F.C. Barcelona 2014–2015

  • 155 435
  • 961

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Pakko antaa rispektiä VilleLeinolle, kykenet nykyisin kirjoittamaan Real Madridista jo hieman lievempään ja asiallisempaan sävyyn kuin aiemmin.

Kyllä minäkin voin myöntää, että Lionel Messi on parempi jalkapalloilija kuin Cristiano Ronaldo sekä nykyvirettä että koko uraa katsomalla. Olennaista onkin se, että kumman JOUKKUE kykenee huomenna (ja koko loppukevään aikana) parempaan tuloskuntoon? Minä en allekirjoita sitä, että Luka Modric ja/tai Sergio Ramos olisivat keskenkuntoisia. Modricin paluuta pihdattiin kuin sitä niin ja mies on vaikuttanut kaikkea muuta kuin keskenkuntoiselta. Tietysti Barcan leirissä on syytä toivoa, että maailman paras kroatialainen olisi keskenkuntoinen...

Barcelonan käyrä on rajusti ylöspäin ja Real Madridilla ollut jo pidemmän aikaa toiseen suuntaan, mutta huomiseen se tuskin olennaisesti vaikuttaa. Real Madridin syksy oli niin hurmiollinen, että joukkue huomenna voittamalla johtaa sarjaa kahdella pisteellä, vaikka se on pelannut koko alkuvuoden penkin alle. Ja Madridilla ei juurikaan ole enää isoja pelejä jäljellä liigassa, kun taas Barcan otteluohjelma on vielä suht vaikea. Toki Madrid käy Sevillan vieraana, mutta muuten aika kevyt loppukevät.

Huomenna.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Madridilla ei juurikaan ole enää isoja pelejä jäljellä liigassa, kun taas Barcan otteluohjelma on vielä suht vaikea. Toki Madrid käy Sevillan vieraana, mutta muuten aika kevyt loppukevät.

Onhan teillä myös Valencia kotona. Joka tapauksessa paljon pahempi ohjelma Barcalla on, onhan meillä kolme chämppärimatsiakin enemmän ;)

No ei, vitsit sikseen. Huomenna todella iso peli ja vahvoilla on se, joka tuon klaaraa.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Huomennapa tosiaan, jännitys tiivistyy.

Olin kyllä ymmärtävinäni, että yllämainitun kaksikon paluu piristi valkoisia jo ihan huomattavasti, joten ihan pelkästään alaspäin kuntokäyrä ei sielläkään osoita. Barcelona taas on tammikuun alkupuolen jälkeen voittanut kaikki paitsi yhden pelin, mutta jokainen peli ei suinkaan ole ollut supervakuuttava. Ei siis valtavaa eroa tässä ehkä, ellei lasketa kuitenkin jotain kotiedusta Barcelonalle.

Ja tosiaan, loppukauden ohjelma ei ole mikään helppo Barcelonalla, joten tappioon ei olisi varaa, eikä mestaruus ole varma neljän pisteen marginaalillakaan. Ihan vähintään tasapeli on kuitenkin lähes välttämätön sekä taulukon että itseluottamuksen kannalta. Liigakauden lopuista peleistä voisi poimia Barcelonalla Atleti, Espanyol ja Sevilla vieraissa sekä Valencia kotona. Clasicon jälkeen siis kymmenen kierrosta jäljellä.

Busquets on muuten lehdistön mukaan pelikuntoinen (tai vähintäänkin harjoituskuntoinen), mutta saapa nähdä onko avauksessa. Muutenhan joukkue kai on terve lukuunottamatta ikuisuuspotilas Vermaelenia.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Onhan teillä myös Valencia kotona.

Niin, no lähinnä lähdin siitä, että kärkikaksikon pitäisi kotonaan voittaa jokainen ottelu niitä muita vastaan. Tietenkään se ei aina mene niin, mutta tuo vierasottelu Sevillaa vastaan on ainoa, johon Madrid ei lähde selkeänä ennakkosuosikkina. Barcallahan on samat tilanne eli Sevilla vieraissa ja Valencia kotona, mutta lisäksi vielä vierailu Atléticon luokse.

Itse toivon vilpittömästi, että molemmille tulisi vielä pistemenetyksiä huomisen ottelun lisäksi, sillä olihan viime kevään loppu ihan huikea La Ligan 2000-luvun mittapuulla. Se oli kyllä sellaista tunteiden vuoristorataa, että oksat pois.

Olin kyllä ymmärtävinäni, että yllämainitun kaksikon paluu piristi valkoisia jo ihan huomattavasti, joten ihan pelkästään alaspäin kuntokäyrä ei sielläkään osoita.

Kyllä, tietysti tuollaisten pelaajien paluut tuovat boostin. Luka Modric on joukkueen pelillinen sielu ja Sergio Ramos henkinen johtaja. Ja onhan Ramos samalla huomisen ottelun ylivoimaisesti paras pääpelaaja, jonka uhka erikoistilanteissa on sama kuin koko muulla Real Madridilla yhteensä, vaikka mukaan laskettaisiin Cristiano Ronaldokin. Ramosilla vain on ilmiömäinen kyky olla aina siellä minne pallo tulee. 92:48 neverforget.
 
Miten muuten te suomalaiset Barcan fanit suhtaudutte kaupungin toiseen joukkueeseen, eli Espanyoliin? Tietenkään sinivalkoisilla ei ole pelillisesti mitään papua alkaa blaugranaa haastamaan tod.näköisesti ikinä, mutta paikallispeli on paikallispeli ainakin Kataloniassa (Tuli aikanaan katukuvassa huomattua). Tietysti El Clasicoiden voittaminen salettiin tyydyttää eniten, mutta aiheuttaako pelit Espanyolia vastaan mitään erityisiä fiiliksiä?

Vähän sekavasti esitetty kysymys ehkä, mutta toivottavasti tajusitte.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Miten muuten te suomalaiset Barcan fanit suhtaudutte kaupungin toiseen joukkueeseen, eli Espanyoliin?
Kyllähän se on vihaa mitä jokainen Barca-fani kokee tuota seuraa kohtaan. Madridin keskushallinnon tukijoita ja Real Madridin ystävyysseura. Pettureita koko sakki. Realin jälkeen vihatuin seura Barca-fanien keskuudessa, joka pitää voittaa AINA.
Itse pelit eivät oikein sytytä itseä kärkipelien tapaan siitä syystä, että Barca ottaa yleensä voiton vuoren varmasti. Enemmän sytyttää joukkueet, jotka pystyvät oikeasti pistämään kampoihin(Real Madrid, Tico, Sevilla, Valencia, Villarreal, Athletic, Real Sociedad). Näiden jälkeen Espanyol tietysti sytyttää eniten La Ligassa.
 
Oorrait, näin arvelinkin asian olevan. Lähinnä tosiaan kiinnosti ihan siksi, ettei Espanyol ole pelillisesti kovinkaan merkittävä vastus. Mielenkiintoinen sosiologinen kysymys tosin heräsi päässäni siitä, että mistä Espanyol kannatuksensa hankkii? Eikös Katalonia ole kuitenkin aika yhteen hiileen puhaltava ja omaleimainen maakunta? Hankala siis kuvitella, että olet ainakaan työyhteisössä kovin suosittu, jos tunnustat sinivalkoista väriä..
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Barcelona-fanit vielä nukkumassa? Voiton juhlimiselta ei näemmä ole ehditty tänne vielä...

Pari nopeaa pointtia:
- Eka puoliaika oli alkua lukuunottamatta valkoisten ja he olisivat hyvin voineet johtaa, toinen alkoi samoissa merkeissä.
- Suarezin maali siihen ratkaisikin pelin, sillä edelle päästyään Barcelona sai puuttuneen itseluottamuksen syöttöihinsä ja pystyi käyttämään lisääntyneen tilan vastustajan pelaajien välissä sekä vastahyökkäysmahdollisuudet hyväkseen, eikä Madrid olisi enää noussut kuin tuurilla.
- Kaksi meille aika poikkeuksellista maalia: sivuvapari ja pitkä pallo (josta Suarezin huikea haltuunotto ja viimeistely, siinä vähän vastinetta hinnalle).
- Mathieu taisi ekalla puoliajalla muutenkin olla näkyvin Barca-pelaaja, siitä ei puhtaita papereita voi oikein antaakaan muille kuin ehkä toppareille. Käsittämätön määrä helppoja harhasyöttöjä ekalla ja toisen alussa, mikä helpotti valkoisten sinänsä kohtuullisen hyvää prässiä ja hyökkäyspeliä.
- Messi oli aika pimennossa ihan paria väläytystä lukuunottamatta, kunnes alkoi heräillä tilan lisääntyessä Suarezin maalin jälkeen. Neymar myös heikko alussa ja kun pallo alkoi vihdoin pysyä jalassa, itsekäs. Olisi tosin saanut anteeksi jos olisi käyttänyt yhden paikoistaan. Suarez saa pisteet voittomaalista, joka tosiaan oli huikea suoritus, mutta jos lopun helpot harhasyötöt ylivoimahyökkäyksissä olisivat poikineet vastahyökkäyksen viime hetkillä, se olisi mennyt hukkaan. Niistä iso miinus.
- Viimeistely ns. normaaleista Barcelonan maalipaikoista oli siis taas aika huonoa, kuten Cityakin vastaan.
- Neljän pisteen ero on mainio asia, mutta pieni etu Madridille jäi: keskinäisten maaliero, eli tasapisteissä ymmärtääkseni jäädään kakkoseksi. Virhemarginaali on siis viimeiseen kymmeneen peliin aika pieni edelleen.
- Annetaan lopuksi vielä pientä krediittiä vastustajankin sinänsä hienosti pelatulle maalille. CRkin sitten katosi täysin kuvasta Suarezin maalin jälkeen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Sanotaan muuten pari omaa ajatusta Espanyolista samalla: toki paikallisvastustaja on paikallisvastustaja ja noita yllämainittuja poliittisia syitäkin kitkaan on, mutta kyllähän rehellisesti sanottuna kaikki muut liigavastustajat jäävät aika lailla tuon eilisen ykkösvihollisen varjoon. Lasken kuitenkin paikallispelit sinne suurempien matsien joukkoon (kaudesta riippuen) sinne jonnekin Atleti-Valencia-jne joukkoon. Kollegan kanssa olen osin eri mieltä siitä, että Espanyol olisi aina helppo voitto. Näin ei suinkaan ole joka kausi ollut, ja etenkin vieraissa monet pelit ovat olleet vaikeita. Muistan esimerkiksi vanhalta olympiastadionilta pelin, jossa oli levotonta sekä kentällä että katsomossa ja Barcelona voitti vasta jossain 98 minuutin paikkeilla (pelissä oli siis ainakin yksi pitkä keskeytys) tulleella Messin rankkarilla. Samoin olin itse todistamassa yhtä katkeraa peliä Camp Noulla: olikohan 2007 toiseksi viimeinen kierros, kun Espanyol tasoitti viime minuuteilla 2-2:een, mitä ilman mestaruus olisi seuraavalla viikolla jäänyt Barcelonaan. Ilman sitä tasoitusta tosin olisi sitten jälkikäteen varmasti puhuttu vielä enemmän samaisen pelin Messin maalista, jonka tuomarit hyväksyivät vaikka se meni sisään kädestä.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Vaikeaksi se meni, mutta lopulta voitto kotiin.
- Alvesilta kauden paras peli. Oikein sai hieraista silmiään, kun järjestään Alvesin pitkät syötöt menivät OMILLE, kruununa tuo Suarezin maali. Ronaldokin pysyi hyvin kurissa Rakiticin avustuksella.
- Pique oli taas kerran huikea. Voitti juoksukamppailut Realin pikakiitureita vastaan ja liukui pallot varmasti pois. Kuten Skyn kommentaattori sanoi, viimeisen puolen vuoden aikana on ollut maailman paras toppari. Hyökkäyspäässä myös hyvä, saksarit...
- Mathieulta kauden paras peli. Karkasi "maailman parhaalta pääpelaajalta" Ramosilta, ja hyviä katkoja puolustuspäässä. Hiukan kuitenkin oli Massen vikaa, ja otti välillä teräsmiehen viittaa itselleen ja lähti höntyilemään paikaltaan.
- Suarezilta aika kaksi jakoinen matsi. Aiheutti hämminkiä ekalla puoliajalla, ja teki komean maalin. Lopussa kuitenkin todella heikkoa peliä, kun syötöt menivät helpoissakin paikoissa suoraan vastustajalle.
- Messi pysyi ekalla puoliajalla kurissa, vaparisyöttäa lukuunottamatta. Toisella puoliajalla pääsi kuitenkin irti, ja teki monta vaarallista kuljetusta, joita Neymar sitten tuhlaili. Lopussa tärkeässä roolissa, kun piti palloa omilla varmasti.
- Neymar haastoi hyvin tänään ja pääsi monta kertaa tekemään vaarallisia kuljetuksia. Valitettavasti viime aikoina vaivannut tehottomuus jatkui, kun tuhlaili laatupaikkoja.

- Realilta hyvä peli, mutta käsittämättömästi luovuttivat jossain 85 minuutin kohdilla ja lopettivat pelaamasta. Vai loppuiko kunto? Kerrankin CR sai ansaitusti kortin yököttävästä filmaamisesta. Realin vaarallisimmat pelaajat eilen olivat Benz, Isco ja Marcelo.
- Ramos oli odotetun heikko pelituntuman puutteen takia, ja muutenkin viime vuosi miehellä on ollut ongelmia 90 minuutin keskittymisen kanssa.
- Kroos oli heikko, ja jostain käsittämättömästä syystä Modric otettiin hänen sijastaan vaihtoon. En ymmärrä hehkutusta Tonin ympärillä. Busiakin hitaampi pelaaja, ja sippasi lopussa kaikkein pahiten. Kroos ei vain kerta kaikkiaan ole mikään pivote. Ei osaa puolustaa, ja Modric joutui rikkomaan Messiä ja Neymaria, kun Kroos ei pysynyt kyydissä. Pelaisi paljon paremmin ylempänä kentällä. Yököttävänä piirteenä aina vastustajan pelaajan tullessa lähelle mies vetää maihin ja ottaa pallon syliin.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Uskomattoman hieno voitto otettiin taskuun ja päästiin samalla neljän pisteen karkumatkalle! Ottelun avausmaalin tekeminen on aina tärkeää ja kukapa muu sieltä nousi puskumaaliin, kuin paljon parjattu Jeremy Mathieu. Olen itsekin kritisoinut Mathieun hankintaa paljon (ikä+ostohinta), mutta kyllähän Jeremy tekaisi sellaisen maalin, että paljon saa ranskalainen anteeksi blaugrana-kannattajilta. Mathieu pelasi muutoinkin vahvan matsin ja oli kyllä vahva etenkin ilmatilassa myös omalla alueella. Ramosin nöyryyttäminen hyökkäyspäässä oli vain kirsikka kakun päälle. Pakko nostaa tässä yhteydessä esille myös Gerard Pique, joka on noussut topparihuipulle feenix-linnun tavoin. Alkukausi oli äärimmäisen hankala ja pitkään näytti siltä, että näinköhän Gerardin huippupelit ovat pelatut, mutta mitä vielä! Aivan huikea peliesitys alakerran päällikkönä. Carles Puyol voi myhäillä tyytyväisenä tällä hetkellä, sillä sen verran vahvasti Pique tällä hetkellä pelaa.


Ensimmäinen jakso oli pelillisesti aika karmea. Real tukki Barcelonan pelaamisen täysin, dominoi suorastaan peliä ja Barcelona oli todella suurissa ongelmissa. Tätä faktaa on turha koettaa kiistää. Oli Barcelonan onni, että Real ei onnistunut naulaamaan peliä itselleen ensimmäisellä jaksolla, sillä siihen oli todellakin saumat. Toinen jakso muutti kuitenkin kaiken ja Suarezin maalin jälkeen kentällä oli oikeastaan yksi joukkue. Ok, oli Realilla muutama paikka, mutta isossa kuvassa toinen jakso oli sinipurppurajoukkueen näytöstä. Vain järkyttävä tuhlailu esti isommat lukemat, jotka olisi helposti voitu naulata tulostaululle. Tämä asia jäi hieman harmittamaan, sillä maaliero jäi tämän kauden klassikoista nyt Realin eduksi. Noh, huolehditaan siitä, että neljän pisteen kaula riittää kauden viimeisissä kymmenessä matsissa eikä tuolla ole merkitystä.


Jos vielä muutamaa yksilöä miettii ennen pelillistä analyysiä, niin kyllähän kärjessä pelaava lihava poika pelaa itseään ainakin suurimman osan sydämiin. Suarez pelasi Mathieun puskumaalissa Realin etumiehen pois tontiltaan ja Mathieulle jäi vapaa väylä puskea pallo maaliin kliinisellä ja oikeaoppisella puskumaalilla. Voittomaalin Suarez teki kyllä mestarillisella tavalla. Alvesin pitkän syötön täydellinen haltuunotto, siirto sivulle ja viimeistely takakulmaan. Aivan maaginen suoritus. Suarez tekee lisäksi niitä pieniä asioita jatkuvasti oikein juoksuillaan ja tehden sitä kautta tilaa. Luis pystyy ottamaan palloa haltuun, jakamaan sitä joukkuekavereille ja lisäksi aiheuttamaan hämmennystä vastustajissa. Okei, syöttötarkkuus oli suorastaan surkea ja moni hyvä tilanne meni piloille ihmeellisten ratkaisujen vuoksi, mutta isossa kuvassa Suarez oli hyökkäyspäässä se tekijä, joka erotti pelin voittajan. Toivon todella, että tämänkin palstan lukijat ja kirjoittajat osaavat antaa Suarezille hänen ansaitsemansa krediitin, sillä hän on Samuel Eto'on jälkeen paras keskushyökkääjä, joka Barcelonassa on eikä parasta Suarezia ole vielä edes nähty. Odottakaahan ensi kautta.


Messistä sen verran, että hyökkäyspäässä Leo ei ollut ihan omalla tasollaan. Real toki tuplasi hänet Marcelon ja Iscon toimesta aika hyvin, mutta Leo antoi eilen jotain sellaista, mitä häneltä ei yleensä nähdä. Tämä oli mahtava esitys puolustussuuntaan. Messi sai WhoScored-sivustolla puolustusarvosanakseen 8.61, joka oli joukkueen korkein lukema! Messi taklasi, tuli tunnollisesti alas, antoi tukea ja voitti palloja. Todellisen joukkuepelaajan esitys. Muut onnistujat edellä mainittujen lisäksi olivat Mascherano, joka paikkasi Busia keskikentän keskellä varsin hyvin. Pelipaikka on äärimmäisen haastava, mutta Mascherano selvisi tehtävästään varsin hyvin. Alves pitää myös nostaa esille voittomaalin syöttämisen vuoksi, mutta kyllähän on sanottava, että Alves alkaa olla alakerrassa tötsä, jota kierretään liian helposti. Rakitic jaksoi myös pelata tunnollisesti ja puolustaa vahvasti, mutta hyökkäyssuuntaan Rakitic ei tarjonnut riittävästi. Bravo pelasi maalilla todella hyvän pelin ja mukaan mahtui monta tärkeää torjuntaa ja olipa tuurikin tällä kertaa mukana. Bravo Bravo!


Pahimmat pettymykset olivat Iniesta, jolle Luchon vapaan kasvatuksen pelitapa ei toimi sekä Neymar, joka ei saa tällä hetkellä mitään aikaan tehollisesti. Tuntuu kuin brassilla olisi kengät väärissä jaloissa. Etenkin Iniesta säälittää hieman, sillä joukkueen pelaaminen on aika pitkälti yksilöoivallusten varassa eikä sitä totuttua selkänojaa ole samalla tavalla olemassa. Eilenkin olisi ollut mahdollista pelata pidempiä palloralleja, joita saatiin aikaan vasta Xavin tultua kentälle, mutta pallonmenetyksiä tuli aivan liikaa harhasyöttöjen ohessa. Peli saatiin toki ratkaistua epäbarcamaisilla maaleilla ja tulos oli toki erinomainen, mutta pelillisesti eilinen oli aika heikko peliesitys. Joojoo, hiusten halkomista ehkä, koska kauden tärkein kotimatsi päättyi voittoon, mutta paremmin olisi pitänyt pelata monissa tilanteissa. En nyt tarkoita mitään pelkkää ticitaca-jauhamista, vaan tarkkoja perussyötöjä, kolmiopelaamista, ennalta opeteltujen kuvioiden toteuttamista ja kollektiivista pelaamista. Eilen pelin virtaus vaihteli todella paljon ja pelaaminen oli päästä päähän juoksemista, jossa sattumalla on Barcelonan näkökulmasta liian suuri merkitys. Toivottavasti eilinen tulos ei sokaise valmenusta liikaa, vaan tästä asiasta tehdään oikeasti johtopäätöksiä. On hyvä, että pelaamisessa on variaatioita, eikä Pepin aikana olisi todennäköisesti nähty Suarezin voittomaalia, mutta joukkueen yhteispeliä pitää saada paremmaksi, kun mennään UCL-peleihin ja niissä toivottavasti loppuun asti.


On Lucho saanut paljon positiivistakin aikaan, se on selvää ja siitä pitää antaa posia. Erikoistilannepelaaminen on ollut vakuuttavaa eikä Barcelonaa vastaan ole tehty tällä kaudella kuin yksi(!) erikoistilannemaali La Ligassa. Barcelona on itse pystynyt olemaan niissä vaarallinen, kuten mm. Mathieun maali osoitti. Joukkue on selvästi hyvässä fyysisessä iskussa kaude tärkeimpien hetkien aikana, mistä menee iso kiitos valmennukselle. Rotaatiota on käytetty fiksusti, mikä näkyy tällä hetkellä fressinä pelaamisena todella monen pelaajan kohdalla. Siinä, missä Real hyytyi eilen täysin, Barcelona jaksoi juosta koko pelin alusta loppuun, vaikka Barcelonalla oli vielä viikkopeli alla. Pelaamisessa on aiempiin vuosiin verrattuna paljon variaatioita sekä yksilövapauksia, mutta nyt pitäisi vielä löytää jostain hieman lisää yhtenäisyyttä ja suunnitelmallisuutta. Pitää myös muistaa, että Lucho vetää ensimmäistä kauttaan ja tällä hetkellä näyttää todella hyvältä. Tripla on edelleen mahdollinen, mikä on vuodenvaihteen tilanteeseen peilattuna uskomaton suoritus.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
http://www.sport-english.com/en/new...er-and-fernando-llorente-top-the-list-4060520
Eikö tämä plan b-höpötys pitänyt unohtaa Suarezin tulon myötä? Llorenten nyt vielä ymmärtäisi, kun on hyvissä väleissä Barca pelaajien kanssa ja tuntee liigan, mutta näille muille vaihtoehdoille kyllä ehdoton ei. Samassa jutussa kerrotaan, että Juven kanssa ollaan keskusteltu myös Pogbasta.

http://www.sport-english.com/en/new...s-list-transfer-replacements-for-xavi-4058855
Ja taas alkaa tämä Koke-huhuilu. Itse en kyllä näe, että mies pystyisi korvaamaan Xavin pelinrakentajana. Ja tuo 60 miljoonan hinta on aivan järjetön, mieluummin sitten maksetaan hieman enemmän ja hankitaan Pogba. Eikä Koke nyt olisi mikään hirveä parannus Rakiticiin.

http://www.sport-english.com/en/new...open-returning-barcelona-from-arsenal-4063439
Mielenkiintoinen vaihtoehto oikeaksi pakiksi. Todella nopea La Masian kasvatti, joka on vallannut Arsun oikean pakin tontin itselleen. Alveskin on myös halukas jatkamaan, mutta kiistan aiheena on sopparin pituus.

http://www.sport-english.com/en/new...na-the-club-will-sell-him-for-million-4063436
Pedrolle on annettu lupa lähteä, jos tämä haluaa saada enemmän peliaikaa. Hinnaksi on asetettu mielestäni hieman liian alhainen 20 miljoonaa. Barca on myös valmis pitämään miehen, jos Pedro haluaa jäädä.
 

Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Nyt oli jossain lehdessä juttua, että Lucho suunnittelee Pedrosta korvaajaa Alvesille oikeanlaidan pakiksi. Ominaisuudet Pedrolla tähän varmasti on.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Nyt oli jossain lehdessä juttua, että Lucho suunnittelee Pedrosta korvaajaa Alvesille oikeanlaidan pakiksi. Ominaisuudet Pedrolla tähän varmasti on.

Pedro olisi hyvä ratkaisu oikean laitapakin ongelmaan. Jatkosopparia pöytään ja opettelemaan laitapakin tehtäviä ensi kautta varten.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
No se oli semmoinen peli... Ei paljoa kehuttavaa tämänpäiväisessä esityksessä, ei sitten peli-esityksessä eikä Barcapelaajien käytöksessä.

Noh, Mathieu pelasti propsit kotiin ja ero Madridiin pysyi neljässä pisteessä. Pakko silti Celtallekin krediittiä antaa. Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli todella hyvää peliä heidänkin osaltaan, joskin Barcan umpisurkea syöttöpeli avitti asiaa.
 

Sambody

Jäsen
Toivottavasti kukaan ei vaivautunut katsomaan peliä Celtaa vastaan. Oli uskomattoman turhauttava ja paska matsi. Busi ja Pique ansaitsevat puhtaat paperit ja olivat valovuoden edellä muita Barcan pelaajia suoritustasossa. Okei Mathieu kanssa kiitettävän arvoinen suoritus kun kävi nakkaamassa päällään pisteet himaan. Superkolmikko kärjessä eivät saaneet mitään aikaan. Toki Neymarilta ryöstettiin yksi väärällä paitsio vihellyksellä, mutta siinäpä hänen pelinsä plussat taisi ollakin. Messi ja Suarez eivät saaneet sitäkään vähää aikaan ainakaan positiivisessa mielessä. Suarez kylläkin ehti dyykata itselleen kortin sukeltamisesta minkä ansaitsikin. Ainiin ja Dani Alves oli aivan hävyttömän huono.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Toivottavasti kukaan ei vaivautunut katsomaan peliä Celtaa vastaan. Oli uskomattoman turhauttava ja paska matsi. Busi ja Pique ansaitsevat puhtaat paperit ja olivat valovuoden edellä muita Barcan pelaajia suoritustasossa. Okei Mathieu kanssa kiitettävän arvoinen suoritus kun kävi nakkaamassa päällään pisteet himaan. Superkolmikko kärjessä eivät saaneet mitään aikaan. Toki Neymarilta ryöstettiin yksi väärällä paitsio vihellyksellä, mutta siinäpä hänen pelinsä plussat taisi ollakin. Messi ja Suarez eivät saaneet sitäkään vähää aikaan ainakaan positiivisessa mielessä. Suarez kylläkin ehti dyykata itselleen kortin sukeltamisesta minkä ansaitsikin. Ainiin ja Dani Alves oli aivan hävyttömän huono.

Toki myös viimeisen vartin kentällä häärännyt Pedro teki hyvin hommia. Tykkäsin.

Jatkan vielä tuosta Barca pelaajien käytöksestä: Suarezille keltainen sukeltamisesta (ja pari muutakin sukellusta viheltämättä), Neymar niisti nenänsä Celta pelaajaa päin sekä Busille kortti pelin viivyttämisestä, kun sai ruohotuposta päähän.... Myös Messi oli tänään todella turhautuneen oloinen. Harvoin mies käsiään levittelee tilanteiden jälkeen, kuten eräällä toisella superstaralla on tapana.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Toivottavasti kukaan ei vaivautunut katsomaan peliä Celtaa vastaan. Messi ja Suarez eivät saaneet sitäkään vähää aikaan ainakaan positiivisessa mielessä.
Katsoin matsin. Vedot olisivat osuneet isosti Barcan 0-2 voitolla, mutta mitä tekee Messi aivan matsin lopussa?

About yksin läpi, maaliin ehkä 10 metriä matkaa ja varmalla sijoituksella käytännön satavarma maali. Messi päätti jostain käsittämättömästä syystä koettaa vipata pallon veskarin yli ja vippi meni 10 cm maalin yli. Kysyn vaan Messi, miksi ihmeessä?
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
9-1 tai 1-0. Samat kolme pistettä sieltä tulee ja se vain se merkitsee. Mathieu alkaa kuittaamaan aika kivasti siirtosummaansa ja ranskalainen säästelee maalinsa näköjään tärkeisiin paikkoihin. Olipa kyllä jälleen upea puskumaali! Nämä maajoukkuetauon jälkeiset matsit ovat olleet Barcelonalle vaikeita, joten voittoon pitää olla todella tyytyväinen. Celta on lisäksi hankala vastustaja, etenkin kotonaan, joten senkin vuoksi näitä pisteitä pitää arvostaa.

Yhdeksän peliä jäljellä, neljän pinnan kaula. Hoidetaanpa homma niin, että se riittää.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Toivottavasti kukaan ei vaivautunut katsomaan peliä Celtaa vastaan. Oli uskomattoman turhauttava ja paska matsi. Busi ja Pique ansaitsevat puhtaat paperit ja olivat valovuoden edellä muita Barcan pelaajia suoritustasossa.

Busilla tuli taas pipi silmään kun osui ruohoa kaulaan... on se vaan sankari.

Mitä tulee itse peliin, niin mielestäni ensimmäinen puoliaika oli erinomaista peliä, Celtalta. Tosi hauska katsella ja samalla aika erikoinen tapa Celtalla pelata Barcaa vastaan. Celta kun pelasi käytännössä kahdella linjalla, puolustuksen 4 pelaajan linja n.40metrissä ja sitten 6 pelaajan linja noin puolessa kentässä. Näiden välillä siis n.20metrin väli, mutta ylempi linja pelasi niin hyvin ettei Barcelona saanut juurikaan pelattua sinne. Muutaman kerran tilanne oli jopa sellainen että Celtalla oli muodostelma 2-8-0. Tämä oli huikeaa katsottavaa. Laitapuolustajat siis pelasivat laidalla miesvartiointia tai ainakin siihen tyyliin kuitenkin pitäen oman alueensa laidalla.

Toisella puoliajalla Celtan ylempi linja tipahti vähän alemmes ja sitten Barcelona oli selvästi sopinut tauolla että heitetään palloa linjan taakse, eikä koiteta päästä väleihin. Samoin Celta väsyi ja Barcelona Xavin tulon myötä pääsi pelaamaan paljon enemmän pitkiä hyökkäyksiäkin. Toinen puoliaika siis kyllä heikompaa ja Celtan kannalta harmi että niin huonoja ratkaisuja viimeisissä ratkaisuissa. Nolito ja Orellana parhaat esimerkit.
 

Sambody

Jäsen
Busilla tuli taas pipi silmään kun osui ruohoa kaulaan... on se vaan sankari.
Tämä nyt oli Busquetsilta jo tutuksi käynyt kauneusvirhe muuten loistavassa esityksessä. Toki parempi maku jäisi, kun jättäisi klovnin hommat muille, mutta eipä tuo poistanut sitä, että oli Piquen ohella Barcan paras pelaaja kentällä eilen.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Täh, eihän Busquets edes sukeltanut maihin saatuaan ruohotupon kaulalleen. Eteenpäin on menty. Celtan kaverille kyllä propsit äärimmäisen tarkasta heitosta! Frisbeemäinen nakkaus suhteellisen kaukaa ja täysosuma kohteeseen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Hyvin erikoinen tilanne kyllä. Liioittelusta huolimatta Busia ei ainakaan voi sinänsä punaisesta syyttää, Orellana hoiti sen kyllä ihan itse itselleen - ei kai kukaan voi kuvitella saavansa tuollaisesta tempusta mitään muuta. No, alkuvuodesta meni kyllä yhdessä Atleti-pelissä se kuuluisa kengänheitto ohi tuomareilta, kun ei sillä kertaa osunut.

Nyt on kuitenkin hyvä hetki katsoa eteenpäin. Ainakin toukokuun alkuun asti on nimittäin aika massiivinen otteluruuhka tulossa, ellen väärin katsonut niin kaksi peliä joka viikko. Se jatkunee jos PSG kaatuu. Tämän vuoksi viikonlopun esitys oli aavistuksen huolestuttava. Toivottavasti menee perinteisen maaotteluatuon jälkeisen nihkeyden piikkiin, sillä jos huonompi vire kostautuisi myös pistemenetyksinä, pahimmillaan parikin kannua voi karata hyppysistä parissa viikossa. Nyt vaaditaan siis paljon sekä pelaajilta että valmennukselta. Pitäisi onnistua varmassa suorittamisessa - sinänsä 1-0 tosiaan tuo yhtä monta pistettä kuin 9-1 Hxxx yllä totesi, mutta voittoja pitää ottaa kovalla prosentilla - ja luultavasti vieläpä pelaajia kierrättäen. Siinä vaaditaan nyt valmennukselta tarkkaa silmää, ketä voidaan lepuuttaa ja koska. Lisäksi kärkikolmikon (etenkin Neymarin ja kakkosena tällä hetkellä Messin) pitäisi jälleen löytää alkuvuoden maalivire, viimeistely on jo useamman viikon ollut ruosteista, ja osassa peleissä suorittaminen muutenkin. Tätä pitäisi ehdottomasti korjata huomenna, kun on Almeria vastassa kotona, viikonloppuna Sevillassa luultavasti vaaditaan taas enemmän. Onneksi puolustus on Piquen johtajuudella taas syksyä vahvempaa.

Annetaanpa vielä lopuksi bonusmaininta maalivahdeillemme, jotka ovat ihan paria lipsahdusta lukuunottamatta olleet koko kauden tasaisen hyviä. Erityisesti ter Stegenin suorituksiin kovemmissakin peleissä täytyy olla tyytyväinen, kun maalivahdiksi vielä noinkin nuori mies on ollut pelkäämätön ja varma (mitä nyt vähän seikkaili Cityä vastaan kerran). Tulevat kaudet näyttävät hyviltä tämän tontin suhteen.
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Niin, jotain saatiin, eli kolme pistettä (mikä tärkeintä) ja maali Messiltä. En nähnyt peliä kokonaan, mutta ilmeisesti parantamisen varaa jäi paljonkin, ja simppeli pinta-analyysi olisi, että kaksi yksilösuoritusta ratkaisivat pelin - siis 1-0 ja 2-0 maalit. Positiivista toki myös se, että jälleen tuli osuma myös erikoistilanteesta, niitä maaleja kun ei joinain vuosina ole tullut käytännössä lainkaan koko kaudella. Tämä taso ei kuitenkaan mitä luultavimmin riitä huomenna Sevillassa. Siitä vinkki, jos joltain on mennyt ohi: yksi liigakauden tärkeimpiä pelejä käynnistyy siis huomenna klo 21 Suomen aikaa. Kova kotijoukkue vastassa ja virhemarginaalia on tällä hetkellä sen yhden pelin verran, kun 8 kierrosta on jäljellä. Viime pelien perusteella heittäisin vielä yhden pinnallisen analyysin: Neymar lepovuoroon ja Pedro avaukseen.

Zlatan muuten sai Ranskassa neljän pelin pelikiellon sepporätymaisesta "Ranska on paska maa" -lausunnostaan, joten hän pääsee keskittymään lähiajat lähes pelkästään Barcelonan kiusaamiseen. Liekö tämä sitten PSG:lle etu vai haitta, aika näyttää.
 

Anonyymi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, FC Barcelona
Zlatan muuten sai Ranskassa neljän pelin pelikiellon sepporätymaisesta "Ranska on paska maa" -lausunnostaan, joten hän pääsee keskittymään lähiajat lähes pelkästään Barcelonan kiusaamiseen. Liekö tämä sitten PSG:lle etu vai haitta, aika näyttää.

Zlatanhan otti suoran punaisen Chelseaa vastaan, joten mies pääsee kiusaamaan vain toisessa osaottelussa.

Pistetäämpä muutamia "uutisia" vielä:
-Dani Alves on hylännyt Barcan sopimustarjouksen, joten jos ei parempaa tarjousta tule, näemme joko Pedron tai Montoyan ensikaudella Danin tilalla.

- Pedroakin viedään maailmalle, naurettavalla summalla toki. Barca pyytänyt 17M, Inter tarjonnut 8-10M

-Paul Pogbasta Barca on tarjonnut huhujen mukaan 70M Juventukselle, mutta Pogba ei Barcan palkkatarjoukseen olisi tyytyväinen. Tämä tosin taitaa aika vahvistamaton väite olla, joten en liikoja odottelisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös