 168
  • 246

Erkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turkulaiset
26 pvä on kyllä keskiviikko.

Mistäs tiedät, etten aio mennä jo tiistaina jonottamaan makuupussissa... ;-)

(Toisin sanoen kiitos korjauksesta. Päivä ei ollut piirtynyt erityisen hyvin mieleen, kun työesteiden takia lippujen hankinta on kaverin vastuulla.)
 

-FNM-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Foo Fighters tullut nähtyä pari kertaa livenä. Ensimmäinen oli aikoinaan ollut muistaakseni Koffin-kisa. Kaveri voitti liput ja siellä tuli oltua. Toinen kerta oli Provinssissa. Tällä kertaa ajankohta on sen verran huono etten pääse mulkoilemaan.

En tiedä kuinka Foo Fightersin kanssa paikalliset Elävän Musiikin Yhdistykset toimivat, mutta kannattaa kysellä josko yhteiskuljetuksia lippujen kera olisi tiedossa. Tuli jokunen vuosi sitten käytyä Faith No Morea Helsingissä katsomassa täältä Jyväskylästä, ja melkein lipun hinnalla sai kuljetukset kaupan päälle.
 

MS

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72, EuPa, Veitsiluodon Vastus,Hoopi Hänninen
Keikkapäivä on muuten juhannussunnuntai.
Aikoinaan Cherin Hartwall Areenan konsertti siirtyi juhannuslauantaille ja lippuja palautettiin niin paljon takaisin, että konsertti peruttiin. Juhannussunnuntai on varmasti parempi päivä järjestää konsertti, mutta ei täysin varma ajankohta. Moni on kuitenkin mökillä tai maalla viettämässä juhannusta.
 

Jne

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal FC, Florida Panthers
Mun oli pakko luennolta poistua klo 8:55 vartiksi, no ei tuntunut maikkaa haittaavan hyvä niin.
Uutta albumia odotellessa, silti toivottavasti vetävät aimo kasan vanhojakin biisejä Helsingissä!
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
FF:n uusin sinkku ROPE kuunneltavissa bändin kotisivuilta. Muutamien kuuntelujen jälkeen alkaa biisi kolahtamaan. Tulisi jo huhtikuu, että saisi bändin uuden levyn hyllystöön.
 

mekabyte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilmajoki HT, sympatiat Kärpille
FF:n uusin sinkku ROPE kuunneltavissa bändin kotisivuilta. Muutamien kuuntelujen jälkeen alkaa biisi kolahtamaan. Tulisi jo huhtikuu, että saisi bändin uuden levyn hyllystöön.

Mielenkiintoinen biisi, TCV vaikutteita mun mielestä kehissä. Tuttua Foota toki aimo annos mukana. En tiedä miten tuo nettiversio pakattu, mutta vähän tukkoisen kuuloinen alku, jotenkin ns täynnä ja vokaalit jäi alle, kompressoitu liikaa.
 
FF:n uusin sinkku ROPE kuunneltavissa bändin kotisivuilta. Muutamien kuuntelujen jälkeen alkaa biisi kolahtamaan. Tulisi jo huhtikuu, että saisi bändin uuden levyn hyllystöön.

Mulle se toinen sinkku White Limo kolahtaa huomattavasti tykimmin. Musavideo on priimaa. Biisi kuulostaa itse asiassa jonkun verran Weenie Beenieltä. Toimii!

Liput 26/6 on luonnollisesti hallussa ja odotukset ovat kovat. e: linkki vie youtubeen.
 
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt olis koko vielä julkaisematon levy Wasting Light kuunneltavana Foo Fightersin sivuilla, olkaapa hyvä.

Itselleni erityisesti I Should've Known ja Arlandria iskee heti parin kuuntelukerran jälkeen.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Nyt sitten selvisi se, etten aloita kesälomaani vielä juhannuksesta, vaan pitää tulla takas Hkiin juhannuksen jälkeen. Ostin siis pari lippua keikalle, vielä niitä siis sai.
 

John Copter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nöyrästi ylimielinen rikollislauma, #9
Kyllähän tuo uusi levy hyvältä kuulostaa.

Se tuli yllätyksenä että Pat Smear on jälleen liittynyt bändin vahvuuteen pysyvästi, ainakin vanhan hihnan nimi on laitettu levyn takakanteen bändin jäsenistöön.
 

Saarinen#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid C.F, Helsingin Jokerit
Kenelläkään tietoa, monta tuhatta lippua on myyty jo kesän keikalle, että voiko vielä ostaa?
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Wasting light vaikuttaa parin kuuntelun jälkeen varsin hyvältä levyltä. Ei parhaiden aikojen veroista kamaa, mutta parempi kuin edellinen. Silläkin toki oli hetkensä ja avausbiisi oli suorastaan huikea.

Cobainista kertova "I should have known" raa´an soundinsa kera toimii kuin häkä. Aiemmin kuultu Rope ja Arlandria jäivät myös hyvin mieleen. Toimii.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nyt on uutta levyä kuunneltu monta kertaa ja on se kyllä kovempi mitä esim. pari edellistä levyä. Innostui taas ihan kunnolla uudelleen FF:stä. Ja tämän KLIK! (linkki vie telkku.com sivustolle Foo Fightersin dokumentin lisätietoihin) innoittamana tuli lopultakin tilattua ne liput kesän keikalle.

Oli kyllä todella laadukas dokumentti. Tuli JIM:iltä tuossa muutama päivä sitten ja tulee nyt uudelleen Neloselta. Kannattaa todellakin katsoa, tosi hyvin käydään FF:n tarina alusta loppuun ihan uusimman levyn nauhoituksiin asti.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Itsekin olen kuunnellut levyä aika perkeleesti ja tykkään kyllä paljon. 1, 2, 3, 5, 10 kaikki biiseinä ihan saatanan kovia. Dear Rosemary vetää jo hiljaiseksi. Kyseessä on kokonaisuudessaan mielestäni lähes täydellinen musiikkikappale.
 

Nickerson#50

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ja tämän KLIK! (linkki vie telkku.com sivustolle Foo Fightersin dokumentin lisätietoihin) innoittamana tuli lopultakin tilattua ne liput kesän keikalle.

Oli kyllä todella laadukas dokumentti. Tuli JIM:iltä tuossa muutama päivä sitten ja tulee nyt uudelleen Neloselta. Kannattaa todellakin katsoa, tosi hyvin käydään FF:n tarina alusta loppuun ihan uusimman levyn nauhoituksiin asti.
Kiitos tästä! Tuli katsottua dokumentti tässä aamusella nauhoitettuna. Todella mielenkiintoinen ja säväyttävä tuotos. Olen pikkupojasta asti ollut Nirvanan suuri fani, into on ehkä nyt jo päässyt laskemaan, mutta kaikki kunnia Dave Grohlille siitä että hän on pystynyt jatkamaan siitä mihin Nirvana jäi Cobainin itsemurhan jälkeen. On se vaan kova äijä, huhhuh...

Melkein on pakko nähdä FF kesällä.
 
Nyt on uutta levyä kuunneltu monta kertaa ja on se kyllä kovempi mitä esim. pari edellistä levyä. Innostui taas ihan kunnolla uudelleen FF:stä.

Mulla on ollut Foo Fightersista useampien vuosien "tauko", mutta nyt kaveri kehui levyä joten innostuin sen hankkimaan. Hyvää settiä näin muutaman kuuntelukerran jälkeen, itse asiassa aloin jo vähän harmittelemaan kun ei ollut tullut hankittua lippuja Kalasataman keikalle. Eilen kävi sitten tuuri ja sain pomolta pari tikettiä, nyt ei maltakaan sitten enää odotella ensi viikon sunnuntaita!

Onkos kellään tietoa noista kiertueen aikaisempien keikkojen seteistä? Olisi kiva vähän urkkia mitä tuleman pitää...
 
Mulla on ollut Foo Fightersista useampien vuosien "tauko"...

Sama käyny täälläkin, yhtye vähän jäänyt unholaan kun tuli teininä kuunneltua aika paljonkin. Ropen kuulin televisiosta ja se C-osa on ehkä parasta riehumis/päätäseinään/huoraa turpaan rokkia, meinaa varsinkin parin bissen jälkeen mieli tuhota jotakin. Nyt kuuntelen levyä spotifysta ja biisi nro 5. menossa, aika jäätävän loistavaa musiikkia !
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onkos kellään tietoa noista kiertueen aikaisempien keikkojen seteistä? Olisi kiva vähän urkkia mitä tuleman pitää...

Mitä tuossa muutama viikko sitten katselin, niin olivat soittaneet ensin koko levyn alusta loppuun. Sitten perään jotain 10+ kappaletta vanhemmilta levyiltä. Toivottavasti samantyylinen setti olisi Helsingissäkin.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
Mitä tuossa muutama viikko sitten katselin, niin olivat soittaneet ensin koko levyn alusta loppuun. Sitten perään jotain 10+ kappaletta vanhemmilta levyiltä. Toivottavasti samantyylinen setti olisi Helsingissäkin.

Noinhan se on mennyt. Grohl on maininnutkin että jos kerran paikalle tullaan, niin soitetaan sitten kunnon keikka, pitemmän kaavan mukaan. Siitä bändi ilmeisesti itsekin nauttii. Asenne siis kohdillaan.
 
Mitenkähän tuonne on liput menneet kaupaksi? Vielä niitä ainakin lippupalvelusta saa, mutta itsellä rahatilanne antaa periksi vasta loppuviikosta ja toivon mukaan silloin niitä on vielä jäljellä. Aina tietysti joku kaupittelee ennen keikkaa keikkapaikan lähiössä, mutta mielummin sitä lähtee matkaan lipputaskussa kuin tuskailee sen hankinnassa.

Itse olen hieman myöhäis herännyt bändin suhteen, toki tullut kuunneltua satunnaisia biisejä paljonkin mutta uusimman levyn myötä on sitten kolahtanut oikein kunnolla. Wasting Light on parasta mitä yhdeltäkään artistilta on tullut ulos piiiitkään aikaan.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Back & Forth dokumentti ja Live @ Wembley, suosittelen.

Livetaltioinneista Hyde Park (2006) pesee mielestäni Wembleyn selvästi. Ei sillä, että Wembleykään huono olisi, mutta kyllä HP on perkele vaan paljon parempi. Aloittelijan kannattaa ehdottomasti aloittaa mieluummin siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös