Jos ajatellaan yleisesti peluutusta, eikä vain eilistä peliä, niin poikkeukset peluutuksessa pitäisi olla nimenomaan poikkeuksia, eikä sääntöjä. Jokainen jääkiekkoilija tietää kliseet maalien jälkeisistä vaihdoista, jäähyjen jälkeisestä pelaamisesta, erien aluista ja lopuista jne. Lähtökohta pitää olla, että myös meidän kärkikentät pystyvät hoitamaan hommansa näissä tilanteissa, ettei joka kerta tarvita "jarrukenttää". Tällainen peluutus ei varmasti nostaisi parhaiden pelaajien pelihuumoria.
Peluutus sekoaa joka tapauksessa jäähyjen takia, yli- ja alivoimalle on omat pelaajansa. Ja ottelun loppuhetkillä, ratkaisun paikoissa, pelaa ne ketkä ovat tehtävään parhaita. Peluuttamisen merkitys tietysti kasvaa pleijareissa, kun samat joukkueet tahkoavat toisiaan vastaan useamman ottelun peräkkäin. Runkosarjan pelissä rotaation pitäisi pyöriä mahdollisimman hyvin ja pelaajien tehtävä on asennoitua oikein.