ESPN Fantasy Hockey – Jatkoajan liiga 2019–2020

  • 19 353
  • 372

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kylläpäs tämä meni tutinaosastolle. Viimeisenä päivänä kääntyi kaksi kategoriaa ja jos nyt nykyinen laskenta pitää kutinsa taisin jäädä Jortikan edelle huiman 1 kategorian turvin. Tää voi kuitenkin helposti heilahtaa vielä ympäri ja en nyt aamun tunteina luota omaan laskupäähän joten odotellaan varmistuksia vielä...

Kävi miten kävi, hienoa että on jännää loppumetreille asti!

Samaan tulokseen päädyin minäkin eli jos mitään muutoksia ei tarkistuslaskujen myötä tule, Zamboni nappaa viimeisen playoffpaikan pinnan erolla Jortikkaan. Oxen puolestaan on joka tapauksessa runkosarjan seiska ja vastaan avauskierroksella tulee sarjaa pitkään johtanut, mutta lopulta toiseksi päätynyt Tervakoski Terriers. Olisin itse toivonut kuutossijaa ja Böleä vastustajaksi, mutta eipä tuossa olisi Nuppulinnaa ohitettu kuin lähes puhtaalla voitolla eli todellista mahdollisuutta tämän parempaan sijoitukseen ei ollut. Joka tapauksessa pahin mahdollinen vastus eli Tykki vältettiin; Terriers on toki kova jengi sekin, mutta nimenomaan Oxenin näkövinkkelistä helpommin voitettavissa kuin Tykki. Altavastaajana tähän pariviikkoiseen rupeamaan tietenkin lähdetään, vaikka viime viikolla otaniemeläiset olisivat pyyhkineet Terriersillä (ja millä tahansa muullakin jengillä) lattiaa. En toki panisi pahitteeksi suonenvedon jatkumista, mutta aika epätodennäköistähän tuo on.

Tilanne playoffeihin lähdettäessä on vähän kaksijakoinen; joukkue oli viime viikolla aivan hirmuisessa tikissä, mutta toisaalta vemppaosasto on huolestuttavan kokoinen (sivussa tällä hetkellä Atkinson, DeAngelo, Vatanen sekä Gostisbehere). Noista ainoastaan Atkinsonin tilanne on tiedossa ja hän saattaa palailla jossain vaiheessa playoffmatsin jälkimmäistä viikkoa, kun taas pakkikolmikko on poissa määrittelemättömän ajan. Voipi olla, että Ghost löytää itsensä vapaista, mikäli koko konkkaronkka jämähtää loukkaantuneiden listalle pitemmäksi aikaa.

Yksi pelaajasiirtokin tuli lopulta tehtyä, kun pudotin Minnesotassa valmentajavaihdoksen myötä entistäkin pienempään rooliin jääneen Koivun pois ja otin tilalle Bozakin. Tyler kiitti heti luottamuksesta tekemällä Bluesin ainoan maalin Nashvilleä vastaan. Toivottavasti tekee seuraavien parin viikon aikanakin pinnan siellä toisen täällä ja napsii kylkeen aloitusvoittoja.
 

jjoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Viimeiseltäkin viikolta 17-2-2 voitto ja lopulta runkosarjan kärkisija 5 pisteen erolla. Kaikkinensa varsin kaksijakoinen runkosarja, ensimmäiset kuusi viikkoa toivat tilille vain kaksi voittoa, mutta sitä seuranneet loput 13 viikkoa ainoastaan yhden tappion. Tuon ensimmäisen kuuden viikon jälkeen keikuttiin muistaakseni jossain sijalla 10 ja pudotuspelipaikkakin tuntui karkaavan pikku hiljaa. Siinä vaiheessa kuitenkin alkoi loukkaantumissuma helpottamaan ja mm. Malkin palasi sairastuvalta niin alkoi myös joukkueen kurssi kääntymään pikku hiljaa. Sen jälkeen sitten vältyttiinkin pahimmilta loukkaantumisilta ja avainpelaajat pääsivät vauhtiin ja yllättävän korkealle se lopulta riitti.

Kokonaistilastoja katsellessa aika tasaisella suorittamisella mentiin, missään kategoriassa en ollut kärjessä mutten myöskään pohjalla. Suurimmassa osassa kärkipäässä kuitenkin. Yksittäisistä pelaajista tehokkaimmat olivat vähimmän yllättäen Evgeni Malkin (44gp 18+40=58), Mark Scheifele (60gp 23+36=59) ja Roman Josi (58gp 14+43=57).

Pleijareissa vastaan asettuu ekalla kierroksella sitten ilmeisesti Zamboni Accident. Viime viikon perusteella olisi nopeasti laskettuna tullut voitto lukemin 11-8. Runkosarjassa kohtaaminen oli jo viikolla 3, jolloin voitin lukemin 14-7. Tilastot on kuitenkin tilastoja ja nollista lähdetään. Tiukkaa tulee varmasti olemaan, kun omakaan vire ei viimeisinä viikkoina mikään kummoinen ole ollut varsinkaan pisteiden osalta. Vastustajalta myös Couture taitaa olla palailemassa sairastuvalta ja voi olla suht merkittävä tekijä jos ehtii tähän taistoon vielä mukaan. Toivotaan että vire kuitenkin kestää omalla joukkueella ja pudotuspelejä pääsisi pelailemaan mahdollisimman pitkälle.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Altavastaajana tähän pariviikkoiseen rupeamaan tietenkin lähdetään, vaikka viime viikolla otaniemeläiset olisivat pyyhkineet Terriersillä (ja millä tahansa muullakin jengillä) lattiaa. En toki panisi pahitteeksi suonenvedon jatkumista, mutta aika epätodennäköistähän tuo on.

Jos ihan tarkkoja ollaan niin viime viikolla Otaniemi vs. Terriers olisi nopeasti laskettuna päättynyt 10-9-2 ja näistä mm. aloitukset Otaniemelle 169-167 ja laukaukset 166-164 (toki blokit taas olisi itselle mennyt 62-64). Eli ei nyt ihan verilöyly olisi ollut kohtaaminen päättyneellä viikollakaan.

Tasainen matsi varmasti tulossa. Tasaisempi kuin viikolla 3 joka päättyi edukseni 14-6-1. Mv-osasto on ratkaisevassa osassa. Sieltä pitäisi prosentit ja GAA kaivaa kotiin ja mielellän 5-6/6 pistettä. Kenttäpelaajien osalta on haasteita kun näyttäisi olevan melkoisen määrän vähemmän pelejäkin tulossa seuraavalle 2 viikolle. Heti avauspäivänäkin matsit jo 11-4.

Parempi voittakoon ja tsemppiä kaikille. Positiivista nyt se että top8-jengit kaikki pelaa tosissaan.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Jos ihan tarkkoja ollaan niin viime viikolla Otaniemi vs. Terriers olisi nopeasti laskettuna päättynyt 10-9-2 ja näistä mm. aloitukset Otaniemelle 169-167 ja laukaukset 166-164 (toki blokit taas olisi itselle mennyt 62-64). Eli ei nyt ihan verilöyly olisi ollut kohtaaminen päättyneellä viikollakaan.

Tasainen matsi varmasti tulossa. Tasaisempi kuin viikolla 3 joka päättyi edukseni 14-6-1. Mv-osasto on ratkaisevassa osassa. Sieltä pitäisi prosentit ja GAA kaivaa kotiin ja mielellän 5-6/6 pistettä. Kenttäpelaajien osalta on haasteita kun näyttäisi olevan melkoisen määrän vähemmän pelejäkin tulossa seuraavalle 2 viikolle. Heti avauspäivänäkin matsit jo 11-4.

Totta, unohdin tuon että ESPN näyttää aina maanantaiaamuisin vanhentunutta tilannetta, jossa sunnuntain tilastoja ei ole mukana. Ennen sunnuntaita Oxen olisi siis ollut tukevammassa johdossa, mutta lopputulos tosiaan tuo mainitsemasi 10-9-2.

Maalivahteihin tämä homma tosiaan luultavasti ratkeaa; startit, voitot ja torjunnat menevät kohtuuvarmasti sulle, mutta jos GAA:n ja SV%:n pystyisi nipistämään itselle niin silloin matchupin voitto on ihan mahdollinen. Eiköhän tämä pääty maksimissaan parin-kolmen kategoriavoiton erolla jommallekummalle, sen verran tasaiselta etukäteen näyttää. Runkosarjan 14-6-1 oli tosiaan silloin, kun Oxen rämpi sarjajumbona ja oikein mikään ei onnistunut. Aika paljon on tahti niistä ajoista onneksi parantunut ja nyt ei tarvitse jo etukäteen sanoa, että tämä peli on hävitty. Onnea Tervakoskelle tiukkaan taistoon ja parempi jatkakoon!
 

Jonte

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Detroit Red Wings
Runkosarja saatiin kompuroitua maaliin asti lopulta jaetulle 4. sijalle 11-8-2 voitolla Ralphista.

Ei kyllä riitä luotto mitenkään päin, melkoinen suonenveto pitäisi poikien painaa jos jatkoon meinataan JMT:n suojatteja vastaan. Runkosarjassa saatu selkäsauna myös tuoreessa muistissa, tähän vielä päälle McDavidin ja Radulovin poissaolot ainakin ensimmäisen viikon ajalta niin lähempänä nollaa on mahdollisuudet. Sinänsä harmi, että loukkaantumiset verotti niin paljon kun terveenä ollessaan kaikki olisi ollut jengi kovassa tikissä, mutta näitä sattuu.

Onnittelut myös runkosarjan voittajalle, saapa nähdä onko sama voittaja tosipelien jälkeen myös.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Trade deadline perinteisesti taas hiukan hämmentää pakkaa juuri pleijaripelien alkuun.

Toivotaan nyt kuitenkin että Martinezin istuttaminen kääntyy lopulta voitoksi kun Vegasissa saa paremmat pelikaverit vierelleen. Myös Toffoli voisi vetää nyt sellaisen suonenvedon Pettersonin vierellä ja paukuttaa maaleja kuin olisi edelleen 30 maalin mies. Piti myös Scandella nostaa takaisin kun nyt samaten kun Martinez toivottavasti petraa uudessa joukkueessaan.

Onneksi nää pleijarit on kahden viikon mittaisia... diesel käynnistyy hitaasti ja katsotaan pääseekö koskaan täyteen vauhtiin vai loppuuko raiteet kesken :)
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nihkeästi on lähtenyt täälläkin liikkeelle. Mv-osastolta kaipailtiin min 5/6 pistettä mut niin vain Oxenin Mrazek vei 1. elintärkeän kamppailun Sarosta vastaan (1-4 pataan) ja kun Varlamovkin pelasi hyvin (vaikka hävisi) Arizonaa vastaan niin hyvin ollaan heti altavastaajina tuollakin sektorilla. Onneksi sentään Oxenin nimimiehet eivät (vielä) ole tehoilleet aivan älyttömästi. Toki Kucherov vei ekan voittomaalin meikäläisen Stamkosilta ja Calgary on pelottavan hyvässä vireessä.

Omista nimimiehistä Jeff Skinner sai lähteä. Tuollaisilla 9milj/v muniin puhaltelijoilla ei vain löydy käyttöä. Pilaa vain muidenkin fiiliksen. Oliko vajaaseen 30 peliin nyt tehot 0+3. Sieltä vapailta perjantaina poimittavissa. Varma hattutemppu viikonloppuna.

6-10-5 lukemista jatketaan. Katsotaan nyt käynnistyykö koneet ollenkaan vai päässeekö Elliskin kentälle vasta sijojen 5-8 taisteluun, kuten Letang viime vuonna. Jotenkin noiden pakkien tarinat toistaa itseään. Kuten myös toisen nimipakin aikaisempi kesäloma. Viime kaudella se oli maalipörssiä silloin johtava Dumba, tänä vuonna Seth Jones.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Odotetun tasaisissa tunnelmissa on puolivälierä lähtenyt liikkeelle. Pieni etu hankittu maalivahdeissa mutta tuokin ehtii vielä monesti kääntymään jos niikseen tulee. Näyttää kuitenkin pitkästä aikaa hyvältä tuolla osa-alueella mutta startteja saisi tulla enemmän. Kenttäpelaajien osalta mukava alku saatu ja toivottavasti sama jatkuu loppuunasti eikä meno hyydy.
McDavid palannee ensiviikolla vastustajan kokoonpanoon ja etumatkaa pitäisi saada tehopisteissä.
Matchupin nostoista 3/4 on käytetty jo tässä vaiheessa mikä antaa ehkä Tuntemattomille Tähdille pienen edun seuraavaan viikkoon.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Nimekkäitä pelaajia on kyllä päätynyt waiversiin tällä kaudella mikä lisää mielenkiintoa. Päädyin riskillä poimimaan Gourden vaikka puolustus saattaa jäädä vajaamiehiseksi Chycrunin ollessa (ainakin hetkellisesti) DTD-statuksella ja viimeinen nosto meni siinä. Huonolla tuurilla UNS saa yhden pelaajan edun sarjassa. Pienillä marginaaleilla mennään eteenpäin.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Nimekkäitä pelaajia on kyllä päätynyt waiversiin tällä kaudella mikä lisää mielenkiintoa. Päädyin riskillä poimimaan Gourden vaikka puolustus saattaa jäädä vajaamiehiseksi Chycrunin ollessa (ainakin hetkellisesti) DTD-statuksella ja viimeinen nosto meni siinä. Huonolla tuurilla UNS saa yhden pelaajan edun sarjassa. Pienillä marginaaleilla mennään eteenpäin.

Mietin minäkin Gourden tai Skinnerin nostoa, mutta päädyin kuitenkin miesten viimeaikaisten esitysten vuoksi pysymään kaukana (ja voipi olla ettei waiverpaikka edes olisi riittänyt kummankaan nappaamiseen). Pitää säästää pari siirtoa jälkimmäiselle viikolle loukkaantumisten varalle, joten toivotaan toivotaan -nostoja en viitsi tässä vaiheessa matchupia tehdä. Katsotaan tilannetta uudelleen viikon päästä.

Ensimmäinen viikko alkaa lähestyä puolivälierissä loppuaan ja Oxen on tällä erää mukavantuntuisessa 12-6-3 -johdossa. Shokeeraavaa tilanteessa on se, että maalivahtitilastoja johdetaan puhtaasti 5-0-1. Tuo tilanne tuskin säilyy loppuun asti, kun riveissä ei kuitenkaan ole yhtään selvää ykköskassaria ja vastustajalla niitä on peräti 3. Mutta GAA, SV% ja ehkä voitot saattavat hyvinkin mennä Otaniemeen. Kenttäpelaajissa onkin sitten ollut tasaisempaa ja siellä ehtii aika monta kategoriaa kääntyä vielä useampaankin kertaan.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Ei kyllä riitä luotto mitenkään päin, melkoinen suonenveto pitäisi poikien painaa jos jatkoon meinataan JMT:n suojatteja vastaan .
Pelkäsin Edmonton-Minnesota matsissa Draisaitlin tehoilua ja saldo oli 1+1. Sitä vastoin Spurgeonin suonenvetoa 3+0 en odottanut ja samalla kääntyi suuri määrä kategorioita ja tilanne on tasan. Toinen fantasyni tykkää tästä muttei ESPN, Ollaan jännän äärellä!
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
.
Ensimmäinen viikko alkaa lähestyä puolivälierissä loppuaan ja Oxen on tällä erää mukavantuntuisessa 12-6-3 -johdossa. Shokeeraavaa tilanteessa on se, että maalivahtitilastoja johdetaan puhtaasti 5-0-1. Tuo tilanne tuskin säilyy loppuun asti, kun riveissä ei kuitenkaan ole yhtään selvää ykköskassaria ja vastustajalla niitä on peräti 3. Mutta GAA, SV% ja ehkä voitot saattavat hyvinkin mennä Otaniemeen. Kenttäpelaajissa onkin sitten ollut tasaisempaa ja siellä ehtii aika monta kategoriaa kääntyä vielä useampaankin kertaan.

Tiukka on taisto, vaikka koko ajan on ollut perässä. Välillä reilustikin. Mutta viime yö onneksi lisäsi mahdollisuuksia. Oli siitä eriskummallinen pelipäivä että klo 22 olin 3-3-15 tappiolla, ja klo 5 jotain 10-8-3 johdossa. Lopulta kuitenkin taas 8-9-4 tappiolla. Ja huomisen jälkeen vieläkin reilummin kun Oxenilla melkein 10 ukkoa enemmän askissa. Hyvin moni kategoria kuitenkin vielä auki.

Viime yönä kuitenkin pääsi myös osassa kategorioissa vähän lähemmäksikin. Esim. +- kategoriassa sai 10 pykälää kiinni. +14 lukemalla toki ei vielä mitään saavuteta kun kaverilla on +21. Mutta mielummin 7 pykälän päässä kuin 17.

Mv-osastolla prossat ja GAA on jo menetetty mutta jos sieltä se 3,5 pistettä tulisi, nyt kun Mrazek loukkaantui.

Ja tekihän se Skinner heti maalin. Ehkä vähän hölmösti poltin loput nostot, kun tuli loukkaantumisia mutta onneksi sentään Ellis teki paluun. Nääsvillen ensi viikon menestys ratkaisee paljon koko matsin kannalta. +4 maalia ensi viikon joka matsiin (3kpl) niin saatan olla vahvoilla.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Muut paitsi vastustaja UNS, Tykki, Nuppulinna ja Zamboni ovat käyttäneet nostonsa jo puolessavälissä. Böle tuskin tulee muuttamaan joukkuetta. Chycrun huilaa ainakin pari matsia joten Tuntemattomilla on etu puolustajien suhteen. En kuitenkaan kadu viimeistä nostoa, selkeä vahvistus näyttää Gourde olevan avatessaan pistesaldonsa Northern Lightsissa plus otti edellisessä pelissä myös aloituksia.
 
Viimeksi muokattu:

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Puolivälin krouvissa mennään ja Oxenilla on taskussa Terriersiä vastaan 11-6-4 -johtoasema. Tilanne on kuitenkin tiukempi kuin mitä numeroista voisi päätellä ja alkuviikolla hankittu reilu kaula muutamissa kategorioissa on sulamassa pois. Maalivahdeissa tällä hetkellä tasan olevat startit + Oxenin yhdellä johtamat voitot tulevat molemmat luultavasti kääntymään tervakoskelaisille, kun Brossoit ja Miska eivät päässeet back-to-backeissa pelaamaan lainkaan ja Mrazek meni loukkaantumaan. Onneksi sentään maalikeskiarvossa ja torjuntaprosentissa on tukevahko johto, joten 2-3-1 näyttää sieltä aika todennäköiseltä. Kenttäpelaajissa peliaika ja syötöt näyttävät tällä erää aika vahvasti otaniemeläisten heiniltä, kun taas Terriers vie taklaukset lähes varmasti. Kaikki muut kategoriat ovatkin sitten vielä täysin auki, joten jännäksi menee tämä viikko ja niin tietysti tässä vaiheessa kautta pitääkin mennä.

Päätin sitten lopulta käyttää jäljellä olleet kaksi vaihtoa jo tässä vaiheessa, kun jengissä on sen verran porukkaa saikulla että potentiaaliset uudet loukkaantumiset pystyy paikkaamaan nostamalla tervehtyviä äijiä takaisin askiin. Yksi nosto oli Mrazekin loukkaantumisen pakottamana Anton Forsberg, josta tässä matchupissa ei välttämättä iloa vielä ole, mutta jatkossa saattaa olla enemmänkin. Luultavasti Nedeljkovic ja Forsberg jakavat startit lähiviikkoina suht tasan ellei Canes hanki ketään tuuraajaa tänään ja ilmeisesti Reimer on Mrazekia pitempään sivussa, jolloin Forsberg on Mrazekin palattua todennäköinen kakkoskassari ja Nedeljkovic laitetaan pelaamaan leijonanosa starteista Charlotteen. Toinen nosto puolestaan käytettiin (jälkiviisaana hiukan tyhmästi) Troy Stecheriin, joka tuo tiukkoihin laukaus- ja blokkikategorioihin vahvistusta. Tyhmästi siis siksi, etten tajunnut katsoa pelipäiviä ja nyt mulla jää tiistaina ja torstaina yksi pakki penkille. Noh, ei voi mitään. Kun heitin tieltä pois Brossoitin ja Miskan, jotka eivät startteja tule saamaan, kokonaistulos on joka tapauksessa tätä matchupia ajatellen positiivinen.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
@Frostburn

Mrazekin loukkaantumisesta innostuneena Shesterkin päätti kolaroida autolla Buchnevichin ollessa kyydissä joten molemmat tästä match upista tod.näk out. Shesterkin ainakin. No onneksi tossa nyt kuitenkin saattaa olla 2kpl 3 mv:n startteja tällä viikolla (jos antavat Vasyn pelata, viimeksi 7 omiin), mutta silti.

Jatketaan jännää skabaa tänään. Huutaa Werenskille hattutemppua.

edit: jännästi taklaukset aika varmasti tulossa kotiin vaikka se kategoria melkeinpä heikoin osa-alue. Aloituksiin yritin nostoissa panostaa, mutta voi jäädä tappioiksi sekin. Vahva peliaikakin kusi siihen kun tuli 2 loukkaantumista ja mm. Kuninille 5min peliaika. Toki myös Coloradon ja LA:n jatkoaika satoi Oxenille kun 3 hyökkääjää taisi pelata siinä melkein ~25min peli.
 
Viimeksi muokattu:

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Kummasti tasoittuivat lukemat viime yönä, kun Terriers takoi 17 tehopinnaa (joista pakeille 8). Tilanne on nyt tervakoskelaisille 9-7-5 ja menee kyllä todella mielenkiintoiseksi matchupin loppu. Oxenilla on hiukan enemmän pelejä jäljellä ja Stamkosin loukkaantuminen (jos missaa pelejä) sataa myös otaniemeläisten laariin, mutta alkaa näyttää vahvasti siltä että tämä ratkeaa lopulta johonkin yksittäiseen AV-pinnaan, voittomaaliin tai nollapeliin (jotka kaikki ovat tällä erää tasan). Joka tapauksessa erittäin hieno sarja on menossa eikä allekirjoittanutta haittaisi tappiokaan, kun joukkue on pelannut kumminkin viime viikot erittäin hyvin. Umpisurkean alkukauden jälkeen en uskonut enää edes playoff-paikkaan, mutta niin vaan suosta noustiin ja nyt on laitettu oikein hyvin kampoihin runkosarjan kakkoselle.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Tehokasta kierrosta (8+8) varjostaa Jake Muzzinin loukkaantuminen ja huonolla tuurilla tulee loppusarjan ajaksi kahden miehen vajaus pakistoon. Tilanne näyttäisi täydellä rosterilla suht hyvältä mutta kyllähän kahden kaverin poissaolo vaikuttaa suuresti. Maalivahdit pelaavat ainakin hetkellisesti loistavalla tasolla ja NYR vahdit saavat ykkösen loukkaantumisen johdosta startteja parin viikon ajan. Kaikki on vielä täysin auki ja toivotaan hieman apuja Rouva Fortunalta.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
4 pelipäivää jäljellä ja tilanne kutkuttavasti Oxenia vastaan 8-8-5. Kyllä tässä taitaa todella käydä niin että yksittäinen av-piste tai voittomaali saattaa kisan ratkaista kun nuo ovat tasan. Toki taitaa olla niin että itse niitä tulen tarvitsemaan enemmän, koska pelejä reilusti vähemmän. Stamkosin loukkaantumisen jälkeen mm. aloitukset saattavat jäädä vastustajalle, vaikka tällä hetkellä niitäkin on jo liki 300 ja reilusti liigan 2. paras. Sääli vaan että vastustaja Kopitarin johdolla on kaapinut niitä jo yli 300. Plusmiinuksessakin ollaan vielä +24 lukemalla reilusti häviöllä. Toki sitten joissain kategorioissa ollaan molemmat liigan paskimpia. Av-pisteitä yhteensä 0 ja voittomaaleja yhteensä 2 vaikka maaleja tehty yhteensä 37. Hyvin pojat onnistuneet noita välttelemään.

Tänään äärimäisen tärkeä peli Nashvillessä kun Oxenin Flamesit tulevat omien Predatorsien vieraaksi. Ja saapa nähdä kauan Trotz jaksaa peluuttaa Oxenin Varlamovia. Tässä matchupissa jo ottanut 10 päivään 5 starttia.

Omista kassareista Vasy voisi vähän tasaisemmin pelata. Jokunen viikko sitten oli ohittamaton. Nyt vetänyt tässä matchupissa 3 peliä torjuntaprosentilla 83,5 ja GAA 5.46.

Eli potentiaalia olisi vielä parempaan, siksi olisi mukava päästä jatkamaan mitalipeleihin. Toki sitten omat kenttäpelaajat (ne jotka eivät ole klesana) ovat suorittaneet hyvin. Esim. Hayes tai vaikkapa Rangersin nuori poika Lindgren.

Saas nähdä jaksaako yöllä jopa nousta katsomaan tuon Predators-Flemes pelin. Ehkä, kun töihinkin tarttee mennä takaisin vasta tiistaina.
 

Frostburn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs, HPK
Nyt alkaa näyttää aika pahalta, kun Terriers veti toista kertaa putkeen täydeltä ottelukierrokselta 17 pinnan tehot ja Oxen jäi yhdeksään. Lukemat ovat tämän myötä Terriersille 12-7-2 ennen kolmea viimeistä pelipäivää. Toki tuossa on aika monta kategoriaa niukalla erolla puoleen jos toiseen eli mahdollista tämä on vielä kääntää, mutta jos tervakoskelaisten huippuvire jatkuu niin haaveeksi jää jatkopaikka. Käytännössä Terriers vie varmuudella ainakin 8 kategoriaa ja Oxenille voi tällä erää varmoiksi laskea ainoastaan peliajan, maalikeskiarvon ja torjuntaprosentin. Otaniemeen pitäisi saada siis kuusi tiukkaa kategoriaa enemmän kuin Tervakoskelle, joten iso on savotta edessä. Jäljellä oleva pelimäärä on edelleen Oxenin puolella, mutta jos noista peleistä saldona on lähinnä kiikareita niin eipä se paljoa auta.
 

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Vaikka tilanne näyttää matchupissa hyvältä niin loukkaantumissuma painaa päälle. Peräti viisi miestä on IR/OUT statuksella ja yksi DTD:nä. Suorastaan ihme jos homma klaarataan tilanteeseen peilaten. Sarja on ollut tehopisteiden osalta erittäin hyvä (jaettu ykkössija) ja myös laukauksissa/taklauksissa/blokeissa taistellaan tasaväkisesti. Seuraava kierros ratkaisee paljon.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka tilanne näyttää matchupissa hyvältä niin loukkaantumissuma painaa päälle. Peräti viisi miestä on IR/OUT statuksella ja yksi DTD:nä. Suorastaan ihme jos homma klaarataan tilanteeseen peilaten. Sarja on ollut tehopisteiden osalta erittäin hyvä (jaettu ykkössija) ja myös laukauksissa/taklauksissa/blokeissa taistellaan tasaväkisesti. Seuraava kierros ratkaisee paljon.

Joo ja hienoa on aina se ettei IR-paikoja edes voi täyttää kun nostot on jo käytetty. Mulla taisi 4 vai 5 ukkoa lähteä lasarettiin päivä sen jälkeen kun vika nosto oli käytetty. Kunin, Stamkos ja sit Rangersin venaläiset kruisailivat vähän autolla. Ja oliko vielä joku? No tossa nostojen hätäilyssä voi vaan manageri katsoa peiliin, mutta kun muutenkin on pelejä vähemmän kuin vastustajalla niin tuossa ero vaan kasvaa. Ja vaikka johto on edelleen 12-7-2 niin kyllä se taitaa olla lähes 10-9-2 kun vedot ja blokit tulevat tod.näk kääntymään.

Tiukka skaba ehdottomasti, jonka käännekohta ainakin vielä ollut juuri aikaisin mainitsemani Nashville-Calgary, jossa Granlundin tasoitusmaali tuli 0.1s ennen loppua. Nyt sen ansiosta tuli tehot 2+2 lisää (Ellis syötti molemmat maalit) sekä yhdet pykälät lisää veskojen voittoihin ja voittomaaleihin joita näitä johdan nyt myös yhdellä.

Tänään jälleen Calgary pääosissa kun pelaavat heikosti esiintynyttä Vasyä vastaan. Olisiko jo Tampan aika voittaakin? Samoin Nashvillen peli Coloradoa vastaan on tärkeä. Toivottavasti antavat Hutchinsonille startin ja tulee maalirikas ottelu.

2pv jäljellä. Pieni etu Terriersillä mutta kaikki on vielä auki. Columbuksen tai Rangersin viime yön esityksillä ei sarakkeet kyllä kasva.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niinhän siinä kävi, että peli meni jälleen todella tasaiseksi.. Tampa-Calgary toi kyllä Vasylle voiton mutta ei noista ylimääräisistä niin hyötyä ole. Sen sijaan tuo matsi toi vastustajalle tehot 1+6 (6 yv-syöttöä) ja oma Hedman veti kiikareilla. Sekä tieto, että Stamkos joutuu leikkaukseen ja on sivussa koko loppuskaban. Tämä kyllä vaikuttaa joukkueen iskukykyyn, vaikka jatkoon vielä pääsisikin. Voiko ukkoa edes pudottaa (lukee can't drop) joukkueesta vai viekö rosteripaikan vaikka ei enää peliäkään pelaa? Tehot 4+9 +3 lopulta Oxenille ja kun itselle vain 1+3 -6, niin eipä tarvitse tehopörssikategoriastakaan enää haaveilla.

Tilanteesta 11-8-2 viimeiseen päivään, jossa pelaajat menevät vastustajalle 8-12. Vielä johdan kahdella vetotilastoa mutta tuo kääntynee. Pistejohto kutistui nyt neljään eilisen neljäntoista sijaan. Ja blokeissa yllättäin sain lisää eroa (nyt 14). Jos jotain hyvää tuosta Nashvillen matsista niin Gravesin, Ellisin ja Sissonsin blokit.

Mä näkisin tän niin että JOS saan pistetilaston ja blokkitilaston itsellä pidettyä. Eikä voittomaaleja (nyt 2-1) tai av-maaleja (0-0) viimeisenä päivänä nähdä, poistun matsista voittajana lukemin 10-9-2. Jos taas menetän jotain noista, voittaja on Oxen. Sen verran selkeitä ovat muut kategoriat. Sitä en tiedä mikä ratkaisee jos matchup päättyy tasan. Luottoa ei kyllä hirveästi ole Floridan poikiin että pystyvät pitämään Oxenin Flamesit kurissa.

Muissakin puolivälieräpareissa näyttää ainakin numeroiden valossa hyvinkin tasaisilta. Tsemppiä sarjan viimeiseen päivään. Kierros alkaa jo 11h päästä.

edit: piste lisää jostain Oxenille eli 3 pisteen erolla päätöspäivään.
 
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: JMT

JMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät NHL Azzurri
Muissakin puolivälieräpareissa näyttää ainakin numeroiden valossa hyvinkin tasaisilta. Tsemppiä sarjan viimeiseen päivään. Kierros alkaa jo 11h päästä.
Joo kyllä tasainen sarja menossa Tuntemattomia vastaan niin kuin oli etukäteen tiedossa. Kuusi 95% varmaa kategoriaa tulee himaan, lisäksi PPA+2, BLK+2, GWG+2 ja SV%+1,8. GAA todella niukasti vielä hanskassa. PPG tasan joten kaikki on vielä täysin auki.
 

Boogey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Voittamisen kulttuuri
Onnittelut Tykille jatkoon! Tiukka oli vääntö mut Zambonin bensa loppui kesken loppumetreillä.

Sarja toki on nimellisesti vielä tasan mut pari kategoriaa on menossa väkisin tykille joka ratkaisee pelin.

Sarjan kulminaatiopisteeksi muodostui Stalockin hyvät pelit jolla molarien prosaat kääntyi. Niiden voittaminen oli mulle elinehto kun en molarien pelimäärässä nostoista huolimatta pysynyt kärryillä.

Taas tuli se minimitavoite eli pleijarit. Ensi kaudelle pitää laittaa mietintämyssyn alle sitten olisiko tasaisuuden sijaan parempi vaan valita pari selkeää kärkeä ja luovuttaa osa kategorioista heti alkuun. Nyt yritettiin kaikissa mut myös tavallaan tukehduttiin siihen.
 

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Joo kyllä nyt taisi tulla lähtö kun Phillyn Derek Grant päätti hoitaa Oxenille sekä tärkeät av-pisteen että voittomaalin. Omat hatarat toiveet jäivät siihen että joku kolmesta jäljellä olevasta ukosta ottaisi +10min jäähyä ja sitten vielä pitäisi noita grantinkin juttuja kuitata ja muutenkin tehdä kovat tehot

Ei taida tapahtua joten melkoisen hieno sulaminen viimeisenä vkloppuna. Ja toisaalta hieno nousu Oxenilta. Ensiksi pleijareihin ja myös tässä sarjassa. Hivenen harmittaa, kun oli omasta mielestä eväitä vielä parempaankin mutta toisaalta, parempi voitti/voittaa. Ja tuli nyt kuitenkin 18 jengin kisassa oltua reilusti paremmassa puoliskossa.

Koitetaan nyt kuitenkin vielä tapella sijasta 5, kun viime kaudella päätyi sijalla 6. Toki vähän vähemmän pelejä seuraten = parempia yöunia tiedossa. Heräillään sitten taas enemmän kun ne oikeat NHL:n pleijarit alkaa.

edit: 8-11-2 taitaa jäädä loppunumeroiksi. Kopitar vielä näyttää ettei jäänyt parista pisteestä kiinni. Tsemppiä Oxenille välieriin ja tulevaan finaaliin. Päätyyn asti.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös