Mainos

FC Barcelona 2015–2016 – kohti uusia ennätyksiä?

  • 124 120
  • 753

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Denis Suarezin kanssa tehdään sopimus ja siinä on keskikentälle yksi hyvä palanen lisää. Pakistohankinnat tulevat määrittämään tulevaa kautta hyvin pitkälti, sillä Alvesin, Mascheranon, Bartran, Mathieun ja Vermaelenin ruudut pitäisi täyttää. Jostain pitäisi löytää timanttinen topparipari Gerardille, sekä pari kappaletta muitakin puolustajia, joista yksi olisi sitten Alvesin paikkaaja oikeana laitapakkina. Harmi homma, että pakkiosasto tullee räjähtämään aika täysin kerralla, koska on aina haastavaa laittaa kokonaista osastoa uusiksi kerralla ja saada heidät pelaamaan joukkueen pelisysteemiä laadukkaasti. Onhan se toki mahdollista, että esimerkiksi Mathieu ja/tai Verminaattori jatkavat, mutta heistä ei ole paljoa iloa pelaavassa kokoonpanossa ja siksi pitäisi tehdä hyviä liikkuja markkinoilta, koska omista nuorista ei ole ainakaan ensi kaudelle löytymässä potentiaalisia pelaajia puolustukseen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Niin, Massehan kuulemma jää. Jos uskomme seuran johtoa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan jos myös Vermaelen jää, niin kauan kuin suunnitelma ei ole että hän on ykkösvaihtoehto toiseksi toppariksi.

Sen sijaan Bartran lähdön seura on juuri vahvistanut. Lehdistö kertoo suunnaksi Dortmundin. Ehkä saa peliaikaa siellä edes jonkin verran, kun sieltä kai joku etäisesti topparia muistuttava myytiin pari viikkoa sitten? Bartran hinta saattaa olla tai olla olematta noin 8 miljoonaa, suht halvalla menee taas.

Ketä muuten tämä teistä muistuttaa? Linkki FC Barcelonan Vine-videoon seuran alle 12v-joukkueen tekemästä maalista.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Bartra meni halvalla, koska seura perseili jälleen osto-option alhaiseksi, kun Bartralle ei annettu riittävästi peliaikaa viime kaudella. Hyvää managementtia jälleen kerran.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Bartra meni halvalla, koska seura perseili jälleen osto-option alhaiseksi, kun Bartralle ei annettu riittävästi peliaikaa viime kaudella. Hyvää managementtia jälleen kerran.
Sinällään joo, mutta eikös Bartran buy-out ollut muistaakseni 40m jos olisi pelannut tarpeeksi. Silloin tuskin olisi kukaan huolinut ja Bartran kannalta parempi, että pääsee muille maille.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Sinällään joo, mutta eikös Bartran buy-out ollut muistaakseni 40m jos olisi pelannut tarpeeksi. Silloin tuskin olisi kukaan huolinut ja Bartran kannalta parempi, että pääsee muille maille.

Bartran kannalta kyllä, mutta seuran kannalta ei ole hyvä, että pelaajat lähtevät puoli-ilmaiseksi tai ilmaiseksi.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Sinällään joo, mutta eikös Bartran buy-out ollut muistaakseni 40m jos olisi pelannut tarpeeksi.
Eihän se buyout tarkoita ettei pelaajaa olisi halvemmalla voinut myydä kuten 15 miljoonalla (summa vedetty hatusta). Nyt se buyout laski 8 miljoonaan ja tuossa ei ollut mitään neuvoteltavaa. Surkeaa johtamistahan tuo on mikä nyt ei sinänsä yllätä.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Eihän se buyout tarkoita ettei pelaajaa olisi halvemmalla voinut myydä kuten 15 miljoonalla (summa vedetty hatusta). Nyt se buyout laski 8 miljoonaan ja tuossa ei ollut mitään neuvoteltavaa. Surkeaa johtamistahan tuo on mikä nyt ei sinänsä yllätä.
Tottahan tuo. Mietin jo päivällä itsekin, että aika aivopieru oli tuo kommenttini, mutta menkööt perjantain piikkiin :D
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Tämä oli mennyt ainakin minulta ohi, vaikka vihjeitä vahvasta kiinnostuksesta on tietysti ollut: Barcelona on virallisesti ilmoittanut käyttävänsä takaisinosto-oikeutensa Denis Suareziin ja pelaaja siis siirtyy meille heinäkuun alussa, ellei jotain vallan kummallista tapahdu tällä välillä. Seuran sivut raportoivat homman jo selvänä. Tästä oli urheilutoimenjohtaja jo puhunut silloin pari päivää sitten, mutta näkemäni raportointi oli vähintänkin epätäsmällistä tältä osin.

Toisessa ketjussa mainittiin toppariosastolta Umtiti, joka lienee vahvan huhun asteella tässä kohtaa. Tarjouksia ehkä tehty ja joidenkin mukaan kauppa olisi jo selväkin, mutta saapa nähdä.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Tämä oli mennyt ainakin minulta ohi, vaikka vihjeitä vahvasta kiinnostuksesta on tietysti ollut: Barcelona on virallisesti ilmoittanut käyttävänsä takaisinosto-oikeutensa Denis Suareziin ja pelaaja siis siirtyy meille heinäkuun alussa, ellei jotain vallan kummallista tapahdu tällä välillä. Seuran sivut raportoivat homman jo selvänä. Tästä oli urheilutoimenjohtaja jo puhunut silloin pari päivää sitten, mutta näkemäni raportointi oli vähintänkin epätäsmällistä tältä osin.

Barcelonan takaisinosto-oikeus on voimassa 1.-15.7. Jos joku seura tekee tarjouksen ennen tuota aikaväliä, jonka Villarreal sekä Suarez hyväksyvät, niin sitten Barcelona jää nuolemaan näppejään.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Hmm, no, ainahan sitä voi nokittaa, mutta jossain kohtaa hinta ja pelaajan arvo eivät sitten enää kohtaa. Jos takaisinosto-oikeus toteutuu, jäbä tulee ilmeisesti kyllä edukkaasti Barcelonaan. Onkohan D. Suarezia muuten ajateltu enemmän Neymarin vai Iniestan varamieheksi? Vasenta laitahyökkääjää hän ymmärtääkseni Villarealissa on pelannut, mutta siellä systeemi on vähän eri kuin meillä.

Toisessa ketjussa ja lehdissä muuten heitellään ilmaan jälleen Coutinhon nimeä. Jos tulee, se viimeistään taitaisi tietää sitä, että Arda on myynnissä. Pelkään vain, että hinta olisi järjetön kun Valjun kanssa kauppaa tehdään.

Keskikenttämiehistä puheen ollen, Song on ilmeisesti edelleen Barcelonan omaisuutta eikä häntä lehdistön mukaan West Hamissa kaivata, joten taas pitää tehdä kauppaa. Tuskinpa hän meillä pelaa.

Kärkisektoriltakin yksi ehkä yllättävämpi huhu Sportilta: Gijonin Tony Sanabria. Nuori, 20v, ollut Barcelonan junnuissa ja B:ssä aikanaan vaikka kotoisin Paraguaysta. Voi olla kilpailua, sillä kuulemma Leicester haluaisi saman miehen Vardya korvaamaan. Nolitoakaan ei ole unohdettu Barcelonassa.

Kun tuossa lehtiä vilkaistessani törmäsin myös EM-kisoihin valmistautuvan Pedron lärviin, tuli mieleeni ajatus. Väitän seuraavaa: jos Pedro olisi ymmärtänyt (ja Lucho myös olisi ymmärtänyt saman), että kolmea kärkimiestä pitää kierrättää ja siinä pystyy saamaan ihan kivasti minuutteja kaikissa muissa paitsi ehkä aivan tärkeimmissä peleissä, ja jäänyt Barcelonaan, olisi tripla matkannut jälleen Kataloniaan. Perustelu: Pedro olisi pelannut enemmän kuin Munir pelasi, varmaankin ihan ok tuloksin -> kärkikolmikko olisi ollut tuoreempi CL-peleissä Atletia vastaan -> 1-2 maalia enemmän kahden ottelun aikana olisi tiennyt jatkopaikkaa. Spekuloinnissa on se hyvä puoli, ettei kukaan pysty todistamaan väitettäni vääräksi. :)
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Muuten, jos D. Suarez ja jossain hämärämmissä huhuissa heitelty Bayernin Rafinha tulevat meille, haluan ostettavaksi myös seuraavat pelaajat:

Miguel Iniesta (joka on muuten saksalainen)
Dejan Rakitic
Robert Busquets
Lorenzo Pique Hollannista
Omar Bravo Meksikosta
ja tietenkin Messi, eli Mbida Messi Georges Parfait Kamerunista.

Näin saataisiin luotua kivaa hämmennystä katsojissa, selostajissa ja vastustajissa. (Kaikki linkit Transfermarktin pelaajaprofiileihin.)
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jahas, ainakin yksi isommista tähdistä ei ehkä saavu umpiväsyneenä "kesälomilta", sillä Luis Suarezin Uruguay on pudonnut Copan jatkopeleistä eikä Pistolero pelannut minuuttiakaan aiemman loukkaantumisen vuoksi. Luis veti ilmeisesti pienimuotoiset pultit kun ei päässyt vaihdosta kentälle eilen tai siis viime yönä. Uutisten mukaan ei ollut toipunut vammastaan, eikä pitänytkään pelata, mutta jostain syystä oli kuitenkin laitettu lämmittelemään toisella puoliajalla. Outo tapaus.

Siirtohuhuja riittää sitten enemmän kuin ehtii laskea, enimmäkseen nimiä jotka on täällä jo mainittu. Varmin tulija lienee edelleen Denis Suarez ja lähdössä sen sijaan olisi Adriano. Stones ja Pjanic lienevät menossa muualle, eli Cityyn ja Juveen. Nolitosta tulee kisaa. Telegraph heittelee laitapakkivaihtoehdoksi Barcelonaan myös Azpilicuetan. Seuran urheilutoimenjohtaja Fernandez on kuulemma nähty Portugalin pelissä, missä tarkkailtavana ovat voineet olla Guerreiron lisäksi Andre Gomes (keskikenttä, Valencia) ja Cedric Soares (laitapakki, Southampton), jos MD:hen on luottaminen. Taitaa olla, että vahvistuksia uutisille pitää monessa kohtaa odotella EM-kisojen ohi tai ainakin heinäkuun alkuun ja tämä päivittäinen arpominen jatkuu siihen saakka.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Vaikka Barcelonalla onkin mennyt 2010-luvulla hyvin jalkapalloviheriöillä, niin officen toiminnassa on ollut monenlaista härdelliä. Jos jotakuta kiinnostaa lukea monenlaisia käänteitä, niin seuraavan linkin takaa löytyy kattava selostus asioista, joita seurajohdossa on tehty. From Throne to Gutter | A Ranting Cruijffista

Kyseessä on toki vain yhden kirjoittajan mielipide ja selostus, mutta onhan tuossa aika monta ihmeellistä ja surullista asiaa listattuna vuodesta 2010 lähtien.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Paljon materiaalia ja Rosellia on varmasti syytäkin kritisoida, mutta onhan tuo hieman yksipuolinen kooste: kaikki mitä Rosell tekee on törkeää (no, suuri osa onkin) ja Laporta taas teki kaiken oikein (no, jotain tekikin).

Uusin huhu: Pedro olisi ehkä palaamassa. Masian kasvatit toki noin lähtökohtaisesti ovat tervetulleita takaisin. Mielenkiintoinen kesä tulossa: jos kaikki huhut toteutuisivat, meillä olisi n. 50 pelaajan rosteri. Tämä on tätä kesäviihdettä...
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Umtitin kanssa ollaan päästy sopuun ja nyt neuvotellaan Lyonin kanssa. Summa on kyllä noussut aika suolaiseksi siitä mitä aluksi huhuttiin. Vasenjalkainen, nopea ja ilmassa pärjäävä toppari. Erityisesti hankinnassa lämmittäisi, että nyt hankittaisiin pitkästä aikaa nuori ja lupaava pelaaja, eikä näitä Luchon rakastamia kolmeakymppiä lähenteleviä La Liga-jyriä.
Umtitin lisäksi yrittäisin vielä hankkia Marquinhosin hankkimista, varsinkin jos Masse lähtee.
Bellerinin hinta puolestaan on liian suuri, kun miehellä itselläänkään ei ole haluja pakottaa siirtoa, joten Cancelo tulee todennäköisesti olemaan oikea pakkimme ensi kaudella.

Pedro puolestaan huomasi ettei nurmikko ole vihreämpää aidan toisella puolella ja on kertonut Bartomeulle haluavansa tulla takaisin Barcaan. Mies on aina tervetullut takaisin, mutta ongelmana on miehen hinta. Barcan prioriteetit ovat 1-2 topparia ja oikea pakki, joten näitten hankintojen jälkeen rahaa on vähän käytössä. Tietysti jos joku idiootti haluaisi ostaa Ardan...
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
joten Cancelo tulee todennäköisesti olemaan oikea pakkimme ensi kaudella.

Sergi Roberto.

Umtitin tuleva hankinta on hyvä aloitus ensi kautta silmällä pitäen. Jos Pedro haluaa palata ja seura ja Lucho näkevät, että Pedriton hankinta on järkevä (rahallisestikin), niin tervetuloa vaan. Pakistoon tarvitaan edelleen vahvistusta ja toiveissa olisi, että siihen panostettaisiin nyt tosissaan, eikä toinen topparihankinta tule olemaan luokkaa jeremymathieu/tomasvermaelen. Kesää on vielä paljon jäljellä, joten katsellaan nyt, että mitä tässä lopulta tapahtuu.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Sergi Roberto.
Itsekin olisin tämän kannalla, mutta Lucho haluaa ilmeisesti "oikean" pakin. Enkä tiedä onko Sergi halukas siirtymään vakinaisesti laitapakiksi.
Joka tapauksessa varmaan tarvitaan pakki, kun Lucho ei Vidaliin luota. Vidal oli kyllä niin tyhmä hankinta hemmetinmoiseen ylihintaan. Mies pelannut muutaman mitättömän kuukauden ja pelin urallaan pakkina, ja Barca päättää että nyt on nähty tarpeeksi ja tässä on Alvesin korjaava ja ostavat miehen kauhealla summalla, kun mukamas on niin hemmetin Barca-taustainen (todellisuudessa yksi mitätön kausi junnuna). Ja jotkut kehtasi vielä täällä huudella minkälaisen ryöstön Barca teki.
Kun kattoo historiaa, niin Lucho on aika hemmetin huono toimija siirtomarkkinoilla.
 
Viimeksi muokattu:

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
En epäile hetkeäkään, etteikö Roberto halua pelata laitapakkina, mikäli se tarkoittaa isoja peliminuutteja. Keskikentällä niitä ei ole luvassa. Vidal meni huhujen mukaan loukkaamaan itsensä koripallohöntsäpelissä eikä sen jälkeen saanut Lucholta enää minuuttiakaan peliaikaa.

Ei itsellänikään ole juurikaan luottoa nykyjohdon toimintaan siirtomarkkinoilla, kun pitäisi tehdä ns. löytöjä. Kuka tahansa osaa scoutata pelaajia realmadrid-tyyliin. Toivottavasti ei siltikään lähdetä jahtaamaan mitään Paul Pogbaa, vaan oikeasti koetettaisiin nyt hakea kohtuuhintaan hyviä ja nuoria pelaajia. Ei noita ~30-vuotiaita kannata hankkia, sillä heidän jälleenmyyntiarvonsa on käytännössä olematon.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Umtiti on Barcelonan pelaaja. Sopimukset allekirjoitetaan kisojen jälkeen. Umtitin siirtosumma tulee olemaan ~30M€ eli aika suolaiseksi tuo hinta lopulta muodostui, kun esimerkiksi Mats Hummels taisi mennä 35M eurolla.
 

Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Umtiti on Barcelonan pelaaja. Sopimukset allekirjoitetaan kisojen jälkeen. Umtitin siirtosumma tulee olemaan ~30M€ eli aika suolaiseksi tuo hinta lopulta muodostui, kun esimerkiksi Mats Hummels taisi mennä 35M eurolla.
Kalliiksi tuli näköjään tuo Lyonin johdon suututtaminen, onneksi se on vain rahaa, 12miljoonasta 30miljoonaaan.
 

Heltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Real Madrid, LA Lakers
Tästä lisätietoa. Mitä on tapahtunut ja missä vaiheessa kauppahinnaksi oli sovittu 12 miljoonaa?
Eikai noista kukaan voi varmaksi sanoa mitään, ja tiedän kyllä että Marca edustaa näkökulmaltaan madridilaislehdistöä. Aluperinhän tuota siirtoa puhuttiin halpana hankintana Barcalta, joten jos siirto varmistuu se on kaukana edullisesta.
Barcelona upset Lyon with Umtiti talks | MARCA English
(Linkki Marcan sivuille)
 
Viimeksi muokattu:

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Eikai noista kukaan voi varmaksi sanoa mitään, ja tiedän kyllä että Marca edustaa näkökulmaltaan madridilaislehdistöä. Aluperinhän tuota siirtoa puhuttiin halpana hankintana Barcalta, joten jos siirto varmistuu se on kaukana edullisesta.
Barcelona upset Lyon with Umtiti talks | MARCA English
(Linkki Marcan sivuille)

Ok, kiitos linkistä. Madridilaislehdet ovat toki mitä ovat (etenkin Barcelonaan liittyvissä jutuissa), mutta Barcelonan nykyjohdon osalta tuo voi hyvinkin pitää paikkansa ja paremmalla managementilla Umtiti olisi ehkä saatu halvemmalla.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
En tiedä.. melkein kannattaisi kuitenkin pulittaa Celtalle 18 miljoonaa Nolitosta. Nolito on pelannut huikean hyvin EM-kisoissa ja monipuolisena sekä väsymätömänä pelaaja sopisi Barcelonan neloshyökkääjäksi aika täydellisesti. Uskon kyllä, että näiden otteiden jälkeen monet muut seurat soittelevat Noliton agentille ja tarjoavat avauspaikkaa jostain, joten tokkopa Nolito haluaa uransa tässä vaiheessa tulla kuluttamaan penkkiä Kataloniaan.
 

müller

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Umtiti on Barcelonan pelaaja. Sopimukset allekirjoitetaan kisojen jälkeen. Umtitin siirtosumma tulee olemaan ~30M€ eli aika suolaiseksi tuo hinta lopulta muodostui, kun esimerkiksi Mats Hummels taisi mennä 35M eurolla.
Erona toki se, että Hummelsilla oli sopimusta vain vuosi jäljellä ja Umtitilla puolestaan kolme vuotta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös