Espoolaisille!

  • 39 991
  • 213

Willimies

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Perhana, nyt tarvittais espoolaisten apua. Eli minut on ensi viikolla kutsuttu MPS Finland Consulting Oy:n järjestämään haastattelutilaisuuteen, paikka sijaitsee Metsänneidonkujalla. En ole ikinä käynyt Espoossa, joten tarvitsisin hyviä neuvoja, miten Tampereelta pääsee helpoiten kyseiseen paikkaan. Autolla, tai vielä todennäköisemmin junalla aattelin paikalle tulla.

Eli kuinka kaukana tuo paikka Espoon rautatieasemasta on? Onko kävelymatkan päässä vai kannattaako suosiolla ottaa taksi?

Tuossa annettiinkin ohjeita. Espoon rautatieasemalle ei kannata matkata, vaan ottaa Helsingin rautatieasemalta taksi. Matka on noin 10 km sekä Espoon että Helsingin rautatieasemalta.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Espoon rautatieasema ei nimestään huolimatta ole mikään asema. Kyseessä on vessa, jossa pysähtyy junia.
MPS on kuten jo kerrottiinkin Spektrissä. Kyltti näkyy Kehä I:llekin. Entisaikaan olisi sanottu, että mastojen juuressa, mutta mastot taisivat kadota juuri spektrin tieltä.
Niin ja tuli mieleen, että pala historiaa katoaa Tapiolan ja Niittykumpujen Essojen katoamisen myötä. Niittarin ABC on jotain muuta kuin Niittarin Esso.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tuossa annettiinkin ohjeita. Espoon rautatieasemalle ei kannata matkata, vaan ottaa Helsingin rautatieasemalta taksi.

Tuossa nyt ei ole mitään järkeä, kun bussilla pääsee suoraan ovelle melkein samasta kohtaa mistä taksi lähtee.

Espoon keskus ei tosiaan liity tähän millään tavalla, mutta Leppävaarasta pääsee vaikka kuinka monella bussilla seitsemässä minuutissa.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Niin ja tuli mieleen, että pala historiaa katoaa Tapiolan ja Niittykumpujen Essojen katoamisen myötä. Niittarin ABC on jotain muuta kuin Niittarin Esso.

Totta. Onko ne menneet jo laittamaan Niittarin Esson kiinni? Eilen illalla ajoin viimeksi pari kertaa ohi, ja luulisin, että olisin huomannut, jos olisi jo lopetettu. Pohjis ainakin on ollut kiinni jo pari viikkoa. Vaikka ne ihan hirveitä olivatkin, niin tulee niitä Sibyllan suolisotkuja silti ikävä. =) Huomautuksena vielä, että ovat Tebarilla ylihintaisia.

Täytyykin tänään käydä ostamassa illaksi röökiä Niittarin Essolta vielä viimeisen kerran, jos on auki.
 

scholl

Jäsen
Olin eilen alkuillasta vetämässä pihvin Torossa. Ottaa todella päähän se niiden bissevalikoima. Urho, Karhu, Lapin Kulta. Todella ankeata. Joku voisi kertoa, että UKK on kuollut jo ja tuontirajoituksetkin poistuneet.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Tänään menossa bussilla Bluesin matsiin ja jään pois kyydistä Kaskenkaatajassa. Mitäs hyviä maamerkkejä siinä on etten vedä pysäkin ohi?
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Tänään menossa bussilla Bluesin matsiin ja jään pois kyydistä Kaskenkaatajassa. Mitäs hyviä maamerkkejä siinä on etten vedä pysäkin ohi?

Jää edellisellä mielummin eli siinä missä on WeeGee-talo. Se on heti liikenneympyrän jälkeinen pysäkki jos tulee Tapiolasta päin.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Jep, nappi pohjaan siinä kohtaa kun näet liikenneympyrän jossa on patsas keskellä. Sitten vain kävelyä länteen päin kunnes näet hallin.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, HIFK, Arsenal
Rajusti kasvaneeseen Leppävaaraan pitäisi saada uusi baari. Vaikka sellainen Myrtsin Red Onionin tapainen. Nyt meillä on ostoskeskus-Fennia jossa tunnelma on sama kuin laitettaisiin keittiöjakkaroita teollisuushalliin sekä Pinokkio, joka on suurin piirtein mun olohuoneen kokoinen. Vielä löytyy Tinurin Tupa ja Blue Jay, mutta ongelmaa ei nekään ratkaise.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Tässä tulee helsinkiläisen vihreän kaupunginvaltuutetun piikittelyä rikkaille autoileville Espoolaisille. Ihan hauska. ;)

Video ei toimi, mutta luonnollisesti historian parhaan kotimaisen bändin koko tuotanto löytyy omista kokoelmistani ilman amerikkalaista videopalvelua.
 

kristian

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK - Muita ei oo
Outoa. Minulla pelasi. Mutta editoin tuohon toisen linkin.

Ja jep. Froikkarit aivan loistava bändi. Varsinkin ne neljä-viisi ekaa lättyä, Anjovissalaattiin saakka. Uusimmista en ihan ole lämmennyt.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös