Sommer?Freuler?
Jos paikalla on poliiseja, älkää vain sanoko Glen Kamaran nimeä ääneen.
7 puolustavaa pelaaja, sentään 2 kärkeä.Suomi ei ole USA.
Ihan hyvältä vaikuttaa jos Suomi lähtee muutakin kuin puolustuksen kautta liikkeelle. Niin sen pitääkin olla kun ainutkertainen juttu kyseessä.
Nyt on käytetty kyllä melko mielenkiintoista matematiikkaa.Pahoin pelkään et 5-3-2 kusee ja pahasti. Seitsemän (7)! puolustavaa pelaajaa kokoonpanossa.
Näin maallikkona sanoisin, että koko planeetta odottaa Suomelta puolustuksen kautta lähtemistä, Tanska mukaanlukien. Virhe tehdään, jos tätä ei hyödynnetä. Draivi päälle ja yllätetään Tanhupallot housut nilkoissa. Cman!Ihan hyvältä vaikuttaa jos Suomi lähtee muutakin kuin puolustuksen kautta liikkeelle.
Todella outoa seurata kisoja missä Suomikin mukana. En oikeasti osaa edes kannattaa.
Toki hyviä kisoja "meille" toivon. Pari muuta joukkuetta kuitenkin saa isoimman huomioni.
Vastaan itselleni. Kotkan Titaanit.Kotka palloilukaupunki? Pelataanko siellä muutakin kun futista?
Näin maallikkona sanoisin, että koko planeetta odottaa Suomelta puolustuksen kautta lähtemistä, Tanska mukaanlukien. Virhe tehdään, jos tätä ei hyödynnetä. Draivi päälle ja yllätetään Tanhupallot housut nilkoissa. Cman!