Mainos

FC Barcelona 2016–2017 – yhä menestystä samoilla eväillä?

  • 119 750
  • 677

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
On heinäkuu, ensimmäiset pelaajasiirrot tehty, viime kauden ketju sai 100 000 lukukertaa täyteen ja on siis jälleen aika katsoa kohti tulevaa, vaikka EM-kisat ovatkin vielä kesken.

Tästä lähdetään:

Siirtokielto päättyi, seuran tilanne on vaalikesän jälkeen rauhoittunut, joukkueen peli pysyi suurimman osan kautta korkealla tasolla ja pokaaleja tuli neljä, mm. harvinaisesti toinen perättäinen kotimainen tupla. Perättäisten tappiottomien pelien ennätyskin rikkoontui ja Messi voitti jälleen kultaisen pallon. Se ehkä kauden tärkein tavoite, CL-voiton uusiminen, kuitenkin tunnetusti kaatui huhtikuun väsymykseen Atleti-peleissä. Arvosana siis hyvä, muttei erinomainen.

Näkymät ensi kaudelle:

Ehkä Barcelonaa ei mainita ensimmäisenä suosikkina Mestarien liigan tai edes La Ligan voittajaksi? No, kärkikolmikko on kuitenkin edelleen maailman paras, sen melkein uskaltaa sanoa. Puolustuspäässä taas tulee tapahtumaan muutoksia, ehkä paljonkin. Tilanne on muuten melko vakaa ja menneellä kaudellakin nähtiin, että jos vain ratkaisumiehet saadaan pysymään ns. tuoreina, harva joukkue on Barcelonaa kovempi. Helpolla ei silti päästä, se on varmaa. Ainakin Madridin joukkueet lienevät vahvoja tulevallakin kaudella ja CL:ssä tulee haastajia myös mm. Englannista, ja tietenkin esim. tutut Bayern ja Juve. Itse kaipaisin edelleen jo vuosia esillä pitämääni laajempaa pelaajien kierrätystä "vähemmän tärkeissä peleissä", mutta se tietysti edellyttää myös sitä, että penkkimiehet ovat kykeneviä hoitamaan voittoja esim. liigan peräpään jengejä vastaan. Näin ei viime kauden aikana oikein ollut.

Joukkue:

Puolustuksesta lähti pieneen rooliin jäänyt oma kasvatti Bartra ja se mies, jolla oli enemmän voitettuja pyttyjä kuin kellään koko joukkueessa: Dani Alves. Mahdollisia lähtijöitä voivat olla ainakin Adriano ja Sandro, ehkä myös Mathieu/Vermaelen/Mascherano ja Douglas, jos joku huolii. Sen sijaan fanien toiveista huolimatta Arda Turan jäänee, ja se lienee toisaalta ok siinä mielessä, että tällä hetkellä on hyvä jos hänestäkään vaihdossa saisi edes käytetyt nappikset.

Toppariosastolle on hankittu Umtiti Lyonista. Muista tulijoista todennäköisin on Villarealin Denis Suarez, johon on jo ilmoitettu käytettävän etuosto-oikeutta. Lisäksi hankinnoissa lienee 1-2 laitapakkia, joissa ehdokkaita on paljon. Sitten on eriasteisia huhuja ties kuinka monta, mm. Andre Gomes, Marquinhos, Gabriel Jesus jne. Muutama huhuttu (mm. Nolito, Pjanic, ben Arfa) ovat jo menneet muualle. Mutta on myös jokerikortti: palaisiko Pedro? Barcelona ei ole ollut yhtä innokas kuin jotkut naapurit ostelemaan arvokisojen yllätysonnistujia, mutta mahtaisiko Ranskan kisoista löytyä joku kiinnostava kohde?

Tässä tämänhetkinen pelaajalista, johon on tosiaan varmasti vielä muutoksia tulossa:

Maalivahdit:
ter Stegen
Bravo

Puolustajat:
Douglas
Pique
Mascherano
Alba
Umtiti
Adriano
Aleix Vidal
Vermaelen
Mathieu

Keskikenttäpelaajat:
Rakitic
Busquets
Arda
Iniesta
Rafinha
S. Roberto

Hyökkääjät:
Suarez
Messi
Neymar
Munir
(Sandro)

Tästä näemme, että puolustukseen tarvitaan laatua, hyökkäykseen ja ehkä keskikentällekin määrää. Jos huhuihin on luottaminen, ainakin osa näistä pulmista korjaantunee vielä kesän aikana.

Saapa nähdä, saako kukaan nuoriso-osaston edustaja peliaikaa muuten kuin treenipeleissä, esimerkkinä tänäkin vuonna Sergi Samper. Liian vähän näitä nousuja on viime vuosina tapahtunut. Entä jatkuuko maalivahtien peluutus ennallaan? Bravo oli jälleen vahvassa roolissa yhdessä Chilen pokaalissa, ja häntä on vaikea kokonaan syrjäyttää. Ja hyödyttääkö Messin maajoukkueuran loppu (jos päätös tosiaan pitää) Barcelonaa? Neymar kiinnitettiin juuri viideksi vuodeksi, joten hyökkäys lienee hyvissä kantimissa lähivuodet. Samainen mies tosin höntsäilee vielä elokuussa olympialaisissa, mikä voi vaikuttaa alkukauteen (ja siellä pelaa myös Rafinha).

Pelitapa:

Valmennus Luis Enriquen johdolla jatkaa, ja suuria mullistuksia tuskin on tänäkään vuonna tulossa. Jotain pientä uutta lienee kuitenkin hyvä saada, ettei Barcelona muutu taas ennalta-arvattavuudessaan liian helpoksi kaataa. Aiempi pelin monipuolistaminen nopeiden hyökkäysten muodossa on kuitenkin jo tehnyt tämän vaikeammaksi vastustajille. Viime kauden ainoat pulmat liittyivät ennemmin (henkiseenkin) väsymykseen kevään peliruuhkassa. Jotain pientä on ainakin tulossa siinä mielessä, että vähintään yksi "ideaaliavauksen" miehistä vaihtuu, kun Alves on poissa. Paikalle tulee joku muu, jonka vahvuudet väkisinkin muuttavat oikean laidan pelaamista ainakin hieman.

Harjoitusottelut:

Tällä kaudella ei reissata vierailla mantereilla arvokisojen vuoksi, ja hyvä niin noin urheilullisesti. Ihan kiinnostavia vastustajia kuitenkin luvassa. International Champions Cup on homman nimi.

30.7. Barcelona-Celtic (Dublin)
3.8. Barcelona-Leicester (Tukholma)
6.8. Liverpool-Barcelona (Lontoo)

Sitten mennään kohti supercupia (Sevilla 14. ja 17.8.) ja Gamperia (10.8.), jossa vastassa on 25 vuoden takaisen finaalin vastus Sampdoria. Jos muita pelejä on tiedossa, kertokaa niin lisätään!

Muuta:
Seuran talous on tiettävästi saatu kuntoon, voittoa on tullut ja Nike-paitasopimus lisää tuloja. Paitamainos on vielä auki ja siitäkin voi tulla ekstraa aiempaan verrattuna. Hyvä niin, sillä palkkakulut ovat paisuneet melkoisiksi ja pian alkavaan stadionin remonttiin tarvitaan rahaa ja uutta lainaakin pitää ottaa. Hankkeesta tullee kuitenkin pidemmällä aikavälillä kannattava, jos kulut eivät paisu yli budjetin. Kauhistuttaa vain, mikä mahtaa olla Camp Noun nimi sitten aikanaan. Tulee yhä vaikeammaksi v****lla öljymiljardööriseuroille, jos kotikentän nimi on Qatarjotain. :)

Niin ja nyt palataan pystyraitoihin! Huh, vihdoin. Tästä EM-kisojen ratkaisupelien ja olympialaisten kautta kohti uutta kautta...

Edit: Supercupin muuttuneet pelipäivät korjattu.
 
Viimeksi muokattu:

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jahas, Ramin pelikiellon vuoksi uusi miehemme Umtiti on Ranskan avauksessa tänään. Jos ei tule voittoa, pääsee historiankirjoihin tavalla, jota tuskin haluaisi...
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Nyt on vahvasti huhuiltu Gomesia Barcaan. Ei kyllä maistu itselle. Ei ole vakuuttanut minua Valenciassa tai Portugalin maajoukkueessa. Mieshän on ollut suorastaan surkea em-kisoissa ja tippunut avauksesta. Lisäksi olisi varmasti kallis (vähintään 30 milj.) eikä meillä ole huutavaa pulaa keskikenttäpelaajalle. Kyllä olisi taas sellasita pereilyä Bartomeulta tämä hanknita, kun prioriteettien pitäisi olla laitapakki (Cancelo?), toppari (Marquinhos?) ja hyökkääjä MSN:n tuuraajaksi (Pedro?).
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Taitaa Barcan kesän hankinnat olla sitten siinä? Kun mitään tarvetta ei mielestäni enää ole.

Tulipa tuommoinen juttu vastaan.
Barcelona lose €47m in failed real estate deal | MARCA English
(linkki vie Marcan sivuille)
Alvesille korvaaja ja yksi toppari (Marquinhos) olisi hyvä vielä saada. Kärkipelaajankin hankkimista miettisin, koska Suarez tarvitsee lepoa, ja tällä hetkellä meillä ei ole toista piikkiä, jolloin jouduttaisiiin peluuttamaan Messiä tai Neymaria kärjessä, mikä ei ole ideaalia.

Jos et tiennyt niin myös Real on samasta asiasta kusessa monen muun joukkueen kanssa: http://en.as.com/en/2016/07/04/football/1467632965_597474.html
Perez siellä jo selitteli miten tämä on taas kerran jotenkin Barcan syytä, että Realkin joutuu maksamaan. Kyllähän se on aina tiedetty että kun Perez ekan kerran tuli seuraan 2000-luvun alussa seuran velat kuitattiin pois Madridin kaupungin avustuksella myymällä treenikeskuksen tontti härskillä ylihinnalla kaupungille.
 
Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Alvesille korvaaja ja yksi toppari (Marquinhos) olisi hyvä vielä saada. Kärkipelaajankin hankkimista miettisin, koska Suarez tarvitsee lepoa, ja tällä hetkellä meillä ei ole toista piikkiä, jolloin jouduttaisiiin peluuttamaan Messiä tai Neymaria kärjessä, mikä ei ole ideaalia.
Barcalla kuitenkin viisi pelaajaa jotka voivat pelata topparina, enkä näkisi että Marquinhosin hankintaan on mitään jakoja Barcalla koska pelaajan hinta on yli 50miljoonaa.

Jos et tiennyt niin myös Real on samasta asiasta kusessa monen muun joukkueen kanssa: http://en.as.com/en/2016/07/04/football/1467632965_597474.html
Perez siellä jo selitteli miten tämä on taas kerran jotenkin Barcan syytä, että Realkin joutuu maksamaan. Kyllähän se on aina tiedetty että kun Perez ekan kerran tuli seuraan 2000-luvun alussa seuran velat kuitattiin pois Madridin kaupungin avustuksella myymällä treenikeskuksen tontti härskillä ylihinnalla kaupungille.
Laitatko linkin noihin Perezin lausuntoihin. Real julkaisi kyllä tiedotteen jossa sanottiin että barcelonalainen arkkitehtitoimisto joka oli tehnyt arvion tuosta Realin myymästa alueen arvosta, on todella vähän kokemusta kyseisistä asioista.

Jos artikkeli sisältää tekstin Barcelona niin siinä voidaan puhua muustakin kuin jalkapallojoukkueesta.
 
Viimeksi muokattu:

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Laitatko linkin noihin Perezin lausuntoihin. Real julkaisi kyllä tiedotteen jossa sanottiin että barcelonalainen arkkitehtitoimisto joka oli tehnyt arvion tuosta Realin myymästa alueen arvosta, on todella vähän kokemusta kyseisistä asioista.

Jos artikkeli sisältää tekstin Barcelona niin siinä voidaan puhua muustakin kuin jalkapallojoukkueesta.
Sitähän Perez tuossa käytännössä väittää, että kun firma on Barcelonasta niin Barcalla on sormensa pelissä.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Kiitoksia @Marquez taas hienosta kausiketjusta!

Sport uutisoi, että Dortmund saattaisi olla kiinnostunut Arda Turanista Mikhitaryanin korvaajaksi. Tuskin hyvin suurta vastarintaa Barca-faneilta tulee, jos kunnollinen siirtokorvaus turkkilaisesta saataisiin.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Vaikka tuo nyt ei Messin elämään mitenkään vaikuta, niin minusta on käsittämätöntä, että tuomitaan edes ehdolliseen, koska kuka uskoo oikeasti että Messi hoitaa itse raha-asioitaan. Kuten itse sanoi oikeudessa ne hommat on jätetty hänen taustatiimilleen, ja nämä "viisaat" miehet ovat sitten siellä touhunneet, ja ajatelleet vähän nostaa omaa provikkaansa, kun ovat mielestään löytäneet hienon keinon kiertää veroja.
 
Niin se nyt vain on, että jokainen on vastuussa rahoistaan. Tuskimpa Messi juurikaan verotuksesta ymmärtää, mutta riskinsä tällaisessa tietämättömyydessä on.
 
Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Saako vankeustuomiota suorittaessa matkustaa ulkomaille? Mitenhän tuo käytännössä vaikuttaa vai vaikuttaako mitenkään?

Ehdollinen tuomio kyseessä, joten ei sen pitäisi vaikuttaa matkusteluun mitenkään.

Ja VilleLeinolle.. Kyllä se Leo on vaan loppukädessä (oikeuden edessä) vastuussa taustatiiminsä ja isänsä toiminnasta, jos hänen rahoistaan on kyse. Kannattaisi olla hieman tarkempi siinä, kenelle raha-asioidensa hoidon antaa.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Voiko UEFA tai FIFA antaa Messille pelikieltoa tästä, koska sai tuomion? Tulee mieleen case Voynov tuolta NHL:n puolelta, toki täysin eri syystä eikä tarkoituksena ollutkaan verrata rikoksia.
 
Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Voiko UEFA tai FIFA antaa Messille pelikieltoa tästä, koska sai tuomion? Tulee mieleen case Voynov tuolta NHL:n puolelta, toki täysin eri syystä eikä tarkoituksena ollutkaan verrata rikoksia.

En tiedä edes voiko, mutta se on aivan satavarmaa, että maailman parasta jalkapalloilijaa ja yhtä parhaista mainoskasvoista ei enää Uefan toimesta rangaista. Uefalla on jo ihan tarpeeksi vihaajia ilmankin sen suurempaa skandaalia.
 
Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
En tiedä edes voiko, mutta se on aivan satavarmaa, että maailman parasta jalkapalloilijaa ja yhtä parhaista mainoskasvoista ei enää Uefan toimesta rangaista. Uefalla on jo ihan tarpeeksi vihaajia ilmankin sen suurempaa skandaalia.

Fair. Eipä lisättävää.
 
lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Fifahan voisi alkaa käyttämään Messiä kansikuvapoikana. Sopisi hyvin imagoon.

Uskon tasan en sekuntiakaan että Messi on tapauksessa täysi uhri ja tietämätön kaikesta, kuten nyt antaa ymmärtää. Niin ne muutkin rikolliset kertoo aina että juu kuule pitaa pahaa oo tehny hei.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Taitaa Barcan kesän hankinnat olla sitten siinä? Kun mitään tarvetta ei mielestäni enää ole.

Ja kyllä todellakin on. Laitapakki on aivan pakollinen ja lisäksi yksi toppari pitäisi jostain keksiä. Vermaelenit ja Mathieut pitäisi samalla ovenavauksella työntää toiseen suuntaan. Arda Turan saisi myös siirtyä jonnekin muualle. Enkä pistäisi yhtään pahakseni lisäksi yhtä hyökkäyspään hankintaa, Pedro takaisin?
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Samper tulee nousemaan ensi kaudeksi edustukseen. Vähän kaksijakoiset fiilikset. Hienoa jos mies saa peliaikaa, mutta vähän pelkään ettei superlupaus saa Lucholta tarpeeksi luottoa ja kehitys polkee paikallaan. Viime kausi meni jo kehityksen kannalta vähän hukkaan, kun jostain käsittämättömästä syystä miestä ei lainattu toiseen liigaseuraan, vaan peluutettiin B:ssä heikkotasoisessa liigassa.

Huhuissa puolestaan on viime päivät huudeltu Carrascoa Barcaan. Ulosostohintana on 40 miljoonaa. En usko että tullaan tänä kesänä noin paljon pistämään hyökkääjään rahaa, mutta olisi mies kyllä hyvä hankinta, ja paljon parempi kuin huhuissa pyörinyt turhake Gomes. Real saa puolestani pitää hänet, kun tuntuvat aina kiinnostuvan Barcaan huhutuista pelaajista.

Ja "yllättäen" myös paljastuu että Messi casen valtion syyttäjä on entinen Realin johtokunnan jäsen. Eipä vaikuta yhtään tuo tausta naisen toimintaan. Kivasti on nämä Realin pelaajat ala Alonso säästynyt pienillä nooteilla verosotkuista, mutta Barca pelaajille (Messi, Neymar, Mascherano) vaaditaan vankilatuomioita. Ei ihme että Katalonia haluaa pois tuosta sorrosta, joka on jatkunut Francon ajoista lähtien.
 
Viimeksi muokattu:

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Kenenkähän loistava idea tämä "#WeAreAllLeoMessi" on? Aivan käsittämättömän paska jo ajatuksen tasolla... Mitä hyvää tästä edes olisi voinut seurata? Nyt Messi ja Barca on naurujen kohteena ja Barcelona antoi itsestään sellaisen kuvan, että he tukevat veronkiertoa. Olisi nyt vain annettu asian kuolla hiljakseen ilman sen suurempaa kohinaa omasta takaa, sitä saanee kuulla lehdistöstä joka tapauksessa.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Onhan tuo on melkoinen farssi. Näitä asioita kannattaisi tosiaan pohtia hieman, ennen kuin lähtee perse edellä puuhun. Kyllähän tyhmempikin tuon ymmärtää niin, että #WeAreAllTaxEvaders, kun tuo tukikampanja tähän nimenomaiseen asiaan liitetään.
 
Ilmari Ahde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Haukiputaan huorakuoro
Kenenkähän loistava idea tämä "#WeAreAllLeoMessi" on? Aivan käsittämättömän paska jo ajatuksen tasolla... Mitä hyvää tästä edes olisi voinut seurata? Nyt Messi ja Barca on naurujen kohteena ja Barcelona antoi itsestään sellaisen kuvan, että he tukevat veronkiertoa. Olisi nyt vain annettu asian kuolla hiljakseen ilman sen suurempaa kohinaa omasta takaa, sitä saanee kuulla lehdistöstä joka tapauksessa.
Varmaan suoraan Axl Smithin aivoriihestä.
 
Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Samaa mieltä, huonohko idea joka kääntyy helposti Messiä ja seuraa vastaan. Tuo olisi ehkä voinut toimia korkeintaan siinä tilanteessa, että tuomio olisi ilmiselvästi perusteeton ja puolueellinen. Näin ei taida olla, vaikken tunne tapausta tai Espanjan lainsäädäntöä tapeeksi ottaakseni sen tarkemmin kantaa. Harva tavan tallaaja kuitenkaan erityisesti ilahtuu ns. verosuunnittelustakaan, vaikkei laittoman veronkierron puolelle edes mentäisi, en minäkään.

Kaikki varmaan huomasivatkin, että Sandro siirtyi Malagaan. Lähtöhän oli sinänsä odotettu (kuten huomaa siitä, että merkkasin miehen jo ketjun avauksen pelaajalistalla sulkuihin). Tämä - toivottavasti! - varmistaa, että hyökkäyspäähän on vielä tulossa hankinta. Nythän varsinaisia kärkimiehiä on supertrion lisäksi tasan Munir. Näin ei voi olla, vaikka Arda, Rafinha ja aikanaan Iniestakin ovat myös hyökkääjinä pelanneet. Näkisin, että yksi ysipaikan mies ja ehkä jopa myös laitahyökkääjä (tai sitten joku, joka kykenee hyvin molemmille paikoille) olisi hyvä hankkia, koska B:stä ei valitettavasti mitat täyttävää pelaajaa taida takavuosien tapaan tällä erää löytyä. Edelleen myös laitapakille olisi käyttöä, ja jos Adriano lähtee, vähintään yksi hankinta on välttämätön sille osastolle. Tämänhetkinen kokoonpano tuo mieleen sen, että kohta Sergi Roberto joutuu paikkaamaan kaikkia niitä noin seitsemää pelipaikkaa, joilla viime kaudella pelasi... Ja hän saattaa samalla olla ykkösvaihtoehto oikeaksi pakiksi, joten ei toimi homma näin.

Vähän huolestuttavasti on huhuja siitä, että siellä sun täällä olisi intoa ostaa Bravo. Hyvä mies olisi kuitenkin kiva pitää. Ymmärrettävää toki, että ostajia löytyisi.

Saapa nähdä, pelaako uusi hankintamme Umtiti myös finaalin kohta. Jäbä vaikuttaa ihan hyvin päässeen EM-kuvioihin mukaan ja toki nollapeli Saksaa vastaan on aina hyvä suoritus, vaikkei se yksin Umtitin ansiota ole. Ihan jees otteita kuitenkin esitti sen verran, mitä ehti häntä tarkkailla. Islanti-pelistä katselin vain ekan puoliajan, ja siinä nähdäkseni pyrki vain hyvin varmaan pelaamiseen, ei mitään ihmeitä ja pallollisena se kaikkein helpoin syöttö usein toppariparille. Ehkä ymmärrettävää toki olla höntyilemättä, kun eka maajoukkuepeli on arvokisojen pudotuspeli. Positiivinen tunne tästä hankinnasta kuitenkin tällä hetkellä, varsinkin kun topparin kehityskaari saattaa parhaimmassa tapauksessa olla 22-vuotiaana vasta alkumetreilä.

Edit: vastaus tulikin jo, Umtiti on merkattu avaukseen.
 
VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Paita puolella ollaan vissiin tekemässä vuoden jatkosoppari arabien kanssa, ja ensi kaudeksi sitten pitempi soppari Amazon.comin kanssa. Maistuu meikäläiselle oikein hyvin arabi-vuosien jälkeen, kunhan saadaan riittävästi rahaa.

Vähän huolestuttavasti on huhuja siitä, että siellä sun täällä olisi intoa ostaa Bravo. Hyvä mies olisi kuitenkin kiva pitää. Ymmärrettävää toki, että ostajia löytyisi.
Mieluummin Bravo ulos kuin Cityyn huhuttu ter Stegen. Kyllä se on vaikeaa pitää kaksi top10-maalivahtia tyytyväisenä rotaatiossa.
Ilahduttavasti Ardaa kohtaan on nyt ruvennut löytymään kiinnostusta mm. Dortmundista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös