Tottakai noudatettiin. Mutta hankala se on jotain tuhansia jos ei kymmeniä tuhansia kiikuttaa tuomiolle. Muutenkin oli tiukkaa ja yhteiskunta piti saada pyörimään.Sinällään paljon puhuttu Saksan de-natisifikaatio on vähän myytti kun käytännössä samat tyypit jotka tuomitsivat ihmisiä natsien aikana kuolemaan tuomioistuimissa tai varmistivat että juutalaisten varat takavarikoitiin oikein saivat sitten sodan jälkeen jatkaa toimintaansa tuomareina, poliiseina jne. kun ei ollutkaan mahdollista että laitetaan pelkästään syyttömiä töihin. Samalla tietysti levitettiin myyttiä puhtaasta Wehrmachtista jolla ei ollut osallisuutta sotarikoksiin ja erilaiset kenraalit ja marsalkat kertoivat että heidän joukoissaan ei noudatettu mitään komissaarikäskyjä (oikeasti noudatettiin).
Kaikki taatusti tiesivät jonkun tai joitain joita olisi pitänyt edes jostain tuomita. Mutta näin se nyt meni.
Mutta Saksa nyt silti pitkässä juoksussa käsitteli kansallisen traumansa suhteellisen hyvin ja piti huolen siitä että mitään vastaavaa ei enää taatusti sallita. Hiukan jopa överiksi vedettynä.
Venäjä ei ole ikinä tehnyt eikä koskaan tulekaan tekemään mitään.
Kunnon pellejä. Jos kutsuu ali-ihmisiksi niin varmaan saa banaania?
Joten en kutsu.