Itsellä on tältä kaudelta hommattuna huppari ja on kyllä hyvää tavaraa. Noihin rihkamoihin en koskekkaan.Itse olen ostanut viimekaudella yhden t-paidan ja tällä kaudella pelipaidan ja hupparin ja ne on ainakin kaikki mielestäni varsin laadukkaita.
Ymmärrän pointin, jos toi laaduton kama olisi edes halpaa. Nyt toi J-logo t-paita on 35 euroa, ei ole mun mielestäni kovin edullinen tuosta rätistä.Ymmärrän sen, että myydään (myös) "vähän laaduttomampaa kamaa", koska se menee kaupaksi huokeaan hintaan ja varasto kiertää mukavasti. Tällöin ei myöskään ole jäätäviä summia kiinni kiinteästi varastoissa. Voidaan myös argumentoida sen puolesta, että vähän edukkaampi kama on useamman kannattajan saatavilla, vaikka rahatilanne ei ruhtinaallinen olisikaan.
Toisaalta näkisin mielelläni myös ns. premium-tason kamaa, josta mielelläni maksaisin enemmänkin. Nuo voisivat hyvin olla tilaustuotteita, jolloin varastosaldotkin voisivat olla matalampia.
Livenä "t-paita" paljastui rätiksi eikä todellakaan ollut Warriorin. Tuli mieleen piraattituote jostain Mustamäen torilta. Pitää katsoa jossain vaiheessa josko laittaisin pidemmän sähköpostin toimistolle. Ihan helvetin ankeeta suorittamista.
Fruit of the Loomin t-paidat. Värit haalistu yhen pesun jälkeen.Ehkä tässä on vaan kyse siitä, että uusi fanituotevastaava harjoittelee Liigaa varten. Saa nähdä onko kehityskäyrä hyvä ensi syksyä silmällä pitäen. Totutusti tässä positiossa on Jokerit organisaatiossa menty siitä missä rima on matalimmillaan.
Toki yksittäisiä valon pilkahduksia Ilmalassa on ollut. Tästä hyvänä esimerkkinä Liiga-ajalta, saatiin New Eralta yksi lippismalli myyntiin. Tokaa odotellessa, tämä on ilmainen vinkki.
Taitaisit olla ainoa...Idea:
Tällä hetkellä kun selaa vaikka Iltalehden, Ylen, HS yms. kommentteja, niin kaikki vihaa jokereita ja vituttaa kun meistä uutisoidaan. Ihanaa luettavaa, sytyttää!
Ois ihan saatanan siistiä jos näitä kommentteja vois ottaa talteen ja liiganousun yhteydessä julkaista hupparia/t-paitaa/pipoa yms. mihin ois tyylikkäästi laitettu näitä esille ja keskelle vaatetta teksti "Jokerit f*ck you tour 2025" tai jotain muuta vastaavaa.
Ostaisin heti.
Taitaisit olla ainoa...
Jep, mautonta. Jätetään vaikka naapurille tämmöiset.Taitaisit olla ainoa...
Nyt on pakko kysyä, että mitä helvettiä?Idea:
Tällä hetkellä kun selaa vaikka Iltalehden, Ylen, HS yms. kommentteja, niin kaikki vihaa jokereita ja vituttaa kun meistä uutisoidaan. Ihanaa luettavaa, sytyttää!
Ois ihan saatanan siistiä jos näitä kommentteja vois ottaa talteen ja liiganousun yhteydessä julkaista hupparia/t-paitaa/pipoa yms. mihin ois tyylikkäästi laitettu näitä esille ja keskelle vaatetta teksti "Jokerit f*ck you tour 2025" tai jotain muuta vastaavaa.
Ostaisin heti.
Ei helvetti. Muuta ei voi todeta tuosta kaulaliinasta.Nojoo.. posti toi pakettia. Onhan tämä uusi kaulaliinan logo, noh, mielenkiintoisen näköinen. Pipoon tyytyväinen, logo on siinä siisti tosin saisi olla hieman isompi. Vertailussa reilu 10 talvea pidetty malli..
Kaulaliinoihin on helkkarin vaikeeta saada pientä tarkkalaatuista kuvaa. Eli kuvan pitää olla tosi iso, jos siitä haluaa tarkan. Itse kyllä rakastan brodeerattuja tuotteita. Tulee heti Premium-tason tunne brodeerauksista vs painettu/ommeltu.Pipossahan merkki on brodeerattu. En nyt tekstiilialan asiantuntija väitä olevani, mutta ei taida saada mitään kovin tarkkaa kuvaa tehtyä kaulaliinaan, jos ei logoa sitten brodeeraa siihenkin tai tee merkittävästi suurempana kuten pipon yläosassa.
Mitä jos keskityttäisiin vaan olemaan paras. Laitetaan sitten myyntiin vaikka mestaruus kamaa kun on sen aika. Ei mitään lapsellisia lällättely kledjuja.Idea: