Mainos

Ennakkopaketti 2024–2025

  • 19 617
  • 83

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
Kauden kattavin Mestisennakko on aina alkusyksyn kohokohta. Olisi hienoa jos Mestiksen toimistolla olisi samanlaista intohimoa, vaikka ymmärrettävistä syistä ei tämän tyylisiä ennakkoja voi kirjoittaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehkä Hokki-osiosta voi huomauttaa, että Komulainen pelasi 11 peliä vähemmän kuin Aaltonen samoilla 27 pisteellä. Ei toki pelillisesti ollut mikään vastuunkantaja, mutta pistetahti oli ihan välttävä. Ja Pyykkönen taisi tehdä mitä häneltä odottaa: suunnilleen 0,5ppg puolustavana sentterinä. Parviainen sitten toimi pisteiden valossa vastuunkantajana syksyn ajan, mutta keväällä hyytyi. Parviaisen kyvyt kuitenkin oli riittävät Ketterään, ja siellä loikkaa ehkä ihan sarjan kärkisenttereiden joukkoon. Potentiaalia ainakin on siihen.

Tässä on ihan asiaa. Piti ihan katsoa, että mitä kirjoittelin Hokki-hyökkäyksestä vuosi sitten (laitahyökkääjät ja keskushyökkääjät)


Tuomas Komulainen jatkaa Hokin ainoana tähtihyökkääjänä myös tällä kaudella. Komulaisen ja sentterinsä Samu Pyykkösen harteilla painaa iso vastuu joukkueen tehoista myös tällä kaudella.
(...)
Komulainen tunnetaan ennen kaikkea paikkojen rakentelijana. (...) Iso kysymys kuuluukin, että kuka Hokin hyökkääjistä saisi nuo namupassit hyödynnettyä?
(...)
Harjoituspelien perusteella näyttöpaikka on ainakin ensimmäisenä luvassa tulokaspelaaja Veikka Hahlille. (...)
Tehoja odotellaan myös joukkueessa jatkavilta Janne Jokiselta ja Julius Korjukselta.
(...)
Kaikki Hokin uudet pelaajat ovat nuoria. Heistä potentiaalisin pistemies lienee Juuso Aaltonen
(...)
Pyykkönen ei ole mikään luontainen ykkössentteri (...) Kokenut luottomies on yksi sarjan parhaista aloittajista ja vahvistaisi mitä tahansa Mestis-joukkuetta. Mutta ei hän monessakaan muussa joukkueessa ykkössentterinä pelaisi.
Toinen tehoketju pitäisi sitten varmaankin rakentaa aiemminkin Hokissa pelanneen Jiri Parviaisen ympärille. Eikä se mikään ihan mahdoton ajatus olekaan. Parviaisella on potentiaalia.
(...)

Komulainen, Pyykkönen ja Parviainen olivat arviossani vahvimmat syömähampaat. Kaikilta heistä jäi kolmannes kaudesta pelaamatta ja Julius Korjukselta yli puolet. Näkyi luonnollisesti paitsi henkilökohtaisissä pisteissä, mutta myös koko joukkueen hyökkäyspelissä. Aaltonen ja Jokinen tekivät kumpikin 12 maalia, mutta eivät nyt hekään nousseet missään nimessä sellaisiksi ykköshyökkääjiksi, mitä muilla Mestis-seuroilla oli.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
Ainahan minä ihan mielenkiinnollani luen. Jos vielä kauden jälkeen jaksain lukea uudestaan ja katso miten nämä meni. Mutta kiitos näistä!
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Jyp, Leon Draisaitl
On kyllä mukava lukea näin kattavia ja mielenkiintoisia analyysejä! Iso käsi, että jaksat nähdä vaivaa @Everton !

Muutamista asioista hiukan eri kannoilla, mutta ehkä isoimpana nousi mieleen tuo Kiekkopoikien hyökkäys. Mainitsit suurinpiirtein niin, että kaksi ensimmäistä kenttää on laatua, mutta mielestäni palaset riittävät varsin hyvin myös pätevään kolmoskenttään, joka ei edes (paperilla siis) kalpene juurikaan muiden kärkisijoista kamppailevien joukkueiden kolmoselle. En tiedä varmaksi ketä heidän kolmosessaan pelaa, mutta nimiä katsomalla sinne jäisi kaikkien terveenä ollessa karkeasti isiguzo, brygger, dvorak ja viitala tyrkylle. Tuo on mielestäni ainakin paperilla varsin pätevä ja tehokkuuteen kykenevä kolmonen.

Siitä olen samaa mieltä, että loukkeja/muita poissaoloja tuo joukkue ei kauheasti kestä, eikä oikeen kunnolista nelosketjua ole. Voin olla väärässä, mutta muistelisin, että kiekkopoikien managerilta? (Lipponen) kysyttäessä mahdollisista liigalainoista vastaus oli ettei niitä tähän tietoon tule, ainakaan ilman loukkeja ja että joukkue on puolustaja Juvosen sopimuksen myötä kutakuinkin valmis.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Mahtavaa työtä, Everton. TuTon osalta voisi kommentoida tuota keskushyökkääjä tilannetta. On totta, että Forsblomin on syytä onnistua tällä kaudella. Rautiainen on ihan asiallinen keskushyökkääjä myös, on pelannut hyvin yhteen laitureiden (Liljamo, Virta) kanssa harjoituspeleissä. Kolmas mitat täyttävä keskushyökkääjä on Akseli Pennanen, joka on esiintynyt edukseen. Neljännen paikan ottanee Himmanen, Kokonaisuutena varsin laadukas nelikko, mutta Forsblomin, Rautiaisen ja Pennasen olisi syytä pysyä ehjinä.
 

duud

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
Olen ihan varma, että palaan näihin ennakoihin ennen jokaista Jokerien matsia. Hienoa duunia olet tehnyt. Ripsekt.
 

Marker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen Jääkiekkomaajoukkue, Mestis
Lueskelin arviot läpi ja hienoa työtä jälleen. Aiempiin vuosiin verrattuna kielikuvat ovat hiukkasen roisimpia vai liekkö jopa kuivahkoa huumoria haettu juttuihin.
Pistihän niistä jotkut kohdat jopa hiukan hymyilyttämään.
Arvioista löytyi sentään yksi selkeä suosikki voittajaksi sekä jumboksi.
KeuPa oli totuttuun tapaan lytätty aivan pohjamutiin. Ja arvioiden mukaan ylivoimaisesti huonoin kaikilla osa-alueilla.
No kausi sen sitten näyttää, että kuinka käy. Joku toinenkin oikea asiantuntija oli sanonut, että KeuPa ei voita otteluakaan tulevalla kaudella.
Onneksi yhtäkään ottelua ei ole vielä pelattu ja kaikista ennakko arvioista huolimatta alkaa ottelut aina 0 - 0 tilanteesta!
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Muutamista asioista hiukan eri kannoilla, mutta ehkä isoimpana nousi mieleen tuo Kiekkopoikien hyökkäys. Mainitsit suurinpiirtein niin, että kaksi ensimmäistä kenttää on laatua, mutta mielestäni palaset riittävät varsin hyvin myös pätevään kolmoskenttään, joka ei edes (paperilla siis) kalpene juurikaan muiden kärkisijoista kamppailevien joukkueiden kolmoselle. En tiedä varmaksi ketä heidän kolmosessaan pelaa, mutta nimiä katsomalla sinne jäisi kaikkien terveenä ollessa karkeasti isiguzo, brygger, dvorak ja viitala tyrkylle. Tuo on mielestäni ainakin paperilla varsin pätevä ja tehokkuuteen kykenevä kolmonen.

Siitä olen samaa mieltä, että loukkeja/muita poissaoloja tuo joukkue ei kauheasti kestä, eikä oikeen kunnolista nelosketjua ole.

Olen itse asiassa ihan samaa mieltä, en vaan ehkä saanut sanojani puetuksi tarpeeksi hyvin. Materiaalia riittää kolmeen ketjuun. Noista pelaajista ainakin Brygger ja Dvorak ovat myös sellaisia, jotka voivat ihan hyvin stuntata kärkiketjuissakin.

Sanoisin että JoKP:lla on 10 hyvin kaavailtuun rooliinsa sopivaa pelaajaa, pari sellaista jotka voivat pelata vielä muuallakin kuin nelosessa ja loput sitten lähtökohtaisesti ihan vaan varamiehiä. Optimitilanteessa kaikki olisi siis ok, mutta kauden aikana ei ehkävälttämättä tule yhtään sellaista matsia, missä olisi kaikki parhaat kasassa.

Mahtavaa työtä, Everton. TuTon osalta voisi kommentoida tuota keskushyökkääjä tilannetta. On totta, että Forsblomin on syytä onnistua tällä kaudella. Rautiainen on ihan asiallinen keskushyökkääjä myös, on pelannut hyvin yhteen laitureiden (Liljamo, Virta) kanssa harjoituspeleissä. Kolmas mitat täyttävä keskushyökkääjä on Akseli Pennanen, joka on esiintynyt edukseen. Neljännen paikan ottanee Himmanen, Kokonaisuutena varsin laadukas nelikko, mutta Forsblomin, Rautiaisen ja Pennasen olisi syytä pysyä ehjinä.

Pennanen voi olla sellainen yllättäjä, jonka minä pelkkien tilastojen perusteella aliarvioin rankasti. Rautiainenhan on oikein hyvä runkopelaaja. Olisi kakkos-kolmossentteri melkein kaikissa joukkueissa. Mutta Forsblomin korvaajaksi hänestä tuskin on. Toivottavasti ei ole tarvettakaan.

Mutta sellainen tässä vielä juolahti mieleen, että Liljamohan pelasi muistaakseni vielä toissa kaudella Hermeksessä sentterinä. Että ehkä siinä on yksi varamahdollisuus, jos kärkikenttiin syystä tai toisesta tarvitaankin uusi sentteri?
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tässähän pukkaa ihan merkittäviäkin viime hetken sopimuksia ja varmaan tulee vielä lisääkin. Vaan ei auta enää odotella, jos haluan yrittää ehtiä saada yhteenvedot julki vielä ennen runkosarjan avausta.

Peräpäästä lähdetään kohta liikkeelle ja ainakin muutama joukkue tulossa tänään, loput sitten huomenna ja keskiviikkona.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
10. KeuPa – karsintojen välttäminen olisi kova temppu

Julius Korjus –Miiro Linjala – Martynas Grinius
Jesse Helander – Otto Jaatinen – Jasper Rantanen
Marek Potsinok – Erik Potsinok – Konsta Keteli
Oskari Utriainen – Kasper Tarvainen – Emil Kangasniemi

Joona Lehmus – Niko Minkkinen
Jani Siekkinen – Kimi Kuusela
Mikko Lahtinen – Tony Tuupanen
Topias Mäntylä

Juho Helander (Faustas Nauseda)

Vaihtoehdot: Valtteri Lahtinen (kh), Joonas Parviainen (kh), Juuso Kekarainen (lh), Rrahim Curri (lh), Tino Aunala (p), Aaro Kesäjärvi (p), Ilmari Karhapää (p)



Viime kausi:

Valmentaja Sami Ryhänen sai kenkää jo lokakuussa ja tilalle nousi kakkosvalmentaja Niko Raiskio. KeuPa oli koko kauden ajan lähes jokaisessa pelissä vastustajaa perässä ja altavastaajana. Omissa soi, maalinteko oli vaikeaa ja erikoistilanteissakin joukkue oli sarjan huonoimpia.

Maalivahti Eriks Vitolsin onnistuneet illat ja supertehokas hyökkääjäkaksikko Leo Ring-Joni Airo toivat kuitenkin sen verran voittoja, että KeuPa näytti menevän helposti säälipleijareihin. Seuran rahat olivat vähissä ja lopussa se tuntui heittävän hanskat ihan tarkoituksella tiskiin. Pelaajiaan menettäneen joukkueen kausi päättyi totaaliseen romahdukseen: KeuPa hävisi 11 viimeistä otteluaan ja putosi 11. sijalle.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Otto Jaatinen (h, KalPa U20), Julius Korjus (h, Hokki), Jesse Helander (h, Itävalta), Joona Lehmus (p, K-Vantaa), Faustas Nauseda (mv, Hokki)
- Leo Ring (h, KalPa/IPK), Joni Airo (h, Ranska), Arturs Andzans (p, HPK), Eriks Vitols (mv, JYP)

Harjoituspelit:

Pelasi kuusi tasaista harjoituspeliä. Hävisi runsasmaalisissa peleissä IPK:lle ja JoKP:lle, mutta voitti niukkamaalisissa peleissä IPK:n sekä kaksi kertaa Hermeksen. Varsinaisen peliajan maaliero 14-17. Oletettavasti vahvimmillaan myös sarjapeleissä silloin, kun peli pysyy tiukkana ja vähämaalisena.

Mahdollisuudet:

Karsintojen välttäminen olisi loistava suoritus. Se taitaisi kuitenkin vaatia KeuPan venymisen lisäksi myös jonkun muun seuran alisuorittamista.

KeuPan materiaali on jo nyt alkukaudesta leveämpi kuin missään vaiheessa viime kautta, joten samanlaista pelaajapulaa ei pitäisi olla edessä. Puolustuksessa riittää Mestis-tason peruspakkeja, jotka täyttävät ruutunsa. Hyökkääjistössä on hyvää kilpailua ja paljon nuoria pelaajia, joista osa on jopa varsin potentiaalisiakin.

KeuPa on usein muulloinkin ennakoitu sarjan häntäpäähän, mutta ollut sitten paljon odotettua vahvempi. Kun ei ole minkäänlaisia paineita, niin ei voi myöskään yllättää kuin ainoastaan positiivisesti.

Kenttäpelaajien osalta runko on vähintään samaa tasoa kuin aiemmilla kausillakin. Jos tähän nippuun löytyisi vielä jostain hyvä ykkösvahti, isoja minuutteja pelaava kärkipakki ja pari huippuluokan hyökkääjää, niin mahdollisuuksia voisi olla ihan mihin vaan.

Vähän kyllä vaan näyttää siltä, ettei moisia taivaan lahjoja ole luvassa JYPistäkään. Ainoana lainapelaajana mukana ollut Niko Minkkinen on kyllä ihan hyvä lisä joukkueeseen, mutta ei vastaa varsinaisten kärkivahvistusten tarpeeseen.

Uhkakuvat:

KeuPa taisi olla pelillisesti koko sarjan huonoin joukkue viime kaudella. Siinä ei ole sinällään mitään uutta. Keuruulaisten pärjääminen on perustunut jo monta kautta putkeen siihen, että ykköskenttä takoo tarpeeksi maaleja joissain peleissä ja muut vain sinnittelevät mukana.

Viime kaudella kaksikko Ring-Airo taisi olla mukana noin puolessa kaikista joukkueen maaleista. Toissa kaudella lainamies Mikko Perttu voitti Mestiksen pistepörssin ja Airo, Juuso Heikkilä ja vain osan kaudesta mukana ollut Rasmus Heljankokin latoivat kaikki yli 50 pistettä. Tätä ennen keupalaisista pistepörssin kärkisijoilla on nähty mm. Jaakko Heikkinen, Joonas Larinmaa ja Janne Kettunen.

Nykypelaajista Konsta Ketelin piste-ennätys Mestiksestä on 30 ja Miiro Linjalan 28 pistettä. Tästä on iso matka pistepörssin kärkisijoille.

Puolustus oli viime kaudella sarjan huonoin ja kapein. Viime kauden puolustuksesta on vieläpä kaksi kärkikenttien pakkia poissa. Leveyttä on vähän enemmän, mutta kärkiosaaminen puuttuu kokonaan. Maalivahtikaksikkokin on sarjan huonoin: kaksi viime kauden häntäpään jengin korkeintaan keskinkertaista varavahtia. Droppi viime kauden Vitolsiin on suuri.

Joukkueessa ei ole yhtään sellaista pelaajaa, jota soviteltaisiin ykköskenttään missään muussa joukkueessa. Valmennusryhmäkin on todella kokematon. Niko Raiskion näytöt ovat vielä antamatta ja tällä porukalla niitä voi olla vaikea antaakaan.

Arvio:

KeuPa jää ennakkovertailussa viimeiselle sijalle - ja vieläpä melko selvällä erolla. Se on joko heikoin tai yksi heikoimmista joukkueista ihan joka osa-alueella, eikä nähtävissä ole mitään erityistä vahvuutta tai jokerikorttiakaan.

Ilman merkittäviä vahvistuksia tai suuria yllätyksiä KeuPalla riittää tekemistä jo siinä, että se ei jäisi sarjassa ihan heittopussiksi. KeuPan onni on kuitenkin siinä, että sarjajärjestelmä tarjoaa monta mahdollista oljenkortta putoamisen välttämiseksi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
9. RoKi – mysteerien mysteeri

Evan Boucher – Jere-Matias Alanen – Jarkko Harjula
Antti Erkinjuntti – Liam Izyk – Kishaun Gervis
Eero Niemi – Tuomas Örn – Axel Blom
Veikka Hahl – Juho Heinonen – Tomi Alanko

Aleksi Pakaslahti – Ryan Nicholson
Jaako Manninen – Eemeli Virtanen
Adam Wolin – Antti Virtanen
Valtteri Haataja

Romi Huumonen (Kaj Saarinen)

Vaihtoehdot: Eetu Hyypiä (mv), Leevi Siira (p), Valtteri Lindroos (lh), Arttu Korsumäki (lh), David Livsics (kh)


Viime kausi:

Menestyksekkäämpien vuosien jälkeen viime kausi oli vaisu. Oliko se pettymys vai odotettu tulos, se riippuu sitten odotuksista. Joukkue ylsi kuitenkin suurin piirtein siihen, mikä sille oli mahdollistakin. Se oli läpi runkosarjan alemmassa keskikastissa ja sijoittui sijalle 8.

Säälipleijareista RoKi eteni helpohkosti jatkoon ja pisti puolivälierissäkin vielä ihan miehekkäästi hanttiin IPK:lle. Mestaruuteen asti edennyt IPK voitti ottelusarjan 4-2, mutta peräti kolme sen voitoista tuli vasta jatkoerissä.

RoKilla olisi ollut jo runkosarjassakin aineksia jonkin verran parempaan. Se oli peleissä useimmiten hallitseva osapuoli tasakentällisin pelatessa, mutta onnistumisprosentti jäi heikoksi kummassakin kenttäpäädyssä. RoKi joutui lisäksi pelaamaan enemmän alivoimaa kuin mikään toinen joukkue. Se otti jopa yli kaksinkertaisen määrän jäähyjä verrattuna sarjan vähiten jäähyilleeseen joukkueeseen.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Kishaun Gervais (h, ECHL), Evan Boucher (h, ECHL), Liam Izyk (h, NCAA), Veikka Hahl (h, Hokki), Ryan Nicholson (p, NCAA), Aleksi Pakaslahti (p, Itävalta), Kaj Saarinen (mv, HPK U20)
- Joonas Alanne (h, Saksa), Lauri Huhdanpää (h, Puola), Jaani Holopainen (h, ?), Matthew Barnaby (h, ECHL), Paavo Tyni (p, Unkari), Tom Grönblom (p, ?), Vilho Heikkinen (mv, ?), Samuli Tervo (mv, ?)

Harjoituspelit:
Pitikö iskukykynsä ihan tarkoituksella salassa? Pelasi vain ensimmäiset pelinsä kotimaisia vastustajia vastaan: tuloksena tappiot Kärpille ja Hokille. Sen jälkeen voitti neljä viimeistä peliään, mutta vastustajina olleet Narvik ja Boden eivät todennäköisesti kerro mitään RoKin iskukyvystä Mestiksessä. Kokoonpanotkin harjoitusotteluissa olivat kaukana optimista. Ei pelannut enää kaudenalusviikolla, vaan keskittyi harjoittelemaan. Hyvin poikkeava valmistautumisjakso kaikkiin muihin seuroihin verrattuna.

Mahdollisuudet:

Viime kauden piti olla uuden ajan alku, jonkinlainen opettelukausi valmentaja Sakari Salmelalle ja uudelleenrakennusta koko seuralle. Ei tainnut kuitenkaan mennä ihan näin: Salmela jatkaa peräsimessä, mutta joukkue meni lähes täysin uusiksi.

Salmelan osaamisesta ei voi viime kauden perusteella sanoa juuta eikä jaata, ja RoKi on muutenkin tämän kauden suurin mysteerijoukkue. Joukkueen runko on kohtalainen, mutta mahdollinen menestys riippuu hankintojen onnistumisesta.

Jos ulkomaalaisvahvistukset osoittautuvat huippuluokan pelimiehiksi, niin RoKi saa jalkeille kaksi kovaa kenttää. Mestiksessä on aiemmilla kausilla ylletty ihan kärkinelikkoon astikin pelkällä yhdellä superkentällä, riittävällä peruspelillä ja hyvällä maalivahdilla.

RoKilla on siis mahdollisuudet jopa menestyä.

Uhkakuvat:

Kaikki osa-alueet ovat enemmän tai vähemmän arvoituksia. Jos konkarihyökkääjät kärsivät loukkaantumisista ja ulkomaalaiset osoittautuvat flopeiksi, niin jäljelle ei jää oikein ketään.

Alakerran arvoitukset eivät ole ihan yhtä kriittisiä, mutta ratkaisevat paljon nekin. Puolustuksessa riittää perusosaamista Mestis-tasolle, mutta onko uusista hankinnoista kärkipakeiksi? Nuoret maalivahdit Huunonen ja Saarinen pystyvät pelaamaan Mestiksessä, mutta lähtökohtaisesti he muodostavat yhden sarjan heikoimmista kaksikoista. Kummallakaan ei ole näyttöjä ykkösvahtitasosta.

RoKi päästi viime kaudella neljänneksi eniten maaleja. Omiin meni joka ottelussa keskimäärin 1,5 maalia enemmän kuin sarjan kärkijoukkueille. Tällaisilla päästettyjen maalien määrällä on oikeastaan mahdotonta sijoittua ainakaan sarjataulukon puolivälin paremmalle puolelle.

Mikä on RoKin taloudellinen tilanne? Onko kaikki laitettu likoon jo nyt, vai onko sukan varressa vielä rahnua pahan päivän varalle? Luultavasti joukkueeseen joudutaan tekemään kauden aikana muutoksia. Veikkaan, että viimeistään keväällä Rovaniemellä pelaa ainakin joku uusi maalivahti.

RoKilla on mahdollisuudet myös flopata.

Arvio:

Voimasuhdearvion mukaan todennäköisimpiä olisivat sijat 8-9. Kaudesta voi tulla vaikea, mutta toisaalta joukkueessa on erittäin paljon sellaista X-faktoriakin, mikä voi mahdollistaa myös melkoisen yllätyksen.

Hankintojen osumisen lisäksi menestykseen vaadittaisiin kuitenkin myös ennemmin pientä yli- kuin alisuorittamista – toisin kuin viime kaudella. RoKille tehtiin viime kaudella maaleja helpommin kuin olisi pitänyt. Sen PDO-lukema oli koko sarjan huonoin. Yhden kauden otannalla tämä voi mennä vielä huonon tuurin piikkiin, mutta jos alisuorittaminen jatkuu edelleen, niin Salmelan pelikirjassa täytyy olla jotain pielessä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
8. Hokki – kadonneen ilon metsästäjät

Kasperi Heinänen – Arturs Homjakovs – Arturs Karasa
Janne Jokinen – Kie Vähäkangas – Topias Kaski
Rinalds Vutkevics – Juuso Fagerström – Jere Jokinen
Juuso Aaltonen – Jere Ohtonen – Lenni Suutari

Topi Heiskanen – Joel Mykkänen
Samu Koskenkorva – Eeli Lehtinen
Samu Romakkaniemi – Jimi Enckell
Atte Rajala

Zach Stejskal (Eetu Nieminen)

+ viime hetken Lukko-laina Oliver Suni (lh) jonkun ketjun laidalle
Vaihtoehdot: Arttu Kuivas (p), Samppa Kemppainen (kh), Nooa Tuomainen (kh), Aleksi Pellikka (lh)


Viime kausi:

Hokki-faneille ei tarjottu viime kaudella pienintäkään aihetta iloon. Joukkue jäi hännille heti tappiollisten ensikierrosten jälkeen, eikä kampeaminen karsintaviivan yläpuolelle näyttänyt missään vaiheessa edes todennäköiseltä. Sarjan kokenein valmentaja Pasi Räsänen sai kenkää tammikuun alussa ja tilalle nousi kakkosvalmentaja Antti Halonen, mutta sekään ei tuonut merkittävää parannusta.

Hokin onnena olivat kuitenkin suuret tasoerot. Runkosarjan selväksi jumboksi jäänyt FPS oli vielä paljon Hokkiakin huonompi. Kainuulaiset välttivät suoran putoamisen kukistamalla karsinnoissa FPS:n ilman suurempia vaikeuksia (4-1). Karsintojen toisessa vaiheessa Suomi-sarjan mestari Nokian Pyry kaatui puhtaasti 4-0.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Zach Stejskal (mv, NCAA), Arturs Homjakovs (h, Latvia), Rinalds Vutkevics (h, Latvia), Arturs Karasa (h, Latvia), Jere Jokinen (h, TPS), Samu Koskenkorva (p, Hermes)
- Tuomas Komulainen (h, ?), Samu Pyykkönen (h, ?), Jiri Parviainen (h, Ketterä), Veli-Matti Tiuraniemi (p, ?), Jesper Henriksson (p, Puola), Tomi Niku (p, ?)

Harjoituspelit:

Viisi peliä jyrkästi laskusuuntaisella käyrällä. Ensimmäisistä peleistä voitot RoKista (3-1) ja JoKP:sta (0-5), mutta loput kolme peliä se hävisi selvästi: IPK:lle 4-1 ja 1-6 sekä JoKP:lle 0-3. Pelaajistossa oli harjoituspeleissä vaihtuvuutta ja puutteita, eikä Hokki onnistunut löytämään vielä niiden aikana vakiintuneita kentällisiä. RoKia lukuun ottamatta vastustajat olivat kuitenkin ns. kovemmasta korista, eli ei kannata huolestua suuresti vielä näistä tuloksista.

Mahdollisuudet:

Köyhä ei voi mennä markkinoille ja poimia jokaisesta toripöydästä parhaita päältä, vaan on tyydyttävä siihen, mitä käytössä olevalla rahalla saa ja oltava luova. Viime kaudella Hokki satsasi luotettaviksi ajateltuihin kärkipakkeihin ja jätti kaikki muut osastot oman onnensa nojaan. Ei toiminut.

Nyt seura on lähtenyt kokeilemaan rohkeasti ja on ottanut riskejäkin. Ulkomaalaisten – ykkösvahti Stejskalin sekä latvialaishyökkääjien – varassa on paljon. Tykkään tästä asenteesta. Joko Hokki on onnistunut hankinnoissaan, tai sitten se kaatuu saappaat jalassa ja kaikkensa yrittäneenä.

Stejskal saattaa olla tosi kova luu. Hän lienee myös Hokin suurin, mahdollisesti jopa ainoa, varsinainen vahvuus ja voi jo lähes yksin riittää nostamaan kajaanilaiset pudotuspeleihin.

Uhkakuvat:

Hokilla oli viime kaudella suuria vaikeuksia päästä maalipaikoille ja vielä vaikeampaa oli pistää kiekkoa sisään. Joukkueen laukaisutehokkuus oli koko sarjan huonoin ja vain FPS teki vähemmän maaleja kuin Hokki (115).

Nyt on paljon sen varassa, että Homjakovs loisi paikkoja ja nuoret maanmiehensä laittaisivat lättyä pussiin. Mutta Hokin hyökkäysvoima lienee sarjan heikoimpia jopa siinäkin tapauksessa, että latvialaiset onnistuisivat.

Alakerrassa on puolestaan ehkä liiankin paljon Stejskalin onnistumisen varassa. Puolustus ei ole varsinaisesti onneton, mutta sarjan kokemattomin ja mielestäni myös heikkotasoisinkin se kuitenkin on. Pakistosta puuttuu niin kärkimiehet kuin varmat runkomiehetkin: ainoastaan Samu Koskenkorva on pelannut useamman kauden Mestiksessä.

Materiaali on kapeahko, etenkin kun useita joukkueen pelaajia on armeijassa.

Arvio:

Hokin mahdollisuudet ovat muutaman kärkihankinnan onnistumisten varassa. Niin sanottua nukkuvaa potentiaalia ei kuitenkaan ole paljoakaan, eli en näe Hokissa mahdollisuuksia mihinkään suureen yllätykseen, vaikka kärkipelaajat onnistuisivatkin. Parhaimmillaan se voi kuitenkin päästä pudotuspeleihin pitkästä aikaa.

Todennäköisesti Hokki kisaa RoKin tai jonkun muun kanssa tiukasti sijasta 8. Mutta jos kaikki ei mene nappiin kärkipelaajien kanssa, niin karsintoihin joutuminen saattaa tälläkin kaudella varmistua jo hyvissä ajoin ennen runkosarjan päätöskierroksia.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
7. Kiekko-Vantaa – ei lohi keväisin kudi

Okko Kangasniemi – Erkka Seppälä – Niclas Tenhovuori
Santeri Peltola – Olli Maansaari – Niklas Nordgren
Mikael Menna – Roope Turunen – Ville Sivonen
Veeti Kuhta – Miko Rautama – Perttu Iso-Kuortti

Atso Lehtinen – Anton Niemeläinen
Jaakko Haarti –Aku Alho
Joona Vainio – Topi Vuori
Ville Rautiala

Juuso Helomaa (Kalle Varis)

+ viime hetken ässälaina Verneri Hellman (p) luultavasti pelaavaan kuusikkoon
Vaihtoehdot: Oliver Holttinen (p), Ron Gustafsson (lh), Eetu Tiusanen (lh)


Viime kausi:

Tylytin ennen viime kauden alkua, että Kiekko-Vantaa on ollut viime vuodet vain osallistumassa sarjaan, ja jatkaa edelleen samalla linjalla. Ja justiinsa niin siinä kävikin. Santeri Hartikainen, Okko Kangasniemi ja Niklas Nordgren olivat sarjan tehokkaimpia hyökkääjiä. Silti joukkue onnistui jättämään tasapaksun ja mitättömän kuvan itsestään.

Kiekko-Vantaa sijoittui runkosarjassa sijalle 9. ja jäi selväksi kakkoseksi RoKille säälipleijareissa. Kärkimiehet toivat voittoja runkosarjassa, mutta varsinaiseen menestymiseen joukkueelta olisi vaadittu parempaa kokonaistasoa. Kiekko-Vantaa oli viime kaudella sarjan huonoimpia erikoistilanteissa.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Erkka Seppälä (h, Jokerit), Niclas Tenhovuori (h, Jokerit), Roope Turunen (h, Ketterä), Atso Lehtinen (p, Jokerit), Jaakko Haarti (p, Ruotsi-3), Aku Alho (p, Puola), Kalle Varis (mv, SaiPa U20)
- Santeri Hartikainen (h, HIFK), Totte Moberg (h, Italia), Joona Lehmus (p, KeuPa), Matias Lentämäki (p, ?), Oliver Tuhkanen (p, TuTo)

Harjoituspelit:

Paljon poissaoloja ja kentälliset vaihtuivat pelistä toiseen. Oli ehkä ahnehtinut liian kovia vastustajiakin vastaansa, eli onnistumisen tunteet jäivät varsin vähiin. Voitti ensimmäisessä harjoituspelissä komeasti Jokerit, mutta hävisi kaikki loput: ensin revanssipelin Jokereille ja sen jälkeen myös tuplapelit Ketterää ja TuToa vastaan. Maaliero kuudesta pelistä oli 16-25. Pelit olivat siis melko runsasmaalisia, mutta omiin meni ihan liikaa.

Mahdollisuudet:

Kiekko-Vantaassa on paljon jatkuvuutta, mutta myös sopivasti uutta. Joukkue näyttää hieman viime kautta vahvemmalta. Ehkä.

Jatkuvuutta edustaa nyky-Mestiksen pitkäaikaisin päävalmentaja Jani Manninen sekä kärkihyökkääjät. Vaarallisia tehopelaajia riittää jaettavaksi kahteen ketjuun, tosin kumpikin näistä ketjuista jää hieman vajaaksi. Joukkueessa on kuitenkin nyt viime kautta enemmän potentiaalisia ehdokkaita kärkiketjuihin.

Sen sijaan puolustus meni täysin uusiksi. Nykyinen pakisto on vähintään ok – mahdollisesti jopa hyvä, jos kärkipelaajat pysyvät ehjinä ja nousevat vaikeiden kausiensa jälkeen takaisin parhaalle tasolleen.

Maalivahtikaksikko on sarjan tasaisimpia. Kummallakin nuorista molareista on ainakin kohtuulliset mahdollisuudet pelata jopa hyvän tason Mestis-ykkösvahtina.

Uhkakuvat:

Supistuneessa sarjassa on vähemmän ns. helppoja pelejä kuin vielä viime kaudella. FPS:n ja KooVeen kaatamiseen saattoi riittää ykkösketjun henkilökohtaiset suoritukset, mutta kärkijoukkueita vastaan koko joukkueen on onnistuttava 60 minuutin ajan.

Hyökkäyksen kovimmat nimet ovat joka tapauksessa tälläkin kaudella avainroolissa ja Vantaalla saadaan toivoa kädet ristissä, että he pysyvät terveinä. Joukkueen runko on hyvä, mutta ihan ykköstonteille ei löydy paikkaajia.

Maalivahdeissa on potentiaalia, mutta kaksikko on myös koko sarjan kokemattomin. Kiekko-Vantaa tuskin kaatuu maalivahteihinsa, mutta ei ole mitään takeita siitä, että kummastakaan olisi voittavaksi vahdiksi.

Viime kaudella kokoonpanomuutokset sotkivat peliä. Harjoituspeleistä päätellen sama arpominen jatkuu edelleen. Syyspuoliskon aikana voi vielä sotkea ja kokeilla, mutta kevätkauden käynnistyessä paketti pitäisi saada kasaan.

Arvio:

Kiekko-Vantaa on kahdeksan sakissa, mutta siinä se – jälleen kerran. Onko valmennuksen tuoma jatkuvuus plussa vai miinus? Ainakaan viime kausien aikana joukkue ei ole mennyt yhtään millään tavalla eteenpäin.

Mitään suurta muutosta ja sen myötä menestystä ei ole ennustettavissa nytkään. Kiekko-Vantaa löytynee tasaisesta alemmasta keskikastista, eli sijoilta 5-8. ja sen pudotuspelikevät jää todennäköisesti lyhyeksi myös tällä kertaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
6. JoKP – iloiselta evakkoretkeltä kotia kohti

Joonas Lohisalo – Noah Kane – Ivo Sedlacek
Niklas Meriläinen – Oula Uski – Joni Taskula
Valtteri Vaittinen – Jonne Brygger – Adam Dvorak
Jasper Viitala – Niilo Suvanto – Patrick Isiguzo

Niko Liiri – Milan Horvath
Atte Lehikoinen – Kasper Mäenpää
Juho Juvonen – Niklas Grönlund
Onni Lauri

Juho Markkanen (Juho Ahopelto)

+ viime hetken vahvistus Jerkko Rämö (p) kärkirooliin
Vaihtoehdot: Rastislav Elias (mv), Vertti Svensk (p), Riku Vähäniitty (h)


Viime kausi:

Kiekko-Pojat oli (IPK:n mestaruuden ohella) viime kauden suurin yllättäjä. Minä dumasin nimettömän ja kokemattoman joukkueen yhdeksi kaikkien aikojen heikoimmista joukkueista Mestiksessä, enkä ollut läheskään ainoa. Kun vielä runkosarja-avauksessakin tuli turpiin tylysti 9-3 ja koko kausi tulisi menemään vieraissa nurkissa, niin korvissa soi Via Dolorosa.

Vaan nuo ovelat pohjoiskarjalaisethan läpsäyttivätkin sekä minua että monia muita sultsinalla poskelle. Joukkue sai kaudelle hyvän alun ja samalla myös hyvän hengen päälle. Ykköskenttä oli tehokas, junnuvahti Vinni torjui hyvin ja kaikki muutkin täyttivät oman ruutunsa.

JoKP haali jo alkukauden aikana pisteitä plakkariinsa sillä tahdilla, että joutumisesta karsintoihin ei ollut missään vaiheessa todellista riskiä. Kärkipelaajien kova kuormitus näkyi lopulta ymmärrettävästi ja kevätpuolisikolla väsyneemmältä vaikuttanut joukkue putosi sarjataulukossa sijalle 7. Säälipleijareissa kaatui KooVee ja puolivälierissäkin joensuulaiset onnistuivat säikäyttämään Ketterää yhdellä voitolla.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Noah Kane (h, ECHL), Oula Uski (h, Saksa-3), Jonne Brygger (h, RoKi), Jani Taskula (h, Ketterä), Joonas Lohisalo (h, SaiPa), Niko Liiri (p, Ketterä), Jerkko Rämö (p, Hermes)
- Kristjan Kombe (h, KalPa), Miska Hattunen (h, IPK), Osku Koivistoinen (h, ?), Eppu Karuvaara (h, Saksa), Emil Vinni (mv, HIFK)

Harjoituspelit:

Pelillisesti ailahtelevaa ja sekavaa, mutta tuloksellisesti harjoituspelit menivät hyvin. Piti sekä Hermeksen että Hokin kertaalleen nollilla ja voitti reilumpimaalisissa peleissä KeuPan ja Ketterän. Kärsi myös yllättävän 0-5-kotitappion Hokille. Jonkun verran poissaolijoita, mutta sai kasattua rungon ketjuille. Uskoisin, että valmistautumisjakso oli onnistunut.

Mahdollisuudet:

Joukkue on vahvistunut jokaisella osa-alueella. JoKP on ollut monena vuonna yhden yksittäisen huippukenttänsä varassa. Nyt kakkoskenttäänkin on kilpailua 30+ pisteen pelaajista, ja sentteritilanne on sen verran hyvä, että edes ykkössentteriksi hankitun Noah Kanen floppaaminenkaan ei olisi katastrofi.

Pakisto on huomattavasti kovempi kuin viime kauden noviisimiehistö. Jerkko Rämön sopimuksen myötä joukkue saa kasaan ihan kelvollisen ja suhteellisen monipuolisen kuusikon, vaikkei kärkiseurojen vahvuista kuitenkaan.

Maalivahtitilanne on tällä hetkellä hieman sekava, mutta kelpo vaihtoehtoja riittää näillä näkymin niin, että mitään hätää ei pitäisi olla. Markkanen aloittaa maalilla, Eliaksen on tarkoitus tulla jossain vaiheessa lainalle HIFK:istä ja Ahopelto täyttää varamiehen paikan.

Uhkakuvat:

Viime kauden saavutus saattaa helposti hämätä. Karjalainen sai materiaalista irti maksimaalisen ja edistyneiden tilastojenkin perusteella voi sanoa, että JoKP saattoi saalistaa enemmän pisteitä kuin sen olisi kuulunut.

Nyt on vähän toinen tilanne, eli JoKP ei lähde tähän kauteen altavastaajana, jolla ei ole mitään hävittävää. Joensuussa odotetaan joukkueen pärjäävän. Onko odotuksia liikaakin?

Kiekkoväelle ennestään tuntematon valmentaja Kasper Vuorinen on mielenkiintoinen mahdollisuus, mutta samalla myös suurin uhka joukkueessa. Tällä taustallaan hän voi olla joko todellinen taikuri tai sitten silkka katastrofi.

Pieni riski on myös joukkueen kapeudessa. Jos porukasta putoaa parikin laitahyökkääjää pois, niin tilalle joudutaan nostamaan junnuja. Myöskään puolustuksessa ei ole kunnollista kilpailua tai reserviä.

Arvio:

JoKP joutuu aloittamaan myös tämän kautensa vieraissa. Runkosarjasta on pelattu melkein puolet, kun remontoitu kotiluola avautuu joulukuussa. Alkukausi olisi sinniteltävä, jotta mahdollisuudet eivät olisi mennyttä jo siihen mennessä.

JoKP kuuluu ennakkoarviossa tasaiseen alempaan keskikastiin. Sekä valmennuksessa että ulkomaalaispelaajissa on kuitenkin sellaisia isohkoja mysteereitä, että tarkkaa sijoitusta ei uskalla edes veikata. Todennäköisimpiä lienevät sijat 5-6, mutta mahdollisuuksien haarukka on tätä laajempi.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
5. Hermes – uuden komentajan haaste

Valtteri Karnaranta –Jesse Viskari –Eetu Mäki
Kalle Matikainen –Aatu Laakso –Eemeli Takala
Jonatan Lempiäinen –Eerik Kantola –Maks Mikkola
Akseli Ulvila –Riku Uusikartano –Topi Puikkonen

Jeremi Wehmas –Jerkko Virtala
Veikka Kärjä –Oskari Lahtinen
Janne Peltonen –Eetu Heikkilä
Eemeli Saari

Visa Vedenpää (Jesse Haukka)

+ poissaolijoiden paikalla Luka Tiihonen (p), Atte Karppinen (lh) ja Valtteri Savolainen (lh)

Vaihtoehdot: Veeti Kilpeläinen (p), Elliot Cederberg (p), Otto Pasonen (kh), Jerry Sammalisto (kh), Arttu Heikkilä (lh), Joel Jääskeläinen (lh)


Viime kausi:

Mennyt kausi ja oikeastaan koko Tuukka Poikosen aika Kokkolassa meni jopa jonkun verran yläkanttiin. Joukkueella oli toimiva ja tunnistettava pelisysteemi, jolla se saavutti pelaajamateriaalia parempia tuloksia. Viime kauden otteissa oli ailahtelua, mutta Hermes otti runkosarjassa kuudennen sijan ja pelasi pudotuspeleissä aiempaa tiiviimmin.

Puolivälierissä Hermes kaatoi Jokerit kypsällä esityksellä Jokerit 4-2. Finaalipaikkakin jäi vain yhden voiton päähän, mutta IPK vei välieräsarjan kaksi viimeistä peliä. Pettyneiden kohtaamisessa Kiekko-Espoo voitti pronssit.

Parhaiten Hermeksellä toimi maalinteko. Joukkue teki enemmän maaleja (180) kuin esimerkiksi Jokerit, Kiekko-Espoo tai TuTo. Tosin omiinkin meni sitten selvästi enemmän maaleja kuin varsinaisilla kärkijoukkueilla meni. Myös erikoistilanteet sujuivat kaksijakoisesti: ylivoimalla Hermes oli sarjan toiseksi tehokkain, mutta alivoimalla huono. Erikoistilanteita oli tosin vähemmän kuin minkään muun seuran peleissä.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Eetu Mäki (h, Ranska), Jesse Viskari (h, Ketterä), Valtteri Karnaranta (h, Ässät U20), Jeremi Wehmas (p, Jokerit), Atte Karppinen (Unkari/Ruotsi-3)
- Topias Liljamo (h, TuTo), Arttu Lausniemi (h, Jokerit), Sisu Yliniemi (h, Kärpät), Santeri Sulku (h, IPK), Eero Klintrup (h, SaiPa), Aapo Ahola (p, Puola), Ernests Osenieks (p, IPK), Jerkko Rämö (JoKP)

Harjoituspelit:

Maalinteon kanssa oli jopa huolestuttavan suuria vaikeuksia, jotka eivät selity pelkästään muutaman kärkihyökkääjän poissaoloilla. Kausi käynnistyi isonumeroisella voitolla Suomi-sarjavastustajasta, mutta sen jälkeen Mestis-seuroja vastaan oli vaikeaa. Se ei tehnyt yhdessäkään näissä viidessä pelissään kuin korkeintaan yhden maalin varsinaisella peliajalla.

Mestis-vastustajistaan Hermes voitti ainoastaan IPK:n, ja senkin vasta jatkoajalla. Tappiopeleissään se kohtasi Ketterän, JoKP:n ja kaksi kertaa KeuPan. Oma pää sentään piti ihan kelvollisesti, mutta paljon jäi vielä parannettavaa. Siitäkään ei ehkä ole apua, että osa pelaajista hyppää kehiin vasta sarja-avauksessa ja kentälliset menevät sen myötä väkisinkin ihan uusiksi.

Mahdollisuudet:

Pelaajamateriaalinsa puolesta Hermeksellä on periaatteessa kaikki mahdollisuudet olla jopa yksi kärkijoukkueista – tai ainakin ihan uskottava musta hevonen.

Visa Vedenpää voi olla koko sarjan paras maalivahti, eikä Jesse Haukkakaan ole mikään pelkkä hätävaramies. Kaksikko on joko sarjan paras tai vähintään parhaita, jos Vedenpää saa pelata koko kauden Kokkolassa.

Puolustus on mennyt täysin uusiksi. Viime kauden maalimääriä ajatellen voi olla ihan hyväkin juttu, että joukkueen kärkipuolustajat ovat nyt vähän toisentyylisiä pelaajia kuin viime kaudella. Muutama varman pelaajan lisäksi alakerrassa on tasainen nippu sellaisia nuoria, joilla on mahdollisuus ottaa isoakin roolia.

Hermeksessä on usein lähdetty kauteen nuorella ja nimettömällä hyökkäyskalustolla, jossa sitten niin kärppälainat kuin jotkut muutkin ovat aina yllättäen nousseet pistepörssin kärkinimiksi. Tällekin kaudelle löytyy näitä potentiaalisia pelaajia, mutta etenkin laitahyökkääjissä on nyt myös useita hyviä Mestiksessä jo tasonsa näyttäneitä ”varmoja” pisteruiskuja.

Uhkakuvat:

Suurin arvoitus löytyy penkin takaa. Simo Liukka on sarjan ainoa puhdasverinen tulokasvalmentaja. Joukkueessakaan ei ole menestymään tottuneita, johtavia, kokeneita pelaajia, jotka ottaisivat ohjat käsiinsä, jos valmennuksesta ei ole siihen.

Joukkueesta puuttuu selvät kärkipakit. Esimerkiksi Aapo Aholalla oli viime kausina iso rooli ylivoiman onnistumisessa. Myös sentterikalusto näyttää arvoitukselliselta ja ainakin kärjen osalta hyvin ohkaiselta.

Jotenkin jännä juttu onkin, että Hermeksen ykkössentterinä aloittaa edelliskaudet pakkina pelannut Viskari ja yhtenä kärkipakeista Kärjä, joka puolestaan aloitti vielä viime kauden hyökkääjän tontilta…

Harjoituskausi ei vakuuttanut ja joukkue starttaa kauden enemmän tai vähemmän repalaisena. Sivussa on mahdollisesti jopa kentällisen verran tärkeitä pelaajia. Viime hetken avut Atte Karppinen, Valtteri Savolainen ja Luka Tiihonen ovat hyviä paikkaajia, mutta optimitilanteessa ketjut ja kentälliset olisivat tulleet toisille tutuiksi jo harjoituspeleissä, eikä vasta tositoimissa.

Arvio:

Hermeksen kauteen tulee luultavasti mahtumaan sekä vahvoja että vaikeita jaksoja. Jo ihan alkukausi lienee haastava paikka näistä lähtökohdista.

Joukkueen sijoitusta onkin todella vaikea arvioida. Todennäköisesti Hermes on tasaisessa keskikastissa. Jos kaikki kuitenkin loksahtaa kohdilleen, niin aineksia voi olla jopa mitalisuosikiksi. Toisaalta taas riski nihkeästä alusta ja sarjan häntäpäähän jumittumisestakin on ihan realistinen.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
4. TuTo – Virtasen toinen (vai viimeinen?) mahdollisuus näyttää

Miku Ronkainen –Karri Forsblom – Mikko Haaparanta
Topias Liljamo – Juha Rautiainen –Samu Markkula
Elias Koponen – Akseli Pennanen – Joona Korhonen
Väinö Sirkiä – Niko Himmanen – Valtteri Virtanen

Roope Reini – Jesse Vuorela
Julius Reini – Oliver Tuhkanen
Henri Hietala – Mikael Tapio
Frans Kulmala

Emil Vuorio (Jani Lampinen)

Vaihtoehdot: Leevi Mäkelä (mv), Niclas Karjalainen (p), Tuukka Hietamäki (kh), Eevert Eloranta (h), Jan Shikera (lh), Santeri Virta (lh)


Viime kausi:

Pelaajamateriaalinsa puolesta TuTo oli jo kauteen lähdettäessä yksi sarjan kovimmista nipuista, mutta kokematon Jonne Virtanen valmentajana arvelutti. Kausi ei alkanutkaan ruusuisesti: TuTo voitti seitsemästä ensimmäisestä pelistään vain yhden.

Turkulaisilla oli harmia loukkaantumisista, mutta niin oli kaikilla muillakin, eli vaikeaa alkukautta ei voi paeta niiden taakse. Joukkueella ei ollut selkeää toimivaa pelitapaa ja maalinteko tökki pahasti. IPK teki runkosarjassa peräti 60 maalia enemmän kuin TuTo, jolla oli kuitenkin useamman ketjun verran nimimiehiä riveissään.

Kauden edetessä TuTo petrasi hurjasti. Pelaamisen tasokin parani kyllä, mutta iso osa nousussa oli myös joukkueeseen kesken kauden hankituilla lukuisilla merkittävillä lisävahvistuksilla. TuTo kiipesi runkosarjassa lopulta sijalle 5. ja nousi puolivälierissäkin Kiekko-Espoota vastaan tasoihin 3-0-tilanteesta, mutta hävisi sitten ottelusarjan seiskapelin.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+Miku Ronkainen (h, Ketterä), Mikko Haaparanta (h, Ketterä), Elias Koponen (h, KalPa), Joona Korhonen (h, Jokerit), Topias Liljamo (h, Hermes), Samu Markkula (h, KooVee), Julius Reini (p, HPK), Roope Reini (p, Ranska), Oliver Tuhkanen (p, K-Vantaa), Henri Hietala (p, SaiPa)
- Miika Tiihonen (h, Sport), Joel Kerkkänen (h, Sport), Turo Asplund (h, ?), Oskari Siiki (h, Italia), Simon Suoranta (h, Ranska), Julius Vähätalo (h, ?), Juho Virtanen (h, VG-62), Onni Korkka (p, Lukko), Mikke Levo (p, ?), Miika Heiskari (p, ?), Jere Karlsson (p, ?), Jere Huhtamaa (mv, Sport)

Harjoituspelit:

TuTo on harjoituskauden mestari. Joukkue voitti kaikki kahdeksan harjoituspeliään suorastaan murskaavalla maalierolla 40-12. Suuri osa peleistä oli tosin ihan höpötason vastustajia vastaan. Iso voitto Jokereista (7-2), Allsvenskan-seura Tingsrydin kaataminen rankkareilla sekä viimeistelyharjoituksena kaksi peräkkäisten päivän voittoa Kiekko-Vantaasta sen sijaan ovat lupauksia herättäviä suorituksia. Rotaatiota ja pelaajaliikennettäkin oli aika paljon, mutta myös selkeitä rooleja ja tutkapareja löytyi.

Mahdollisuudet:

TuTo haluaa hallita pelejä ja määrätä niiden tahdin. Pelaajamateriaali myös riittää tähän.

Turkulaisilla saattaa olla kasassa jopa koko sarjan paras laitahyökkääjistö. Siitä löytyy niin kokemusta kuin nuoria mahdollisia läpimurtopelaajia. Esimerkiksi Jokereista siirtynyt Sirkiä ja harjoituspelit missannut Valtteri Virtanen mahtuivat minun ”kentällisissäni” vasta nelosketjuun, mikä kertoo melkoisesti osaston laajuudesta.

Myös monipuolinen puolustus on sarjan parhaita, ellei paras. Penkille on jäämässä melkeinpä väkisinkin joku sellainen pelaaja, joka oli vielä viime kaudella liigaringissä mukana.

Ja entäs sitten maalivahdit? TuTon kaksikko on parempi kuin millään toisella seuralla kauteen lähdettäessä on. Sekä Vuorio että pätkäpestillä mukana oleva Lampinen ovat jo ehtineet loistaa Mestiksessä, vaikkei kumpikaan olekaan vielä lunastanut ykkösvahdin paikkaa koko kaudeksi.

Pelaajista TuTon menestys ei siis jää ainakaan kiinni.

Uhkakuvat:

Jonne Virtasella on paljon näytettävää. Hänellä on kasassaan ihan mestaruustason joukkue ja mentorina liigavalmentaja Pekka Virta. Nyt penkin takaa ei kaivata pelletemppuja vaan oikeaa työtä ja joukkueen johtamista.

TuTon rajusti uudistuneesta joukkueesta ovat nyt poissa kaikki tutut liiderit: Juho Virtanen, Mikke Levo ja viime kauden liigakonkarit. Löytyykö joukkueesta johtavia pelaajia?

Pelaajamateriaalin osalta ainoa kysymysmerkki on sentterien riittävyys. Kauteen voi lähteä kyllä tällä porukalla, mutta koko kauden läpivientiä ajatellen materiaali on auttamatta liian kapea.

Arvio:

Kaikki muu kuin neljän parhaan joukkoon yltäminen olisi tällä miehistöllä jonkinlainen pettymys. Mahdollista se kuitenkin on, sillä minulla ei ole edelleenkään luottoa Virtasen valmennustaitoihin.

Paljon riippunee fiiliksestä. Jos TuTo on saanut pidettyä harjoituspelien hyvän menon yllä, niin se voi olla tosi kova luu heti kauden alussa. Sarjan kärkeen päästessään se saattaa jauhaa samalla menolla jopa ihan päätyyn asti. Jos taas tämäkin kausi alkaa vaikeasti, niin kurssia voi olla vaikea kääntää muuten kuin valmentajaa vaihtamalla.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
4. TuTo – Virtasen toinen (vai viimeinen?) mahdollisuus näyttää

Miku Ronkainen –Karri Forsblom – Mikko Haaparanta
Topias Liljamo – Juha Rautiainen –Samu Markkula
Elias Koponen – Akseli Pennanen – Joona Korhonen
Väinö Sirkiä – Niko Himmanen – Valtteri Virtanen

Roope Reini – Jesse Vuorela
Julius Reini – Oliver Tuhkanen
Henri Hietala – Mikael Tapio
Frans Kulmala

Emil Vuorio (Jani Lampinen)

Vaihtoehdot: Leevi Mäkelä (mv), Niclas Karjalainen (p), Tuukka Hietamäki (kh), Eevert Eloranta (h), Jan Shikera (lh), Santeri Virta (lh)


Viime kausi:

Pelaajamateriaalinsa puolesta TuTo oli jo kauteen lähdettäessä yksi sarjan kovimmista nipuista, mutta kokematon Jonne Virtanen valmentajana arvelutti. Kausi ei alkanutkaan ruusuisesti: TuTo voitti seitsemästä ensimmäisestä pelistään vain yhden.

Turkulaisilla oli harmia loukkaantumisista, mutta niin oli kaikilla muillakin, eli vaikeaa alkukautta ei voi paeta niiden taakse. Joukkueella ei ollut selkeää toimivaa pelitapaa ja maalinteko tökki pahasti. IPK teki runkosarjassa peräti 60 maalia enemmän kuin TuTo, jolla oli kuitenkin useamman ketjun verran nimimiehiä riveissään.

Kauden edetessä TuTo petrasi hurjasti. Pelaamisen tasokin parani kyllä, mutta iso osa nousussa oli myös joukkueeseen kesken kauden hankituilla lukuisilla merkittävillä lisävahvistuksilla. TuTo kiipesi runkosarjassa lopulta sijalle 5. ja nousi puolivälierissäkin Kiekko-Espoota vastaan tasoihin 3-0-tilanteesta, mutta hävisi sitten ottelusarjan seiskapelin.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+Miku Ronkainen (h, Ketterä), Mikko Haaparanta (h, Ketterä), Elias Koponen (h, KalPa), Joona Korhonen (h, Jokerit), Topias Liljamo (h, Hermes), Samu Markkula (h, KooVee), Julius Reini (p, HPK), Roope Reini (p, Ranska), Oliver Tuhkanen (p, K-Vantaa), Henri Hietala (p, SaiPa)
- Miika Tiihonen (h, Sport), Joel Kerkkänen (h, Sport), Turo Asplund (h, ?), Oskari Siiki (h, Italia), Simon Suoranta (h, Ranska), Julius Vähätalo (h, ?), Juho Virtanen (h, VG-62), Onni Korkka (p, Lukko), Mikke Levo (p, ?), Miika Heiskari (p, ?), Jere Karlsson (p, ?), Jere Huhtamaa (mv, Sport)

Harjoituspelit:

TuTo on harjoituskauden mestari. Joukkue voitti kaikki kahdeksan harjoituspeliään suorastaan murskaavalla maalierolla 40-12. Suuri osa peleistä oli tosin ihan höpötason vastustajia vastaan. Iso voitto Jokereista (7-2), Allsvenskan-seura Tingsrydin kaataminen rankkareilla sekä viimeistelyharjoituksena kaksi peräkkäisten päivän voittoa Kiekko-Vantaasta sen sijaan ovat lupauksia herättäviä suorituksia. Rotaatiota ja pelaajaliikennettäkin oli aika paljon, mutta myös selkeitä rooleja ja tutkapareja löytyi.

Mahdollisuudet:

TuTo haluaa hallita pelejä ja määrätä niiden tahdin. Pelaajamateriaali myös riittää tähän.

Turkulaisilla saattaa olla kasassa jopa koko sarjan paras laitahyökkääjistö. Siitä löytyy niin kokemusta kuin nuoria mahdollisia läpimurtopelaajia. Esimerkiksi Jokereista siirtynyt Sirkiä ja harjoituspelit missannut Valtteri Virtanen mahtuivat minun ”kentällisissäni” vasta nelosketjuun, mikä kertoo melkoisesti osaston laajuudesta.

Myös monipuolinen puolustus on sarjan parhaita, ellei paras. Penkille on jäämässä melkeinpä väkisinkin joku sellainen pelaaja, joka oli vielä viime kaudella liigaringissä mukana.

Ja entäs sitten maalivahdit? TuTon kaksikko on parempi kuin millään toisella seuralla kauteen lähdettäessä on. Sekä Vuorio että pätkäpestillä mukana oleva Lampinen ovat jo ehtineet loistaa Mestiksessä, vaikkei kumpikaan olekaan vielä lunastanut ykkösvahdin paikkaa koko kaudeksi.

Pelaajista TuTon menestys ei siis jää ainakaan kiinni.

Uhkakuvat:

Jonne Virtasella on paljon näytettävää. Hänellä on kasassaan ihan mestaruustason joukkue ja mentorina liigavalmentaja Pekka Virta. Nyt penkin takaa ei kaivata pelletemppuja vaan oikeaa työtä ja joukkueen johtamista.

TuTon rajusti uudistuneesta joukkueesta ovat nyt poissa kaikki tutut liiderit: Juho Virtanen, Mikke Levo ja viime kauden liigakonkarit. Löytyykö joukkueesta johtavia pelaajia?

Pelaajamateriaalin osalta ainoa kysymysmerkki on sentterien riittävyys. Kauteen voi lähteä kyllä tällä porukalla, mutta koko kauden läpivientiä ajatellen materiaali on auttamatta liian kapea.

Arvio:

Kaikki muu kuin neljän parhaan joukkoon yltäminen olisi tällä miehistöllä jonkinlainen pettymys. Mahdollista se kuitenkin on, sillä minulla ei ole edelleenkään luottoa Virtasen valmennustaitoihin.

Paljon riippunee fiiliksestä. Jos TuTo on saanut pidettyä harjoituspelien hyvän menon yllä, niin se voi olla tosi kova luu heti kauden alussa. Sarjan kärkeen päästessään se saattaa jauhaa samalla menolla jopa ihan päätyyn asti. Jos taas tämäkin kausi alkaa vaikeasti, niin kurssia voi olla vaikea kääntää muuten kuin valmentajaa vaihtamalla.
Lampinen kun on vain korvaaja, niin pidemässä katsonnassa tuo maalivaahti tilanne hieman muutuu. Mutta jos hyökkäys ja puolustus + pelitapa muutetaan tarpeen mukaan, niin tiedä vaikka hyvää tulisi sillonkin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
3. Ketterä – voiko finaaliputki jatkua vieläkin?

Anri Ravinskis – Eetu Paasovaara – Juuso Jämsen
Joona Lankinen – Jesse Ruotsi – Elias Kaarela
Jimi Rönkkönen – Jiri Parviainen – Simo Heinonen
Eetu Santanen – Veikka Hämeenaho – Rasmus Ruusunen

Noel Pietilä – Jesper Rannisto
Jiri Pärssinen – Leevi Tanskanen
Aleksi Kenttämaa – Thomas Grönlund
Aapo Sarell

Severi Auvinen (Reima-Ville Roos)

Vaihtoehdot: Aleksi Niemi (p), Aleksi Akkila (h)


Viime kausi:

Ketterä on Mestiksen viime vuosien ylivoimaisesti menestynein joukkue. Viime kauden alla se ei kuitenkaan kuulunut useimpien veikkauksissa sarjan suurimpiin suosikkeihin. Aiempaa nuorempi ja nimettömämpi porukka yllätti ja oli sarjan kärkikastissa läpi kauden.

Ketterä hyödynsi paikkansa paremmin kuin mikään muu joukkue ja oli varma omassa päässä. Se teki toiseksi eniten maaleja ja päästi niitä vähiten. Ketterä sijoittui runkosarjassa kakkoseksi ja oli jälleen kerran vielä sitäkin parempi pudotuspeleissä.

Imatralaiset kaatoivat pudotuspeleissä ensin JoKP:n 4-1 ja välierissä hengettömän Kiekko-Espoon samoin numeroin. Finaalisarjankin Ketterä sai venytettyä seitsemänteen peliin.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Juuso Jämsen (h, K-Espoo), Jiri Parviainen (h, Hokki), Veikka Hämeenaho (h, Ässät U20), Simo Heinonen (h, KooKoo), Noel Pietilä (p, K-Espoo), Jiri Pärssinen (p, HPK), Severi Auvinen (mv, Ruotsi-3)
- Miku Ronkainen (h, TuTo), Mikko Haaparanta (h, TuTo), Akseli Mäkinen (h, KooKoo), Ossi-Petteri Jaakola (h, KooKoo), Aleksi Sinkkonen (h, HPK), Jesse Viskari (p, Hermes), Santeri Salmela (p, Jokerit), Riku Tuomola (p, Jokerit), Valtteri Viirret (p, IPK), Santeri Lipiäinen (mv, Tshekki)

Harjoituspelit:

Ketterä hävisi ensimmäisen pelinsä JoKP:lle 4-1, mutta sen jälkeen dieselmoottori lähti pörisemään. SaiPalle joukkue ei tänä vuonna pärjännyt, mutta nappasi voitot Hermeksestä, kaksi kertaa Kiekko-Vantaasta ja viimeisessä valmistavassa ottelussa myös Jokereista. Mestis-seuroja vastaan siis voitot 4-1 ja maalit 19-12. Joukkue joutui pelaamaan hyvin kapealla ringillä, mutta sen myötä ketjut vakiintuivat hyvin pitkälti jo varhaisessa vaiheessa ja pelaajat saivat keskenään paljon toistoja.

Mahdollisuudet:

Aika hölmö sitä pitäisi ihmislapsen olla, jos väittäisi, ettei Ketterä kuuluisi tälläkin kaudella mahdollisiin kärkipään seuroihin. Joukkue on uudistunut rajusti ja varmaan myös heikentynytkin, mutta tässä ei ole varsinaisesti mitään uutta imatralaisille. Juna on puksuttanut raiteillaan kaudesta toiseen, vaikka lasti ja kuski olisivatkin vaihtuneet.

Maalivahtikaksikolla on mahdollisuus olla sarjan parhaita. Joukkueesta löytyy muutenkin kärkiosaamista ja kokemusta, vaikkei ehkä yhtä paljon kuin kovimmilta kilpakumppaneilta.

Useimmat pelaajat ovat tupanneet menemään urallaan eteenpäin Imatralla. Tämä on ollut usein monivuotinen prosessi, mutta viime kaudella yllättävänkin moni tulokas nousi heti ensimmäisellä kaudellaan joukkueen kärkipelaajiksi. Samanlaisille stepeille olisi tilausta nytkin.

Ketterä pelasi harjoituspelit todella vakiintuneilla kokoonpanoilla – tosin sen pelaajaryhmäkin on niin kapea, että rotaatioon ei ollut oikein mahdollisuuksiakaan. Seuralla on kuitenkin hyvät suhteet mm. Kouvolaan, Mikkeliin ja Lappeenrantaan. Jos esimerkiksi joku Mestiksestä siirtynyt pelaaja ei onnistu valtaamaan pelipaikkaa liigajoukkueesta, niin luultavasti Ketterä on ainakin mahdollinen vaihtoehto. Simo Heinonenhan tulikin jo lainalle KooKoosta.

Uhkakuvat:

Materiaali on aivan liian kapea. Senttereitä riittää, mutta muuten pelipaikan Ketterä-hyökkäyksestä saa tällä hetkellä melkeinpä ihan vaan sillä, että osaa laittaa luistimet jalkaansa. Materiaali riittää hyvään ykköskenttään, mahdollisesti hyvään kakkoskenttään, luotettavaan kolmoskenttään, mutta vain nipin napin nelosketjuun.

Myös pakkikalusto on huomattavasti heikompi kuin mitä Ketterässä on totuttu näkemään. Ero muiden kärkiseurojen puolustuksiin on suuri. Aiemmin runkopelaajina pelanneiden pitäisi nyt tällä kaudella nousta kärkipakeiksi ja rotaatiopelaajien kiekkoilla 15-20 minuutin peliajalla runkomiehinä. Oikeastaan jokaiselta odotetaan siis aika isoa tasonnostoa, se ei ehkä onnistu ainakaan kaikilta ja saman tien.

Omanlaisensa arvoitus on myös valmennus. Janne Tuunanen yrittää taas toimia päävalmentajana. Aiemmat yrityksensä ovat päättyneet vaikeuksiin. Ketterässä taitaa kuitenkin olla vähän toisenlainen valmennuskulttuuri kuin muualla: päävalmentajan ei ehkä tarvitse kantaa paineita ja vastuuta samalla tavalla kuin seuroissa yleensä. Tämän takia olen itse hyvinkin luottavainen, että homma toimii, mutta vähintään pieni epävarmuus valmennukseen kuitenkin liittyy.

Arvio:

Loukkaantumissuma tai valmennuksen epäonnistuminen voisivat saada aikaiseksi jonkunlaisen romahduksen, mutta todennäköisesti Ketterä on neljän parhaan joukossa myös tämän kauden runkosarjassa.

Materiaali on kuitenkin sen verran kapea, että runkosarja tulee olemaan aiempaa pidempi ja raskaampi. Ketterä ei siis ole tällä kertaa parhaimmillaan keväällä, ellei se kykene hommaamaan uutta tuoretta verta riveihinsä kauden aikana.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
2. IPK – jäikö mestaruusjuhlista nälkä vai krapula?

Henri Knuutinen – Leo Ring – Jeremi Tammela
Joni Virolainen – Samuel Timonen – Santeri Sulku
Pekka Suhonen – Miska Hattunen – Veikka Halonen
Julius Vesaaja – Anton Sikorski – Mikko-Matti Paakkola

Hannes Häkkilä – Ernest Osenieks
Valtteri Viirret – Oskari Mikkonen
Robert von Gerden – Luukas Kallioinen
Tomi Leppänen

Oskari Parviainen (Olli Taimi)

Vaihtoehdot: Josi Kähkönen (p), Joona Lehtinen (kh), Santeri Suomalainen (h)


Viime kausi:

Veikkasin IPK:ta viime kauden alla sarjan mustaksi hevoseksi. Olin tehnyt niin monta kertaa aiemminkin, mutta tämä oli ensimmäinen kerta, kun hepo ei sortunut laukkaan, vaan ravasi ylväällä askelluksella alusta loppuun.

IPK teki eniten maaleja (205), pelasi sarjan parasta ylivoimaa ja maalivahtipelikin toimi. Se taisi olla runkosarjan ykkösenä ihan kauden alusta loppuun. Pudotuspeleissä IPK ei päässyt kuitenkaan helpolla. RoKi kaatui jatkoaikavoittojen myötä 4-2, Hermes 4-3 ja Ketterääkin vastaan sarja venyi seitsemään peliin. IPK:n mestaruuden voi siis sanoa olleen täydellä työllä ansaittu.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Santeri Sulku (h, Hermes), Miska Hattunen (h, JoKP), Jeremi Tammela (h, Tappara U20), Valtteri Viirret (p, Ässät), Hannes Häkkilä (p, Jokerit), Ernests Osenieks (p, Hermes)
- Ludwig Persson (h, Jukurit), Alex Berardinelli (h, Jukurit), Austin Alger (h, Slovakia), Juuso Heikkilä (h, SaiPa), Juuso Arola (p, Jukurit), Paavo Kohonen (mv, Tappara)

Harjoituspelit:

Ei hävinnyt varsinaisella peliajalla yhtään viidestä pelistään. KeuPa ja Hermes voittivat niukkamaalisissa peleissä jatkoajalla. Muissa peleissä KeuPa (3-6) ja Hokki (4-1 ja 1-6) sen sijaan kaatuivat selvin lukemin. Omiin meni vain seitsemän maalia ja maalintekotehokkuus parani harjoituskauden edetessä.

Huomionarvoista on kuitenkin se, että IPK:n vastustajien taso ei päätä huimannut. Yksi peli Hermestä ja loput häntäpään joukkueita vastaan eivät vastaa läheskään sitä, millaisia haasteita IPK tulee runkosarjassa kohtaamaan.

Mahdollisuudet:

IPK:n valmentajana aloittaa hyvät näytöt Joensuussa antanut Simo Karjalainen ja joukkueen pelaajamateriaali on kauttaaltaan sarjan parhaimmistoa.

Useampikin runkohyökkääjä jatkoi joukkueessa. He jäivät viime kaudella tehomiesten varjoon, mutta ovat pelanneet kärkikentissä jo useampia vuosia, ja moni on vain viimeisen napsun päässä todellisesta läpimurrosta.

Oskari Parviaisen pitäisi olla yksi sarjan parhaista maalivahdeista, jos vaan jaksaa tahkota yksin ja pysyy kovassa kuormituksessa terveenä.

KalPasta lienee saatavilla apuja tarvittaessa. IPK:n oma materiaali on sen verran kapea, että lainojen tai ehkä lisävahvistusten varaan lienee laskettukin.

Mestaruus toi seuralle uskottavuutta ja ison buustin. Monena aiempana vuonna IPK:n mahdollisuudet ovat kariutuneet joihinkin vastoinkäymisiin. Viime kaudellakin niitä riitti – esimerkiksi ykkösvahti ja ykkössentteri häipyivät heti kauden alussa – mutta niistä ei ollut edes hidasteeksi. Ehkäpä henkinen ilmapiiri onkin nyt se, että ”tuli mitä tuli, kyllä tässä pärjätään!”.

Uhkakuvat:

Joukkueen kärki meni lähes täysin uusiksi. Mestaruuden hintana sekä valmentaja Marko Tuomainen että kaikki tehokkaimmat pelaajat siirtyivät Liigaan. Yhtä murhaavan tehokasta ketjua kuin viime kaudella ei ihan helpolla synny.

Mahdollisia vastuunkantajia on useita. Silti KalPan sopimuspelaaja Leo Ring sekä leijonanosan maalivahtivastuusta kantava Oskari Parviainen ovat avainasemassa. Kummallekaan ei löydy korvaajaa ainakaan nykymiehistöstä.

IPK:ta kohtaan ei myöskään ole vielä koskaan ollut näin suuria odotuksia. Hallitsevan mestarin odotetaan aina olevan yksi parhaista myös seuraavalla kaudella.

Odotukset ja paineet koskevat myös päävalmentaja Karjalaista. Hän onnistui Joensuussa tilanteessa, missä epäonnistumista ei oikeastaan edes tarvinnut pelätä. Mestarijoukkueessa tilanne on ihan toinen.

Arvio:

Pelaajamateriaali on vähän kapea, mutta siltikin sarjan toiseksi paras heti Jokereiden jälkeen. Tällä porukalla – ja muutamalla kauden aikana hommattavalla lisäpelaajalla – voidaan taistella uudestaankin mestaruudesta.

IPK on yllättänyt melkein aina. Nyt se on oikeastaan tilanteessa, missä neljän kärjen ulkopuolelle jääminen olisi se yllätys. Jos veikata pitää, niin veikkaisin IPK:n sijoittuvan runkosarjassa kolmossijallle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
1. Jokerit – kohti kärppäilmiötä

Oskari Kalajanniska – Arttu Lausniemi – Samuel Salonen
Ville Vainikainen – Alexander Forslund – Leevi Lemberg
Teemu Henritius – Valtteri Filppula – Rasmus Lahnaviik
Otto Karvinen – Jesse Liuksiala – Emil Kuusla

Riku Tuomola – Valtteri Jeskanen
Hugo Rikkilä – Jimi Jalonen
Santeri Salmela – Saku Forsblom
Santeri Haakana

Henri Risikko (Sisu Heikkeri)

+ viime hetken vahvistus Jaakko Heikkinen (kh) luultavasti jonkun ketjun laidalle
Vaihtoehdot: Niks Fenenko (p), Robin Laukkanen (p), Onni Lind (lh), Aatu Wulff (kh)


Viime kausi:

Jokereiden paluukausi meni vähän niin kuin veikkailinkin. Pienen alkukankeuden jälkeen tulokset paranivat. Joulukuun jälkeen Jokerit ei hävinnyt montaakaan peliä ja nousi lopulta runkosarjassa kolmanneksi. Tasakentällisin pelatessa joukkueen peli oli välillä huikeaa, välillä sekavaa. Ylivoimaa joukkue pääsi pelaamaan enemmän kuin mikään toinen joukkue ja alivoimalla se oli hyvä.

Nousujohteisesti sujunut runkosarja nostatti toiveita. Debyyttikausi päättyi kuitenkin pahaan lässähdykseen, kun paljon fiksummin pelannut Hermes pudotti Jokerit heti puolivälierissä voitoin 4-2. Jonkinlaisia merkkejä tästä oli kyllä ollut ehkä nähtävissäkin. Jokerit ilakoi runkosarjassa heikompien vastustajien kustannuksella, mutta kärkijoukkueita vastaan sillä oli paljon nihkeämpää.

Merkittävimmät pelaajasiirrot:
+
Valtteri Filppula (h, Sveitsi), Samuel Salonen (h, Jukurit), Ville Vainikainen (h, SaiPa), Arttu Lausniemi (h, Hermes), Jaakko Heikkinen (h, K-Espoo), Santeri Salmela (p, Ketterä), Riku Tuomola (p, Ketterä), Hugo Rikkilä (p, Allsvenskan)
- Erkka Seppälä (h, K-Vantaa), Niclas Tenhovuori (h, K-Vantaa), Jere Vertanen (p, Puola), Hannes Häkkilä (p, IPK), Ville Kolppanen (mv, ?)

Harjoituspelit:

Pelit sujuivat vähän sekavasti ja kaksijakoisesti. Turnausreissu Keski-Eurooppaan oli riemukas ja voittoisa, mutta kovimpiin haastajiin lukeutuvat TuTo ja Ketterä antoivat kumpikin isän kädestä narrilaumalle. Kauden ensimmäisissä harjoituspeleissä Jokerit ja Kiekko-Vantaa tasasivat voitot. Mestis-joukkueita vastaan siis voitot 1-3 ja maaliero ehkä jopa hieman huolestuttavasti 11-18. Pelaajatilanne eli läpi kesän ja kentälliset eivät ole vielä ainakaan täysin selvillä.

Mahdollisuudet:

Jokereiden pelaajamateriaali oli jo viime kaudella sarjan parhaita. Tälle kaudelle se on vahvistunut Valtteri Filppulalla, muutamalla liigapelaajalla ja ryösti lisäksi muilta joukkueilta niiden parhaimmistoa.

Hyökkäyskalusto on sarjan paras. Sentteriosastoa voi pitää jopa ylihyvänä: Filppulan lisäksi joukkueesta löytyy helposti kolme tai neljä hyvää Mestis-tason ykkössentteriä. Alakerrasta löytyy ikään kuin sarjan All Stars –pakisto, josta löytyy monipuolisuutta, kokemusta ja kärkiosaamista. Pakistossa on jopa sen verran paljon kilpailua ja reserviä, että ennemmin joku joutuu hakemaan peliaikaa muualta kuin että joukkue kaipaisi yhtään puolustajaa lisää.

Jokereilla on niin vahva materiaali, että se voi vyöryttää ja lyödä uhkaa neljällä kentällä koko 60 minuutin ajan. Näin Jokerit aikoo pelitavallisesti tehdäkin. Se on varmaan tässä tilanteessa kannattavaakin ja moni vastustaja tulee olemaan pahasti helisemässä.

Eikä tässä vielä kaikki. Jokereilla on käytössään paremmat resurssit vahvistaa joukkuettaan kuin millään sen kilpakumppanilla. Filppula on taatusti tämän kauden kovin nimi Mestiksessä, mutta muitakin kovia pelaajia saatetaan vielä nähdä Jokereissa. Ainakin maalivahti on ihan taatusti hakusessa ja luultavasti kauden mittaan nippuun tulee lisää laitahyökkääjiäkin.

Henkisesti tärkeää koko seurayhteisölle on myös se, että Kerava on nyt jäänyt taakse ja fasiliteetit ovat nyt buumin edellyttämällä tasolla.

Uhkakuvat:

Kliseiden klisee, mutta suurin uhka Jokereiden menestykselle on Jokerit itse. Se on sarjan suurin ja seuratuin joukkue. Vertailukohdaksi voi pian kelvata jo 25 vuoden takainen Kärpät. Jokainen vastustaja haluaa voittaa Jokerit, ja helsinkiläisille jokainen pikkuseuralle menetetty piste on häpeän aihe.

Ylimääräistä härdelliä tulee olemaan koko ajan. Perämetsän Mestis-seurassa saa puuhastella rauhassa melkein mitä vaan, mutta jokerifanit tulevat tulkitsemaan jokaista pilkkua ja pistettä rivienkin välissä. Työrauha ei ole taattu. Valokeila, kissanristiäiset ja omien fanien armoton kritiikki ei välttämättä sovi kaikille.

Viime syksyllä fanit olivat iloisia ihan jo pelkästä seuran paluusta, mutta kauden edetessä vaatimuksetkin kasvoivat. Nyt odotukset ovat valtavat. Runkosarjan ykkössija ei riitä. Kaikille ei ehkä riittäisi vielä mestaruuskaan, vaan Jokereiden pitäisi olla valmis vähintään haastamaan liigajengi karsinnoissakin. Sitä ennen on kuitenkin monta kiveä kierrettävänä, ojia ylitettävinä ja pettymyksiä käsiteltävinä. Kestävätkö kaikki nämä paineet?

Arvoituksia joukkueesta löytyy sekä penkin takaa että maalilta. Onko valmennuskaksikko Määttä & Martikainen lintu vai kala? Heidän kemiansa voi natsata täydellisesti, tai sitten seurauksena on yksi iso sekasotku.

Maalivahtikaksikolla Risikko-Heikkeri voi kyllä lähteä kauteen, mutta riskinsä siinäkin on. Risikko on sarjan kokemattomimpia ykkösvahteja ja Heikkeri tulokas. Tällä kaksikolla tuskin vedetään koko kautta, mutta ilmeisesti ainakin jonkun aikaa pitäisi pärjätä ja saada onnistumisia.

Kenttäpelaajien osalta materiaali on niin laaja, että kaikki eivät varmastikaan pääse sellaiseen rooliin kuin mitä toivoisivat ja jotkut jäävät jopa kokoonpanon ulkopuolelle. Sentterikaluston laajuus aiheuttaa jopa päänvaivaa, esimerkiksi Kiekko-Espoon ykkössentterinä pelannut Jaakko Heikkinen joutunee siirtymään laidalle. Tähtiniput eivät aina ole yhtenäisiä joukkueita.

Pelityyliltään Jokerit haluaa olla nopea ja näyttävä. Heikompia vastustajia vastaan se voi tuottaa runsasmaalisia voittoja. Sen sijaan hyvin organisoidut vastustajat kahmivat irtonamuja pussiinsa sillä tahdilla, että hammaspeikkokin kiittää, jos Jokereiden peli niitä vastaan menee koohottamiseksi.

Arvio:

Ylivoimaisesti suurin suosikki sekä runkosarjan ykköseksi että myös mestariksi jo nyt. Ja tulee kaiken lisäksi vielä vahvistumaankin aivan varmasti.

Painajaisvaihtoehtona on heikko kauden alku, joka laittaisi lumipallon vyörymään hallitsemattomasti. Tasoero muihin joukkueisiin verrattuna on kuitenkin sen verran selvä, että Jokerit tulee ihan väkisinkin jyräämään joko heti alkukaudesta tai sitten vähän myöhemmin. Menestymättömyys vaatisi pahaa sössimistä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämän kauden ennakkojutut on nyt tässä. Päivitin keskiarvorankingin ketjun avausviestiin, mutta laitan sen myös tähän:

Ranking:
1.
Jokerit 8,15
2. IPK 7,77
3. Ketterä 7,38
4. TuTo 7,25
5. Hermes 7,18
6. JoKP 7,15
7. K-Vantaa 7,10
8. Hokki 6,67
9. RoKi 6,58
10. KeuPa 5,75

Korostan, että tämä ei ole varsinainen sijoitusarvio, ja itsekin laittaisin sisään hieman erilaisen veikkausrivin.

Jokerit ja IPK erottuvat ennakkovertailussa kärjessä, sen jälkeen tulee viisi joukkuetta hyvin pienillä eroilla, Hokki ja RoKi sitten muista perässä ja KeuPa selvänä hännänhuippuna.

Jokerit vahvistunee kauden aikana eniten. Myös IPK ja Ketterä saattavat saada merkittäviä liigalainoja. TuTon tilanne riippuu puolestaan pitkälti siitä, että onko valmennus viime kauden tasolla (kuten pelkään) vai mennyt selvästi eteenpäin (kuten Turussa toivotaan ja uskotaan).

Mutta ei tässä nyt tietty mitään aivan valtavia eroja ole missään kohtaa. Jopa KeuPa voi yllättää.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
@Everton aivan mahtava ennakkopaketti kokonaisuudessaan, ja näihin tulee palailtua varmasti useasti ennen pelejä.
Vielä olisit voinut ottaa fanit/hallit yhdeksi kriteeriksi pienellä painoarvolla, sillä ainakin omasta mielestäni nekin vaikuttavat jonkin verran joukkueen suorituksiin kentällä, tai sitten olen vain turhanpäiväiväinen urheiluromantikko, joka turhaan yrittää kannustaa omiaan hallilla illasta toiseen :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös