Espoo Blues kaudella 2013–2014

  • 591 968
  • 1 597

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Rinkinen ei ole ollut kuutamolla alkukautta, vaan viimeisen vuoden. Vaihto säkilliseen kiekkoja olisi ollut Bluesille voitto (ei millään pahalla Teemu). Paikkoja Rinkinen on saanut, ihan ykkösketjusta lähtien, mutta kun ei vaan onnistu niin ei onnistu.

Mitä tulee Tikkisen sisäänajoon, siinä parhaiten juuri nyt toimii Mestis. Tikkisen taso ei vaan riitä vielä liigaan, kaveri pelasi viime kaudellakin paremmin kuin nyt.
 
Fordél

Jäsen
Rinkinen on ollut kuutamolla noin vuoden ajan. Hänestä olisi voinut luopua ilman että ketään olisi edes tullut tilalle.

Rinkinen pystyy sentään pelaamaan illasta toiseen ja hoitamaan esim. alivoimatontin kunnialla vaikkei hyökkäyspäässä olekaan enää suonenvetoalkukauden kunnossa. Pelissä kun on muitakin tärkeitä osa-alueita kuin maalinteko. Jos kerran se palkka pitää maksaa niin mielummin maksaisin sen Rinkiselle kuin ottaisin Tuomisen koomailemaan pakistoon tai istumaan lasaretissa.
 
Tyhästähän sitä Rinkisellekin maksettiin kun ei ole kokoonpanoon enää mahtunut. 7 peliä tällä kaudella sivussa terveenä.

Tuomiseen en osaa ottaa mitään kantaa. Nimenä ei sano minulle mitään.
 
Grafite

Jäsen
Rinkinen Hämeenlinnaan (vihdoin) - vaihtarina Joni Tuominen. Ei sano ko. jantteri mitään, mutta oletusarvoisesti tuskin tossa vaihdossa Blues tappiolle jäi.

Petri Matikainen yritti huhujen mukaan jo aikanaan saada Tuomista palaamaan Espooseen, mutta syystä tai toisesta ei onnistunut. Tuomisella avausmaali yhä tekemättä kasvattajaseurassaan. Jospa se nyt tulee sitten =)
 
Ben_D

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chris Simon
Toisaalla jo Tuomisen hankintaa ihmettelin. Kysytään nyt näin päin, kuka Bluesin pakeista on niin surkee, että Tuominen vie tämän paikan? Kerhon hyökkääjistä voi luetella usean nimen, jotka ovat täysin turisteja Rinkiseen verrattuna. Ja elleivät ole taidollisesti niin ainakin asenteen puolesta.

Tyhästähän sitä Rinkisellekin maksettiin kun ei ole kokoonpanoon enää mahtunut. 7 peliä tällä kaudella sivussa terveenä.

Kuinkahan monta peliä Tuominen on ollut Kerho aikanaan sivussa ilman loukkaantumista?
 
Fordél

Jäsen
Tyhästähän sitä Rinkisellekin maksettiin kun ei ole kokoonpanoon enää mahtunut. 7 peliä tällä kaudella sivussa terveenä.

No sittenhän tässä ei hävittykään yhtään. Tosin se peruste vaihtokauppaan edelleen uupuu, mutta ainakin voidaan sanoa, että on yritetty tehdä muutoksia pelaajistoon.

Tuomiseen en osaa ottaa mitään kantaa. Nimenä ei sano minulle mitään.

No se selittääkin positiivisen suhtautumisesi kauppaan:)

Kaiken tämän jälkeen Tuominen nakuttaa ensimmäisessä kymmenessä pelissä tehot 5+5 ja allekirjoittanut oli taas kerran kuutamolla.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Rinkinen pystyy sentään pelaamaan illasta toiseen
Nyt ollaan asian ytimessä eli jotta Rinkinen pystyisi pelaamaan illasta toiseen edelyttäisi se sitä että hän pääsisi pelavaan kokoonpanoon. Ei pääse kun Aho ei tykkää. Blues nyt tarvitsi rightin peliätekvää pakkia joten espoolaista Tuomista voi siinä roolissa sen muutaman pelin ihan hyvin koittaa. Jos floppaa tai ei pysy kasassa niin eipä Blues mitään hävinnyt ja pääsi yhdestä katsomossa murjottavasta pelaajasta eroon. Tän treidin suurin voittaja on kyllä Rinkinen itse kun saa uuden startin ja varmaan HPK:lle on enemmän iloa hänestä kuin Bluesilla Tuomisesta, mutta silti ehdoton peukku Bluesin toimistolle tästä vaihtokaupasta.
 
Se ongelma on mielestäni Rinkiseen kohdistetuissa odotuksissa. Ei yksi suonenvetoalkukausi tee Rinkisestä hyökkäyspään erityisosaajaa. Rinkisen vahvuudet ovat muualla ja energisen pelin myötä tulee myös tehopisteitä siellä täällä. No ilmeisesti Aho ei sitten ole nähnyt Rinkisille käyttöä edes muussa roolissa ja eihän siinä mitään. Ihmettelen vain mitä Aho sitten näkee Tuomisessa, jolla on ongelmia puolustuspelaamisen kanssa. Etenkin kun oman pään virheiden vastapainoksi ei saada huikeaa kiekollista pelaamista.
 
Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En tiedä vaihtokaupan tai Rinkisen / Tuomisen sopimusten hintatietoja, mutta veikkaan, että Blues säästi tällä siirrolla myös rahaa. Lisäksi saatiin Bluesin joukkueisiin seurattavaksi yksi Tuominen lisää.
 
Noihin haalariosaston laiturien paikoille on kuitenkin tarjolla Pöystiä, Pitkästä, Virkkusta, Roobaa ja Widingiäkin joka on itseasiassa pelaajana hyvin lähellä Rinkistä. Oma veikkaukseni oli jo aiemmin että joukkueesta laitetaan pois joko Rinkinen tai Widing. Ilmeisesti Aho diggaa enemmän Widingistä, mikä sinänsä ymmärrettävääkin koska on ollut itse hänen hankintaansa hyväksymässä (Rinkinen taas on Marjamäen Espooseen haluama pelaaja).

Ei mitään Rinkistä vastaan, päinvastoin. Voi hyvin onnistua kerhossa ja toivon niin tekevänkin.
 
J.Petke

Jäsen
En tiedä vaihtokaupan tai Rinkisen / Tuomisen sopimusten hintatietoja, mutta veikkaan, että Blues säästi tällä siirrolla myös rahaa. Lisäksi saatiin Bluesin joukkueisiin seurattavaksi yksi Tuominen lisää.

Niinhän sitä aina haluaisi uskoa. Itse uskon nimenomaan tästä treidistä samaa mutta HPK:n kannalta.
 
Fordél

Jäsen
Noihin haalariosaston laiturien paikoille on kuitenkin tarjolla Pöystiä, Pitkästä, Virkkusta, Roobaa ja Widingiäkin joka on itseasiassa pelaajana hyvin lähellä Rinkistä. Oma veikkaukseni oli jo aiemmin että joukkueesta laitetaan pois joko Rinkinen tai Widing. Ilmeisesti Aho diggaa enemmän Widingistä, mikä sinänsä ymmärrettävääkin koska on ollut itse hänen hankintaansa hyväksymässä (Rinkinen taas on Marjamäen Espooseen haluama pelaaja).

Jep, näin se varmasti on eikä siinä mitään. Yleispelaaja Rinkiselle ei nyt löydy roolia Bluesista ja kaverista voidaan helposti luopua. En vain näe Tuomisen tuovan erityistä hyötyä Bluesille. Toivoisin mielummin Tikkistä kokoonpanoon, koska näen hänessä suuren potentiaalin. Jäädään seuraamaan miten nämä pelaajat menestyvät uusissa seuroissaan.
 
Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ihmettelen vain mitä Aho sitten näkee Tuomisessa, jolla on ongelmia puolustuspelaamisen kanssa. Etenkin kun oman pään virheiden vastapainoksi ei saada huikeaa kiekollista pelaamista.
Voi kuule, meillä Bluesissa on noita pakkeja jolla on ongelmia puolustuspelaamisen kanssa ja joilta ei saada huikeaa kiekollista pelaamista sen verran että kyl tää Tuominen sopeutuu varmaan todella hyvin jengiin.

Mutta ehkä Aho ei näekkään Tuomisessa juuri mitään, mutta kun se on tälläsessä kehityvässä organisaatiossa duunissa niin ei oo just nyt priimaan varaa. Mutta Bluesin YV ei toimi ja sinne viivaan tarvitaan se rightin pakki, joten sikäli ihan ymmärettävä haku vaikka täysin toivotaan toivotaan osastoa onkin. Aholan onni että Tuominen on espoolainen sillä hän saa nyt positiivisen vastaanoton. Voin vain kuvitella mikä älämölö täällä olisi jos Tuominen olisi Hifkin kasvatti.
 
K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Kerhon hyökkääjistä voi luetella usean nimen, jotka ovat täysin turisteja Rinkiseen verrattuna. Ja elleivät ole taidollisesti niin ainakin asenteen puolesta.

Rinkisen asenteesta ei ole kyllä viime aikoina ollut tietoakaan. Muistan, kun Rinkinen tuli viime kaudeksi Espooseen ja jo elokuun harkkamatseissa kattelin, että jumalauta saatiin uusi Talaja. Alkukausi sujuikin upeasti Ramun rinnalla, mutta sitten kaveri vaan katosi kuvasta.

Sittemmin Rinkinen on vain surffaillut ympäriinsä ja tuhlaillut paikkoja. Yhtään taklausta ko. herralta en ole nähnyt aikoihin, että nähdäkseni Rinkisestä ei voi käyttää nimitystä asennepelaaja.

Rinkinen taisi tehdä pari häkkiä jossain harkkamatsissa tänäkin vuonna, jonka jälkeen katosi tosipelien alkaessa. Motivaatio hukassa?
 
K.Nuget

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo, Kiekko-Espoo, Blegi United
Niin että kun pelaaja, joka ei edes ole maalintekijä ei tee maaleja niin on paska asenne?

Ei, vaan on hävinnyt totaalisesti kuvasta. Ei ole taklannut, ei ole raatanut. Karvaaminen ollut sellaista yhdellä kädellä mailan kurottelua. Vertailukohtana esim. Eetu Pöysti, joka on rehellisesti täysi puukäsi, mutta pelaa asenteella joka tilanteen loppuun asti. Rinkinen on nimenomaan surffaillut siellä täällä ilman suurempaa halua ottaa osaa peliin.

Tarkoitan, että jos maalinteko ei ole pelaajan juttu, täytyy sitten vahvuudet löytyä toiselta osa-alueelta. Kuten duunariosastolta.
 
kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
EN olisi uskonut ennen kauden alkua että olisin iloinen Pöystistä ja Liivikistä mutta niin vain varsinkin edellämainittu on nostanut profiiliansa ihan huikeasti vaikka oli viime kaudella ihan paska. Respect! Samaa rataan vaan eteenpäin!
Koko ketjuhan on ollut ihan mainio roolissaan.
 
Boosteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bleg, Red Wings, Gunners, Kaner's Crew
EN olisi uskonut ennen kauden alkua että olisin iloinen Pöystistä ja Liivikistä mutta niin vain varsinkin edellämainittu on nostanut profiiliansa ihan huikeasti vaikka oli viime kaudella ihan paska. Respect! Samaa rataan vaan eteenpäin!
Koko ketjuhan on ollut ihan mainio roolissaan.

Huvittavintahan tässä on, että molemmat pelaajat lähteny aikoinaan Hifkistä hakemaan isompaa roolia. Kuitenkin vanhaan hyvään on tullut takaisin molemmat. Hyvä näin. Äijät ovat molemmat hyviä tekemään niitä haalarihommia.

Loppujen lopuksi 3-0 ja 3 pojoo. Niemiselle toinen nollapeli. Nyt näitä pisteitä alkaa tulee hyvään tahtiin. Kärpille ei nyt voinut mitään (noh, kuka ny voi). Kuopioon matka käy ja sieltä toivottavasti saadaan lisää pisteitä. Pelitapa alkaa näyttää toimivan.
 
Mua on ennenkin ärsyttänyt jos joku sanoo "jämähtänyt nelosketjuun" tai "hakee isompaa roolia". Tämän päivän pelin kun katsoi flunssan takia kotisohvalta ja pystyi vähän paremmin siihen keskittymäänkin kuin hallissa niin sanoisin että isoimmassa roolissa Bluesissa ovat 1.ketju ja 4.ketju.

Niinkuin Nelosen studiotiimissä totesivat: Liivikin ketju pelaa jokaisessa pelissä vastustajan ykkösnyrkkiä vastaan. Totesivat muuten myös että Bluesilla on ehkä liigan kovin nelosketju. Yleensä sellaiset joukkueet ovat tavanneet menestyä. Kyllä tää tästä.

Erittäin ehjä peli kauttaaltaan ja pakko sanoa, että jopa Widing pelasi hyvin. Hyvää karvauspeliä ja otti muutamia kiekonriistoja. Ehkä hänkin alkaa nyt olla oikeassa roolissaan kolmosen laidalla. Ja kehutaan vielä toistakin alkukaudesta moitittua: Malmivaara oli todellinen Pomo Bluesin puolustusalueella tänään.

Ja McRaeltakin hyvä peli. Oli kyllä huvittavaa kun tyyppi yritti vissiin kolme kertaa tyhjiin ja viimein sekunti ennen loppua sai ekan liigamaalinsa. Vaikea olis mulla kyllä päättää jatkanko sopimusta. Asennetta ei puutu ja taitoakin tuntuu olevan mutta jokin ei vaan onnaa. Mutta tuosta _vois_ kyllä tulla tosi hyvääkin. Vaikeaa.
 
Viimeksi muokattu:

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Mua on ennenkin ärsyttänyt jos joku sanoo "jämähtänyt nelosketjuun" tai "hakee isompaa roolia".
Tähän täysin sama. Pitkänen-Liivik-Pöysti on erinomainen ketju ja Bluesille todella tärkeä tällä hetkellä. Eikä tuohon nelosketjuun kannata kiinnittää huomioita sinänsä, esimerkiksi Pöysti on kellottanut noin 16 minuutin peliajan per ottelu tässä vaiheessa kautta ja on kahden pisteen päässä omasta piste-ennätyksestään liigassa. Ei kuulosta ihan pelaajalta joka on vain "jämähtänyt nelosketjuun".

Mitä sitten tulee McRaen kohtaloon niin ei noilla näytöillä suoraa loppukauden sopparia voi lyödä kouraan, eihän? Nyt saisi jo jonkun korvaajan artistisopimuksella. Minäkin näen McRaessa sitä kuuluisaa potentiaalia joten tekisin itse loppukauden sopimuksen jossa purkupykälä Bluesilla vaikka jossain tammikuun puolessavälissä. Vaihtoehtoisesti lyhyempi sopimus joulutaukoon asti. Yrittäisin tällä tavoin minimoida sen että vaihtuvuutta tulee kerralla liikaa. Koska vaihtuvuutta lienee kuitenkin luvassa lähiviikkoina, joku ratkaisuhan case-Ikoseen tulee enkä mä nyt hirveän yllättynyt olisi jos Widingkin pakkaisi laukkunsa.
 
Fordél

Jäsen
Eipä yllätä yhtään, että Ahon alaisuudessa menestyy juuri Pitkänen - Liivik - Pöysti -ketju. Ihan samalla tavalla esim. JYP:ssa Lahden ketju menestyi. Ongelma on vaan siinä, että tällaisia laadukkaita energisiä rouhijaketjuja pitäisi olla kokoonpanossa kaksi kappaletta. Kuvittelin, että Aho hankkisi Bluesiinkin kaksi tällaista ketjua, mutta tähän mennessä on ollut lähinnä tämä Liivikin johtama vitja.
 
Grafite

Jäsen
Eipä siitä ole montakaan viikkoa kun täällä kirjoiteltiin kuinka turha Pitkänen on.
Mahtaakohan yleinen mielipide olla parin viikon päästä jo taas sama.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Mitä sitten tulee McRaen kohtaloon niin ei noilla näytöillä suoraa loppukauden sopparia voi lyödä kouraan, eihän? Nyt saisi jo jonkun korvaajan artistisopimuksella. Minäkin näen McRaessa sitä kuuluisaa potentiaalia joten tekisin itse loppukauden sopimuksen jossa purkupykälä Bluesilla vaikka jossain tammikuun puolessavälissä

Olen kallistumassa McRaen jatkon kannalle vaikka aiemmin olen toisin sanonut. Jatkoon ellei ole todella hyvät oddsit sille, että saadaan SELVÄSTI parempi tilalle ja vielä kohtuuhintaan.

McRae pääsee kokoajan paremmin peliin sisään ja ehkä toi maali tyhjiin voisi vähän helpottaa paineita ja sitä kautta tuoda uusia onnistumisia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös