Vesku Loiria ei ole taidettu studioon kutsua vielä? Musa- ja elokuvaskenen ohella jalkapallolegenda.
Ei olekaan vissiin vielä ollut mitään ennustavaa mustekalaa tai muuta elukkaa, eli markkinarakoa olisi. Itse ehdottaisin pukkia pökkimään jotain palloja, joihin on maalattu joukkueiden liput.
Nyt kaikki teeveen ääreen!! Forsell on kuulemma koko päivän kerännyt jotain maagisen uskomatonta dataa, tutkinut Belgian heikkouksia ja löytänyt asian millä Belgia kaadetaan. Kohta kuullaan!!
Jänskättää
Taitaa taas loppua kisastudiossa aika kesken kun näitä inserttejä joka väliin tungetaan.
Kaipaisin myös vaalilähetyksiin inserttejä. Esimerkiksi julkkikset kertovat mitä villiä he piirtäisivät äänestyslappuihin. Lopuksi Kylli-täti kaivetaan esiin tusseineen ja hän kertoo lappuun piirretyn kuvion tarinan.Ihan turha selittää että Suomessa olisi jotain jalkapallokulttuuria niin kauan kuin "futis"-studiot aiheuttavat tälläista myötähäpeää, sen sijaan että pohjustettaisiin otteluja.
Tintti Johansson olisi ollut hyvä asiantuntija Belgia-matsiin. :)
Suuntaan pian Porin torille ja kattelen kännystä. Ei tarvi sitten murskavoiton jälkeen enää lähteä sinne ytimeen tunkemaan. Saatan kopata myös Kaukorannan mukaan.
On se. Siellä harmaan betoniviidakon keskellä ääni raikaa sen verran, että muita ei tarvita ja varmasti saadaan mustamaija paikalle.Porin tori on hieno mesta! Ihan isommankin kaupungin fiilis.
Ei lähdetä tähän. Belgium läpsyttää, Suomi sihisee siinä yllättäen pari.Tästä tulee niin pannukakku. Se on 20 min ja Belgialle 3-0. Sitten vaan kotiin pojat.
Tästä tulee niin pannukakku. Se on 20 min ja Belgialle 3-0. Sitten vaan kotiin pojat.