Mainos

Einari Luhanka HIFK:ssa

  • 24 676
  • 133

Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love
Nyt oli juuri sellaista toimitaan mitä pitää esittää kun vetää punaista päälle.
Tuolla suorituksella saa takuulla koko yleisön arvostuksen.
Jatkoon sanon minä
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä olen manannut tän jätkän alimpaan helvettiin. Mutta tän päivänen nosti hänet silmissäni lähemmäksi taivasta. Ei vielä ihan ylös mutta ainakin maan päälle.

Yleensä Luhanka on ollut aina jotenkin näkymätön, eikä ole saanut mitään ihmeitä aikaan, mutta tänään kyllä osasi toimia kuten tilanteessa pitää ja varmasti nosti kyllä tänään suosiotaan fanien keskuudessa.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Manninen on köyhän miehen Luhanka. Ehdottomasti Luhangalle vastuuta lisää ja Manninen syökööt poppareita.

Tämä kyllä todella pistää miettimään ja pitäisi pistää miettimään myös sen seurajohdon siitä, että oliko se Mannisen jatkosopimus tähän seuraan kuinka tärkeä, jos pelaaja ei mahdu tai pitäisi mahtua siihen pelaavaan kokoonpanoon. Ei seiskapakin tai varsinkaan sitä huonomman kuuluisi olla mikään ns. "Oikeaa palkkaa" saava pelaaja, sillä noi roolit pitäisi joukkueen pystyä järjestämään käytännössä sillä erkka-palkalla junioreille.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Manninen on köyhän miehen Luhanka. Ehdottomasti Luhangalle vastuuta lisää ja Manninen syökööt poppareita.
Mä veikkaan, että Mannisen rooli pienentyy kauden mittaan ja sopimus puretaan yhteisymmärryksessä, tuskin täällä haluaisi roikkua 7-8 pakkina pelistä toiseen. Koska jopa Villekin on huomannu, että Mannisella ei riitä rahkeet kun ei saa sitoa tai estää rajattomasti.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä veikkaan, että Mannisen rooli pienentyy kauden mittaan ja sopimus puretaan yhteisymmärryksessä, tuskin täällä haluaisi roikkua 7-8 pakkina pelistä toiseen. Koska jopa Villekin on huomannu, että Mannisella ei riitä rahkeet kun ei saa sitoa tai estää rajattomasti.

Ainakin noita jäähyjä Manniselle tuntuu tulevan joka pelissä. Selvästi tämä uusi tuomarilinja ei näytä Mannisen pelitapaan oikein sopivan.
 
Sillisalaatti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainakin noita jäähyjä Manniselle tuntuu tulevan joka pelissä. Selvästi tämä uusi tuomarilinja ei näytä Mannisen pelitapaan oikein sopivan.
Ei sovi ollenkaan ja sikäli ihan ymmärrettävää, kun on pelannut mitä 400 ottelua siten, että on saanut vapaasti sitoa ja estää niin tottakai se näkyy nyt jäähyjen muodossa. Mut siinä on sitten se, että onko Mannisesta todellisuudessa jotain korvaamatonta hyötyä, kun hänet on ns. riisuttu aseista? Toki on AV:lla hyvä mut siihen saa ketä tahansa tusinaukkoa tungettua, joten en ite keksi mitään syytä edes pitää kokoonpanossa.
 
Selvästi tämä tuomarilinja on sitten muuttunut melkoisesti tähän kauteen tultaessa, tiedä oikein onko se sitten välttämättä kovinkaan hyvä asia. Jos pelaajan käytännössä ainoa rooli pelata on olla AV:lla, niin en kyllä itse silloin oikein näe pelaajalle sitä käyttöä/roolia joukkueen pelaavassa kokoonpanossa, sillä kyllä tohon AV-rooliin löytää meiltä vaikka ketä muitakin ja siinä nyt voi vaikka junioreja käyttää, sekä myös muita vakiopelaajia.

Nyt kun jälkeenpäin katsotaan, niin taisi olla sittenkin Manninen hieman turha hankinta joukkueen kannalta. Olisi just aivan eri juttu, jos mies pelaisi täällä oikeasti halvalla, eli tyyliin 20 tonnia per kausi.
 
Näinpä, en osaa sanoa paljon tienaa mut tuskin mitään minimejä mitä yli 400 liigaottelua pelannut tienaa, koska IFK niin varmasti on jonkinlainen taloudellinen rasite ja ylihintainen taitoihin ja rooliin nähden. Mutta sellasiahan pelaajia meillä riittää kiitos Mr. Salmelaisen ja etenkin syytä kiittää ehkä vuosikymmenen paskimmasta läksiäislahjasta nimeltä Juhani Jasu 2 v sopparilla ja vrm. 100 000 euron vuosipalkalla.
 
Joskus täällä oli jotain huhua siitä, että Mannisen palkka olisi joku 70 tonnia per kausi, mutta tiedä sitten yhtään sen todenperäisyydestä. Mutta kyllä vaan kun tota kokoonpanoa hieman kelaa ja miettii tota pelaajien palkkatasoa, niin tosiaan jos sen Jasun, Mannisen, Åstenin ja nyt myös eilisen pelin perusteella osakkeitaan fanien silmissä nostaneet Luhangan sopimukset olisikin jätetty tälle kaudelle kirjoittamatta, niin eiköhän tuollakin rahasummalla olisi saanut hankittua tänne vaikka Metsolan maaliin tai hyökkäykseen jonkun nuoren ura noususuhteessa olevan pelaajan.

Olin ensin ihan sitä mieltä, että se Jasun hankinta oli hyvä veto tältä joukkueelta noita pudotuspelejäkin ajatellen, mutta nyt oon vaan alkanut tulla tässä hieman toisiin aatoksiin, kun mies ei ole edes pelikunnossa ja todennäköisesti Jasu on sittenkin liian kallis rooliinsa nähden.
 
Purkki

Luhanka on varmaan semi halpa ja ihan kelpo rotaatio pelaaja. Näitä hänen kaltaisiaan on melkein meillä pakko olla muutamia, kun tota jengiä on jatkuvasti lasaretissa.
 
No joo, menee toki tollaisena seiskapakkina ihan hyvin, mutta kuten sanoinkin, niin mielestäni sen seiskapakin ja niiden pelipaikastaan taistelevien pelaajien pitäisi olla nimenomaan just "oikeasti halpoja", eli paljoa ei kuuluisi heille siitä roolistaan maksaa, kun varmasti monet junnut suostuisivat pelaamaan jopa ilmaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, FLA, RAMI, PENA
Vasta äsken näin videon Luhangan reagoinnista Pelicans-pelaajan sikailuun. En suoralta kädeltä edes muista koska viimeksi IFK:n pelaaja olisi kaivanut kuittivihkoa välittömästi esiin kun joukkuekaveri telotaan? (yhden kerran Åsten kyllä mulkoili tosi pahasti kostoksi) Luhangasta kapteeni!
 
Hyvin kyllä Luhanka roolinsa hoiti eilen, niin siitä pisteet hänelle. Mutta ehkä se kapteenin rooli nyt saa vielä jäädä näille kellä se tällä hetkellä on.
 
Battlefield

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Hieno lahjoitus pelsujen nelosmaaliin.
Nyt voitais lainaa Einari divariin ja ottaa sieltä joku joka osaa pelaa.
 
Siis se Carlssonin tekemä byyri aitiopaikalta, IFK-viisikon keskeltä, parhaalta vetosektorilta? Miten saat siihen (pelkästään) Luhangan syypääksi? Oli surkeaa puolustamista koko viisikolta.
 
Apassi

Tässä pelissä tuli kaksi maalia, jotka pystyi ennustamaan hetkeä ennen, kuin kiekko tippui jäähän. Tai siis ainakin minä mietin niissä molemmissa aloituksissa, että nyt kolisee. Kaksi erikoistilannetta: Toinen oli tämä 4 vs4 pelin oman pään aloitus: Horky, Kangasniemi, Johannesen, Jordan vs Kiviharju, Lindbohm, Mieho ja Seppälä. Toinen oli tämä 4-3 maali, jossa HIFK joutui ampumaan pitkän kiekon ja kentälle jäi väsyneenä pyörimään Martin-Luhanka, Karjalainen-Mieho-Lundell vs Bryggman-Lasch-Carlsson, Riihinen-Kalynuk. Pelicans hyvin osasi käyttää nämä peluutushetket ympäri ottelua hyväkseen. Se sai todella monta kertaa nämä ykköskorin heppansa HIFK:n heikoimpia pelaajia vastaan. Lisäksi vielä peluutti Tyrväisen kentällistä Lehterää vastaan. Se tosin on pakko sanoa, että ei Peltosella edes ole pelimerkkejä tehdä vastaavaa peluutusta, kun ainoastaan Lehterän kolmikolla on etu muita vastaan. Kaikissa muissa kentällisissä Pelsut pääsee vähintään tasoihin ja tätä se HIFK:n tapauksessa on oikeastaan kaikkia vastustajia vastaan. HIFK:n bottom 6 hyökkäys sekä pakiston heikoimmat pelaajat eivät kestä vertailua oikein minkään joukkueen kanssa... tai ainakaan ei saada mitään etua tältä sektorilta. Silti tämäkin peli olisi ollut voitettavissa jämäkämmällä pelillä. Nyt tuli tiettyjä hölmöilyjä siellä, joita tämä joukkue ei kestä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös