Tulipa sitten puolivahingossa nähtyä tämäkin. Päällimmäisin huomio, joka koskee melkeinpä kaikkia kappaleita: miten vaikeaa se on tehdä melodinen biisi, jossa on mielettömän, mutta simppelin koukun sisältävä kertosäe, jota runnotaan n. 90 % biisin kestosta? Liian vaikeaa nähtävästi. Ja liian moni biisi oli aivan liian, miten sen nyt sanoisi, "pieni". Euroviisulavalle pitää mennä massiivisella biisillä, ja se voi tarkoittaa joko saundia, lauluääntä, esitystä, sävelmää, oikeastaan mitä tahansa biisin osaa. Mieluusti niitä kaikkia saisi olla mukana (kuten eräillä hirviöillä pari vuotta sitten).
Kuten joku muukin jo sanoi, hieman yllättäen Movetron (joka pitä ehdottomasti lausua kuten se kirjoitetaan, ja vielä mieluusti I sinne perään) oli lähimpänä Hyvää Euroviisu-Biisiä™. Mukana pari hauskaa jippoa kuten se sydämentykytysefekti ja oikeasti yllättävä modulaatio (Euroviisu-kappaleessa täytyy olla modulaatio!), eikä melodisella eurohumpalla mennä kovin pahasti metsään keski- ja itä-Euroopassa.
Mutta Movetronilla oli sama ongelma kuin suurella osalla muistakin: laulaja ei laula livenä kovin tai tarpeeksi hyvin. Crystal Snow kompastui samaan, ääni ei yllä niin alas kuin ehkä haluttaisiin, tuloksena nolottavuus. Biisi ja itse hahmokin olisivat olleet muuten aika kohtuullisen mielenkiintoisia, "o-ou" ja saundit toivat mieleen jonkun mukavan kasarihitin ja "kristalliheebo" oli bowiehtava. Olisi varmasti myös menestynyt tämän Euroviisuja innokkaasti seuraavan vähemmistöryhmän parissa. Mutta ei tuolla lauluäänellä, sori. Ja biisistä jäi puuttumaan se koukuttava kertsi ja mainittu "isous".
Kari Tapio oli tyylikäs, ja balladi oli oikeasti sorvattu parhaita viisuperinteitä noudattaen. Ei todellakaan huono, sovitukseltaan ja nostattavuudeltaan sieltä parhaasta päästä näitä kissanristiäisiä. Tapsan karismaa ei ehkä oltaisi osattu arvostaa ulkomailla, mutta eipä se viime vuoden voittajakaan mikään lavakarisman stereotyyppi ollut.
Teräsbetoni. Laulajajamppa osaa oikeasti laulaa, kovaa-ja-korkealta sujuu vaivatta. Tässä biisissä on sitä tarvittavaa massiivisuutta. Tshingis-kaani-huh-hahhit loistavaa kierrätystä. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin kaksi asiaa: ei koukkua kertsissä, ja se fakta, että tämä on heviä. Taas. Jos Teräsbetoni olisi osallistunut toissa vuonna, se olisi ehkä voinut olla jopa kärkisijoilla. Nyt bändi nähdään pelkkänä laimeana yrityksenä toistaa Lordi-temppu, eikä ketään kiinnosta.
Hevi on Suomessa nykyisin niin mainstreamia, että sen marginaalisempaa asemaa muualla ei ehkä oikein tajuta. Täällä (myös JA:ssa) on paljon väkeä, joille hevi ja vain hevi on "oikeaa musiikkia" - kutsuttakoon heitä vaikkapa radiorock-kansaksi, yhdeksi musiikin diggaamisen karjalalippisalalajeista. Tällainen musiikillinen karjalalippisajattelu vie Suomesta vielä monta hevi-/raskaan rockin poppoota Euroviisu-lavoille, mutta mikään niistä ei tule menestymään. Vaarana on, että tänäkin vuonna jäädään esikarsintoihin.
Tulen kannustamaan ja äänestämään Irlannin kumikalkkunaa, ellei kisoissa jollain ihmeen kaupalla ole jotakin oikeasti hyvää tsibaletta.
Loppukaneetti: suomalaisista hittinikkareista ehkä eniten Euroviisu-potentiaalia omaava tyyppi on Tuomas Holopainen. Se mies ymmärtää viedä suuruuden, mahtipontisuuden ja melodisuuden aina ähkyyn asti, kuten elokuvamusiikin ystävälle sopiikin. Tuomas kynäilemään massiivinen biisi ja sitä laulamaan joku pätevä kultakurkku, niin hitti on valmis. Naitvissiä ei Euroviisuihin tarvitse uhrata, eikä tyylilajinkaan tarvitse olla heavy.