Entä Davidov?

  • 2 925
  • 12

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Koska miehestä tuli oululaisten kanssa väännettyä täällä hieman kättä ennen kesälomaani väittäessäni häntä todennäköiseksi flopiksi ja pikaiseksi kotiinlähtijäksi, niin olisi mielenkiintoista kuulla, miten Jevgeni on aloittanut Kärppä-laumassa. Ainakaan tilastot eivät mairittele, sillä kolmen pelin jälkeen pistetaulussa "komeilee" puhdas nolla. Mikä on ollut miehen motivaatio ja kuntopohja? Entä onko väläytellyt punakonemaista mailatekniikkaa? Onko kaverista ensivaikutelmalla ollut aineksia tähtiluokkaan vai joko on aloitettu kirjoittamaan menolippua Moskovaan?

- Rolf Paski -
 

jakumia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät on pelannut tähän mennessä (ennen omaa turnausta) vasta yhden täysiaikaisen harjoituspelin, tepsiä vastaan. Siinä Davy vaikutti lupaavalta: väänsi hyvin, kikkaili pari kertaa näyttävästi, pääsi noin kolme kertaa oivaan tekopaikkaan muttei vielä saanut laattaa rysään.

Davyn osalta homma ratkeaa siihen, löytyykö Palsolan Saken kanssa yhteinen sävel. Tepsipelissä siitä ei vielä näkynyt merkkiäkään. Se tosin saattoi johtua siitä, että Sakke itse ei tuntunut olevan ollenkaan vireessä. Tietenkin Davya voidaan kokeilla jossakin muussakin ketjussa.

Toivotaan toivotaan, niin kuin aina näiden ulkomaisten kanssa, ja kotimaisten, etenkin nuorten, jne.
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Davysta

Ainakin eilisen Skellefteå-pelin perusteella..miehellä ei ole tosiaankaan mitään asiaa "tähtiluokkaan"

Asenneton, ylimielinen, pehmeä...

Jos ei potkita pois kesken kautta niin hyvä että tekee 10 maalia...


Mutta, katotaan vielä.
 

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Että näin....

Sanoisinpa, että tulee sitten oltua edes joskus erimieltä polliisin kanssa.
Virkamerkistä vetoa, niin Davy iskee yli 15 maalia ensi kaudella.
Herra kun on pelannut tasollaan vasta noin 5 vaihtoa alkavalle kaudelle.
Eihän näistä koskaan tiedä, mutta tänään Jyppi-pelin nähtyäni, olin jopa entistä vakuuttuneempi, että kyseessä on selvä pelimies.
Asennevammat ja keskenkuntoisuus pois ennen kauden alkua, niin rupeaa natsaamaan. Eräältä kaverilta sain kuulla Davyn ruotsinajoilta, että teilaus fanien taholta oli ollut jopa vieläkin kovempaa ennen kauden alkua.
Niin, että osataan sitä olla kriittisiä muuallakin kuin meillä Oulussa :)
 

GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Perjantaina..

Herran otteet tuossa Lukko-pelissä näyttivät lähinnä koomisilta, ei minkäänlaista tempoa pelissä. Olin jo valmis haukkumaan herran todelliseksi laukkuryssäksi, kunnes mies sentään näytti, että voimaa on. Ensin tyylipuhtaalla kyynärpäätaklauksella kakkonen ja siirretyn jäähyn aikana keskialueella Lukko-puolustajan yliajosta toinen lisää.;) Siinä oli kauden ensimmäinen välienselvittely lähellä!
 

Roy

Jäsen
Ja tänään historian ensimmäinen maali Kärppä-paidassa!
Kiekko Lehdon Mikan taakse ja Raksila räjähti.

Kyllä se vanha siitä vielä vertyy..

"Se on välittömästi saibu, kun Davydov saa kiekon!"
 

Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Minä puolustelen Davidovia hamaan loppuun saakka...

Tärkeintä on Davidovinkin kohdalla kehittyminen. Yksilön kehittyminen, joukkueen kehittyminen jne. Kärppien rosterista Davidov on kaikista eri tyylisin, hän on enemmänkin perinteisen venäläisen koulukunnan ukkoja eikä ollenkaan sellainen vauhtikone kuin moni muu Kärppien pelaaja on. Kontrasti pistää kaikkien silmään, halusi sitä tai ei, vaikka ei Davidov mielestäni hidaskaan ole. Davidov on ottanut eteenpäin vievät askeleet aina juuri silloin, kun hän on aiemmassa pelissä epäonnistunut: Pitsiturnauksen jälkeen hän onnistui suht kohtuullisesti TPS-pelissä, huonon SAIK-pelin jälkeen Lukko-pelin 25 minuuttia oli kohtuullista, siinä vaan tuli ne jäähyt ja vilttikomennus. SAIK- ja Lukko-pelien jälkeen JYP-peli oli jo Davidovilta pari askelta eteenpäin. Minusta Davidov on osoittanut jo kypsyyttä ja kehityskykyä, sillä hän on epäonnistumisten jälkeen kyennyt parantamaan peliä. Aikaa ja malttia vaaditaan niin Kari Heikkilältä kuin kannattajilta, minä olen nähnyt mielestäni Davidovissa riittävästi kapasiteettia, ja jos Kärpät sen kykenee hyödyntämään, niin siinä on Kärpille oiva vahvistus. Ylisanoin kehumiseen ei vielä ole aihetta, mutta kapasiteettiä löytyy.

On aivan LIIAN HELPPOA mennä arvostelemaan Davidovia. Siihen hommaan ei tarvitse olla ruudinkeksijä eikä mikään poppaukko, etteikö arvostelemisen aihetta löydä. Jokaisella asialla on kaksi puolta, niin tälläkin tapauksella (case-Davidov). Joillakin tuntuu olevan kovin suuria vaikeuksia myöntää, että ei joukkueessa kaikkien tarvitse olla samasta formaatista. Jos puolustuspäässä Davidov ei harrasta kulmavääntöä, niin kyllä hän sijoittumisellaan kuitenkin viholaisen pakin sitoo ja peittää. Kyllä siellä kulmaväännöissä on ollut ihan riittävästi ukkoja, ei Davidovin sinne silloin tarvitse mennä. Olisikohan nyt niin, että juuri Kärpissä olisi Davidoville sopivin rooli pelintekeminen, kiekon ylöstuonti, ketjukavereiden ruokkiminen jne. Eilen hänellä oli Palsolan sijasta Singerit rinnalla, ja se mielestäni virkisti Davidovin peliä. Suotta käymään ruusujen sotaa Palsolan kanssa, Palsola on nyt aika tukossa, ja Davidov on oiva mies ruokkimaan mm. Koskenkorvaa. Lisäksi Koskenkorvan puolustuspelaaminen on ollut mainiota, ja hän tukee sillä hyvin Davidovia ja onnistuu nyt paremmin siinä kuin tukossa olevat Joenväärä ja Palsola. Davidovin taito riittää moneen asiaan, kuten kiekon ylöstuontiin ja pelinrakenteluun. Hän on ulottuva ja vahva, ja hänellä on hyvä ja tarkka rannelaukaus. Se nähtiin eilen. Jos Davidov ei sovi Kärppiin, ei se ole pelkästään Davidovin vika, se on myös Kärppien häpeä.



---------------
KH
 

Polliisi

Jäsen
Suosikkijoukkue
#28
Rauha

Olen nähnyt vain tämän D:n SAIK pelin...siinä pelissä mies oli surkea. Mutta JYP ja Lukko peleissä Davy oli kuulemma pelannut ihan hyvin...

Tulee meille kova äijä jos se tekee joka toisessa pelissä 1+1 ja joka toisessa pelissä ottaa 2x2min jäähyjä :)



56 28+28=56 ja 112 min jäähyjä ;)
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Re: Rauha

Viestin lähetti Polliisi
Mutta JYP ja Lukko peleissä Davy oli kuulemma pelannut ihan hyvin...

Davidov hoiti Lukko-pelissä roolinsa ainoastaan ottelun jälkimmäisen puoliskon moitteetta, eli penkillä istumisen. Sitä ennen otteet eivät olleet mielestäni lupaavia.

JYP-pelissä Davy oli sitten kuin uusi mies. Mikäli sama meno jatkuu, voi hän olla kovakin vahvistus. Kaikkiaan miehen esitykset turnauksessa olivat jousujohteiset, mikä voi luvata hyvää. JYP-pelin onnistumiset nostivat toivottavasti motivaatiota.
 

JPL

Jäsen
Larelle

Davy otettiin kentältä pois Lukko pelissä, siitä syystä että hän kävi niin kuumana eräille Lukko-pelaajille, että olisi vääntänyt näiltä / toiselta nokan niskaan jos olisi jäälle vielä päässyt. Ei missään nimessä pelillisistä syistä. Samalla tuli kuitenkin todistettua, että Davy ja Sakke eivät samaan ketjuun sovi.
 

power play

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Malttia malttia . . . . . . .

Davy tulee sieltä vielä ja näyttää mikä on miehiään, tämä vaisu aloitus oli jopa odotettua häneltä, mutta on sen verran pelimies ja toki jo hiukan on ikääkin, mutta tulee vielä kauden vanhetessa näyttämään epäilijöille!

Vanha diesel kiihtyy hitaasti, mutta kun saa vauhtiin ni ei viitsi jarrutella.
 
Viimeksi muokattu:

puhuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Aivan.....

Vanha diesel repii vasta alkulämpöjä, ja on silti napsinut 4maalia 4:ssä viimeisessä pelissä.
Ainakin Kärppien sivuilla on teurastus-linja hieman laantunut.
 

kipe#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-liigaJengit + MestisJengit + SuomisarjaJengit
vääränlainen asenne

jotenkin tuntuu että kaikki fanit luulevat että kun puhutaan vahvistuksesta, maalintekijästä jne. , että pelaaja on nopea, vahva ja hyvä mailankäsittelijä. Joskus ja useasti näin on, mutta kun puhutaan venäläisestä vanhasta konkarista, niin kyllä menee täysin metsään.
Kentällä voi näyttää siltä kuin koko mies olisi krapulaluistelulla, mutta kun paikka tulee pitää kiekko pistää pussiin niin nämä miehet sen osaa. Kyse on vain ja ainoastaan maalintekijän vaistosta ja oikea-aikaisuudesta. Ei luistelunopeudesta eikä mailatekniikasta.
Voin kyllä heittää ihan rehellisesti, että davi tekee 20 maalia ensi kaudella jos ei loukkaannu. Sanokaa mitä sanotte, mutta mies on tullut tekemään maaleja ja sen hän kyllä osaa!!!
:eek: :eek: :eek:
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös