Eskon kylältä Rauman raitille – Karson Kuhlman

  • 63 880
  • 334

Pekkis

Jäsen
Kuhlman on helvetin hyvä pelaaja, ja todella hienoa että hänet nähdään Lukossa tämän kauden. Mutta vertailut Bödkeriin ovat melko ylimitoitettuja, hän kun oli kuitenkin ihan tulosyksikön pelaaja NHL-kaukaloissa vuodesta toiseen ja runkosarjaotteluita kertyi sen 709 kappaletta 0.46 pistekeskiarvolla. Kuhlman sen sijaan oli ihan puhdas alaketjujen täytemies, eikä pelannut yhtään täyttä kautta.

Kaikki kunnia molemmille herroille.
Vaikeaahan pelaajia on täysin vertailla, mutta minä näen heidän pelaamisessa yhtäläisyyksiä.

Sinä kyllä nyt vertailet pelaajia, joista toinen on lopettanut uransa toissa keväänä, ja pelasi noista 700:sta Nhl-ottelustaan 500 Lukko-visiitin jälkeen. Minä seurasin hänen otteitaan juurikin tämän visiitin aikana, kuten tällä hetkellä myös Kuhlmanin. Ja kukahan meistä osaa varmaksi sanoa, mihin suuntaan ura tästä kehittyy? Valinta Liigan joulukuun pelaajaksi voisi antaa vähän osviittaa, mutta mistäpä näitä voi tietää. Joka tapauksessa pidän pelaajasta kovastikin paljon.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
0+0 varsinaisella .. ja yllättäen tänäänkin voittomaalin syöttäjänä..
 

Pekkis

Jäsen
Glenn Andersson oli Lukossa ihan paska. Silti veti änärissä ihan kohtuu uran.
Oli kyllä hämmentävän huono niissä kahdessa kotimatsissa mitkä olin katsomassa. Oliko se krapulassa, kännissä, vai eikö vaan kerta kaikkiaan riittänyt? Lukon rosteri oli kyllä tuolloin helvetin kova, mutta että noin huono oli viiden sormuksen starba!
 

eriatarka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
4 peliin 1+1=2. Anderson ei oikein viihtynyt Raumalla, oli liian pieni kaupunki hänelle.

Ja nuo tehot yhdessä ja samassa ottelussa Ilvestä vastaan, joka päättyi 7-7.

Oli kyllä hämmentävän huono niissä kahdessa kotimatsissa mitkä olin katsomassa. Oliko se krapulassa, kännissä, vai eikö vaan kerta kaikkiaan riittänyt?

Edellisellä kaudella Rangers hankki Andersonin siirtorajan kynnyksellä Torontosta (vaihdossa toiseen suuntaan Mike Gartner, joka ei ollut Keenanin suosikkipelaajia). Rangersin Stanley Cup '94 dokkarissa Anderson totesi, että hänellä oli kyky nousta esille ratkaisijan roolissa tärkeissä peleissä (Rangersissa pelasi ykkösketjussa Messierin ja Gravesin kanssa) ja juuri siksi Rangersiin hankittiin pudotuspelejä silmällä pitäen. Veikkaan että seuraavalla kaudella motivaatio Lukossa oli aika nollissa. Olennainen kysymys, että miksi ylipäänsä lähti Raumalle.

Ei sen enempää offtopic.
 
Viimeksi muokattu:

Pekkis

Jäsen
Olennainen kysymys, että miksi ylipäänsä lähti Raumalle.
Joe Junon piti muistaakseni tulla työsulkuilemaan Raumalle, mutta kai se oli soitellut Glenille, et mee sää.

Oli kyllä melkoiset parikymmentä kierrosta, mitä se monen keikka Suomessa kesti. Joku taisi olla ihan pidempääkin. Raumallakin kävi Kurrit, Selänteet, Tikkaset ja Ruutut, mutta leuka rinnassa saivat kaikki ajella kotio. Lukolla ei ollu näissä peleissä yhtään änäri-apua.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Joe Junon piti muistaakseni tulla työsulkuilemaan Raumalle, mutta kai se oli soitellut Glenille, et mee sää.
Ei kun Lukko meni puihin eikä ottanutkaan Juneauta. Kuulemma kannattajat eivät hyväksyneet tsekkipelaaja Tomas Kapustan vaihtamista.

Merkillinen juttu, luen itseni nykyään ja luin itseni silloinkin Lukon kannattajaksi, eikä kukaan minun mielipidettäni kysynyt että "Juneau vai Kapusta?". Olisin vastannut oikopäätä Juneau.

Lukko maksoi 20 000 dollaria kipurahoja siitä ettei Juneau päässyt Raumalle.

No sitten kun Kapusta lähti Ässiin, aukesi paikka ulkomaalaiselle ja se täytettiin Andersonilla.

Mun mielestä Anderson ei pelannut huonosti, muttei mikään supertähtikään ollut. Olen varma, että pelatessaan loppukauden Lukossa olisi ollut playoffeissa kullanarvoinen pelaaja. Vaan kun ei pelannut, sillä Mike Keenan löi miljoonan dollarin shekin pöytään ja Rauma vaihtui St. Louisiin.

Olen tämän puoli miljoonaa kertaa palstalle kirjoittanut, mutta tulkoon nyt vielä ja taas kerran kirjoitettua. Eli pelissä HPK:ta vastaan joku tuomarikolmikosta (se oli sitä vanhaa aikaa kun oli yksi päätuomari ja kaksi linjuria) sai Andersonin laukoman kiekon jalkaansa ja Anderson kävi heti pyytämässä anteeksi.

Paikallislehden haastattelussa tuomari sanoi että kyllä on ammattimies.

- Pyytää anteeksi sitä, ja suomalainen pelaaja huutaa vastaavassa tilanteessa heti että "haista vittu!"
 

Parthicus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Lukolla oli virityksiä myös Peter Forsbergin suuntaan, mutta Ruotsissa ehdittiin tehdä päätös NHL-pelaajien päästämisestä sarjaan ja Foppa meni kotiin Örnsköldsvikiin.

On se aika hullu ajatus näin jälkijättöisesti, että Forsberg olisi edustanut edes pelin verran Lukkoa.
 

nexustron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Chelsea
Karson Kuhlman
Kaikkihan hänet meillä haluisin pitää.
Realistinen täytyy olla, rahan takia töitä tehdään...rakkaudesta kiekkoon myös.
Patrick Khororenko, Repo ja muutama muukin lähtee
Mutta puhutaan niistä sitten kun ollaan torilla juhlat juhlittu, nyt nautitaan.
Kuhlmanille on jo oma ketju
 

Kepakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tomi Lämsän Lukko
Näyttää siltä, että @Aht on uusi käyttäjä. Täällä on tosiaan käytäntönä se, että jokaisella pelaajalla on oma yksi ketjunsa jossa sitten asiasta keskustellaan. Sitten on noita yleisempiä kausiketjuja jne, jossa voidaan keskustella ketjun aiheista.

Kuhlmanilla on siis jo ketju. Jos ei meinaa löytyä, niin voi käyttää myös etsi-ominaisuutta, jolloin varmasti löytyy.
 

Byyrman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Projekti-Tomin Dream Team kaudella 2025-2026
Onkohan Lukossa ollut koskaan näin kovakuntoista pelaajaa?
Tuo on kyllä vaikea kysymys. Kuntoa kun voi mitata niin eri tavoin. Jos mitataan sillä, kuinka hyvin pitää tasonsa pitkän vaihdon aikana, niin nykyrosterista ainakin Ylitalo laittaa kampoihin. Sitten voidaan myös arvioida, kuinka taso pysyy pelin aikana, mutta tämäkin täytyy suhteuttaa pelaajan kokonaisaikaan jäällä. Esko on näissä molemmissa varmasti top 5 Lukon kenttäpelaajista.

Jos taas sitten mitataan puhtaasti kestävyysominaisuuksia, niin väittäisin, että jääkiekkoilijoiden ollessa vielä amatöörejä Lukossa pelasi kestävyydeltään parempia pelaajia kuin nykyään. Kokoonpanossa oli vähemmän pelaajia ja pelattiin pidempiä vaihtoja, ja kesäisin harrastettiin kilpatasolla vaikkapa jalkapalloa, joka kehittää kestävyysominaisuuksia kiekkoa enemmän. Ehkä sieltä 60-70-luvulta voisi nostaa Vehmasen Joppen, joka kiekon ohella suunnisti SM-tasolla ja taisi olla myös innokas pyöräilemään.

Tämä vertailu ei ole kuitenkaan mitään vähättelyä Eskoa ja muita nykyajan huippuammattilaisia kohtaan. Pelin evoluutiohan se on ajanut "ihannekiekkoiijan" ominaisuudet nykyiseen muotoonsa. Kuhlmanin peliäly ja fysiikka yhdessä tekevät hänestä "liian hyvä liigaan"-pelaajan.
 

LukkoUkko79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja olihan se upea se jatkoajan soolo läpi kentän, mikä päättyi melkein maalin. Siinä oli nopeutta, päättäväisyyttä, taitoa ja pelisilmää. Ja tuo oli vain yksi esimerkki. Huikea pelaaja!
 

Danforth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Luleå HF
Tuo draivi edetä kentällä, kamppailla ja painaa hommia tuloksesta välittämättä on lähes Justin-tasoa.
 

Dani55

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kuhlmanilta todella vahva peli eilenkin. Painoi hommia ihan helvetisti. Putki liikkuu todella hyvin.

Näiden Kuhlmanien ja Gelinaksien arvo nousee esille kun pelit kovenevat. Varmasti myös itsekin syttyvät enemmän ja siellä on vielä vähän reserviä jäljellä. Tulevat olemaan todella isossa roolissa vielä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös