Mainos

Et-Po 72 kaudella 2009–2010

  • 12 466
  • 20

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
No niin, pitää varmaan avata tällainen ketju, koska muuten tämän rakkaan vihollisen otteista ei todennäköisesti saa lukea mistään tulevan kauden aikana. Kyläseura lähtee tulevaan kauteen yhtä sekavassa tilassa kuin aina ennenkin, sillä runkopelaajia on siirtynyt toisaalle (Asplöven, TIHC muistaakseni), mutta tuttuja nimiäkin on vielä mukana, sillä Sikorski, Jaako, Kuuselan veljekset, Siikavirta, T. Pietsalo, Jani ja Tuomas Rautio pukevat kaikki EtPon paidan päälle myös ensi kaudella. Pietsalon Juhan nimeä ei näy kokoonpanossa ja muutenkin kyläjoukkue lähtee kauteen itseluottamusta puhkuen neljän pakin kokonaisuudella.

Kokoonpanoa voi tarkastella täällä

Tämän listan perusteella noista nimistä saa suomisarjaan kaksi hyökkäysketjua ja yhden pakkiparin. Loput tuovat lepoaikaa heille ja yrittävät pitää numerot siedettävinä, mutta pahaa pelkään että Ylitornion taitokiekko on tällä kaudella todella pulassa. Toki olen ollut tässä asiassa väärässä todella monta kertaa. Katsotaan miten käy.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Ai nyt siellä näyttää olevan jo maalivahtejakin. Eilen oli vain puolustajia ja hyökkääjiä...Sunnuntaina pääsee todistamaan Etpon nykykunnon. Toivottavasti Rautio lähtee mukaan, niin näkee sitä taitokiekkoa. Onko Etpo pelannut yhtään harjoitusottelua? Uskotaanko Ylitorniolla edes moiseen touhuun...Saapa nähdä tuleeko sunnuntaina taas paikan päälle todella aktiivinen Etpon kannattaja: "MIES MIESTÄ VASTAAN!!"

Osaan jo etukäteen kuvitella sen vauhdin, jolla Etpo lähtee pelaamaan sunnuntaina. Tai sen puutteen. Mutta sitten kun saavat ylivoimaa, niin tulostaululla tapahtuu kummia. ;)

Kiekkoon liittyen yksi viihdyttävimmistä luettavista on Etpon vieraskirja. Suosittelen kaikille! Harmi kun tuon palstan porukka ei ole täällä yhtä aktiivisena.
 
Viimeksi muokattu:

Voittaja

Jäsen
Katselin tuossa netistä tuon K-Laserin ja Etpon välisen pelin, ja mikäli sen ja eilisen tuloksen perusteella voi mitään päätellä, niin todella pitkä ja tappiorikas talvi tulossa Etpolle. Tietysti Rautio ja Pietsalo puuttuivat tänään, mutta oli kyllä niin surkea nippu tänään jäällä ettei varmaan paljon kotimatkalla poikia naurata. Mutta kyllähän ne kotonaan jonkun pelin tulee vielä voittamaan tälläkin kaudella, vieraissa tuskin montaa.
 

mylnikov

Jäsen
Suosikkijoukkue
ZSKA, Mouluskosken Urheilijat
Tulee dejavu :)
On tainnut Et-Polla olla vaikeaa ennenkin alkukaudesta? Kyllä se taas loppukaudesta luistin liikkuu. Uskokaa pois vaan!
 

Voittaja

Jäsen
Tulee dejavu :)
On tainnut Et-Polla olla vaikeaa ennenkin alkukaudesta? Kyllä se taas loppukaudesta luistin liikkuu. Uskokaa pois vaan!

Tuttuahan tuo olisi, mutta nyt näytti koko nippu niin hampaattomalta ilman kaksikkoa, että hankala uskoa että tulisi mitään voittojuhlaa myöhemminkään kauden aikana. Aiemminkin nähnyt joukkueen ilman Pietsaloa ja Rautiota, mutta silloinkin se on näyttänyt siltä että edes jotenkin onnistuu peli, nyt ei. Ja kun ottivat selkeähkösti ainakin numerollisesti vielä IHC:ltä nokkaan, kotona, niin ei nyt parhaat lähtökohdat kaudelle ollut tänä viikonloppuna. Mutta toki toivon että pojat saa tahkottua kauden läpi ilman suurempaa ongelmaa sarjapaikan uusimisesta.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Et-Polla on tähän mennessä takana 7 pelattua ottelua, 7 tappiota maalierolla 17-66! Piti katsoa tuota sarjataulukkoa oikein toistamiseen, että tuon uskoi. Et-Pon alku on aina ollut tahmea, mutta nyt kyläjoukkue näyttää olevan pohjoislohkon tämän syksyn heittopussi. Näin synkkään alkuun en silti olisi uskonut itsekään, mutta kun tuota kokoonpanoa katsoo niin paljon parempaan ei yksinkertaisesti ole rahkeita, enkä usko, että edes Raution ja Pietsalon paluu (joskin epätodennäköinen) estäisi tällä kaudella Et-Pon putoamista sarjaporrasta alemmas.

Toivottavasti siellä nyt herättäisiin ajoissa ja varsinkin puolustukselle tehtäisiin jotain ennen kevään karsintapelejä, koska muuten se lähtö tulee ja edessä voi olla pitkäkin vaellus kakkosen syövereissä.
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Juu, kylläpä on Portimo ollut heikko! Porukka on aina pienellä ja köykäisellä miehityksellä peleissä ja Hyvässä lykyssä sieltä lähtee ainoatkin pelimannet Tornion suuntaan, kun huomaavat, että ei tämä homma pelaamalla parane. Tällä hetkellä 2. divari olisi varmasti joukkueelle mielenkiintoisempi sarja.

Toivon, että lapin kiekkoylpeys saa vanhat pelastajansa, Raution ja Pietsalon takaisin. Todennäköisesti sekään ei tosiaan riitä. Jotain pitäisi Sepon nyt tehdä. Annettiinko siellä heti periksi, kun arkkivihollinen (Roki) nousi mestikseen ja Tornio Suomisarjaan?! Sukupolvenvaihdosko on meneillään ja vauhtia haetaan suosiollisesti ensi vuonna sarjaporrasta alempaa?
 

Mr Lätkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Et-Po-72
Kieku ja kaiku

No, pitihän se arvata, että nämä Rovaniemen kieku ja kaiku vastaa täällä.

Totuus on, ettei Etpon porukka, tällä hetkellä ole riittävän hyvä pärjäämään Suomi-sarjassa, siinä olette täysin oikeassa. Ja siinä, että 2-divarissa, siellä on a- junnut, niin Etposta kuin Rokista, eli sarjataso ei vaihdu;)

Se on hienoa, ainakin minun mielestä, että Lapissa, Rovaniemellä pelataan Mestis tason kiekkoa, toivon todella sen jatkuvan.

Asiaan,en halua pilata kenenkään iloa, vähättelemällä kyläseuraa Etpoa, vaan laitan faktaa pöytään.

Millä joukkueella on varaa menettää 10 ns. runkomiestä edelliskauden joukkueesta?

Todellisuudessa vastaus ei kellään, aivan sama mitä pirun sarjatasoa katsoo!
Ja tiedän tähän tulevan kommenttia!!!

Rautio, Pietsalo jatkamillla jaksetaan aina jauhaa, Ukot tulee pelaan, jos siltä tuntuu. Sateentekijöitä kaivataan ja todella useita, tila-auton verran, jos on tarkoitus nähdä Ylitornio vielä ensikaudella SS-kartalla.

On vain 3 kohtaa, missä Etpon pitää parantaa, maalivahtipeli, puolustuspeli ja hyökkäyspeli, no lyödään neljäs maalinteko;)
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
No, pitihän se arvata, että nämä Rovaniemen kieku ja kaiku vastaa täällä.

No kai täällä saa naapuritkin huolestua kun rakas paikalliskamppailija ei näytä saavan sitä syksyn sytykettä enää mistään, kun RoKi paineli ylöspäin;) Toisaalta jos Rovaniemellä jatkuu nykyisenkaltainen taaperrus niin tuolta tullaan suoraan takaisin ensi kaudeksi.

Totuus on, ettei Etpon porukka, tällä hetkellä ole riittävän hyvä pärjäämään Suomi-sarjassa, siinä olette täysin oikeassa. Ja siinä, että 2-divarissa, siellä on a- junnut, niin Etposta kuin Rokista, eli sarjataso ei vaihdu.

No näinhän se on ja siellä ne hegemoniaottelut näyttää jatkuvan.

Se on hienoa, ainakin minun mielestä, että Lapissa, Rovaniemellä pelataan Mestis tason kiekkoa, toivon todella sen jatkuvan.

Et ole yksin tämän kanssa, mutta sen eteen pitäisi Rovaniemelläkin herätä tekemään muutama hankinta, koska muuten ei hyvin käy.

Millä joukkueella on varaa menettää 10 ns. runkomiestä edelliskauden joukkueesta?

Todellisuudessa vastaus ei kellään, aivan sama mitä pirun sarjatasoa katsoo!
Ja tiedän tähän tulevan kommenttia!!!

Aivan täysin totta. Raution ja Pietsalon poistumista pahemmat menetykset ovat joukkueen rungon luoneiden Pukeman, Väänäsen, Kauvosaaren, Uusimäen, Tjäderhanen ym. siirtyminen muilla maille. Heidän mukana Et-Posta hävisi miltei kaikki tuolle sarjatasolle riittävä rutiini ja työnteko.

Rautio, Pietsalo jatkamillla jaksetaan aina jauhaa, Ukot tulee pelaan, jos siltä tuntuu. Sateentekijöitä kaivataan ja todella useita, tila-auton verran, jos on tarkoitus nähdä Ylitornio vielä ensikaudella SS-kartalla.

Niin mistä näitä kaivettaisiin tähän hätään, koska aika monta pelimiestä sinne pitäisi löytyä ja yllämainituista vanha kaksikko on vapaana, mutta nämä nuoremmat ovat varmaankin tämän vuoden sopimuksen alla jonnekin muualle.

On vain 3 kohtaa, missä Etpon pitää parantaa, maalivahtipeli, puolustuspeli ja hyökkäyspeli, no lyödään neljäs maalinteko;)

:D Sole mikhään...
 

apli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oululaiset
Millä joukkueella on varaa menettää 10 ns. runkomiestä edelliskauden joukkueesta?

Periaatteessa ei kellään, mutta eism. K-Laser menetti viime kaudesta Juntusen,Löfmanin,Syrjän,Meriläisen,Lehto J., Lehto N.,Falinin, Siltavirran, Ruggieron ym.
 

Supreme

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Ylitorniolla pitelee aika hiljaisia aikoja. Nostetaanpa ketjua ylöspäin.

Etpon alkukausi on ollut katastrofi, mikään muu sana ei riitä kuvaamaan kauden alkua. Eväät tähän kauteen eivät toki olleet parhaat mahdolliset kun esim. Rautio&Pietsalo akseli on loistanut poissaolollaan, mutta silti. Kertoo paljon että ykkösmokeksi hommattiin nuorempi Kuru suoraan Lappi-liigasta, siis III-divarista. Vielä kuvaavampaa on ollut se että Kuru on ollut raporttien mukaan Etpon ylivoimaisesti paras pelaaja alkukaudesta! Olisi sääli jos Etpo kuihtuu suomisarja-kartalta, varsinkin kun näyttää siltä että ensi kaudella olisi taas mahdollista pelata hegemoniaotteluita RoKin kanssa. Onko SaukkoSeppo laittamassa ylitornion dollareita vielä palamaan joukkueen vahvistamiseksi, vai annetaanko tämän lumipalloilmiön vyöryä rauhassa eteenpäin nykyisellä miehistöllä? II-divarissa on varmasti halukkaita Etpon haastajia jos, ja näillä näkymin kun karsintoihin Etpon matka vie.
 

Westwind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Luleå
Onko SaukkoSeppo laittamassa ylitornion dollareita vielä palamaan joukkueen vahvistamiseksi, vai annetaanko tämän lumipalloilmiön vyöryä rauhassa eteenpäin nykyisellä miehistöllä?

SaukkoSeppo pistää dollareita likoon, mikäli YBT, Kauvosaaret ja Lakkapäät niitä antavat. Mistäpä niitä ihmeitä tehtäisiin.

Valinta tehtiin kesällä, kun RoKin tarjoama farmiyhteistyö hylättiin ja "päästettiin" pelureita lähtemään. Lähdön taustalla lienee "treenaus" ja luvatut suuret setelit ?

Ylitornion menestys on johtunut kahdesta seikasta;
Tärkeimpänä lienee, että EtPo on Lapin ensimmäinen jäähallijoukkue ( vuodesta 1984 Matarengin Isladan Tornedalium ), jonka avulla joukkue sai "ylivoimaisen" edun muihin nähden. Nyt jokaisella miestenjoukkueella on Lapissa jäähalli ja ratkaisultaan parempia, kuin Ainiovaaran luomus.
Toisena seikkana on, että jääkiekko on ollut dominoiva joukkuelaji Ylitorniolla, eli ei ole tarvinnut kilpailla toisten lajien kanssa juniorilahjakkuuksista.

No, nyt ei synny lapsia riittävästi, että Ainiovaaran "katto tipahtaa" jäähalliin saataisiin riittävästi lahjakkaita junioreita tuottamaan SS-sarjan edustusjoukkueeseen. Näin se on ja SaukkoSeppokin on kai sen tutkinut ja tulkinnut. Tottahan on, että vielä voidaan keväällä laittaa rahaa sen verran likoon, että viimeisissä "playoff" pudotuspeleissä hoidetaan homma Haukiputaan Ahmoja vastaan kotiin. Rahojahan säästetään nyt syksyllä, kun mm. Raution Tuomas, Jaakon Pekka jne eivät lähde ( lue: päästetä ) vieraspeleihin kuluttamaan rahoja kassasta, koska niitä tarvitaan kevään "ostoihin".
 

adidasler

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vauhdikas ja hyökkäysvoittoinen taitokiekko.
Valinta tehtiin kesällä, kun RoKin tarjoama farmiyhteistyö hylättiin ja "päästettiin" pelureita lähtemään.

Onko tämä varmaa tietoa, että Roki on tarjonnut yhteistyösopimusta? Tosin, eipä ole ihme, vaikka kieltävää vastausta olisi YT:ltä tullutkin. Saukko ei hevillä lähde kaveeraamaan Rollon porukan kanssa. =)

Käsittääkseni Rautio (Jani) ei ole pelannut vielä tällä kaudella? Oli kyllä merkattu Oulun pelin rosteriin jostakin syystä.
 

James_M

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Laser, Jari Viuhkolan paluu, Kärpät
Miksiköhän Etpon edu vetää neljällä pakilla nämä pelit? A-junnuissa näyttäisi olevan miehekkäät mitat täyttävä 184/110 -89 syntynyt Laitinen ja vaikkapa -90 syntynyt Pasula. Ei kai nämäkään niin onnettomia ole, etteivätkö kelpaisi puolustukseen. Osaavat kai luistella, syöttää ja lämästä? Sentään runkomiehetkin voisi välillä vetää happea.

Siis tuo viime viikonlopun peli oli niin surkeaa, että hyvä kun jaksoi katsoa loppuun asti. Taktiikasta ei mitään tietoa, ei sen puolin kyllä yrittämisestäkään. Vaikka tilanne olisi 6-1 ekan erän jälkeen, niin ei taistelua saa koskaan lopettaa. Oikein vituttaa tulla katsomaan kerran viikossa laserin kotimatsia ja paikalle saapuu ei taisteleva, ei edes yrittävä, vaan yksi iso lammaslauma nimeltä Et-Po-72. Voisikin kysyä, että miksi edes mainita kotisivuilla "Ylitornion kiekkoylpeys", jos joukkueesta ei ole havaittavissa minkäänlaista taistelutahtoa tai halua iskeä kiekkoa reppuun???

Kaudessa ei ole paljoa positiivista, mutta yksi ilonaihe on ainakin. Nimittäin maalivahdit. Nämä pojat kehittyy hurjasti tämän kauden aikana, kun mustaa sataa maalille jatkuvalla syötöllä.
 
P

Playerofthegame

Miksiköhän Etpon edu vetää neljällä pakilla nämä pelit? A-junnuissa näyttäisi olevan miehekkäät mitat...
Ylitorniolta löytyy nykyään paljon isoja kiekkoilijoita, mutta melkeimpä kaikki on täysin veteliä paskoja! "-Emmie viitti", "-Mitä se kannattee".
Aikanaan pelaajat meni vaikka betoniseinästä läpi sen vuoksi ettei viittiny olla menemättä. Ennen pidettiin hauskaa sekä kaukalon ulkopuolella, että kaukalossa, mutta tosissaan äijät pelas. Nyt hauskaa pietetään vain kaukalon ulkopuolela. Tietenki, jos siinä ei väsy.
Mistä johtuu, että Ylitornion miehillä ei ole nykyään mitään itsetuntoa?
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Ylitorniolta löytyy nykyään paljon isoja kiekkoilijoita, mutta melkeimpä kaikki on täysin veteliä paskoja! "-Emmie viitti", "-Mitä se kannattee".

Samoja ongelmia tuntuu olevan muuallakin Lapissa ja tuntuu että ei edes tarvitse olla täältä lähtöisin niin iso mies pehmenee kiltiksi kun lähestyy napapiiriä. Mikä siinä on, että isokokoiset kiekkoilijat ei osaa olla enää ilkeitä?

Aikanaan pelaajat meni vaikka betoniseinästä läpi sen vuoksi ettei viittiny olla menemättä. Ennen pidettiin hauskaa sekä kaukalon ulkopuolella, että kaukalossa, mutta tosissaan äijät pelas. Nyt hauskaa pietetään vain kaukalon ulkopuolela. Tietenki, jos siinä ei väsy.
Mistä johtuu, että Ylitornion miehillä ei ole nykyään mitään itsetuntoa?

Tämähän menee ihan kaveraamiseksi rakkaan vihollisen kanssa, mutta sääliksi kyllä meinaa käydä kun katsoo tilastoistakin tuota Et-Pon rämpimistä. Suunta on ollut laskeva jo toista vuotta, mutta silti voi vain miettiä, että olisiko tämä mahalasku tapahtunut aikaisemmin, jos RoKi ei olisi ollut motivoimassa YT:n äijiä kausi toisen jälkeen? Turhaa spekulaatiota varmaankin, mutta täytyy nyt toivoa, että siellä homma saadaan raiteille, koska sen verran raskaampaa RoKinkin mahdollinen putoaminen olisi tämän kauden jälkeen, jos Et-Poakaan ei edes sen seurauksena tulisi enää vastaan.
 

Westwind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät ja Luleå
Kohti II-divariako ?

Olettamus, että EtPo voittaa Hurtat viimeisessä pelissä muutamalla maalilla ( +2).
Pisteet tasan 18, mutta maaliero pakkasella - 15 maalin verran, joten ensi viikonlopun ottelut ratkaisee EtPon kohtalon ( joutuuko karsintasarjaan ).
Pelit EtPolla vieraissa; Ahmat ja JHT
- Ahmat voitetaan + 5 maalilla
- JHT voitetaan + 2 maalilla
mutta miten Hurtat, pelit kotona
- TIHC; Hurtat voittaa +3 maalilla, perustelen Sepon ja Urbanin hyviin kaveruussuhteisiin,
- Ahmat; Hurtat voittaa +3 maalilla,
joten pelkäänpä pahoin, että maalierolla karsintasarjaan, jossa vain yksi saa paikan Suomi-sarjaan ensi vuonna. Karsintasarja on paha, Ahmat ja todella paha joko Kurikka, Alavus, Iisalmi, Siilinjärvi, Suomussalmi tai Liminka. Pidän todennäköisinpänä Iisalmea. Todella kova lohko, jos EtPo, Ahmat ja Iisalmi.
Siinä voi käydä kylmät EtPolle, vaikka Ahmat voitettaisiinki.

Tarvittais ens viikonloppuna TIHC:n apuja, mutta nyt maksetaan kai raskaasti viime vuoden tekemisistä.
 

st.niklaus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC Capefear
No niin. Onhan se EtPon ketjukin löytynyt sieltä jostain arkistoista. Hieno homma. Ennen täältä sai lukea aina joukkueen kuulumisia ja kouhkaamista RoKi ja EtPo fanien välillä. Nyt on joutunut kurkkimaan EtPon vieraskirjaa ja seuraamaan joukkueen otteita lähinnä tulospalvelun kautta.
Koittakaahan saada sinne ja tänne hieman eloa ja joukkue pelaamaan kunnolla viimeiset pelit, kuinka monta niitä sitten ikinä onkin jäljellä.

Rakkaan vihollisen tekemiset kiinnostavat aina ja tällä hetkellä vituttaa kauhea perseily jota siellä harrastetaan. Ei EtPo mihinkään II-divariin kuulu!
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Rakkaan vihollisen tekemiset kiinnostavat aina ja tällä hetkellä vituttaa kauhea perseily jota siellä harrastetaan. Ei EtPo mihinkään II-divariin kuulu!

No ei niin ja itse ainakin uskon, että lopulliseen karsintaan tulee latautunut joukkue muutamalla kovalla vahvistuksella täydennettynä. Onhan tuota rakkaan vihollisenkin karsintakurimusta synkkä katsella. Saapa nähdä onko ensi kaudella edessä Lapin herruuskamppailuja Et-Pon, TIHC:n ja RoKin kesken. Toivottavasti ainoastaan Torniojokilaakson herruuden suhteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös