Emil Ruusuvuori – Suomen #1 tennispelaaja

  • 28 238
  • 233

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ottelu käynnissä. Ensimmäinen erä Ruusuvuorelle 6-3, mutta nyt toisessa erässä Ruusvuoren pakka vähän sekaisin. Zandchulp myös nostanut tasoaan kovasti.

Toinen erä Zandchulpille 6-1.

Kolmas erä alkoi yhtä huonosti kuin toinen meni kokonaisuudessaan. Zandchulp murrolla 2-0 johtoon eikä oikein Ruusuvuori saa kiinni tuosta hollantilaisen pelistä. Todella kovia ja tarkkoja peruslyöntejä. Ei tarvitse ihmetellä miksi kaveri noussut kohisten vajaassa vuodessa top-30.
 
Viimeksi muokattu:

Old Ray

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens
Aivan sekaisin meni peli ensimmäisen erän jälkeen. Kolmannessa erässä hollantilainen mursi Ruusuvuoren syötön heti kättelyssä. Vaikea uskoa, että tämä enää kääntyy Ruusuvuorelle.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Zandchulp oli tällä kertaa liikaa. Ensimmäisessä erässä hollantilaisella ei kulkenut kyllä yhtään ja vääristi vähän tilannetta.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kivasti menee nyt Ruusuvuorella.

Emil Ruusuvuori on Lontoon turnauksen aikaan sijalla 49, mutta pomppaa runsaan viikon kuluttua julkaistavalla listalla peräti 43:nneksi.

”Kyllä se helpottaa, kun olen Washingtonissa pääsarjassa ja voin lähteä hetken myöhemmin sinne. Olen lähempänä pääsarjaa kaikissa tonnisissa [ATP-1000]”, Ruusuvuori sanoi.

Uusi ja tuleva listasijoitus on Ruusuvuoren ennätys ja Suomen toiseksi korkein rankkaus tenniksessä. Nyt hän ohittaa Veli Paloheimon, joka kipusi 1990-luvulla sijalle 48.

Jarkko Nieminen nousi pitkällä urallaan parhaimmillaan sijalle 13 ja pitää edelleen kärkipaikkaa hallussaan.

On kyllä mahtava uutinen! Innolla kyllä odottaa mitä loppukausi Ruusuvuoren osalta tuo tullessaan. Muutama puolivälierä, välierä, finaali tai miksei turnausvoittokin nostaisi osakkeita entisestään. US Open sitten elo-syyskuun vaihteessa kirsikkana. Oma veikkaukseni Ruusuvuoren nykyisellä tuloskunnolla on, että hän noussee Top40:een loppukauden aikana. Jos osuu menestystä isoimpiin turnauksiin, niin jopa Top30 olisi hyvinkin mahdollinen.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Ruusuvuoressa on omalla tapaa vähän samanlaisia piirteitä kuin Niemisessä. Tasokasta, laadukasta peliä kokonaisuudessaan, mutta pelistä puuttuu se jokin erottuva vahvuus jolla pääsisi turnauksien finaaleihin asti ja jopa turnausvoittoihin. Melko monella noita turnauksia voittavista pelaajista löytyy useimmiten jokin ase; kämmenlyönti, syöttö, kunto, mentaalipuolen vahvuus. Ehdottomasti uskon että Ruusuvuori tällä tahtia tuonne top25 tulee pääsemään, ikääkin kuitenkin vasta 23. Sen jälkeen melkein pitäisi saada mitattua itsestä ulos paljon enemmän että vakiinnuttaisi itsensä sinne ja tähtäisi vielä lähemmäs kärkeä.

Emil pystyy kovaan peruslyöntipeliin ja omaa hyvät sekä ykkös-, että kakkossyötöt eikä rystyäkään voi heikkoudeksi sanoa, mutta usein jos vastassa on samankaltainen pelaaja jonka lyönnit on perustasoltaan hieman vakaampia niin Emil ei pitkässä juoksussa pärjää. Tai vaihtoehtoisesti joku joka osaa tuollaista kovaa lyöntipeliä rikkoa taktiikalla niin on hän välillä vaikeuksissa.
En todellakaan väitä olevani tennisasiantuntija enkä itse asiassa ehtinyt nähdä kauhean montaa Niemisen matsia hänen prime-aikanaan. Ruusuvuoren osalta pelejä on toki töllätty tukuittain, kiitos nykyisten stream-palvelujen, joita ei Niemisen aikaan ollut niin helposti saatavilla.

Tästä oksaani sahaavasta saatteesta huolimatta lähden silti spekuloimaan. Tuumailen nimittäin, että Nieminen hyötyi jossain määrin vasenkätisyydestään, joka aiheutti vastustajille aina hieman normaalista poikkeavaa peliä. Tuo kätisyys on yhtälailla jeesannut varmasti myös Nadalia dominanssissaan, vaikka kyseessä olisi varmasti clutch-pelaaja myös oikeakätisenä.

Kuten sanoit, Ruusuvuoressa ja Niemisessä on paljon samaa sekä pelityylin että persoonan osalta. Aika tavanomaisia jyystäjiä vailla silmiinpistäviä vahvuuksia. Venymiskykyä itseä kovempia vastaan varsin maltillisesti. Merkittävä ero on tietenkin kätisyys. Lisäksi Ruusuvuori omaa jo nykyään paremman kakkossyötön kuin Nieminen.

e: Niin, ja pointtina tässä sepostuksessa oli peilata Ruusuvuorta Niemisen uran kautta. Itsellä satunnaisena tenniskatselijana on vähän sellainen fiilis, että Ruusuvuoren maksimi on jossain ATP30:n hujakoilla, joka tietenkin on mahtava suoritus, mutta Niemisen saavutuksiin ei ole mitään asiaa.
 
Viimeksi muokattu:

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Venymiskykyä itseä kovempia vastaan varsin maltillisesti. Merkittävä ero on tietenkin kätisyys. Lisäksi Ruusuvuori omaa jo nykyään paremman kakkossyötön kuin Nieminen.
Lisäksi Nieminen oli kuntoihme, joka jaksoi aina loppuun asti ja oli varmaan fysiikaltaan kiertueen kovimmasta päästä. Ruusuvuorella tuntuu välillä iskevän väsy kun pelit venyvät pidemmiksi ja se haittaa vielä ehkä menestystä paras viidestä peleissä.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En todellakaan väitä olevani tennisasiantuntija enkä itse asiassa ehtinyt nähdä kauhean montaa Niemisen matsia hänen prime-aikanaan. Ruusuvuoren osalta pelejä on toki töllätty tukuittain, kiitos nykyisten stream-palvelujen, joita ei Niemisen aikaan ollut niin helposti saatavilla.

Tästä oksaani sahaavasta saatteesta huolimatta lähden silti spekuloimaan. Tuumailen nimittäin, että Nieminen hyötyi jossain määrin vasenkätisyydestään, joka aiheutti vastustajille aina hieman normaalista poikkeavaa peliä. Tuo kätisyys on yhtälailla jeesannut varmasti myös Nadalia dominanssissaan, vaikka kyseessä olisi varmasti clutch-pelaaja myös oikeakätisenä.

Kuten sanoit, Ruusuvuoressa ja Niemisessä on paljon samaa sekä pelityylin että persoonan osalta. Aika tavanomaisia jyystäjiä vailla silmiinpistäviä vahvuuksia. Venymiskykyä itseä kovempia vastaan varsin maltillisesti. Merkittävä ero on tietenkin kätisyys. Lisäksi Ruusuvuori omaa jo nykyään paremman kakkossyötön kuin Nieminen.
Seurasin Jarkon uraa todella tiivisti aina vuodesta 2001. Ensimmäiset ottelut näin häneltä nimenomaan tuossa läpimurto turnauksessa Tukholmassa 2001, jossa Jarkko eteni finaaleihin saakka mutta hävisi trillerin muuan hujopille Sjeng Schalkenille. Ikimuistoinen turnaus ja faijan kanssa hikoilin plyysisohvalla.
Jarkko oli pelaajana aina hyvin passiivinen. Peruslyöntpeli oli erittäin tasaista, mutta kuten aiemminkin tässä ketjussa kertonut niin se viimeinen steppi nimenomaan ratkaisulyönneissä jäi uupumaan. Yleisesti agressiivisuuden puute. Verkollehan Jarkko ei kovin hanakasti koskaan noussut, vaan pyrki peruslyönneillä jauhamaan peliä auki. Monesti tuli kiroiltua peleissä, että miksi sitä palloa pitää aina jauhaa kohti vastustajaa eikä vaikka kääntää rystylle ja saada kenttää auki saatikan sitten stoppareita.
Myös em. kakkossyöttöhän Jarkolla oli koko uran käytännössä "lapsen kengissä". Ainoa oli jyrkkä ulkokierre syöttö B-ruutuun ulos kentältä, millä Jarkko sai sekoitettua usein peliä.
Kuntohan Jarkolla oli todella kova eikä pitkät viisi eräisetkään pelit vaikuttaneet suoritukseen.

Vasenkätisyys oli ehdottomasti Jarkon vahvuus mikä osaltaan nosti hänet noinkin korkealle maailmanlistalla. Vasenkätisyys on mailapeleissä kierteiden takia helvetin vaikea ja jos ei hetkeen ole vasurin kanssa pelannut, ei välttämättä koko pelissä saa juonesta kiinni. Monet pyrkivätkin kiertueella Jarkon harjoittelukaveriksi tämän takia, mm. Roger Federer kuului tähän joukkoon ja ystävystyikin Jarkon kanssa kentän ulkopuolellakin.

Mitä tulee Ruusuvuoreen. Ruusuvuorellahan on jo nyt peruslyöntipeli temmoltaan kovempaa kuin Jarkolla ja ratkaisuhalukkuus napsun kovempi. Kuten eilisessä pelissä, niin heti jos vastaan tulee kovempi pelaaja joka lyö palloa voimalla, sekoaa Ruusuvuoren omapeli. Myöhässä lyönteihin ja huonot asennot, kuten eilen Zandchulpia vastaan. Ruusuvuori tarvitsee sen muutaman napsun lisää - mutta tosiaan ikää ei vielä kuin 23, joten on aikaa kehittää peliä.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Emil pelaa parhaillaan 2020 vuoden US Openin voittajaa Dominic Thiemiä vastaan Nordea Openissa, Båstadissa.

Ekan erän Emil pelasi mainiosti ja toisessa Dominic nosti tasoaan siihen missä hänen kohdallaan se on aiemminkin ollut. Ei pysynyt Emil enää mukana.

Kolmas erä ja seitsemännessä pelissä Thiem mursi Emilin syöttövuoron. Johtaa ratkaisevaa erä nyt 4-3. Harmin paikka.

E: Emilillä nyt taas kaksi murtopallo 4-4.
E: Kumpikaan ei tuottanut tulosta.
E: Kolmas murtopallo
E: Emil murtaa heti takaisin ja 4-4
E: Emil pitää syöttönsä ja 5-4

Ja Emil häviää kolmannen erän tiebrakessa 7-5. Båstadissa pelit siis ohi ekalla kierroksella.
 
Viimeksi muokattu:

MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Emil pelaa parhaillaan Hampurissa 1.kierroksella Diego Schwartzmania vastaan (ATP 14).
Hyvä eka erä ja kyllä Emilin tyyli sopii massalle sekä koville alustoille huomattavasti paremmin kuin nurmelle.

Ensimmäinen erä Emilille 7-5.
Toinen erä käynnissä ja tilanteessa 1-1.
Tottakai kun avasin yhteydet, niin alkaa alamäki ja Diego murtaa Emilin syötön, 1-2.
 
Viimeksi muokattu:

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hieno voitto, Schwartzman oli kolmossijoitettu turnauksessa ja sellainen hyvänä päivänä kaikki pallot hakeva kipittäjä jonka ajattelin aiheuttavan Emilille ongelmia. Mutta ei tänään, Emil löi palloa paljon paremmin ja teki vähemmän virheitä kuin argentiinalainen.

Seuraavana vastassa 20v Musetti, joka pelasti kaksi matsipalloa Lajovicia vastaan. Hyvin täytyy Emilin taas pelata, että jatkaa 3.kierrokselle.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hampurissa pelataan massalla joten ei ollut mitenkään odotettavissa Emilin voitto. Samoin Musetti hyvä massalla, piinasi Ranskan avoimissa Tsitsipasta täydet viisi erää. Kertoimien perusteella Musetti on suosikki voittamaan, mutta Ruusuvuori eilisellä vireellä jatkaessaan pystyy kyllä tämänkin kairaamaan kotiin.
 
Zohan

Jäsen
Mussetilla ei ykkössyöttö tuu ollenkaa verkon yli. Pitäis Emil nyt näitä omia syöttöjään paremmin, niin ehkä tästä noustaan voittoon.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tappio Mussetille 4-6 5-7.
Jälleen vähän tason pudotusta Diego pelistä ja tappio. Mussetti oli kyllä voitettavissa ehdottomasti.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Niin vain Ruusuvuoren toisella kierroksella pudottanut italialaisnuorukainen Lorenzo Musetti eteni Hampurin ATP turnauksen finaaliin. Ei se Emil ihan turhalle tyypille hävinnyt sit kuitenkaan.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Niin vain Ruusuvuoren toisella kierroksella pudottanut italialaisnuorukainen Lorenzo Musetti eteni Hampurin ATP turnauksen finaaliin. Ei se Emil ihan turhalle tyypille hävinnyt sit kuitenkaan.
Ottaen vielä huomioon kenet Musetti voitti; Cerundolon. 8 ottelun voittoputki ja juhli viikko sitten Båstadin turnauksen voittoa.
Musetti on massalla kuin kotonaan.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Ottaen vielä huomioon kenet Musetti voitti; Cerundolon. 8 ottelun voittoputki ja juhli viikko sitten Båstadin turnauksen voittoa.
Musetti on massalla kuin kotonaan.
Finaalissa ei ole sitten mitään jakoa Alcarazia vastaan.

Toivottavasti Us Openissa Ruusuvuori etenee pitkälle. Kolmas kierros jäänyt vielä haaveeksi Slameissa. Noissa pitää pärjätä paljon paremmin jos haluaa haaveilla top 20.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Finaalissa ei ole sitten mitään jakoa Alcarazia vastaan.

Toivottavasti Us Openissa Ruusuvuori etenee pitkälle. Kolmas kierros jäänyt vielä haaveeksi Slameissa. Noissa pitää pärjätä paljon paremmin jos haluaa haaveilla top 20.
Musetti menossa ylijuoksuna Alcarazin ohi voittoon. Eka erä 6-4 ja toista johtaa jo murrolla 3-1. Alcarazilla ei mitään palaa käytännössä. Olisi pitänyt suurempi panos laittaa Gstaadin ja Hampurin voittajille.
 
Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Musetti menossa ylijuoksuna Alcarazin ohi voittoon. Eka erä 6-4 ja toista johtaa jo murrolla 3-1. Alcarazilla ei mitään palaa käytännössä. Olisi pitänyt suurempi panos laittaa Gstaadin ja Hampurin voittajille.

Olisi vaan pitänyt olla hiljaa :D Pelit pitää pelata ensin. On tuo kyllä itselle silti iso yllätys. Onko Alcarazilla ruvennut tulemaan ajatuksia pääkoppaan kun hype ollut käsittämätöntä? Toki nuori kaveri ja otteet vielä ailahtelee.
 
Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Vaikka tämä on Emilin ketju, niin pakko kommentoida vielä tuota Musettia. Näin tuosta Alcaraz-matsista vain osan, mutta olihan se molemmilta väliin lähes maagista massakenttäpeliä. Huikeita stoppareita, loistavaa puolustamista, joten en tuon perusteella olisi Alcarazin pääkopasta huolissani. Pelasi todella hyvin, mutta Musetti pelasi varmasti elämänsä tennistä. Vaikka Emil on kehittynyt massapelissään, on tuolle tasolle vielä matkaa mitä finaalissa nähtiin.

Seuraavaksi Emil valmistautuu USA:n kovien kenttien turnauksiin, eli pääsee itselleen sopivimmalle alustalle pelaamaan.
 
peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Niin vain Ruusuvuoren toisella kierroksella pudottanut italialaisnuorukainen Lorenzo Musetti eteni Hampurin ATP turnauksen finaaliin. Ei se Emil ihan turhalle tyypille hävinnyt sit kuitenkaan.

No mitä Emilin matseja olen nähnyt niin perushyvä joka osa-alueella.

Missään ei ole niin hyvä mitä voisi käyttää pelien niittaamiseen.

Maailmanlistan sijoitus kyllä nousee kun peruspeli kehittyy ja virheiden määrä putoaa. Sen lisäksi omaa syöttöä pitää parantaa kun siinä taso on liian kaukana kärjestä.
 
Saksipotku

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka tämä on Emilin ketju, niin pakko kommentoida vielä tuota Musettia. Näin tuosta Alcaraz-matsista vain osan, mutta olihan se molemmilta väliin lähes maagista massakenttäpeliä. Huikeita stoppareita, loistavaa puolustamista, joten en tuon perusteella olisi Alcarazin pääkopasta huolissani. Pelasi todella hyvin, mutta Musetti pelasi varmasti elämänsä tennistä. Vaikka Emil on kehittynyt massapelissään, on tuolle tasolle vielä matkaa mitä finaalissa nähtiin.

Musettihan teki eräänlaisen läpimurron tennismaailman tietoisuuteen viime vuoden RG:ssa, jossa pelasi huikeaa tennistä Djokoa vastaan ja johtikin jo 2-0, kunnes fysiikka petti totaalisesti. Tänä vuonna kävi aika sama juttu Tsitsipasia vastaan. Noissa molemmissa matseissa on ollut kuitenkin nähtävissä, että kykyjä Musettilla kyllä on, kunhan saa pään ja fysiikan kuntoon.

Tuossa finaalissa muuten haki ekassa ottelupallossa ratkaisua underarm servella ja volleylla, mutta ei onnistunut ja missasi jonkun viisi ottelupalloa tuossa toisessa erässä, jonka lopulta hävisi. Kolmannessa käytti sen sijaan mahdollisuutensa 1/1.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös