kalkkifredi
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Kun perinteinen pop oli liian tylsää, hip hop liian väkivaltaista ja tekno liian essoista, tarjosi 90-luku tälle ajatusmaailmalle musiikillisen ilmiön, jossa yhdistyi edellämainittujen kategorioiden parhaat puolet kompaktissa paketissa. Sen nimeksi tuli eurodance ja se otti haltuunsa maailman siltä osin, mitä Gallagherin veljesten mouhoamiselta oli mahdollista ottaa.
Menevällä city-jupilla ei ollut aikaa syventyä koukkuihin, filleihin ja lickeihin. Jos niihin olisi syvennytty, olisi Rytsölältä jäänyt Lamborghini hankimatta. Kiireinen elämäntyyli ei kuitenkaan poistanut ihmisen halua elämysviihteelle, johon eurodance tarjosi täydellisen vaihtoehdon. Se oli tarpeeksi yksinkertaista ja pehmeää ollakseen helppoa kuunneltavaa, mutta silti siinä oli tarpeeksi särmää, jotta vanhat änkyrät paheksuivat. Kun lihaksikas mies räppää säkeistöt ja vähäpukeinen nainen laulaa kertsit, taustalla soivien synien ja rumpukoneiden tahdissa, on siinä jotain selittämätöntä, mukaansa tempaisevaa voimaa. Tai elektroninen kappale, joka täyttää teknon tunnusmerkit valistumattomampaan korvaan, mutta jatkuvan soimisen sijaan se alkaa ja loppuu. Siinä on särmää. Eurodancea voisi pitää kauniina sekoituksena, jossa yhdistyy mustan ja valkoisen parhaat puolet. Se on musiikkikentän mulattilapsi, Halle Berry ja Theo Walcott.
Vuosituhannen vaihteen jälkeisen retromuodin voisi karkeasti jakaa niin, että vuodet 2000-2010 kuuluivat 60- ja 70-luvulle ja 2010-luku on ollut 80-ja 90-lukujen aikaa. Kun elettiin 2000-luvun alkupuolta, tapahtui garagerock-revival, jonka myötä pinnalle nousseet artistit tekivät oman musiikkinsa lisäksi tärkeää lähetystyötä omien esikuviensa puolesta. Sen lähetystyön ansiosta kasattiin mm.Stooges ja MC5 uudelleen, Rocky Erickson pääsi kiertämään isoja areenoita ja Arthur Leekin vapautui sopivasti vankilasta päästäkseen nauttimaan työnsä hedelmistä. Nyt kun on aika 90-luvun uuden nousun, odotan jo innolla potentiaalista eurodance-revivalia ja menneen ajan unohdettujen timanttien esiintuloa. Vanhoista jättiläisistä jokunen on toki jo kokenut pienehkön uusnosteen, mutta oma valistunut veikkaukseni on, että se on vasta alkua jollekkin suuremmalle.
Tässä - jos missä - genressä suomalainen puukäsi nuolee rautaisen ruotsalaisen ammattilaisen kenkiä, joten ei voi taas kun ihailla länsinaapuria: E-Type - Set The World On Fire - youtube
Ei se mikään ihme ole, että yllä linkatun kaltaisen tykityksen jälkeen Sound of R.E.L.S. vaikutti amatöörien puuhastelulta.
Täällä voi keskustella ja linkata kaikkea eurodanceen liittyvää - onhan tämä musiikin viimeinen vallankumouksellinen ansainnut oman ketjunsa siinä, missä kaikenmaailman bluesit, proget ja jazzitkin.
Menevällä city-jupilla ei ollut aikaa syventyä koukkuihin, filleihin ja lickeihin. Jos niihin olisi syvennytty, olisi Rytsölältä jäänyt Lamborghini hankimatta. Kiireinen elämäntyyli ei kuitenkaan poistanut ihmisen halua elämysviihteelle, johon eurodance tarjosi täydellisen vaihtoehdon. Se oli tarpeeksi yksinkertaista ja pehmeää ollakseen helppoa kuunneltavaa, mutta silti siinä oli tarpeeksi särmää, jotta vanhat änkyrät paheksuivat. Kun lihaksikas mies räppää säkeistöt ja vähäpukeinen nainen laulaa kertsit, taustalla soivien synien ja rumpukoneiden tahdissa, on siinä jotain selittämätöntä, mukaansa tempaisevaa voimaa. Tai elektroninen kappale, joka täyttää teknon tunnusmerkit valistumattomampaan korvaan, mutta jatkuvan soimisen sijaan se alkaa ja loppuu. Siinä on särmää. Eurodancea voisi pitää kauniina sekoituksena, jossa yhdistyy mustan ja valkoisen parhaat puolet. Se on musiikkikentän mulattilapsi, Halle Berry ja Theo Walcott.
Vuosituhannen vaihteen jälkeisen retromuodin voisi karkeasti jakaa niin, että vuodet 2000-2010 kuuluivat 60- ja 70-luvulle ja 2010-luku on ollut 80-ja 90-lukujen aikaa. Kun elettiin 2000-luvun alkupuolta, tapahtui garagerock-revival, jonka myötä pinnalle nousseet artistit tekivät oman musiikkinsa lisäksi tärkeää lähetystyötä omien esikuviensa puolesta. Sen lähetystyön ansiosta kasattiin mm.Stooges ja MC5 uudelleen, Rocky Erickson pääsi kiertämään isoja areenoita ja Arthur Leekin vapautui sopivasti vankilasta päästäkseen nauttimaan työnsä hedelmistä. Nyt kun on aika 90-luvun uuden nousun, odotan jo innolla potentiaalista eurodance-revivalia ja menneen ajan unohdettujen timanttien esiintuloa. Vanhoista jättiläisistä jokunen on toki jo kokenut pienehkön uusnosteen, mutta oma valistunut veikkaukseni on, että se on vasta alkua jollekkin suuremmalle.
Tässä - jos missä - genressä suomalainen puukäsi nuolee rautaisen ruotsalaisen ammattilaisen kenkiä, joten ei voi taas kun ihailla länsinaapuria: E-Type - Set The World On Fire - youtube
Ei se mikään ihme ole, että yllä linkatun kaltaisen tykityksen jälkeen Sound of R.E.L.S. vaikutti amatöörien puuhastelulta.
Täällä voi keskustella ja linkata kaikkea eurodanceen liittyvää - onhan tämä musiikin viimeinen vallankumouksellinen ansainnut oman ketjunsa siinä, missä kaikenmaailman bluesit, proget ja jazzitkin.