FC Bayern München 2012-2013

  • 47 923
  • 288

zelios

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Bayern München
En löytänyt ketjua (”FC Bayern - Stern Des Südens 2008-2009” ym. vanhoja kylläkin) suosikkijoukkueelleni, joten perustin sellaisen. Käsittämätön kausi siis takana, tavallaan kuitenkin hyvä kausi, mutta luu jäi lopulta pahasti käteen. Kolme kakkostilaa, huippuna tietenkin tuo Mestarien Liigan finaali kotistadionilla Chelseaa vastaan. Lisäksi kahdeksan pelaajaa oli vielä mukana Em-kisoissa Saksan joukkueessa, joka kaatui siis lopulta Italiaan ja Balotellin kahteen maaliin. Eikä saaneet pyttyä tällä kaudella Tymoschuk, Ribéry tai Robbenkaan.

Uusia pelaajia ovat siis ainakin Mario Mandzukic, Tom Starke, Lukas Raeder, Claudio Pizarro, Dante, Emre Can, Xherdan Shaqiri ja Mitchell Weiser. Nils Petersen lainattiin vuodeksi Werder Bremeniin.

Mainittakoon vielä, että Matthias Sammer korvaa Christian Nerlingerin Bayern Münchenin urheilujohtajana, hyvä asia Bayernille huono Saksalle?

Ensi kautta ajatellen ei ainakaan motivaatiota luulisi pelaajilta ja organisaatiolta puuttuvan.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Itseäni jäi kyllä harmittamaan tämä kausi. Todistettiin kuitenkin, että Bayern on yksi euroopan parhaista. Motivaatiota ja kilpailua tulee olemaan ensi kaudella entistäkin enemmän.

Uusia pelaajia on nyt tuotu sisään ja hyvä niin, koska viime kaudella oli vain "super-sub" Müller ja muita ei voinut kovissa peleissä peluuttaa. Keskikentän pohjalle on Javi Martinezia tai Lars Benderiä hamuiltu, joista itse toivon ensimmäistä. Gustavo on ihan hyvä pelaaja, mutta joku hieman pallollisempi ja teknisempi pelaaja auttaisi kovasti Schweinsteigeria. Vasemmalle laidalle kaivattaisiin vielä stunttia Riberylle. '10' paikalle kaipaisin itse kunnon kymppiä, sillä Müller ei ole siinä parhaimmillaan ja Kroos on enemmänki peliä tekevä keskikenttäpelaaja. Shaqiria siinä on nyt koitettu ja voin todeta, että se on toiminutkin ihan hyvin harjoituspelien pohjalta. Vaikka Gomez pelasi hyvän kauden on hän silti valitettavan yksiulotteinen pelaaja, joka tarvitsee muita petaamaan hänelle paikkoja. Maajoukkueessakin on nähty, kuinka Klose tekee pelistä sujuvampaa ja auttaa koko hyökkäystä toisinkuin Gomez.

Heynckesillä oli myös hyvä kausi ja auttoi etenkin puolustusta, mutta sellainen LVG tyylinen voitontahto ja mentaliteetti jäi mielestäni puuttumaan. Käytti vain yhtä taktiikkaa koko kauden, mutta toivottavasti se johtui vain pelaajien puutteesta.
 
Viimeksi muokattu:

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Gladbachin miehenä harmittaa Danten siirto, toki Reusin siirtyminen kahden edelliskauden mestarin riveihin riipaisi vielä enemmän. Tai noh, enemmän ja enemmän... vasemman pakin tontille ei ole hirveästi tunkua missään, mutta kärkimiehiä / maalintekijöitä on tarjolla paremmin. Mutta Reusin myötä hävisi aika määrä maaleja, sekä miehen itsensä että Hanken ja Herrmannin viimeistelemänä.

Hyvän pelaajan FCB Dantesta sai. Eipä silti, joskus hänellekin tulee hasardeja, mutta varsinkin Favren alaisuudessa kaverin itsevarmuus kohentui muun joukkueen ohella roimasti ja huonoja päiviä on ollut vähemmän kuin esimerkiksi Frontzeckin aikana.

Hauska katsoa, kuinka Mönchengladbachista lähtöisin oleva Heynckes antaa pitkäaikaisen kotiseuransa kaverille peliaikaa ja luottoa.
 

Nurmisaha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ranska
Vaikka Gomez pelasi hyvän kauden on hän silti valitettavan yksiulotteinen pelaaja, joka tarvitsee muita petaamaan hänelle paikkoja. Maajoukkueessakin on nähty, kuinka Klose tekee pelistä sujuvampaa ja auttaa koko hyökkäystä toisinkuin Gomez.

Tulee hauska nähdä miten pärjätään ilman. Gomezin nilkkaleikkaus onnistui ja poissaoloa 6 viikkoa. Sarjaotteluita jää väliin arviolta 6-8.

Saako nyt luottoa Pizarro/Mandujic?

Pistetään vielä linkki uutiseen Bayern striker Gomez back in six weeks - ESPN Soccernet
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Gladbachin miehenä harmittaa Danten siirto, toki Reusin siirtyminen kahden edelliskauden mestarin riveihin riipaisi vielä enemmän. Tai noh, enemmän ja enemmän... vasemman pakin tontille ei ole hirveästi tunkua missään

Dantehan on lähtökohtaisesti kuitenkin toppari ja luulisin että siinä roolissa helpommin vakituisen pelipaikankin voisi saada. Alaba pelasi viime kaudella tosi hyvin vasempana pakkina. Tämän lisäksi Bayernilla vielä Lahm osaa pelata siellä ja Boatengkin osaa pelata siellä. Sitten on vielä Rafinha ja Diego Contento, joista ensimmäinen on oikea ja jälkimmäinen vasen puolustaja. Toppareita ei ole kuin vanhentunut Van Buyten, Badstuber ja Boateng sekä Luiz Guztavo osaavat sitä paikkaan pelata. Melkein voisi siis olettaa että Dantella on hyvät saumat ottaa se avauksen topparin paikka Badstuberin vierellä ja varmasti siihen rooliin kaveri ostettiinkin.

M'gladbah muuten hankki jo topparin, joka osaa pelata vasempana puolustajana eli Alvaro Dominguezin. Sopeutuessaan pitäisi hyvinkin paikata Danten jättämä aukko. Samoin lainalla ollut Anderson Bamba käsittääkseni palaa/palasi täksi kaudeksi takaisin. Reusin lähdönhän Gladbah paikkasi, ainakin paperilla Luuk de Jongilla. Joten ainakin yrittäneet 1:1 paikata menetykset ja saaneet rahaa sitten tilille vielä.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
On pientä keskustelua ollut, josko Mülleriä koitettaisiin kärkenä, mutta tuskinpa Pizarron ja Mandžukićin oston jälkeen ainakaan. LvG oli siitä hieno valmentaja, että omasi silmää lahjakkuuden ja nuorten pelaajien kanssa ja olisi mahdollisesti myös Mülleriä siellä jo koittanut.
 
Viimeksi muokattu:

Mdawg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Heynckes on sanonut, etta voi pelata myös kahdella kärjellä.

Bayernin mahdollisuuksiin pätee melkein sama kuin Saksankin mahdollisuuksiin EM-kisoissa. Eli Schweinsteigerin kunto. Kahden vuoden takaista maagista pelaajaa takaisin odotellessa...
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Dantehan on lähtökohtaisesti kuitenkin toppari ja luulisin että siinä roolissa helpommin vakituisen pelipaikankin voisi saada. Alaba pelasi viime kaudella tosi hyvin vasempana pakkina. Tämän lisäksi Bayernilla vielä Lahm osaa pelata siellä ja Boatengkin osaa pelata siellä. Sitten on vielä Rafinha ja Diego Contento, joista ensimmäinen on oikea ja jälkimmäinen vasen puolustaja. Toppareita ei ole kuin vanhentunut Van Buyten, Badstuber ja Boateng sekä Luiz Guztavo osaavat sitä paikkaan pelata. Melkein voisi siis olettaa että Dantella on hyvät saumat ottaa se avauksen topparin paikka Badstuberin vierellä ja varmasti siihen rooliin kaveri ostettiinkin.

Näin itsekin ajattelen. Dante pelasi vime kaudella voimakkaasta vasemmalla Filip Daemsin kanssa pelipaikkoja sotkien. On monipuolinen kaveri ja sopeutuu hyvin topparin ja vasemman pakin rooliin. Oikealla en ole nähnyt häntä koskaan.

M'gladbah muuten hankki jo topparin, joka osaa pelata vasempana puolustajana eli Alvaro Dominguezin. Sopeutuessaan pitäisi hyvinkin paikata Danten jättämä aukko. Samoin lainalla ollut Anderson Bamba käsittääkseni palaa/palasi täksi kaudeksi takaisin. Reusin lähdönhän Gladbah paikkasi, ainakin paperilla Luuk de Jongilla. Joten ainakin yrittäneet 1:1 paikata menetykset ja saaneet rahaa sitten tilille vielä.

Saa nähdä, tarjoaako Dominguez samanlaisen yhtälön kuin Daemsilla ja Dantella oli, vai keskitytäänkö tiiviimmin paikkoihin, mikä antaisi Daemsille hyvät mahdollisuudet toteuttaa hänelle rakkaita voimakkaita nousuja vasemmalta.

Mikäli de Jong vaan tarjoaa edes osapuilleen samaa hyökkäysvoimaa oikealle Herrmannin kanssa, on Gladbach jatkossa kahden laidan nousuihin pohjautuva joukkue. Se olisi herkullinen ajatus, mutta täytyy sanoa, että de Jong on enemmän kuin ratkaiseva palikka. Jos hänestä ei ole sellaisiin vastahyökkäyksiin kuin Reus teki, pelitapa muuttuu passiivisemmaksi ja siihen ei ole varaa.

Noh, itse menen Borussia Parkille kauden avaukseen 25.8. ja silloin saadaan moniin asioihin vastauksia. Mutta ei tästä tässä ketjussa enempää, menee Gladbch-painotteiseksi muuten.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mikäli de Jong vaan tarjoaa edes osapuilleen samaa hyökkäysvoimaa oikealle Herrmannin kanssa, on Gladbach jatkossa kahden laidan nousuihin pohjautuva joukkue. Se olisi herkullinen ajatus, mutta täytyy sanoa, että de Jong on enemmän kuin ratkaiseva palikka. Jos hänestä ei ole sellaisiin vastahyökkäyksiin kuin Reus teki, pelitapa muuttuu passiivisemmaksi ja siihen ei ole varaa.

Sen verran vielä OT:ta, että pelaajatyyppinä L.de Jong on kyllä hyvin erilainen. Joten valitettavasti en usko että pystyy tuomaan vastaavaa juoksuvoimaa tai vastaiskupelaajaa. On pelaajatyyppinä kuitenkin boxipelaaja.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Sen verran vielä OT:ta, että pelaajatyyppinä L.de Jong on kyllä hyvin erilainen. Joten valitettavasti en usko että pystyy tuomaan vastaavaa juoksuvoimaa tai vastaiskupelaajaa. On pelaajatyyppinä kuitenkin boxipelaaja.

Ok, pitikin edelliseen kirjoittaa, että on seuratasolla aika tuntematon kaveri minulle. Kuulostaa huonolta, mutta toivottavasti on vaan roolitettu aiemmin väärin... Vierellä on kuitenkin kaverit, jotka soveltuvat pystypelaamiseen erinomaisesti ja de Jong menee hiukan hukkaan muutoin.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Diego Contento on liittynyt muiden loukkaantuneiden joukkoon, linkki:
FC Bayern Mnchen AG

Itse toivoisin, että Lahm laitettaisiin vasemmalle ja pistettäisiin Weiser sinne oikealle laidalle. Rafinha voisi vaikka pelata pelit puoliksi Weiserin kanssa. On näköjään vähän vanhempi uutinen, mutta ei sitä ole tänne vielä laitettu niin menkööt.
 
Viimeksi muokattu:

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
FC Bayern Mnchen AG

Se on nyt varmaa, Martinez on Bayernin pelaaja! Tervetuloa Javi!

Hyvä lisä Bayernin ennestäänkin vahvaan miehistöön! Josko tällä kaudella tulis sitten taas niitä pokaaleja, etenkin Bundesliigan mestaruuslautanen!!!
 

Soolo

Jäsen
Vaikka Martinez lähtikin erittäin kalliilla, niin sanoisin, että Bayernille hyvin onnistunut hankinta. Nuori, taitava, fyysinen ja taktisesti kypsä pelaaja, joka pärjää varmasti Bundesliigassa. Olisi mahtunut Barcaankin...
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Champions league 2012-2013

Eli F-lohkoon Bayernin kanssa pääsivät Valencia, Lille ja Bate Borisov. täydet pinnat pitäisi saada ja ainoa josta olen edes vähän huolissani on Valencian vieraspeli.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Bayern voitti Struttgartin 6-1 Müllerin kahdella, Mandzukicin, Kroosin, Gustavon ja Schweinsteigerin maaleilla. Bayern sijoittuu siis 2. kierroksen jälkeen 1. liigassa.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eli F-lohkoon Bayernin kanssa pääsivät Valencia, Lille ja Bate Borisov. täydet pinnat pitäisi saada ja ainoa josta olen edes vähän huolissani on Valencian vieraspeli.

Lille voi olla kanssa yllättävän paha vastus, vaikka kausi ei ole alkanut vahvasti ja Hazard myyty pois.

Bayern voitti Struttgartin 6-1 Müllerin kahdella, Mandzukicin, Kroosin, Gustavon ja Schweinsteigerin maaleilla. Bayern sijoittuu siis 2. kierroksen jälkeen 1. liigassa.

Oli Bayernilta kyllä mallikas peli, vaikka ekat minuutit meni hieman nukkuessa. Kroosin ja Müllerin kuvio 20. minuutin kohdilla oli hieno, harmi että Kroos lopussa hieman jäätyi. Tuli tuota peliä katsoessa mieleen mediassa pyörineet jutut Müllerin mahdollisesta siirtymisestä, ja täytyy sanoa että itse mieluummin näkisin Robbenin lähtevän. Müller on paljon monipuolisempi pelaaja ja osaa tehdä maaleja aivan siinä missä Robbenkin. Tekisi varmasti hyvää myös pukukopissa, kaikki varmaan kuullut juttuja Robbenin egosta. Oli muuten Gustavon maali todella hieno. Toivotaan että tällä kaudella jatketaan tämän ottelun viitoittamalla tiellä, eikä hyökätä puolustuksen kustannuksella enää. Toivon myös että BVB kaatuu joka kerta kun kohdataan.

Sen verran voisin todeta tämän kesän hankinnoista, että olen kyllä tyytyväinen. Etukäteen odotin korkeamman profiilin puolustajaa, mutta olen Danteenkin tyytyväinen, varsinkin kun Badstuber ja Boateng jatkavat kehittymistä. Vielä en tosin osaa sanoa oliko 40 miljoonan Martinez varsinaisesti tärkeä ostos, mutta aika näyttää. Martinezista en muutenkaan tiedä juuri mitään, joten paha sanoa. Uskoisin että ensi lauantaina Martinez on avauksessa Mainzia vastaan. Shaqiri oli omasta mielestä todella tärkeä hankinta, nuori ja kehittyvä pelaaja joka osaa pelata molemmilla laidoilla. Mandzukic hyvä myös. Claudio Pizarron hankinta hieman huvitti, lähinnä seurahistorian takia.

3.11. toivottavasti katsomaan HSV-Bayern paikan päälle.

E: Hieman selvensin.
 
Viimeksi muokattu:

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Viime lauantaina Bayern kohtasi kotonaan Mainzin, ja voitti lukemin 3-1. Maaleista vastasivat Mandzukic, Schweinsteiger sekä Kroos. Mainzin ainoan teki Adam Szalai. Bayernilta oli sekä Robben että Ribéry sivussa pienten kolhujen takia. En itse peliä nähnyt, joten sen syvemmin en voi analysoida.

Nyt tulevana keskiviikkona Allianz Arenalle saapuu Valencia CL:n merkeissä. Saas nähdä onko "Robbéry" silloin jo kokoonpanossa mukana. Toivotaan ainakin.
 

Crews

Jäsen
Suosikkijoukkue
FC Bayern München, Die Nationalmannschaft
Robbenilla on ollut lonkan kanssa jotain ongelmaa ja Riberyllä vissiinkin reidessä jotain. Heynckes sanoi, että pelasi varman päälle että saadaan Robbery kuntoon Valenciaa vastaan ja Ribery harjoitteli muun joukkueen kanssa, kun taas Robben treenasi yksin.

Peli Mainzia vastaan oli hyvä ja Bayernin paras oli mielestäni Müller. Itseltäni jäi toinen puoliaika lähes kokonaan katsomatta streamin mentyä poikki, joten siitä en osaa sanoa.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kohta lähtee peli käyntiin. Bayernin avauskokoonpano on seuraavanlainen:

Neuer – Lahm, Boateng, Dante, Badstuber – Martínez, Schweini – Robben, Kroos, Ribéry – Pizarro

Eli Robbéry on siis pelikunnossa, sekä Martínez on odotetusti avauksessa. Taitaa olla muuten Pizarron ensimmäinen kerta avauksessa tällä kaudella.

Vielä sellainen huomio, että Bayern on noussut UEFAn ranking listalla 2. sijalle heit Barcan perään.
 

King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Hyvin lähti CL-kausi käyntiin baijerilaisten osalta, vaikka aivan lopussa pistettiinkin peli, ainakin näennäisen tiukaksi. En nähnyt koko matsia, mutta sen mitä näin, niin Schweinsteiger on taas löytämässä itseään, ja sai tärkeän maalin. Myös Kroos osui, kuten viikonloppuna, ja se on tärkeää, kun viime kaudella oli sen suhteen heikompaa. Robben oli mielestäni hieman vaisu.

Tärkeät 3 pistettä, ja hyvältä näyttää, kun Lille rähmäsi pisteet BATEa vastaan. Nyt Valko-Venäjältä vähintään tasuri, niin homma alkaa olemaan hanskassa. Sen pitäisi tulla vähän heikommallakin esityksellä.
 

Grub

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jatketaas tätäkin ketjua.

Huomenna on edessä Bremenin vierailu. Vaikka Bremen ei välttämättä ole niitä helpoimpia vastustajia vieraissa, niin vain ja ainoastaan voitto kelpaa. Peli-ilo ollut viime aikoina sellaista, että lupaa kyllä pelottavan hyvää. Ennakkotietojen mukaan Robben jää Müncheniin parantelemaan vammojaan...


Ja sitten kysytääs täältä samalla palstalaisilta kommentteja...

Eli tarkoituksena on Marraskuun lopussa lähteä Müncheniin ja luonnollisesti samalla olisi sitten jälleen tilaisuus mennä peliä katsomaan. Ainoa vaan, että tuolle viikonlopulle osuukin sitten se todellinen hegemonia kamppailu, kun Dortmundin keltaiset tulevat vierailulle. Onkohan lippuja mitään toivoa saada edes suunnilleen järkevään hintaan mitään kautta? Viagogo ei ole tarjonnut vielä mitään tuonne ja Ebayssa hinnat hipovat pilviä. Uskaltaako Viagogon jättää ihan viimeisiin päiviin vai onko mitään muita väyliä hankkia lippuja?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös