Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 284 324
  • 11 224

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tuo ei tarkoita, etteikö Tami olisi hyvä valmentaja, tai ainakin parempi kuin osa nykyisistä liigavalmentajista. Raution kohdalla voi myös todeta sen, ettei hän tule koskaan valmentamaan MM-kisojen A-sarjassa mitään maajoukkuetta.


On kykyä toimia valmentajana ja valmentaa joukkuetta. Se, että kemiat eivät toimi toimiston väen kanssa on yksi syy siihen, että valmennuspaikkoja tarjotaan heikkotaitoisille valmentajille, joilla kemiat toimii toimiston kanssa ja suhteet on muuten kunnossa. Jos käydään vähän lähihistoriaa läpi, niin Oulun mies veti toista Oulun miestä viisi vuotta perässään ja sitä seurasi hetken aikaa työttömyys. Sitten mielenkiintoa osoitti liigaorganisaatio asuinpaikkakunnalta, jonka valtuuston nuijan paukuttajalla sattuu olemaan sama sukunimi.


Ei se ole mitenkään kummaa. Se kertoo vain siitä, että paikkoja täytettäessä huomioidaan muita tekijöitä kuin ammattitaito. Kuten HPK:n tiedotteessa todettiin: "Ratu tuntee kaupungin". Onhan se hyvä tuntea kaupunki. Muuten voisi vaikka eksyä matkalla hallille tai sieltä pois.

Karsintojen poistaminen mahdollistaa ylläkuvaillun puuhastelun aiempaa paremmin. Ei ole riskiä, vaikka toiminta pyörisikin suojatyöllistettyjen voimin.

Sinun mielestäsi ei siis ole minkäänlaista merkitystä sillä että valmentaja ei ole voittanut mitään? Kuitenkin haluat puhua Tamin saavutuksista. Hyvä valmentaja pystyy osoittamaan kykynsä ja pääsee parempaan organisaatioon, jolloin voi voittaa jotain. Meinaatko että Suikkanen, Aho, Kivi ja muut lukuisat valmentajat ovat voittaneet sattumalta ja vain persettä nuolemalla? Rohkenen sanoa ettei varmasti ole. Kummallista että liigassa on näkynyt valmentajia ulkomailtakin asti. Kai nämä ovat mielestäsi pedannut paikkoja monta vuotta myötäilemällä eri suuntiin, eikää heidän ammattitaitoaan ole otettu lainkaan huomioon. Hyi Shedden!

Tosiasia on se ettei Tamin kemiat toimi kenenkään kanssa. Ei toimiston, muiden valmentajien, eikä pelaajien. Voiton hetkellä on luonut hienot taktiset kuviot ja 60 minuutin paineen ja tappion hetkellä on veljet vain tehneet itsestään pieniä. Vaikea kuvitella että tämä on se tyyli, jolla kemiat kohtaavat tulevaisuudessakaan.

Meinasitko että "Ratu tuntee kaupungin" tarkoittaa että tuntee katujen nimet, vai tietää organisaation toimintatavat ja muut jääkiekkoon liittyvät asiat sieltä? En tiedä kuinka tosissasi trol.. olet, mutta mielenkiinnosta kyselen.

Vaikkei karsintoja olekaan ei millään organisaatiolla ole varaa palkata Tammista. Se olisi pahempaa kuin puuhastelu.
 
Vaikka tämä ei suoraan ketjun aihetta nyt olekaan, niin on pakko kysyä missä yhteydessä Korpisalo on näin todennut? Kiinnostaa kovasti.
Olikos se SM-liiga tonight vai mikäs sen Mennanderin vetämän kiekko-ohjelman nimi oli. Pari, kolme vuotta aikaa. Vieraina olivat Korpisalo ja toimittaja Jussi Saarinen.

Zaari kirjoitti:
Kuitenkin haluat puhua Tamin saavutuksista.
En. Haluan puhua siitä, että karsintojen poistuminen mahdollistaa suojatyöllistämisen entistä paremmin. Pekka Virta tai Pekka Tirkkonenkaan eivät ole voittaneet valmentajina mitään. Pidän heitä silti ammatti-ihmisinä, jotka on palkattu osaamisensa vuoksi.
Laatu kärsii, kun ei hankita oikeille paikoille oikeita ammatti-ihmisiä. Suomikiekon kannalta on surullista, että liigajoukkueista tehdään jotain työpajoja.

Meinasitko että "Ratu tuntee kaupungin" tarkoittaa että tuntee katujen nimet, vai tietää organisaation toimintatavat ja muut jääkiekkoon liittyvät asiat sieltä?
En meinaa sen enempää. Lainasin sitä lausetta, joka oli seuran omassa tiedotteessa. Tuollaisilla lauseilla on toki turvallista perustella valintaa. Voi luottaa siihen, että niihin ei tartuta. Kun palkataan valmentajaa, niin silloin pitäisi palkata valmennuksellisen osaamisen perusteella. Kaupungin ja organisaation tuntijat ovat sitten jotain historiikkien kirjoittajia tai turistioppaita.
 

Zaari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Olikos se SM-liiga tonight vai mikäs sen Mennanderin vetämän kiekko-ohjelman nimi oli. Pari, kolme vuotta aikaa. Vieraina olivat Korpisalo ja toimittaja Jussi Saarinen.


En. Haluan puhua siitä, että karsintojen poistuminen mahdollistaa suojatyöllistämisen entistä paremmin. Pekka Virta tai Pekka Tirkkonenkaan eivät ole voittaneet valmentajina mitään. Pidän heitä silti ammatti-ihmisinä, jotka on palkattu osaamisensa vuoksi.
Laatu kärsii, kun ei hankita oikeille paikoille oikeita ammatti-ihmisiä. Suomikiekon kannalta on surullista, että liigajoukkueista tehdään jotain työpajoja.

En meinaa sen enempää. Lainasin sitä lausetta, joka oli seuran omassa tiedotteessa. Tuollaisilla lauseilla on toki turvallista perustella valintaa. Voi luottaa siihen, että niihin ei tartuta. Kun palkataan valmentajaa, niin silloin pitäisi palkata valmennuksellisen osaamisen perusteella. Kaupungin ja organisaation tuntijat ovat sitten jotain historiikkien kirjoittajia tai turistioppaita.

Tami on mestistason valmentaja, eikä yksikään seura ylemmällä tasolla halua mestistason valmentajaa itselleen. Tamissa on vielä se puoli ettei hänellä ole mahdollisuutta enää kasvaa liigatason valmentajaksi, toisin kuin nuoremmilla.

Muistin virkistykseksi tämä tähän. Tamilla siis mestistason valmentajana ei ole annettavaa nyt eikä tulevaisuudessa. Tirkkonen on juuri noussut SaiPaan, Virta nousee hallitsevan mestarin ruoriin. Tämä on eteenpäin menoa, ja sillä tavalla voittoja on odotettavissa tulevaisuudessa.
Henkilökemiat ei Tamilla toimi kenenkään kanssa ja valmennuksen puolella ei ole minkäänlaisia näyttöjä osaamisesta. Miten ihmeessä selität hänen olevan huippuvalmentaja? Tami on hauska mies, kun ei ole oman seuran lähellä, mutta huippukoutsi hän ei ole ollut, ei ole nyt, eikä ole sitä tulevaisuudessakaan. Korpisalo voi sanoa mitä sanoo, mutta hänen omat statistiikkansa näyttää vähintään yhtä hyviltä aikaa ennen Tamia. Kysyisinkin ihan perusteluita millä tavoin Tami on sinulle osoittanut olevansa huippu valmentajana? Minun mielestäni mitkään merkit eivät viittaa tähän.

Omalta osaltani jätän tähän, mutta jos hyvin perustelet, saatan hiljaisesti hymähtää.
 
Henkilökemiat ei Tamilla toimi kenenkään kanssa ja valmennuksen puolella ei ole minkäänlaisia näyttöjä osaamisesta. Miten ihmeessä selität hänen olevan huippuvalmentaja?
Missä vaiheessa käytin ilmaisua huippuvalmentaja? Ollakseen parempi kuin muutama nykyinen liigavalmentaja, ei tarvitse olla huippu.
Jostain syystä juutuit tuohon Tammiseen, joka oli kuitenkin hyvin pienessä merkityksessä tässä keskustelussa. Keskustelun pointti oli edelleen siinä, että liigan sulkeminen mahdollistaa puuhastelun jatkumisen, jonka seurauksena laatu kärsii.

Kysyisinkin ihan perusteluita millä tavoin Tami on sinulle osoittanut olevansa huippu valmentajana?
Ei minun ole tarpeen perustella sellaista, mitä en ole väittänyt. Tamminen on kuitenkin valmentamisessa ammattimies, josta pidän muutamaa nousua esimerkkinä. Samoin pidän Sportin saavutusta keväällä 2009 merkkinä ammattimiehen toiminnasta. Tamin jälkeen on käynyt yrittämässä mm. Törmänen, Räsänen ja Pikkarainen. Kaikki huomattavasti heikommin tuloksin.
Lisäksi toimiminen Ranskan maajoukkuevalmentajana ja selviytyminen puolivälieriin 1995 on mielestäni osoitus ammattimiehen työstä. Ranskan tie tyssäsi tuolloin tulevaan maailmanmestariin. On muuten Ranskan paras saavutus MM-kisoissa ja ainoa kerta, kun ovat selviytyneet puolivälieriin asti.

Oletko muuten kuullut Raution tai Laukkasen entisten pelaajien kuvailleen näitä parhaaksi suomalaiseksi valmentajaksi?
 

kesätyttö69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dufvan Lukko, JYP(ilman Tyni&Virtanen)
Paljon tätä on tullut mietittyä ja myös sitä 10+10 systeemiä. Ehkä järkevintä on tämä uusi systeemi - kukaan ei halua liigaan heittopussia. Tämä on ammattilaissarja, pitää taata tietty taso. Jos ammattilaiset on katsoneet ettei Ruotsin malli täällä toimi niin mikä siinä on vastaan sanominen. Se Ruotsin malli on toiminut muutaman vuoden kun uusia halleja on siellä rakennettu, mutta nythän sielläkin on tullut paljon taloudellisia ongelmia tästä rakenteesta johtuen.

Jotkut sanovat että tämä vie urheilullisuuden, mikä on paskapuhetta. Mikä tahansa joukkue haluaa voittaa suomen kovimman ja arvostetuimman liigan.

Ongelma syntyy urheilullisesti siinä, että mahdollisuutensa menettänyt joukkue myy parhaat ukkonsa - tosin tämäkin on ristiriitainen kun on nähtävissä että liigasta poistuu KHL:n pelaajia - näin ollen nämä myynnit vahvistavat seuraavan kauden joukkuetta,
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Minä ainakaan en usko tuohon 10+10 systeemiin, koska en näe sen tuovan muuta muutosta, kuin että niitä oikeasti toimintaan panostavia olisi kymmenen, nykyisen neljäntoista sijaan. Monet tuntuvat uskovan, että tuo 10+10-malli lisää panosta alemmalla tasolla, vaikka mun mielestä on todennäköisempää, että ne kolme pudotettavaa(siis vaikka ensi kauden kolme viimeisintä pois+Jokerit) joko menisivät konkurssiin, tai sitten supistaisivat toiminnot nyky-Mestiksen tasolle. Kakkossarja on kakkossarja, eikä siellä saada yleisöä samaan malliin kuin ykkössarjassa (ainakaan samoilla lippujen hinnoilla, joka taas olisi välttämätöntä tulorahoituksen takia).

Mutta jos yhteisen tavoitteen takia nuo "pudotettavat" seurat olisi vaikka HIFK, TPS ja Ilves, niin eikö kakkostaso saisi minkäänlaista buustia edes tällaisesta tarjoilusta? Eli nykymestiksen viidestä heikoimmasta farmiseurasta päästettäisiin irti ja korvattaisiin joukkueilla, joilla on yhteensä 34 Suomen mestaruutta historiassaan. Pyrkisikö KooKoot, Sportit yms pelaamaan samalla budjetilla tuollaisessa kilpailussa vai olisiko pyrkimystä kasvuun? Ja jos tällaisessa mallissa sarjatasot olisivat aidosti auki, niin edelleen, olisiko kyse huonommasta vaihtoehdosta?

Toivemallissani pelattaisiin myös tasojen välillä ristiin, joka edelleen vähentäisi "putoamisen" riskiä kultapossukerholle ja kohtaamiset liigaseurojen kanssa eivät jäisi kokonaan pois, vaikka aloittaisi kauden "alhaalla". Jos tosiaan 10+10 malli, niin siinä voisi pelata neljä kertaa kaikkia oman tason joukkueita vastaan ja kahdesti kaikkia toisen tason joukkueita vastaan (9x4 + 10x2), joka tekisi kaiketi 56 peliä. Siihen sitten vielä tarvittaessa jotain tasauskierroksia, niin pelimäärienkään ei tarvitse muuttua.

Ja jos toinen taso haluttaisiin tv-sopimuksen puolesta pitää vapailla kanavilla, niin eikö HIFK:n, TPS:n, TuTon, Ilveksen, KooKoon, Sportin, Jukureiden, Jokipoikien ja kahden muun joukkueen kilpailulle löytyisi tv:stä tilaa? Jäisikö nykymestiksen kanssa kiinnostuksessa yhtä vähälle? Nyt kun noita kanavia tuntuu kokoajan tulevan lisää, vitosia, kutosia ja kaikenmaailman jeesuskanavia..
 

Pertsa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mutta jos yhteisen tavoitteen takia nuo "pudotettavat" seurat olisi vaikka HIFK, TPS ja Ilves, niin eikö kakkostaso saisi minkäänlaista buustia edes tällaisesta tarjoilusta? Eli nykymestiksen viidestä heikoimmasta farmiseurasta päästettäisiin irti ja korvattaisiin joukkueilla, joilla on yhteensä 34 Suomen mestaruutta historiassaan. Pyrkisikö KooKoot, Sportit yms pelaamaan samalla budjetilla tuollaisessa kilpailussa vai olisiko pyrkimystä kasvuun? Ja jos tällaisessa mallissa sarjatasot olisivat aidosti auki, niin edelleen, olisiko kyse huonommasta vaihtoehdosta?

Otan nyt vielä lyhyesti kiinni, eli miksi ihmeessä HIFK, TPS ja Ilves suostuisivat tähän(eivätkä varmasti suostuisikaan)? Mitä LISÄÄ nykytilanteeseen ne saisivat siitä? Edelleen kaikki suomikiekon kehitykset ynnä muut on loppupelissä aika abstrakteja argumenttejä, kun mennään sinne Liigan yhtiökokoukseen jossa tuosta päätettäisiin. Pitäisi käytännössä olla tarjota jotain kouraan tuntuvia etuja näille kolmelle, että paikastaan luopuisivat.

Oma veikkaus on edelleen, että Sportit ja KooKoot vetäisi alta miljoonan pelaajabudjeteilla, koska ei sitä rahaa kakkossarjaan noin vain mistään polkaistaisi. IFK:lla olisi luultavasti rahaa mennä yksi kausi isolla budjetilla tappioksikin, mutta uskon että Ilves ja TPS leikkaisivat omat menonsa tulojen tasolle, jolloin pelaajabudjetti olisi jotain 300-600k euroa. IFK nousisi seuraavaksi kaudeksi ykkössarjaan pudottaen saipan/pelicanssin alas, ja tämä putoava seura toteuttaisi saman kulujen leikkauksen. Nyky-Mestiksen isoille olisi varmaan ihan ok, ja jopa parannus, mutta vaikea mun on noiden kolmen kakkostasolle putoavan kohdalle mitään kauhean isoja hyötyjä löytää. Ja kyllä, kyse on nimenomaan omista eduista, eikai nyt kukaan niin tampio ole, että ehdoin tahdoin omaa asemaansa heikentäisi?

Samoin sellaista velhoa, joka myy seuroille kannattavan TV-sopimuksen vapaille kanaville tuskin löytyy. Johan tuo nähtiin, että jo se peli kuukaudessa+välierät ja finaalit eivät näy vapailla, jos vain ikinä se voidaan maksulliselle laittaa. Nykyistä summaa per seura ei varmasti saada 10+10-systeemille, jossa vielä toista puoliskoa pitäisi näyttää ilmaiseksi. Tai ainakin voisi olla "mielenkiintoiset" hinnat noilla ykkössarjan kanavapaketeilla, kun pitäisi maksaa 20 seuralle sama kuin nyt, ja vielä elättää tuo ilmaispuoli..

No, tämä tästä. Mikään 10+10-sarjasysteemi tuskin on ollut edes vaihtoehto, eiköhän tässä tavoitteena ole korvata Jokerien lähtö, ja samalla pikkuhiljaa varautua seuraaviin poistujiin..
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Otan nyt vielä lyhyesti kiinni, eli miksi ihmeessä HIFK, TPS ja Ilves suostuisivat tähän(eivätkä varmasti suostuisikaan)? Mitä LISÄÄ nykytilanteeseen ne saisivat siitä? Edelleen kaikki suomikiekon kehitykset ynnä muut on loppupelissä aika abstrakteja argumenttejä, kun mennään sinne Liigan yhtiökokoukseen jossa tuosta päätettäisiin. Pitäisi käytännössä olla tarjota jotain kouraan tuntuvia etuja näille kolmelle, että paikastaan luopuisivat.

No ensinhän sinä julistit, ettet näe 10+10 mahdollisena tyyliin millään tavalla. Vastauksellani halusin vain nähdä, että pitääkö se paikkaansa millä tahansa 10+10 variaatiolla. Toki luonnollisin tapa nähdä asioita Suomessa on inhorealistinen, mutta edelleen uskoisin 20 joukkueen sarjan kiinnostavan Suomessa laajemmin, kuin 14 joukkueen sarja. Sitä myötä uskon myös mahdollisuuteen kerätä enemmän rahaa 20 joukkueen sarjalle, kuin 14. Kun myös alempi taso pääsisi ylemmän tason brändillä ratsastamaan ja yhteiseen pöytään päättämäänä asioista, niin vääjäämättä tulisi hyötyä, nykytilanteeseen nähden (erilliset liiga+mestis).

Toki alemmalla tasolla pelattaisiin pienemmillä pelimerkeillä, kuin ylemmällä tasolla, mutta uskoisin 10+10 mallissa ja esim. HIFK, TPS:n ja Ilveksen avustuksella eron suhteessa ylempään tasoon muuttuvan keskimääräisesti pienemmäksi, kuin nykytilanteessa. Kun erot tasojen välilllä kaventuisi, tulisi nousut ja tippumiset myös entistä kivuttomimmiksi.

Kun sitten kysytään, että mitä nämä kolme seuraa hyötyisivät, niin toki on totta, että tilanne olisi haaste. Mukaan tarvittaisiin ehdottomasti myös pioneerihenkeä, mutta eihän se tilanne olisi ollenkaan sama, kuin jos nyt tippuisi yksin mestikseen. Ensinnäkin alemmalla tasolla pelaili jokaisen tippujan seurana kaksi vanhaa kumppania ylhäältä. Lisäksi jos pelejä pelattaisiin ehdottamallani tavalla ristiin, niin tippujilla puolet otteluista olisi entisiä liiga joukkueita vastaan. Eli esim. lippuhintoja tarvisi "pudottaa" vain joka toisesta ottelusta.

TV-sopimus voi toki muuttua vaikeammaksi, jos vain puolet toisi isot rahat sisään, joten voisihan sitä muuttaa siten, että alemmalta tasolta näytettäisiin joka viikko kaksi peliä ilmaiseksi ja loput olisi maksukorttien takana piilossa. Tällöin maksukanavalle kertyisi varmaan jo sama määrä pelejä, ellei enemmänkin, kuin nykyään.

Ja toisaalta, jos alemman tason kick-starttiin saataisiin isoja joukkueita mukaan, niin voisihan niitä aloittaa alhaalla vaikka enemmänkin ja päästettäisiin yksi tai kaksi, seitsemästä mestisjoukkueesta aloittamaan suoraan ylhäällä. Erot kaventuisi tasojen välillä luultavasti entisestään.

Ylhäällä: Jyp, Kalpa, Kärpät, Lukko, Ässät, Saipa, HPK, Pelicans, Sport, KooKoo

Alhaalla: Hifk, Blues, Tappara, Ilves, Tps, Tuto, Jukurit, Jokipojat, Sapko ja otetaan vikalle paikalle mukaan vielä alempaa Roki. Kolmessa suurimmassa keskuksessa paikalliset, jos tällä ei saataisi alempaan tasoon vauhtia, niin ei kyllä sitten varmaan millään..

No, tämä tästä. Mikään 10+10-sarjasysteemi tuskin on ollut edes vaihtoehto, eiköhän tässä tavoitteena ole korvata Jokerien lähtö, ja samalla pikkuhiljaa varautua seuraaviin poistujiin..

Vaikka toivon eurooppalaisen sarjan syntyvän, niin Kummolan ja hammaslääkärin ojentaessa Suomen ilmaiseksi itään, on tasapaino järkkynyt jo siinä määrin idän puolelle, että näinköhän oikeasti kilpailijaa saadaan enää synnytettyä. Toki joku kansallisten sarjojen rinnalla pelattava sarja voi syntyä, mutta poistuuko täältä tosiaan vielä muitakin joukkueita? Toivon, mutta uskonko? se on kokonaan toinen asia.
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Mukaan tarvittaisiin ehdottomasti myös pioneerihenkeä, mutta eihän se tilanne olisi ollenkaan sama, kuin jos nyt tippuisi yksin mestikseen.

Jos tämmöinen skenaario toteutuisi niin mielestäni ainut vaihtoehto olisi tiputtaa sarjan 3 viimeistä joukkuetta alas. Mihinkään pioneerihenkeen en usko kyllä pätkääkään. Kysymyksessä on kuitenkin ihmisten työpaikat jne.
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Tämä on ammattilaissarja, pitää taata tietty taso. Jos ammattilaiset on katsoneet ettei Ruotsin malli täällä toimi niin mikä siinä on vastaan sanominen.

Niin ja näillä "ammattilaisillahan" ei ole ollenkaan oma lehmä ojassa, eihän?
 

Zous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ryan Reaves
Kyllä mielestäni liigaan voitaisiin nostaa Mestiksestä Jokrujen lähdön myötä nämä parhaat seurat. KooKoo, Sport ja varauksin Jukurit tai Jokipojat. Suomessa ei liikaa ole noita joukkueita, joten varsinkin joku Sportin kaltainen joukkue pitäisi ehdottomasti olla liigassa. Mestiksen taso toki tippuisi entisestään, mutta se nyt on jo valmiiksi heikossa jamassa. 16 jengin sarja josta kahdeksan suoraan pleijareihin ja loput pellolle. Karsintaan sitten viimeinen jos ylipäätään sellaista enään tarvitaan, kun alemman tason jengit on mitä on.
 

Kippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vähän kyllä pelottaa ajatus, että 16 joukkueen sarjassa olisi 12+ joukkueen play-offit. Liigan filosofia kun on tuntunut olevan, että mahdollisimman harvan kausi päättyisi runkosarjaan.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Kaikilla elämänalueilla uskon periaatteeseen: mitä monimutkaisemmat säännöt, sitä huonompi leikki. SM-liigan kilpailujärjestelmä on liukunut (pakko käyttää sanaa, joka viittaa vielä karmeampaan esimerkkiin; mäkihyppyyn) huonomman leikin suuntaan jo pitkään. Olisi korkea aika puhkaista kupla, toki hallitusti. Vaikeaksi sen tekee osakkuussopimukset yms. Tähän sivujuoneen (oikeastaan kyseessä ei ole sivujuoni, vaan yksi merkittävimmistä esteistä eheytymisen tiellä) teen ehdotuksen kommenttini lopussa.

On toisarvoista, pelaako sarjaa 10, 12, 14, vai 16 joukkuetta. Parittomallakin määrällä voi pelata. Parillisiin lukuihin jumiutuminen on lopulta melkoisen perusteetonta, kun kyse ei ole cup-muotoisesta kilpailusta.
Tärkeintä olisi, että kaikkien runkosarja olisi mahdollisimman identtinen ja playoffit alusta loppuun samankaltaiset. Playoffeissa tosin siirtyisin salibandysta tuttuun systeemiin, jossa sarjamenestyksestä palkittaisiin mahdollisuudella valita itse puolivälierävastustaja (tämä ei olisi sääntöjen lisäämistä vaan muuttamista) koska se tekisi taktisista tappiosta runkosarjan päätöskierroksilla hyödyttömiä plus ei "rankaisisi" kärkijoukkueita mahdollisilla kevääseen merkittävästi vahvistuneilla vastustajilla.

Kaikki toimijoiden "luonnolliset" reaktiot tulisi hyväksyä. On luonnollista, että yhtiö pelastaa tilikautensa keventämällä kulurakennetta. On yhtä luonnollista, että kuluttaja pettyy tähän eikä enää osta tuotetta. Näiden lainalaisuuksien kanssa jokainen asiasta osallinen joutuu toimimaan. Reilu leikki, eikö vaan?

Sarjatasojen välinen liukuma tulee olla mahdollinen useita vuosia etukäteen tiedossa olevien sääntöjen puitteissa. Sarjatasovaihdosten "viimeinen sana" tulee lausua kaukalossa. Piste.

SM-liigan osakkuuden hallintaan pitäisi perustaa pörssi, jossa liigan osakkeita voisi ostaa ja myydä vapaasti markkinahintaan. SM-liiga oy:stä tulisi tehdä osakeyhtiö, jonka tarkoitus olisi puhtaasti osakeyhtiölain mukainen "tuottaa voittoa omistajilleen". Tässä pörssissä (nykyiset) osakkaat voisivat tarvittaessa paikata talouttaan myymällä omistuksiaan. Ostajina voisi toimia kuka vaan, joka haluaisi päästä osalliseksi yhtiön tuotoista. Siis kuka vaan. Minä, sinä, Vaasan Sport tai Pietarin SKA. Tai ihan vaikka yleiset sijoitusyhtiöt. Saipa voisi myös käyttää viime kauden mahtitulostaan (mikäli se ei jo menisi velkojen maksuun) vaikutusvaltansa lisäämiseen yhtiökokouksessa jne. Kun omistus olisi "riittävän" hajautunutta, pörssi ajettaisiin alas luonnolisesti yhtiökokouksen päätöksellä, jonka jälkeen osakkuskauppoja käytäisiin ilman erityisjärjestelyjä, kahdenvälisin neuvotteluin mutta jokaisella osakkaalla olisi siihen täysin itsenäinen oikeus. Pörssin alasajolle voisi kai määrittää ennakkoon jonkin raja-arvon (osakkaiden lukumäärä), jonka ylittyessä pörssin toiminta katsottaisiin tarpeettomaksi.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Yle Puheen eilinen Kiekkoilta vahvisti käsitykseni siitä, että karsintojen poistamisella ja lisenssipainotteisella liiganousulla on tarkoitus tuoda Jokerit takaisin SM-liigaan, jos homma KHL:ssä ei toimikaan niin kuin on tarkoitus.

Juha Lind sanoi tienneensä Jokereiden KHL:ään siirtymisestä ennen sen julkistamista, joten eiköhän hän tiedä paljon muutakin. Lind sanoi myös, että Kiekko-Vantaa olisi hyvä lisä SM-liigaan, sillä se toisi suurimmat yleisömäärät. Asia nähdään tällä tavoin, kun päässä on vahvat Helsinki-lasit, mutta mistä sen tietää, millaiset voimat Kiekko-Vantaan taustalla alkaa pyöriä nyt kun SM-liigassa on tilaa yhdelle pääkaupunkiseudun joukkueelle.

Uskon että jossain vaiheessa lisenssihakuprosessiin pääsee mukaan, vaikka seura ei olekaan voittanut Mestiksen mestaruutta. Ja tämä nimenomaan siksi, että SM-liiga ottaa uudeksi seuraksi mielummin joukkueen pääkaupunkiseudulta kuin taajamasta kehäteiden ulkopuolelta.
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Yle Puheen eilinen Kiekkoilta vahvisti käsitykseni siitä, että karsintojen poistamisella ja lisenssipainotteisella liiganousulla on tarkoitus tuoda Jokerit takaisin SM-liigaan, jos homma KHL:ssä ei toimikaan niin kuin on tarkoitus.

Juha Lind sanoi tienneensä Jokereiden KHL:ään siirtymisestä ennen sen julkistamista, joten eiköhän hän tiedä paljon muutakin. Lind sanoi myös, että Kiekko-Vantaa olisi hyvä lisä SM-liigaan, sillä se toisi suurimmat yleisömäärät. Asia nähdään tällä tavoin, kun päässä on vahvat Helsinki-lasit, mutta mistä sen tietää, millaiset voimat Kiekko-Vantaan taustalla alkaa pyöriä nyt kun SM-liigassa on tilaa yhdelle pääkaupunkiseudun joukkueelle.

Uskon että jossain vaiheessa lisenssihakuprosessiin pääsee mukaan, vaikka seura ei olekaan voittanut Mestiksen mestaruutta. Ja tämä nimenomaan siksi, että SM-liiga ottaa uudeksi seuraksi mielummin joukkueen pääkaupunkiseudulta kuin taajamasta kehäteiden ulkopuolelta.

Se oli illan surullisin osuus. Jokerit saa siis käytännössä koheltaa aivan rauhassa. Kunhan vain pysyy pystyssä, niin takaisin Liigaan pääsee aina, kun vain muistaa laittaa tekstiviestin hallitukselle. Röyhkeys se on joka kannattaa.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liigavalmentajat: Joukkueiden määrää voisi pienentääkin

Suurin osa liigavalmentajista on sitä mieltä, että liigajoukkueiden määrää voisi pienentääkkin. 14 on aivan maximi. Veikkaan että joukkueiden johdot ovat aika samalla linjalla ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin nämä "kuka vaan voi nousta liigaan, jos täyttää ehdot" ovat suoraan sanoen aivan paskapuhetta. Liigaan nousee Mestiksen mestari, mikäli tämä täyttää kriteerit ja sen jälkeen ovi sulkeutuu, vaikka medialle annetaan aivan erillainen kuva.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Liigavalmentajat: Joukkueiden määrää voisi pienentääkin

Suurin osa liigavalmentajista on sitä mieltä, että liigajoukkueiden määrää voisi pienentääkkin. 14 on aivan maximi. Veikkaan että joukkueiden johdot ovat aika samalla linjalla ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin, niin nämä "kuka vaan voi nousta liigaan, jos täyttää ehdot" ovat suoraan sanoen aivan paskapuhetta. Liigaan nousee Mestiksen mestari, mikäli tämä täyttää kriteerit ja sen jälkeen ovi sulkeutuu, vaikka medialle annetaan aivan erillainen kuva.
3/14 = kaikki? Oli taas just perus lööppi paska uutisointia tollanen, eli otetaan mahdollisista vastauksista ne jotka halutaan ja jätetään muut ottamatta huomioon, tai haastatellaa jo etukäteen ne joiden tiedetään vastaavan tavalla X.
 

Aces High

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Red Wings, HIFK Gimmat, THFC
Espoossa näyttäisi olevan fyrkat finaalissa, joten nyt olisi loistava mahdollisuus jatkaa liigaa 12 joukkueen sarjana ensi kaudesta eteenpäin.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Ihan käsittämätön tilanne, että tässä vaiheessa kautta ei tiedetä seuraavan kauden joukkuemäärää tai edes sarjamuotoa. Pitäisi olla yleisessä tiedossa, nouseeko kevään Mestiksen voittaja liigaan vai ei. VOI nousta ei ole vastaus. Pitää olla vastaus kyllä tai ei. Jossei muuta, niin yleiseen tietoon lista Mestis-joukkueista, jotka "saavat nousta".

Eihän kukaan voi suunnitella tulevaa. Varsinkaan mahdollinen nousija. Nythän mahdollisilla nousijoilla olisi mahtava tilaisuus markkinoida tulevaa kevättä nousukamppailulla. Mutta kun kukaan ei tiedä mitään, niin näillä mennään. Hämärässä epävarmuuden tilassa. Vastaa hyvin liigan imagoa...
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ihan käsittämätön tilanne, että tässä vaiheessa kautta ei tiedetä seuraavan kauden joukkuemäärää tai edes sarjamuotoa. Pitäisi olla yleisessä tiedossa, nouseeko kevään Mestiksen voittaja liigaan vai ei. VOI nousta ei ole vastaus. Pitää olla vastaus kyllä tai ei. Jossei muuta, niin yleiseen tietoon lista Mestis-joukkueista, jotka "saavat nousta"...

En ole eri mieltä kanssasi, mutta voi kyllä hyvinkin olla, että ainakin näiden muutaman johtavan Mestis-seuran toimistolla kyllä tiedetään vähän enemmänkin tulevan kevään kuvioista.

Itse luulisin, että ainakin Vaasassa panokset ovat joka tapauksessa niin tapissa kuin olla ja voi, kyllä Mestiksen voitolla Sport nousisi mitä todennäköisimmin Liigaan.
 

Oadie

Jäsen
Kimmo Kapasen kovasti julkisuudessakin ajama "suljettu" liiga kävi toteen ja ensimmäinen osoitus tämän homman onnistumisesta tuli esiin näin ennen marraskuun puoltaväliä kun pelaajamyynti Kuopiossa alkaa talouden paikkaamiseksi. Tätähän Kimmo ja kumppanit ilmeisesti tavoittelivat. Urheilu on näissä hommissa nykyään täysi sivuseikka. Onnittelut Kapaselle oli tosiaan kaukaa viisas ja sai yhdessä muiden viisaiden kanssa haluamansa.

SM-liiga: KalPan hullut p - SM-liiga - uutiset, tulokset ja videot - Ilta-Sanomat

Linkki vie IS:n uutiseen Kalpan hulluista päivistä.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Itse en sinällään vastusta Liigan sulkemista, eli käytännössä sen muuttamista tällaiseksi "lisenssipohjaiseksi" systeemiksi...

Mutta onhan se kieltämättä huvittavaa, että Kapanen puhunut suunnilleen eniten suljetun Liigan puolesta ja nyt sitten ovat viimeisinä Liigassa ja pelaajamyyntiä aloitellaan :))
 

Jari66

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Ukraina
Mielestäni runkosarjan merkitystä tulisi korostaa. Nyt pelaillaan valtava määrä niitä näitä -otteluita tietäen että vasta pleijareisssa on niin sanotusti tosi kymyksessä. Lisää markkoja menestyjille.

Jotakin enemmän pitäisi maineen ja kunnian lisäksi olla tavoiteltavissa kuin pelkkä sjoitus ja kotikenttäetu. Itse esimerkiksi vähentäisin suoran pudotuspelipaikan saaneita nykyisestä neljään.
 

Kippe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mielestäni runkosarjan merkitystä tulisi korostaa. Nyt pelaillaan valtava määrä niitä näitä -otteluita tietäen että vasta pleijareisssa on niin sanotusti tosi kymyksessä. Lisää markkoja menestyjille.

Jotakin enemmän pitäisi maineen ja kunnian lisäksi olla tavoiteltavissa kuin pelkkä sjoitus ja kotikenttäetu. Itse esimerkiksi vähentäisin suoran pudotuspelipaikan saaneita nykyisestä neljään.

Itse muuttaisin playoff-järjestelmän niin, että paremmin sijoittunut pelaisi sarjat formaatilla koti-vieras-vieras-koti(-koti-vieras-koti). Näin saataisiin sarjan ratkaiseva ottelu hyvin suurella todennäköisyydellä paremmin menestyneen kotikentälle, mistä yleisö tykkäisi.

Merkityksettömät ottelut ovat oikea ongelma pikemminkin tyvipäässä, kun karsintapeikkoa ei ole, ja vaikea tuohon on mitään ratkaisuakaan keksiä. Jos playoff-juna on mennyt niin paha hakea motivaatiota 12. sijasta tappelemiseen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös