Huhhuh... Paljon on tosiaan eilisestä sanottu, mutta sellainen oli ilta, että pakko se on itsekin jotain vielä sanoa. Yö nukuttu ja fyysisiltä osin palauduttu. Melkein. Ääntä on turha vielä tänään odottaa lähteväksi. Henkisiltä osin tuosta ei välttämättä (myöskään toivottavasti) palaudu ikinä.
Syksyllä -91 olen ollut äitini sylissä tuossa samaisessa hallissa katsomassa ensimmäistä peliäni, kun ikää ollut joitakin kuukausia. Ensimmäiset muistikuvatkin Jokeripeleistä ajoittuu vielä nippa nappa Nordikselle, ennen kuin sitten siirryttiin Areenalle. Tosin eipä niistä edellisistä Nordiksen ajoista juuri muuta muista, kuin ehkä Otto Janeckyn.
Junnuna tuli pelattua Jokereissa ja sen myötä Hartwall Areena tuli tutuksi ja katsomo 301:ssä tuli todistettua monia ikimuistoisia hetkiä, joista kirkkaimpana toki viimeisin kannu. Lätkän lopetettuani istuin monta vuotta kaverin kanssa hänen isänsä kausaripaikoilla (ei juuri itse kerennyt varsinkaan arkisin peleihin) EP:n välittömässä läheisyydessä ja sitä menoa tuli katsottua ja ihailtua useamman vuoden. Jossain kohtaa, kun ikää tuli vielä vähän enemmän, piti itsekin päästä päätyyn chänttäämään. En ole koskaan omannut kausaria päätyyn, mutta paljon tuli pelejä sieltä käsin katseltua niinä EP:n ”kulta-aikoina”. Jokin ääni sisälläni oli vielä eiliseen asti toistanut K*L:ään lähdöstä saakka narratiivia, jonka mukaan emme koskaan enää tulisi pääsemään siihen meininkiin, mitä silloin oli. Eilinen hiljensi tuon äänen totaalisesti. Ja siksi tuo kulta-aika pari lausetta taaksepäin on myös verhoiltu heittomerkkeihin, sillä nyt uskon ja teidän, että ne oikeat kulta-ajat ovat vielä näkemättä. Kannatti ajella Tampereelta peliin.
Jokeriperheeseen olen syntynyt ja elinkautiseni on alkanut ennen kuin sitä olen itse edes tiennyt. Paljon on Jokerit tarjoillut tunteita vuosien varrella, mutta eilisessä oli jotain todella spesiaalia. Kenties jopa jonkinlainen käännekohta. En malta odottaa mitä tuleman pitää…
Ps. Itse virteen #29 on kyllä todettava, että rytmiltään sellainen chäntti, jota on helppo pitää pitkään yllä! Saa lauseiden välissä juuri sopivasti vedettyä keuhkot täyteen. Itselläni iskee herkästi useamman kerran pelissä pääkipu liiasta huutamisesta, ja sen takia hieman pelonsekaisin tuntein lähdin eiliseen maratoniin. Mutta juuri tuon chäntin rytmityksen ansiosta voin käsi sydämellä sanoa, että välistä ei jäänyt yhtäkään tavua tuon 16 minuutin aikana. Jumalauta mitä hurmosta.