Periaatteessa tämä viesti sopisi paremmin johonkin taloustieteeseen/talousfilosofiaan erikoistuneempaan ketjuun ja meinasin sen laittaakin tänne:
Julkinen talous ja sen tasapainotus. Kuitenkin päätin, että paremman puutteessa ja hyvään ketjunavaukseen valmistautumattomana laitan viestin filosofiaketjuun. Onhan linkkaamani juttukin osa "Philosophy brief" -juttusarjaa, jossa esitellään liberaalien ajattelijoiden oppeja ja niiden soveltuvuutta nykymaailmaan talous edellä.
Juttu koskee John Maynard Keynesia, jonka kutsuminen taloustieteilijäksi olisi hänen aliarviointiaan. Kyseessä oli merkittävä ajattelija ja aikanaan huomattava matemaatikko ja todennäköisyysteoreetikko. Juttu voisi kiinnostaa nimimerkkiä
@mjr, jonka kanssa jaamme ihailun ja kunnioituksen tätä kolossaalista hahmoa kohtaan.
En lähde kirjoittamaan täyttä referaattia, vaan suosittelen tutustumaan itse Economistin artikkeliin, joka ei ole kohtuuttoman pitkä. Se löytyy täältä:
Was John Maynard Keynes a liberal?
Erityisesti haluan nostaa jutusta esille joskus aiemmin mjr:n kanssa keskustellessani niin ikään esiin nostamani pointit, joista hyvin moni Keynesistä keskusteleva ei tunnu olevan tietoinen (toisin kuin mjr, joka oli hyvinkin tietoinen). Tiivistettynä siis Keynes ei todellakaan ollut vasemmistolainen ja hänen moraalikäsityksensä oli peräisin klassisesta liberalismista johon hänen filosofiansakin nojasi. Keynes ei kuitenkaan allekirjoittanut näkemystä Laissez-faire-kapitalismin paremmuudesta ja valtion sekaantumattomuudesta vaan näki sisäsyntyisiä ongelmia jotka voisivat vaarantaa vapaan liberaalin valtion. Tuosta on vaikea olla eri mieltä sikäli, että historiasta voidaan todeta talouskriisien ruokkineen äärilaitojen kannatusta ja johtaneen totalitarismiin.
Keynesin suosimaa finanssipoliittista elvytystä (jonka rinnalle on tullut rahapoliittinen elvytys) voidaan harrastaa esim. valtion tekemien tai tukemien investointien muodossa, mutta myös verotuksella ja sosiaalituilla: Tuloverotus ja työttömyysturva ovat luonnostaan kiristäviä kun taloudessa menee hyvin ja vastaavasti elvyttäviä kun talous sakkaa. Jutussa nostetaankin esiin, että valtio voikin olla sitä keynesiläisempi mitä pienempi sen vero-osuus on (laman aikana). Tämä esimerkki osoittaa kuinka Keynesin suosittamat politiikat eivät ole luonteeltaan välttämättä vasemmistolaisia saati oikeistolaisia. Keynesiläisyys ei vaadi suurta valtiota, ja Keynes itse näki verotukseltaan "sopivan valtion" ylärajaksi vain puolet Suomen nykyisen valtion koosta. Tärkeää on myös että Keynes tajusi itse ajatustensa potentiaalisen houkuttavuuden autoritaarisen valtion toimesta ja sellaisen oikeuttamiseksi. Hänelle olikin tärkeää, että sekaantumista tehdään "vastahakoisesti". Pari otetta kiireisille lukijoille:
IN 1944 Friedrich Hayek received a letter from a guest of the Claridge Hotel in Atlantic City, New Jersey. It congratulated the Austrian-born economist on his “grand” book, “The Road to Serfdom”, which argued that economic planning posed an insidious threat to freedom. “Morally and philosophically, I find myself”, the letter said, “in a deeply moved agreement.”
Hayek’s correspondent was John Maynard Keynes, on his way to the Bretton Woods conference in New Hampshire, where he would help plan the post-war economic order. The letter’s warmth will surprise those who know Hayek as the intellectual godfather of free-market Thatcherism and Keynes as the patron saint of a heavily guided capitalism.
But Keynes, unlike many of his followers, was not a man of the left. “The Class war will find me on the side of the educated bourgeoisie,” he said in his 1925 essay, “Am I a Liberal?”. He later described trade unionists as “tyrants, whose selfish and sectional pretensions need to be bravely opposed.”
Keynesianism can certainly be carried to excess. If it works too well in reviving spending, it can strain the economy’s resources, yielding chronic inflation (a possibility that also worried Keynes). Planners can miscalculate or overreach. Their power to mobilise resources can invite vociferous lobbying, which can turn militant, requiring a forcible government response. The totalitarian states Keynes worked so hard to defeat showed that the “central mobilisation of resources” and “the regimentation of the individual” could destroy personal liberty, as he himself once noted.
But Keynes felt that the risk in Britain was remote. The planning he proposed was more modest. And some of the people carrying it out were as worried about creeping socialism as anyone. Moderate planning will be safe, Keynes argued in his letter to Hayek, if those implementing it share Hayek’s moral position. The ideal planners are reluctant ones. Keynesianism works best in the hands of Hayekians.
Erityisesti viimeinen kappale on minulle tärkeä. En ole laissez-faire-kapitalismin kannattaja mutta liian usein sekaantujat ovat niitä joille asioihin puuttuminen on jo arvo sinänsä. Tämän takia esim. vasemmistoliiton valtaanpääsy olisi nähdäkseni haitallista, vaikka rikkinäisen kellon tavoin heidän talouspoliittinen linjansa sen hetkiseen syklin vaiheeseen sattuisikin sopimaan.
timo-vihavainen.blogspot.com
