En ihan koko peliä nähnyt, mutta itselleni tuli samanlainen tunne kuin Bykoville. Tuntui siltä, että venäläisten rikkeet huomataan ja tuomitaan melko tappavalla tarkkuudella.
Kyllä. Myös Bykovin mainitsema tilanne josta syntyi Ruotsin neljäs maali oli käsittämätöntä toimintaa tuomareilta. Venäjä pelasi alivoimalla päästen alivoimahyökkäykseen. Ruotsalainen veti kiekolliselta venäläiseltä puhtaasti jalat alta. Kun otetaan huomioon että suomalaispari oli viheltänyt Venäjälle jäähyt kaikesta mahdollisesta (ja mahdottomasta), niin tuntuu erittäin kummalliselta että ruotsalaiselle ei vihelletty tästä selvästä rikkeestä jäähyä, varsinkin kun Venäjä pelasi tilanteessa vielä alivoimalla.
Tilanteen seurauksena Ruotsi pääsi 4-1 ylivoimahyökkäykseen, mistä seurasi ohilaukaus. Laukauksen jälkeen ruotsalainen veti nurin yhden vauhdilla omaa maaliaan suojelemaan luistelevan venäläispelaajan, mutta tätäkään rikettä suomalaispari ei "huomannut". Tilanteen seurauksena Weinhandl pääsi vetämään vapaasta maalintekopaikasta maalin.
Tässä vaiheessa suomalaispari oli viheltänyt Venäjälle kaksitoista 2 minuutin rangaistusta, kun Ruotsille oli vihelletty kaksi 2 minuutin rangaistusta. Miten voi olla mahdollista, että pilli ei soinut Ruotsille, kun otetaan huomioon mikä oli ollut tuomareiden linja siihen asti, ja miten paljon rangaistuksia Venäjälle oli siihen mennessä vihelletty? Ruotsin kaksi rikettä ylivoimalla olivat kuitenkin täysin selviä, eikä tuomari voinut olla niitä huomaamatta. Tämä Weinhandlin tekemä maali jäi lopulta vieläpä ottelun voittomaaliksi.
Mielestäni kyse oli selkeästi puolueellisuudesta, ei niinkään "epäonnistumisesta". Toki myös puolueellisuus ehkä voidaan luokitella epäonnistumiseksi.