F.C. Barcelona 2012-13 - Uutta tuulta purjeisiin

  • 129 690
  • 628

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Mitä tulee tuohon huippukausi arvioon, niin sehän riippuu täysin siitä millä kriteereillä sitä arvioi. Puhtaasti tasollisesti kaveri ei mitenkään ihmeellistä kautta pelannut, toki väläytteli siellä täällä, mutta ei nyt sen suurempaa. Sen sijaan jos huomioi, että edellisellä oli suoraan sanottuna keskinkertainen (lähinnä vaihtomies, toki nuo samat vahvuudet olivat olemassa silloinkin, mutta ei saanut niitä vielä tuolloin sitäkään vähää esiin) Segundassa ja tällä tuoreimmalla B:n ehdotonta eliittiä (sen mitä ehti joukkueessa syksyllä pelata) ja pääsi pelaamaan jo ihan merkittävän määrän matseja edustuksessakin, niin kyllä tuo tässä valossa oli varsin kova kausi nuorelle pojalle ja siis selvää eteenpäin menoa uralla, mikä on mielestäni samalla ehkäpä se merkittävin kriteeri näiden nuorten pelaajien arvioinnissa. Ei se, että miltä on näyttänyt verrattuna johonkin Messiin ja kumppaneihin vaan missä oli vuotta puhumattakaan paria takaperin ja miltä voisi mahdollisesti näyttää vuoden tai parin kuluttua? Tämä on luonnollisesti ykkösjoukkueen menestystä tai menestymättömyyttä perattaessa sivuseikka, mutta mikäli pelaajan mahdollista potentiaalia haluaa määritellä, niin enemmän kuin huomioon otettava asia ja jota ilman en oikein edes ymmärrä, että jotain talentti analyysiä voi edes kunnolla yrittää tehdä.

Pelaajan potentiaalia nyt luonnollisestikaan pysty aukottomasti arviomaan sitten kukaan, mutta sen sijaan voi huomioida tuon kehityskaaren ja sen jyrkkyyden lisäksi onko kaverilla jotain selviä vahvuuksia, joiden varaan heikkouksia parantamalla (huomattavasti helpompaa kuin keskinkertaisten ominaisuuksien muuttaminen vahvuuksiksi varsinkaan enää tuossa iässä, mitä esim. Tello tällä hetkellä edustaa) olisi mahdollista rakentaa varsin hyvä paketti? Tellolla olisi tuo nopeus ja räjähtävyys yhdistettynä mukavaan röyhkeyteen ja suoraviivaisuuteen. Luonnollisesti niitä heikkouksia ja selvää petrausta vaativia osa-alueita olisi, mutta kyllä itse näen, että tuosta paketista olisi osaavalla valmennuksella sekä pelaajan lahjoihin luottamalla mahdollista saada jopa yllättävänkin kova pelaaja. Ei nyt toki mikään supertähti, mutta vaikkapa Pedro voisi olla ihan käypä mittari. Ja jos joku sanoo, ettei Pedro ole kummoinen jalkapalloilija, niin no vaatimustaso on silloin pirun korkealla. Eriasia kuinka tässä sitten onnistutaan, sillä se on Tellon itsensä lisäksi myös paljon Titosta kiinni. Sen sijaan, mikäli mitään erityisiä vahvuuksia ei ole, niin keskinkertaisista ominaisuuksista harvemmin saa sen erottuvampia vaikka kuinka tekisi hommia ja vaikkei niitä heikkouksiakaan liiemmin olisi.

Toinen asia on sitten tämä miten ja milloin näitä tulisi sitten arvioida. Mielestäni se, että suurseurassa rajallisessa roolissa rajallisilla minuutella pelaavasta nuoresta kaverista saa tuomittua liian tasottoman lupauksen (vaikka nyt tässä yhteydessä olet puhunutkin tasosta vrt. muiden penkit, niin myös näitä puheita olen sinulta huomannut tässä viime kuukausien aikana) kertoo itselleni enemmän arvioijasta itsestään kuin tästä pelaajasta, vaikka sitä otantaa nyt useampi ottelu olisikin. Kyllä tällaisen arvioinnin tekemisen pitää mielestäni perustua siihen, että näkee kaverin kunnollisessa roolissa suurella peliajalla, jolloin juurikin ne vahvuudet pääsevät esiin pelaajan itseluottamuksen ollessa kunnossa. Toki pitää pyrkiä huomioimaan kulloinenkin sarjataso muun mukana, mutta olennaisinta on mielestäni se, että pelaaja todellakin pelaa eikä istu pääasiassa siellä penkillä. Penkillä istuminen ja jämäminuutit siellä täällä kun tuskin saavat sitten ketään pelaamaan siellä kykyjensä edellyttämällä tasolla (jotta niitä voisi sen suuremmin arvioida), varsinkaan nuorten pelaajien kohdalla. Tuolloin se kuva on mielestäni väkisinkin enemmän tai vähemmän puutteellinen.

Niin, mielestäni myös tietyt avainpelaajat alisuorittivat, kuten jo mainitsemani Deulofeu. Jos hänet sellaiseksi voi luokitella. Ainakin hänestä kohistaan eniten. Ylimielinen ja löysä kuva kaverista jäi, mitä nyt itse häntä seurasin välillä. Samoin jos "puhtaan tuloksen" kannalta puhutaan, olisi Tellon tullut kyetä viimeistelemään muutama lisää (paikkoja oli). Tietystikään sieltä ei paljoa paikkauksiakaan tai taustatukea viime kaudella tullut.

Todellakin, mikäli voi luokitella. Nuori poika kun kuitenkin pelasi ensimmäisen täyden kautensa Segundassa tehden hyppäyksen junioritasolta maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, ammattilaissarjaan. Kyllä aika hyvin saa väännellä, että tästä saa heti avainpelaajan, vaikka mielestäni vähintään hyvästä talentista puhutaankin. Kyllähän vaikkapa viime kesän hankinnat B:hen Rodrin ja Kikon muodossa kertoivat paljon, ettei nuorukaisen harteille liikaa sitä painoa haluttu asettaa vaan ajaa sisään pikku hiljaa kuten asiaan kuuluikin. Oletko nyt ihan oikeasti seurannut B:n otteita jotain highlightseja ja luettuja otteluraportteja enempää kun tuntuu olevan faktat aika hukassa aina pelitavasta näiden arvioimiesi pelaajien rooleihin ja otteisiin, joita kuitenkin sen suuremmitta ongelmitta olet arvioinnut? Mietin vain, että miltä pohjalta noita arvioita ja mielipiteitäsi noinkin tomerasti ja tietäväisesti esität?

Jos nyt on yhtään kaveria seurannut, niin kyllähän tämän ominaisuudet pitäisi olla haussa. Tuo laiskuus toki osui sillä palloton pelaaminen on luokkaa luokatonta, mikä lienee se asia josta ura ensimmäiseksi jää kiinni jos on jäädäkseen. Olisi tällä kuitenkin niitä näiden nuorten pelaajien kohdalla tärkeitä luontaisia vahvuuksiakin: nopea, räjähtävä, pirun tekninen, loistava 1vs1 pelaaja, röyhkeä, että sellaista maalintekijän itsekyyttäkin löytyy joskin osaa myös tarjoilla sitä palloa, toki tässä olisi vielä parannettavaa. Harmi vain, että pelaamissa olisi kaksi noinkin erilaisessa mielessä esiin nousevaa puolta. Huippulahjakas, mutta samalla laiska. Tässä(kin) mielessä tuo valmennuksen merkitys korostuu, sillä Eusebio antoi pojan oikeastaan luistaa puolustusvelvoitteistaan läpi kauden ilman, että tämä olisi näkynyt vaikkapa nuorukaisen saamissa minuuteissa tai että tähän olisi saatu oikeastaan sitten minkäänlaista parannusta. Ei tuo ole mielestäni hyvän juniorivalmentajan merkki ellei sitten näe tuota kävelyä jollain kierolla tavalla positiivisena juttuna. Mielestäni Deulofeulla olisivat yhä edelleen kaikki avaimet kehittyä huippufutariksi, mutta se vain vaatisi tuota asenteen muuttamista, mikä on myöskin helpommin sanottu kuin tehty.

Mitä tuohon alisuorittamiseen tulee, niin en oikein tiedä millä mittarilla sitä pitää sitten arvioida kun pelasi vasta ensimmäisen kautensa Segundassa? Sinä ilmeisesti sitten tiedät? Se, että juurikin tämä kaverista sen suurempia tietämätön Barça-faniosasto on tätä ja tämän loisteliaita hyökkäyspäänpelaamisia (joita nähtiin viimekin kaudella reilumman puoleisesti) aukottomasti hehkuttanut nyt tuskin luo sitä luotettavaa pohjaa sen suuremmalle arvioinnille. Mielestäni kaveri kehittyi selvästi edelliskaudesta (tuolloin jokunen vierailut B:n riveissä Juvenil A:sta, tähän vaikutti toki varmasti tuo kasvanut rooli ja siten itseluottamuskin tuolla sarjatasolla pelaamiseen), mutta tämän pelaamisessa olisivat yhä ne samat heikkoudetkin, joiden kanssa voi olla hikistä luoda sen merkittävämpää uraa ainakaan Barçassa. Odotin ja toivoin näiden heikkouksien parantumista, joten toki siinä mielessä voi varmaan puhua alisuorittamisesta, joskin onko se myös osittain valmennuksenkin piikkiin? Sen sijaan sillä omalla vahvuus alueellaan olisi mennyt hyvin eteenpäin, ja näiltä osin meni aikalailla siten miten itse toivoin, joten en nyt puhuisi mistään sen suuremmasta hirmuisesta alisuorittamisestakaan, mutta paljon matkaahan tällä vielä olisi ja varsinkin tuolla ammattimaisuuden ja niiden realiteettien ymmärtämisen puolella.

Tellon viimeistelystä olen samaa mieltä, mutta tässäkin tuo kokemuksen karttuminen ja sen oman roolin vakiintuminen voisi karistaa niitä ylimääräisiä puristamisia, joita näillä nuorilla ja mm. Tellollakin oli liiaksi havaittavissa viime kaudella edustuksen riveissä. Huomattavasti tutummassa ja luontevammassa miljöössä B:n riveissä viimeistelyssä ei ollut aivan samanlaisia ongelmia. Se on toki sanottava, että Tellosta nyt tuskin on tulossa sen suurempaa maaliruiskua vaan tämän vahvuudet tullenevat olemaan enemmän tuolla paikkojen luonnin saralla laidoista omalla nopeudellaan ja räjähtävyydellään, mikäli kehitys etenee vuosien myötä.

Niin, itsekään en ihmettele etteivät onnistuneet, sillä sisäänajettuja tai ei, mielestäni tiettyjen heppujen kohdalla tasonsa ei yksinkertaisesti ole riittävä La Ligaan. Ei siinä tarvita selityksiä sen enempään, mielestäni asia on kohtuu yksinkertainen. Silti, tämäkin vain oma nöyrä mielipiteeni. Tello oli muutamassa ottelussa hyvä, esimerkiksi Leverkusenia vastaan, ja Cuencalla ja Montoyallakin oli omat hetkensä, mutta syvyyspelaajina monet muut joukkueet käyttävät yksinkertaisesti sillä hetkellä tasokkaampia pelaajia. Olivat sitten miten pelituntumassa / sisäänajettuina tahansa. Kilpafutis on raadollista, pelaajan kannalta on tärkeää olla tikissä silloin kun tilaisuus tulee, ja jengiä hyödyttää nimenomaan se, että pelaaja suorittaa vaikkei lähtökohdat olekaan ideaaleja.

Ymmärrätkö nyt oikeasti mitä kirjoitat vai haluatko vain repäistä mahdollisimman näyttävästi? Siis totta helvetissähän sillä on merkitystä millaisessa tilanteessa pelaaja on, pelaako säännöllisesti vai ei, löytyykö valmennukselta luottoa vai, onko ensimmäisiä kertoja edustuksessa kuin ylipäätään pääsarjatasolla vai ei jne. Se nyt on aivan satavarmasti helpompaa pelata ja onnistua ja täten näyttää ulospäin paremmalta mikäli noihin kohtiin vastukset ovat kyllä ja tämä ei kun korostu nuorten vielä luonnostaankin ailahtelevien ja epävarmempien pelaajien kohdalla verrattuna kokeneisiin ja enemmän nähneisiin pelaajiin.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Tätä ei mielestäni Pep kyennyt näille sen suuremmin tarjoamaan, eikä miestä siitä pidä suoranaisesti syyttää, että luotti enemmän jo tasonsa todistaneisiin ja rutinoituneimpiin nimiin, mutta kuitenkin. Ja mitä tällaisessa varsin minimaalisessa roolissa, todellisessa suurseurassa, pelaavien nuorten sen pidemmälle menevään arvioimiseen tason kuin potentiaalinkin suhteen tulee, niin kerroinkin jo mielipiteeni tuossa aiemmin. Asia ei ole todellakaan niin yksinkertainen, miltä se näyttää ja tuntuu. Ja tämä oli oma, muttei missään nimessä nöyrä mielipiteeni. Jotain rotia ja ajatusta nyt näihin höpinöihin.

Se, että näiden taso ei mielestäsi riitä La Ligaan on oma mielipiteesi (johon en tosin täysin yhdy), mutta perusta sen taustalla vaikuttaa ainakin omiin silmiini enemmän tai vähemmän huteralta. Mielestäni tämä on vähän kuin hakemalla haettu galluppi, jossa surkealla ja johdattelevalla kysymysasettelulla ollaan jo päätetty tulos etukäteen, jota sitten kyselyn jälkeen revitellään suurilla kohuotsikoilla. Totta kai, mikäli haluaa nähdä kaverit huonona, niin näitä voi ja pitääkin arvioida juuri noista lähtökohdista, mutta mikäli lähtökohta ei ole tuo, niin mielestäni tilannetta voisi pyöritellä hieman monipuolisemminkin.

Ja mitä näiden puhtaaseen tasoon tulee, niin varmasti monilla suurseuroilla on nimekkäämpää, kovempaa ja tasokkaampaa leveyttä penkillään, mutta en nyt oikein osaa sanoa miten sait näistä La Ligaan liian tasottomia? Vaikkapa Montoya pelasi aivan asiallisesti ne harvat pelit joita Alvesia piti paikata, vaikka vastassa oli mm. Valencian kaltaista rupusakkia ja nuorelle pojalle ensimmäiset kerrat edustuksessa, joita varmasti jännitti eikä sen tekemisen voinut olettaa olevan yhtä luontevaa ja rentoa samalla itseluottamuksella mitä se on B:n riveissä, joissa tämä oli joukkueensa ehkäpä tärkein yksittäinen pelaaja. Itseluottamuksella kun on monesti tapana kehittyä sen kokemuksen myötä. No JDS oli ehkäpä vielä sen asteen keskeisempi B:lle kuluneella kaudella. Se, että jos Montoyalta odotti heti kättelyssä jotain Alvesin kaltaista loistoa, eikä sitä saanut, niin voi voi. Täytti kuitenkin paikkansa ongelmitta ja se lienee syvyyspelaajan ja etenkin nuoren sellaisen päällimmäinen tarkoitus, eikä niinkään sivussa olevan avainpelaajan tasolle yltäminen. Mielestäni Martin on jo nyt ehdottomasti hyväntasoinen syvyyspelaaja joukkueelle kuin joukkueelle, jonka toivottavasti tulee nyt tulevalla kaudella osoittamaan, mutta yhtälailla tämä on vain oma mielipiteeni.

Mielestäni niiden todellisten avainpelaajien poissaolojen kun pitää tietyllä tavalla näkyäkin, jotta ovat niitä ihan oikeasti. Mikäli penkkiukot paikkaavat näitä tuosta noin, niin voi ehkäpä kysyä, voisiko sinne avaukseen hommata kovempia ukkoja? Tai sitten penkki maksaa ja rutosti vrt. joku ManCity tai Realillakin lienee ihan kohtuu kallis penkki. Barçassa tälle linjalle ei kuitenkaan Pepin johdolla haluttu lähteä, vaan lähettiin tuosta tiiviistä ja monipuolisesta joskin kapeammasta ringistä, joka toki oli loukkaantumisille alttiimpi, mutta siitä huolimatta tuotti "muutaman" pytyn vaikka kuinka sitä laadukasta syvyyttä ikinä puuttuikin. Se, että viime kaudella ei näin käynyt, johtui varmasti osittain tästäkin puutteesta, mutta myös monista muista. Ei tämä ole niin musta valkoista kuin haluat ilmeisesti väittää.

Tuo viimeinen virkkeesi allekirjoitan, mutta mielestäni on yhtälailla valmentajankin vastuulla ylläpitää näiden valmiutta tätä suorittamista kohtaan mahdollisimman hyvänä, jotta sitten tosipaikan tullen eivät ole aivan hukassa/todennäköisyys tälle ei ole aivan maksimaallisin tai ainakin tämä olisi sen joukkueen edun mukaista. Se, että istut lähinnä penkillä ja joudut sitten yhtäkkiä tulisille hiilille, on monille kokeneimmillekin pelureille todella haastava tilanne. Ei sitä voi vain niputtaa näitä nuoria koskevaksi. Esimerkiksi Keita oli suoraan sanoen useat kerrat vain paska päästyään pelaamaan pidemmän istuskelun jälkeen, mutta kun sai minuutteja säännöllisemmin alle ja siten sitä tuntumaa ja itseluottamusta nostettua niin otteet paranivat. En nyt suoralta kädeltä tuomitsisi etteikö näille nuorienkin kohdalla olisi voinut toistua sama kaava, mutta tätä ei hirveämmin päästy näkemään.

Leveys on eri kuin tasokas leveys. Kun kerran kysyt, minusta penkillä ei ollut tasoa. Maxwelliin olisin tosin luottanut, sillä tuo vasemman pakin paikka oli melko tyhjä loppukaudella, vaikka Abidal siinä pelasikin niin paljon kuin mahdollista, ja on erittäin hieno mies. Nythän tuo osasto on Alban myötä kondiksessa entistä paremmin. Kun otat Keitan ja Maxwellin esiin, niin toisin itse esiin esimerkiksi hyökkäävän osaston pelurit. Alexis oli paljon klesana, kuten oli myös Villa, ja tuuraajista Afellay oli enemmän poissa kuin kehissä. Siitä syystä, ettei tarpeeksi leveyttä ollut, jouduttiin turvautumaan kavereihin, jotka eivät kriittisellä hetkellä ole tarpeeksi tasokkaita. Se oli mielestäni ongelma, ei se, että vain tietyt pelaajat olivat rosterissa, ja heitä ei vain käytetty. Tietysti Pepin rotaatio oli puutteellista ajoittain, en sitä kiistä.


Tasokkaankin leveyden kun voi kukin määritellä miten lystää ja millä kriteereillä hyvänsä, kuten ollaan nähty. Mutta olen tuosta sinänsä samaa mieltä, että verrattuna vaikkapa Realiin eroa oli. Mutta entäpä sitten jos näitä loukkaantumisia ei olisi ollutkaan aivan samalla tavalla? Olisivatko nämä herrat xx ja yy sitten istuneet vain siellä penkillä Keitan ja Maxwellin tavoin kun olisivat ensin hankittu kuitenkin edes jollain tasolla merkittävällä siirtosummalla, olisivat olleet varmaankin edellisen joukkueensa avainmiehiä jne.

Mielestäni tässä nyt väheksyt tai jätät huomioimatta täysin tuon Pepin ajan ehkäpä suurimmat vahvuuden eli yhtenäisyyden sekä joukkuehengen ja –harmonian, joka perustui paljolti siihen ettei squadissa ollut liiemmin niitä turhia sen nimekkäämpiä miehiä, joille olisi toki loukkaantumisen aikaan ollut käyttöä, mutta muuten ei. Lisäksi näihin rooleihin Pep oli aika tarkka keitä sinne halusi, sillä näiltä kavereilta vaadittiin vahvoja joukkuepelaajan ominaisuuksia, joista vaikkapa Keita oli loistava esimerkki. Malilainen ei mutissut ja valittanut vaikka rooli oli mitä oli.

Mitä hyökkääjiin tulee, niin näistä vain harvemmin löytyy näitä nöyriä ja vähäisempään rooliin tyytyviä pelaajia, sillä hyökkääjän kun pitää perusluonteeltaan olla tietyllä tapaa itsekäs, jotta sitä tulostakin tulee. Monesti ne joukkueen suurimmat egot vain ovat juuri näillä ja jos näitä sattuu oleman liika joutilaana vailla kunnollisia minuutteja se voi purkautua erinäisinä ongelmina joukkuehengelle. Ja kun Pep nyt ei ole/ollut mikään Mourinhomainen taikuri kaitsemaan ja hallitsemaan näitä suuremmankin egon miehiä kuten Zlatanin kanssa nähtiin, niin näen tietyllä tapaa, että oli varmempaa ja joukkueen kannalta jopa edullisempaa lähteä kauteen kapeammalla ringillä, edellisten tavoin, kuin että sinne olisi hankittu uusia kuitenkin tässä mielessä katsomattomia täysin ulkopuolisia kortteja.

Yhtälailla tuokin olisi voinut muodostua ongelmaksi, siinä missä nuo loukkaantumisetkin. Noita loukkaantumisiakaan kun ei voi koskaan ennakoida ja ainahan valmentajat toivovat ettei niitä liiemmin tule. Ja taisihan tuolta olla kuitenkin sivussa parhaimmillaan samanaikaisesti mitä…neljä näitä omia nuoria ennen hierarkkiassa ollutta hyökkääjää kun Pedrokin vietti aikaansa lasaretissa ihan riittämiin kuluneella kaudella, joten en nyt oikein tiedä voiko tuotakaan varten loputtomiin varautua? Tai voi toki, mutta entä kun se the jos ei toteudukaan? Jälkikäteen on toki hyvä jossitella, mutta ne päätökset kun pitää tehdä tämän jälkikäden sijaan etukäteen. Ja olihan Barça toki tietyllä tapaa säästynyt aivan niiltä pahimmilta saman pelipaikan kavereiden loukkaantumisten päällekäisyyksiltä aiemmilla kausilla, jolloin ei ollut sitä varoittavaa esimerkkiäkään olemassa. Itse en vain millään saa tästä yhtä merkittävää tekijää mestaruuden menettämisen kannalta mitä sinä, mutta eipä minun varmaan tarvitsekaan. Voimme olla aivan hyvin eri mieltäkin tästä.

Sitä voi toki jossitella, jo huomattavasti voimakkaammin, olisiko tammikuussa pitänyt toimia kun sillä kohtaa pitkäaikaispotilaina ja pitkälti koko kevään menettävinä olivat sekä Villa että Afellay? No tuollaiseen ratkaisuun päätyivät tällä kertaa. Luulisi näiden nyt eri vaihtoehtoja ainakin kartoittaneen, mutta liekö sitten sopivaa löytynyt, jolloin hankinta jäi tekemättä? Tätä kun ei täältä käsin voi tietää, mutta näin jälkikäteen tuon voin sanoa olleen virhe sillä sen verta kapea tuo hyökkäys tuon vuoksi oli ja kun nuoria kohtaan ei kuitenkaan näyttänyt olevan sitä aitoa luottamusta Pepillä, jota mielestäni olisi pitänyt löytyä enemmän kuin vasta pakon sanelemana, jolloin tulokset olivat mitä ne nyt välillä olivat. Mutta tosiaan täältä käsin näin jälkikäteen tuota on helppo huudella, enkä siis missään nimessä näe tuon olleen se ainoa the ratkaisu mestaruustaistelun osalta vaan kyllä niitä ongelmia oli näkövinkkelissä läpi alkukaudenkin, jolloin vielä rivit olivat paremmin kasassakin, eikä joukkue sen suuremmin kyennyt niitä kauden mittaan selättämään.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS

En kertakaikkiaan jaksa nyt penkoa kirjoituksistasi niitä asioita mitä itse tahdot jauhettavan kappaleiksi nyt, kun ne hukkuu niin isoon massaan epäolennaista.

Kaksi kertaa koko kirjoituksesi lukeneena ymmärrän kuitenkin jokaisen tekemäsi pointin, eli sinun perspektiivisi, paremmin kuin hyvin, joskin pidän tuota minun motiivieni kyseenalaistamista hölmönä, syystä että taisimme kuitenkin päästä yhteisymmärrykseen keskustelupalstan funktiosta mielipiteiden alustana. En edelleenkään koe olevani velvollinen selittelemään miksi olen halunnut ottaa esiin juuri tietyt suosikkijoukkueesi ex-junioripelaajat (josta sinä olet saanut aikaan mielessäsi jonkun minä vs. koko La Masia- ongelman), vaan olen ottanut asioita esiin siinä missä ne ovat mieleeni juolahtaneet. Ja hyväksyn jokaikisen mielipiteesi, vaikka en välttämättä olekaan samaa mieltä.

Se, että sinä et ole ennen tämän illan viestejä kertaakaan konkreettisesti viitannut tiettyihin kohtiin ja esittänyt pyyntöä perusteluille, mutta silti metelöit minun inkompetenssistani kirjoittaa tähän ketjuun näistä aiheista, on mielestäni aika ärsyttävää. Ja myönnän jo suoraan etten nyt jaksa noita tämäniltaisia viestejäsi tämän enempää ruotia, melkoista ikuisuuspyöräilyä tämä näyttää olevan.

Tahdon tehdä selväksi, että arvostan sinua Barcelona-topikkien analyyttisimpänä kirjoittajana korkealle, ja tein ilmeisesti väärin lähtiessäni huitaisemaan ampiaispesään kritiikilläni. Ei ollut tarkoitus mitenkään lähteä sotajalalle. Tämä keskustelu jää osaltani nyt tähän, koska en jaksa sitä että minun suuhuni laitetaan sanoja, sillä en nyt itsekään ole niitä sinun suuhusi laittanut. En esimerkiksi "repinyt mitään eri pelitapoja" mistään keskusteltaessamme niistä, vaan olen tehnyt sen yleishuomion, että B Sacristánin alaisuudessa pelaa steriilimpää jalkapalloa, eli varovaisempaa ja kyttäilevämpää sellaista, mikä on fakta. Otinko kantaa laitapuolustajien nousuttomuuteen? En. Väitinkö, ettei se ole lyhytsyöttöpeliä? En. Tällaista johdattelua ja mutkien oikomista tämä nyt on ollut, vissiin puolin ja toisin kuitenkin. Ei oma ulosantinikaan kyllä mitään maagisinta ole, etenkään jos näin pitkään tarvitsee jotain vatvoa, sen voin myöntää jo suoraan. Olen muutenkin ollut alusta asti melko hukassa tässä keskustelussa, koska koen erittäin vaikeaksi kritiikkiin vastaamisen jos en saa konkreettista alustusta mihin asioihin esimerkiksi täsmennyksiä haluat. All in all, vetäydyn nyt kohteliaasti tästä keskustelusta, ja toivon edelleen ainoastaan hyvää sulle, ja joukkueellesi.
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça

Asia selvä. Tiivistän kuitenkin vielä ne omat ajatukseni, joihin nyt ei sen suuremmin tarvitse reagoida.

Varmaan sitten hukkui tuon kaiken muun alle, mutta näistä nuorista puhuttaessa se päällisin puoli ja se mitä hain oli, että esitit ja olet esittänyt viime aikoina muutenkin varsin kärkeviä ja kantaa ottavia mielipiteitä La Masiasta ja sen lupauksista ilman, että olisit kuitenkaan missään analysoinut tai perustellut näitä näkemyksiäsi sekä kertonut miltä pohjalta olet näihin kommentteihin päätynyt. Ainoastaan Tellosta ja Montoyasta olen lukenut edes jotain hieman enemmän summaavaa, joskin nekin olivat sopivan kärjistetyn oloisia ja omasta mielestäni hieman pinnallisia huomioita. Varmasti nämä nuoret ovat itselleni liiankin sydämen asioita, mutta se on vain aika rasittavaa lukea varsin kantaa ottavia mielipiteitä ilman sen suurempia perusteluja ja sen oman kannan avaamisia. Tältä pohjalta siis lähdin kommentoimaan ja halusin hieman tiedustella taustaa näille, mutta koska et ole tästä halukas sen suuremmin kertomaan, mihin olet luonnollisesti oikeutettu, niin ei näistä sen enempää. Joskin kun et tähän edellä mainittuun ole halukas, niin en oikein ymmärrä, miksi olet vuorostasi närkästynyt, mikäli en osaa suhtautua mielipiteisiisi ja arvioihisi näistä samalla tapaa kuin omiini? Ei todellakaan tarvitse vastata, kunhan vain halusin herättää kysymyksen. Kyllä näitä saa kritisoida ja tuoda esiin mielipiteensä näiden tason ja lahjojen riittämättömyydestä verrattuna suureen hypeen, mutta toivoisin vain, että tähän lähdettäessä oltaisiin myös valmiita hieman analysoimaankin niitä taustoja ja syitä mielipiteen takana eikä vain heittämään sitä mielipidettä ilmoille. Mielipiteen kertominen kun ei paljoa vaadi, sitten keneltäkään.

Mitä tähän penkin laadukkaan syvyyden puutteen ja sen merkitykseen tuon menestymättömyyden takana vielä kerran tulee, niin sen suurin syy oman kommentointini taustalla on, etten vain todellakaan pidä liiallisesta pelkistämisestä ja jonkin yksittäisen syyn "ylikorostamisesta" tai tietyntapaisesta kärjistämisestä niin menestyksen kuin menestymättömyydenkään takana, sillä pidän sitä vain liian nopeana ja helpponakin päätelmänä, kun kuitenkin puhutaan ja arvioidaan suurta monia pieniä osia sisältävää kokonaisuutta, mistä se menestys ja menestyvä joukkue rakentuvat. Asioita voi ja ilman muuta varmaan kannattaisikin (heh) yksinkertaistaa ja erotella toisistaan (mitä en aina halua/osaakaan tehdä), mutta liiallisuuksiin mentäessä siinä vain helposti katoaa se punainen lanka että todellisuuskin. Mielestäni vain tuppaat harrastamaan hieman liiankin pelkistävää ja mutkia suoriksi vetävää päättelyä siinä missä itse varmaankin toimin luontevana vastavoimana niitä mutkia ja ongelmia sujuvasti lisäämällä.

Mielestäni asioita ei voi monestikaan liiaksi erotella toisistaan omiksi kokonaisuuksikseen sillä joukkueurheilussa jos jossain kliseisesti kaikki liittyy kaikkeen, ne asiat vain vaikuttavat toinen toisiinsa ja ennen kaikkea muodostavat yhdessä sen kokonaisuuden, johon se menestys perustuu. Ei tuo omanikaan "pelaaminen taso ei ollut vain sitä mitä piti" kerro sitäkään vähää vaan ne syyt ovat tämän taustalla. Yllätys yllätys. Näistä tämä loukkaantumis + materiaali –kysymys on eittämättä yksi, mutta ei sitäkään voi liiaksi korostaa, sillä en nähnyt tuota viime kauden pelaamista vain muutoinkaan missään vaiheessa sellaisena, mitä Pepin aiemmilla kausilla + Real oli aiempaa parempi ja etenkin kauden mittaan entisestään kasvanut ja petrannut, jolloin vain näen, etteivät ne muutamat tasokkaammat rotaatiopelaajat olisi muuttaneet tuota tilannetta niin voimakkaasti kuin olet väittänyt.

Mikäli joku nyt miettii mitä ne muut syyt mielestäni ovat, niin en osaa niitä täysin selittää tai avata, kun en tuota joukkuetta ja sen ilmapiiriä ole kaudesta ja päivästä toiseen seurannut ns. kärpäsenä katossa. Valehtelisin, väittäisin tietäväni ja voivani osoittaa tuolta ne syyt puhumattakaan jostain yksittäisestä syystä tai sellaisen korostamisesta.

Mielestäni vain Realilla oli sellainen sopiva flow ja päämäärätietoinen maaliin tähtääminen kauden alusta asti voisiko sanoa ns. imu päällänsä, jota ruokki vielä sopivasti edelliskevään pettymykset että se yksi Barçan nenän edestä viety bussin alle päätynyt pytty, joka puolestaan loi entisestään sitä uskoa, että nuokin ovat kaadettavissa. Barçalle tuon viime kauden voisi kuvitella olleen sen sijaan enemmän yksi muiden joukossa sillä sitä menestystä kun oli jo useammalta vuodelta, eikä sellaista ns. revanssihenkeä ja yhtä tiettyä "hampaat irvessä" tavoiteltavaa maalia ollut varmastikaan yhtä helppo painottaa mitä valkoisten leirissä, vaikka ainahan sitä mestaruutta luonnollisesti haetaan. Mielestäni tilanne oli aikalailla käänteinen Pepin ensimmäiseen kauteen, jolloin vuorostaan Barçalla oli vähän samaa raikkautta ja tuoreutta ja viime kauden Realin tavoin oli alla niitä heikompia kausia pahimman kilpailijan varjoissa. Lisäksi puikoissa valmentaja, joka ei ollut vielä tässä pestissään voittanut sen suurempia (Pep koko nuorella valmennusurallaan). Realilla puolestaan edelliset kaudet siitä CL-menestymättömyydestä huolimatta olivat tuottaneet sitä gloriaa Espanjassa.

Niitä taustoja ja syitä tähän onkin jo mahdoton sanoa, sillä helpostihan sitä luulisi, että meno ja vireys säilyisi vuodesta toiseen kun kerta materiaalikaan ei sen suuremmin heikkene, mutta paperilla pyörittelyn lisäksi on aina tuo henkimaailmankin puoli, jonka merkitystä turhan usein vähätellään. Osittain varmasti siksi, ettei siihen niitä helposti osoitettavia syitä vain ole kuin sitä joukkueen menestystä päivästä toiseen tekemässä olleilla, jos heilläkään. Saa nyt nähdä kuinka pitkäksi Real saa kasvatettua tuon mestaruusputkensa, sillä sen uusiminen tuppaa vain niin usein käymään kerta toisensa jälkeen haastavammaksi, eikä käytössä olevalla materiaalilla ole mielestäni tässä kuin oma rajallinen osansa ellei siinä tapahdu jotain oikeasti merkittävää muutosta, mitä Barçan kohdalla ei ole mielestäni tapahtunut.

Mikäli asiat olisivat niin mustavalkoisia ja yksinkertaisia kuten monesti näillä foorumeilla väitetään, niin miten ihmeessä ammatikseen tuota tekevät miehet onnistuvat sitten tekemään niitä virheitä?

No joo karkasihan se mopo taas kerran minne lie, mutta toivottavasti pointit tarttuivat. Mitä tuota edellistä vastaustani olen tässä uudempaan otteeseen lukenut, niin kieltämättä vähän turhan "höyryillä kirjoitetulta" se vaikuttaisi ja siten turhan päällekäyvältä, mistä pahoittelut.

----------

Mitä tähän tulevaan kauteen tulee, niin jonkinsorttista toimintaa niiden vahvistusten osalta alkaisi tässä pikku hiljaa toivomaan. Ihan jo senkin takia, että harjoituskausi olisi jo täydessä vauhdissa ja ensimmäiset ottelutkin pian edessä, jolloin näidenkin toivoisi pääsevän mahdollisimman nopeasti touhuun mukaan. Voihan se olla, että Tito on halunnut/haluaa vielä tarkistella joukkuettaan ja varmentaa niiden lisähankintojen tarpeita, mikä on ihan ymmärrettävää, mutten samalla toivo sen toiminnan liiallistakaan lykkäämistä.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Kuten olen jo kirjoittanut, kyllä omat pointtisi minulle aukeavat, ja hyväksyn ne perusteluineen. En vain käsitä miksi sinun on leikittävä tämän threadin tuomioistuinta ja tehdä se vielä sillä tavalla, etten edes ole missään vaiheessa ollut konkreettisen varma siitä mistä tietyistä asioista lisätietoja, tai perusteluja toivoisit.

Kuten olen jo myös kirjoittanut, olen nähnyt omasta mielestäni tarpeeksi muodostaakseni mielipiteeni em. herroista. En tunne heitä henkilökohtaisesti, enkä ole uriaan seurannut päivästä 1 lähtien kuten itse nähtävästi olet, mutta huvikseni olen viime kaudella syynäillyt heitä omasta mielestäni tarpeeksi tarkasti kertoakseni mitä mieltä heistä olen. Sinun mielestäsi en tarpeeksi tarkasti. En tiedä lasketaanko vain analyyttinen attribuuttivertailu ja uran kehityskaaren arviointi tarpeeksi korrektiksi keskusteluksi, mutta jos olen nähnyt paskoja otteita, niin totta hemmetissä haluan tuoda tuollaisen asian julki. Kärkevästi tai vähemmän kärkevästi.

Et mielestäni voi vedota siihen etten ole halukas yhteistyöhön kanssasi, koska en koe saaneeni tarpeeksi tarkkoja referenssejä lainausten muodossa mihinkään konkreettiseen, ts. lainaamasi kohtien jälkeen olet monta kertaa itse omaa termiäsi mukaillen "summaillut" kauhean läjän jotain out of context-läppää jonkinlaiseksi argumentiksi ja minun tekstini disclaimeriksi lopuksi heittänyt jonkin ympäripyöreän johtopäätöksen (monesti olen joutunut korjaamaan käsittämääsi). Sen päätteeksi kirjoitat että minä oion mutkia suoriksi. Selvä.

Todettakoon vielä se, etten minä käsitä miksi perusteluiksi ei kelpaisi se mitä on nähnyt. Minä olen nähnyt asioita kuvaamallani tavalla, ja jopa tässä threadissa saanut vastaukseksi teikäläisleiristä hyväksyviä kantoja. Tiedostan luonnollisesti että värilasit vaikuttavat jonkin verran objektiivisuuteeni. Tämä kuitenkin toimii myös päinvastoin, ja se, etten minä ole seurannut jokaisen näiden koltiaisen menoa e-junioriajoista lähtien, toisin kuin sinä nähtävästi, ei merkitse sitä ettetkö sinullakin hieman tuo todellisuudentaju voisi olla osittain hämärtynyt omien värilasiesi vuoksi. En siis koe, että puutteellinen taustatietopankkini olisi maailman suurin obstaakkeli kirjoittaessani arvioita tietyistä pelaajista ja heidän otteistaan tietyissä vaiheissa kautta. Tämä sinulta on mennyt ohi jatkuvasti.

Ja onhan tuo syyttely ja sormella osoittaminen pirun hohdokasta sinun kantiltasi, koska minä olen tällainen aidan yli huutelija ja vieraaseen threadiin kirjoittaja. Silti, juuri se on vähän vienyt terää siltä oikealta keskustelulta, jota tässä olisi voitu käydä.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Kauden aloitus lähestyy ja pitäisi varmaan avata hieman omia ajatuksia tulevasta. Barcelona aloitti jo treenipelitkin ja Titon päävalmentajakauden avausvoittohan sieltä tuli HSV:stä. Dani Alves ja Gerard Deulofeu tekivät Barcelonan maalit. Huonoja uutisia tuli sen sijaan Marc Muniesan polvivammasta, sillä Muniesa missaa tulevat 6kk vamman vuoksi. Erittäin harmittava juttu ja Barcelonan huono tuuri jatkuu polvivaivojen suhteen. Viime kaudella Villa, Afellay ja Fontas, nyt Muniesa.

Siirtorintamalta ei kuulu juuri mitään, mutta vielähän tässä on aikaa. Muniesan loukkaantumisen luulisi nyt viimein aiheuttaa sen, että topparihankintaa alkaisi tulla Kataloniaan. Thiago Silva meni ohi ja samoin on käymässä Javi Martinezin suhteen. Eipä sitä siirtosummaa nyt kyllä ole järkeäkään maksaa ja ennemmin kannattaisi keskittyä hankkimaan hieman leveyttä toppariosastolle. Puyol on tosin päässyt treeneihin ja vaivat ovat tällä osin mennyttä elämää. Puyolin varaan ei kuitenkaan kannata laskea sitä, että Puyi olisi terveenä, vaan todennäköisemmin niitä poissaoloja tulee myös tulevalla kaudella, sillä eihän Tarzan tuosta enää nuorene. Pique sen sijaan pääsi EM-kisoissa jälleen tasolleen ja toivottavasti Pique on valmis ottamaan johtavan puolustajan roolin tulevalle kaudelle.

Mascherano on muuten sopinut jatkosta Barcelonan kanssa, mikä on loistava uutinen! Uusi sopimus tullaan allekirjoittamaan tulevien viikkojen aikana ja Masse tulee pelaamaan Barcelonassa kauteen 2016 asti. Olen erittäin tyytyväinen Mascheranon jatkosta, sillä argentiinalainen on noussut yhdeksi johtavista pelaajista Blaugranassa ja samalla yhdeksi suosikkipelaajistani joukkueessa. Loistava työmoraali, monipuolisuus ja johtajuus ovat tehneet suuren vaikutuksen allekirjoittaneeseen.

Hyviä uutisia joukkueesta tulee Puyolin paluun lisäksi siitä, että David Villa on pääsemässä takaisin pelikuntoon. Treeneissä Villa on jo osoittanut positiivisia merkkejä ja Tito tuntuu luottavan kovasti Davidiin tulevaa kautta silmällä pitäen. Kuten on jo tullut selväksi, niin hyökkäykseen ei ole tulossa enää vahvistuksia, eikä kyllä ole tarviskaan. Messi, Villa, Pedro, ja Alexis takaavat laadun hyökkäyspäässä. Cuenca, Tello, Cesc, Afellay ja Iniesta kykevevät tuuraamaan hyökkäysen tonteilla tarvittaessa ja onhan siellä reservissa vielä Deulofeukin, joka teki siis malin tuossa HSV-matsissa. Nuorten kisatkin menivät suurlupaukselta hienosti ja saapa nähdä, että mihin suuntaan Deulofeun ura lähtee tästä etenemään. Kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä kehitettävää, mutta potentiaali on kyllä hirmuinen Deulofeun kohdalla. Noh, tulevat vuodet tulevat näyttämään, että kykeneekö nuorukainen valtaamaan pelipaikan edustuksesta vai haetaanko sitä vastuuta jostain muualta.

Barcelona B:ssä tapahtuu myös. Sinne on nimittäin liittynyt useampikin pelaaja viime viikkojen aikana ja pyytäisinkin nyt hieman lisätietoa seuraavista tulokkaista arvon palstaveljiltä, jotka tuntevat heidät paremmin. Uusia tulokkaita ovat siis: Sergio Araujo, Agostinho Cá, Edgar Ié sekä Joan Àngel Román.

Muutoinkin olisi mukava saada ennen kauden alkua pientä ennakkoa B-joukkueen tilasta ja tulevaisuudesta. Eager, miten olisi? :)
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Mistähän näkisi/löytäisi kätevästi parhaimman kalenterin Barcelonan harjoitusotteluista?

e:Kiitos alle
 
Viimeksi muokattu:

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
FC Barcelona pelaa tänään ManUa vastaan harjoituspelin ja aloituksessa alkaa pikku hiljaa olemaan kovat pojat mukana. Illan avaus on seuraava:
Valdes, Dani Alves, Puyol, Mascherano, Adriano, Sergio Busquets, Iniesta, Sergi Roberto, Alexis, Messi ja Tello.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Barça päätti eilen treenipelikautensa 2-0 voittoon Dinamo Bucarestista. Maalit Leo Messille ja Ibi Afellaylle, jonka maali oli kyllä loistokas. Voitosta huolimatta illan kohokohta oli ehdottomasti David Villan paluu pelikentille. Todella hienoa, että Villa pääsi jälleen pelaamaan pitkän poissaolon jälkeen. Toivottavasti takapakkia ei tule ja Villa saisi ehjän kauden alleen, sillä hänellä on edelleen käyttämätöntä potentiaalia maalinteon suhteen Barcelonassa. 20-30 maalia on täyttä realismia ja Villasta pitäisi ehdottomasti saada joukkueelle apua mestaruustaistelussa, kunhan sarja pääsee aluille.

Treenipelit menivät varsin mukavasti tulosten valossa, mutta pelillinen taso ei todellakaan ollut mitään häikäisevää. Eikä toki tarvitsekaan olla, vielä. Tito jakoi peliaikaa suhteellisen tasaisesti, kuten tietysti pitääkin tässä vaiheessa kautta. Dani Alves pelasi eniten minuutteja treenipeleissä (303) ja seuraavina tulivat Sergi Roberto (293), Javier Mascherano (286), Alexis Sanchez (277), Bartra (274), Messi (272) ja Afellay (265). Etenkin nuoren Sergi Roberton peliminuuttimäärä yllätti allekirjoittaneen. Taisipa Sergi Roberto pelata aika lailla kaikissa harjoituspeleissä, useissa jopa avauksessa asti. Varsin laadukkaasti hän esiintyikin ja on mielenkiintoista nähdä, että mihin eväät riittävät jatkossa ja onko peliaikaa luvassa tosipelissäkin.

Viidestä harjoituspelistä katsoin neljä ja yritin seurata Titon mahdollisia pelitapamuutoksia Guardiolaan verrattuna. Ei siellä nyt sen suurempia muutoksia tullut (yllätysyllätys), mutta pelisysteeminä käytettiin vain ja ainoastaan 4-3-3:sta. Pep käytti viime kaudella paljolti 3-4-3:sta, joka aiheutti muutamissa kohdin ongelmia omaan päähän. Uskoisin, että tällä mennään perinteisellä systeemillä (4-3-3), koska Alban hankinta mahdollistaa sen, että vasemmaltakin laidalta saadaan tukea hyökkäyksiin ilman, että täytyy laittaa keskikentälle viittä tai jopa kuutta keskikenttäpelaajaa. Alveshan on kipittänyt jo monta vuotta oikealla melkoisena duracell-pupuna ja nyt vasemmalle on heittää toinen samanmoinen pelimies.

Näissä harjoituspeleissä Barça pyrki pelaamaan hieman suoraviivaisemmin maalia kohti, kun siihen aukesi mahdollisuus verrattuna Guardiolan pallonhallintapeliin verrattuna. Muutamia suoraviivaisia maalitilanteita tästä johtuen saatiinkin ja eilinen Afellayn maali oli loistoesimerkki tästä. Pallonhallinta on Titonkin papereissa edelleen merkattu isolla, mutta se ei ole enää itsetarkoitus, kuten se tuntui välillä olevan Guardiolan aikana. Guardiola toki muokkasi Barçalle loistavan pelitavan, joka toi menestystä ja tätä kaavaa Titokin tulee varmasti jatkamaan muutamilla muutoksilla höystettynä. Vastustajat ovat vuosi vuodelta paremmin perillä Barçan tavasta pelata ja senpä vuoksi onkin tärkeää, että pelitapaa muutetaan, hiotaan ja kehitetään jatkuvasti. Harjoituspelit ovat toki harjoituspelejä ja niiden pohjalta ei voi tehdä kovin suuria johtopäätöksiä. Vasta kauden ensimmäiset pelit tulevat kertomaan lopulta sen, mitä Tito haluaa joukkueeltaan nähdä ja millaisia taktisia kuvioita siellä ollaan hiottu kuntoon.

Viikon päästä siis pelataan kauden avausmatsi ja jos nyt treenipelien perusteella pitäisi veikata avausta tuohon matsiin, niin se menisi näin:

----Alexis----Messi----Pedro----
-------Iniesta-------Xavi-------
-----------Busquets----------
---Alba---Puyol---Pique---Alves---
--------------Valdes-------------

Ei siis mitään kovin yllättävää. Villa ei ole vielä ysikymppisen kunnossa ja senpä vuoksi Pedro pääseekin aloitukseen.

Sitten hieman huhurintamalta juttuja. Alex Songin suhteen ollaan ilmeisesti tosissaan, ainakin jos on uskominen katalaanilehdistöä, joka on rummuttanut Songin perään jo viikkotolkulla. Siinä olisi se Keitan korvaaja rosterissa, koska Martinezin hankkiminen kaatui finanssiasioihin. Ei se Songkaan halpa ole, ainakaan jos Arsenalin huhuttu hintapyyntö (£20M) pitää kutinsa. En usko, että tuota hintaa tullaan maksamaan Barçan toimesta ja mikäli siirtosummaa ei saada neuvoteltua tavalla tai toisella alaspäin, niin tämäkin siirto uhkaa kariutua alkutekijöihinsä. Olisiko Barcelonalla sitten laittaa pelaajia toiseen suuntaan, jos sitä Songia tosissaan Kataloniaan hamutaan? Tello, Afellay mahdollisesti? Nähtäväksi jää, miten tässä lopulta käy.

Itse en kovin paljoa innostu Songin mahdollisesta tulosta. Kova summa pitää jälleen maksaa pelaajasta, joka on penkkimies näin ensialkuun ajateltuna. Joojoo, onhan se monipuolinen jne, mutta halvemmallakin lähtisi pelaajia jostain muualta. Song on toki varsin nuori ja ikäänsä nähden kokenut pelaaja, mutta en siltikään osaa kuvitella häntä Barcelonaan. Riittääkö miehen pelaamisen taso Barcelonan pelitapaan ja sille vaativimmalle pelipaikalle ainakin jos on uskominen Sergio Busquetsia.

Kolmen viikon sisäänhän tämäkin asia viimeistään selviää ja jännä nähdä, että tuleeko kovasti huhuttu Song, joku muu vai mennäänkö nykyisellä rosterilla ensi kausi.
 
Täälläkin tuli katsottua 4/5 harjoituamatseista. Aika ajoin meininki ihan hyvää, ja tykkäsin kovasti Sánchezin pelaamisesta. Tulee varmasti olemaan kovempi kuin debyyttikaudellaan. Messikin oli parissa matsissa juurikin se difference maker Barçan ja vastustajan välille eikä ole osoittanut superkauden jälkeen hyytymisen merkkejä. Junnuista Deulofeu miellytti myös kovasti, onko kenelläkään antaa mitää infopakettia hänestä?

Loppuun vielä fiilistelyvideo Guardiolan vuosista (linkki vie kuuluisaan videopalveluun): http://www.youtube.com/watch?v=pk1DQBruwnQ
Sniidailua en taaskaan onnistunut välttämään. Hassua, miten tälläinenkin kaveri herkistyy 10 min pitkän futisvideon parissa.
 

VilleLeino

Jäsen
Suosikkijoukkue
NATO, Barca&Pep, Argentiina, Canada
Kovin on tuota Songia huhuttu. Todella hyvä pelaaja on kyseessä, mutta Arsenalin hintapyyntö on liian kova. Bayern ilmeisesti aikoo vielä yrittää Martinezia ja mielestäni Barcan pitää vastata tähän vaikka se sitten veisi ensi kauden siirtokassasta rahaa. Martinez on vaan niin Barcan näköinen pelaaja. Jos Martinez jää Bilbaohon mielestäni loistava vaihtoehto olisi kysyä Chelsealta takaisin Romeuta. Mies on tuskin saamassa Di Matteolta paljon peliaikaa ensi kaudella ja voisi irrota halvalla.

Harjoituspeleissä on ilahduttanut Roberton ja Gerardin saama peliaika ja heidän otteensa kentällä. Tässäkö ensi kauden "Cuenca ja Tello"? Itse olisin toivonut että Grimaldo olisi saanut peliaikaa. Kyseessä on todellinen huippulupaus, joka on muutaman vuoden sisään haastamassa Albaa avauksen paikasta. Toivottavasti saa jo tällä kaudella pelata muutamassa matsissa.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jos Martinez jää Bilbaohon mielestäni loistava vaihtoehto olisi kysyä Chelsealta takaisin Romeuta. Mies on tuskin saamassa Di Matteolta paljon peliaikaa ensi kaudella ja voisi irrota halvalla.

Onko Romeu, pelattuaan kuitenkin melko vähän, edes varteenotettava korvaaja Keitalle? Mikä on miehen nykytaso? Olisi kyllä siinä mielessä hyvä vaihtoehto, että tuntee ehkä näistä vaihtoehdoista parhaiten FC Barcelonan metkut.

Harjoituspeleissä on ilahduttanut Roberton ja Gerardin saama peliaika ja heidän otteensa kentällä. Tässäkö ensi kauden "Cuenca ja Tello"?

Deulofeu tosiaan on yrittänyt allekirjoittaneelle lykätä jauhoja suuhun, ja varsin menestyksekkäästi. Mielelläni (ihan oikeasti) syön sanani mikäli kaudella ottaa roolia, mutta miehellä on huippu-urheilijan mentaliteetin sisäistämisessä tekemistä. No, talvella olkaamme viisaampia.

Supercupin matsit ovat takuuvarmaa viihdettä kauden alkuun. Asetelmat ovat melko päinvastaiset kuin yleensä, sillä Barca lähtee haastamaan Realia tällä kertaa. Tietysti sarjan avausmatsit on ensin pelattava, mutta melkoisia spektaakkeleita varmasti taas luvassa vaikka Supercupin stature ei mikään huikein olekaan. Pytty mikä pytty, ja Mourinhon mielestä niitä on varmasti sadellut kotona aloittavan jengin laariin enemmän kuin tarpeeksi viime vuosina. Toivottavasti jatkaa samalla linjalla kuin viime kauden onnistuneissa klassikoissa.

Hieno kausi kyllä taas luvassa, saadaan taas välillä varmaan halkoa hiuksia oikein olan takaa. Tsemppiä sinne naapuriin.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Songia pukkaa. En kyllä hypi ilosta, mikäli tämä toteutuu, mutta pakkohan siihen keskikentälle on toisaalta joku hankkia. Samapa se on sitten jälleen käydä Lontoossa ja hakea Emiratesilta joku kuleksimasta pois..

Kunhan tuo hintalappu nyt pysyisi kohtuullisena, niin periaatteessa Songin tulon kanssa voisi elää. Onhan Song siitä hyvä vaihtoehto, että hän toisi mukanaan kokoa ja monipuolisuutta siten, että kykenee pelaamaan myös topparia kk:n ohella.

Kauden alku on sitten ovella ja tänään tuli todella upea uutinen - Canal näyttää edelleen La Ligan kamppailut kanavillaan! Huikea juttu. Ensimmäisessa liigamatsissa pelataan kotona Real Sociedadia vastaan ja kyllähän sitä toivoisi Titolle voittoa avauspelissään päävalmentajana. Pep aloitti aikanaan tappiolla ja tasapelillä, joten siitä pitäisi kyllä pystyä laittamaan paremmaksi. Guardiolan jatko toki sujui sitten melkoisen paljon paremmin. Iso osa pelaajista on tällä hetkellä maajoukkuehontsäilyistä ja nyt pitää vaan toivoa, että kaikki palaavat ruotuun ehjinä. Kauden alku tulee muutoinkin olemaan todella kiireinen, sillä noin kahteen viikkoon Barcelona pelaa viisi ottelua. Ja heti alkuun päästään myös mittaamaan madridilaisenkin kuntoa Espanjan Super Cupissa. Mielenkiintoinen ja hieno alku uudelle kaudelle siis luvassa!
 

Beast

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ehdottomasti tervetulotoivotukset Alex Songille, jos Barcelonaan saapuu! Itse tykkään pelaajasta ja omat fiilikset on positiivisemmat kuin monella muulla.

Tässä vähän Songin otteita viime kaudelta muistin virkistykseksi:

http://www.youtube.com/watch?v=bjbazhvwBe4

Vahva, monipuolinen ja osaa nopeuttaa myös peliä. Taitoakin löytyy yllättävän paljon. Katsokaa kohta, jossa kikkailee itsensä kahden pelaajan välistä pallon kanssa ja antaa täydellisen syötön. Se tapahtuu ajassa 2.40 kyseisellä videolla. Bueno.
 

Meikku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Arsenal FC, NFL, O_______O
Songia pukkaa. Mielenkiintoista nähdä, kuinka Tukkalaite oppii Barcelonan tyylin pelata. Tykkää hautoa palloa välillä vähän liikaakin ja nopea syöttörumba voi olla aluksi hakusessa.

Mutta periaattessa loistava paikkaaja Busquetsille, jos ja kun sille paikalle istuttavat. Kun kaverilla huvittaa puolustaa niin silloin se jyrää ja lanaa kaiken, korttienkin uhalla.

E: Pystyy myös paikkaamaan topparivajetta, mutta on sillä paikalla enemmän hazardi kuin keskikentällä.
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
Ehdottomasti tervetulotoivotukset Alex Songille, jos Barcelonaan saapuu! Itse tykkään pelaajasta ja omat fiilikset on positiivisemmat kuin monella muulla.

Tässä vähän Songin otteita viime kaudelta muistin virkistykseksi:

http://www.youtube.com/watch?v=bjbazhvwBe4

Vahva, monipuolinen ja osaa nopeuttaa myös peliä. Taitoakin löytyy yllättävän paljon. Katsokaa kohta, jossa kikkailee itsensä kahden pelaajan välistä pallon kanssa ja antaa täydellisen syötön. Se tapahtuu ajassa 2.40 kyseisellä videolla. Bueno.

En paljon tiedä Songista, mutta jo videon perusteella syötöt ja pelinluku on kyllä hienoa katseltavaa, mikä sopii barcan tyyliin. Varsinkin nuo linjan taakse löytyvät tarkat syötöt miellyttää. Toki ei pelkän videon perusteella voi paljoakaan sanoa. Joku voisi kertoa enemmänkin hänen heikkouksistaan nimenomaan barcalle.

Jos Songin saisi kohtuu hintaan, niin miksei tämä hankinta voisi toimia? Busquetsille ei kuitenkaan mitään kunnon kilpailijaa ole puolustavalle keskikentälle, joten Song voisi hyvinkin olla täsmähankinta. Eikä tässä roolissa ole niin paljon leveyttä, mitä muualla hyökkäyksessä on.

15-20 miljoonaa ei olisi paha.
 

Scissors

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
15-20 miljoonaa ei olisi paha.

Songin tasoisen kaverin roudaaminen pelkille jämäminuuteille jo sinällään on vähän pöyristyttävää, mutta ei tosin ole Barcelonan vika että se on kovin maineikas, rakastettu ja mediaseksikäs seura, jossa on imua jopa tällaisten diilien mahdollistamiseen. Ja Barcallehan tämä on siirtosummasta huolimatta oikein hyvä diili, saavat leveyttä ja tasokasta syvyyttä rosteriinsa,sellaista joka siltä puuttui viime kaudella. Songin itsensä kannalta tuo siirto on kyseenalainen minun mielestäni, kun voisi breikata lopullisesti Arsenalissa sen sijaan että siirtyy kuluttamaan enimmäkseen penkkiä, ainakin oletettavasti.

15-20 miljoonaa olisi todellakin aika paljon pelaajasta jota kaavaillaan marginaalirooliin. Songille toivoisi Keitaa enemmän vastuuta. Barcalle hyvä haku, joka tuo joustoa ja vaihtoehdon Busin paikalle, tosin halvempikin ja matalamman profiilin mies voisi tulla kyseeseen.

Mietin tässä sitä, että jos Barca Titon mukana tuo tuohon peliinsä mainstreamempiä vaihtoehtoja, niin voisiko Song pitkässä juoksussa jopa haastaa konservatiivisen tiukasti pelipaikkansa sementoineen Busin ykkösroolin suhteen?
 

Mairouh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Barça
15-20 miljoonaa olisi todellakin aika paljon pelaajasta jota kaavaillaan marginaalirooliin.

Marginaalirooliin, kyllä. Ei sitä tiedä mitä Tito on kaavaillut hänen kiusakseen, mutta en usko että aivan penkinlämmittäksi hankitaan, sillä kyllä uusi pelaaja sinne toisi vaihtoehtoja mukavasti. Kyllähän se sitä leveyttä toisi ja osin helpotusta puolustukseen. Kyllä sitä roolia voi jakaa samanlailla miten hyökkäyksesäkin on onnistuttu.

Se on taas eri juttu jos tosiaan marginaalirooliin hankitaan, niin onko barcan johto sitten vaan niin tuhlaajapoikia, että kymmenen miljoonaa sinne tänne. Ja en edelleenkään tiedä niin paljon Songista että haluaisin häntä raahata väkisin barcaan, joten hyvinkin voisi saada pienemällä hinnalla lähelle samaa tasoa, en tiedä.

Arsenalissa tulisi paljon enemmän vastuuta se on jo nyt selvä, mutta mahdollisuus breikata on myös Barcassa. Jos onnistuisi barcassa, niin siinä olisi melkoinen pari keskikentän pohjalle..Busquets - Song.

Kenelläkään tietoa Jonathan dos Santosin potentiaalista?
 
Viimeksi muokattu:

Sambody

Jäsen
Eipä taida Songin mahdollisen tulon jälkeen Masse nähdä paljoa peliaikaa enää keskikentällä. Sitten toinen juttu on, että Jonathan varmaan saa kerätä kamppeensa ja lähteä etsimään roolia muualta sillä sen verran paljon tunkua on.

KK pohjalla: Busquets, Song, Masse, Jonathan
KK ylempänä: Iniesta, Xavi, Cesc, Thiago, Song

Kolmelle keskikentän paikalle tarjolla 7 tasonsa todistanutta huippupelaajaa(jätin laskuista pois Massen ja Jonathanin). Laajuutta ainakin löytyisi ja voittaisihan Barca selvästi, jos Keitan lähtö paikattaisiin Songilla.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Mietin tässä sitä, että jos Barca Titon mukana tuo tuohon peliinsä mainstreamempiä vaihtoehtoja, niin voisiko Song pitkässä juoksussa jopa haastaa konservatiivisen tiukasti pelipaikkansa sementoineen Busin ykkösroolin suhteen?

Tulevaisuutta on toki vaikeaa ennustaa jalkapallossa, mutta sanoisin, että on hyvin vaikeaa nähdä Songin vievän Busquetsin pelipaikkaa avauksessa. Song on toki laadukas pelaaja, mutta Busquets on pelaajana huomattavasti parempi ja soveltuvampi pivoten rooliin. Toivottavasti Song tietää paikkansa Barcelonassa, mikäli mies on edes tulossa Kataloniaan. Keitan korvaajan rooli on siis luvassa näin ensialkuun. Peliaikaa on kuitenkin luvassa, sillä ei voida millään olettaa, että Busquets pelaisi kaikki matsit avauksessa.

Itse toivoisin Titon tuovan sellaista "uutta" Barcelonan pelaamiselle, että pelisysteemiä muutettaisiin hieman vastustajankin mukaan. Kovia vastahyökkäysjoukkueita vastaan voisi esimerkiksi laittaa Busi-Song -kaksikon yhtäaikaa kentälle, johon Mairouh tuossa edellä jo viittasikin. Vastustajan pelitapa täytyy ottaa huomioon pelitaktiikassa ja Songin mahdollinen tulo toisi kyllä yhden ulottuvuuden Barcelonan mahdollisuuksiin muokata avaustaan vastustajan mukaan.

Mutta katsellaan ja odotellaan nyt rauhassa loppuun tämä siirtosaaga ja pohditaan sitten tarkemmin sitä, mihin uusi vahvistus mahdollisesti sijoittuisi. Siirtoaikaa on edelleen kaksi viikkoa jäljellä, joten paljon ehtii vielä tapahtua.
 
Suosikkijoukkue
B&B&B&B
Jotenkin en itse lämpene yhtään tälle ajatukselle että Song siirtyisi Barcelonaan. En vaan osaa sanoa mikä tässä Songissa mättää, tuon kauhean hiustyylin lisäksi. Näkisin mieluummin Capouen Barcelonan paidassa kuin Songin.

Ja kyllähän se edelleen sitä yhtä kokeneempaa puolustajaa huutaisi.
 

Hxxx

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mental tension
Nyt kun viimeinenkin pelaajahankinta on Songin muodossa saatu tehtyä ja joukkue on valmis, niin voidaan vihdoin aloittaa varsinaisiin otteluihin keskittyminen. Tänään se sitten alkaa! Kotimatsi ja vastassa Real Sociedad. Nämä avausmatsit ovat olleet Barcelonalle viime vuosina vaikeita ja nyt todella toivoisi, että pojat ovat hereillä heti ensiminuuteista lähtien ja Titolle saataisiin voitokas aloitus päävalmentajana. Voitto tänään ja homma helpottuu huomattavasti.

Song ei luonnollisestikaan ole tänään vielä mukana, kun se lääkärintarkistuskin on vielä tekemättä. Maanantaina pitäisi kaikki hommat olla selvänä Songin osalta ja mies esitellään Gamberissa yleisölle. Gamber pelataan tänä vuonna muuten hieman erikoisesti liiga-avausta seuraavana päivänä ja Sampdoriaan vastaan pelataan todennäköisesti aika "nimettömällä" kokoonpanolla. On muuten pieni mahdollisuus, että Song pelaisi tuossa pelissä ensiminuuttinsa Barcelonassa, mikäli kaikki on kunnossa.

Illan peli alkaa muuten klo 22.00 ja peli tulee totuttuun tapaan Canal+ -kanavilta. Sitä ennen höntsäillään Realin avausmatsi Valenciaa vastaan, joten hienolla kattauksella alkaa tämänvuotinen La Liga pelien osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös