Fatih Terim sai potkut

  • 1 010
  • 10

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Tappio huonolla pelillä Torinolle oli liikaa AC Milanin johdolle ja Terim sai kenkää. Berlusconilla sitä energiaa kyllä riittää, muslimien haukkumisen ja pääministerin toimien ohella erottelee ja palkkaa valmentajia. Uusi valmentaja on Carlo Ancelotti.

Minusta Terim oli saanut joukkueen yllättävänkin hyvään iskuun, Interillä ei ollut mitään mahdollisuuksia viikko sitten, kun Milan alkoi pelaamaan ja Inter on sentään sarjakakkonen. Muissakin näkemissäni otteluissa Milanin peli on ollut viihdyttävää ja valmiin näköistä, olen nähnyt pelit Laziota ja Fiorentinaa vastaan tuon Inter-pelin lisäksi. Tappioita tuli pari häntäpään joukkueille, mutta AC on hyvissä asemissa 3 pistettä Interiä ja 5 pistettä Chievoa jäljessä eikä kukaan varmaan ollut huolissaan Milanin tilanteesta enne potkuja, korkeintaan pettynyt tappioon Torinolle.

Kyllä ihmetyttää, miten hätäisiä AC:n johdossa ollaan, Terim teki ihan hyvää työtä, vaikka otteissa olikin ailahtelua, parempi sekin kuin koko kauden kestävä lama, kuten Zaccheronin alaisuudessa viime kaudella. Yritetäänkö nyt sitten paikata viime kauden virhe, jolloin potkut olisi pitänyt antaa ajoissa vai odotetaanko noilla satsauksilla, että jokainen ottelu voitetaan?
 

mikaw

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olisikohan taustalla ollut muutakin kuin peliesitykset? Kuten sanoit, pelit ovat sujuneet vähintäänkin kohtuullisesti.

En ollut uskoa silmiäni kun Teksti TV:tä katsoin.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Viestin lähetti Abu
...Muissakin näkemissäni otteluissa Milanin peli on ollut viihdyttävää ja valmiin näköistä, olen nähnyt pelit Laziota ja Fiorentinaa vastaan tuon Inter-pelin lisäksi...

Oletkos Abu ihan siis täällä paikan päällä? Tulee issekkin käytyä melko usein San Sirolla lähinnä Milanin pelejä katselemassa. Ajattelin vaan ettei täällä tungokseen asti Jokerit-faneja ole, joten vois vaikka joskus törmäillä, vai?

Ja mitä Berlusconiin tulee niin... No en viitti sanoo ääneen :rolleyes:
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
En sentään paikan päälle ole päässyt, televisioon on tyydyttävä, vaikka kieltämättä San Sirolla olisi joskus mukava päästä käymään. Minä tietenkin kävisin lähinnä Interin peleissä, mutta sanottakoon sen Milanon kakkosjoukkueen kunniaksi, että jos yksi peli pitäisi valita niin kyllä se olisi Inter-Milan.
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
No harmi...

Minut on ajanut sisään tähän fudis maailmaan kaveri joka sympatiseeraa lätkässä Tepsiä ja sattuu olemaan "Milanista" henkeen ja vereen! Siitä varmaan johtuu tämä minun "vääräuskoisuus". :cool:

Eihän tuo ongelma ole: Varailet lentoliput niin mennään matsiin, kyllä täältä kuljetukset ja katto pään päälle löytyy kun ilmottelet vaan hyvissä ajoin. Tilaakin yleensä on mukavasti kun katsojia on normaali peleissä n. 55 000, Juvea vastaan ehkä 70-75 000, mutta sitten tuo mainitsemasi derby on vähän kiven alla lippujen suhteen. Ensimmäinen matsi minkä näin San Sirolla oli viime vuoden lokakuussa champions-liigan peli Milan-Barcelona ja katsojia oli n. 86 000... Oli siinä maalaispoika ihmeissään...
 

fakiiri

Jäsen
Pitkän linjan milanistina Terimin saamat potkut harmittavat. Katsoin tv:stä tuon Torino-pelin ja täytyy sanoa, että varsin hyvällä mallilla jengin peli on. Tasuri haihtui huonoon pilkkuun...

Milania on jo pitkään leimannut outo lyhytjännitteisyys. Typerien päätösten sarja alkoi, kun Capellon seuraajaksi valittiin Oscar Tabarez Washington. Saman aikaisesti jengiin hankittiin tolkuttomasti ulkomaalaisia pelaajia, jotka eivät mitenkään sopineet kokonaisuuteen.

Tuon kauden 96-97 jälkeen Milanin touhut ovat olleet varsin ihmeellisiä. Kevään 99 scudetto oli ihme, jota en ensin meinannut uskoa.

Milanin suurin ongelma on se, että sillä ei ole yhtenäistä pelityyliä ja siihen sopivia pelaajia. Tällä kaudella pitkästä aikaa näytti siltä, että pikku hiljaa hommat loksahtavat paikalleen, mutta tämän Terimin fudujen jälkeen homma on levällään, ja pahasti. No, on Ancelotti sentään pelannut supermilanissa...
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Voi elämä.

Piti avata jo toissapäivänä tästä aihe, mutta en ehtinyt. Ancelotti on selkeästi askel taaksepäin. Milanin vahvuus on/oli keskikentällä&hyökkäyksessä. Varsinkin mahdollinen kärkipari Moreno&Andrej olisi todella kovaa valuuttaa. Valitettavasti ilmeisesti Moreno ei mahdu jostain syystä kentälle edes kokeilemaan Pipon ohi. Milanin heikkous(kuten sen paikalliskilpailijankin) on Inter. Ancelotti perustaa pelinsä siihen, että pallon takana on aina 10 miestä(siis maalivahti ja 9 kenttäpelaajaa), niinpä Milanin heikko puolustus joutuu varmasti jatkossa koville. Olihan Interiäkin vastaan huomattavissa puolustuksen haavoittuvuus, mikä paikattiin hyökkäävällä pelityylillä, millä iskettiin Interin heikkoa puolustusta vastaan. Jatkossa Milanin antaessa avaimet vastustajille, niin enpä usko että ainakaan ylöspäin Milan matkaa...
 

Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Fakiiri tuntuu tietävän nämä(kin) asiat!

Kai tällainen reaktio on lähinnä sitä, että entäs jos homma ei alakaan toimia kokonaisuudessaan niinkuin odoteltiin. Vaikka ihan kohtuullisesti Milanilla on mennytkin. Nyt oli vielä Ancelotti vapaana, vaikkakin jo kynä kädessä signeeraamassa sopparia Parmaan. Kai seurajohto pelkäsi tilannetta, jossa vapaita miehiä (varsinkaan näin vahvasti Milan-taustaista) ei olisi enää ollut mistä ottaa...
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Varsinkin nyt, kun Maldini puuttuu pari kuukautta, puolustuksesta voi tulla isompikin ongelma. Laursen on ollut hyvä, sitä ei käy kiistäminen, mutta Helveg, Kaladze, Costacurta, Ümit ynnä muut eivät kyllä ole tarpeeksi hyviä mestariehdokkaalle. Vaihdosta hekään eivät saa tuhoa aikaan, mutta nuo saattavat muodostaa puolustuslinjan ensi ottelussa. Tietenkin niin, että kolme noista ja Laursen ovat kentällä.

Terimin peluutuksessa oli paljonkin korjaamisen varaa, Contra pelasi vain harvoin, vaikka jokaisessa minun näkemässäni pelissä oli hyvä, joukkueen parhaita kaikissa peleissä, huolimatta siitä, tuliko vaihdosta peliin vai oliko avauksessa. Moreno ei ole saanut edes mahdollisuutta, sen tosin ymmärtää, koska Inzaghi ja Shevchenko ovat olleet hyviä, mutta häntä olisi ehdottomasti pitänyt peluutta avauksessa ainakin kahdessa ottelussa ja ottaa kentälle Inzaghin tilalle aiemmin kuin kolmanneksi viimeisellä minuutillla. Myöskään Roque Juniorin penkillä istuttaminen ei ole viisasta, lupaava pakki, joka antaisi Maldinille mahdollisuuden siirtyä omalle paikalleen vasemmalle laidalle ja Kaladze saataisiin penkille. Costacurtakin on parempi kuin Kaladze.

Lienevätkö nämä sitten olleet osasyynä potkuihin? Väärien miesten peluuttamisen saa anteeksi vain niin kauan kun voittoja tulee. Tosin mistäs minä tiedän, vaikka Milanin johto ajattelisi Terimin peluutuksen olleen täydellistä ja vain tulos ei ollut tyydyttävä, mutta tuskinpa. Terimin Milan oli ehdottomasti viihdyttävä joukkue ja sillä oli mahdollisuudet mihin vaan, tuolla materiaalilla ei puolustamiseen perustuva taktiikka toimi, vaikka vastahyökkäyksiin onkin laittaa loistavat pelaajat.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Abu sen jo sanoikin.

Abu ehtikin jo sanoa lähes kaiken mitä meinasin lisätä. Contra&Moreno olivat viime kaudella selkeästi Alaveksen parhaat pelaajat. Heidän ansiota Alaves eteni niin pitkälle UEFA-cupissa. Contra on selkeästi paras oikean laidan pelaaja Milanin pelaajista, joten ei millään voi ymmärtää hänen puuttumistaan. Moreno sopisi mielestäni hyvin Andrej:n vierelle ja toisi hänelle tilaa reilusti vahvana pelaajana. Toisaalta molemmat ovat puhtaita kärkiä, niin kyllä Pippokin(Mr Lakaisija).

Kaladze on täysin turha, Umit lähes yhtä turha, Costacurta kaukana loistostaan, vaikka onkin kolmikon paras. Fiksuinta olisikin rakentaa puolustus kolmen miehen ympärille, jossa Maldini olisi vasemmalle, Laursen, joka on ollut selvästi Milanin vahvin toppari tällä kaudella ja loistava osto, vaikka tulikin kalliiksi kun fiksuna Berlusconi antoi Parman ostaa ensin Martinin Veronasta ja maksoi extrahintaa sitten Parmalle. Niin ja oikealle sitten Roque Junior tai Costacurta. Chamot(kai vielä joukkueessa) voisi hyvinkin olla vaihtoehto Costacurtalle, mutta taitaa Ancelotti pitää Costasta ihan vanhojen meriittien perusteella.

Milan saisi rakennettua tuota kautta erittäin toimivan 3-5-2 systeemin, missä Rui Costa saisi hyvän paikan keskikentän edessä ja kärkien takana. Nyt hän on joutunut turhastikkin puolustamaan ja Ancelotti todennäköisesti käskee puolustaa vain lisää. Onkin todennäköistä ettei joukkue hyökkää, vaikka se olisikin paras tyyli tuolla materiaalilla, 3-5-2:lla. Ancelotin olisi hyvä kuitenkin tajuta ettei tuolla joukkueella voi vain puolustaa. Serginho ja Contra kuitenkin pystyisivät 3-5-2:ssa auttamaan puolustusta erinomaisesti, samoin keskikentän alimmat miehet.
 

Abu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Jokerit
Tuo 3-5-2 voisi toimia, mutta se vaatisi kyllä yhden topparin hankkimista. Ei siellä koko kautta voi Roque Junior pelata, lupaava pelaaja, mutta mieluummin peliaikaa satunnaisesti ja loukkaantumisten sattuessa kuin vakiopaikka mestariehdokkaan alakerrassa jo nyt. Silloin puolustuksessakin olisi laajuutta. Rahallahan niitä pakkeja saa ja Milanilla sitä riittää. Lazio voisi selvitä rahavaikeuksistaan myymällä Nestan Milanille.

Keskikentän keskustaan olisi laittaa ehkä Serie A:n paras kaksikko Albertini ja Redondo, mikäli Redondo joskus kentälle asti vaivautuu. No, kai hänellä on tarkoitus palata kun palkkaakaan ei enää makseta, mutta paljon ei Milan ole hänestä rahoilleen saanut vastinetta. Gattuso pelaisi Albertinin rinnalla Redondon paluuseen asti. Kärkien takana tietysti Rui Costa, laidoilla Serginho ja Contra ja kärjessä Shevchenko ja Moreno/Inzaghi. Huippujoukkue sitä yhtä pakkia lukuunottamatta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös