Mainos

Foo Fighters

  • 57 224
  • 246

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Ihmeellistä ettei Foolle ole vielä omaa ketjua, vaikka kaiken maailman mokomoilla ja kotiteollisuuksilla on omansa. Onhan tämä kuitenkin maailman paras bändi tämäkin!

Kaikkihan tietävät että laulaja/kitaristi/nokkamies Dave Grohl on edesmenneen Nirvana-yhtyeen rumpali. Eikä tästä sen enempää.
Ensimmäinen Foo-albumi (Foo Fighters) ilmestyi heti seuraavana vuonna Cobainin kuoleman jälkeen, eli 1995. Seuraava albumi (The colour and the shape -97) on mielestäni ryhmän paras, sisältäen monta erinomaista tekelettä. Tämän jälkeen levyjen taso on laskenut julkaisu julkaisulta, (There is nothing left to lose -99, One by one -02 sekä In your honor -05) vaikkakin helmiä löytyy myös näistä.

Orkesteri on soittanut yhden kerran Suomessa, Koffin kutsuvieraskeikan Tavastialla syksyllä -04(?) Keikka oli aivan hurmoksellinen ja kovasti odotankin että tulisivat vielä joskus käymään pohjolassa.

Kaikki levyt löytyvät hyllystäni + liveDVD. Uusi sinkku (Pretender) on sen verran vakuuttava että odotukset kohta julkaistavaa levyä kohtaan ovat korkealle. Joku sanoi nähneensä tästä videonkin, mutta omiin silmiini ei vielä ole osunut. Videot ylipäätänsä ovat FF:llä olleet todella korkeatasoisia.

Oliko kuinka moni muu tuolla ym. Tavastian keikalla? Ja paljonko meni ilmaista Koffia tuon illan aikana?!
 

Clocks

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Oliko kuinka moni muu tuolla ym. Tavastian keikalla? Ja paljonko meni ilmaista Koffia tuon illan aikana?!

Paikalla olin, ei muistikuvia paljon meni olutta mutta kai sitä nyt jonkun verran kumminkin. Paljon ei ollut tietoa bändistä ennen tuota keikkaa, mutta käytännössä levykaupan kautta tuli kotia mentyä. Uutta odotetaan täälläkin, ja itseasiassa pitäisi tuo vanhempi tuotanto kahlata myös kokonaan läpi.
 

Nupe#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ihmeellistä ettei Foolle ole vielä omaa ketjua, vaikka kaiken maailman mokomoilla ja kotiteollisuuksilla on omansa. Onhan tämä kuitenkin maailman paras bändi tämäkin!

Jep, itse ihmettelin samaa mutta en saanut kerättyä tarpeeksi rohkeutta avatakseni uuden ketjun. Kyseessä on todellakin loistava bändi, yksi meikäläisenkin suosikeista.

albumi (The colour and the shape -97) on mielestäni ryhmän paras, sisältäen monta erinomaista tekelettä. Tämän jälkeen levyjen taso on laskenut julkaisu julkaisulta, (There is nothing left to lose -99, One by one -02 sekä In your honor -05) vaikkakin helmiä löytyy myös näistä.

Omasta mielestäni levyjen taso ei kyllä ole laskenut tuon "The Colour And The Shape" -albumin jälkeen. Varsinkin "One By One" on aivan mahtava levy. Toiseksi uusimmalta "In Your Honor" levyltä odotin kyllä hieman enemmän, vaikka silläkin on monta todella hyvää kappaletta.

Miten onko kukaan vielä kuullut uusinta "Echoes, Silence, Patience & Grace" levyä? Löytyykö levyltä kuinka monia "The Pretender", "All My Life", "Have It All", "Breakout", "Monkey Wrench" biisin kaltaisia rokkaavia kappaleita? Tuo uusin sinkku The Pretender asetti aika korkeat odotukset uudelle levylle.

Itse oli albumi tarkoitus hommata heti kun julkaisupäivä koittaa, mutta HIM:in uusimman levyn "Special Edition" painos rohmusi rahat toistaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Iltasanomien Plussa-liitteen mukaan suomalaisilla keikkajärjestäjillä ei ole nykyään varaa Foo Fightersiin.

Ei haittaa! Tänään (ke 26.9.) Helsingissä, entisen linja-autoaseman Henry's Pubissa, soittaa loistava Few Fighters. Kannattaa siunaantua paikalle, mikäli ei ole menossa Tavastialle Natuvissysiä katsomaan!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Ei haittaa! Tänään (ke 26.9.) Helsingissä, entisen linja-autoaseman Henry's Pubissa, soittaa loistava Few Fighters. Kannattaa siunaantua paikalle, mikäli ei ole menossa Tavastialle Natuvissysiä katsomaan!
Onko tämä sama pumppu, joka soitti toissa kesänä Ruisrockin rytmiteltassa? Ei jäänyt pahemmin mieleen, vaikka Foo-diggari olenkin. Ehkä se johtui siitä, että AIC-cover tyhjensi pajatson.

Mutta parin tunnin päästä pitäisi käydä nappaamassa uusi plätty mukaan. Mitä keskustan levykauppaa suosittelette uus-helsinkiläiselle? Vai haenko kylmästi Stockalta?
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Onko tämä sama pumppu, joka soitti toissa kesänä Ruisrockin rytmiteltassa? Ei jäänyt pahemmin mieleen, vaikka Foo-diggari olenkin. Ehkä se johtui siitä, että AIC-cover tyhjensi pajatson.

On, samainen sakki. Viime keikka pari-kolme kuukautta sitten kesti tuollaiset 2½ tuntia ja mukana oli kaikkea suurelle väelle tuntemattomampaakin rallia sekä välipalana pari hienoa uusiosovitusta. Pääsääntöisesti vetävät kuitenkin tosiaan coverimeiningillä.

Ja pitää kyllä paikkansa, että AIC-tribuutti tyhjensi pajatson melko täydellisesti. Onko Rustiin tullut muutoin perehdyttyä?

Mutta parin tunnin päästä pitäisi käydä nappaamassa uusi plätty mukaan. Mitä keskustan levykauppaa suosittelette uus-helsinkiläiselle? Vai haenko kylmästi Stockalta?

Keltainen Jäänsärkijä siinä Tavastian vieressä Urho Kekkosen kadulla. (Kampin keskuksen Annankadun exitistä pihalle.) Ainoa oikea levykauppa koko kylässä.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Foo Fightersin levyjä on tullut omistettua jo pidemmän aikaan ja toissa kesänä onnistuin saamaan liput Lontoon Hyde Parkin keikalle, joten bändikin on nähty tositoimissa. FF on vielä parempi livenä, kuin mitä levyllä. Dave Grohlin "fucking 85 000 people. Fucking soul out!"-huudahdukset tulvivat vieläkin mieleeni. Keikalla nähtiin Lemmy laulamassa Probotia ja pari Queenin kundia.

No se siitä brassailusta, mutta olisi kyllä loistavaa saada bändi joskus kunnon keikalle Suomeen. Uusi biisi ainakin kuulostaa loistavalta, toivottavasti myös levy.

Keltainen Jäänsärkijä on tosiaan must levykauppa stadissa.
 

dali

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lamoriellon Enkelit, the Spirit of CBA
Uusi levy alkoi tuossa pyöriä soittimessa ja alku vaikuttaa suorastaan erinomaiselta. Alku mennään lujaa ja sitten vähän jarrutellaan. Long road to ruin tulee ainakin soimaan ahkerasti formaattiradioiden- ja televisiokanavien listoilla.

Tätä levyä odotellessa tuli hieman epätodellinen fiilis, kun havahduin bändin varsin pitkään uraan. Bändi - tai no Dave ja vaihtuvat muusikot ympärillä - on soittanut jo 12 vuotta. Eihän siitä pitänyt niin kauan olla, kun This is a call ja Big me soivat radiossani.

Joskus lukioaikaan musiikkitunnille raahasin "viikon levyksi" tuolloin uunituoreen Colour and the shapen. Hey, Johnny Park! ei herättänyt kovin myönteistä vastaanottoa. Moni ihmetteli myös, että mistä tällainen bändi nyt oikein on tullut. Pari tyyppiä osasi yhdistää Daven Nirvanaan.

Ainakin minun on vaikeaa nostaa mitään yhtä levyä selkeästi ylitse muiden. Kaikki ovat jollakin tapaa merkittäviä kiekkoja. Se, mikä meikäläistä kiehtoo tässä bändissä eniten, on se, miten jokaiselle levylle on saatu omanlainen ilmeensä ja bändi kehittyy menemällä uusille alueille malliin Skin & Bones -kiekko, jossa biisit sovitettiin kokonaan uusiksi. Osa näistä sovituksista toimi ja osa vähän vähemmän, mutta hienoa, että homma tehtiin kunnolla, eikä vain lisäämällä parit jouset taustalle.

Suosikkilevy vaihtelee vähän fiilisten mukaan, mutta biiseistä täytyy nostaa jalustalle Aurora, Exhausted, Cold day in the sun (Taylor Hawkinsin laulamana), All my life, Come back, My Hero ja keikkojen päätösbiisi Everlong.

Niin ja tietenkin on Foon kohdalla puhuttava myös erinomaisista musiikkivideoista. Big Me, Low ja Learn to fly ovat oivallisia huumoripätkiä ja nuorison suosimia videoita, jotka nousevat esiin, kun puhutaan hyvistä videoista. Itselleni ovat jääneet mieleen myös videot sellaisista biiseistä kuin My hero ja Walking after you. Vaikka videolla kuultava versio biisistä ei ole mielestäni alkuperäisen veroinen, on video sydäntäsärkevän kaunis.

Ja tosiaan hienoa, että FF sai oman ketjunsa. Itsekin meinasin ketjua aukoa, mutta säästyinpä siltä vaivalta, kun datsun kerkesi ensin.
 

Tuomas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vain yksi jengi Stadista
Keltainen Jäänsärkijä siinä Tavastian vieressä Urho Kekkosen kadulla. (Kampin keskuksen Annankadun exitistä pihalle.) Ainoa oikea levykauppa koko kylässä.
Ja Jokereiden faniyhdistykseen kuuluvat voivat hakea sieltä tämänkin levyn 10% alennuksella ;)

Foo Fighters on omakin pitkän linjan suosikki ja aina ollut keikkatoiveissa mutta väliin jäänyt kun ulkomaille ei ole jaksanut lähteä katsomaan.

Tämä The Pretender on kyllä kolahtanut kovaa joten levy on pakkohankinta. Edellinen jäikin omalla osalla melko vähälle kuuntelulle kun jotain siitä levystä puuttui. Enkä vieläkään ole keksinyt mitä vaikka on tullut "pakollakin" yritettyä levyä kuunnella.

Arvostus moniosaaja Grohlia kohtaan on kyllä korkealla. Lähes kaikki mitä tekee tai missä on mukana tuntuu olevan loistotavaraa.
 

Jj

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, FCB
Seuraava albumi (The colour and the shape -97) on mielestäni ryhmän paras, sisältäen monta erinomaista tekelettä.

Tuostahan ilmestyi juuri 10v -juhlapainos, sisältäen nipun bonusbiisejä, mm. mainion coverin Gerry Raffertyn Baker Streetistä. Muuten olen samoilla linjoilla, Colour ehdottomasti paras kokonaisuus ja sisältää muutenkin parhaimmat FF biisit (Monkey wrench ehkä eniten rock kipale ikinä missään). Sen jälkeisten studiolevyjen kappaleissa on kyllä helmiä mutta meikää hieman häiritsee niiden epätasaisuus. Uusi single taas lupaavan reipasta menoa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Täälläkin pyörii tuo uusi levy soittimessa. Ja täytyy sanoa, että kun luin tuota avaustekstiä niin tuli sellainen olo, että olisin itse kirjoittanut sen. Tismalleen samaa mieltä - etenkin siitä että tuo The Colour and the Shape on bändin paras biisi ja siitä parhaat ovat Hey, Johnny Park!, My Hero sekä EVERLONG. Monkey Wrench on myös loistava, mutta nuo kolme ovat ylitse muiden.

Ensimmäinen Foo-levy oli hyvä, mutta tuo toinen teos oli mahtava. The Colour and the Shapeä seurannut There is Nothing Left to Lose oli ihan mukava levy. Itse tykästyin sellaisiin biiseihin kuten Aurora, Live-In-Skin, Headwires ja MIA. Ja Ain't It the Life on lisäksi hieno biisi. Oikeastaan levyn loppupuolisko on jotenkin iskenyt enemmän kuin sen alku.

One By One oli sekin hyvä, mutta ei aiheuttanut yhtä paljon nautintoja kuin edelliset tekeleet. Samaa voisi myös sanoa In You Honourista jos sieltä ei löytyisi tuota Taylorin laulamaa Cold Day in the Sun biisiä. Aivan mahtava. Miehellä on miellyttävän käheä ääni, joka sopii loistavasti classic rock-henkiseen biisiin.

Mitä tulee tähän uusimpaan lättyyn, niin toistaiseksi The Pretender on levyn parasta antia - se on myös yksi Foo Fightersin parhaimpia biisejä näin yleisestikin. Summer's End toimii myös - jälleen sellaista perinteistä rokkia, jota Foot vetää todella hienosti.

Sääli vaan ettei bändiä ihan heti nähdä Suomessa. Keikkapalkkiot ovat sen verran kovia tällä hetkellä ja kysyntä myös. Bändi voisi soittaa pelkästään Englannissa seuraavan vuoden ajan ja keikat olisivat kaikki loppuunmyytyjä.
 

Lombardi18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokipojat, Washington Capitals, Manchester United
Kyllä on pojat nyt avanneet kerrassaan loistavan ketjun. Itse omistan kaikki FF:n levyt ja pitää sanoa, että pojat rockkaa ihan kympillä, jopa yhdellätoista. Colour and the Shape on myös minun mielestä todella toimiva kokonaisuus. Ja Ensimmäisten kuuntelujen perusteella tämä uusinkin on todella toimiva kokonaisuus. Ei se Herra Grohl kyllä osaa tehdä huonoa materiaalia. FOOT SUOMEEN JA HETI, MAKSOI MITÄ MAKSOI!!!
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Huomatkaapa kaikki että Yle Extra näyttää tänään FF-keikan alkaen klo 22! Kerro kaverillesikin ettei mene sivu suun!
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Huomatkaapa kaikki että Yle Extra näyttää tänään FF-keikan alkaen klo 22! Kerro kaverillesikin ettei mene sivu suun!
Upeeta. Ja niin on myös uusi levy. Pariin kertaan se tuli eilen kuunneltua, enkä pettynyt, vaikka odotin aika paljon. Grohl on mennentullen genren kovin laulaja tällä hetkellä ja biiseissä on yhä potkua. Foo Fighters on kuin arvoviini. Paranee vain vanhetessaan.
 

Rebel

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki
Huomatkaapa kaikki että Yle Extra näyttää tänään FF-keikan alkaen klo 22! Kerro kaverillesikin ettei mene sivu suun!

Uuh. Mahtavaa! Kyseessä juurikin toissa kesän Hyde Parkin keikka, loistava temppu Yleltä.

Näköjään Australiassa onkin jo viime vuonna julkaistu toi Hyde Parkin keikka, joten tilasin sen ebaysta heti itselleni. Mutta euroopan julkaisukin on tulossa, 20.11.2007!!!:
http://de.click2music.co.uk/3rd/Prezence/foofighters/livedvd/index.html
 
Viimeksi muokattu:

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Upeeta. Ja niin on myös uusi levy. Pariin kertaan se tuli eilen kuunneltua, enkä pettynyt, vaikka odotin aika paljon.
Jep, uusi levy on nyt kuunneltu 4-5 kertaa (ja soi myös parhaillaan.) Levy on paljon parempi kuin pari edellistä, upeaa!
Ensimmäiset 5 biisiä ovat hyviä tai erittäin hyviä (The Pretender, Let it die, Erase/replace, Long road to ruin ja käsittämättömän hieno Come alive.) 3 turhaakin viisua levyllä on (Stranger things have happened, Ballad of Beaconsfield miners ja Home) mutta näiden olemassaolo ja sijoittelu levyllä vain korostavat hyvien biisien toimivuutta.

Jotain ihmeellistä tässä orkesterissa todellakin on.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jep, uusi levy on nyt kuunneltu 4-5 kertaa (ja soi myös parhaillaan.) Levy on paljon parempi kuin pari edellistä, upeaa!
Ensimmäiset 5 biisiä ovat hyviä tai erittäin hyviä (The Pretender, Let it die, Erase/replace, Long road to ruin ja käsittämättömän hieno Come alive.) 3 turhaakin viisua levyllä on (Stranger things have happened, Ballad of Beaconsfield miners ja Home) mutta näiden olemassaolo ja sijoittelu levyllä vain korostavat hyvien biisien toimivuutta.

Jotain ihmeellistä tässä orkesterissa todellakin on.
Tismalleen.

Echoes, Silence, Patience & Grace on ollut tehosoitossa ja se kuulostaa koko ajan vaan paremmalta. The Pretender on huikea biisi, mutta juuri nuo Let It Die, Erase/Replace, Long Road To Ruin sekä Come Alive osoittavat Foo Fightersin hienouden.

Täytyy jo nyt myöntää, että tämä uutukainen sijoittuu Foo-listalla kakkoseksi The Colour and the Shapen jälkeen. Ja se on paljon sanottu se.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Aloin koostamaan Foo Fighters-kokoelmaa ihan omaksi ilokseni. Lähinna ajattelin plokata hitaat viisut pois. Onpas taas mukava kuunnella kaikki levyt ensimmäisestä alkaen ajatuksella läpi.

On vaan kova levy tuo ihan ensimmäinenkin.
 

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Aloin koostamaan Foo Fighters-kokoelmaa ihan omaksi ilokseni. Lähinna ajattelin plokata hitaat viisut pois.
On the Mend ja Razor mahtuisivat koska tahansa omalle kokoelmalleni. Joista tulikin mieleeni, että aika hyvin toteutettu FF:n Skin&Bones -dvd. Heikommalta bändiltä ja köykäisemmällä biisimateriaalilla tuollainen puoli-unplugged ei taatusti saisi aikaan kuin myötähäpeää.
 

Datsun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Toronto, Saksa
Mieli maassa kaikkien tämän päivän surullisten uutisten vuoksi...vaan Yle Extran musiikkitv näytti Foon uuden videon Long road to ruin-biisistä. Piristi! Onneksi kaiken paskan vastapainoksi on paljon hyvääkin.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Pitäisikö järjestää joku kansalaiskeräys, että tämä maailman paras bändi saataisiin kylään? Jotain vitun 50 centiä odotellaan limusiineiila, mutta missä on oikea kuningas? Dave Grohl. Foo Fighters. Väkevin bändi ikinä, minun eläessäni.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös