Viestin lähetti Pee
Pyydän nöyrästi lyhyttä referaattia suomen kielellä, kiitos!
Nyt täytyy pyytää anteeksi. Kyseinen kirjoitus oli sen verran hyvä etten mitenkään saanut siitä lyhyttä, Pitkä referaatti tulee tässä:
Kirjoitus alkaa kertomaan kahden pienen pojan haaveesta pelata yhdessä koko uransa aikana. Pelata yhdessä samassa NHL joukkueessa, voittaa Stanley Cup yhdessä. Kuitenkin Perrin päättää luopua tästä haaveestaan ja 28 vuotiaana toteaa että vaikka hänellä oli yliopistossa pelatessaan hyviä tehoja ja samoin AHL:ssä mutta yksi asia piti NHL unelman kaukana, pituus. Nyt hän tajusi että on tullut vielä yksi asia lisää joka työntäisi NHL unelman kauemmaksi. Ikä. Perrin oli 28 vuotiaana mennyt naimisiin kauniin Karenin kanssa ja pelimatkalla Perrin päättää soittaa Karenille. Hän on päättänyt mitä haluaa tulevaisuudessa tehdä. Heti tuon soiton jälkeen Perrin soittaa vanhemmilleen ja parhaalla kaverilleen Martin St. Louisille. Kun Martin St. Louis katsoi puhelintaan joka soi myöhään illalla, hän tiesi tarkkaan mistä oli kyse.
Eric Perrin, 9 ja Martin St. Louis, 10 tapasivat ensimmäisen kerran kaukalon laidalla, tietenkin, Lavalissa juuri Montrealin ulkopuolella. Ennen Perrinin ensimmäisiä jääkiekkoharjoituksia Laval Senatorsien riveissa Martin käveli Perrinin luo, sanaakaan sanomatta Martin otti jääkiekkolaukun pois Ericin olalta ja laski sen maahan ottaen samalla Ericia olkapäistä kiinni. Martin pyöritti Ericia hiljaa ympäri mittaillen häntä. Eric oli Martinia karvan verran pidempi. Martin oli edelleen joukkueen lyhin pelaaja. Martin St. Louis raahasi Eric Perrinin jääkiekkolaukun pukukoppiin ja sijoitti sen hänen paikkansa viereen. Kaveruksen keskustelivat ranskaksi. Yllättäen St. Louis nousee ylös ja juoksee vanhemmille varatuille paikoille ja etsii Bob Perrin, Ericin isän. ”Voiko Eric tulla yökylään tänään?”, kysyi Martin. ”Kukas sinä olet?”, kysyi vuorostaan Bob Perrin.
Siitä päivästä lähtien Martin ja Perrin jakoivat keskenää kaiken. Myöhemmin selvisi että jopa heidän vanhemmillaan oli sama hääpäivä, kesäkuun 26, 1971. 16-vuotiaana molemmat olivat liigansa johtavia pistemiehiä. Molempien isät olivat vielä penkin toisella puolella. Tuntui että kaikki meni sisään ja viimeisin syöttöpiste meni toiselle kaveruksista. Sitten tuli aika miettiä tulevaisuutta. St. Louisit ja Perrinit miettivät yhdessä ja sopivat että Vermontin yliopisto olisi oikea valinta. He toivoivat että Eric ja Martin saisivat pelata samassa ketjussa. Muitakin vaihtoehtoja oli, mutta Vermont niistä turvallisin pelipaikan– ja ajan suhteen. Olihan Vermontista valmistunut NHL-pelaaja John LeClair. Sitä paitsi Vermont oli juuri rajan toisella puolella.
Ja he saivat pelata yhdessä. Entinen NHL-maalivahti, nykyisin Jokereiden riveissä oleva, Tim Thomas katsoo edelleen videolta ”Ranskalaisen yhteyden” pelejä. ”He olivat niin pieniä”, sanoo Thomas. ”Jotkut heidän kuvioistaan oli suorastaan uskomattomia.”, Thomas jatkaa. Tuolloin St. Louis oli pelintekijä ja Perrin viimeistelijä, mutta tuo tilanne ei ollut kiveen hakattu. Silloin tällöin kaverukset vaihtoivat pelityyluä. Kerran St. Louis teki yhdessä pelissä kaksi alivoimamaalia. Vuonna 1996 heidän yhteenlaskettu pistemäärä oli 170 pistettä alle 40:ssä pelissä. Sinä vuonna Vermont pääsi ensimmäisen kerran sarjassa lopputurnaukseen, paljolti tämän kaksikon ansiosta.
Scoutit vierailivat useasti heidän peleissään, mutta he keskustelivat vain Vermontin valmentajan kanssa. Joka kerta Ericille ja Martinille kerrottiin että scoutit pitivät heidän pelistään, mutta noin lyhyitä pelaajia ei draftata ellei he olisivat joko venäläisiä tai ruotsalaisia. St. Louis sanoi aina että ”Me sitten menemme sinne jollain toisella keinolla”. Hassua Vermontin valmentajan, Mike Gilliganin mielestä oli että hän oletti Ericillä olevat paremmat mahdollisuudet päästä kokeilemaan NHL:ään. Hän oli hieman pidempi ja snaipperi, hän oli myös erinomainen aloituksissa sekä parempi kahden suunnan pelaaja. Martin oli ainoastaan parempi suunnan muutoksissa ja nopeuden vaihtelussa. Gilliganin mielestä se ei auttaisi Martinia paljoakaan. Toisin kävi.
Lopulta tuli eron aika. Molemmat lähtivät pelaamaan IHL:ään, Clevelandiin. Ensin he joutuivat eri ketjuihin. Sitten eri kaupunkeihin. Calgary halusi St. Louisin riveihinsä. Martin yritti saada heitä ottamaan myös Ericin mutta turhaan. Ensimmäistä kertaan he joutuivat pelaamaan eri joukkueissa. ”Se oli todella rankkaa aikaa minulle”, sanoo Perrin. kun Martin sai mahdollisuutensa Calgaryssä lokakuussa 1998 ja teki maalin viidennessä pelissä, Eric katsoi sitä baarissa Kansas Cityssä. Lopulta Calgary osti St. Louisin sopimuksen ja St. Louis sai lähteä seurasta koska hän oli tehnyt vain neljä maalia 69:ssä pelissä. Martinin onneksi Tampa Bay halusi hänet. Seuraavana kautena Martin tuplasi piste-ennätyksensä 35 pisteestä 70 pisteeseen. Kun Martin puhkesi kukkaan Tampassa, IHL lakkautettiin ja Perrin jäi tyhjän päälle. Vastahakoisesti Perrin pakkasi laukkunsa ja matkusti Suomeen.
Ei ollut kauankaan kun kaverukset vaihtelivat ranskasta englantiin ja toisin pöin keskustelessaan. Nyt he joutuivat keskustelemaan puhelimessa ja aikaero oli lisäksi haittana. ”Joskus oli epämukavaa keskustella”, sanoo Perrin. ”Hän (Martin) tiesi että hän menestyy ja minä yritin päästä takaisin rytmiin mukaan, mutta olin todella onnellinen hänen puolestaan joten me viimein keskustelimme asiasta. Sanoin ’Tiedän että et halua hieroa sitä naamaani vasten tai yleensäkään puhua tästä tilanteesta’”, Perrin jatkaa. St. Louis myöntää saman. ”En halunnut tunkea menestystäni hänen eteensä. Yritimme olla puhumatta siitä asiasta sillä mietin aina ’Miksi minä, miksei hän?’ ”. Kuten aina, Martin ja Eric miettivät samoja asioita, mutta ensimmäistä kertaa he eivät voineet miettiä asioita yhdessä.
Kun viime kausi loppui Tampa Bayltä konferenssin semifinaalitappioon Martin sai tietää että Tampa Bay oli jonkin verran kiinnostuneet Ericistä. Hän marssi Tampa Bay Ligtningin toimitusjohtajan luokse ja sanoi hänelle (Jay Feaster) ”Jos et usko että hänellä olisi mahdollisuuksia niin älä ota häntä. Hän on paras kaverini ja en halua että häntä viilataan linssiin”. Muutamaa viikkoa myöhemmin Perrin oli Tampa Bay Ligthningien pelaaja. Tänä kautena molemmat pääsivät All Star otteluun. Perrin AHL:ssä ja St. Louis NHL:ssä. Perrin paransi fyysistä peliään ja maalille ajamista vaikuttaen entistä enemmän St. Louisilta. Samaan aikaan St. Louis paransi kahden suunnan peliään vaikuttaen enemmän Perriniltä. Jay Feaster ei voinut olla huomaamatta tätä.
Palataksemme takaisin siihen puhelinsoittoon. Martin vastasi ja Eric yritti saada äänensä kuuluviin liikkuvassa bussissä. ”Hei, minä tulen sinne”, Perrin sanoi. Yht’äkkiä on toinen peli idän konferenssisemifinaaleissa. St. Louis pelaa Montrealia vastaan. Seuraa jota hän ja Perrin seurasivat kasvaessaan. Hän katsoo penkkirivistöä ja näkee Eric Perrinin. Hän kuulee päävalmentaja John Tortorellan kutsuvan hänen kaveriaan ja juuri silloin hän tajuaa tilanteen. Hän ja Eric jakavat taas saman ketjun. Kaverukset hyppäävät laidan yli ja katsovat toisiaan, mutta eivät sano mitään. ”Tämä todella tapahtuu”, ajattelee St. Louis. Vuosi takaperin heillä oli vaikeuksia puhua toisilleen, nyt heidän ei tarvitse. Ensimmäisessä konferenssifinaalissa Philadelphia Flyersia vastaan Perrin saa syöttöpisteen ja hänen uransa ensimmäisen NHL tehopisteensä.
Kukaan ei tiedä jatkavatko St. Louis ja Perrin samassa joukkueessa tämän kauden jälkeen, mutta jokainen joka tuntee tämän kaksikon uskoo että he lopulta päätyvät samaan paikkaan vaihtaen englannista ranskaan ja toisin päin keskustellessan. ”Jotkut sanovat että ’hei, olin tuon tyypin paras kaveri kun olimme lapsia’ tai ’olimme parhaita ystäviä koulussa’, me olemme olleet ystäviä aina”, St. Louis sanoo. Jos kiekko pomppii heidän suuntaansa tänä keväänä, Perrin ja St. Louis saattavat uusia heidän nuoruuden rituaalinsa. Marty syöttää Ericille. Ja sitten, kaikkien bussimatkojen jälkeen, parhaat kaverukset tulevat saamaan nimensä kaiverrettuna samaan, pysyvään, erittäin hyvään paikkaan . Se olisi hyvä päätös hupsulle jääkiekkounelmalle.
(Kaikki kunnia alkuperäiselle kirjoittajille E.J Hradekille ja Eric Adelsonille sekä tietenkin Eric Perrinille sekä Marty St. Louisille.)