Mainos

Espanjan La Liga

  • 73 262
  • 359

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Finisher kirjoitti:
Woodgate on kunnossa, ja luultavasti saa myöskin peliaikaa, varsinkin kun Samuelia viedään Internazionaleen. Sinänsä käsittämätöntä kuinka Real voi olla puusilmäinen pakkien suhteen. Woodgatessa kävi huono tuuri loukkaantumisten suhteen, mutta että maailmanluokan keskuspuolustaja Walter Samuel kaupataan "kohtuu huokealla hinnalla" pois. Ja juuri puolustus on Realin ongelma. Pavon, Woodgate ja Helguera ovat kai käytännössä ainoat "kunnon" keskuspuolustajat. Raul Bravosta ei taida keskuspuolustukseen olla. Ja Helguerakin on pelannut paljon keskikentän pohjalla, se tosin muuttunee Gravesenin tulon myötä. Puolustukseen kyllä kaivattaisiin ehdottomasti lisävahvistuksia, mutta onhan tässä vielä aikaa. Realin olisi ollut hyvä kierrättää nelikkoa Woodgate-Helguera-Pavon-Samuel puolustuksessa, mutta kun ei niin ei.

Eikä Robinhonkaan siirto ole aivan selvä, ainakaan tämän mukaan.

Huok. Kyllä on Santosiltakin ihme tomintaa, kun Robinholle oli henkilökohtaisesti luvattu että kauden jälkeen saa lähteä. Varsinkin kun Realin hintakin on ollut kaikkea muuta kuin pieni. Vielä päälle että Robinho olisi luopunut koko summasta minkä olisi oikeutettu saamaan. Ihme touhua. Tahtooko Santos että Robinho vetää pari vuotta lonkkaa ja sitten lähtee ilmaiseksi? Se olisi kyllä oikein.

Mitä taas tulee Realin keskuspuolustukseen, niin Woodgata on kuulemma tosiaan kunnossa, muttamutta katsotaan nyt. En usko että pelaa ennenkuin näen(tai luen että on pelannut). Helguera kyllä olisi parhaimmillaan puolustuksen yläpuolella keskikentällä, mutta Realissa tuskin näin tullaan näkemään enää. Samuelia EI saisi päästää, mutta taitaa mennä.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mennyt Baptista Arsenaliin, ei pysynyt Sevillassa. Uusi seura on Real Madrid. Taitaa olla lähtölaskennan alkua Owenille. Alkaa hyökkäyksessä olla tungosta. Tosin Baptista ei kai ihan piikissä pelannekaan. Tähän kun lisätään mahdollinen Robinho kauppa, niin Real tosissaan haluaa haastaa Barcan ensikaudella. Puolustus tosin ei vakuuta, mutta hyökkäys ja keskikenttä on maailman paras. Tuli kyllä täysin puskista tämä Real Madrid, itse ajattelin, että jos ei Arsenaliin mene, pysyy Sevillassa. No, hyvin oli neuvottelut pidetty julkisuudelta piilossa. Ja Wengeriä ketuttaa.

Ainiin, mtv3.fi uutisoi tämän siirron. Skysports ei ainakaan vielä tunne tätä siirtouutista, mutta eikai maikkari tätä ole ihan tuulesta temmannut.
 

scholl

Jäsen
Finisher kirjoitti:
Ei mennyt Baptista Arsenaliin, ei pysynyt Sevillassa. Uusi seura on Real Madrid. Taitaa olla lähtölaskennan alkua Owenille. Alkaa hyökkäyksessä olla tungosta. Tosin Baptista ei kai ihan piikissä pelannekaan. Tähän kun lisätään mahdollinen Robinho kauppa, niin Real tosissaan haluaa haastaa Barcan ensikaudella. Puolustus tosin ei vakuuta, mutta hyökkäys ja keskikenttä on maailman paras. Tuli kyllä täysin puskista tämä Real Madrid, itse ajattelin, että jos ei Arsenaliin mene, pysyy Sevillassa. No, hyvin oli neuvottelut pidetty julkisuudelta piilossa. Ja Wengeriä ketuttaa.

Ainiin, mtv3.fi uutisoi tämän siirron. Skysports ei ainakaan vielä tunne tätä siirtouutista, mutta eikai maikkari tätä ole ihan tuulesta temmannut.

No tuskin on SkySports paras media, jos Espanjan sisäisistä asioista puhutaan.
Itseänikin alkoi kiinnostua, joten tässä nyt madridilaiseen urheilulehden uutisointia asiasta:
Marca:
Julio Baptista ya es nuevo jugador del Real Madrid. El brasileño se convierte así en el tercer fichaje del conjunto blanco tras el acuerdo alcanzado entre el los clubes, por el cual el Sevilla percibirá 20 millones de euros. Baptista, que será presentado el próximo lunes y firmará por cinco temporadas, cumple así su deseo de jugar en el Real Madrid tras desechar varias ofertas de Inglaterra.

Ja Real Madrid kertoo:
29-07-2005

COMUNICADO OFICIAL: El Real Madrid CF y el Sevilla FC llegan a un acuerdo para el traspaso de Baptista

El Real Madrid CF y el Sevilla FC acaban de rubricar hace unos minutos el acuerdo para el traspaso del jugador Julio Baptista. El próximo lunes 1 de agosto, el jugador será presentado en el Estadio Santiago Bernabéu, tras pasar el pertinente reconocimiento médico. Julio Baptista ha sido fichado para las próximas cinco temporadas.


Eli maanantaina 1.8 lääkärintarkastuksen jälkeen mies esitellään Estadio Santiago Bernabéulla. Siirtosumma 20me ja sopimus 5:ksi vuodeksi.

EDIT: Unohtui sanoa se, että Marcan mukaan tarjouksia Englannista oli useampia.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
scholl kirjoitti:
No tuskin on SkySports paras media, jos Espanjan sisäisistä asioista puhutaan.
Ei välttämättä olekaan, mutta jotenkin luottaisin SkySportsiin enemmän kuin mtv3:een. Tiedä sitten miksi. Ja itsehän en voi esim. marca lehteä selailla, kun en espaniaa osaa. Tosin jo sanoilla Baptista, 20 millones de euros ja Real Madrid viesti menisi varmasti perille. Kaikenkaikkiaan erittäin mielenkiintoiset sarjat tulevat Euroopassa tänävuonna olemaan.
 

scholl

Jäsen
Finisher kirjoitti:
Ei välttämättä olekaan, mutta jotenkin luottaisin SkySportsiin enemmän kuin mtv3:een.

Luulisi kuitenkin, että MTV3:kin tarkistaa huhun jostain semiluotettavasta lähteestä ennen kuin julkistaa sen. Siis en tiedä monelta luit, mutta Real Madridin nettisivuillakin asia oli julkistettu ja luulisi, että se on yksi niistä sivuista, joita toimittaja on vilkaissut.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
BBC vahvistaa myös Julio Baptistan siirron Real Madridiin. Sopimus on 5 vuotta ja siirtosumma €20m, joka voi nousta €24.5m. Suurin syy pelaajan jäämiseen La Ligaan oli se, että hän haluaa Espanjan kansalaisuuden v. 2006.
 

Finisher

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
scholl kirjoitti:
Luulisi kuitenkin, että MTV3:kin tarkistaa huhun jostain semiluotettavasta lähteestä ennen kuin julkistaa sen. Siis en tiedä monelta luit, mutta Real Madridin nettisivuillakin asia oli julkistettu ja luulisi, että se on yksi niistä sivuista, joita toimittaja on vilkaissut.
Niin, oikeastaan en tuon sirtouutisen todenperäisyyttä epäillytkään. Ihmetytti vain se, että maikkari oli onkinut uutisen noinkin nopeasti esille. Sitä se "mutta eikai maikkari tätä ole ihan tuulesta temmannut" -lausahdus yritti sanoa. Ainakin itseni tämä Real Madrid tuli kaupassa täytenä yllätyksenä. Ja siksi oli hieman vaikea mieltää Baptistaa Madridiin. Mutta plussat maikkarille nopeasta toiminnasta!
 

jeijjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sharks
Tuntuu että Baptistan hankkiminen ei ollut edes tarpeellista Realille. Otettiin kun saatiin ja samalla voitiin vähän näpäyttää Barcaa joka myös kiinnostunut Baptistasta. Ja kun Robinho vielä tulee niin taitaa Owen jäädä aika vähälle peliajalle Realissa. Voi olla Michaelilla siirto muualle.
 

Etsijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
jeijjo kirjoitti:
Tuntuu että Baptistan hankkiminen ei ollut edes tarpeellista Realille. Otettiin kun saatiin ja samalla voitiin vähän näpäyttää Barcaa joka myös kiinnostunut Baptistasta. Ja kun Robinho vielä tulee niin taitaa Owen jäädä aika vähälle peliajalle Realissa. Voi olla Michaelilla siirto muualle.

Niinpä. Ja eikös La Ligassa ole vielä joku sääntö, että kokoonpanossa saa olla vain 3 Euroopan ulkopuolelta tulevaa pelaajaa? Nyt siellä on Roberto Carlos, Robinho, Ronaldo, tämä uusi urugualainen keskikenttäpelaaja, jonka nimeä en tähän hätään muista, sekä Julio Baptista. Jonkun saatoin vielä unohtaa, eli melko kalliiksi tulee pitää ton tason pelimiehiä kokoonpanonkin ulkopuolella.
 

Grand-Pierre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Blackburn Rovers
FtB kirjoitti:
Niinpä. Ja eikös La Ligassa ole vielä joku sääntö, että kokoonpanossa saa olla vain 3 Euroopan ulkopuolelta tulevaa pelaajaa? Nyt siellä on Roberto Carlos, Robinho, Ronaldo, tämä uusi urugualainen keskikenttäpelaaja, jonka nimeä en tähän hätään muista, sekä Julio Baptista. Jonkun saatoin vielä unohtaa, eli melko kalliiksi tulee pitää ton tason pelimiehiä kokoonpanonkin ulkopuolella.

Roberto Carlos sai juuri kaksoiskansalaisuuden espanjaan ja Ronaldollakin taitaa olla joku passi, eli ei siellä ylimääräisiä ole.
 

Etsijä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Grand-Pierre kirjoitti:
Roberto Carlos sai juuri kaksoiskansalaisuuden espanjaan ja Ronaldollakin taitaa olla joku passi, eli ei siellä ylimääräisiä ole.

Ahaa, tuota en tiennyt. Kiitos korjauksesta.
 

Jonde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Baptista saatiin sitten odotetusti vahvistamaan Madridin hyökkäystä/keskikenttää. Robinhon kanssa on tehty myös viiden vuoden sopimus joka astuu voimaan 25.8.2005. Tällä hetkellä Madridilla on siis viisi (Samuel, Robinho, Baptista, Carlos ja Ronaldo) EU:n ulkopuolisen kansalaisuuden omaavaa pelaajaa.
Näistä pelaajista Carlos tulee saamaan kaksoiskansalaisuuden ennen kauden alkua, ja tämän jälkeen joukkueessa on vielä yksi NonEU-pelaaja liikaa. Tämä pelaaja on Samuel ja hänet myydään/vuokrataan pois vielä ennen kauden alkua. Samuelin myynti taas aiheuttaa sen, että Madridin on vielä pakko hankkia yksi toppari kun tiedetään Woodgaten loukkaantumisherkkyys.
Sevillasta löytyisi myös tälle paikalle sopiva mies nimittäin Sergio Ramos. Ramos on todella lupaava nuori (1986 syntynyt), monipuolinen ja taitava.

Kaudella 2005-2006 Madridin avaus voisi näyttää hyökkäyksen ja keskikentän osalta esimerkiksi tältä:

--------------Raúl--Ronaldo--------------
----------------Zidane-------------------
--Baptista----------------------Beckham--
---------------Gravesen-------------------

Vaihdosta sitten hyökkäykseen löytyisi vielä Robinho ja Owen. Myös Baptistan voi huoletta pistää kärkeen. Garcia saa sitten tulla vaihdosta Gravesenin tilalle.

Puolustuksesta ei vielä oikein mitään ryhmitystä viitsi tehdä kun sinne niitä vahvistuksia todennäköisesti vielä tulee.

Mielenkiinnolla jo odottelen tulevaa kautta.

EDIT: Lisätään vielä että Garcialla ja Diogolla on jo kaksoiskansalaisuus joten he eivät vie NonEU-paikkoja.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Skysports kertoo Realin päässeen Santosin kanssa sopimukseen Robinhon siirtymisestä. Tätä kautta Realilla on ilman eu-passia pelaavia nyt Robinho ja Baptista. Samuelillakaan ei taida olla, mutta hän on kuitenkin ilmeisesti menossa Interiin.

Hyökkäyspäähän siis on Realilla laittaa Baptista, Robinho, Ronaldo, Owen, Portillo, Soldado ja Raul. Jooh, enpä jaksa sanoa mitään. Noh ilmeisesti joku on menossa pois. Huomaa että manageri on kyllä nyt brassi, kun signaukset ovat brasseja(tai no 2/4). Noh ainakin hyökkäyspää on vahva, mutta puolustus edelleen kovin heppoinen.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
eagle kirjoitti:
Hyökkäyspäähän siis on Realilla laittaa Baptista, Robinho, Ronaldo, Owen, Portillo, Soldado ja Raul. Jooh, enpä jaksa sanoa mitään.
Puolihuvittavaa sinänsä, että vuosikausia Realin ympärillä ollaan puhuttu nimenomaan puolustuksen vahvistamisesta. Se kun on kaudesta toiseen ollut hieman huteralla pohjalla.

Kuinka Realissa toimitaan? Lähetetään jo kokonaisen vuoden seuraa edustanut Samuel pois, ja hankitaan sen seittemäntoista halpaa hyökkääjää kokoonpanoon varmuuden vuoksi. Peruskestävä Woodgatekin on pelannut jo 0 peliä edustettuaan joukkuetta vuoden.

Chelsea ja Real kun yhdistäisivät hyökkäysosastonsa sekä keskikenttämiehityksensä yhdeksi joukkueelliseksi, voisi jopa PK-35 joutua tiukoille omalla kenttäpuoliskollaan. Pakkeja he eivät tarvitsisikaan, voittaisivat kuitenkin 19-3. Ai niin, 19-0... Kaijasilta lähti jo.
 

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
27.8 - 28.8 Highlights

Athletic Bilbao - Real Sociedad 3 - 0 http://s22.yousendit.com/d.aspx?id=3U9DH134SSPJQ3HZEGQYZJ1BL3
Yeste 47,
Llorente 52,
Prieto 80,
Valencia - Real Betis 1 - 0 http://s22.yousendit.com/d.aspx?id=2ZNC1SYAFQFBZ2QOFGA8GTYPRM
Aimar 53,
12 Minuutin kooste ilman ääniä, Barcalla "lieviä" maalinteko ongelmia.
Alaves - Barcelona 0 - 0 http://rapidshare.de/files/4451974/Alaves_-_Barcelona.wmv.html

Atletico Madrid - Real Zaragoza 0 - 0 http://www.megaupload.com/?d=29PS2EOK
Cadiz - Real Madrid 1 - 2 http://www.megaupload.com/?d=376WRTLD
 
Viimeksi muokattu:

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
10.9 Maalit

Real Madrid - Celta Vigo 2 - 3
0 - 1 Contreras 8, http://laliga.abu-jassim.com/week2/real_0-1_cilta.wmv
1 - 1 Ronaldo 37 Rp, http://laliga.abu-jassim.com/week2/real_1-1_cilta.wmv
2 - 1 Baptista 44, http://laliga.abu-jassim.com/week2/real_2-1_cilta.wmv
2 - 2 Nunez 45, http://laliga.abu-jassim.com/week2/real_2-2_cilta.wmv
2 - 3 Canobbio 77, http://laliga.abu-jassim.com/week2/real_2-3_cilta.wmv

Celtan voittomaali on kyllä kummallinen. Pallo ei edes missään välissä käy maalissa! Myös 2 - 2 tasoituksessa on paljon onnea. Casillas torjuu pilkun ja Carloksen lyhyys aiheuttaa osittain tämän maalin.

Deportivo la Coruna - Atletico Madrid 1 - 0
1 - 0 Capdevila http://www.megaupload.com/?d=18M0590O

Real Betis - Osasuna 1 - 0
1 - 0 Oliveira http://laliga.abu-jassim.com/week2/Betis_1-0_Osasuna.wmv
 
Viimeksi muokattu:

ruoska

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins, Liverpool, Real Madrid
Jälleen Realille tappio. Saa nähdä joko rupeaa Vanderlein palli heilua. Kaikkihan muistavat miten viime kaudella kävi Camacholle. Tähän kauteen lähdettäessä en kyllä todellakaan uskonut, että tilanne näyttäisi lähes identtiseltä.
 

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.

hsk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leeds United,Schalke 04,Kassel Huskies,TPS
Jonathan Woodgate

ex-Leeds ja -Newcastle teki sitten räväkän paluun...komea oma maali ja kaksi keltaista korttia eli ulosajo ! Tasuria pelasin,mutta RM sai tasoitusmaalin turhan aikaisin ja sittenhän AB taipuikin lopulta maalein 3:1...pahkeinen.
 

SnT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ManU, Ilves, Pittsburgh, Venäjä.
Maaleja

23.9.2005

Real Madrid - Athletic Bilbao 3 - 1
0 - 1 Woodgate Om, http://www.megaupload.com/?d=LG1R7ENR
1 - 1 Robinho http://www.megaupload.com/?d=PU9SC0B2
2 - 1 Raul http://www.megaupload.com/?d=G4UHVV2I
3 - 1 Raul http://www.megaupload.com/?d=LPFNKN3T

24.9.2005

Valencia - Real Sociedad 2 - 1
1 - 0 Aimar puuttuu
2 - 0 Villa http://www.megaupload.com/?d=IS2NM1J7
2 - 1 Nihat http://www.megaupload.com/?d=HP4P4UKH

Real Betis - Barcelona 1 - 4
Eto'o Erp, http://www.megaupload.com/?d=6T94I42X
0 - 1 van Bommel http://www.megaupload.com/?d=PXVRBJ4T
1 - 1 Juanito http://www.megaupload.com/?d=B4GHX5C8
Oliveira punainen kortti http://www.megaupload.com/?d=UOIXFRAM
1 - 2 Eto'o http://www.megaupload.com/?d=ZNMK637W
1 - 3 Eto'o http://www.megaupload.com/?d=FAXHPNUD
1 - 4 Ezquerro http://www.megaupload.com/?d=8ZG27NUO
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Ens sunnuntaina sitten alkaa urheilukanavan osalta. Real Madrid-Mallorca klo 19:55. Zizoun paluuta toivoessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös