EM-kisat vs MM-kisat

  • 3 632
  • 25

EM-kisat vs MM-kisat


  • Äänestäjiä
    167
Jotkut väittää, että futiksessa EM-kisat ovat tasokkaammat kuin MM-kisat. Nyt laitan äänestyksen pystyyn tälle mielenkiintoiselle aiheelle. Mitä mieltä olet, onko EM-kisat MM-kisoja edellä vai toisinpäin? Perustellakin saa, mutta ei ole pakollista.

Itse olen ollut aina MM-kisojen kannalla. Perustelu: Enemmän joukkueita, joista suurinosa mielenkiintoisia seurattavia. Tärkein seikka on se, että kaksi suurta eli Argentiina ja Brasilia ovat mukana. Ja tietenkin kaikki Euroopan huiput. Myöskin Afrikkalaisista joukkueista pidän todella paljon.

Äänestä!
 
Suosikkijoukkue
Real Madrid
MM-kisat selkeästi. EM-kisat ovat jäljessä niin kauan kuin lajin suurin eli Brasilia ei niissä esiinny. Myös Argentiina on sen tason maa, että MM-kisat ovat reilusti edellä. Hallitseva Afrikan mestari pärjäiksi mainiosti EM-kilpailuissa, kuten myös Norsunluurannikko.

Eli kaiken kaikkiaan liikaa hyviä jalkapallomaita on noista karkeloista ulkona ja maailmanmestaruus on luonnollisesti suurempi saavutus kuin euroopanmestaruus, siis noin nimellisesti. Perinteet ovat myös vahvemmat MM-kisojen puolella.
 

Mac^

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara & Suomi lajista riippumatta
Vaikka EM-kisoista puuttuukin pari kovaa maata, niin MM-kisoissa on enemmän vähän huonompia. Mielestäni EM-kisat ovat tasokkaammat kisat, vaikka tottakai MM-kisojen voittaja on se kaikkein paras.
 

Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
MM-kisat menevät edelle. Perinteet, globaalisuus, fakta että kyseessä on maailman seuratuin urheilutapahtuma.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Ääneni menee EM-kisoille. Vaikka Brasilia ja Argentiina toki puuttuvatkin, on MM-kisoissa aina näiden kiintiöpaikkojen vuoksi mukana useampiakin esim. Suomea huonommaksi rankattuja maita, todellisia heittopusseja. Päättyneissä EM-kisoissa tällaisia oli vain yksi, Itävalta, ja sekin mukana vain isäntämaa-statuksen ansiosta.

Ja epäilenpä, ettei hallitseva Afrikan mestari Egypti kovin kummoisia olisi esittänyt taannoisissa EM-kisoissa. Eivät nuo Afrikan maat ole MM-kisoissa koskaan mitään tajunnanräjäyttävää esittäneet, vaikka sieltä moni maa on moniin MM-turnauksiin aikamoisena menestyjäkandidaattina lähtenyt.
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
EM-kisat.

Tasaisuus huipulla ratkaisee, ei yhden tai kahden kärkimaan puuttuminen. EM-kisoissa tasoero kärjen ja jumbon välillä on paljon pienempi kuin MM-kisoissa, pl. nämä isäntämaat. Joukkuemäärän lisääminen on tosin lähentänyt, ja lähentää tätä eroa MM-kisoihin.
 

Länäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
MM-kisat.

Siellä kuitenkin nähdään koko MAAILMAN paras jengi, ei pelkästään Euroopan. Etelä-Amerikasta tulee muutama huippunippu (ainakin Brasilia ja Argentiina) ja sitten päälle Väli-Amerikasta Meksiko ja Afrikan muutamat kovat maat.
 

scholl

Jäsen
Mitä tässä nyt tarkalleen ottaen kysytään? Tasoa vai kummasta pitää enemmän?

MM-kisat ovat suurempi, valovoimaisempi turnaus ja maailmanmestaruuden voittaminen on se kaikista suurin juttu, mitä voittaa voi eli siinä mielessä ykkönen. Toisaalta EM-kisoissa on parempi taso. MM-kisoissa ottaa päähän se kun Eurooppaa selkeästi sorsitaan siellä. Euroopan maiden määrä on huikeasti noussut, mutta kiintiö on pikemminkin vain laskenut. Sen sijaan muista maanosista pääsee mukaan ihan surkeita joukkueita solidaarisuuden vuoksi. Se on törkeätä. Euroopan pitäisi saada ajettua paremmin asioitaan FIFA:ssa, mutta minkäs teet.

MM-kisat on tavallaan laimennetut EM-kisat + Argentiina ja Brasilia + valtavasti statisteja, joille ei edes futis sovi kuten Aasian, Arabian ja Afrikan maat. Se johtaa siihen, että MM-kisoissa tulee kyllä huonoja tai epätasaisia matseja selkeästi enemmän. Sääli sinänsä.
 

Ghost

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins
EM-kisoissa on tasaisempia matseja ja ehkä enemmän huippupelejä alkusarjoissa. Etenkin Argentiinan ja Brasilian mukaantulo kuitenkin nostaa MM-kisojen arvostusta omissa silmissäni EM-kisojen ohi.

Saisivat tosin tehdä pari muutosta MM-kisoihin:

-Jatkolohkovaihe mukaan. Kaksi parasta per lohko mukaan. Samasta lohkosta samaan jatkolohkoon keskinäisen pelin jäädessä voimaan lätkän MM-kisatyyliin. Lisäisi yhden pelin, mutta vähentäisi cupmaisuutta turnauksesta.
-Osa paikoista jakoon sellaisissa jatkokarsinnoissa, joihin osallistuu joukkueita jokaisesta maanosasta. Päästään lähemmäs tilannetta, jossa kisoissa on 32 parasta maata. Tosin ei Afrikassa ja Aasiassa tähän ikinä suostuta.
 

Cube

Jäsen
MM-kisat tottakai. Joku Tanska ja Kreikka voivat futiksessa voittaa Euroopan mestaruuden, mutta maailmanmestaruutta eivät koskaan.
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
MM-kisat tottakai. Joku Tanska ja Kreikka voivat futiksessa voittaa Euroopan mestaruuden, mutta maailmanmestaruutta eivät koskaan.

Olen samaa mieltä. Kreikan mestaruus vuonna 2004 vei mielestäni arvoa pois EM-kisoista.

MM-kisoissa on kuitenkin ongelmansa, siellä kun pelaa togoja, arabiemiraatteja ja costaricoja jne. Suurin osa rupusakeista onneksi häipyy turnauksesta alkulohkovaiheen jälkeen, mutta sinne jää aina väkisinkin joku heittopussi ja sitä vastaan pelaava saa "vapaalipun" puolivälieriin.

Afrikan maista tulee mieleen muutama piristävä tapaus: 1990 kisojen Kamerun Millan johdolla, 1998 kisojen Nigeria - joka alkoi perseillä kaalivaltiomaisesti rahabonuskysymykseen ja 2002 Senegal Papa Bouba Diopeineen ja vohkittuine bling blingeineen.
 

Sam#9

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Jos Brasilia pelaa EM-kisoissa, niin silloin EM-kisat on tasokkaammat. Brasilia yksin määrää!
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
EM-kisojen paremmuutta perustellaan usein sillä, että niihin ei pääse yhtään höpönlöpömaata. MM-kisoihin pääsee melkein aina niitä, johtuen Afrikan karsintojen yllätyksellisyydestä ja siitä, että P-Amerikan (johon kuuluu myös Väli-Amerikka) karsinnoista pääsee liikaa maita itse kisoihin. Myös Etelä-Amerikassa voimasuhteet vaikuttavat nopeavaihteisilta ja sieltäkin yllättäjämaita joskus kisoihin selviää. Aasiasta ja Euroopasta kisoihin selviävät perinteisesti maanosien suuret jalkapallomaat - tosin Aasista yksi liikaa. Lisäisinkin maanosien välistä poikkikarsintasysteemiä esimerkiksi jatkokarsintojen osalta: nyt poikkikarsitaan vain Etelä-Amerikan ja Oseanian välillä. Tulevaisuudessa toivoisin poikkikarsintaa myös Euroopan ja Afrikan sekä Euroopan ja P-Amerikan välillä. Tämä lisäisi oikeudenmukaisuutta - eli useampi eurooppalainen maa pääsisi taistelemaan kisapaikasta näiden Ecuadorien, Trinidadien, Togojen ja Angoloiden kanssa. Euroopan karsintalohkot ovat kivikovia ja niistä on tuskaisen vaikea selvitä kisoihin, kun vain ensimmäinen selviää suoraan. MM-kisoissa pitäisi pelata maailman parhaiden maiden.

EM-kisat ovat sinänsä "kovempi" tapahtuma. Mutta jos EM:iä laajennetaan, kuten Platini on vihjaillut, kääntyy asetelma nopeasti.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
MM-kisat, ehdottomasti. Silloin on enemmän maita mukana.. Ja tietysti myös parempia maita.. Harvemmin kai eurooppalainen joukkue voittaa MM-kisoja.. Tai en tiedä, kun en ole niin kauheasti jalkapallon historiaan perehtynyt.. :P Tosin viimeksihän Italia vei voiton Ranskan nenän edestä, eli ainakin kaksi parasta oli eurooppalaisia. Saksakin taisi olla kolmas, tai ainakin pronssiottelussa se taisi pelata.. (pelataanko sitä edes? :D ) Mutta kuitenkin siitä tasosta voi olla montaa eri mieltä..
 

Squit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja KaMa
Harvemmin kai eurooppalainen joukkue voittaa MM-kisoja..

No 18 kertaa tuo on pelattu ja 9 kertaa on vienyt Eurooppalainen joukkue voiton.
Brasilia ja Argentiina taitaa silti olla ainoat ei-euroopplaiset joukkueet joilla on tsänssi voittaa mestaruus nykypäivänä (hyvällä tuurilla Meksiko).

Kyllä silti äänestin MM-kisoja. Edellä maintsemani maat ovat mukana, lisäksi joku Afrikan maa saattaa yllättää. Totta on tosin, että liikaa huonoja maita pääsee mukaan ja Eurooppaa sorretaan osaltaan. Melkein olisi parempi, että 32 lopputurnaus joukkuetta otettaisiin suoraan vaikkapa FIFA:n rankingin mukaan.
 

Kummeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Washington Capitals
No 18 kertaa tuo on pelattu ja 9 kertaa on vienyt Eurooppalainen joukkue voiton.
Brasilia ja Argentiina taitaa silti olla ainoat ei-euroopplaiset joukkueet joilla on tsänssi voittaa mestaruus nykypäivänä (hyvällä tuurilla Meksiko).

Aha. No tämä todistikin tietämykseni :)
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
EM-kisat on tasaisemmat ja tasokkaammat. Vaikka Brasilia ja Argentiina puuttuvatkin niin puuttuupa myös monta "heittopussiakin" joita pääsee nykysysteemillä MM-kisoihin aivan liikaa. Tuosta kiintiösysteemistä pitäisi tehdä jotenkin "elävä" vaikka FIFA-rankingin mukaan tai jotenkin, siten että jos jossain maanosassa on taso selvästi nousussa toisen maanosan kustannuksella niin sinne sitten annettaisiin enemmän kiintiöpaikkoja jne. Minusta Eurooppa joutuu tällä hetkellä kärsimään selvästi kun sillä on aivan liian vähän kiintiöpaikkoja tasoon suhteutettuna.

Ja jos Kreikan voitto laski EM-kisojen arvoa joidenkin silmissä niin kyllähän tuolla MM-kisoissakin on nähty jotain Etelä-Koreaa välierissä, ja sielläkin jonkun yllättäjän voitto on täysin mahdollinen vaikka sitä ei vielä ole tapahtunutkaan. EM-kisoissakin palattiin taas normaaliin päiväjärjestykseen ja selvästi paras maa voitti viimeisimmät kisat.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Enpä osaa oikein itse sanoa tuohon mitään. Maailmanmestaruus on tietysti aina maailmanmestaruus, mutta Euroopan vastaava myös erittäin kova juttu kun sen saavuttaa. Veikkaisin, että EM-kisat on sen tason karkelot muutenkin, että niitä seurataan muuallakin maailmassa, missä futiksesta tykätään. Euroopassa jalkapallon taso kuitenkin niin huimaavan kova. Onhan ne nyt kuitenkin yksi suurimmista urheilukisoista mitä löytyy.

Sanotaan, että tasapeli.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Rankkaan MM-jalkapallot EM-futiksen edelle, koska MM-kisoissa on eurooppalaisten joukkueiden ohella kovia joukkueita myös muualta maailmasta (mm. Argentiina ja Brasilia) ja siksi että ko. kisat ovat maailman ykkösurheilutapahtuma.

Tietysti EM-kisat tulee katsottua tänäkin vuonna suurella mielenkiinnolla, mutta pidän siis MM-kisoista enemmän.
 

Klose16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Die Deutsche Nationalmannschaft
Yksi ero on siina, etta MM-kisoissa ei tule yllatysvoittajia, toisin kuin EM-kisoissa. Kertoo jotain. Tietysti nyt vasta nahdaan ekaa kertaa yhta verrannollinen pudotuspelikaavio, joskin edelleen on pari suurta vahemman etenkin kun Hollantikin meni putoamaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Miksi ihmeessä näitä pitäisi verrata jotenkin? Luonnollisesti molemmat kiinnostavat erittäin paljon.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Vastasin ihan ilkeyttäni EM-kisat. Molemmat on hyviä skaboja, mutta kieltämättä vituttaa MM-kisoissa turistijoukkueet, joita EM-kisoissa harvemmin on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös