Mainos

Fanitoiminta- ja matkat kaudella 2024–2025

  • 180 721
  • 1 122

Viljaee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Valitettava tilanne, mutta ei todellakaan Eteläpäädyn vika. Jos porukalla on voimassa olevat liput, ei heitä voi noin vain estää tulemasta katsomoon. Mitä Eteläpäädyn edustajat voivat tehdä, jos joukko aggressiivisesti käyttäytyviä faneja päättää asettua fanipäätyyn? Kuten aiemmin kirjoitin, tämä porukka käyttäytyy uhkaavasti, ja ymmärrän hyvin, että heitä pelätään. Seurasin eilen tarkoin heidän käytöstään, eikä kyse ollut pelkästään alaikäisistä lapsista, vaan joukkoa johtivat 30-40-vuotiaat päihtyneet miehet, joiden käytös viittasi siihen, että he eivät pelkää väkivaltaa.

Oli surullista nähdä, miten yleensä faniporukassa näkyvästi esillä olleet henkilöt ‘menivät pieniksi’, välttivät kohtaamasta tätä ryhmää ja olivat muutenkin vain varjo itsestään. Se kertoo paljon tilanteen vakavuudesta.

Valitettavasti pelkään, että ellei tätä porukkaa saada seuran toimesta jollain tavalla poistettua päädystä, se vaikuttaa merkittävästi Eteläpäädyn toimintaan. Ymmärrän tämän hyvin, sillä en itse tällä hetkellä vie lapsiani Eteläpäätyyn, vaan istun heidän kanssaan turvallisen matkan päässä. Tilanne on tällä hetkellä niin räjähdysherkkä.

Yksi tyylikäs veto olisi ‘kunnollisten kannattajien’ yhteinen ulosmarssi päädystä, jolloin jäljelle jäisivät vain ne mädät munat. Valitettavasti kuitenkin uskon, että nämä jalkapallohuligaanit eivät uskalla jäädä katsomoon, vaan piiloutuisivat kaljalle/pillimehulle protestin ajaksi – niin raukkoja he ovat.

Tässä on paljon asiaa. Itsekkin tein samat havainnot.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tiedän tän olevan tällä palstalla todella epäsuosittu mielipide, ja varmaan monet nyt sitten tästä väärästä mielipiteestä haukkuu mut suohon, mut itse pidän todella paljon pyroista ja ultrailusta ylipäänsä. Tuo aivan erilaista menoa ottelutapahtumiin. Lisää vaan!
Siis kyllä, ehdottomasti. Mutta niin kauan kun ollaan ulkotiloissa ja sisätiloissa noiden sytyttäminen ei keskeytä peliä ja kutsu palokuntaa paikalle.

On suorastaan vitun itsekästä paskaa sytyttää noita sisätiloissa, koska siinä viivästyy joka ikisen hallissa olijan ilta ja tapahtumat.

Niin kauan kun Suomessa nuo on kielletty sisätiloissa ja niiden takia pelit keskeytyy noin pitkäksi aikaa, on niiden käyttäminen ihan vitun typerää. Sitten kuhan pelit ei keskeydy tunniksi, mun puolesta noita voi laittaa tulille.
 
SalmiakApina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä aivan oikeessa. Halli ei paras paikka soihduille yms, kuten eilen huomattiin. Enemmän nostan tässä esille sitä, että tulevaisuudessa tätä tulee olemaan lisää, jos/kun Eteläpääty kasvaa. Vääjäämätön tilanne, joka pitää ottaa vastaan.
Ei ole vääjäämätön tilanne. Tällästä ei pidä hyväksyä, ei seuran eikä EPn toimesta. Kaikki yhteydet tälläsen toiminnan harjoittajiin pitää seuran puolesta katkasta ja toiminnasta jaella sanktioita. Huutakoot hallin ulkopuolella tai jossain kadunkulma kuppilassa, kyllä järkkärit ja poliisi ihmiset saa pois katsomosta.
 
Kiekkonarri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, New Jersey Devils
Avaa lisää? Mitä siellä siis on tapahtunut lapsille? Itse olen koko eilisen päivän ollut uutispimennosaa, joten jonkinlaista kuvaa yritän saada. Aloin tossa miettimään että onko fanipääty ylipäätänsä ollenkaan pienen lapsen paikka muutenkaan? Senhän jokainen päättää itse, mutta en ole muuallaan juuri lapsia bongannut kannattajakatsomon ytimessä.
Tuskin sinne ihan keskelle ollaan oltu viemässäkään, vaan juurikin olemaan osana sivuummalla. Jos poikaa/tyttöä kiinnostaa osallistua kannatukseen niin se on tervetullutta.
 
NuoriKundi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit / Ville Tourun Pokemon fanclub
Tiedän tän olevan tällä palstalla todella epäsuosittu mielipide, ja varmaan monet nyt sitten tästä väärästä mielipiteestä haukkuu mut suohon, mut itse pidän todella paljon pyroista ja ultrailusta ylipäänsä. Tuo aivan erilaista menoa ottelutapahtumiin. Lisää vaan!

Ei missään nimessä lisää, ainakaan hallin sisällä. Marsseilla on todella hyvä lisä, tästä oon täysin samaa mieltä sun kanssa. Siellä sentään ilma kiertää ja vaihtuu.

Hallin sisällä kuitenkin aivan älyvapaata touhua pistää PALAVA SOIHTU päälle suljetussa tilassa. Pienimmissä halleissa ei ole kaikenlisäksi mikään parhain ilmakierto mikä näky jo tuton hallissa leijuvana pieruaaltona. Palohälytys soi ja vittumaisimmassa tilanteessa sprinklerit käynnistyy. Siinä on sitten koko hallin väki märillä paidoilla jäätymässä jäähallissa, talvella vielä kivempi kun ei voi uloskaan mennä lämmittelemään.

Toinen aspekti on vielä terveys. Astma on todella yleinen tauti tai hengitysairaudet ylipäätänsä. Jos sytytät soihdun suljetussa tilassa voit pahimmassa tapauksessa saada toiselle hengenahdistuskohtauksen mikä ei oo muuten yhtään kivaa se, meitsillä on pienenä ollut astma ja se on kunnon tukehtumista pahimmassa tilanteessa.
Joillain ihmisillä voi olla myös sydänvikoja ja siinä on elintärkeää että ihminen voi hengittää, koska happi kiertää veren mukana. Jos hapen saanti estyy niin onnea matkaan.

Otatko sitten vastuun siitä jos joku saa hengenahdistuskohtauksen tai pahimmassa tapauksessa sydänkohtauksen? Vittuilut päälle et häähää olit vierasjengin tyyppejä tai lol et ollu tarpeeks kova omien kannattaja et siitäs sait? Aivan saatanan älyvapaata toimintaa.

Soihdut eivät kuulu suljettuun tilaan.
 
gamlagubbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onko kukaan kysyny siltä eteläpäädyn porukalta haluaako ne jotai eurooppalaista fudiskulttuuria lieveilmiöineen suomen jäähalleihin? Tai haluaako muut pukeutua mustaan vai siihen upeaan pelipaitaan joka seuralla on? Tai haluaako Jokerit seurana jotain pipopäitä ja huonosti käyttäytyviä faneja katsomoihin?
Eikös ainakin EP:n uusi puheenjohtaja puhunut Narriradiossa vieraana ollessaan, että kannattaa "lutuuria" & toivoo että uusia tekijöitä löytyy. Noh nythän niitä on löytynyt.
Voihan tuota futiskulttuuria tuoda muutenkin esiin kun hölmöilemällä. Valle tifo esimerkiksi oli "New Boysien" tekemä & kaksikeppiset ja bandikset päädyssä ovat lisääntyneet, näistä peukkua.

Soihduttaminen jäähallissa onkin sitten melkoisen tason idiotismia & tuosta sietääkin tulla seurauksia kyseiselle porukalle. Kommandopipot lähinnä lutuisia, mutta voisivat nekin ottaa pois päästään..
 
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ainakin nyt kotipeleissä lisää järjestysmiehiä päätyyn ja sen lähettyville.
Väänänen voisi käydä taas kerran tai pari tsekkaamassa, millainen se meno siellä on.
Eteläpääty ry:n pitää jyrkästi irtisanoutua ja tuomita näitten hupparityyppien toiminta.
Jos itse hannaa puuttua hallilla aggressiiviseen käytökseen tai hulinointiin, niin järkkärit paikalle. Heti.
Viime kaudella pyrin ostamaan lipun mahdollisimman läheltä eteläpäätyä.
tänä vuonna pitänee pyrkiä mahdollisimman kauas.
Tai jäädä kotiin, kuten joku näsäviisas täällä ratkaisisi asian.
Vieraspeleihin hoitakoon lippunsa ja matkansa itse.
Mua oksettaa jo siinä niitten lakanassa Helsinki -sanassa käytetty fontti.
 
Satanelonen

*Hellsinki :)
 
Urheilija

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös ainakin EP:n uusi puheenjohtaja puhunut Narriradiossa vieraana ollessaan, että kannattaa "lutuuria" & toivoo että uusia tekijöitä löytyy. Noh nythän niitä on löytynyt.
Voihan tuota futiskulttuuria tuoda muutenkin esiin kun hölmöilemällä. Valle tifo esimerkiksi oli "New Boysien" tekemä & kaksikeppiset ja bandikset päädyssä ovat lisääntyneet, näistä peukkua.

Soihduttaminen jäähallissa onkin sitten melkoisen tason idiotismia & tuosta sietääkin tulla seurauksia kyseiselle porukalle. Kommandopipot lähinnä lutuisia, mutta voisivat nekin ottaa pois päästään..
Yleensä tämä valitettavasti menee niin ettei
saada vain niitä hyviä juttuja. Koko paketti tulee kerralla ja siihen täytynee tottua. Sama oli aikanaan UJ:n ollessa voimissa. Kun täällä moni fiilistelee ”EP:n kulta-aikaa”, niin silloinkin oli usein olemassa riski pienille ylilyönneille.
 
gamlagubbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yleensä tämä valitettavasti menee niin ettei
saada vain niitä hyviä juttuja. Koko paketti tulee kerralla ja siihen täytynee tottua. Sama oli aikanaan UJ:n ollessa voimissa. Kun täällä moni fiilistelee ”EP:n kulta-aikaa”, niin silloinkin oli usein olemassa riski pienille ylilyönneille.
Näinhän se menee. Tosin ilmeisesti ainakin osa tifobudjeteista ja materiaaleista tulee EP:ltä joten päätäntävaltaa niiden aiheista tulisi olla myös faniyhdistyksellä.
Jos nämä "Free Jimbo" ja "Kurrin persona non grata" kannanotot menee yhdistyksen pussista ja EP irtisanoutuu niistä, on tuossa pientä ristiriitaa..
 
Flip#51

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mutta se tästä osaltani, lukemani perusteella ajattelen, että joku nuori, vihainen ja innokas larppiporukka haluaa päästä ylilyönneillään valokeilaan, ja se olisi hyvä kitkeä pois ennen kuin otsikot huutavat "jokerifanien" tehneen sitä tai tätä. Voi olla että olen kovin väärässä - toivottavasti niin.
No niin, päästiin otsikoihin.

Tietämättä kuka on vastuussa mistäkin perseilyistä, se mitä on saanut täältä lukea tuon päätyyn ilmeisesti pesiytyneen porukan tekemisistä, niin vaikuttaa kokonaisvaltaisesti todella väsyneeltä jengiltä, sikäli kun tämä joku yksi ja sama kollektiivi on.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Joo savupommi tuli ja meni. Paska juttu toki ja ynmärrän helvetin hyvin, että teitä asiallisia kannattajia kyrpii, mutta etiäpäin vaan. Kuten se mummo lumessa.

En mä antanut episodin sen enempää haitata hienoa tapahtumaa, eikä se loppupeleissä haitannut muitakaan kotijoukkueen kannattajia. Mitä nyt matsin jälkeen hallin vakionaamojen kanssa tarinoin, niin kyllä päällimmäisenä oli mielessä positiivinen kokemus. Ja kaikki kyllä tajusivat, että pommittaja oli joku marginaalijengiin kuuluva spede.

Teidän toimistokin oli hienosti hereillä ja tuomitsi perseilyn ripeästi. Jos oikein katsoin, niin melkein reaaliajassa. Ja mikäli asiasta tosiaan palaveerataan seuran ja kannattajien kesken, niin eiköhän nuo urpot saada kuriin.

Mä ainakin odotan innolla sitä kun taas tulette, sillä 3k hallissa on niin hieno näky ja harvinaista herkkua.
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Johan sä uhosit Kurri lakanan jälkeen vaihtavasi katsomoa. Alkaa olemaan aika kulunut levy.
Voi olla sinun mielestäsi, mutta alkaa pikkuhiljaa riittämään tämä touhu. Viime kaudella katsoin runkosarjan ottelut muualta kuin Eteläpäädyn katsomossa. Vaihdoin playoff peleihin kausarin sinne koska siellä oli hyvä meininki.
Ihmettelen miten tällä kaudella on homma alkanut riistäytymään käsistä. En halua nähdä enää yhtään ylilyöntiä.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tiedän tän olevan tällä palstalla todella epäsuosittu mielipide, ja varmaan monet nyt sitten tästä väärästä mielipiteestä haukkuu mut suohon, mut itse pidän todella paljon pyroista ja ultrailusta ylipäänsä. Tuo aivan erilaista menoa ottelutapahtumiin. Lisää vaan!

Ei ole kyse siitä, etteikö savut ja soihdut olisi hienon näköisiä. Ne on! Mutta ne on myöskin kielletty ihan hyvästä syystä sisätiloissa. Tuosta eilisestä aiheutuu Jokereille huomattava lasku, mutta toki tämä ei tuota porukkaa kiinnosta, koska eivät ajattele omaa persettään pidemmälle.

Mikä sua näissä uusissa pojissa ahdistaa?

Mua ei ahdista, mua lähtökohtaisesti vituttaa huonosti käyttäytyvät ihmiset ja vielä enemmän lakeja rikkovat ihmiset. Vielä kun satavarmasti tiesivät rikkovansa lakia ja satavarmasti tiesivät, että ottelu tullaan keskeyttämään.
 
juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Seurasin eilen tarkoin heidän käytöstään, eikä kyse ollut pelkästään alaikäisistä lapsista, vaan joukkoa johtivat 30-40-vuotiaat päihtyneet miehet, joiden käytös viittasi siihen, että he eivät pelkää väkivaltaa.
Ei prkl, onko meille tullut uusi 116% Boys jotka riehuivat silloisen FC Jokerien peleissä nykyisen apulaispormestarin johdolla joskus 20 vuotta sitten. Onneksi sitä porukkaa ei tainnut pahemmin kiekkopeleissä näkyä eikä tarvita nyt eikä koskaan.

Jokerit on nyt tietyn "suurennuslasin" alla kun on palattu kotimaan sarjoihin. Paljon on ollut positiivista ja hienoa, paljon on vielä tekemistä niin urheilullisesti kuin muutenkin. Samaan aikaan kyllä varsinkin naapuriseurassa katsotaan mielenkiinnolla (sanoo heidän virallinen taho tai faninsa mitä tahansa) Jokerien paluuta.

Senkin takia olisi tärkeää että nyt kaikki tälläiset ääri-ilmiöt ja muut kitketään heti pois. Ei pidä antaa yhtään tilaisuutta varsinkaan naapureille eikä kellekään muulle mustamaalata enempää Jokereita ja organisaatiota. Siellä on kuitenkin mediassa yllättävän paljon IFK-henkisiä toimittajia erään Lempisen johdolla, jotka varmasti nostaa tämmöiset ylilyönnit ja perseilyt otsikoihin hiukan isommin kirjaimin kuin vaikkapa huikean kannatuskulttuurin naapurillamme tapahtuisi...
 
Hockey91

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Koska olivat (ilmeisesti? itse en noista matalaresoluutioisista kuvista pysty varmuudella sanomaan mitään) tunkeneet itsensä marssin kärkipäähän? Huikeaa logiikkaa.
Ne oli oikeasti Make, Reiska, Hande ja Tero. Olivat vaan ekaa kertaa halunneet mukaan lätkämatsiin eikä kukaan heitä ennenstään tuntenut. Kivan oloisia poikia tuumasivat muut ja nuo kommandopipotkin on vaan nyt flunssakauden juttu.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä 99,9% TuTon kannattajista ymmärsi, että kyseessä on muutama idiootti. Poislukien heidät vierasfanit käyttäytyivät minusta hyvin, vaikka menovettä oli laajalti juotukin.

Illan viimeisessä junassa Turusta Helsinkiin oli molempien joukkueiden faneja. Sulassa sovussa juteltiin ravintolavaunussa, ei minkäänlaista ongelmaa tai kähinää.

Joten tervetuloa Turkuun taas. Ne muutamat idiootit voitte kyllä jättää Helsinkiin.
 
Viimeksi muokattu:

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Kyllä 99,9% TuTon kannattajista ymmärsi, että kyseessä on muutama idiootti. Poislukien heidät vierasfanit käyttäytyivät minusta hyvin, vaikka menovettä oli laajalti juotukin.
Mä taas olen aina ihmetellyt, että miten iso prosentti noista tuosta tuntuu aina olevan pitkälti selvin päin. Vai onko niillä niin perkelen hyvä viinapää, että veren promillet ei helpolla ulospäin näy?
 
Teillä siellä Kupittaalla on rento meininki ja ihmiset mukavia. Ihan eri meininki mitä tois pual jokke. Toinen mukava paikka on Kokkola.
 
Konteksti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Noin yleisesti tämä valitettavasti oli odotettavissa, vaikka toivoin kulttuurin jo ajan mittaan muuttuneen. Siitä meiningin tuomisesta ultrilta hallille ei valitettavasti ole mitään iloa, kun se tuo mukanaan näitä perseilyitä ja kuten tavanomaista jälkimmäiset on ne, mistä leimaudutaan ja mistä tullaan muistamaan. Tässä vielä onneksi selvittiin suht vähällä, kun oli saatu EP:n reaktio lehtijuttuun mukaan, mutta otsikkotasolla ollaan taas "Jokerikannattajat tekivät X", josta auttamattakin jää kuva, että kollektiivina on perseilty. Nämä heijastuu viime kädessä myös Eteläpäätyyn ja sen maineeseen.

Nyt "onneksi" selvittiin savuilla, jotka sinällään on ihan fine, mutta kellekkään ei pitäisi 2020-luvulla olla epäselvää, että sisätiloissa niillä on seuraukset. Nyt saatiin taas lähinnä harmia kanssafaneille aikaiseksi ja peli poikki. Toivoisin, että uuden tulemisen myötä nämä touhut pyrittäisiin katkaisemaan ja tuomitsemaan heti. Tässä olisi mahdollisuus pestä kasvot myös sen katsomon ulkopuolisen spedeilyn osalta, jota oli ehdottoman liikaa ennen rybyliigaa. Näyttää, että ollaan Suomen paras fanikollektiivi.

Jos kohautellaan olkia ja ruokitaan kulttuuria, ollaan taas siinä tilanteessa, että tuo muu paska seuraa perässä ja pahentuu. On ainakin itselleni hyvin luotaan työntävää. Ei jätä enää hyvää oloa "olla jokeri".
 
Shakermaker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tällä capolla ” ammattitaito ” paljon eri levelillä kuin Roopella, päädystä lähtee aina kovempi ääni kun Roope ei ole puikoissa
Haiskahtaa vähän biased-lausunnolta.
Mikä sua näissä uusissa pojissa ahdistaa?
Vastailen toisen kirjoittajan puolesta: Eikö tässä ketjussa ole käynyt jo selväksi, mikä heissä "ahdistaa?" Konfliktihakuinen käytös ja eilisen kaltainen kaikkien kokemuksen ja seuran mainetta pilaava perseily etunenässä.
Tässä aivan oikeessa. Halli ei paras paikka soihduille yms, kuten eilen huomattiin. Enemmän nostan tässä esille sitä, että tulevaisuudessa tätä tulee olemaan lisää, jos/kun Eteläpääty kasvaa. Vääjäämätön tilanne, joka pitää ottaa vastaan.
Tällainen vääjäämättömyys -puhe on aivan käsittämätöntä. Menee eri mittakaavassa samaan kategoriaan kuin se, että joidenkin mielestä sodat ovat vääjäämättömiä.
Mä taas olen aina ihmetellyt, että miten iso prosentti noista tuosta tuntuu aina olevan pitkälti selvin päin. Vai onko niillä niin perkelen hyvä viinapää, että veren promillet ei helpolla ulospäin näy?
Onko oikeasti nykypäivää ihmetellä, jos joku on selvin päin?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös