Entry draft 25.-26.6.2003

  • 17 930
  • 86

pygmalion

Jäsen
Viestin lähetti Ck
Centralscouting on saanut Euroopan prospectien lopullisen listan valmiiksi. Täytyy sanoa että ei kauhean hyvältä näytä Suomalaisten osalta, ainoastaan Teemu Lassilan sijoittuminen on positiivista.

Asioita paremmin tuntevat pikkulinnut arvelevat, että Lassilan nimi saatetaan kiekaista jopa yllättävän korkealla, vaikkei ihan ykköskierrokselle yltäisikään. En ole tarkemmin perehtynyt tilanteeseen, mutta tämän kesän sato ei taida maalivahtien osalta olla kovin runsas, mikä saattaa parantaa Teemun osakkeita.

Turkulaisittain ikävä seikka on se, että Lassila taisi olla ainoa TPS-peluri koko Euroopan listalla. Paikallisvastustaja TuTostakin oli saman verran. Ei hyvä.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti pygmalion
Asioita paremmin tuntevat pikkulinnut arvelevat, että Lassilan nimi saatetaan kiekaista jopa yllättävän korkealla, vaikkei ihan ykköskierrokselle yltäisikään. En ole tarkemmin perehtynyt tilanteeseen, mutta tämän kesän sato ei taida maalivahtien osalta olla kovin runsas, mikä saattaa parantaa Teemun osakkeita.

Turkulaisittain ikävä seikka on se, että Lassila taisi olla ainoa TPS-peluri koko Euroopan listalla. Paikallisvastustaja TuTostakin oli saman verran. Ei hyvä.

Samaa mieltä olen minäkin, että Lassila saattaa lähteä erittäinkin korkealla, vaikka onkin 83 syntynyt. Viime kauden loistavat pelit Teemulta ja Suomalaisten maalivahtien kova arvostus Amerikassa auttavat varmasti tässä tapauksessa. Myöskin se auttaa varmasti, että monelta joukkueelta puuttuu potenttiaalinen maalivahti prospecti jolla olisi mahdollisuudet pärjätä NHL:ssä ykkösenä. Sen takia pitääkin laittaa oma veikkaus ja uskon Lassilan menevän jo 2 kierroksella.

IFK fanina harmittavaa on se, ettei listalta löydy yhtään HIFK:n pelaajaa, mutta Hannu Pikkarainen voisi ehkä olla mahdollinen varaus. Toisaalta hyvä puoli tässä on se, että saadaan pitää omat miehet ruodussa.
 

pygmalion

Jäsen
Viestin lähetti Ck
Myöskin se auttaa varmasti, että monelta joukkueelta puuttuu potenttiaalinen maalivahti prospecti jolla olisi mahdollisuudet pärjätä NHL:ssä ykkösenä. Sen takia pitääkin laittaa oma veikkaus ja uskon Lassilan menevän jo 2 kierroksella.

Samansuuntaista haarukointia on ilmeisesti tehty myös alan ammattimiesten keskuudessa. Saapa nähdä, mihin napsahtaa, potentiaalisia seuroja on tosiaan lukuisia.

Omien poikien varaamattomuudessa on tietysti se hyvä puoli, ettei lähtijöitä ilmaannu aivan yhtä paljon (tai ainakaan yhtä nopeasti), mutta varjopuolena taas on se, että ilman varauksia jäävät tulevaisuudessa saamatta myös ne arvokkaat NHL-korvaukset.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Tommi Tervo?

Mihin hittoon Tommi Tervo tippui Euroopan prospectien rankigista? Midterm rankingissa poika oli rankattu Euroopan viidenneksi parhaaksi maalivahdiksi, mutta lopullisessa rankingissa ei mahtunut enää 13 parhaan joukkoon...

Viime kesänä NHL-seurat kelpuuttivat vain seitsemän eurooppalaista maalivahtia ja jo silloin Tervon varaamattomuus ihmetytti. Nyt alkaa näyttää ettei Tommi Tervoa tulla koskaan varaamaan.

Perkele.
 

hannes_ko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Fly Emirates
HFBoardseilla puhutaan 21-vuotiaasta Juha Alenista varmana varauksena, eli jonkinlaisena yhden joukkueen salaisuutena...Database ei paljon kerro

Sen sijaan Eurohockey.net tietää että Ilveksen ja KooVeen kautta on maailmalle lähdetty.
 
Viimeksi muokattu:

Aksu

Jäsen
Kävin vilkuilemassa listoja ja täytyy sanoa, että mielenkiintoisella tavalla nämäkin kulkevat sykleissä. Suomalaisia korkealla varattuja on viime vuosina nähty monia ja nyt tilanne on tätä taustaa vasten suorastaan surkea. Saas nähdä mitä tapahtuu, mutta kovin kummoista menestystä ei ole odotettavissa. Lähinnä kiinnostaa tänä vuonna yli-ikäisten pärjääminen eli keitä on jäänyt scouttien haaviin liigasta.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Viestin lähetti Cosmo

Venäläisiä tuntuisi myös olevan aivan liikaa. Tuntuisi siltä, että jenkkejä kiinnostaa venäläiset supertähdet, mutta se harmaa (vai punainen?) massa näiden tähtien jälkeen, oli se rankattu kuinka ylös tahansa, ei ole ihan yhtä haluttua.

Mielenkiintoista ettei kiinnostaisi, kun ainakin minulla on sellainen näppituntuma näihin harmaanpunaisen massan pelaajiin, että kohtuullisen moni heistä on kuitenkin onnistunut luomaan (tai on luomassa) odotuksiin nähden ihan kohtuullisen uran NHL'ssä. Vastaavasti usein taas odotuksiin nähden moni tähti ei ole aivan kyennyt lunastamaan paikkaansa auringossa - tämä nyt ei ole ainoastaan venäläistähtien (tai siihen luokkaan luettavien pelaajien) ongelma. Ehkäpä tarvitaan vielä jokunen "bykovi" lisää niin sitten herätään varailemaan näitä harmaanpunaisenmassan pelaajia, mikä taasen merkitsisi sitä, että jonkun muun maan nuoret pelaajat tulisivat syrjäytetyiksi.

Tiedä sitten mikä merkitys Venäjän liigalla itsellään on siihen ettei näitä massaan kuuluvia pelaajia niin paljolti varata. Onko niin, että Venäjän liiga kykenee myös NHL seurapomojen mielestä tarjoamaan sen verran hyvää palkkaa pelaajille ettei enää pidetä järkevänä uhrata varausvuoroa tällaiseen suureen massaan kuuluvaan pelaajaan koska lasketaan, että hänen halukkuus siirtyä NHL'ään on pienempi johtuen kotimaansarjan palkoista tms. syistä kuin jonkin toisen maan yhtä suuren potentiaalin omaavan pelaajan. Ehkäpä myöskään venäläiset keskivertokiekkoilijat eivät enää pidä NHL'ää tavoittelemisen arvoisena liigana koska kotoinen sarja kykenee lähestulkoon kilpailemaan palkoissa ja samalla moni pelaaja saa kuitenkin aivan toisella tapaa vastuuta kun vain ne supertähdet hakeutuvat NHL'ää.
Kärjistäen ilmaisten (hivenen toistoa), vain ne jotka ovat saaneet tähden statuksen ovat valmiit siirtymään NHL'ään koska tämä status takaa heille aivan toisenlaiset näyttömahdollisuudet kun taas "tusinajannu" ottaa hivenen pienemmän liksan yhdistettynä varmempaan pelipaikkaan ja tuttuun ympäristöön.

vlad#16.
 

JP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
1. kierroksen varausjärjestys

Pistetäänpä tämä nyt tähän.

1. Florida
2. Carolina
3. Pittsburgh
4. Columbus
5. Buffalo
6. San Jose
7. Nashville
8. Atlanta
9. Calgary
10. Montreal
11. Philadelphia (Phoenix, takavuosien Daymond Langkow-kauppa)
12. NY Rangers
13. Los Angeles
14. Chicago
15. NY Islanders
16. Boston
17. Edmonton
18. Washington
19. Anaheim
20. Minnesota
21. San Jose (Toronto, Nolan)
22. New Jersey (St. Louis, taannoisen Stevens-hässäkän vuoksi NJ ja STL määrättiin vaihtamaan keskenään ykköskierroksen vuorojaan.)
23. Vancouver
24. Philadelphia
25. Tampa Bay
26. Los Angeles (Colorado, Blake-kaupan peruja)
27. Los Angeles (Detroit, Schneider-kauppa)
28. Dallas
29. Ottawa
30. St. Louis (New Jersey)
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ei ehkä kuulu tänne mutta mistä hässäkästä oli kyse kun St. Louis ja New Jersey määrättiin vaihtamaan varausvuoroja???
 

Wille

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
In the early 1990's, the first George Bush was in the White House, Anheuser-Busch owned the Cardinals and the Rams were still in Los Angeles. The Blues' brass back then was CEO Mike Shanahan, team president Jack Quinn and General Manager Ronald Caron. Brian Sutter was the Head Coach. The Blues were somewhat of a renegade bunch in that era. St. Louis was offering free agent contracts freely. Including one to Stevens: a Washington Capitol free agent that would cost St. Louis five first-round draft choices.

At their 5700 Oakland Avenue offices, the executives of the hockey club identified the next free agent that could take the Blues to the next level: New Jersey winger Brendan Shanahan. There was one catch, though. St. Louis and New Jersey had to either agree on compensation for Shanahan, or the matter would be turned over to an arbitrator.

However, not all members of the Blues brain thrust agreed with the Shanny strategy. The General Manager warned his colleagues of the danger of signing Shanahan as a free agent. If the Devils would not agree on compensation, an NHL chosen arbitrator would make the final ruling. That final decision would be out of St. Louis' control. An NHL appointed arbitrator would make the final call on compensation. With the Blues' renegade image, this could provide the league a golden opportunity to instill punitive damage for running up the salary structure. The GM felt the risk was too great.

But he was outvoted. While the General Manager was on vacation in Canada, the Head Coach with the approval of the team President and CEO signed Brendan Shanahan to a free agent offer sheet. Both teams could not agree on compensation so the matter was sent to an NHL arbitrator for a final ruling. The Blues reportedly offered the Devils goaltender Joseph and center Rod Brind'amour. The Devils demanded Scott Stevens.

Just like Judge Judy, the arbitrator's decision is final. Judge Houston ruled that Stevens goes to New Jersey while Shanahan joins the Blues. The Blues were shocked and the local hockey crowd screamed that the fix was in. Sutter would take the fall a year later for losing Stevens but the damage was already done. To date it has not been fixed. A few years later, led by their previous President, the Blues tried to sign Stevens to another high-priced free agency contract for the sole purpose of running up the New Jersey payroll. Unfortunately, there were some unshreaded documents found (after that former President was relieved of his duties) and the Blues were charged with tampering by the NHL. The ironic result: a few more draft choices head to New Jersey for Scott Stevens.
 

Cosmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
JB & KG
Viestin lähetti vlad
Ehkäpä tarvitaan vielä jokunen "bykovi" lisää niin sitten herätään varailemaan näitä harmaanpunaisenmassan pelaajia, mikä taasen merkitsisi sitä, että jonkun muun maan nuoret pelaajat tulisivat syrjäytetyiksi.

Näin juuri. Vaikkei tietenkään mitään kiintiöitä ole olemassa, niin ei ne maakohtaiset suhteet nyt niini radikaalisti heittelehdi vuodesta toiseen. Eli jos ajatellaan, että puolet on Pohjois-Amerikkaisia ja puolet Europpalaisia ja näistä sitten Euroopan osuudet jakantuu vielä jonkun suhteen mukaan. Nykyään kun "Alppimaistakin" alkaa olla jo kohtuullista tarjontaa ja suomalaiset NHL-joukkueiden Euroopan scoutit pitävät huolen siitä että Suomenniemen kirjoittamaton kiintiö tulee täytettyä, niin jostainhan se on pois. Ruotsi tuntuisi ainakin kisamenestyksen perusteella äkkiä häviäjältä, mutta ei kai ruotsalaiset ole oiken koskaan junnuskaboissa mitään kovia luita olleetkaan, vaikka tähtiä tuottelevatkin. Mutta onhan se tähtitehdaskin vähän hiipunut jo.

Mutta ne venäläiset. Edellä mainitussa tilanteessa on yhden maan myös vaikea kasvattaa "markkinaosuuttaan", kun pelureita tulee lisää koko ajan. Vaikka Venäjän punakonetehdas tuottaisi huippupelaajia enemmän kuin muu Eurooppa yhteensä, niin sellaista ei varmasti tulisi tapahtumaan, että kaikki varatut Eurooppalaiset olisivat venäläisiä. Tai minä siihen ainakaan usko. Onhan Nokiankin puhelimet maailman parhaita, mutta markkinaosuus myydyistä puhelimista vain kolmanneksen luokkaa.

Lisäksi tähän vaikuttaa varmasti Venäjän "epäinhimilliset olot", vaikka ison rahan hokipiireissä olot ovat kaikkea muuta kuin epäinhimilliset. On se vaan niin, että länsimaalainen keski-ikäinen lippispäinen mies hokinahkatakissan ei kovin mielellään Venäjälle matkusta jos spontaanisti kysytään. Jos sinne mennään, on suunnitelmat tehty varmasti valmiiksi ja katsotaan nopeasti "päiväreissulla" niitä muutamaa huippu-ukkoa. Muiden punaharmaan massan solujen seuraaminen menisi jo liian vaikeaksi kun nimetkin on kirjoitettu ihan erilailla kuin Texasissa.

En tiedä toimiiko vielä, mutta varmaan kohta toimii erikseen myös paikallinen Venäjän scoutti jollekin NHL-organisaatiolle. Tosin itse en pelkästään tämän miehen lausuntoihin uskoisi, TOP-10 kun saattaisi täyttyä sukulaispojista. Ihania stereotyyppejä, vai mitä?

Mutta mutta, Juhannuksenahan se taas nähdään. Eikä siihen ole kuin viikko enää. Jännää!
 

JVR

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers
Tarvisin hiukan apua!!!

Eli jos joku tietäväinen ihminen olisi niin ystävällinen, että kertoisi minulle muutaman takarajan.

Milloin NHL-seuran pitää viimeistään tarjota sopimusta viime kaudella NHL:ssä esiintyneelle pelaajalle. Esimerkkipelaajana vaikkapa oululainen Lasse Pirjetä.

Onko tämä päivämäärä juuri 15. heinäkuuta?

Entäpä sellaiselle pelaajalle, joka on uransa aikana pelannut NHL:ssä, mutta ei viime kaudella. Kuitenkin pelaajan "omistus" on edelleen jollakin NHL-seuralla. Esimerkkipelaajana viime kaudella Kärpissä kiekkoillut Petr Tenkrat, jonka oikeudet Columbus omistaa.

Milloin pitää sopimustarjous miehen nokan alle viimeistään ilmestyä.

Näistä tiedoista olisin enemmän kuin tyytyväinen.

--------------------------------------------------------------
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Re: Tarvisin hiukan apua!!!

Viestin lähetti JVR
Eli jos joku tietäväinen ihminen olisi niin ystävällinen, että kertoisi minulle muutaman takarajan.

Minun näkemykseni mukaan Tenkratille ja Pirjetälle voi heidän pelioikeutensa omistavat seurat tarjota sopimusta vaikka maailman tappiin asti, jos heillä ei ole voimassa olevaa sopimusta mihinkään muuhun seuraan. Jos heillä olisi sopimukset kirjoitettuna esimerkiksi juuri Kärppiin, niin silloin se viimeinen päivä tarjota sopimusta olisi juuri tuo 15. Heinäkuuta.
 

Iiro

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liperin Taimi
Centralscoutingin listoilla olevien suomalaispelaajien esittelyt löytyvät mm. tältä sivulta. Saa nähdä, miten hyvin scouttien listoilta miehiä menee läpi. Seuraavat nimet liigaryhmistä voisivat olla jonkinlaisia mustia hevosia:

- Eetu Holma, HIFK
- Antti-Jussi Miettinen, Ilves
- Jere Myllyniemi, Blues
- Semir Ben-Amor, Blues
- Lasse Kukkonen, Kärpät
- Toni Söderholm, HIFK
- Esa Pirnes, Tappara
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
2003 varausvuorot!

Nyt kun Draft tilaisuus lähenee, niin laitanpas tänne kaikki varausvuorot ettei sitten tarvitse ihmetellä kenen vuoro on milloinkin, vaan voi katsoa sen tästä helposti.

Round 1

1. Florida
2. Carolina
3. Pittsburgh
4. Columbus
5. Buffalo
6. San Jose
7. Nashville
8. Atlanta
9. Calgary
10. Montreal
11. Philadelphia (from Phoenix)
12. NY Rangers
13. Los Angeles
14. Chicago
15. NY Islanders
16. Boston
17. Edmonton
18. Washington
19. Anaheim
20. Minnesota
21. San Jose (from Toronto)
22. New Jersey (from St. Louis)
23. Vancouver
24. Philadelphia
25. Tampa Bay
26. Los Angeles (from Colorado)
27. Los Angeles (from Detroit)
28. Dallas
29. Ottawa
30. St. Louis (from New Jersey)


Round 2

31. Carolina
32. Pittsburgh
33. Dallas (from Columbus)
34. Florida
35. Nashville (from Buffalo)
36. Anaheim (from San Jose)
37. Nashville
38. Atlanta
39. Calgary
40. Montreal
41. Florida (from Phoenix)
42. New Jersey
43. NY Rangers
44. Los Angeles
45. Boston
46. Columbus (from Chicago)
47. Calgary
48. NY Islanders
49. Nashville
50. San Jose (from Boston)
51. Edmonton
52. Chicago
53. NY Islanders (from WSH-EDM)
54. Anaheim
55. Pittsburgh
56. Minnesota
57. Toronto
58. NY Islanders (from STL)
59. Chicago
60. Vancouver (conditional to PHX)
61. Montreal (from Philadelphia)
62. Tampa Bay
63. Colorado
64. Detroit
65. Buffalo (from Dallas)
66. San Jose
67. Ottawa
68. New Jersey


Round 2 Notes:

Pick 42 - assigned to New Jersey for loss of Group III player Bobby Holik.
Pick 45 - assigned to Boston for loss of Group III player Bill Guerin.
Pick 47 - assigned to Calgary for loss of Group III player Curtis Joseph.
Pick 49 - assigned to Nashville for loss of Group III player Ed Belfour.
Pick 52 - assigned to Chicago for loss of Group III player Tony Amonte.
Pick 55 - assigned to Pittsburgh for loss of Group III player Robert Lang.
Pick 59 - assigned to Chicago for club not signing 2001 1st-round pick Adam Munro.
Pick 60 - Phoenix will conditionally receive either this pick or their own 3rd-round pick in 2003 (pick 80, previously sent to Vancouver).
Pick 66 - assigned to San Jose for loss of Group III player Theoren Fleury.

Round 3

69. Philadelphia (from Carolina)
70. Pittsburgh
71. Columbus
72. Edmonton
73. Florida
74. Buffalo
75. San Jose
76. Nashville
77. Phoenix (from Atl-Phi)
78. Toronto (from Calgary)
79. Montreal
80. Vancouver (conditional to Phx)
81. Philadelphia (from NYR)
82. Los Angeles
83. Washington (from Chicago)
84. St. Louis (from NY Islanders)
85. Philadelphia
86. Anaheim (from Boston)
87. Philadelphia (from Edmonton)
88. St. Louis
89. Nashville (from Washington)
90. Anaheim
91. Minnesota
92. Nashville (from Toronto)
93. St. Louis
94. Edmonton (from Van-Wsh)
95. Philadelphia
96. Tampa Bay
97. San Jose (from Colorado)
98. Nashville (from Detroit)
99. Dallas
100. Ottawa
101. New Jersey


Round 3 Notes:

Pick 72 - assigned to Edmonton for loss of Group III player Mike Richter.
Pick 80 - see pick 60.
Pick 85 - assigned to Philadelphia for loss of Group III free agent Adam Oates.
Pick 88 - assigned to St. Louis for loss of Group III free agent Scott Young.

Round 4

102. Carolina
103. Columbus (from Pittsburgh)
104. Columbus
105. Florida
106. Buffalo
107. San Jose
108. Philadelphia
109. Montreal (from Nashville)
110. Atlanta
111. Vancouver
112. Calgary
113. Montreal
114. Buffalo
115. Phoenix
116. Atlanta (from NYR-Fla)
117. Nashville (from Los Angeles)
118. Boston
119. Nashville (from Chicago)
120. NY Islanders
121. Pittsburgh (from Boston)
122. NY Rangers (from Edmonton)
123. Washington
124. Florida (from Anaheim)
125. Minnesota
126. Carolina (from Toronto)
127. St. Louis
128. Vancouver
129. Los Angeles (from Philadelphia)
130. Carolina (from Tampa Bay)
131. Colorado
132. Detroit
133. Nashville
134. Dallas
135. Ottawa
136. Atlanta (from New Jersey)


Round 4 Notes:

Pick 108 - assigned to Philadelphia for loss of Group III free agent Luke Richardson.
Pick 111 - assigned to Vancouver for loss of Group III free agent Andrew Cassels.
Pick 114 - assigned to Buffalo for loss of Group III free agent Richard Smehlik.
Pick 118 - assigned to Boston for loss of Group III free agent Byron Dafoe.
Pick 133 - assigned to Nashville for loss of Group III free agent Tie Domi.

Round 5

137. Carolina
138. Carolina
139. San Jose (from Pittsburgh)
140. Philadelphia (from Columbus)
141. Florida
142. Ottawa (from Buffalo)
143. San Jose
144. Dallas (from Nashville)
145. Atlanta
146. Colorado (from Calgary)
147. Edmonton (from Montreal)
148. Phoenix
149. NY Rangers
150. Buffalo (from Los Angeles)
151. Chicago
152. Los Angeles (from NYI-Fla)
153. Boston
154. Edmonton
155. Washington
156. Chicago (from Anaheim)
157. Minnesota
158. Toronto
159. St. Louis
160. Vancouver
161. Pittsburgh (from Phi-NYI)
162. Florida (from Tampa Bay)
163. San Jose (from Colorado)
164. Detroit
165. Dallas
166. Ottawa
167. New Jersey


Round 5 Notes:

Pick 137 - assigned to Carolina for loss of Group III free agent Martin Gelinas.

Round 6

168. Carolina
169. Pittsburgh
170. Detroit (from Columbus)
171. Florida
172. Buffalo
173. San Jose
174. Nashville
175. Atlanta
176. Calgary (optional to NY Rangers)
177. Montreal
178. Phoenix
179. NY Rangers
180. NY Rangers (from Los Angeles)
181. Chicago
182. NY Islanders
183. Boston
184. Edmonton
185. Dallas (from Washington)
186. Anaheim
187. Minnesota
188. Montreal (from Toronto)
189. St. Louis
190. Vancouver
191. Philadelphia
192. Florida (from Tampa Bay)
193. Philadelphia (from Colorado)
194. Detroit
195. Dallas
196. Dallas (from Ottawa)
197. New Jersey


Round 6 Notes:

Pick 176 - NY Rangers have the option to receive this pick or a 2004 Calgary draft pick.

Round 7

198. Carolina
199. Pittsburgh
200. Columbus
201. San Jose (from Florida)
202. Buffalo
203. Atlanta (from San Jose)
204. Colorado (from Nashville)
205. Philadelphia (from Atlanta)
206. Calgary
207. Minnesota (from Montreal)
208. Phoenix
209. NY Rangers
210. Los Angeles
211. Chicago
212. NY Islanders
213. Boston
214. Edmonton
215. Edmonton
216. San Jose
217. Washington
218. Anaheim
219. Minnesota
220. Toronto
221. St. Louis
222. Vancouver
223. Philadelphia
224. Tampa Bay
225. Colorado
226. Detroit
227. Tampa Bay (from Dallas)
228. Ottawa
229. Pittsburgh (from New Jersey)


Round 7 Notes:

Pick 214 - League-awarded compensatory pick.
Pick 216 - assigned to San Jose for loss of Group III free agent Stephane Matteau.

Round 8

230. Carolina
231. Los Angeles
232. Pittsburgh
233. Columbus
234. Florida
235. Buffalo
236. San Jose
237. Toronto (from Nashville)
238. NY Islanders
239. Atlanta
240. Calgary
241. Montreal
242. Phoenix
243. NY Rangers
244. Los Angeles
245. Chicago
246. NY Islanders
247. Boston
248. Edmonton
249. Washington
250. Anaheim
251. Minnesota
252. Vancouver (from Toronto)
253. St. Louis
254. Vancouver
255. Philadelphia
256. Tampa Bay
257. Colorado
258. Detroit
259. Dallas (optional to Chicago)
260. Ottawa
261. New Jersey


Round 8 Notes:

Pick 231 - assigned to Los Angeles for loss of Group III free agent Kelly Buchberger.
Pick 238 - assigned to NY Islanders for loss of Group III free agent Kip Miller.
Pick 259 - Chicago has the option to receive this pick or Dallas' 7th-round pick in 2004.

Round 9

262. Carolina
263. Pittsburgh
264. Florida (from Columbus)
265. Florida
266. Buffalo
267. San Jose
268. Nashville
269. Atlanta
270. Calgary
271. Montreal
272. Phoenix
273. Tampa Bay (from NYR-Pit)
274. Los Angeles
275. Chicago
276. Florida (from NYI)
277. Boston
278. Edmonton
279. Ottawa (from Washington)
280. Anaheim
281. Minnesota
282. Chicago (from Toronto)
283. Los Angeles
284. St. Louis
285. Vancouver
286. Philadelphia
287. Tampa Bay
288. Colorado (conditional to St. Louis)
289. Detroit
290. Dallas
291. Ottawa
292. New Jersey


Round 9 Notes:

Pick 283 - assigned to Los Angeles for loss of Group III free agent Ted Donato.
Pick 288 - St. Louis could conditionally receive this pick or Colorado's 9th-round pick in 2004.


Edit: Löysin nhl.com sivuilta täydellisemmän listan ja pistin sen tähän.
 
Viimeksi muokattu:

varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
HN:

kysymys onkin onko olemassa sivuja joissa tuota EI voida tehdä :)

eli siis nhl.com:lla on liveseurantaa, espn:llä on, cbssportslinellä on...siitä vain valitsemaan. On livefeediä (siis radiolähetystä ainakin) ja myöskin kaikenlaista treidihärpäkettä.

Tietenkin onhan noissa livefeedeissä aina se parin sekuntin viive johtuen datasiirrosta jenkkilästä :)
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti HN
Onko olemassa jotain nettisivua, jonka kautta voisi seurata draft-viikonlopun tapahtumia (kaupat, vuorojen vaihdot, varaukset) mahdollisimman kattavasti, ainakin lähes reaaliajassa?

Harmittaa etten itse pääse seuraamaan draftia edes netin kautta, koska olen menossa mökille. Olisi kiva jos Suomalaisesta mediasta pystyisi seuraamaan paremmin draftia esim. textitv:ltä, mutta taitaa olla turha toive. Eikös Jatkoaikakin seuraa suhteellisen reaaliaikaisesti varaustilaisuutta?
 

Siniviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, sympatiat JYP
Viestin lähetti Ck
Olisi kiva jos Suomalaisesta mediasta pystyisi seuraamaan paremmin draftia esim. textitv:ltä, mutta taitaa olla turha toive.
Kyllä teksti-tv on viime vuosina seurannut hommaa "on-line".
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Viestin lähetti Siniviiva
Kyllä teksti-tv on viime vuosina seurannut hommaa "on-line".

Kiitos informaatiosta. Itselläni ei ollut tietoa tästä, koska olen viime vuosina ollut juhannukset semmoisissa paikoissa missä ei textitv:t näy.
 

heikkik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Avalanche, LA Kings
Viestin lähetti varjo
eli siis nhl.com:lla on liveseurantaa, espn:llä on, cbssportslinellä on...siitä vain valitsemaan.

nhl.com tökki viime- ja edellisvuonna pahasti. Muistaakseni faceoff.com ja tsn.ca toimivat luotettavimmin.

edit.

Luonnollisesti Jatkoaika seuraa draftia. Jatkoajan hyvä puoli on siinä, että toimittajat seuraavat useaa sivustoa, joten päivitys pelaa yleensä varsin hyvin. YLE:n teksti-tv seuraa aluksi kaikkia varauksia, mutta ensimmäisen kierroksen jälkeen vain suomalaisia.
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Helpoimmalla varmaankin pääsee seuraamalla hommaa täältä Jatkoajasta, ainakin parina kesänä täältä on saanut tiedon lähes yhtä nopeasti kuin noista ulkolaisista medioista.
 

Vaicci#63

Jäsen
Reaaliaikainen tieto löytynee myös nhl.comin chatista,(vaatii tunnuksen) ei ehkä kirjakielellä, mutta kuitenkin.
Viime vuonna siellä oli joku henkilö kommentoimassa noita draftattuja, ja vastailemassa kysymyksiin. Myös kolme ensimmäisenä varattua pelaajaa kävivät vastailemassa, myös Kari Lehtonen.
 

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
The Hockey News Hot 100

The Hockey News on sitten mennyt rankkaamaan 100 parasta junioria ja listalta löytyy huimat kaksi Suomalaista. Arsi Piispanen on tippunut kokonaan pois tältä listalta. Näköjään Suomalaiset pelaajat rulettaa tämän vuoden draftissa oikein kunnolla... tai siis ei ruleta.

ESPN
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Minäkin katsoin sitä listaa ja näytti aika huonolta vuodelta suomalaisille pelaajille. Omakin seuraaminen taitaa jäädä tänä vuonna aika vähäiseksi. Voi keskittyä rauhassa juhannuksen viettoon kerrankin.

Eihän sitä tosin tiedä, jos esim. Teemu Lassila tai Esa Pirnes kiinostaisivat jotain joukkuetta jo kolmen ensimmäisen kierroksen aikana.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
And the Germans...

Jep, näköjään iso pakkiprospekti Alex Sulzer on THN-listalla sijalla 60. Jätkässä on paljon potkua mutta THN-analyysi siitä että liika makkara ja kalja pitää jättää pois pitää kyllä paikkaansa! Veskari Patrick Ehelechner on myös 100 joukossa. Pelasi viime vuonna mainiosti junnujen maajoukkueissa, mitä nyt peliaikaa Sharks-prospektilta Dimi Pätzöldiltä sai.

Hyökkääjät Kai Hospelt, Yannick Seidenberg ja Christoph Ullmann ovat siinä ja siinä tuon draftin kanssa. Ullmann kyllä pelasi positiivisesti viime joulukuun MM-kisoissa.

Vanhemmista jännään veskari Oliver Jonasin puolesta, pelasi hyvät MM-kisat ja pelannut P-Amerikan sarjoja ennenkin.

Ferris, veikkasit talvella Jonasta mutta oliskohan Caps jo tsekannut Ehelechnerin, kuitenkin yksi euroopan kovimmista junnuveskareista!


MACK
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös