Filmaamisesta annettava isompia rangaistuksia SM-liigassa!

  • 3 658
  • 17

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
SM-liigaan on pesiytynyt erittäin vastenmielinen ilmiö eli loukkaantumisten esittäminen. Syy tähän on itsestään selvä, SM-liigan säännöt palkitsevat moisen ämmämäisen käytöksen runsaskätisesti. Sillä saa vastustajalle helposti isoja rangaistuksia eikä epäonnistuneesta yrityksestä käytännössä rangaista. Vaikka nykyään sääntöjen mukaan 10 minuutin sijasta henkilökohtaisen rangaistuksen sijasta tuomitaankin kakkonen, niin näitä kakkosia nähdään vielä yleensä vain tilanteissa joissa vastustajakin saa jäähyn eli missä pelaaja heittäytyy. Loukkaantumisten esittämisistä en muista sellaista nähneeni koskaan.

Mikään uusi ilmiö tämä esittäminen ei tietenkään ole, mutta hämmästyttävää sinänsä on että sille ei ole edes yritetty liigassa tehdä mitään (ainakaan julkisesti). Jos loukkaantumista esittämällä saadaan vastustajan pelaajalle kalastettua 5 minuutin jäädy, niin mielestäni olisi vain kohtuullista, että siitä tuomittaisiin esittäjälle jälkeenpäin aina vähintään parin-kolmen pelin kielto.

Jokereiden Tim Stapletonille pitää tässä yhteydessä antaa kunniamaininta miehekkäästä toiminnasta paikallispelistä HIFK:ta vastaan. Mies sai vastaan Ustrullin kovan taklauksen, mutta ei jäänyt jäähän makaan, vaan piti kunnia-asiana sitä että luistelee itse vaihtoaitioon vaikka vähän pipiä tekisikin. Tuollaista Conn Smythe -henkistä asennetta toivoisi näkevän enemmänkin, että jäässä makaaminen on heikkouden osoitus ja sitähän iloa ei vastustajalle anneta.
Vastaavaa maininta pitää antaa myös Kimmo Kuhdalle torstain tv-pelistä Bluesia, jossa häntä taklattiin alas polviin.
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
Filmaukset ovat tulkinnanvaraisia juttuja, ja toisinaan sitä ei tiedä kukaan muu kuin itse pelaaja(t), mitä on tapahtunut ja onko kyseessä filmaaminen.
Jos rangaistaan yhdestä filmauksesta, täytyy rangaista kaikista. Tämä johtaa siihen että pelejä käydään videolta lävitse monta päivää etsien kaikkia filmauksia. Vai katsellaanko vain tapaukset jotka raportoidaan?

Totta on että filmaus on pesiytynyt tänne kotoiseen liigaankin. Vielä ei olla pahimmasta päästä mutta mistä sitä tietää. Kyseessä ei ole kuitenkaan ongelma joka on pelkästään suomalaisessa jääkiekossa, vaan fimaaminen on pesiytynyt useisiin lajeihin niin voimakkaasti, että monet voivat sanoa sen olevan jo "osa lajia".


Niin, ja itse en pidä filmaajista. Ville Leino, Janne Pesonen best of sm-liiga. Derek Roy, best of NHL.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jaahas, joku yli-innokas touhottaja olikin hieman tätä sivuuttavasta asiasta avannut ketjun pari vuotta sitten, mutta se on ilmeisesti mennyt vähän ohi suuremmalta yleisöltä kun tämä häsläri oli avannut sen kesätauon aikana:
http://keskustelu.jatkoaika.com/showthread.php?t=33363

koitin kyllä hakea olemassa olevia ketjuja aiheesta sanoilla "filmaaminen" ja "esittäminen" mutta eipä löytynyt..
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Filmaukset ovat tulkinnanvaraisia juttuja, ja toisinaan sitä ei tiedä kukaan muu kuin itse pelaaja(t), mitä on tapahtunut ja onko kyseessä filmaaminen.
Jos rangaistaan yhdestä filmauksesta, täytyy rangaista kaikista. Tämä johtaa siihen että pelejä käydään videolta lävitse monta päivää etsien kaikkia filmauksia. Vai katsellaanko vain tapaukset jotka raportoidaan?
Miksi ihmeessä niin pitäisi tehdä, eihän minkään muunkaan säännön (koukkaaminen)kohdalla tuollaista pelleilyä tehdä. Sellaiset filmaukset joista vastustajalle tuomitaan iso jäähy ovat tietenkin ne mitkä pitää katsoa tarkemmin ja tuomita tarvittaessa ankarasti.

Ei kukaan muu kuin pelaaja itse voi varmasti tietää että onko joku kyynerpää- tai polvitaklaus ollut tahallinen, riittää kun se vain Muukkosen tulkinnan mukaan on sitä. Samaa odotan myös filmausten kohdalla.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Itse olen sitä mieltä ja olen sen ennenkin maininnut että jos pelaaja loukkaantuu niin että lähtee pukukoppiin ja vastustaja saa sen takia ottelurangaistuksen on loukkaantuneen pelaajankin pysyttävä loppupeli sivussa. Jos pelaaja kuitenkin palaa kentälle haluaisin että hänelle tuomittaisiin henkilökohtainen 10 minuutin rangaistus poikkeuksetta. Näin olisi edes pienimuotoinen seuraus tuosta loukkaantumisen esittämisestä joka nykyisin jää rangaistuksetta.
 

#12

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei kukaan muu kuin pelaaja itse voi varmasti tietää että onko joku kyynerpää- tai polvitaklaus ollut tahallinen, riittää kun se vain Muukkosen tulkinnan mukaan on sitä. Samaa odotan myös filmausten kohdalla.

Näinhän se on tänään. Onko sinänsä erinomaisen ketjun avauksen liitteeksi muuten saatavilla tilastoja filmauksesta/epäurheilijamaisesta käytöksestä jaetuista sanktioista ja miten ne jakautuvat kausittain (kasvussa vai not?) ja/tai joukkueittain? Fudiksen puoleltahan FIFA heitti penalttia Rivaldolle MM-filmeistä, mutta on jotenkin vaikeata kuvitella IIHF:n tekevän vastaavaa. Lätkäperheeseen taitaa kuulua tällainen filmaaminen ja filmaajien suojeleminen.

Suoralta kädeltä en itse muista ensimmäistäkään ison rangaistuksen arvoista otteluvalvojan tai kurinpitäjän jälkikäteistä puuttumista filmaamiseen. Vaikka nämä ihmelääkärit ja niitä usein käyttävät joukkueet ovat monien tiedossa.

EDIT: korkki-nimimerkin esitys on linjallisuudessaan esimerkillinen. Kannatan 117%.
 

d2uce

Jäsen
Itse olen sitä mieltä ja olen sen ennenkin maininnut että jos pelaaja loukkaantuu niin että lähtee pukukoppiin ja vastustaja saa sen takia ottelurangaistuksen on loukkaantuneen pelaajankin pysyttävä loppupeli sivussa. Jos pelaaja kuitenkin palaa kentälle haluaisin että hänelle tuomittaisiin henkilökohtainen 10 minuutin rangaistus poikkeuksetta. Näin olisi edes pienimuotoinen seuraus tuosta loukkaantumisen esittämisestä joka nykyisin jää rangaistuksetta.

Eli jos esim. Ilkka Pikkarainen huitaisee Jesse Joensuulta leegot sisään mailalla ja Jesse lähtee sitä pukukopin puolelle ihmettelemään ja Pikkaraiselle tuomitaan esim. OR tulisi Joensuun pukukopista palattuaan luistella jäähypenkille kärsimään?

"Ässät numero kahdeksantoista Jesse Joensuu, kymmenen minuutin rangaistus, syy: heikot hampaat"
 

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Itse olen sitä mieltä ja olen sen ennenkin maininnut että jos pelaaja loukkaantuu niin että lähtee pukukoppiin ja vastustaja saa sen takia ottelurangaistuksen on loukkaantuneen pelaajankin pysyttävä loppupeli sivussa. Jos pelaaja kuitenkin palaa kentälle haluaisin että hänelle tuomittaisiin henkilökohtainen 10 minuutin rangaistus poikkeuksetta. Näin olisi edes pienimuotoinen seuraus tuosta loukkaantumisen esittämisestä joka nykyisin jää rangaistuksetta.

Tulkinnanvaraista sanon minä. On tilanteita, joissa hetkellinen kipu on tosiaan sietämätöntä, mutta kuitenkin palo pelata peli esim 10 min tapahtuneesta on niin suuri, että kaveri tulee takaisin jäälle. Jos siitä saa 10 min käytösrangaistuksen, ollaan vähän väärillä jäljillä. Play-offeissa tilanteella saattaa olla suurikin merkitys, normi runkkaripelissä ei ehkä niinkään. Oma mielipiteeni on, että tuomari on pelistä ja siinä tulevista rangaistuksista vastuussa ja hyvä niin.
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
.

Mikään uusi ilmiö tämä esittäminen ei tietenkään ole, mutta hämmästyttävää sinänsä on että sille ei ole edes yritetty liigassa tehdä mitään (ainakaan julkisesti).

Olet aivan oikeassa. Filmaamista on tapahtunut koko Sm-liigan olemassa olon ajan ja varmaan pitempäänkin.

Pelaajat hämäävät joskus tuomareita saadakseen vastustan jäähylle, mutta siitä ei pidä tehdä tapaa. Jos jollekin pelaajalle lyödään yleisesti filmaajan maine, niin helposti tuomaritkin katsovat pelaajaa "sillä silmällä". Se on lähinnä valmentajan ja joukkuetovereiden asia, jos isojen rangaistusten kalastelu sallitaan joukkueen keskuudessa. Se kertoo paljon joukkueen sisäisestä kulttuurista jos rikottu pelaaja kinkkaa vaihtoon tai jää jäälle makoilemaan ja palaa viiden minitsitsin yv:tä pyörittämään Hartsporttia hörpättyään.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ainoa todellinen vaihtoehto on lisätä videovalvontaa (filmauksesta voi esim antaa pelikieltoa tai 10 minuutin rangaistuksen jälkikäteenkin) sekä käydä seurojen kanssa läpi filmaukset. Samaan tapaanhan Englannin Premier on pyrkinyt filmauksia vähentämään ja saanut jotain aikaiseksi. Filmaus ei kuulu jääkiekon koodistoon, mutta kun pisteet ja raha merkitsee nykyään enemmän kuin itse peli, filmaukset saattavat jopa lisääntyä.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Tulkinnanvaraista sanon minä. On tilanteita, joissa hetkellinen kipu on tosiaan sietämätöntä, mutta kuitenkin palo pelata peli esim 10 min tapahtuneesta on niin suuri, että kaveri tulee takaisin jäälle. Jos siitä saa 10 min käytösrangaistuksen, ollaan vähän väärillä jäljillä.
Tämä nykykäytäntökö sitten ei ole tulkinnanvaraista? Tuossa "korkin" ehdotuksessa on kuitenkin yksiselitteinen käytäntö. En tiedä onko se paras mahdollinen, mutta onko se huonompi kuin nykyinen?

edit: tällä nykysysteemillä pusketaan vähän samoille rampeille alkoholiveronnoston kanssa. Kaikki kärsii kun marginaali ei osaa käyttäytyä.
 
Viimeksi muokattu:

Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä nykykäytäntökö sitten ei ole tulkinnanvaraista? Tuossa "korkin" ehdotuksessa on kuitenkin yksiselitteinen käytäntö. En tiedä onko se paras mahdollinen, mutta onko se huonompi kuin nykyinen?

edit: tällä nykysysteemillä pusketaan vähän samoille rampeille alkoholiveronnoston kanssa. Kaikki kärsii kun marginaali ei osaa käyttäytyä.

Tarkoitin juuri sitä, että nykykäytäntö on tulkinnanvaraista ja niin sen pitää mielestäni ollakkin. Esim koukkaamisjäähyistä alettiin muutama vuosi sitten, (olisko ollut aikaa Janecky/Jokiharju), antamaan paitsi rikkovalle pelaajalle, myös rikotulle jos hän dramatisoi, pieni käytösrangaistus. Tämä on toiminut ihan hyvin ja mielestäni vastuu filmaamisen rankaisusta pitää säilyttää päätuomarilla.
 

ElBimbo

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
vastuu filmaamisen rankaisusta pitää säilyttää päätuomarilla.

Aivan. Isompia rangaistuksia jaettaessa tuomaritarkkailijat ovat sanoneet, että tuomarit eivät ole lääkäreitä. Hetkessä pitää tehdä ratkaisu, jossa voi olla ottelun/ ottelusarjan kannalta dramaattinen käänne. Pelaajilta on vaadittava enemmän kunnioitusta peliä ja vastustajaa kohtaan. Myös pelikieltoja jakavalle taholle on sallittava jokin peruutusvaihde vrt. HPK:n Miettisen taklaus TPS:n Rauteeseen silloin joskun pleijareissa.
 

Shayne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihreäpaitainen mies & Petun pelistragedia
Tarkoitin juuri sitä, että nykykäytäntö on tulkinnanvaraista ja niin sen pitää mielestäni ollakkin. Esim koukkaamisjäähyistä alettiin muutama vuosi sitten, (olisko ollut aikaa Janecky/Jokiharju), antamaan paitsi rikkovalle pelaajalle, myös rikotulle jos hän dramatisoi, pieni käytösrangaistus. Tämä on toiminut ihan hyvin ja mielestäni vastuu filmaamisen rankaisusta pitää säilyttää päätuomarilla.
Joo no nämä rikkojalle 2min ja rikotulle 2+10 ovat asia erikseen. Kuuluvat toki aiheeseen, mutta eivät ole mielestäni suurin syöpä.

Ne muut tilanteet kun tulevat aika nopeasti, vaikka olisi kaksi päätuomaria kahden linjurin lisäksi. Siellä näytetään 5+20 tai pahimmassa tapauksessa suoraan 25min ihan perstuntumalta ilman näköhavaintoa. Mitään käsitystä ei ole kellään mitä tapahtui, ainoastaan joku vaikeroi kuin kuolemaa tehden jään pinnassa, pyörittäen hetken päästä yv:tä. Tuomio pitää tulla teosta eikä seurauksista, mutta toistaiseksi jokainen filmaaja on vähintään tasoissa vastustajan kanssa, yleensä 5min voitolla. Tällainen kyllä pitäisi itse asiassa peliään kunnioittavien joukkuetoverien kitkeä pois aina kaikkialla, mutta ei se mene niin. Puhutaan kuitenkin ammattilaisista, niiden elanto on kiekossa, silloin motiivitkin on erilaiset kuin kavereiden höntsäsarjassa, jossa voi joskus jotain tunnustaakin. Perseelleenpyllähtely vs asemasota.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Ei tämän liigan suurin ongelma ole filmaaminen, vaan rangaistusten jakaminen sen mukaan miten kävi. Niin kauan kuin kurinpitäjä antaa potkusta päähän kahden ottelun pelikiellon sen takia että naamaan tuli vain naarmu ja lääkärit puhuvat jalkahalvauksista ja käsien katkeamisista pitkittääkseen vastustajan pelikieltoa, ei näiden jancalounien vähentäminen tunnu juuri missään. Tällainen vain rohkaisee ja lisää filmaamista.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Myös pelikieltoja jakavalle taholle on sallittava jokin peruutusvaihde vrt. HPK:n Miettisen taklaus TPS:n Rauteeseen silloin joskun pleijareissa.

Näin juuri, mutta eikös tuo Miettinen-Rautee tapaus mennyt niin, että pelikielto kumottiin "hovissa", mutta "korkein oikeus" veti sen takaisin... Ja silloin Moberg sai lähteä kurinpitohommista... Yksi sm-liigan legendaarisimmista tapahtumista.

Mielestäni näissä "loukkaantui-ei"-tapahtumissa pitäisi olla jonkinlainen peruutusmahdollisuus. Jos tuomio onnetaan sillä perusteella, että kaveri on loppukauden pihalla, niin ei kai se voi (saisi olla) voimassa, jos loppukauden pihalla olevat kaveri pelaa seuraavassa pelissä.

Tuohon Korkin esittämään maalliin en lähtisi. Jos esim. pelaaja saa mailasta ja lähtee tikattavaksi koppiin, niin pitäisikö miehelle lyödä 10min palatessaan kentällä. Ja jos ei, niin mihin vedetään raja? Vai pitäisikö tikkaukset/vast. hoitaa vaihtoaitiossa, tai pyyhe poskella odottaa siihen asti kun alkaa erätauko, jolloin kopissa tikkaamiset/muut hoitotoimenpiteet voitaisiin hoitaa ns. laillisesti.

EDIT: ja itse filmaamiseen pienemmissä tilanteissa: Pitäisi olla oikeus puuttua jälkikäteen videoiden avulla. Jos sm-liiga selkeästi havaitsee, että mies kaatuilee ottelusta toiseen, niin ei muuta kuin varoitusta peliin ja sen jälkeen vaikka sitten pelirangaistusta. Mutta näistäkin tuomiot vain ns. selkeistä tilanteista.
 

EverÄssä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu
Mallia änäristä

Pohjois-Amerikassa filmaamisista joutuu mustalle listalle josta on valmis maksamaan hintaa. Samalle listalle joutuu mm. taklauksissa kyykistymisistä ja muista epäurheilijamaisuuksista. Mielestäni kunnon tappeluun haasto ja turpaan veto on oikea lääke jos tämmöistä on havaittavissa Suomessa jatkossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös