Mainos

Fiilistelyketju

  • 142 065
  • 796

Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
On hieno tunne kun tietää, että Lukolla on joukkueen lisäksi myös taustajoukot kunnossa. En siis tarkoita valmennusta vaan toimiston porukkaa. Sen on vähintään yhtä tärkeää olla kunnossa kuin joukkueenkin.

Jos miettii niitä joukkueita, jotka ovat niittäneet tällä vuosituhannella menetystä, on niille yhteistä juuri vahva hallinnollinen puoli. Tepsillä oli Hannu Ansas ja Jouko Narvanmaa, Tapparalla Mikko Leinonen, HPK:lla Harri Lintumäki ja Risto Korpela, Kärpillä Juha Junno ja Seppo Arponen, JYPillä Jukka Seppänen jne.

Ari Salmi oli ihan samanlaisesta puusta veistetty kuin nämä nimet. Ymmärsi peliä ja Lukon merkityksen, mutta ymmärsi myös pitää näppinsä erossa kaikesta, mikä liittyi kentällä tapahtuviin aisoihin ja pelaajien hankkimiseen. Aina ei ole näin Lukossa ollut ja muissakin seuroissa on seurajohtajat tulleet sekoittamaan asioita, joista eivät ymmärrä riittävästi.

Toimintamalli on hyvin selkeä: puheenjohtaja ja hallitus antaa budjetin, Kalle hankkii sen puitteissa seuran strategiaan ja pelilliseen identiteettiin sopivat pelaajat ja päävalmentaja rakentaa annetuista palasista haluamansa kokonaisuuden. Toki Kalle ja Marko varmasti keskustelevat hankinnoista Marko kertoo oman kantansa asioihin jonka Kalle huomioi, mutta mitään suurta valtataistelua heidän välillään ei ole. Kukin hoitaa oman tonttinsa.

Lukon pelillinen ja tuloksellinen alamäki, joka toivottavasti on vielä kaukana tulevaisuudessa, ei tule alkamaan kaukalosta vaan toimistolta. Niin merkittävää se on, että oikeille paikoille on oikeat tekijät.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Alkais jo. Kauhee kiekkokiima päällä. Vaikka joukkue onkin sen sentterin vajaa, niin kyllä perjantaita jo odottaa, että saa katsoa ekan pelin. Ja lauantaina kotiavaukseen. Toivottavasti ainakin kotipelistä jäisi pisteitä plakkariin, niin saatais ihan ok alku kaudelle. Se olis kyllä tärkeää.
 

Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin Lukko
Perjantai. Tänään töiden jälkeen uimahallille nollaamaan työviikko, kylmäallas, sauna, hesen kautta kotiin, missä oluet odottaa kylmässä ja sitten viettämään iltaa jääkiekon parissa.
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Tuosta vois varastaa itselle Hesen (Mäkkäri) ja saunan ja oluet. Uimahalli ja kylmäallas ei kyllä houkuttele.
 

MäkisAtte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , O.Jokisen Joukkue, SJS
Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Tuosta vois varastaa itselle Hesen (Mäkkäri) ja saunan ja oluet. Uimahalli ja kylmäallas ei kyllä houkuttele.
Tuosta, kun vaihtaa vielä Heset ja Mäkkärit pois ja menee Sinisaaren Grillin kautta (makkaraperunat tai grillimix nagamajoneesilla) niin on oikeat pelieväät ;)
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Ketjun aiheen ohi, mutta kun muistelee hessun (ei Liedes) kommentteja helmi-maaliskuussa, niin itse suosittelen boikotoimaan MAJONEESIA
 

Vasenpaitsio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Kun tää majapaikka on valitettavasti Porissa (hyi), niin ehtii Sinisaaren burgeri ikävästi jäähtyä ennen ko pääsee telkkarin ääreen.
Mä oon vähän peitellyt tätä Ulvilassa asumista mutta sä pistit pahemmaksi. Huomenna täytyy lähtee kyllä hallille. Omalla autolla kun lähtee niin ei ala pelin jälkeen humppavarvasta vipottamaan liikaa.
 

Lukko8

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Eipä saanut pelipäivän päikkäreitäkään nukuttua kun peli vaan pyörii mielessä. Tästä se taas alkaa, tehdään siitä yhdessä hieno matka!
 

Shubert

Jäsen
Suosikkijoukkue
RL1936
Ei lannistuta tästä lässähtäneestä kauden avauksesta. Kuitenkin se The avaus on edessä vasta huomenna. Uudistettu halli ja nykyinen paikallisvastus #1 vastassa. Nautitaan.
 

knockout89

Jäsen
Suosikkijoukkue
kaikki lukon justinit
Täytyy kyl fiilistellä vielä Saarelaa. Pieni mies mutta voimaa tuntuu olevan kuten kaikilla Saareloilla. Antti kuljettaa kiekkoa oman siniviivan lähettyvillä ja joku hieman isompi Tps-pelaaja yritti taklata Anttia irti kiekosta niin lensikin itse perseelleen jäähän.
 

Crüe 13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Chicago Blackhawks, P-iirot, ManU.
Nimenomaan joku TPS-pelaaja, heidän pelinumeroistaan kun ei oikein saanut selvää
Tais iolla Haapanen, jäi senverran kaiveleen että yritti ajaa Anttia vielä lopussa vaihtoaitioiden edessä puolen kentän vauhdilla mutta ajoi osin ohi. Saarela tulee oleen yksi Lukon parhaita alkavalla kaudella jos vaan
pysyy terveenä.
 

John Deere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko , Vidilän työväenurheilijat VITU
Mä kyllä sytyn noihin höylän sivalluksiin. Hienoa että mies sai heti onnistumisen alkuun.
Tällä kaudella oma piste enkka sitten vaan roskikseen.

Kääntynyt vuodessa inhokista yhdeksi suosikiksi.
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko

Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hyvä koostevideo, uusi oli itellekin. Tulipa ekaa kertaa nähtyä Raipen ja Eepin lehdistötilaisuudet sarjan aikaisemmista peleistä.

Kumma juttu kyllä, kun tuota katseli niin vieläkin nousi joku käsittämätön kohtuu selvä jännityksen tunne ihon alle. Muistan kyllä että toukokuussa 2021 jännitys oli ihan kehoa lamaava ja aiheutti monen kilon laihtumisenkin kun ei pystynyt edes syömään mitään kunnolla, että siihen verrattuna tämä oli semmoinen ihana lämmin läikähdys.

Kysymys muuten ekasta finaalista kun ei muista. Miksi Pospisil sai ulosajon(?) ekassa finaalipelissä vai saiko? Mitä se ämpyili siellä?
 

Mark Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Eemil Viro taklasi Pospisilia polvella ja Kiko filmasi siitä 5+20. Siitä seuranneesta ylivoimasta Press teki kavennusmaalin.
Ei se kyllä filmiltä näyttänyt...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös