Saros-Larmi-tandemilla vaan kisoihin, kunhan Eemil saa ensin Ruotsin mestaruuden povariin.Ei saanut Juice hilattua Predatorsia pudotuspeleihin. Seuraavaksi sitten MM kultaa hakemaan?
Ja Ukko-Pekka Luukkonen kolmoseksi.Saros-Larmi-tandemilla vaan kisoihin, kunhan Eemil saa ensin Ruotsin mestaruuden povariin.
Millainen kaveri kyseessä? Vaikuttaa vähän myöhäisheränneeltä.Jere Jokinen voidaan virallisesti liittää ex-kerholaisiin. TPS julkaisi juuri siirron.
Parhaimmillaan voi olla tulevaisuudessa kovakin maalitykki, osaa tehdä peliä auttavasti, mutta tosiaan vahvuus laukauksessa. Toistaiseksi pisteet tulleet sykleissä, eli tarvitsee tasaisuutta ja paljon.Millainen kaveri kyseessä? Vaikuttaa vähän myöhäisheränneeltä.
Yllä mainittujen lisäksi luistelu omaan silmään todella kulmikasta. Ei tunnu ehtivän juuri mihinkään ja nopeat käännökset (kiekon kanssa tai ilman) loistavat poissaolollaan. Välillä voi antaa yllättävänkin ovelan syötön, mutta kokonaisuutena kenties vähän puutteellinen pelisilmä? Maalintekijänä voi breikata, mutta todennäkösempänä näen, että mitään varsinaista breikkaamista ei tapahdu. Toivotaan toisin!Millainen kaveri kyseessä? Vaikuttaa vähän myöhäisheränneeltä.
Janne Lahti 2.0, mittojaan myöten.Millainen kaveri kyseessä? Vaikuttaa vähän myöhäisheränneeltä.
Kainulainen 2.0 tarkoitit?Janne Lahti 2.0, mittojaan myöten.
Luulenpa, että tuottaa teille paljon iloa, jos/kun breikkaa kunnolla.
Nooooooo, valmennus tietysti kantaa vastuunsa, mutta en mä nyt ihan rumasti viemisenä tuota nähnyt. Pettymys toki, pienet marginaalit.Kylläpäs Pendoa vietiin rumasti Niemelän toimesta.
Vaikuttaa siltä, että olisi ollut pidettävissä, muttei haluttu näin tehdä.Matti Järvinen -> BK Mladá Boleslav
Vaikuttaa siltä, että olisi ollut pidettävissä, muttei haluttu näin tehdä.
Melkoista. Onko (mahdollinen) Sebok sitten varasuunnitelma vai oliko tarkoituksena saada kasaaan sentteristö Virta, Sebok, Järvinen, Päivärinta?Kyllä Kerho tietääkseni jatkosopparia hänelle tarjosikin ja Ässät olivat myös kiinnostuneita. Saa Tsekeissä varmasti isomman tilin kuin Suomessa.
Melkoista. Onko (mahdollinen) Sebok sitten varasuunnitelma vai oliko tarkoituksena saada kasaaan sentteristö Virta, Sebok, Järvinen, Päivärinta?
Unohdin tosiaan Toivolan. Ja voi olla, et mennyt noin.Siellähän on myös Toivola, nik olisikohan Järvinen ja Sebok menneet vaan keskenään päikseen.
Eli X/Virta - Sebok - Päivärinta- Toivola
Ilves oli kasattu häviävillä pelaajilla. Ja komppaan täysin kirjoitustasi.Nooooooo, valmennus tietysti kantaa vastuunsa, mutta en mä nyt ihan rumasti viemisenä tuota nähnyt. Pettymys toki, pienet marginaalit.
Kyllä siinä Ilveksien kasetti hajosi ja sarja ratkesi tehottomuuteen, ja esimerkiksi täälläkin peränkuolattu Tommi Tikka oli aivan käsittämättömän paska juuri silloin, kun olisi sitä tillilihaa tarvittu. Häviävä jääkiekkoilija ja taas ihan liian isossa roolissa. Kaiken kruununa se nerokas jäähy, joka käytännössä ratkaisi viimeisen pelin.
Latvala oli muuten jämäkkä läpi kauden, saanut vähän kovuuttakin otteisiinsa. Hyvä poika.