Mainos

Ennakkopaketti 2024–2025

  • 19 601
  • 83

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
IPK – puolustus

Mitä on?

Laadukkaalta ja tarpeeksi monipuoliselta vaikuttava pakisto. Uudet hankinnat Hannes Häkkilä, Valtteri Viirret ja Ernest Osenieks muodostavat erittäin kovan kärkikolmikon.

Häkkilä ja Viirret pelasivat viime kaudella liigalainoina Mestiksessä. Häkkilä oli Jokereiden tehokkain puolustaja ja on ollut jo vuosia tasoltaan Liigan ja Mestiksen välimaastoa. Ketterässä pelannut Viirret oli puolestaan omassa päässä hieman riskaabeli, mutta kiekollisena hän on aivan Mestiksen eliittiä.

Osenieks oli viime kaudella Hermeksen maalinedustan isäntä ja vahvistaisi minkä tahansa Mestis-joukkueen puolustusta. Latvian jämäkkä maajoukkuepakki näyttäisi muodostavan IPK:n ykkösparin Häkkilän kanssa.

Jatkuvuutta joukkueeseen tuovat Oskari Mikkonen, Luukas Kallioinen ja Robert von Gerden. Kaikki heistä ovat todistetusti kelvollisia pelaajia jopa mestarijoukkueessa – ainakin pienemmässä roolissa.

Mikkonen on pelannut kaksi kautta IPK:ssa peruspakkina lähinnä kolmosparissa. Kallioinen todisti puolestaan viime kaudella, että on Mestis-tason puolustaja, jolla on annettavaa kiekollisessakin pelaamisessa, mutta ei kuitenkaan vielä varsinaisesti vakiinnuttanut paikkaansa vakiokokoonpanossa. Von Gerden on juhlinut Mestiksen mestaruutta jo kahtena kautena peräkkäin. Hän on kuitenkin jäänyt hyvin pieneen rooliin niin Espoossa kuin Iisalmessakin, mutta potentiaalia voisi olla ihan kärkipään pakiksikin.

IPK-pakiston ainoa tulokas on Tomi Leppänen. 21-vuotias Leppänen on pelannut kolme viime kautta Pohjois-Amerikassa. Viime kaudella hän pelasi yliopistokiekkoa NCAA:ssa. Arvioin Leppäsen olevan ihan kelpo pelaaja pelaavaan kuusikkoon.

Varamiehenä toimii IPK:n U20-joukkueessa tehokkaasti pelannut Josi Kähkönen. Hän haisteli Mestis-menoa jo viime kaudella 14 ottelussa.

Mitä puuttuu?
Kaikki viime kauden luottomiehet. Mestaruuden hintana on usein joukkueen hajoaminen. Niin kävi nytkin. Tähtipakki Juuso Arola sekä Valtteri Koskela lähtivät Jukureihin ja pudotuspeleissä joukkueen profiilipelaajien joukkoon noussut Ville Puhakka Kouvolaan. Myöskään Valtteri Kakkonen ja Saku Kinnunen eivät ole jatkamassa Iisalmessa.

Suuri vaihtuvuus ja hyvin erilaisten pelityylien pelaajat saattavat aiheuttaa aluksi hankaluuksia, kunnes pakkiparit ja roolit loksahtavat kohdilleen.

Pakisto on kuitenkin mielenkiintoinen ja lupaavan oloinen. Jos joukkueeseen vielä sattuisi löytymään joku kokenut ja luotettava yleispakki, niin saattaisinpa sanoa sitä jopa täydelliseksi.

Arvio:
Mestaritasoa. IPK-puolustuksesta löytyy tarpeeksi taitoa, kokoa ja nuorta nälkäistä potentiaalia. Särkymävaraa ei juurikaan ole, mutta eipä tätä leveämpiä pakistoja ole Mestiksessä juuri muillakaan. Lisäksi KalPasta voi olla ainakin tarvittaessa olla saatavana täydennystä lainalle.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jokerit – puolustus

Mitä on?

Koko sarjan paras kärkinelikko, kuusikko ja kaikista mielenkiintoisimmat haastajat.

Kaikki kärkipakit voisivat pelata – ja ovat pelanneetkin – sopivassa roolissa myös liigassa. Ketterä-hankinnoista Riku Tuomola on erittäin luisteluvoimainen, ahnaasti kiekkoa alueelle kuljettava puolustaja, jollla on mahdollisuudet voittaa puolustajien pistepörssi, kun taas Santeri Salmela on ikäisekseen (24) kokenut ja Mestiksen parhaita yleispuolustajia.

Myös viime kaudella SaiPassa ja Allsvenskanissa kiekkoillut Hugo Rikkilä voi hyvinkin kuulua kiekollisten puolustajien eliittiin Mestiksessä. Hän on pelannut yli sata liigapeliä, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan pelipaikkaansa. Jatkosopimuksen solminut Valtteri Jeskanen on puolestaan perus/yleispuolustajana käytännössä parasta tasoa mitä Mestikseen on realistista odottaa.

Heidän lisäkseen vakionimiä pelaavassa kuusikossa ovat joukkueessa jatkavat Saku Forsblom ja Santeri Haakana. 26-vuotias kapteeni Forsblom sai vihdoin ja viimein pelattua ensimmäisen ehjän kautensa aikuisissa ja oli joukkueen luotettavimpia pelaajia. Haakana oli Jokereissa TOP-6-pakki heti tulokaskaudellaan ja janoaisi varmasti nyt vielä isompaakin vastuuta. Kiekollisessa roolissa Tuomola ja Rikkilä ovat kuitenkin kovia nimiä ohitettaviksi.

Puolustuksen jokerikortteja ovat latvialainen Niks Fenenko, Kiekko-Vantaasta siirtyvä Robin Laukkanen, tulokas Tuomas Nissinen omista junnuista sekä tryoutilla oleva Jimi Jalonen.

Fenenko on Latvian U20-maajoukkuepelaaja, joka on pelannut kolme viime kautta Kanadan juniorisarjoissa. Täysi mysteeri, mutta voi osoittautua vaikka minkälaiseksi kiekolliseksi taikuriksi, jos saa näyttöpaikan. Ainakin harjoituspeleissä häntä on peluutettu kärkikentissä.

23-vuotias Robin Laukkanen oli puolestaan Kiekko-Vantaan hehkutettukin yllätysvärväys Karhu-Kissojen junnuista. Laukkasen tulokaskausi oli rikkonainen, mutta vähintään semilupaava. 14 pistettä 30 ottelussa kertovat siitä, että hänellä on kiekollista annettavaa myös Mestiksessä.

Siinä missä monella muulla seuralla on varalla U20 Mestiksessä pelanneita nuoria, niin Jokerit vetää tässäkin pisimmän korren. Nissinen mahtuu tuskin pelaamaan Jokereissa, mutta U20-maajoukkueringissä viime kaudella ollut puolustaja saattaisi jossain muissa seuroissa olla jopa pelaavassa kuusikossa.

Mitä puuttuu?
Eipä oikein mitään. Jos ei sitten oikeasti kokenut alakerran jämäkkä johtaja. Tai fanien himoitsema kiekkoja siniviivalta ylänurkkaan pommittava rightin pakki.

Lähtijöistä Hannes Häkkilä (IPK) ja Jere Vertanen (Puola) olivat viime kaudella Jokereiden tehokkaimmat puolustajat, Kalle Kangas (HPK) puolestaan NHL-varattu lupaus. Koko kolmikko esiintyi kuitenkin sen verran epätasaisesti, että ei ole ihan yksiselitteistä, että jäätiinkö ketään heistä kaipaamaankaan Helsingissä.

Arvio:
Sarjan paras puolustus. Jos Jokerit vielä vahvistaa alakertaa jollain oikeasti kovalla nimellä, niin se voi olla jopa ylivoimaisesti paras. Jimi Jalosen tryout ei vaikuta arviossa suuntaan tai toiseen.
9+
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
JoKP – puolustus

Mitä on?

Edelleenkin nuori, mutta kuitenkin paljon kokeneempi ja kovempi puolustus kuin se, millä JoKP lähti viime kauteen. Konkreettisena esimerkkinä Juho Juvonen. Viime kauden nuoressa nipussa Juvonen joutui pelaamaan etenkin alkukauden liiankin isossa roolissa kärkipakkina. Nyt hän on joukkueen sisäisessä järjestyksessä oikeammalla ranking-sijalla, eli kisaamassa TOP-4 –roolista.

Tosin eipä Joensuussa oikeastaan kukaan voi olla täysin varma kärkipakin roolistaan. Vahvimmin näihin rooleihin sovitellaan seuran uusia hankintoja: Atte Lehikoista, Milan Horvathia ja Niko Liiriä.

21-vuotias Lehikoinen on tulokas miesten sarjoissa. Viime kausi NCAA:ssa taisi mennä enemmän opiskelun kuin jääkiekkoilun puolelle, mutta sitä ennen hän on ollut joukkueen kärkipelaajia sekä Tapparan että KalPan junnuissa.

Unkarin maajoukkuepelaaja Horvath tulee Joensuuhun Ranskan liigasta. 23-vuotias Horvath on ikäisekseen suhteellisen kokenut. Sekä Lehikoinen että Horvath ovat isohkoja yleispakkeja. Niko Liiri voisi sen sijaan ottaa kiekollisen liiderin roolin joukkueessa, vaikka jäikin tulokaskaudellaan melko pieneen rooliin Ketterässä.

Neljäs uusi puolustaja Kiekko-Poikien paidassa on Onni Lauri. Isohko peruspakki kuului viime kaudella KooKoon U20-joukkueen runkopelaajiin, mutta joutuu nyt taistelemaan peliajastaan tosissaan.

Juvosen lisäksi viime kauden joukkueesta jatkavat peruspakit Niklas Grönlund ja Kasper Mäenpää. Kesken kauden TuTosta Joensuuhun siirtynyt Grönlund kasvatti rooliaan kauden mittaan ja myös Mäenpää täytti paikkansa pelaavassa kuusikossa.

Junioreista sopimukset ovat Rasmus Kankkusella ja Vertti Svenskillä. 20-vuotias Kankkunen kävi jo viime kaudella haistelemassa tunnelmia Mestiksessä, mutta tulee todennäköisesti pelaamaan nytkin lähinnä junnuissa. Vasta 16-vuotias Svensk on sen sijaan saanut yllättävänkin paljon vastuuta harjoituspeleissä ja onnistunut niissä kuulemma hienosti.

Mitä puuttuu?
Varmat ja kokeneet pelaajat. JoKP:lla on tälläkin kaudella yksi sarjan nuorimmista ja kokemattomimmista pakistoista.

Juvonen ja Mäenpää ovat joukkueen ainoat puolustajat, joilla on kokemusta Mestiksestä enemmän kuin yhden täyden kauden verran. Kummankin yhden kauden piste-ennätys on 11 pistettä.

Liiri teki pienellä peliajalla viime kaudella 31 ottelussaan 15 pistettä, mutta ei häntäkään voi todellakaan minään varmana arpana pitää. Kuten ei voi myöskään täysin erilaisesta sarjasta tulevaa Horvathia tai välttämättä Lehikoistakaan.

Arvio:
Kelvollinen pelaava kuusikko, mutta ei juurikaan kilpailua tai reserviä. Tällä porukalla pärjännee yksittäisissä peleissä, mutta jos haluaa pärjätä koko sarjassa, niin joko hankintojen tulee osoittautua todellisiksi nappiosumiksi tai puolustusta on vielä tarpeen vahvistaa.
7-

Päivitys 9.9.
Jerkko Rämö on erittäin hyvä viime hetken lisäys joukkueeseen. Rämö oli hyvä yleispakki Hermeksessä ja jahtasi liigasopimusta Sportissa. Hänen kiekollinen osaaminenkin riittää kärkikenttiin. Rämön tulon pitäisi nostaa osio arvosanaan 7+, mutta nostan hieman vähemmän, koska sopimus on vain "toistaiseksi" ja saattaa myös tarkoittaa esimerkiksi Horvathin poissaoloa.
7
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketterä – puolustus

Mitä on?

Pari potentiaalista kärkipakkia, muutama Mestis-tason runkopelaaja ja loput ainakin nykystatukseltaan rivipelaajia.

Noel Pietilän odoteltiin tekevän viime kaudella Kiekko-Espoossa jopa ”atroleppäset”, eikä kausi huono ollutkaan, mutta parannettavaakin jäi. Rikkonaisista kausista kärsinyt Pietilä on poikkeuksellisen luisteluvoimainen pelaaja. Hänessä on potentiaalia ainakin Mestiksen tähtipelaajaksi, mutta kokonaisuus kaipaa vielä viimeistä napsua.

Myös KooKoon mukana kesänä treenanneen Jiri Pärssisen pitäisi olla kärkipään puolustajia. 22-vuotias Pärssinen oli junioreissa lähellä ikäluokkansa huippua, mutta ei onnistunut murtautumaan HPK:n liigamiehistöön, eikä erottunut edukseen viime kaudella FPS:n paidassakaan. Nyt olisi näytön paikka.

Aleksi Kenttämaa ja tryoutilla oleva Jasper Rannisto ovat puolestaan rutinoituneita Mestis-pelaajia. Kenttämaa on todella kovaotteinen oman pään luuta, joka pääsi pelaamaan RoKissa isoja minuutteja kärkikentissä, mutta ei varsinaisesti mennyt urallaan eteenpäin. TuTossa runkopelaajaksi noussut Rannisto oli puolestaan terveysongelmien takia sivussa koko viime kauden, mutta voi kunnossa ollessaan olla ihan kelpo vaihtoehto jopa TOP-4 –rooliin.

Uutena miehenä Ketterä-puolustukseen liittyy myös Thomas Grönlund. Lukon U20-joukkueessa pelannut Grönlund pyörähti viime kaudella niin nuorten maajoukkueessa kuin muutamalla lainapestillä Mestiksessäkin. Peruspakki täyttänee sopivan rajallisen roolin joukkueessa.

Jatkosopimuksen tehneistä pelaajista Aapo Sarell jäi ainakin minun mielestäni yllättävän pieneen rooliin viime kauden Ketterässä. 21-vuotias Sarell voisi nyt olla valmis ottamaan tonttia puolustavan roolin puolustajana jopa kärkikentissä. Tosin harjoitusotteluista Sarell on on ollut sivussa.

23-vuotias Leevi Tanskanen kuului hänkin viime kaudella vakiokokoonpanon pelaajiin, mutta suhteellisen pienessä roolissa 6-7-pakkina. Kovin merkittävästi isompaa vastuuta ei liene luvassa nytkään.

Varalla joukkueessa on kourallisen Mestis-pelejä kahden viime kauden aikana pelannut Aleksi Niemi, joka on ainakin junioreissa väläytellyt kiekollistakin potentiaalia. Harjoituspeleissä mukana on ollut myös viime kaudella Ketterän junnujen kärkipään pelaajiin kuulunut Juho Hallikas, joka ei tosin ole aiemmillakaan kausilla pystynyt murtautumaan miesten joukkueeseen mukaan.

Mitä puuttuu?
Ketterä menetti kaikki viime kauden vakiopuolustajansa. Ja mikä pahinta, se menetti ne kovempiin kilpailijoihinsa. Riku Tuomola ja Santeri Salmela lähtivät Jokereihin, Valtteri Viirret Iisalmeen ja Jesse Viskari Kokkolaan. Myöskään Artem Hrebenyk ja Niko Liiri eivät jatka joukkueessa.

Vaihtuvuus on suurta ja lähes kaikkien pelaajien kohdalla on jonkinlaisia kysymysmerkkejä. Useimmat pelaajat joutuvat totuttelemaan erilaiseen ja isompaan rooliin kuin missä ovat ehkä aiemmin pelanneet.

Arvio:
Kaukana kärjen tasosta, kaipaisi vahvistuksia. Lukumäärällisesti puolustajia on tarpeeksi, mutta jokaisen heistä pitäisi onnistua nousemaan tikapuilla askelma tai jopa kaksi ylöspäin. Ketterässä on yleensä onnistuttu kehittämään nuorista pelaajista kärkipelaajia jopa yhdessä kaudessa – mutta onnistuuko se nyt näin monen pelaajan kohdalla?
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: OCE

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KeuPa – puolustus

Mitä on?

Kohtuullisen kokenut ja nipin napin kelvollinen porukka puolustustöihin. Viime kauden pakeista jatkavat Mikko Lahtinen, Tony Tuupanen, Kimi Kuusela sekä sentterin tontilta puolustajaksi vaihtava Jani Siekkinen.

Talonmies-Lahtinen on joukkueen kapteeni ja luottomies. 28-vuotias puolustava puolustaja kuuluu Mestiksen kokeneeseen kaartiin ja mahtuisi kovempienkin joukkueiden pelaavaan kokoonpanoon. Myös Tuupanen on kuulunut KeuPan runkopelaajiin jo kahden kauden ajan, mutta saisi monessa muussa joukkueessa taistella peliajastaan ihan tosissaan.

Aiemmin Hermeksessä pelanneen Tuupasen ensimmäinen kausi KeuPassa jäi loukkaantumisten johdosta lyhyeksi. Tuupasella voisi olla potentiaalia ihan kelpo yleispakiksi kärkikenttiin, mutta se vaatii ehjää kautta sekä myös huomattavaa parannusta. Siekkinen pelasi jo osan viime kaudesta puolustajana, kun KeuPa kärsi pelaajavajeesta. Se, millainen hän on puolustajana, on kuitenkin ainakin minulle mysteeri.

Uusista puolustajista kovimmat odotukset on Joona Lehmusta kohtaan. HIFK-pakki pelasi puolet viime kaudesta lainalla Kiekko-Vantaassa, jossa pääsi pelaamaan kiekollisessa roolissa. Junioritilastojen perusteella Lehmuksella on kiekollista potentiaalia. KeuPassa Lehmuksesta leivotaan ykköspakkia.

Muut hankinnat ovat parikymppisiä tulokkaita, joiden Mestis-tasosta ei voi olla etukäteen varma. Topias Männikkö (KooKoo), Tino Autala (JYP) ja Aaro Kesäjärvi (K-Espoo) eivät olleet viime kauden U20-joukkueissaankaan kärkipelaajia.

Harjoituspeleissä Lehmuksen parina ykköskentässä on pelannut JYPin Niko Minkkinen, joka on myös U20-maajoukkueringin pelaaja.

Ringissä on ainakin ollut myös mutasarjojen tehotykki Ilmari Karhapää. Hän aloitti viime kauden JoKP:ssa, mutta siirtyi kesken kauden Suomi-sarjaan, eikä ollut sielläkään mikään kärkipelaaja. Jos Mestis-paikka irtoaa nyt, kertonee se enemmän KeuPan epätoivosta kuin Karhapään potentiaalista.

Mitä puuttuu?
Kärkipakit ja kiekollista taitoa. HPK:hon sopimuksen saanut Arturs Andzans oli koko Mestiksen peliaikakunkku ja kantoi viime kaudella valtavan vastuun KeuPassa. Hän oli myös joukkueen tehokkain puolustaja – vaikka kiekollinen peli ei hänen vahvin osa-alue olekaan. Myöskään viime kauden toiseksi tehokkain puolustaja, 12 pistettä tehnyt, Joni Kuoppala ei ole jatkamassa KeuPassa.

Lahtinen ja Tuupanen ovat yltäneet yli kymmenen tehopisteen kauteen kumpikin vain kertaalleen, Kuusela ei vielä koskaan. Minkkinen on tervetullut laina, mutta edustaa hänkin kärkirooleja ajatellen aivan vääränlaista pelaajatyyppiä: isokokoinen peruspakki teki U20-liigassa viime kaudella tehot 1+1…

Siekkinen oli sentterinä kelpo kahden suunnan pelaaja, mutta on tuskin mikään varsinainen mailataituri nyt takalinjoillekaan siirryttyään, eikä kukaan tulokkaistakaan ole luultavasti mikään kiekollisen pelin spesialisti. Joona Lehmukselle on varattuna siis valtavan iso rooli.

Arvio:
Välttävä. KeuPan pakisto on sarjan huonoimpia. Peruspakkeja riittää kyllä, mutta harvalla heistä on juuri minkäänlaista potentiaalia nousta kärkiroolien pelaajaksi. Esimerkiksi Miks Tumanovsin laina JYPistä tulisi enemmän kuin tarpeeseen.
6+
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiekko-Vantaa – puolustus

Mitä on?

Tasainen, mutta myös vähän tasapaksu nippu. TOP-6 –pelipaikoista riittää jopa ihan kelvollista kilpailua, mutta toisaalta kukaan vantaalaispakeista ei luultavasti mahtuisi kärkijoukkueissa avainpelaajien joukkoon. Kiekko-Vantaan pakisto on myös selvästi vanhempi ja jonkin verran kokeneempi kuin muilla joukkueilla.

Kärkikenttiin Kiekko-Vantaalla on heittää kolme vähintään kohtalaista, mahdollisesti jopa ihan hyvääkin, nimeä. Atso Lehtinen jäi Jokereissa yllättävänkin pieneen rooliin. Hän on kuitenkin aiemmin ollut joukkueensa kärkipakki Forssassa ja Vantaalla, ja oli lähellä Liiga-sopimustakin SaiPan kanssa. Lehtinen lienee lähtökohtaisesti Kiekko-Vantaan ykköspakki.

Semikokenut Jaakko Haarti palaa rikkonaisen viime kauden jälkeen Vantaalle. 25-vuotias yleispakki pelasi viime kaudella vain kourallisen pelejä: ensin Joensuussa ja loppukevään Ruotsin divarissa. Haarti on kärsinyt loukkaantumisista oikeastaan koko uransa, mutta ainoalla ehjällä kaudellaan 2022-2023 hän oli vantaalaisten parhaimmistoa.

Myös 27-vuotiaan Aku Alhon pelit jäivät viime kaudella todella vähiin. Peruspakki pelasi Puolassa vain seitsemän ottelua. Kolme viime kautta ulkomailla viettänyt Alho on hyvä joukkuepelaaja, mutta ei noussut aikoinaan sen paremmin Ketterässä kuin Kiekko-Espoossakaan miksikään varsinaiseksi profiilipelaajaksi.

Muista uusista pelaajista 21-vuotiaalla Anton Niemeläisellä on jo Mestis-rutiinia parilta kaudelta, vaikka hän jäikin Kiekko-Espoon kovassa nipussa lähinnä varamieheksi. Oliver Hulttinen on sen sijaan tämän kauden tulokkaita. Pienikokoinen peruspakki oli viime kaudella HIFK:n U20-joukkueen runkopelaajia.

Niemeläinen on kuulunut harjoituspeleissä pelaavaan kuusikkoon. Sen sijaan Hulttinen ei välttämättä mahdu vakiokokoonpanoon, sillä 19-vuotias Ässät-laina Topi Vuori lienee nokkimisjärjestyksesskä hänen edellään.

Viime kauden puolustajista lohipaidoissa jatkavat vain Joona Vainio ja Ville Rautiala. 26-vuotias Vainio oli toissakaudella FPS-alakerran kiekollinen ykkönen, mutta ei onnistunut nousemaan Vantaalla samalla tavalla esille. Rautiala, 24, kuului hänkin runkopelaajiin, mutta ei ole mennyt Mestis-urallaan vielä oikeastaan ollenkaan eteenpäin, eikä ole tällä kaudella välttämättä edes automaattisesti vakiokokoonpanon pelaaja.

Mitä puuttuu?
Varmat tapaukset.

Viime kauden neljä tehokkainta puolustajaa (Oliver Tuhkanen, Matias Lentämäki, Leevi Karjalainen ja Robin Laukkanen) sekä myöskin HIFK-laina Joona Lehmus ovat poissa. Periaatteessa jokainen heistä on korvattu kovemman profiilin pelaajalla, mutta mutta…

Niin Lehtisellä, Haartilla, Alholla kuin Vainiollakin on kaikilla enemmän tai vähemmän vaikeat kaudet takanaan. Pystyvätkö he pelaamaan täyden kauden sillä tasolla, mitä kärkipakeilta odotetaan?

Muista pelaajista vain Topi Vuori voinee olla jonkinlainen ässä tässä korttipakassa. Nuorten maajoukkueringissäkin olevan Vuoren näytöt miesten sarjoista ovat vielä täysin olemattomat, mutta hän oli yksi porilaisten U20-mestarijoukkueen kärkipelaajista.

Arvio:
Vähintään kelvollinen, mahdollisesti jopa hyvä – jos useampi pelaaja onnistuu palaamaan parhaalle tasolleen. Saanee lainapelaajia HIFK:istä, mutta mahtaisiko esimerkiksi Einari Luhanka tuoda oikeastaan mitään merkittävää lisää Kiekko-Vantaan joukkueeseen? Yhteistyöstä on kuitenkin apua, jos esimerkiksi Haarti tai Alho eivät pysy ehjinä.
7+

Päivitys 9.9.
Juuri ennen kauden alkua mukaan liittyy myös toinen nuori ässälaina Verneri Hellman. Hellman pelasi viime kaudella hieman Liigaa ja kävi lainapesteillä myös Mestiksessä. Tuo lisää leveyttä alakertaan ja mahdollisesti tarjoaa potentiaalisena kiekollisena pelaajana vaihtoehdon myös kärkikenttiin. Ei vaikuta kuitenkaan oleellisesti kokonaisarvioon.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
RoKi – puolustus

Mitä on?

Yksi hyvä jatkaja, kolme mielenkiintoista ja potentiaalista hankintaa ja loput sellaisia pelaajia, joiden kuuluisi taistella lähinnä paikastaan kokoonpanossa.

Viime kauden runkopakeista Rovaniemellä jatkaa vain Jaako Manninen. 23-vuotias Manninen on tasainen suorittaja, mutta ei ole ottanut vielä kolmen Mestis-kautensa aikana steppiä ihan kärkipelaajien joukkoon. Hän on joka tapauksessa hyvä Mestis-tason yleispuolustaja.

Ykköspakkipariaan RoKi on leipomassa kahdesta mielenkiintoisesta tulokkaasta. Kanadalainen Ryan Nicholson on pelannut aiemmin NCAA-sarjaa on nyt ensimmäistä kertaa Euroopassa, mutta myöskin aikuisten sarjassa, vaikka on jo 25-vuotias. Tilastojen perusteella isokokoisen Nicholsonin voi ainakin olettaa olevan peruspakki, joka ei luultavasti ole Mestiksessäkään tähti, mutta luultavasti hyvä runkopelaaja kuitenkin.

Harjoituspeleissä Nicholsonin vierellä on peluutettu 21-vuotiasta Aleksi Pakaslahtea, jolla on potentiaalia ollakin RoKin kiekollinen kärkipelaaja. Pakaslahti aloitti viime kauden Kärppien U20-joukkueen kapteenina, josta siirtyi kevääksi Itävaltaan.

Myös kolmas kärkihankinta on melkoinen mysteeri. Viime kauden Norjassa pelannut 26-vuotias Antti Virtanen ei nimittäin pelannut yhdessäkään harjoitusottelussa. Virtanen on pohjoisen poikia, mutta lähti aikoinaan Kärppien junnuista Pohjois-Amerikkaan. Hän vietti rapakon takana viisi kautta ja on pelannut sen jälkeen Ranskassa ja Norjassa.

Vakionimiä pelaavassa kokoonpanossa lienevät myös RoKissa jatkavat Eemeli Virtanen ja Adam Wolin. Virtasen tulokaskausi jäi rikkonaiseksi, mutta Liigassakin kokeilemaan päässyt nuori puolustaja voi nyt täyttää paikan jopa kärkikentissä. Wolinin ajateltiin puolestaan olevan RoKissa rotaatio/varamies, kuten oli vähän ollut aiemmin KooVeessakin. Hän otti kuitenkin viime kauden miehistöstä vakiopaikan, tosin lähinnä kuutospakkina.

Peliajasta kisaavat myös Leevi Siira ja Valtteri Haataja. Siira oli RoKissa vakiokokoonpanon pelaaja jo viime kaudella, mutta pääsi pelaamaan vain varsin pienessä roolissa. Junioreissa Siira on ollut supertehokas. Kuusamolaislähtöinen Haataja pelasi vahvan kauden Sportin U20-joukkueessa, mutta ”yli-ikäisenä”. Kumpikin heistä voisi olla jonkinlainen long shot –tyylinen haku kiekolliseen rooliin myös Mestiksessä.

Harjoituspeleissä poissaolijoita ovat paikanneet U20-joukkueen viime kauden kapteeni Emil Lampinen sekä vasta 18-vuotias Aatu Antikainen. He voivat saada joitain satunnaisia pelejä tililleen myös runkosarjassa.

Mitä puuttuu?
Viime kaudella RoKilla oli riveissään kaksi sarjan parhaimpiin kiekollisiin puolustajiin kuuluvaa pelaajaa: Paavo Tyni ja Tom Grönblom. Toissa kaudella kärki oli vieläkin kovempi, kun edellä mainitun kaksikon lisäksi myös Miks Tumanovs taituroi takalinjoilla.

Onko Pakaslahdesta tai Antti Virtasesta heidän korvaajakseen? Tai täyttääkö Nicholson Ketterään siirtyneen Aleksi Kenttämaan jättämän kirjaimellisesti ison aukon?

Jaako Mannista lukuun ottamatta kellään RoKin puolustajista ei ole kokemusta TOP-4 –roolissa pelaamisesta Mestiksessä. Roolin kasvaessa joutuu usein maksamaan myös oppirahoja.

Arvio:
RoKilla riittää tarpeeksi Mestis-tason puolustajia, mutta kaikki kärkirooleihin kaavaillut pelaajat ovat kysymysmerkkejä. Periaatteessa jokaisen kärkihankinnan pitäisi onnistua, tai vaihtoehtoisesti muiden nostaa selvästi tasoaan. Tämä ei ole mahdotonta, mutta ei myöskään todennäköisintä.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
TuTo – puolustus

Mitä on?

Keskivertoa kokeneempi, tasaisempi ja laajempi pakisto, jossa on hyvä määrä kiekollista taitoa. Harjoitusotteluissa ykkösparina ovat pelanneet Roope Reini ja Jesse Vuorela.

Roope Reini oli viimeksi Mestiksessä pelatessaan (yli piste/peli Ketterässä kaudella 2020-21) niin hyvä, että minä odotin hänen saavan ainakin mahdollisuuden Liigasta. Reini lähti kuitenkin maailmalle, eikä tämä kierros (Slovakia, Ruotsin divari + Ranska) tainnut mennä erityisen hyvin. Nyt 25-vuotiaana olisi tärkeää saada uusi lähtö loppu-uraa ajatellen. Reini voi onnistuessaan olla sarjan tehokkain puolustaja.

Kiekko-Espoossa rotaatiopelaajana pelannut Jesse Vuorela löi itsensä läpi Turussa ja oli TuTon viime kauden kärkipakkeja. 22-vuotias Vuorela teki 38 ottelussaan 24 pistettä.

Kärkirooleihin riittää kuitenkin tunkua. Kisassa ovat mukana Liigaa pelanneet Julius Reini, Henri Hietala, Mikael Tapio ja Frans Kulmala, sekä Kiekko-Vantaan viime kauden ykköspakki Oliver Tuhkanen.

Julius Reini, 24, oli HPK:n mukana kaksi kautta, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa Liigassa. Liigapesti taisi kuitenkin kehittää Reiniä. Aiemmin hän oli Hermeksessä runkopelaaja, mutta viime kauden lainapestillään ihan joukkueen eliittiä. Yleispakki voi pelata sekä yli- että alivoimaa.

22-vuotiaiden Kulmalan ja Tapion pitäisi olla vähintäänkin kelpo yleispakkeja pelaavaan kuusikkoon. Kulmala oli TPS:n U20-joukkueen kärkipelaajia ja pääsi kokeilemaan myös Liigassa. Isokokoinen Tapio on pelannut viime kausien aikana HPK:ssa, FPS:ssa ja JoKP:ssa, mutta varsinainen läpimurto on vielä tekemättä.

Hietala, 23, on puolestaan pelannut SaiPassa lähes sata Liiga-matsia, mutta ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa. Lähes parimetisen peruspakin vahvuudet lienevät Mestiksessäkin puolustuspelissä. 23-vuotias Tuhkanen saattaa sen sijaan pelata TuTossakin ylivoimaa. Hän oli viime kaudella Kiekko-Vantaan tehokkain puolustaja 23 pisteellään.

TuTolla on seitsemän salettia Mestis-puolustajaa riveissään, joten osa sopimuspelaajista joutuu hakemaan peliaikaa muualta. Jo viime kaudella joukkueessa varamiehenä/rotaatiopelaajana pelannut kovaotteinen järkäle Niclas Karjalainen on ollut harjoituskaudella lainalla FPS:ssa. Oskari Alapuranen ja Tobias Valtonen pelannevat puolestaan U20-joukkueessa.

Mitä puuttuu?
Jatkuvuutta. Viime kauden runkopuolustajista vain Jesse Vuorela jatkaa joukkueessa. TuTon pakkikalusto oli viime kaudellakin kova paperilla, mutta onnistujat harvassa. Silti esimerkiksi pitkäaikaista alakerran liideriä Mikke Levoa voi tulla ikävä – pelaako jokainen tämän kauden pelaajista ensisijaisesti joukkueen vai oman etunsa puolesta?

Pelaajatilanne on myöskin elänyt vahvasti vielä harjoituskaudella. Roolit ja yhteispelaaminen eivät välttämättä ole selvillä aivan parhaalla tavalla heti alkukaudesta.

Arvio:
TuTon puolustus on yksi sarjan parhaista. Kalustosta löytyy kiekollista taitoa, jykeviä oman pään luutia ja kaikkea siltä väliltä. Lähes kaikilla on myös kokemusta kärkipakin roolissa ja/tai kovemmissa sarjoissa pelaamisesta. Lisäksi kaikki ovat myös käytännössä sopivassa iässä tai uratilanteessa: joko menossa eteenpäin tai antamassa uusia näyttöjä palatakseen takaisin esimerkiksi Liigaan.
8+
 

OCE

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ketterä, KooKoo, SaPKo, NATO
TuTossa runkopelaajaksi noussut Rannisto oli puolestaan terveysongelmien takia sivussa koko viime kauden, mutta voi kunnossa ollessaan olla ihan kelpo vaihtoehto jopa TOP-4 –rooliin.
Nyt kun on nähnyt Rannistolta noita harkka pelejä niin täytyy sanoo et sopimus tulee varmasti, voisin vaik lyödä vetoa tuosta. Nähdyn perusteella ei kyllä uskois et viimekausi jäi kokonaan väliin, on nimittäin kunnossa ja pelannut todella hyvin. Tulee muodostamaan Pietilän kanssa meidän ykkösparin.
 

SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Loistavaa analyysiä ja erittäin mielenkiintoista luettavaa koko ketju! Kiitos @Everton!

Innolla odotan minkälaista syväluotaavaa analyysiä on tulossa hyökkääjien osalta.

Ykköspakin tontti on varattuna Jeremi Wehmakselle. 25-vuotias Wehmas on hyvä ja melko kokenut yleispelaaja. Hän on pelannut useamman hyvän kauden KooVeen kipparina ja alakerran isäntänä, eikä ollut kevään pätkäpestissään Jokereissakaan niin huono kuin narrifanit väittävät.
Tästä yllä olevasta kohdasta olen kuitenkin eri mieltä. Wehmas oli juuri niin surkea, kuin Jokeriosiossa kauhisteltiin viime kauden lopulla. Hyvin usein kun Jokereiden päässä oli vastustajalla vaarallinen tilanne, niin #2 se siellä perseili. Oli jatkuvasti täysin väärin sijoittuneena, antoi karmeita harhasyöttöjä ja menetti kiekon hyvin usein ja helposti. Oli siis ihan täysi katastrofi tuon pätkän mitä meillä pelasi. Onneksi päästiin Wehmaksesta eroon! Tietenkin tulevalla kaudella tulee sitten varmaankin rokottamaan Jokereita useasti ja pelaa hienosti juuri meitä vastaan, niin nämä tuppaa yleensä menemään näiden meillä flopanneiden kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tästä yllä olevasta kohdasta olen kuitenkin eri mieltä. Wehmas oli juuri niin surkea, kuin Jokeriosiossa kauhisteltiin viime kauden lopulla.

Enpä ala väittämään vastaan, kun en itse nähnyt kuin pari peliä. Ehkäpä olisi ollut parempi kirjoittaa, että ei ole niin huono kuin mitä oli Jokereissa. On kuitenkin ollut ihan solidi isojen minuuttien puolustaja KooVeessa aiemmin. Joko ei vaan Jokereissa ollut vireessä, ei sopeutunut joukkueen pelityyliin tms. Uskon, että Hermeksessä täyttää paikkansa kärkipakkina, vaikkei esim. Aholaa millään korvaakaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hermes – hyökkäys

Mitä on?


Muutama selvä kärkikenttien hyökkääjä ja kohtalaisesti laajuutta ja jopa kilpailua (etenkin alempiin kenttiin).

Ykkössentterinä joukkueessa pelaa Ketterästä siirtynyt Jesse Viskari. Kakkosketjua on pyörittänyt harjoituspeleissä Kiekko-Espoosta siirtynyt Aatu Laakso ja kolmossentteriksi näyttäisi olevan vahvimpana ehdokkaana Riku Uusikartano.

Viskari kuului imatralaisten dynastiavuosien runkopelaajiin. Monikäyttöinen pelaaja pelasi tosin viime kaudet lähinnä puolustajana, mutta palaa nyt hyökkääjäksi. Laakso sai Espoossa jopa vähän odotettuakin isomman roolin tulokaskaudellaan ja pelasi vakiomiehenä kolmos-nelosketjuissa. Uusikartanon tulokaskausi Hermeksessä oli rikkonainen. Hän väläytteli, mutta oli suurimman osan kaudesta sivussa.

Peliajasta keskikaistalla kisaa myös kolme muuta Mestis-tason pelaajaa: Eerik Kantola, Jerry Sammalisto ja Otto Pasonen. Kantolan tulokaskausi KooVeessa meni pilalle. Pienikokoinen, mutta potentiaalinen hyökkääjä pelasi vain 16 peliä.

Kantolan lisäksi myös Pasosella voisi olla annettavaa jopa kärkikenttiin. Hänen tulokaskautensa FPS:ssa meni kuitenkin lähinnä alaketjuissa, eikä hän ole pelannut Hermeksen harjoitusotteluissakaan. Kokeneehko Sammalisto palasi viime kaudella kaukaloon onnistuneesti vuosien loukkaantumiskierteen jälkeen. Hän pelasi ison osan kaudesta Hermeksen runkopelaajana, tosin lähinnä jarrumiehen roolissa.

Kärkikenttien laidoille Hermekseltä löytyy vähintäänkin pätevä nelikko. Kalle Matikainen oli jo viime kaudella yksi kokkolalaisten tehokkaimmista pelaajista 43 pinnallaan. Hän on ollut jo useamman kauden ajan hyvän tason Mestis-runkopelaaja, mutta nousi viime kaudella ykkösketjutasolle ja sai harjoituskaudella mahdollisuuden näyttää osaamistaan myös Kärpissä.

Eetu Mäki palaa puolestaan Ranskasta Mestikseen. Hän on hätyytellyt aiemmin niin Kiekko-Vantaassa, SaPKossa kuin KeuPassakin 40 pisteen rajapyykkiä, mutta nyt voisi olla mahdollisuus nousta ihan Mestiksen kärkihyökkääjien kastiin.

Eemeli Takala iski kaudella 2020-21 Hermeksessä peräti 21 maalia. Seuraava kausi meni ihan mönkään, mutta palasi sitten takaisin Kokkolaan ja oli joukkueen runkopelaajia viime kaudella (29 p.).

Hermeksen tulokashyökkääjistä potentiaalisin on Valtteri Karnaranta. Matikaisen tavoin myös Karnaranta oli Kärppienkin testattavana. Aiemmin hän on ollut Ässien U20-joukkueen kärkipelaajia. Onko pieni koko pudottanut hänet liigaringistä? Mestiksessä se ei ole ehkä samanlainen este, eli Karnaranta on ihan mahdollinen kärkipelaaja joukkueeseen ja on pelannutkin harjoitusottelut ykköskentässä.

Vaihtoehtona kärkikenttiin on myös pari muuta tulokasta: Kärppien U20-joukkueen kärkihyökkääjiin kuulunut toisen polven kiekkoilija Maks Mikkola sekä SaiPa-nuorten parhaimmistoon kuulunut Jonatan Lempiäinen.

Vähän yllättäen harjoitusotteluissa kärkikentissä on nähty myös Arttu Heikkilä. Heikkilä on kuitenkin luultavasti vain stuntannut poissaolijoita ja pelaa tulevalla kaudellakin pienehkössä ja rikkovammassa roolissa, kuten on pelannut parilla edelliskaudellakin.

Nelosketjun duunareita ovat myös joukkueessa jatkava Akseli Ulvila sekä raamikas tulokas Topi Puikkonen. Puikkonen pelasi viime kauden Pohjois-Amerikassa ja oli sitä ennen Ilveksen U20-joukkueen runkopelaajia.

Harjoituspelejä on pelannut myös Joel Jääskeläinen. 22-vuotias Jääskeläinen on ollut edustusjoukkueen ringissä jo useamman kauden ajan, mutta ei ole mahtunut pelaamaan. Voi olla, että hän joutuu hakemaan peliaikaa nytkin esimerkiksi Suomi-sarjasta.

Lisäksi Hermes-hyökkäyksessä ovat olleet mukana Iivari Miikkulainen (tryout) ja Juho Vehkalahti (juniori). Miikkulainen oli viime kaudella runkopelaaja Suomi-sarjassa ja on päässyt kokeilemaan Mestistä jonkun verran aiemminkin TuTossa. Vehkalahti latoi puolestaan U20:n Mestiksessä viime kaudella huimat 83 pinnaa 42 pelissä. Näilläkään tehonäytöillä ei kuitenkaan taida vielä irrota pelipaikkaa edustuksesta.

Mitä puuttuu?

Ainakin ykkössentteri, mahdollisesti myös kakkossentteri. Nyt ykkössentterinä on pelaaja, joka pelasi viime kauden pakkina, ja kakkossentterinä 18 pistettä tehnyt Laakso. Haastajatkin ovat kaikkea muuta kuin varmoja tapauksia.

Sentteriosaston kärjessä onkin melkoinen droppi viime kauteen: Arttu Lausniemi teki 42, Sisu Yliniemi 37 ja Juha Rautiainen 29 pistettä.

Myös laitahyökkääjillä on isoja saappaita täytettävänä. Matikainen on heistä ainoa, joka on onnistunut tekemään yli 40 pinnaa Mestiksessä – ja hänkin vain yhdellä kaudella. Viime kauden laitahyökkääjistä myös Topias Liljamo ja Eero Klintrup ylsivät tuohon pistemäärään. Lisäksi Santeri Sulku oli lähellä sitä tahtia, ja alkukauden mukana ollut Joonas Lohisalokin latoi pisteitä kovalla tahdilla.

Arvio:

Hermeksellä on hyviä hyökkääjiä, mutta onko tähtiä? Toisaalta hyvin sama tilanne on ollut edelliskausienkin alla, mutta joko lainamiehistä tai omista pelaajista on aina löytynyt kahden ketjullisen verran hyviä ratkaisijoita. Niin luultavasti löytyy nytkin. Sentterikalusto on joka tapauksessa kysymysmerkki ja esimerkiksi Yliniemi kelpaisi varmasti oikein mielellään Kärpistä takaisin lainalle Kokkolaan.
7

Lisäys 7.9.

Hermes hommasi viime hetken vahvistuksina laitahyökkääjät Atte Karppisen ja Valtteri Savolaisen. Karppinen on Mestis-tason kärkihyökkääjä, joka on tehnyt tyypillisesti yli 40 pinnaa. Viime kaudella Unkarissa ja Ruotsin divarissa pelannut Karppinen on Kokkolassa "toistaiseksi voimalla olevalla sopimuksella". Luultavasti kyttää edelleen uutta ulkomaan pestiä ja vastaavasti Hermessä puolestaan seurataan omien pelaajien terveystilannetta. Savolainen tulee lainalle HPK:sta. Isokokoinen 21-vuotias hyökkääjä on ollut tehokas U20:ssä, mutta ei ole mahtunut pelaamaan Liigassa, eikä ole tehnyt tehoja lainalla FPS:ssakaan. Hänen lainansa kestää ainakin alkujaan yhden kuukauden.

Molemmat nostavat Hermes-hyökkäyksen tasoa niin, että arvosana pitäisi olla joko 7+ tai 7½. Luultavasti kuitenkin Matikainen ja muutama muukin vakiohyökkääjä on sivussa, ja mahdollisten varsinaisten vahvistustenkin tarve olisi enemmänkin sentteriosastolla, joten en muuta nosta kokonaisarvosanaa.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hokki – hyökkäys

Mitä on?


Yksi kärkipään kotimainen hankinta, ketjullinen hyvinkin potentiaalisia latvialaisia, muutama jatkaja runkomiehistöstä ja loput lähinnä toivotaan toivotaan –osastoa. Näistä eväistä Hokki saa kasattua ainakin yhden hyvän kärkiketjun, hyvässä lykyssä melkein kaksi. Sekin on kuitenkin paremmin kuin viime kaudella.

Kokeneista Tuomas Komulaisesta tai Samu Pyykkösestä ei nimittäin ollut viime kaudella vastuunkantajiksi. Joukkueen sisäisen pistepörssin voitti 27 pistettä nakuttanut tulokashyökkääjä Juuso Aaltonen

Joukkueen kovat hankinnat ovat latvialainen Arturs Homjakovs sekä Liigaa pelannut Jere Jokinen, oleellisimpia jatkajia ovat puolestaan Juuso Aaltosen lisäksi Janne Jokinen ja Kasperi Heinänen.

26-vuotias Homjakovs täyttää kirkkaasti ykkössentterin kriteerit ja pelasi tuossa roolissa pari vuotta sitten, kun Zemgale kisasi Mestiksessä. Homjakovs on potentiaalinen 50 pisteen pelaaja – tai pitäisikö ennemmin sanoa, että olisi potentiaalinen 50 pisteen pelaaja jossain muussa joukkueessa kuin Hokissa… Kajaanissa tulituki voi nimittäin jäädä tälläkin kaudella sen verran kapeaksi, ettei kukaan joukkueen pelaajista yllä pistepörssissä kovinkaan korkealle.

Homjakovs saanee ketjukavereikseen kaksi nuorta maanmiestään. Rinalds Vutkevics pelasi viime kaudella nuorten MM-kisoissa ja oli Zemgalen tehokkaimpia pelaajia. Arturs Karasa pelasi Zemgalen riveissä toissa kaudella täyden kauden Mestiksessä juniori-ikäisenä ja teki 18 pistettä. Kummallakin heistä on potentiaalia pelata kärkiketjuissa.

Kelpo ehdokkaita kärkikenttien laidoille ovat myös Aaltonen ja Jokiset. Etenkin Jere Jokiselta odotetaan paljon. Jokinen oli pari vuotta sitten lainapestillään FPS:ssa hyvä, suoraviivainen maalintekijä. Hän sai ihan hyvin vastuuta myös seuraavalla kaudella HPK:ssa. Viime kausi meni kuitenkin mönkään: hän pystyi pelaamaan TPS:ssä vain kolmessa ottelussa ja oli tehoton myös keväällä lainapestillään Allsvenskanissa.

Joukkueen kapteeniksi valitulle Janne Jokiselle tämä kausi on jo neljäs Hokissa. Hän on kuulunut kajaanilaisten parhaimmistoon joka kaudella, mutta ylittänyt 20 tehopisteen rajapyykin vain kertaalleen. Myös Kasperi Heinänen aloittaa neljännen kautensa Hokissa. Heinänen on parantanut kausi kaudelta. Hän nousee tuskin koskaan tähdeksi Mestiksessä, mutta alkaa jo olla ihan ok-tason runkopelaaja joukkueessa.

Myös Jere Ohtosta voi pitää jo jokseenkin rutinoituneena Mestis-pelaajana. Isokokoinen kuusamolainen on pelannut kaksi viime kautta FPS:ssa. Viime kaudella hän vakiinnutti paikan forssalaisten vakiokokoonpanossa keskushyökkääjänä. Hänen roolinsa lienee Hokissakin alaketjujen keskellä tai laidalla.

Kaikilla muilla Hokki-hyökkääjillä varsinaiset näytöt ovat vielä antamatta. Laitahyökkääjä Topias Kaski on pelannut yli 60 peliä Mestiksessä, mutta ei ole onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa. Viime kaudella hän putosi TuTon pelaavasta kokoonpanosta ja siirtyi loppukaudeksi TPS-junnuihin. Junioreissa Kaski on ollut tehokas, eli ison roolin saadessaan hän voi hyvinkin olla Hokin tämän kauden miehistön läpimurtopelaaja.

Juuso Fagerström pelasi tulokaskaudellaan Kiekko-Vantaassa jos vaikka minkälaisissa rooleissa: ykkösessä, nelosessa, laidalla ja keskellä. Unelmasiirto Jokereihin osoittautui kuitenkin vikatikiksi. Hän jäi viime kaudella narripaidoissa pelkän rotaatiomiehen rooliin, eikä pelit kovin kaksisesti sujuneet viime keväänä FPS:ssakaan.

Fagerströmin kanssa kärkikenttien toisesta sentterin tontista on harjoituspeleissä kisaillut tulokaspelaaja Kie Vähäkangas. Iso rightin sentteri pelasi viime kaudella Pohjois-Amerikassa NAHL-juniorisarjaa. Aiemmin hän on ollut sekä HPK:n että Jokereiden junnuissa runkopelaaja, mutta vaihtanut seuraansa hyvin tiuhaan tahtiin.

Kapeassa kalustossa vastuuta tulee riittämään käytännössä kaikille. Alaketjujen senttereistä Samppa Kemppainen kuului jo viime kaudella Hokin vakiokokoonpanoon, mutta pelasi hyvin pienessä roolissa. Myös Nooa Tuomainen on ollut ringissä mukana jo pari kautta, mutta saanut vastuuta lähinnä junnuissa. Kummastakaan tuskin on vieläkään kovin isoon rooliin.

Nelosen laidalle Hokilla on tyrkyllä Sportin U20-joukkueessa rivipelaajana viime kaudella pelannut Lenni Suutari sekä Hokin U20-joukkueen viime kauden kapteeni Aleksi Pellikka, joka pelasi kourallisen Mestis-pelejä jo viime kaudella. Kummallekin heistä pelipaikan vakiinnuttaminen on jo ihan riittävä tavoite.

Mitä puuttuu?

Hokin hyökkäyskalusto on luultavasti parempi kuin viime kaudella, mutta se ei harmi kyllä ole vielä kovin kaksinen saavutus. Kalustosta puuttuu leveyttä ja laatua oikeastaan jokaiselle pelipaikalle, kilpailusta, paikkaajista ja Mestis-tason reserveistä puhumattakaan.

Homjakovs on kova luu, mutta muilta osin Hokin sentterikalusto on ehkä jopa lähempänä Suomi-sarjan kuin Mestiksen tasoa. Tai ainakin kaikki muut olisi lähtökohtaisesti budjetoitava alaketjujen pelaajiksi. Fagerström ja Vähäkangas voivat toki yllättää, sen sijaan Ohtosen taso on ollut aiemminkin maksimissaan jumboseuran nelossentteri ja muut ovat joukkueessa omat pojat –statuksella.

Laitahyökkääjistä Jere Jokinen voi olla sarjan kärkihyökkääjiä, mutta ei ole mitenkään varma nakki hänkään – varsinkaan nihkeän viime kauden jälkeen. Juuso Aaltonen, Janne Jokinen ja Topias Kaski pärjäävät Mestiksessä, mutta onko kenestäkään heistä tekemään ensimmäistä kertaa urallaan edes 30 pistettä?

Arvio:

Latvialaisten olisi syytä onnistua, tai muuten Hokki on isoissa ongelmissa. Kovin railakasta maali-iloittelua ei tosin ole parhaassakaan tapauksessa odotettavissa. Hokki on sekä keskus- että laitahyökkääjien osalta yksi Mestiksen heikkotasoisimmista ja kapeimmista joukkueista.
6+

Päivitys 9.9.
Lukko-laina Oliver Suni tuo lisää vaihtoehtoja kärkiketjuihin. Vahva voimahyökkääjä ei ole vielä löytänyt paikkaansa kiekkokartalta. Kokonaisen kauden Mestiksessä pelatessaan saattaisi runnoa 20 maaliakin. On siis hyvä vahvistus Hokkiin. En kuitenkaan nosta hyökkäyksen arvosanaa, sillä ilmeisesti Suni tulee osaltaan paikkaamaan poissaolijoita.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
IPK – hyökkäys

Mitä on?

Yksi Mestiksen viime kauden tehokkaimmista pelaajista (Leo Ring), yksi mielenkiintoisimmista tulokkaista (Jeremi Tammela), useita lopullista läpimurtoaan hakevia hyökkääjiä sekä tukku luottomiehiä. Soppa on vähän sekava, mutta siinä on tarvittavat ainekset saostumaan kauden aikana Mestiksen eliittikalustoksi.

IPK:n ketjut ovat eläneet harjoituspeleissä ja kärkinyrkki on ollut hakusessa. Alun perin ykkössentterin viittaa soviteltiin tulokashyökkääjä Tammelalle, mutta KalPan palautettua Ringin takaisin Iisalmeen, on Tammela siirtynyt laidalle.

Tammela on ollut Tapparan U20-joukkueen viime kausien tehokkain pelaaja. Kokonaisvaltaisesti hän on vielä raakile, mutta omaa sen verran poikkeuksellista taitoa, että voi olla hyökkäyssuuntaan ja etenkin ylivoimalla sarjan kärkipelaajia saman tienkin.

Ring tehoili puolestaan viime kaudella ensin KeuPassa ja loppukaudesta IPK:ssa niin hurjalla tasolla, että ansaitsi itselleen Liiga-sopimuksenkin. KalPasta ei taida kuitenkaan löytyä sopivaa roolia, joten voi hyvinkin olla, että Ring pelaa koko kauden lainalla IPK:ssa.

Ykkösnyrkin kolmanneksi lenkiksi on tyrkyllä Henri Knuutinen. Vahva voimahyökkääjä voisikin olla sopiva täydennys kahden taiturin ketjuun. Knuutinen on pelannut lupaavasti IPK:ssa jo aiemmilla kausilla. Viime kaudella hän oli matkalla ennätyspisteisiinsä, mutta loukkaantumiset haittasivat – jälleen kerran – kautta.

Potentiaaliseksi maaliruiskuksi on puolestaan tarjolla Santeri Sulku. NHL-varattu, isokokoinen toisen polven kiekkoilija tykitti viime kaudella Hermes-paidassa 17 maalia 35 ottelussaan. Toisenlaisella taustalla 20-vuotias lupaus saattaisi pelata kovemmassakin sarjassa kuin Mestiksessä.

Hyvä nimi kärkikenttien laidalle on myös Veikka Halonen. Hän on ollut kummallakin IPK-kaudellaan noin 40 tehopisteen pelaaja. Kakkoskenttään voisi tarvittaessa sovitella ihan hyvin myös joukkueessa jatkavia Pekka Suhosta ja Mikko-Matti Paakolaa.

Suhonen teki viime kaudella piste-ennätyksensä (31). Paakkola jäi vähän pienempään rooliin kuin mitä ehkä itsekin toivoi Kajaanista Iisalmeen siirtyessään, mutta teki kuitenkin rooliinsa ja pelimääräänsä nähden ihan kelpo tehot (21). Hyökkäävää roolia joukkueessa jahtaa myös Joni Virolainen. Hän oli viime kaudella HPK:n U20-joukkueen tehomies ja pääsi pelaamaan jokusen ottelun Liigaakin.

Vielä enemmän kilpailua on kuitenkin keskushyökkääjien tonteista. Joukkueessa jatkava Samuel Timonen on mennyt kausi kaudelta tasaisesti eteenpäin ja lienee nyt varma nimi joko kakkos- tai kolmossentteriksi. Uusien hankintojen roolittaminen sen sijaan on ollut ainakin harjoituskaudella totaalisen kesken.

Miska Hattunen siirtyi Iisalmeen Joensuusta, jossa on ollut jo useamman vuoden joukkueen luottopelaaja. Hyvä aloittaja on varma kahdensuunnan sentteri ja kelpaisi mihin tahansa joukkueeseen kolmossentteriksi. Harjoituspeleissä Hattusta on kuitenkin peluutettu myös laidalla.

Myös KooVeesta siirtyneen Joona Lehtisen pelipaikka on harjoituspeleissä vaihdellut. Sen sijaan RoKista siirtynyt Anton Sikorski lienee vakiosentteri myös IPK:ssa.

Sentteripulasta IPK:n ei siis luulisi ainakaan kärsivän, sillä myös Santeri Suomalainen jatkaa joukkueessa.
Luottomies ja joka paikan höylä pelaisi tarvittaessa varmaan maalivahtinakin... Viime kaudella Suomalainen innostui tekemään uuden piste-ennätyksensä, vaikka oli neljäsosan kaudesta sivussa. Parhaimmillaan hän on kuitenkin puurtajana alaketjuissa ja pelanneekin optimitilanteessa nelosketjun laidalla.

Nelosketjun mies lienee myös joukkueessa jatkava Julius Vesaaja. Hän on melkoinen hämmentäjä ja vähän hämmentäväkin pelaaja. Vesaaja voisi olla pelaajatyyppinä joukkueelleen arvokas, mutta ei aina jaksa ikään kuin keskittyä oleelliseen.

Harjoituspeleissä vastuuta on saanut myös IPK:n U20-mestisjoukkueen viime kauden tehokkain pelaaja Konsta Piirainen, joka pelasi jo viime kaudella edustusmiehistössä muutaman pelin, ja on aiemmin urallaan pelannut kakkosdivarissakin miesten pelejä.

Mitä puuttuu?

Ulkomaalaisketju Ludwig Persson – Alex Berardinelli – Austin Alger oli viime kauden paras ketju koko Mestiksessä ja latoi yhteensä hurjat 149 tehopistettä. Myös Juuso Heikkilä (43p.) lähti Liigaan. Tilalle ei ole tullut läheskään yhtä kovia nimiä.

Monessa muussa joukkueessa tämä olisi kova paikka, mutta IPK:ssa ei. Viime kaudellakaan kaikkea ei ollut laskettu ulkomaalaisten varaan. Heillä vaan sattui natsaamaan täydellisesti ja muut kärkihyökkääjiksi kaavaillut pelaajat jäivät sitten vähän väkisinkin hieman pienempään rooliin.

Ring, Sulku, Knuutinen ja Halonen ovat mitat täyttäviä kärkipelaajia ja taustalta voi nousta heitä lisääkin.
Selkeä kakkossentteri ja toisen ylivoiman pyörittäjä joukkueesta kuitenkin mahdollisesti puuttuu, siis jos Ring ja Tammela tulevat pelaamaan kimpassa.

Samuel Timosen käyrä on nouseva: ekalla kaudella 18 pistettä, sitten 21 ja viime kaudella jo 27 pinnaa. Mutta onko hän nyt jo valmis vastuunkantajaksi?

Miska Hattunen teki viime kaudella koko uransa parhaat tehopisteet (34). Hän ei ole onnistunut vastaavaan edes junnuissa, eli oliko tehoilu kuitenkin ennemmin ylisuuren roolin ansiota kuin luontaista hyökkäysosaamista?

Joona Lehtinen on pelannut jo kolme kautta Mestistä ja sai ainakin Peliitoissa ihan kunnon näytönpaikan kärkikejtuissa. Piste-ennätyksensä (16) on kuitenkin varsin vaatimaton. Lehtisellä on vaarana olla vähän väliinputoaja, sillä hän ei ole mikään varsinainen puolustava hyökkääjäkään.

Kolme kautta RoKissa pelanneelle Anton Sikorskille tarjottiin viime kaudella mahdollisuutta läpimurtoon suorastaan hopealautasella, mutta rooliin nähden tehot (14) olivat iso pettymys. Sikorski on ok pelaaja alempiin ketjuihin, mutta löytääkö hän nytkään sitä tarvittavaa lisävaihdetta?

No, onhan tuossa nyt niin monta vaihtoehtoa, että eiköhän joukosta yksi kakkossentterikin löydy. Mutta Ringin olisi joka tapauksessa syytä pysyä IPK:n ringissä.

Arvio:

Sarjan parhaita hyökkäyksiä. Rutiinia riittää sekä keskelle että laidalle, ja kärki on Ringin paluun myötä terävä. Särkymävaraa ei ole aivan hirveästi, mutta kaikkien ollessa terveenä pelipaikoista on hyvää kilpailua. IPK saattaa saada vielä lisääkin laina-apuja Kuopiosta.
8
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Jokerit – hyökkäys

Mitä on?

Oikeastaan jopa ylihyvä sentterikalusto. Urallaan kaiken voittanut Valtteri Filppula olisi voinut lopettaa uransa tai valita melkeinpä minkä tahansa eurooppalaisseuran missä olisi jatkanut, mutta päätyi palaamaan Jokereihin. Tämän tason pelaajan tuleminen Mestikseen nelikymppisenä vakuuttaa ainakin minut siitä, että hän haluaa oikeasti pelata Jokereissa ja motivaatio on kunnossa.

Alexander Forslund jätti viime kaudella Erkka Seppälän (K-Vantaa) varjoonsa ja otti paikkansa Jokereiden ykkössentterinä. Taituri voitti Mestiksen syöttöpörssin ja on potentiaalinen pistepörssin kärkinimi myös tälle kaudelle.

Myös kokenut ja monipuolinen Teemu Henritius sekä Jesse Liuksiala jatkavat narrinutussa. Henritius pelasi viime kauden pinna/peli-tahdilla ja Liuksialakin täytti paikkansa, vaikka vähän sivuroolin pelaajaksi jäikin.

Uutena sentterinä mukaan Filppulan lisäksi tulee myös Arttu Lausniemi, joka löi itsensä viime kaudella läpi (42p.) Hermeksessä. Reserviin jäävä Aatu Wulff kisaisi monessa muussa joukkueessa nelossentterin paikasta tosissaan.

Laitahyökkääjien osalta Jokereiden kovimpia hankintoja ovat Liigasta siirtyvät Samuel Salonen ja Ville Vainikainen. Pidän ainakin itse Salosta yhtenä koko Mestiksen kesän kovimmista hankinnoista. Hän on ollut aiemmin Mestiksessä piste/peli-pelaaja ja iski viime kaudella Jukureissakin 17 pistettä.

Salonen on yksi suurimmista pistepörssin voittajakandidaateista. Yli 400 Liiga-matsia urallaan pelannutta Vainikaista en sijaan laske samaan sakkiin. Liigassa hän on ollut oikeastaan koko uransa ynnä muut –osastoa. Vainikainen on kokenut, luisteluvoimainen ja urheilullinen pelaaja, eli voi onnistua nuoria Mestis-pakkeja vastaan myös tulosroolissa. Luultavammin hän on kuitenkin hyvä ja monikäyttöinen runkopelaaja terävimmän tehokärjen tueksi.

Kärkikenttien miehiä ovat myös viime kauden kaksi tehokkainta laitahyökkääjää, joukkueessa jatkavat Oskari Kalajanniska ja Leevi Lemberg. Kalajanniska teki viime kaudella 27 osumaa ja jäi vain maalin päähän sarjan maalikuninkuudesta. 23 kertaa maalannut Lemberg oli maalipörssissä neljäs.

Joukkueessa jatkavat myös U20-maajoukkueringissäkin olevat Emil Kuusla ja Onni Lind sekä kovaotteinen konkari Otto Karvinen. Kuusla pelasi kohtalaisen tulokaskauden, pääsi pelaamaan osan kaudesta kärkikentissäkin, ja nousi ainakin fanien suosikiksi.

Myös Lind täytti paikkansa joukkueessa heti ensimmäisellä kaudellaan. Karvinen ei puolestaan säväyttänyt pelillisesti, mutta on ehkä kuitenkin arvokas joukkuepelaaja, joka antaa ja ottaa mustelmia.

Ennen todennäköisten lisävahvistusten tuloa vahvimmin pelipaikassa on kiinni Kiekko-Vantaasta paluumuuttajana tuleva Rasmus Lahnaviik. Hän on pelannut tehokkaasti ulkomailla, mutta Mestiksessä ruutinsa on ollut vielä märkää.

Harjoituspeleissä pelaamaan ovat päässeet myös juniorit Lauri Saastamoinen ja Juho Keinänen. Saastamoinen kuuluu U20- ja Keinänen U18-maajoukkueen rinkiin. Näyttöpaikan saadessaan molemmilla riittää siis potentiaalia nousta Mestis-miehistöönkin.

Mitä puuttuu?

Voiko jääkiekkojoukkueessa olla liikaa hyviä keskushyökkääjiä?

Alexander Forslund oli ehkä kevään tosipeleissä liian pehmeä, mutta ainakin runkosarjaa ajatellen hän on niin hyvä kärkijoukkueen ykkössentteri kuin Mestiksessä kuuluukin olla. Arttu Lausniemenkin avut ovat kiekollisessa roolissa ja hän tottui pyörittämään ylivoimaa Hermeksessä.

Mutta ei kai Valtteri Filppulan kaltaista eliittipelaajaa ole kuitenkaan hommattu puurtamaan kolmossentteriksi? Teemu Henritiuskin menee jo vähän hukkaan alaketjuissa ja on jo joutunut pelaamaan osan harjoituspeleistä laidalla.

Ja sitten on vielä Jesse Liuksiala. Ketterän monivuotisella luottopelaajalla olisi edelleen potentiaalia nousta ihan Mestiksen kärkisentterien joukkoon. Viime kaudella hän jäi kuitenkin lähinnä neloskenttään ja tässä nipussa roolin on vaikea nähdä ainakaan kasvavan siitä.

Löytyykö kaikille huippusenttereistä järkevä ja mielekäs rooli?

Laiturien osalta ei ole samaa ongelmaa. Jokereilla on oikein hyvä Mestiksen kärkijoukkueen tasoa oleva laitahyökkääjistö, mutta ei mitenkään über-hyvä. Ilman lisävahvistuksia se ei ole välttämättä edes sarjan paras, eikä se ainakaan ole liialla laajuudella pilattu.

Salonen, Kalajanniska, Lemberg ja Vainikainen ovat joko hyviä tai erittäin hyviä pelaajia kärkiketjuihin. Kuilu paikkaajiin tai haastajiin on kuitenkin aika iso. Kehuttu Emil Kuusla pelasi viime kaudella 32 ottelua ja teki niissä ihan kelvolliset 15 pistettä. Tuosta on kuitenkin vielä aika iso hyppäys yli 30 pisteen pelaajaksi. Onni Lindillä (12) ja Rasmus Lahnaviikillä (11) hypättävää olisi vielä vähän enemmän.

Arvio:

Jokereiden sentterikalusto olisi ilman Filppulaakin sarjan paras. En tiedä mitä superlatiivia siitä pitäisi sitten Filppulan kanssa käyttää. Laitahyökkääjistö sen sijaan kaipaa vielä täydennystä, ellei jopa vahvistusta. Mitään suurta kiirettä asialla ei kuitenkaan taida olla. Jokerit lähtee kauteen sarjan parhaalla hyökkäyskalustolla.
9+

Päivitys 9.9.
Vielä ehti viime hetken vahvistus mukaan ennen runkosarjan alkua. Tosin ei laitahyökkääjä, vaan taas yksi ykkössentteri lisää, eli pinna/peli-tahdilla Kiekko-Espoossa vetänyt Jaakko Heikkinen. Joutunee nyt Jokereissa kyllä siirtymään laidalle. 27-vuotias hyökkääjä on monipuolinen Mestiksen kärkikorin jätkä, jonka mikä tahansa joukkueista ottaisi vastaan ilosta kiljuen, mutta tässä pelaajatilanteessa en lähde kuitenkaan nostamaan Jokereiden arvosanaa hänen hankintansa perusteella.
 
Viimeksi muokattu:

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
JoKP – hyökkäys

Mitä on?

Sarjan parhaimpiin kuuluva lähes kokonaan uudistunut sentterikalusto sekä vahvistunut laitahyökkääjistö, jossa kaikki viime kauden onnistujat jatkavat.

Viime kauden ykkös- ja kakkossentterit Kristjan Kombe sekä uran parhaan kautensa pelannut Miska Hattunen siirtyivät täksi kaudeksi Savoon. Viime kauden tehopelaaja Kombe (51p.) sekä Hattunen (34p.) ovat menetyksiä, mutta JoKP on korvannut heidät hankkimalla peräti neljä uutta sentteriä.

Noah Kane ei ole Patrick-serkkunsa kaltainen NHL-tähti, mutta saattaa hyvinkin olla huippupelaaja Mestikseen. 24-vuotias amerikkalainen on pelannut aiemmin NCAA:ssa kelpo tehoin ja pelasi viime kauden lopun ECHL:ssä.

Muita sentterihankintoja ovat Saksasta palaava kokenut Oula Uski, Rovaniemeltä palaava Jonne Brygger sekä tulokaspelaaja Niilo Suvanto.

32-vuotias Uski on ollut aiemmin urallaan tehokas Mestiksessä. Pinnoja kertyi myös Saksassa – vaikkakin alasarjoissa. Hän haastaa Kanen ykkössentterin tittelistä. Bryggerin viisi kautta Mestiksessä ovat olleet melkoista vuoristorataa. Sekä taso että rooli on heitellyt laidasta laitaan: parhaimmillaan hän on pelannut jopa ykkössentterinä, mutta heikoimmillaan mahtunut vain nipin napin jämäminuuteille.

KooKoon kovan U20-joukkueen ykkössentterinä pelannut Niilo Suvanto kisannee puolestaan lähinnä Patrick Isiguzon kanssa. Joensuussa jatkava Isiguzo kuului viime kauden nuoren joukkueen onnistujiin ja pelasi kelpo tulokaskauden kakkos-kolmosketjujen runkopelaajana. Nyt rooli lienee kuitenkin jonkin verran pienempi. Harjoitusotteluissa keskushyökkääjänä nähtiin myös jo viime kaudella jokusen Mestis-pelin pelannut juniori Antti Haikonen.

Laitahyökkääjistä Joensuussa jatkavat kaikki viime kauden onnistujat: Ivo Sedlacek, Adam Dvorak, Niklas Meriläinen ja Jasper Viitala. Uusina vahvistuksina mukaan tulevat Joonas Lohisalo ja Joni Taskula. Kärkiketjuihin on siis jopa kilpailua.

Nuorista tshekkipelaajista Sedlacek oli ehkäpä jopa koko viime kauden joukkueen paras pelaaja. Hän oli etenkin ylivoimalla ja voi tehdä tälläkin kaudella yli 40 pistettä. Kesken kauden joukkueeseen liittynyt Dvorak teki hänkin kelpo tehot 22 pistettä 30 ottelussaan. Myös Meriläinen täytti heti tulokaskaudellaan paikkansa kärkiketjuissa ja teki 28 pistettä 38 ottelussaan.

Harjoitusotteluissa Kanen rinnalla ovat kuitenkin pelanneet uudet hankinnat Lohisalo ja Taskula. Lohisalon viime kausi oli sekava. Nuori hyökkääjä aloitti kauden tehokkaasti lainalla Hermeksessä, mutta päätyi lopulta pelaamaan kauden aikana neljässä eri joukkueessa ja kolmessa eri sarjassa.

Nyt Lohisalon on varmasti helpompi valmistautua kauteen, kun tilanne on koko kauden sopimuksen myötä selkeä. Hän voi olla jopa ihan pistepörssin kärkinimiä. Myös Taskulalla on potentiaalia kärkikenttiin, vaikka hänen viime kautensa Ketterässä ei ollutkaan erityisen hyvä. Toissa kaudella Taskula paukutti juurikin Joensuussa 20 maalia.

Jasper Viitalalla on alla ihan kohtalainen tulokaskausi (15p.) JoKP:n kolmosketjussa. Hän jäänee kuitenkin nytkin alempiin ketjuihin. Valtteri Vaittinen ja Riku Vähäniitty eivät onnistuneet ottamaan viime kauden heikommassa nipussakaan jämäminuutteja isompaa roolia, joten he jäänevät nytkin nelosketjuun.

Harjoitusotteluissa pelasivat myös junnut Santeri Kekarainen ja Rasmus Kuronen, joista ei taida vielä olla edes kunnollisiksi varamiehiksi.

Mitä puuttuu?

Leveyttä laidalta. Joukkueessa on viisi sellaista laitahyökkääjää, jotka ovat vähintään kakkoskenttätasoa, mutta ovatko kaikki muut valmiita pelaamaan Mestistä edes pienessä roolissa?

JoKP on ollut viime kausina yhden superketjun joukkue. Tällä kaudella laajuutta riittää kahteen kenttään, mutta silti ykkössentteri Noah Kanen onnistuminen on erittäin tärkeää.

Ensimmäinen kausi aikuisten sarjassa ja Euroopassa on aina arvoitus, mutta ainakin minulla on positiiviset odotukset Kanea kohtaan. JoKP on onnistunut viime kausien aikana erittäin hyvin ulkomaalaishankintojensa kanssa.

Arvio:

Materiaali on kärjen osalta tarpeeksi hyvä, mutta muilta osin kovin kapea. Nelosketju täyttää junnuista heti, jos parikin vakiokokoonpanon pelaajaa putoaa pois. Todennäköisesti JoKP odottelee kuitenkin vielä lisävahvistuksia, luultavasti joukkoon tulee liittymään liigalaina tai pari, jotka nostavat heti hyökkäyksen tasoa merkittävästi.
7+
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ketterä – hyökkäys

Mitä on?


Erittäin hyvä ykköskenttä (Juuso Jämsen – Eetu Paasovaara – Anri Ravinskis) kestää vertailun melkein mihin tahansa kilpakumppaniin. Paasovaara ja Ravinskis jatkavat joukkueessa. Paasovaaran alkukausi Kiekko-Espoossa ei sujunut alkuunkaan, mutta hän pelasi hyvän kevään imatralaisten ykkössentterinä. Ravinskis teki tulokaskaudellaan 30 pistettä, mutta isokokoinen Latvian maajoukkuepelaaja saattaa nyt parantaa siitä selvästikin.

Juuso Jämseniä pidin yhtenä viime kauden kovimmista pelaajahankinnoista, joka vain käväisisi Mestiksessä ottamaan volttilähdön paluulleen Liigaan. Kausi oli kuitenkin hänelle nihkeä, kuten se oli koko Kiekko-Espoolle. Pidän Jämseniä kuitenkin yhtenä kovimmista hankinnoista myös tänä kesänä. Veikkaan, että nyt lähtee, ja nimeän Jämsenin yhdeksi pistepörssin voittajakandidaateista.

Hyvän ykköskentän lisäksi Ketterällä piisaa myös laatusenttereitä. Itse asiassa jopa niin paljon, että esimerkiksi Jimi Rönkkönen ja Elias Kaarela pelannevat laidalla. Rönkköstä kaavailtiin viime kaudella Ketterässä yhdeksi kärkisenttereistä, mutta pelit alkoivat sujua paremmin keväällä, kun hänet oli siirretty laidalle.

Myös Kaarela pelasi viime kaudella RoKissa pääosin laidalla, mutta ei tehnyt vieläkään varsinaista läpimurtoaan kärkiroolien pelaajaksi. Harjoitusotteluissa Kaarela on iskenyt mukavasti maaleja Ketterän kakkosketjussa, jonka on muodostanut Jesse Ruotsin ja Joona Lankisen kanssa.

Tässä ketjukokoonpanossa maalinteko jäänee jatkossakin pitkälti Kaarelan harteille. Jo neljännen kautensa Ketterässä aloittava Ruotsi on hyvä kahdensuunnan sentteri, joka vahvistaisi jokaista Mestis-joukkuetta, mutta mikään pisteniilo hän ei ole urallaan ollut. Vielä vähemmän pistepotentiaalia lienee luottoduunari Lankisella, joka on pelannut Mestistä jo viisi kautta, mutta ihan satunnaisia pätkiä lukuun ottamatta alaketjuissa.

Ketterän kolmoskenttä rakennettaneen Jiri Parviaisen ympärille. Hokista siirtyvän Parviaisen Mestis-ura on ollut harmillisen rikkonainen: sentteri on kyennyt pelaamaan kolmen kauden aikana yhteensä vain 69 ottelua. Taitava pelaaja voisi nousta jopa ihan sarjan kärkipelaajien joukkoon, jos vaan kykenisi nyt pelaamaan ehjän kauden.

Parviaisen ja Rönkkösen kaverina tässä ketjussa on pelannut Rasmus Ruusunen. 20-vuotias laitahyökkääjä pelasi puolet viime kaudesta SaiPan liigamiehistössä, mutta jämäroolissa. U20:ssa hän oli joukkueensa kärkipelaajia ja on pelannut aiemminkin Mestistä lainamiehenä.

Nelossentterinä aloittanee Ässien U20-mestaruusjoukkueessa piste/peli-tahdilla tehoillut Veikka Hämeenaho. Hänen laitahyökkääjinään ovat pelanneet Eetu Santanen ja Aleksi Akkila. Hokissa ja FPS:ssa Mestistä pelannut Santanen palaa nyt kotikonnuilleen, mutta läpimurtoa isompaan rooliin tuskin tapahtuu Ketterässäkään.

Akkila on puolestaan ollut Ketterän ringissä mukana jo aika monta kautta, mutta ei ole edelleenkään noussut neloskentän roolia korkeammalle. Minkäänlaista oikeaa reserviä tai kilpailua Ketterän hyökkäyspään pelipaikoista ei kuitenkaan ainakaan tällä hetkellä ole. Harjoituspeleissä joukkuetta ovat täydentäneet viime kaudella SaiPan junnuissa rivipelaajana pelannut Niklas Liukka sekä omat junnut Emil Karjalainen sekä Veeti Valtonen.

Mitä puuttuu?

Jesse Ruotsi ja Joona Lankinen tuskin juhlivat pisteillä, mutta ovat pelaajatyypiltään sellaisia pelaajia, joita menestyvät joukkueet tarvitsevat. Mestiksen kärkiseura kaipaisi kuitenkin ykköskenttänsä taakse tehokkaampia pelaajia.

Viime kauden hyökkääjistä Ketterän jättivät mm. Miku Ronkainen (56p.), Akseli Mäkinen (45p.), Mikko Haaparanta (34p.) sekä viisi muutakin vähintään 20 pistettä iskenyttä hyökkääjää. Kärkihankintoihin kuulunut Hermeksen Eero Klintrupkin jätti lopulta Imatran väliseisakkeen kokonaan väliin ja siirtyi suoraan SaiPaan.

Nykypelaajissa on potentiaalia, mutta varmat nimet ovat vähissä. Paasovaaran piste-ennätys on 41 pistettä, Rönkkönen teki viime kaudella 36 pistettä, Jämsen ja Ravinskis 30 pistettä kumpikin. Heidän lisäkseen nykymiehistä vain Parviainen ja Kaarela ovat yltäneet yli 20 pisteen kausiin.

Arvio:

Kärki on hyvä, sentterin tonteille on kilpailua ja potentiaaliset pelaajat ovat tupanneet ennenkin breikata Imatralla. Materiaali on kuitenkin todella kapea – etenkin kun monella pelaajalla on ollut urallaan säännöllisesti loukkaantumishuolia. Ketterä kaipaa jo ihan lukumääräisestikin lisähyökkääjiä.
7+

(Simo Heinosen lainapesti ei ehtinyt tekstiosioon, mutta hänet on huomioitu arvosanassa. KooKoo-hyökkääjä oli U20-liigan viime kauden paras maalintekijä ja palkittiin myös koko sarjan parhaana pelaajana)
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
KeuPa – hyökkäys

Mitä on?

Pari Mestis-tason runkohyökkääjää, jokunen pienemmän roolin jatkaja ja tukku enemmän tai vähemmän lupaavia tulokkaita.

KeuPa-hyökkäyksen ainoat jollain tapaa rutinoituneet Mestis-hyökkääjät ovat joukkueessa jatkavat Miiro Linjala ja Konsta Keteli sekä Hokista siirtyvä Julius Korjus. Tästä kolmikosta taidetaan rakennella myös joukkueen ykkösketjua.

Linjalan läpimurtoa on odoteltu jo parin kauden ajan. Hän teki viime kaudella oman piste-ennätyksensä (28), mutta nyt nähdään, onko hänestä ottamaan seuraava ratkaiseva askel urallaan, vai lyödäänkö häneen lopullisesti leima hyvänä Mestis-tason kakkos-kolmossentterinä?

Keteli on pelannut kaksi viime kautta FPS:ssa ja Hokissa runkopelaajana ja tehnyt kummallakin kaudella kymmenen maalia. Korjus on puolestaan väläytellyt potentiaaliaan, mutta läpimurto on tyssännyt rikkonaisiin kausiin. Viime kaudella hän pelasi vain 19 ottelua.

Muista viime kauden jatkajista Emil Kangasniemi (16p.) ja Jasper Rantanen (20p.) olivat tulokaskaudellaan jopa hieman odotuksia parempia ja janoavat nyt isompaa roolia. Sen sijaan Joonas Parviainen ja Juuso Kekarainen kisannevat tälläkin kaudella lähinnä alaketjujen peliminuuteista.

Aiempaa kokemusta Mestiksestä on myös Oskari Utriaisella ja tryoutin kautta pelipaikan napanneella Kasper Tarvaisella. Utriainen jäi Kiekko-Espoossa rotaatiopelaajaksi, mutta KeuPa-paidassa hän on ainakin harjoitusotteluissa pelannut kärkikentissä. Tarvainen on pelannut aiemmin urallaan rivipelaajana IPK:ssa ja Peliitoissa. Viime kauden hän pelasi isommassa roolissa Suomi-sarjan SaPKossa.

Tulokkaista kärkipään rooleja voi kaavailla ainakin Otto Jaatiselle ja Jesse Helanderille. Pienikokoinen Jaatinen kuuluu tämän kauden ”seuraa heitä” –shortlistille. Sentteri on pyörittänyt viime kaudet KalPan U20-joukkueen peliä todella tehokkaasti. Helander ei puolestaan mahtunut viime kaudella TuTon kokoonpanoon ja lähti Itävaltaan, jossa oli tehokas. JYP-nuorten ex-kapteeni on potentiaalinen yllättäjä.

KeuPan kokoonpanossa saatetaan nähdä myös kokonainen ulkomaalaisketju. Sportin junioreissa pelanneet virolaiskaksoset Erik ja Marek Potsinok ovat muodostaneet ainakin joissain harjoituspeleissä kakkos-kolmoskentän liettualaisen Martynas Griniuksen kanssa. 22-vuotias Grinius on pelannut aiemmin Mestistä Peliitoissa. Viime kauden hän kiekkoili Saksan alasarjassa.

Lisäksi Keuruulle ovat muuttaneet myös Tapparan U20-joukkueen pelaajat Valtteri Lahtinen ja Rrahim Curri. Lahtinen oli viime kaudella joukkueen kärkipelaajia, tosin ns. ”yli-ikäisenä”. Curri ei sen sijaan ole juhlinut junnuissakaan pisteillä, mutta oli viime kaudella kirvesrintojen kapteeni.

Periaatteessa vaihtoehtoja pitäisi siis riittää, mutta siitä huolimatta KeuPa on joutunut peluuttamaan harjoituspeleissä myös ihan huumoriosastonkin kavereita. Eemeli Manni ei ole mahtunut JYP:n ykkösjunnujoukkueisiinkaan, joten vaikea nähdä, että hänen kuuluisi mahtua Mestis-joukkueeseen.

Juho Arminen on lähes parimetrinen jässikkä. Aiemmin kakkos- ja kolmosdivareissa tehoillut pelaaja teki viime kaudella 25-vuotiaana läpimurron Suomi-sarjassa, mutta harppaus Mestikseen lienee ihan liian iso. Mikko Vaheri pelasi puolestaan vielä viime kaudella U18-ikäluokan Mestistä.

Mitä puuttuu?

Ihan kaikkea. Joukkueessa on vain kourallinen varmoja Mestis-tason pelaajia – ja suurimman osan heistäkin pitäisi pelata ihan jossain muualla kuin kärkiroolissa.

KeuPa on ollut viime kausina huipputehokkaan ykkösnyrkin joukkue. Viime kaudella tutkapari Leo Ring & Joni Airo teki kaksistaan lähes yhtä paljon pisteitä kuin joukkueen muut vakiokokoonpanon hyökkääjät yhteensä.

Nyt tällaista tehoketjua ei ole tulossa, eli kukaan joukkueesta ei voi tyytyä takapulpetin rooliin, vaan jokainen maali on tärkeä ja onnistumisia kaivataan koko joukkueelta. Toisaalta potentiaalia nuoria on niin paljon, että heistä voi löytyä jopa tarpeeksi hyviäkin onnistujia. Kivempi varmaan kuitenkin olisi, jos paineet eivät olisi heidän harteillaan.

Arvio:

Lukumäärää riittää, laatua ei. Kukaan KeuPa-hyökkääjistä ei taitaisi lähtökohtaisesti olla ykkösketjun mies missään toisessa Mestis-joukkueessa. Samanlainen pelaajapula ei kuitenkaan uhkaa kuin mitä viime kaudella nähtiin. Toivottavasti tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö KeuPaan odoteltaisi vielä laina-apuja esimerkiksi JYPistä. Tämä porukka on nimittäin selvästi Mestiksen huonoin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kiekko-Vantaa – hyökkäys

Mitä on?


Kiekko-Vantaa voisi pistää kasaan ihan supertason ykkösketjun. Erkka Seppälä palaa Jokereista ja korvaa Santeri Hartikaisen (HIFK) ykkössentterinä. Lisäksi pistepörssin kärkinimiin viime kaudella kuuluneet
Okko Kangasniemi ja Niklas Nordgren jatkavat Vantaalla.

Valmennus ei kuitenkaan ole ainakaan harjoitusketjuissa laittanut kaikkia kultamuniaan samaan koriin, vaan vantaalaiset pyrkivät selvästi saamaan tällekin kaudelle kasaan kaksi ratkaisuihin pystyvää ketjua.

Yhden kärkiparin muodostavat taitavat Seppälä ja Kangasniemi. Seppälä jäi Jokereissa kakkosviulun soittajaksi, mutta on muuten kuulunut aina Mestiksen tehopelaajien joukkoon ja on yksi sarjan parhaista ykkössenttereistä. Kangasniemi on puolestaan taikuroinut jo kaksi kautta Mestiksessä yli pinna/peli-tehoin ja sijoittui viime kaudella pistepörssikakkoseksi.

Seppälä ja Kangasniemi kaipaisivat kuitenkin kolmanneksi lenkiksi maalintekijätyyppiä. Löytyykö joukkueesta sellaista? Harjoituspeleissä tällä tontilla on ehditty kokeilemaan jo ainakin Niclas Tenhovuorta, Santeri Peltolaa ja Veeti Kuhtaa. Kaikissa heissä on potentiaalia täyttää tämä paikka, muttei vielä varsinaisia näyttöjä.

Tenhovuori iski viime kaudella Jokereissa 12 maalia, mutta ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa kärkikentissä. Peltola on ollut kummallakin RoKi-kaudellaan 20 tehopisteen runkopelaaja. Kuhta on ollut junioreissa tehokas, mutta viime kevät Kiekko-Vantaassa meni vielä totuttelussa miesten sarjoihin.

Toisen tutkaparin muodostanevat jo viime kaudella yhdessä pelanneet Nordgren sekä keskushyökkääjä Olli Maansaari. Santeri Peltola lienee vahvin ehdokas aloittamaan tämän ketjun toisella laidalla.

Kaikenlaisista vaivoista aiemmin kärsinyt Nordgren sai viimeinkin pelattua ehjän kauden. 51 pistettä nakuttanut laitahyökkääjä oli ehkä jopa koko joukkueen paras pelaaja viime kaudella. Maansaari oli puolestaan lohipaitojen viime kauden suurimpia yllättäjiä. Alaketjujen pelaaja nousi nyt eturiviin ja täytti paikkansa erinomaisesti.

Kaikki muut ketjut ja pelipaikat tuntuvat ainakin vielä olevan täysi arvoitus myös valmennusjohdolle. Vakiosentteriksi voinee kuitenkin veikata ainakin Ketterästä siirtynyttä Roope Turusta. Turunen jäi Imatralla neloskenttään, mutta hänellä on ominaisuuksia jopa ylivoimaa pyörittämään.

Sentterin tonteille riittää kuitenkin vaihtoehtoja melkeinpä liikaakiin, kun myös Mikael Menna, Miko Rautama ja Ville Sivonen jatkavat Vantaalla.

Menna on väläytellyt, mutta kärsinyt loukkaantumisista. Hän on pelannut kahdella Mestis-kaudellaan vain 53 ottelua. Rautama pelasi viime kaudella täyden vakiokokoonpanossa kolmos-nelossentterinä. Aiemmin Joensuussa pelannut Sivonen teki puolestaan uuden piste-ennätyksensä (21) ensimmäisellä kaudellaan Kiekko-Vantaassa.

Laitahyökkääjistä myös Perttu Iso-Kuorttia ja Ron Gustafssonia on kokeiltu harjoituspeleissä kärkiketjuissakin. Iso-Kuortti jäi viime kaudella Vantaalla melko pieneen rooliin, mutta iski kuitenkin lupaavat 11 maalia. Gustafsson on puolestaan Kiekko-Espoon junioreista siirtyvä tulokas. Toinen tulokas hyökkääjistössä on myös viime kaudella Jukureiden U20-joukkueen kapteenina toiminut Eetu Tiusanen.

Harjoitusotteluissa alaketjuissa ovat pelanneet myös juniorit Vertti Volotinen, Petteri Kankkunen ja Arttu Nikula.

Mitä puuttuu?

Kummastakin kärkiketjusta puuttuu yksi varma lenkki. Löytyykö sellaiset?

Ketjuruletti on pyörinyt kiivaana koko harjoituskauden. Myös viime kaudella Vantaalla oli vaikeuksia löytää vakiintunut kokoonpano. Toisaalta on kyllä hyvä, jos joukkueessa on valinnanvaraa ja eri pelaajia kannattaakin kokeilla eri rooleissa, mutta viimeistään keväällä kokonaisuus pitäisi olla kasassa. Viime kaudella peli näytti ajoittain sekavalta ehkä osittain juuri jatkuvien muutosten takia.

Kiekko-Vantaa saattaa vielä vahvistua, esimerkiksi Kiekko-Espoosta saattaa vielä pudota tuttujakin pelaajia pois, tai sitten se hommaa laina-apuja. Lisää leveyttä joukkue joka tapauksessa tarvitsee. Harjoituspeleissä pelanneilla junnuilla ei pitäisi olla vielä asiaa edes Mestis-rinkiin.

Arvio:

Pistepörssin voittaja voi tällä kaudella tulla Vantaalta – ja näitä ehdokkaita on jopa useampia. Kärki on siis terävä ja suurin osa muistakin pelaajista on kelpo kolmoskenttätasoa. Kiekko-Vantaan hyökkäys on siis vähintään hyvää keskitasoa. Särkymävaraa ei kuitenkaan ole tällä haavaa oikeastaan edes yhden pelaajan vertaa.
7+
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
RoKi – hyökkäys

Mitä on?


Joukkueessa jatkaa kolme kovaa konkaria: Antti Erkinjuntti, Jere-Matias Alanen ja Jarkko Harjula. Arvoituksellisuutta Rovaniemelle tuo puolestaan sarjan tämän kauden vaikeimmin arvioitavissa olevat ulkomaalaishankinnat.

Vasta syyskuussa uransa jatkostaan päättänyt Erkinjuntti, ykkössentteri Alanen ja Kärppiin viime keväänä kokeilemaan päässyt Harjula muodostavat kärkikolmikon, joka vetää vertoja mille tahansa muulle Mestis-jengille.

Kapteeni Erkinjuntti, 38, ei ole enää mikään nuori poika, mutta on pelannut Mestistä viime kaudet piste/peli-tahdilla. Viime kaudella hän pelasi enimmäkseen ykkös- tai kakkossentterinä, mutta saattaa nyt palata laidalle, mitä paikkaa on pelannut suurimman osan urastaan.

28-vuotias Alanen on kärsinyt urallaan loukkaantumista, eikä selvinnyt terveenä viime kaudestakaan, mutta palasi kuitenkin takaisin piste/peli-tahdin pelaajaksi. Harjula, 30, kuuluu puolestaan Mestiksen todellisiin sarjajyriin ja on ollut kaudesta toiseen pistepörssin kärkinimiä.

Jonkinlaiseksi varmaksi tapaukseksi joukkueen hyökkääjistä voitaneen laskea myös 28 pisteen tulokaskauden pelannut Eero Niemi. Nuori laitahyökkääjä halajaa kärkikenttiin varmasti myös tällä kaudella.

Sen sijaan kaikki muut RoKi-hyökkääjät ovat enemmän tai vähemmän arpoja. Ulkomaalaishyökkääjiä on joukkueessa peräti kuusi.

Rovaniemellä toivotaan varmasti, että kanadalaiskolmikko Evan Boucher – Liam Izyk – Kishaun Gervais olisi jopa yhtä hyvä kuin IPK:n viime kauden ulkomaalaisvahvistusten supertrio. Tuskin on. Hyvä kolmikko se silti voi olla. Mutta ihan mahdollista on sekin, että näille pelaajille lähdetään tilailemaan paluulippuja jo syksyllä.

Isokokoinen Evan Boucher on näistä pelaajista ehkä se suurin arpa. 22-vuotiaalla hyökkääjällä ei ole juuri ollenkaan kokemusta miesten sarjoista ja hän pelasi viime kaudella peräti neljässä eri sarjassa. Saattaa kuitenkin olla sellainen karhu, joka runnoo 20 maalia ihan puhtaalla fysiikallaan.

Boucherin ikätoveri Gervais pelasi puolestaan viime kaudella lähes täyden kauden ECHL:ssä, mutta näytöt eivät ole kovin kaksiset. 25-vuotias sentteri Izyk tulee puolestaan NCAA:sta, jossa pelasi useamman vuoden ajan NHL-varauksia vilisevässä Bostonin yliopistojoukkueessa. Izyk lienee kolmikon varmin arpa, vaikkei todennäköisesti mikään varsinainen pistenikkari olisikaan.

Kärkikenttien laidalle on tyrkyllä myös 20-vuotias ruotsalainen Axel Blom, joka on pelannut kotimaassaan myös sentterinä. Blomille viime kausi oli ensimmäinen aikuisissa. Allsvenskanissa hänen roolikseen jäi pelkkä vaihtopenkin kuluttaminen, mutta lainapestillään divarissa tuli jonkun verran tehojakin.

Latvialainen Davids Livsics, 19, ja tshekkiläinen Matej Mikes, 17, ovat pelanneet harjoituspeleissä alaketjujen senttereinä, mutta taitavat kuitenkin olla lähtökohtaisesti U20-joukkueen pelaajia. Mestis-miehistöön ovat senttereiksi tarjolla nimittäin myös tulokkaat Tuomas Örn ja Juho Heinonen.

Örn on ollut RoKin junnujen parhaimmistoa jo useamman kauden ajan ja päässyt kokeilemaan muutaman Mestis-pelinkin. Heinonen pelasi puolestaan Sportin kapteenina. Hän on kuitenkin tehnyt keskimäärin vain maalin per kausi, eli junnuissakin hänen vahvuutensa ovat olleet ihan jossain muualla kuin kärkikentissä pelaamisessa.

Laitahyökkääjistä Veikka Hahl voi saada näyttöpaikan ylemmistä ketjuista. Hahl teki viime kaudella tulokkaana Hokissa 15 pistettä ja on ollut aiemmin hyvää runkotasoa sekä Jukureiden että KalPan junnuissa.

Kaikki muut joukkueen nuoret joutuvat sen sijaan näyttämään parastaan saadakseen peliaikaa. Valtteri Lindroos ja Tomi Alanko ovat kumpikin olleet joukkueen ringissä jo parin kauden ajan, mutta nyt tai ei koskaan olisi jo pystyttävä vakiinnuttamaan pelipaikka. Myös Arttu Korsumäki on pelannut kourallisen Mestis-otteluita.

Harjoituspeleissä vastuuta ovat saaneet myös U20-joukkueen pelaajat Tuomas Turppa, Eelis Lopina, Vennu Korpi-Halkola ja Wäinö Vierimaa.

Mitä puuttuu?

Varasuunnitelman varasuunnitelmat. On todennäköisempää, että joku konkarikolmikon pelaajista joutuu olemaan sivussa ison siivun kaudesta kuin se, että koko kolmikko pelaisi täyden runkosarjan. Mitäs sitten, jos ulkomaalaisista ei olekaan ottamaan kärkiroolia?

Eero Niemeä ja Veikka Hahlia lukuun ottamatta kaikki muut joukkueen kotimaiset hyökkääjät ovat joko hyvin kokemattomia tai täysin kokemattomia pelaajia, jotka olisivat oikeastaan kaikkialla muuallakin korkeintaan rotaatiopelaajia.

Arvio:

Syntyykö sekavista aineista gourmet-tason makuelämys vaiko klimppiintynyt koulun keskuskeittiön kesäkeitto, joka ei maistu kenellekään? Mahdollisuuksia riittää, mutta uhkia on vähän liikaakin, eikä tukena ole edes mitään perusvarmaa runkoa. RoKin hyökkäys voi olla mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Arvotaan se siis tällä kohtaa keskikastiin.
7-
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
TuTo – hyökkäys

Mitä on?


Lähes täysin uusiksi mennyt kalusto. Viime kauden tehomiehet ja konkarit ovat poissa. Runkomiehistä joukkueessa jatkavat vain Karri Forsblom ja Valtteri Virtanen sekä pienemmässä roolissa pelanneet Niko Himmanen sekä Santeri Virta.

Forsblomilla on nyt iso vastuu olallaan. Hänen viime kautensa oli vähän vaikea ja rikkonainen. Nyt olisi onnistuttava ja pelattava tasainen kausi TuTon ykkössentterinä. Turkulaisten sentterikalusto ei nimittäin ole erityisen vahva.

Juha Rautiainen on pelannut neljä kautta Hermeksessä ja kasvattanut rooliaan tasaisesti kausi kaudelta. Rautiainen on erittäin käyttökelpoinen pelaaja ja voi pelata monissa eri rooleissa, mutta varsinaiseksi ykkössentteriksi tai ylivoiman pyörittäjäksi hänestä tuskin on.

Kolmossentterinä TuTo on peluuttanut NCAA:han hukkareissun tehnyttä Akseli Pennasta. Isokokoinen sentteri lienee Mestis-tason pelaaja, mutta ei kuitenkaan ole ollut mikään pistehirmu junioreissakaan. Nelossentterin tontista kisaavat roolissa jo viime kaudella pelannut Himmanen sekä tryoutin jälkeen sopimuksen saanut Tuukka Hietamäki, joka oli viime kaudella Suomi-sarjan kärkipelaajia.

Sen sijaan laitahyökkääjien osalta TuTossa on kova kilpailu kaikille tonteille. Toisen kärkikenttien pareista muodostavat viime kaudella Ketterässäkin kimpassa pelanneet kokeneet Miku Ronkainen ja Mikko Haaparanta. Ronkainen oli viime kaudella yksi koko sarjan kärkihyökkääjistä. Haaparanta on puolestaan ollut imatralaisten menestysvuosien luottomiehiä, jonka kohdalla on jännä nähdä, että mitä maisemanvaihdos saa aikaan.

Kärkipelaajan rooleihin ovat tottuneet myös Samu Markkula ja Topias Liljamo. 30-vuotias Markkula on yksi sarjan kokeneimmista ja kaikkien aikojen tehokkaimmista pelaajista. Viime kauden pistesaldo KooVeessa oli vain 25, mutta ennätyskaudellaan Markkula on nakuttanut peräti 63 pistettä. Liljamo on ollut puolestaan Hermeksen kärkipelaajia kaksi viimeistä kautta. Häntä vietiin huhuissa jo Liigaankin.

Takana kyttää kuitenkin näytönhaluisia pelaajia. Valtteri Virtaselle oli asetettu kovat odotukset jo viime kaudella, mutta loukkaantumiset sotkivat kuviot. Kapteenilla on ikää jo 26 vuotta, joten tämä kausi lienee jääkiekkouraansa ajatellen todella tärkeä.

KalPasta tulleella Elias Koposella on puolestaan ikää vasta 22 vuotta, vaikka hän onkin pelannut Liigaa jo kolmella kaudella. Koponen mielii varmasti takaisin Liigaan, jossa aloitti aikoinaan räväkästi, mutta ajautui sitten seuraavina vuosina sivuraiteille.

Varsinainen läpimurto on tekemättä vielä Joona Korhosellakin. Hän on pelannut aiemmin KooVeessa ja viime kaudella Jokereissa, mutta jäänyt vielä toistaiseksi vähän taustalle. Jokereista siirtyy myös takaisin Turkuun palaava Väinö Sirkiä, joka soveltuu sekä haalariosaston pelaajaksi että kiekollisempaankin rooliin.

Viime kaudella vähän yllättäen vakiopaikan kovasta TuTo-nipusta ottanut Santeri Virta lienee vakiopelaaja myös tällä kaudella. Virta oli 19 pisteellään TuTon kuudenneksi tehokas hyökkääjä heti tulokaskaudellaan ja on saanut näyttöpaikkoja kärkiketjuissa myös tämän kauden valmistavissa otteluissa.

Joukkueen muista sopimushyökkääjistä 22-vuotias Santeri Antikainen palaa takaisin TuToon jahtaamaan pelipaikkaa. Lähes kaksimetrinen Antikainen pelasi viime kauden isossa roolissa Suomi-sarjassa.

Junnut Niklas Rantanen, Usko Laaksonen, Eemil Lampi sekä keskushyökkääjät Eevert Elomaa sekä U18-maajoukkueessakin pelannut Onni Ruohomaa toiminevat todennäköisesti vain satunnaisina paikkaajina Mestis-joukkueessa.

Mitä puuttuu?

Viime kauden kärkilaiturit Miika Tiihonen (42p.), Oskari Siiki (33p.) ja Joel Kerkkänen (27p.) on kyllä korvattu.

Nykysentterit sen sijaan ovat silkkoja kuoropoikia verrattuna viime kauden konkareihin: Turo Asplundiin, Juho Virtaseen ja Julius Vähätaloon. Jokaisen joukkueen keskushyökkääjän olisikin nyt onnistuttava ehkä jopa odotuksia paremmin. Ainakaan mitään rotaatiovaraa tai reserviä kärkikenttien keskelle ei ole.

Arvio:

Laitahyökkääjien osalta TuTolla on kasassa yksi sarjan parhaista porukoista – ellei jopa paras. Joukkueessa on kokeneita ja varmoja luottomiehiä, mutta myöskin monta todella potentiaalista läpimurtopelaajaa. Sentterikalusto ei kuitenkaan ole välttämättä juuri sen parempi kuin ihan häntäpäähän veikatuilla porukoillakaan.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
 

Puncheon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
Ehkä Hokki-osiosta voi huomauttaa, että Komulainen pelasi 11 peliä vähemmän kuin Aaltonen samoilla 27 pisteellä. Ei toki pelillisesti ollut mikään vastuunkantaja, mutta pistetahti oli ihan välttävä. Ja Pyykkönen taisi tehdä mitä häneltä odottaa: suunnilleen 0,5ppg puolustavana sentterinä. Parviainen sitten toimi pisteiden valossa vastuunkantajana syksyn ajan, mutta keväällä hyytyi. Parviaisen kyvyt kuitenkin oli riittävät Ketterään, ja siellä loikkaa ehkä ihan sarjan kärkisenttereiden joukkoon. Potentiaalia ainakin on siihen.
 

spertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Vähän pitkiä juttuja, mutta toivottavasti ainakin joku on jaksanut lukea, etten ihan pelkästään itseäni varten ole harrastellut...

Saa kommentoida ja kertoa, jos on jostain ihan eri mieltä kuin minä. Kirjoittelen kuitenkin vielä jokaisesta joukkueesta yhteenvedon ensi viikoksi. Lasken vasta siinä vaiheessa yleisarvosanatkin, sillä joukkueisiin saattaa vielä tulla merkittäviä viime hetken vahvistuksia.
Kiitos taas kerran aivan älyttömän hienoista analyyseista. Uskomattoman hienoa duunia!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös