Mainos

Europarlamenttivaalit 2024 – suuri tulosilta

  • 41 199
  • 629

Hermes#41

Jäsen
Suosikkijoukkue
Arkijärki
Li Anderssonin äänimäärä on kyllä huikea. Keräsi 100 000 ääntä enemmän kuin mitä itse keräsi hetki sitten presidentivaalissa.

Huomiona että Li:tä äänesti melkein kaksi kertaa se määrä ihmisiä mitä Persuja äänestettiin yhteensä. Li:n kannatus yksin 13,5% ja PS kannatus 7,5%. Demarit sentään yhdessä juuri ja juuri päihitti Li:n.

Älytön suoritus, hattu päästä.

Luulisi tuolla mandaatilla ainakin saavan vastuuta parlamentissakin.
 
Kampeaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Atte Harjanne, jota sukupuolensa ja hieman perusvihreää oikeistolaisemman linjansa takia palstalla kehutaan, hävisi muuten Ohisalolle vajaat 17 000 ääntä. Kampanjabudjetti aivan vihreiden kärkeä Atella. Eli eipä ole Atelle tilausta vihreissä.

Perttu Jussila (käsittääkseni joku somepoliitikko) jäi noin 1500 ääntä Harjanteesta.
Tämä harmittaa kovasti itseäni, toki ajattelen ettei ääneni mennyt kokonaan hukkaan koska Niinistökin on ihan ok edustaja.

Luonnonsuojelun, EU-federalismin edistämisen, realistisen ulkopolitiikan ja maanpuolustuksen edistämisen yhdistelmä on kuitenkin se mihin mielestäni pitää jatkossakin panostaa. Toivottavasti Harjanteen edistämiä ajatuksia kannattavat pääsevät jatkossa enemmän esille Vihreissä, mikäli näin kävisi voisin lopultakin löytää jonkinmoisen poliittisen "kodin" itselleni vuosikymmenten liikkuvan äänestämisen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
On tietysti tällaista nähty jossain mitassa ennenkin, muttei voi välttyä erityisesti huomaamasta, miten PS-KD-suunnalta tulee voimakasta somekanavien huutoa vaalitavasta erityisesti Saramo-Korhola-äänipariteetin vuoksi.

Normaalisti pitäisin näitä taustahälynä, mutta kun koko ajan yhteiskunnan perusrakenteitakin kyseenalaistetaan voimakkaasti, vähän aina hirvittää tällainen. Vaalitapa on kuitenkin kaikille sama - ja kaikissa vaaleissakin pääpiirteissään sama.

Ja yhtä lailla on persuilla ollut aiemmissa vaaleissa ääniharavia, jotka ovat raahanneet mukanaan heikompia ehdokkaita eduskuntaan, kunnanvaltuustoihin jne. Persut eivät vielä ole sortuneet Trumpin pelikirjan käyttöön, eli vaalituloksen kyseenalaistamiseen. Pahoin pelkään, että sekin päivä saattaa olla edessä. Nyt valitettiin vaalitavasta, aiemmin on valitettu gallupeista ja väitetty, että niillä yritetään ohjata äänestäjiä. Ihme, ettei nyt kommentoida gallupeja ollenkaan, kun omalle puolueelle ennakoitiin huomattavasti parempaa tulosta.
 
RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Persujen äänet menivät todennäköisesti nukkuvien puolueelle, kun äänestysprosenttia miettii.

Sinänsä tämä vaalitulos oli tarpeellinen sanko kylmää vettä heidän niskaan. Talouden sopeuttamisessa (jota sinänsä kannatan) on menty aivan liikaa Kokoomuksen pelikirjan tahdissa, mikä on näkynyt etenkin suhtautumisessa julkiseen terveydenhuoltoon.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tärkeintä että suht täysipäisiä valittiin.

BB-Sebua lukuunottamatta joo. Saramon Nato-kielteisyys ärsyttää myös ja Aaltolassa on jotain pyrkyrimäisyyttä. Muuten ihan hyvät mepit saatiin ja itseäni ainakin ilahduttaa Toverin läpimeno. Siinä on muuten kaveri, jonka nimi on kovinkin harhaanjohtava. Nimensä perusteella sopisi paremmin Anderssonin joukkoihin.
 
Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Persujen äänet menivät todennäköisesti nukkuvien puolueelle, kun äänestysprosenttia miettii.

Sinänsä tämä vaalitulos oli tarpeellinen sanko kylmää vettä heidän niskaan. Talouden sopeuttamisessa (jota sinänsä kannatan) on menty aivan liikaa Kokoomuksen pelikirjan tahdissa, mikä on näkynyt etenkin suhtautumisessa julkiseen terveydenhuoltoon.

Äänestysprosentti oli kuitenkin samaa tasoa, kuin viime vaaleissa ja silloin PS sai lähes 14 % äänistä.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ja yhtä lailla on persuilla ollut aiemmissa vaaleissa ääniharavia, jotka ovat raahanneet mukanaan heikompia ehdokkaita eduskuntaan, kunnanvaltuustoihin jne. Persut eivät vielä ole sortuneet Trumpin pelikirjan käyttöön, eli vaalituloksen kyseenalaistamiseen. Pahoin pelkään, että sekin päivä saattaa olla edessä. Nyt valitettiin vaalitavasta, aiemmin on valitettu gallupeista ja väitetty, että niillä yritetään ohjata äänestäjiä. Ihme, ettei nyt kommentoida gallupeja ollenkaan, kun omalle puolueelle ennakoitiin huomattavasti parempaa tulosta.

Jep, ja kridet ovat yhtä lailla keskittämisen mestareita. Ydinväki tietysti järjestelmän kaikilla osaa.

Eduskuntavaaleissa vastaavahko tapaus v. 2007 Pirkko Ruohonen-Lerner (ps) reilulla tuhannella äänellä ja 0,2 % kannatuksella piiristään läpi, kun samassa vaalipiirissä noin viisinkertaisella äänimäärällä jäi porukkaa rannalle, ja tuolloinen Vihreiden pj Cronberg omassa vaalipiirissään yli 10 % kannatuksella ulos. Kaikille näitä d'Hondtissa osuu.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Gallupien surkeat ennusteet PS:n ja Vasemmistoliiton osalta on kyllä mielenkiintoinen juttu.

Vielä 6.6. Yle uutisoi persujen kamppailevan top-3 sijoituksesta demarien ja Kokoomuksen kanssa. Eivät ole gallupit koskaan olleet näin väärässä.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Gallupien surkeat ennusteet PS:n ja Vasemmistoliiton osalta on kyllä mielenkiintoinen juttu.

Gallupien korjauskertoimet ovat kahdessa asiasa hankalat: kun on jokin voimakas muutos tai voimakas yksittäinen ilmiö. Eurovaaleissa tutkimusasetelma on osin erilainen kuin ek-vaaleissa, mutta kummassakin yhtiöt kysyvät puoluekannasta ja jengi myös vastaa vähän eri tavalla kuin henkilöä kysyttäessä.

Vaalijärjestelmä eroaa tässä yhden ja 13 vaalipiirin välillä (vai montako niitä nykyään onkaan), mutta korjauskertoimet huomioivat jälkimmäisen paremmin. Raakadata olis kiva nähdä.
 
Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Gallupien surkeat ennusteet PS:n ja Vasemmistoliiton osalta on kyllä mielenkiintoinen juttu.
Toisaalta jos haastatellaan ihmisiä yleensä niin kokoomuslainen sanoo aina äänestävänsä kokoomusta.

Ne jotka äänestivät Li Anderssonia eivät varmaan kaikki ole vasemmistolaisia ja eivät välttämättä sanoneet, että piirrän äänestyslappuun Lin numeron, kun vähän nolotti myöntää, että äänestää vasemmistoliittoa ja että oikeastaan äänestää henkilöä.
 
Vassarit 2024 EU-vaaleissa on siis vähän sama kuin persujen äänestöminen 2011, eli hävettää äänestää eikä kehdattu kertoa sitä tutkimuksessa.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Vassarit romahtaa seuraavissa vaaleissa omalle paikalleen kun Li ei ole ehdolla.
Nooo, katotaan tämä vielä. L.A. Saattaa luikkia sieltä poiskin parin vuoden päästä, kun ei jostain Kontulasta ole paikan täyttäjäksi ja vasemmiston suosio laskee nopeasti, se kun henkilöityy niin älyttömän paljon tuohon Anderssoniin. Saramokin oli aika turisti siinä, mutta nyt pääsi paistattelemaan pienellä äänisaaliillaan vieressä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vassarit 2024 EU-vaaleissa on siis vähän sama kuin persujen äänestöminen 2011, eli hävettää äänestää eikä kehdattu kertoa sitä tutkimuksessa.
Niin tai sitten ajatellaan vaan, että minä äänestän hyvää ja sanavalmista tyyppiä, jollekin se on Teuvo Hakkarainen ja jollekin Li Andersson.

En minäkään silti näissä vaaleissa mennyt puolue edellä. Valitsin porilaisen naisen, koska hän vaikutti fiksulta ja oli häntä näköjään 4802 muutakin ihmistä äänestänyt.
 
V-G-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ennakkospekulaatioissa on puhuttu, että Ukraina-myönteinen Vasemmistö menisi Lin johdolla parlamentissa SD-ryhmään vasemmistoryhmittymän sijasta. Minusta tämä olisi kerrassaan hyvästä, sillä muutamassakin keskeisessä asiassa Suomen Vasemmisto eroaa siitä, mitä EU-vasemmistosta on viime vuosina kuultu.

Mitä tulee tähän Venäjän pussi -keskusteluun, niin kieltämättä harmittaa, ettei Heinäluoman menneisyys tunnu painavan. Hän putosi esimerkiksi omasta vaalikoneestani 85 % --> jonnekin, mistä en enää häntä löytänyt, kun olin vastannut Ukraina-kysymykseen erityisen Ukraina-myönteisesti. Ero tässä esim. Guzeninaan oli käytännössä 100 %.

Se on silti sanottava, että siinä missä Heinäluoma on tollo ja mäntti ja Saramo yliaatteellinen höntti, he eivät sentään ole pahoja. Väärässä varmasti, mutta tyhmyyttään, eivät ilkeyttään. Sen sijaan Le Pen... hän on vaarallinen, sillä taustalla on taatusti halu toimia Putinin toiveiden mukaisesti. Äärioikeisto saa Ranskan, Itävallan ja osin Saksan äänestystulosten myötä vahvan johdon, ja jos Ranskan parlamenttivaalit päätyvät Le Penin voittoon, koko Eurooppa on jonkin sortin kusessa vähintään muutaman vuoden.

Että jos tosiaan puhutaan siitä, ketä ne putinistit ovat Euroopassa, niin ne vaarallisimmat eivät todellakaan tule vasemmalta vaan oikealta. Tämä on toki loogistakin, kun ajattelee kuinka äärioikeistolainen maa Venäjä on.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ennakkospekulaatioissa on puhuttu, että Ukraina-myönteinen Vasemmistö menisi Lin johdolla parlamentissa SD-ryhmään vasemmistoryhmittymän sijasta. Minusta tämä olisi kerrassaan hyvästä, sillä muutamassakin keskeisessä asiassa Suomen Vasemmisto eroaa siitä, mitä EU-vasemmistosta on viime vuosina kuultu.
Tämä on ihan yhtä tärkeää ja relevanttia kuin se, että kuuluuko PS samaan ryhmään eurooppalaisen venäjämielisen äärioikeiston kanssa. Toivon mukaan Vasemmistoliitto ottaa pesäeroa putinisteihin.
 
#7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin tai sitten ajatellaan vaan, että minä äänestän hyvää ja sanavalmista tyyppiä, jollekin se on Teuvo Hakkarainen ja jollekin Li Andersson.

En minäkään silti näissä vaaleissa mennyt puolue edellä. Valitsin porilaisen naisen, koska hän vaikutti fiksulta ja oli häntä näköjään 4802 muutakin ihmistä äänestänyt.
Li Andersson on erittäin taitava ja sanavalmis populisti. Älykkäänä naisena ymmärtää ja osaa haistaa, mistä naruista kannattaa vetää.

Mediassa on pitkän aikaa lietsottu epäoikeudenmukaisuusen tunnetta ja julman oikeiston köyhiin kipeästi sattuvaa leikkauspolitiikkaa. Se on saanut kaikupintaa ihmisissä ja kyseistä tunnetta todella koetaan. Li on keskittynyt siihen ja kaiken aikaa vahvasti nostanut esiin, kuinka Vasemmistoliitto on nimenomaisesti oikeudenmukaisemman Suomen puolella. Termejä oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo ei ole tarvinut määritellä, vaikka ne ovat hyvin subjektiivisia asioita. Vasemmistoliittoa ei ole näistä haastettu ja suuri syy lienee siinä, ettei heitä kukaan arvannut pitää isona tekijänä. Kun vastaavasti demareilla ja Vihreillä ei ollut tarjota valovoimaisia ehdokkaita, tulos oli sitten tämä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Toveri lienee ennen ek-vaaleja maksanut jäsenmaksun, mutta onkohan listalta eniten ääniä saanut Sydänten Presidentti jäsen?

Ymmärrän, että Orpo hehkuttaa tulosta, mutta minusta näyttää, että läpi meni kaksi kokoomuslaista ja kaksi sotajulkkista

Eiköhän Toveri ja Aaltolaine ole kokoomuslaisia ajatusmaailmaltaan, puolueen jäsenyys ei sitä ratkaise.

Julkkisehdokkaita on aina ollut, esimerkiksi Tanja Karpela, Juha Mieto, Toni Halme, Mikko Alatalo, Veltto Virtanen jne. Harva näistä on ollut puolueen jäseniä, ovat vain päättäneet asettua jonkun puolueen listoille ehdolle. Orpo pelasi tilanteen hyvin ja sai ehdokaslistalle puolueen kannalta hyviä ehdokkaita.
 
eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Oli kyllä aika priceless hetki, kun Purra sanoo naama norsunvitulla "turpaan tuli" ja hiljaisessa salissa vain joku yksi äijä mölisee jotain.
 
Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Talouden sopeuttamisessa (jota sinänsä kannatan) on menty aivan liikaa Kokoomuksen pelikirjan tahdissa, mikä on näkynyt etenkin suhtautumisessa julkiseen terveydenhuoltoon.

Demareiden/keskustan ryssimällä sotella on vaihtoehdot vähissä. Koko sote pitäisi räjäyttää, mutta ei taida sekään enää onnistua, kun se on jo käyttöön otettu.

Kyllähän Sanna Marin tuli ihan vitun kalliiksi Suomen terveyden-/vanhustenhuollolle. Kannattaa hankkia paksu pinkka sairauden/vanhuuden varalle tai paksu köysi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös