Viimeisestä kirjoituskerrastani tähän ketjuun onkin jo aikaa. Paljon on ehtinyt tapahtumaan, mutta päällimmäisenä huolenaiheena on kyllä Barcan puolustuspelin täydellinen hajoaminen. Maaleja on viime aikoina mennyt omiin liikaa ja vieläpä aikalailla keskitason vastustajia vastaan. Vastustajat eivät ole edes pystyneet hyödyntämään läheskään kaikkia tilanteitaan, joten tulokset hieman jopa mairittelevat. Esim. Real Betis loi maaliodottamaa jopa 2.87 verran (Barca 0.46...)
Osasyynä on varmasti varsinkin toppareiden valtava kuormitus. Mm. Inigo Martinez on alkanut viljelemään aivan junnumaisia harhasyöttöjä ja merkkausvirheitä pelistä toiseen. Vastustajat ovat myös vihdoin löytäneet keinot paitsioiden välttämiseen korkeaa linjaa vastaan ja sen riskit ovat realisoituneet todella nopeasti. Tuplapivot onkin sitten ollut toinen epäonnistunut taktinen ratkaisu viime aikoina. Puolustuslinja on jäänyt usein ihmeen yksin. Ei uskoisi, että kentällä on, ainakin lähtökohtaisesti, kaksi keskikentän pohjaa.
Hyökkäyspelistä paistaa jonkinlainen pelirohkeuden katoaminen. Varsinkin Dortmundia vastaan alkukaudesta ihastuttaneita pitkiä palloja topparilta suoraan linjan taakse nähtiin ihmeen vähän, vaikka juoksuja ja aloitteita tuli kyllä. Kauaksi ollaan tultu alkukauden iloisesta rallattelusta. Suoraviivaisuus puuttuu ja pallo liikkuu pääosin sivuttaissuunnassa, kunnes se saadaan Yamalille.
Dortumund-pelinkin hyökkäyspeli henkilöityy jotenkin erittäin hyvin juuri Yamaliin. Lamine pääsee kyllä sitten lopulta hyvin paikkoihin joissa voisi antaa sen viimeisen murtava syötön tai laukoa pallon maaliin, mutta näiden viimeisten ratkaisujen laatu onkin sitten aivan täyttä kuraa. Toki sieltä tulee se yksi, kaksi onnistumista per peli, niin kuin koko joukkueeltakin yleisesti, mutta kun se ei vaan riitä.
Mielestäni alkukauden tärkein yksittäinen pelaaja, ainakin hyökkäyssuuntaan, Dani Olmo on viime aikoina jäänyt todella pimentoon. Olmo on loukkaantumisensa jälkeen ollut todella pahasti pelin ulkopuolella ja aika vähän pallossa rooliinsa nähden.
Joka tapauksessa sarjatilanteet ovat edelleen ihan hyvät, joten liian suurta aihetta huoleen ei vielä ainakaan ole. Flickiin löytyy luottoa.