Against Modern Football - No Al Calcio Moderno - Contre Le Football Moderne
Epäsympaattisina jalkapallojoukkueina pidän eurooppalaisia suurseuroja, joita "fanitetaan" Suomessa pelottavan ahkerasti. Ulkomaalaisen joukkueen symppaamisessa ja seuraamisessa ei ole mitään pahaa, itsekin syyllistyn symppaamaan Borussia Mönchengladbachia erään Alexin takia, ja Stoke Citya vanhan tutun opiskeltua siellä päin. Parintuhannen kilometrin päässä pelaavalle joukkueelle laulaminen sporttibaarin television edessä on vain itselleni täysin järjenvastaista toimintaa, varsinkin jos kyseisen joukkueen kaupunkiin ole minkäänlaista sidettä. Fanittaminen jokaiselle suotakoon, se vain aiheuttaa kotimaisen jalkapallon ystävänä pahoinvointia.
Lisäksi pidän erittäin epäsympaattisina ns. muovijoukkueita. Parhaana esimerkkinä maailmalta toimii varmasti Red Bull Salzburg ja Suomesta (edesmennyt) Tampere United. Lisäksi öljy-sheikkien hiekkalaatikkoina toimivat seurat aiheuttavat puistatusta.
Oli sitten kyse jalkapallosta, politiikasta, musiikista, journalismista tai vaikkapa elokuvista, niin mitä enemmän pyritään tyydyttämään mahdollisimman suurta joukkoa, joudutaan hylkäämään periaatteita, perinteitä, persoonallisuutta, särmää, vaikeasti ymmärrettäviä tulkintoja, vihaa ja rakkautta.
Lopputuloksena on sellaista perheystävällistä, salonkikelpoista ja "viihdyttävää" arkipäivän hömppää mikä kyllä myy varmasti paljon ja on sinänsä tuotteen tarjoalle taloudellisesti kannattavaa. Taloudelliset arvot vaan eivät mielestäni ole kaikki kaikessa. Esimerkiksi kunnia on vähintään yhtä tärkeä arvo, arvo jolla on jalkapallossa monilla alueilla reilusti yli satavuotiaat perinteet.