Niin, Erik Hämäläinen liittyy kolmantena pelaajana 700-klubiin eli pelaa tuon juhlapelinsä torstaina Bluesia vastaan. Häntä ennen tuon rajan ovat rikkoneet vain Pertti Lehtonen, 864 peliä ja Matti Forss, 709 peliä.
Eepin liigaura alkoi jo kaudella 1982-83, jolloin hänet nostettiin monen muun junnun mukana liigamiehistöön suoraan B-junnuista. Kauden jälkeen kutsui divari, ja samalla kutsui Eepiä moni liigajoukkue, mutta onneksi hän jäi Raumalle ja oli vuoden päästä juhlimassa liiganousua joukkueen runkopakkina. Tuolloin numerolla 7 pelannut Hämäläinen kantoi sinikeltaista pelipaitaa kevääseen -88 saakka, jolloin Lukko juhli hopeamitaleja. Sen jälkeen oli aika lähteä katsomaan mualimaa, ja Kuopion nousukas KalPa oli se porukka, joka sai napattua Hämäläisen riveihinsä monen isoakin setelitukkua heilutelleen joukkueen nenän edestä.
Kuopiossa Eepi pelasi neljä kautta ja opiskeli siinä samalla yo-merkonomiksi. KalPan aikoina hän pelasi paljon Juha Tuohimaan parina, ja on itse sanonut saaneensa eniten ystäviä juuri Kuopiosta, kiitos savolaisen avoimmuuden ja uteliaisuuden. KalPan aika huipentui kevään -91 hopeamitaliin, ja tuona aikana hän nousi myös maajoukkueeseen. Ensimmäiset pelit Leijonapaidassa hän pelasi kaudella 1991-92, joskin jo Lukon aikana hän kuului vakiomiehenä nuorisomaajoukkueisiin.
KalPan jälkeen alkoi sitten Jokerien aika. Saatuaan opiskelut päätökseen Kuopiossa, hän keskityyi Jokereissa pelkästään jääkiekkoon ja menestystäkin tuli. Kolme kautta pääkaupungissa toi SM-liigan mestaruuden ja hopean sekä Euroopan Cupin mestaruuden ja pronssin. Jokerien ajalle osuu myös sellainen harvinaisuus, että Eepi meinasi suuttua kaukalossa. Kyse oli kevään -95 kuumasta finaalipelistä TPS:aa vastaan, jossa turkulaisten vaihtopenkki alkoi kummasti tyhjetä Niko Mikkolan törmätessä seinään nimeltä Otakar Janecky. Vaikka tuosta Eepin touhuilusta silloin oli juuri vähän aikaa sitten kuva jossain lehdessä, en nyt millään muista että kuka se Tepsin pelaaja oli joka Eepiä vastaan nousi? Taisi olla Raimo Summanen, vaiko peräti Grönmanin Osku?
Vuoden 1995 MM-kisojen jälkeen Eepi juhli muiden Leijonien kanssa maailmanmestaruutta. Jo vuotta aiemmin plakkariin kilahtivat Lillehammerin Olympiapronssi ja Milanon MM-hopea.
Kolme kautta Jokereissa riitti Eepille. Monet rikkaat Keski-Euroopan seurat houkuttelivat isolla rahalla häntä riveihinsä, mutta Eepi halusi pelata tasokkaammassa sarjassa ja siirtyi Jokereista Tukholman AIK:hon. Mukana seurasi Juha Jokiharju, joka oli samaan aikaan KalPasta tullut Jokereihin, ja syystä Eepi sanoikin joskus, että "tuostakaan ei pääse millään eroon". Huumorilla, tietty.
Kolme kautta kului AIK:ssakin. Kahden ensimmäisen kauden aikana hän pelasi vielä maajoukkueessa, mutta putosi sieltä kauden 1996-97 aikana eikä sen jälkeen ole Leijonapaitaan pukeutunut. Ruotsin aikana hän kuului sarjan kärkipakkeihin, vaikka tehopisteet olivatkin pienemmät kuin Suomessa. Siihen vaikutti tietysti toisentyyppinen pelityyli.
Eepi palasi Raumalle ja Lukkoon kaudeksi 1998-99, ja hän nousi heti esitystensä ansiosta kotiyleisön suursuosikiksi. Vaikka ikää oli tullut, samalla oli tullut myös kokemusta ja varmuutta.
Kolme kautta Eepi kuului SM-liigan parhaimpien pakkien joukkoon, kunnes Vasili Tihonov houkutteli hänet mukanaan Sveitsiin. Vaikka kaikki tiedotusvälineet hehkuttivat Eepiä sarjan parhaana pakkina ja parhaana suomalaispelaajana, ei hän Langnaussa jatkanut. Vasili Tihonov oli saanut kauden aikana kenkää, ja Langnau päätti seuraavalle kaudelle satsata hyökkäykseen täyttämällä kolmen ulkomaalaisen kiintiön hyökkääjillä. Eepillekin tarjottiin sopimusta, mutta hän olisi päässyt pelaamaan vain mikäli joku kolmesta hyökkääjästä ei olisi pystynyt töihin, joten hän katsoi parhaaksi palata kotiin. Lukko-fanien onneksi.
Minä arvostan Hämäläisen Lukon kaikkien aikojen parhaaksi pakiksi, vaikka en tietysti ole nähnyt 60-luvun menestyksen vuosina pelanneita. Siitä huolimatta nostan hänet Jouni Peltosen, Maukka Kuusiston ja Allan Measuresin edelle. Eepi on myös harvinaisuus sikäli, että nuoret pelaajat menevät sinne mistä eniten rahaa saa, mutta Eepiä on vaikea kuvitella esimerkiksi Ässien paidassa. Tämän hän myöntää itsekin, taannoin Jääkiekkolehden haastattelussa hän sanoi että se on tullut jo äidinmaidossa, ettei porilaisten kanssa kannata veljeillä.
Kohta on siis juhlan aika. Eepi pelaa juhlapelinsä ja Suomi juhlii itsenäisyyttään. Itsenäisyys pysyy EU:sta huolimatta, toivottavasti Eepikin jatkaa ilonamme vielä pitkän aikaa.
Onnea Eepi!
Eepin liigaura alkoi jo kaudella 1982-83, jolloin hänet nostettiin monen muun junnun mukana liigamiehistöön suoraan B-junnuista. Kauden jälkeen kutsui divari, ja samalla kutsui Eepiä moni liigajoukkue, mutta onneksi hän jäi Raumalle ja oli vuoden päästä juhlimassa liiganousua joukkueen runkopakkina. Tuolloin numerolla 7 pelannut Hämäläinen kantoi sinikeltaista pelipaitaa kevääseen -88 saakka, jolloin Lukko juhli hopeamitaleja. Sen jälkeen oli aika lähteä katsomaan mualimaa, ja Kuopion nousukas KalPa oli se porukka, joka sai napattua Hämäläisen riveihinsä monen isoakin setelitukkua heilutelleen joukkueen nenän edestä.
Kuopiossa Eepi pelasi neljä kautta ja opiskeli siinä samalla yo-merkonomiksi. KalPan aikoina hän pelasi paljon Juha Tuohimaan parina, ja on itse sanonut saaneensa eniten ystäviä juuri Kuopiosta, kiitos savolaisen avoimmuuden ja uteliaisuuden. KalPan aika huipentui kevään -91 hopeamitaliin, ja tuona aikana hän nousi myös maajoukkueeseen. Ensimmäiset pelit Leijonapaidassa hän pelasi kaudella 1991-92, joskin jo Lukon aikana hän kuului vakiomiehenä nuorisomaajoukkueisiin.
KalPan jälkeen alkoi sitten Jokerien aika. Saatuaan opiskelut päätökseen Kuopiossa, hän keskityyi Jokereissa pelkästään jääkiekkoon ja menestystäkin tuli. Kolme kautta pääkaupungissa toi SM-liigan mestaruuden ja hopean sekä Euroopan Cupin mestaruuden ja pronssin. Jokerien ajalle osuu myös sellainen harvinaisuus, että Eepi meinasi suuttua kaukalossa. Kyse oli kevään -95 kuumasta finaalipelistä TPS:aa vastaan, jossa turkulaisten vaihtopenkki alkoi kummasti tyhjetä Niko Mikkolan törmätessä seinään nimeltä Otakar Janecky. Vaikka tuosta Eepin touhuilusta silloin oli juuri vähän aikaa sitten kuva jossain lehdessä, en nyt millään muista että kuka se Tepsin pelaaja oli joka Eepiä vastaan nousi? Taisi olla Raimo Summanen, vaiko peräti Grönmanin Osku?
Vuoden 1995 MM-kisojen jälkeen Eepi juhli muiden Leijonien kanssa maailmanmestaruutta. Jo vuotta aiemmin plakkariin kilahtivat Lillehammerin Olympiapronssi ja Milanon MM-hopea.
Kolme kautta Jokereissa riitti Eepille. Monet rikkaat Keski-Euroopan seurat houkuttelivat isolla rahalla häntä riveihinsä, mutta Eepi halusi pelata tasokkaammassa sarjassa ja siirtyi Jokereista Tukholman AIK:hon. Mukana seurasi Juha Jokiharju, joka oli samaan aikaan KalPasta tullut Jokereihin, ja syystä Eepi sanoikin joskus, että "tuostakaan ei pääse millään eroon". Huumorilla, tietty.
Kolme kautta kului AIK:ssakin. Kahden ensimmäisen kauden aikana hän pelasi vielä maajoukkueessa, mutta putosi sieltä kauden 1996-97 aikana eikä sen jälkeen ole Leijonapaitaan pukeutunut. Ruotsin aikana hän kuului sarjan kärkipakkeihin, vaikka tehopisteet olivatkin pienemmät kuin Suomessa. Siihen vaikutti tietysti toisentyyppinen pelityyli.
Eepi palasi Raumalle ja Lukkoon kaudeksi 1998-99, ja hän nousi heti esitystensä ansiosta kotiyleisön suursuosikiksi. Vaikka ikää oli tullut, samalla oli tullut myös kokemusta ja varmuutta.
Kolme kautta Eepi kuului SM-liigan parhaimpien pakkien joukkoon, kunnes Vasili Tihonov houkutteli hänet mukanaan Sveitsiin. Vaikka kaikki tiedotusvälineet hehkuttivat Eepiä sarjan parhaana pakkina ja parhaana suomalaispelaajana, ei hän Langnaussa jatkanut. Vasili Tihonov oli saanut kauden aikana kenkää, ja Langnau päätti seuraavalle kaudelle satsata hyökkäykseen täyttämällä kolmen ulkomaalaisen kiintiön hyökkääjillä. Eepillekin tarjottiin sopimusta, mutta hän olisi päässyt pelaamaan vain mikäli joku kolmesta hyökkääjästä ei olisi pystynyt töihin, joten hän katsoi parhaaksi palata kotiin. Lukko-fanien onneksi.
Minä arvostan Hämäläisen Lukon kaikkien aikojen parhaaksi pakiksi, vaikka en tietysti ole nähnyt 60-luvun menestyksen vuosina pelanneita. Siitä huolimatta nostan hänet Jouni Peltosen, Maukka Kuusiston ja Allan Measuresin edelle. Eepi on myös harvinaisuus sikäli, että nuoret pelaajat menevät sinne mistä eniten rahaa saa, mutta Eepiä on vaikea kuvitella esimerkiksi Ässien paidassa. Tämän hän myöntää itsekin, taannoin Jääkiekkolehden haastattelussa hän sanoi että se on tullut jo äidinmaidossa, ettei porilaisten kanssa kannata veljeillä.
Kohta on siis juhlan aika. Eepi pelaa juhlapelinsä ja Suomi juhlii itsenäisyyttään. Itsenäisyys pysyy EU:sta huolimatta, toivottavasti Eepikin jatkaa ilonamme vielä pitkän aikaa.
Onnea Eepi!
Viimeksi muokattu: