Ehdotuksia Liigan sarjajärjestelmäksi

  • 1 294 804
  • 11 239

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
@Old Tom eihän tässä kukaan TUTO:n tilanteessa ole puhunut siten, että sen nyt ehdottomasti pitäisi päästä hakemaan Liigaan taikka ettei tarvittaisi menestystä Mestiksessä taikka mistään muustakaan vakavammasta hakuprosessista. Koko homman juju on vain TUTO:n hakemuksen käsittelyn tapa, mikä tässä kiinnostaa ihmisiä. TUTO varmasti haluaisi nousta, mutta yllä linkatuissa jutuissakin TUTO itse myöntää hakeneensa Liiigaan, jotta voisi olla valmiimpi seuraavassa hakemuksessa. Eli nyt Liigalta on pyydetty savuverhon ja sumuverhon poistamista ja selkeitä, tasapuolisia ja kohtuullisia ehtoja, miten sinne Liigaan nyt oikeasti voi päästä. TUTO:n hakemus oli siis hieman protestimainen hakemus, jossa Liigalta vaaditaan avointa dialogia. Liiga kuitenkin näyttää taas suhmuroivansa ja kyykyttää TUTO:a hylkäämällä hakemuksen pikavauhdilla. TUTO tarkastelee miksi hakemus hylättiin ja tulee varmasti esittämään Liigalle lisäkysymyksiä ja silloin Liigan on ne avattava TUTO:lle. TUTO tekee siis tällä tempullaan isoa palvelusta kaikille Mestis-seuroille sekä myös itse Liigallekin, vaikka sitä ei Liigan suunnalta oikein taideta ymmärtää. Nauti nyt vain KooKoon hienosta työstä ja anna Mestiksen seuroille mahdollisuus saada tietää ne askelmerkit, millä Liigaan todella voi päästä. Sitä ei nimittäin vielä tiedä kukaan? Se mitä Liiga lokakuussa linjasi oli askel oikeaan suuntaan, mutta lopulta täysin farssi.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nauti nyt vain KooKoon hienosta työstä ja anna Mestiksen seuroille mahdollisuus saada tietää ne askelmerkit, millä Liigaan todella voi päästä. Sitä ei nimittäin vielä tiedä kukaan? Se mitä Liiga lokakuussa linjasi oli askel oikeaan suuntaan, mutta lopulta täysin farssi.
Ei nyt sekoiteta taas asioita. Enhän minä ole missään vaiheessa ollut eväämässä yhdeltäkään seuralta nousua liigaan. Päinvastoin olen aina ollut liigakarsintojen kannalla, kuten edellisessä viestissäkin jo kirjoitin. Jos yhtään lohduttaa niin kyllä ne askelmerkit taisi olla KooKoon ja Jukureiden kohdalla myös aika epämääräiset ennen kuin hakemus päästiin jättämään Mestiksen mestaruuden jälkeen. Käsittääkseni KooKoolle ja Jukureille ei prosessia sen tarkemmin avattu edes silloin, kun Sport nostettiin liigaan. Tottakai askelmerkit pitäisi olla selvät, mutta aika hassulta minusta kuulostaisi, jos esim. kaikki mestisseurat olisivat voineet nyt hakea liigapaikkaa TuTon tavoin sarjasijoituksesta huolimatta ja kaikki hakemukset olisi pitänyt käsitellä. KooKoon ja Jukureiden kohdalla yksi kriteeri taisi olla taloudellinen tulos pidemmältä ajalta ja oli muitakin kriteereitä, mutta en nyt muista niitä tarkemmin. Mitä tulee sarjajärjestelmiin, niin mielestäni liigan joukkuemäärää ei tulisi lisätä vaan vähentää yhdellä joukkueella. Liiga 14 joukkuetta ja kaksi viimeistä karsimaan paras seitsemästä systeemillä ja minulle sopii oikein hyvin, että nousijoilta vaaditaan samat kriteerit kuin KooKoolta ja Jukureilta. Ei tarvita mitään yhtään enempää tai vähempää.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Varmaan täällä on tietäjiä siitäkin asiasta, että keillä kaikilla oli äänioikeus Liiton pj valintaan? Onhan tämä farssi valintana, jos sama kaveri tosiaan istuu myös Liigan hallituksessa? Ajaako hän nyt sitten kaksilla rattailla ja kummat rattaat on hänelle arvokkaammat? Voiko tehdä päätöksiä Liitossa, joita Liigassa ei haluttaisi ja vastustaisiko sitten Liigassa omia Liiitossa tekemiään päätöksiä... Menee solmuun kyllä jo pahasti nää kuviot?

Ja sitten se Liiga.

Siis Hiltunen on seuran omistaja ja Liigan pj sarjassa, missä oma seura pelaa. Hänen tehtävänä on siis hoitaa Liigan asioita, mutta hän on kertonut jäävänneensä itsensä aina kun asia on koskenut Sporttia. Eikös kaikki Liigan päätökset koske osittain Sporttia, koska Sport pelaa siinä Liigassa eli miten tää niinku oikein on mennyt? Jossain kohtaa loppuu itellä ymmärrys et onko Hiltunen siis tehnyt Liigassa yhtään mitään, koska on jäävännyt itsensä.... Tuus ny Hiltunen ite vielä selittää et miten tää juttu nyt on menny?
 
Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Varmaan täällä on tietäjiä siitäkin asiasta, että keillä kaikilla oli äänioikeus Liiton pj valintaan?
En oo tietäjä, mutta arvaan, että oisko vaikka niillä jääkiekkoliiton jäsenillä eli seuroilla. Luulisin, että Jokereilla on saman verran ääniä käytössä kuin vaikka Sportilla, mutta enemmän kuin Panelian Raikkaalla.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
En oo tietäjä, mutta arvaan, että oisko vaikka niillä jääkiekkoliiton jäsenillä eli seuroilla. Luulisin, että Jokereilla on saman verran ääniä käytössä kuin vaikka Sportilla, mutta enemmän kuin Panelian Raikkaalla.
Äänet meni Hietasen hyväksi 26-6 eli ääniä annettu 32. Ei siis taida Panelian Raikkaalle riittää yhtään ääntä, vaikka PaRa olisi mielellään varmaan oman äänensä antanutkin?

Lisään tähän alle vielä tämän, joka ei liity tähän lainaukseen mitenkään, vaan enemmän koko ketjun aiheeseen.

#samatsäännöt on Liiton, Liigan ja pelaajayhdistyksen kampanja. Miten musta tuntuu, ettei ne taida näkyä konkretiassa? Jos nyt vaikka ihan sitä kilpailullisuutta ja tasapuolista nousumahdollisuutta mietitään?
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Ei nyt sekoiteta taas asioita. Enhän minä ole missään vaiheessa ollut eväämässä yhdeltäkään seuralta nousua liigaan. Päinvastoin olen aina ollut liigakarsintojen kannalla, kuten edellisessä viestissäkin jo kirjoitin. Jos yhtään lohduttaa niin kyllä ne askelmerkit taisi olla KooKoon ja Jukureiden kohdalla myös aika epämääräiset ennen kuin hakemus päästiin jättämään Mestiksen mestaruuden jälkeen. Käsittääkseni KooKoolle ja Jukureille ei prosessia sen tarkemmin avattu edes silloin, kun Sport nostettiin liigaan. Tottakai askelmerkit pitäisi olla selvät, mutta aika hassulta minusta kuulostaisi, jos esim. kaikki mestisseurat olisivat voineet nyt hakea liigapaikkaa TuTon tavoin sarjasijoituksesta huolimatta ja kaikki hakemukset olisi pitänyt käsitellä. KooKoon ja Jukureiden kohdalla yksi kriteeri taisi olla taloudellinen tulos pidemmältä ajalta ja oli muitakin kriteereitä, mutta en nyt muista niitä tarkemmin. Mitä tulee sarjajärjestelmiin, niin mielestäni liigan joukkuemäärää ei tulisi lisätä vaan vähentää yhdellä joukkueella. Liiga 14 joukkuetta ja kaksi viimeistä karsimaan paras seitsemästä systeemillä ja minulle sopii oikein hyvin, että nousijoilta vaaditaan samat kriteerit kuin KooKoolta ja Jukureilta. Ei tarvita mitään yhtään enempää tai vähempää.
Enhän minä sinun niin väittänyt tekevänkään. Kehoitin vain nauttimaan KooKoon hienosta tekemisestä. Ja viesti oli sinulle siitä, kun taivastelit ihmisten yhtäkkiä olevan TUTO:n kabinettinousun puolella ja ettei vaadittaisi Mestiksen mestaruutta. Juuri kukaan ei siis ole kabinettinousujen puolella ja lähes kaikki haluaa nousun tapahtuvan urheilullisen menestyksen kautta. Pihvi tässä TUTO:n puolella olemisessa tässä erityisessä hakemuksessa oli taas kirjoitettu edellisessä viestissäni, josta lainasit osan. Ei sekoiteta asioita.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Äänet meni Hietasen hyväksi 26-6 eli ääniä annettu 32. Ei siis taida Panelian Raikkaalle riittää yhtään ääntä, vaikka PaRa olisi mielellään varmaan oman äänensä antanutkin?

Lisään tähän alle vielä tämän, joka ei liity tähän lainaukseen mitenkään, vaan enemmän koko ketjun aiheeseen.

#samatsäännöt on Liiton, Liigan ja pelaajayhdistyksen kampanja. Miten musta tuntuu, ettei ne taida näkyä konkretiassa? Jos nyt vaikka ihan sitä kilpailullisuutta ja tasapuolista nousumahdollisuutta mietitään?
No onhan tossa kaikille ollut koko ajan samat säännöt, ja nytkin on edelleen, vaikka vuodeksi -25 muutettiinkin kun nousua haluttiin. Tarkoitan nyt siis tässä viestissä ainoastaan juurikin sitä, että vaikka itseä ei nyt asia mielyttäisikään, niin samat on sittenkin säännöt. No paitsi erotuomareilla. NIillä tuntuu olevan vähän eri säännöt eri joukkueille. Ainakin huhujen mukaan.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Liittovaltuusto valitsi puheenjohtajan. Tuossa on kokoonpano. Sieltä löytyy myös Hietanen itse ja ainoana ilman varajäsentä.

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
No onhan tossa kaikille ollut koko ajan samat säännöt, ja nytkin on edelleen, vaikka vuodeksi -25 muutettiinkin kun nousua haluttiin. Tarkoitan nyt siis tässä viestissä ainoastaan juurikin sitä, että vaikka itseä ei nyt asia mielyttäisikään, niin samat on sittenkin säännöt. No paitsi erotuomareilla. NIillä tuntuu olevan vähän eri säännöt eri joukkueille. Ainakin huhujen mukaan.
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt tästä kommentista yhtään mitään. Tarkennatko hieman?

Tarkoitan itse sitä, että siellä on 2000-luvun alussa Liigassa olleet isot seurat sulkeneet ovet pienemmiltä ja alkaneet periä pääsylippuja halukkailta seuroilta. Pienemmät seurat sitten katselevat siellä ringin ulkopuolella ja pohtivat miten heidän tilanne voisi olla nyt erilainen, jos olisivat sattuneet olemaan silloin Liigassa. Ysärillä oli esim. JoKP ja TuTo Liigassa. Heidän tilanne olisi erilainen, jos sulkupäätös olisi tullut silloin. Jos jos ja jos. Mutta samat ei ole suomalaisten kiekkoseurojen säännöt. Isoilla on omat ja pienemmillä sitten omat. Pienet saa kuulla ne säännöt, kun hakee paikkaa Liigasta, mutta sitä varten pitää olla ensin rikkaampi, kun Liigan heikoimmat seurat itse ovat. Näetkö ristiriitaa ja epätasa-arvoa. Minä näen.
 
Old Tom

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Enhän minä sinun niin väittänyt tekevänkään. Kehoitin vain nauttimaan KooKoon hienosta tekemisestä. Ja viesti oli sinulle siitä, kun taivastelit ihmisten yhtäkkiä olevan TUTO:n kabinettinousun puolella ja ettei vaadittaisi Mestiksen mestaruutta. Juuri kukaan ei siis ole kabinettinousujen puolella ja lähes kaikki haluaa nousun tapahtuvan urheilullisen menestyksen kautta. Pihvi tässä TUTO:n puolella olemisessa tässä erityisessä hakemuksessa oli taas kirjoitettu edellisessä viestissäni, josta lainasit osan. Ei sekoiteta asioita.
Niin enhän minä alunperin ihmetellyt muuta kuin sitä, että miten ihmeessä nykyään muut kuin mestismestarit voivat ylipäätään hakea liigapaikkaa. Itse olen aina peräänkuuluttanut urheilullisuutta ainakin siinä määrin, että vähintään Mestiksen mestaruus pitäisi voittaa ennen kuin on mahdollisista hakea liigapaikka. Kiekko-Espoo voitti Mestiksen mestaruuden ja mielestäni sillä pitää olla mahdollisuus nousuun. En edes pidä Kiekko-Espoon mahdollista nousua minään kabinettinousuna. Joukkue voittanut jo Mestiksen mestaruuden ja ei Kiekko-Espoo siihen ole syyllinen, jos nykyisiä liigajoukkuetta ei laiteta karsimaan liigapaikastaan. Ihan sama homma kuin KooKoolla ja Jukureilla aikoinaan.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Anteeksi, mutta en ymmärtänyt tästä kommentista yhtään mitään. Tarkennatko hieman?

Tarkoitan itse sitä, että siellä on 2000-luvun alussa Liigassa olleet isot seurat sulkeneet ovet pienemmiltä ja alkaneet periä pääsylippuja halukkailta seuroilta. Pienemmät seurat sitten katselevat siellä ringin ulkopuolella ja pohtivat miten heidän tilanne voisi olla nyt erilainen, jos olisivat sattuneet olemaan silloin Liigassa. Ysärillä oli esim. JoKP ja TuTo Liigassa. Heidän tilanne olisi erilainen, jos sulkupäätös olisi tullut silloin. Jos jos ja jos. Mutta samat ei ole suomalaisten kiekkoseurojen säännöt. Isoilla on omat ja pienemmillä sitten omat. Pienet saa kuulla ne säännöt, kun hakee paikkaa Liigasta, mutta sitä varten pitää olla ensin rikkaampi, kun Liigan heikoimmat seurat itse ovat. Näetkö ristiriitaa ja epätasa-arvoa. Minä näen.
No ehkä tossa mennään nyt vähän harmaalle alueelle tulkinnan kanssa. Mutta täsmennetään nyt sitten niin, että mm sen liiganousun suhteen säännöt ovat kaikille olleet samat, ja ovat jatkossakin samat. Kespoota en nyt tähän laske, sillä kulkee nyt sen vanhan säännöstön pohjalta.

Ja jotenkin nyt kuitenkin lienee selvää se, että ei varmaankaan joku kyrsyän kiekottelijat ole samalla viivalla liiga- tai edes mestisjoukkueen kanssa, kun kuitenkin pelailevat ihan eri tasoilla ja erilaisilla fasilitetteilla.
En siis nyt haluaisi lähteä ihan tuolla linjallekaan sen kritiikin kanssa.

Ja edelleen on syytä muistaa sekin, että liitto on tässä mukana ollut asioita siunaamassa. Lasken siis enemmän syytä nyt liitolle, sekä mestisseuroille itselleen, jotka ovat olleet viimeisestä nouskarsinnasta asti todella saamattomia, ja yrittävät nyt kovin vedota että ei ole viitsineet toimintaansa kehittää...niin miksi?

Pakkohan tässä on nähdä toinenkin puoli asiasta, vaikka miten mättäisi nyt se "urheilullisuuden" puuttuminen. Lisäksihän myös joukkueiden kannattajilla ( siis juurikin nyt niillä liigaa seuraavilla ) olisi ihan ollut mahdollisuus äänestää lompakollaan, mutta sitäkään ei ole käynyt, joten ei tässä nyt vaan sitä liigaa voida koko ajan tölviä. Se lienee ihan selvä, että heidän intressinsä ovat oman joukkueen tulevaisuudessa, sekä mahdollisimman korkeatasoisessa sarjassa, eikä heit äsiis oikein voi siitä syyttääkään.

Pidän siis melko kohtuuttoman jatkuvaa liigan arvostelua, kun liitto, pelaajayhdistys, mestiseurat sun muut toimijat, kuten ne fanit, ovat lähinnä istuneet perseellään viime vuodet. Kantaneet kiltisti rahansa liigaan ja ostaneet liigapaketteja sun muuta. Nyt siis on näytön paikka kaikilla noilla muilla, että vakuuttavat suomalaisen jääkiekkokentän siitä, että ollaan tosissaan ja pistetään asioita kuntoon, eikä vain koko ajan itketä ja haeta asemaa tällä ratsastamalla. Ei enää sellaista, mutku ei me olla viittitty mitään tehdä kun toi liiga kiusaa.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Voihan liiga asettaa nousun ehdoksi Mestiksen mestaruuden, kuten KooKoon ja Jukureiden kohdalla, joten paha siinä on sen jälkeen ketään lähteä haastamaan. Ihmettelen ylipäätään sitä, että täällä on arvostelu vuosikausia kabinettinousuja ja onko nyt siis toinen ääni kellossa, että nousun pitäisi onnistua ihan pelkästään hakemuksella ilman että voittaa edes Mestiksen mestaruutta? TuTon Mestiksen mestaruudesta näyttäisi olevan jo 15 vuotta. Tämähän menee ihan pelleilyksi.
Ehkä viestini koski tätä sinun viestiäsi? Olet varmasti hieno mies ja arvostat avointa sarjaa. En kiistä sitä ja silläkään ei ole lopulta mitään merkitystä tähän keskusteluun. Tähän vastasin ja tässä ihmettelit miksi on toinen ääni kellossa? Vastasin sinulle ensimmäiseen viestiin miksi se toinen ääni on kellossa.
 
Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
No ehkä tossa mennään nyt vähän harmaalle alueelle tulkinnan kanssa. Mutta täsmennetään nyt sitten niin, että mm sen liiganousun suhteen säännöt ovat kaikille olleet samat, ja ovat jatkossakin samat. Kespoota en nyt tähän laske, sillä kulkee nyt sen vanhan säännöstön pohjalta.

Ja jotenkin nyt kuitenkin lienee selvää se, että ei varmaankaan joku kyrsyän kiekottelijat ole samalla viivalla liiga- tai edes mestisjoukkueen kanssa, kun kuitenkin pelailevat ihan eri tasoilla ja erilaisilla fasilitetteilla.
En siis nyt haluaisi lähteä ihan tuolla linjallekaan sen kritiikin kanssa.

Ja edelleen on syytä muistaa sekin, että liitto on tässä mukana ollut asioita siunaamassa. Lasken siis enemmän syytä nyt liitolle, sekä mestisseuroille itselleen, jotka ovat olleet viimeisestä nouskarsinnasta asti todella saamattomia, ja yrittävät nyt kovin vedota että ei ole viitsineet toimintaansa kehittää...niin miksi?

Pakkohan tässä on nähdä toinenkin puoli asiasta, vaikka miten mättäisi nyt se "urheilullisuuden" puuttuminen. Lisäksihän myös joukkueiden kannattajilla ( siis juurikin nyt niillä liigaa seuraavilla ) olisi ihan ollut mahdollisuus äänestää lompakollaan, mutta sitäkään ei ole käynyt, joten ei tässä nyt vaan sitä liigaa voida koko ajan tölviä. Se lienee ihan selvä, että heidän intressinsä ovat oman joukkueen tulevaisuudessa, sekä mahdollisimman korkeatasoisessa sarjassa, eikä heit äsiis oikein voi siitä syyttääkään.

Pidän siis melko kohtuuttoman jatkuvaa liigan arvostelua, kun liitto, pelaajayhdistys, mestiseurat sun muut toimijat, kuten ne fanit, ovat lähinnä istuneet perseellään viime vuodet. Kantaneet kiltisti rahansa liigaan ja ostaneet liigapaketteja sun muuta. Nyt siis on näytön paikka kaikilla noilla muilla, että vakuuttavat suomalaisen jääkiekkokentän siitä, että ollaan tosissaan ja pistetään asioita kuntoon, eikä vain koko ajan itketä ja haeta asemaa tällä ratsastamalla. Ei enää sellaista, mutku ei me olla viittitty mitään tehdä kun toi liiga kiusaa.
Olen yrittänyt rautalangasta vääntää tätä asiaa monelta eri kulmalta. Ei kyse ole koskaan nollasummapelistä taikka siitä, että on vain yksi asia, joka vaikuttaa. Aina on kyse kokonaisuudesta ja Liitto sen enempää kuin kuluttajat eivät ole tämän kokonaisuuden ulkopuolella. Liiga kuitenkin on se isoin ja määräävin tekijä. Kuluttaja, joka haluaa suomen parasta jääkiekkoa katsoa, suuntaa johonkin Liigahalliin. En nyt tiedä mikä tässä on?

Koska en osaa tätä perustella selkeästi, niin päätin kysyä ChatGPT:ltä mitä se on mieltä asioista. Kysyin miksi Mestis ei ole kehittynyt ammattilaissarjaksi 2000-luvulla. Alla vastaus.

"Jääkiekon Mestis on Suomen toiseksi korkein jääkiekkosarja Liigan jälkeen. Useat tekijät voivat vaikuttaa siihen, miksi Mestis ei ole kehittynyt täysin ammattilaissarjaksi 2000-luvulla. Joitakin mahdollisia syitä voivat olla:

  1. Rahalliset resurssit: Mestis-joukkueilla ei välttämättä ole samanlaisia taloudellisia resursseja kuin Liiga-joukkueilla. Taloudelliset haasteet voivat rajoittaa joukkueiden kykyä hankkia ja ylläpitää ammattilaistasoista pelaajamateriaalia ja infrastruktuuria.
  2. Yleisö ja markkinointi: Mestis ei välttämättä ole houkutteleva yleisölle samalla tavalla kuin Liiga. Pienemmät yleisömäärät voivat vaikuttaa taloudelliseen tilanteeseen ja sponsoritulojen hankkimiseen, mikä vaikeuttaa ammattilaistoimintaa.
  3. Televisiointi ja medianäkyvyys: Liigalla on Suomessa laajempi televisiokatsoja- ja medianäkyvyys kuin Mestiksellä. Tämä voi vaikuttaa sponsoreiden kiinnostukseen ja siten taloudellisiin resursseihin.
  4. Kilpailu muiden lajien kanssa: Jääkiekko kilpailee muiden suosittujen lajien, kuten jalkapallon, kanssa Suomessa. Kilpailu huomiosta ja resursseista voi vaikuttaa Mestiksen kehittymiseen ammattilaistasolle.
  5. Korkeampi taso Liigassa: Liiga on Suomen korkein jääkiekkosarja, ja sen pelaajataso on korkeampi kuin Mestiksessä. Pelaajien taso vaikuttaa suoraan sarjan houkuttelevuuteen ja kiinnostavuuteen.
On tärkeää huomata, että vaikka Mestis ei ole täysin ammattilaissarja, se toimii silti tärkeänä porttina nuorille pelaajille ja valmentajille kehittää taitojaan ja kilpailla korkealla tasolla. Kehitys voi tapahtua ajan myötä, ja muutokset voivat riippua erilaisista tekijöistä, kuten taloudellisista resursseista, yleisön kiinnostuksesta ja jääkiekkokulttuurin kehityksestä Suomessa."

Mielestäni aika hyvä vastaus. Nämä ovat ne syyt, mistä olen yrittänyt puhua vajavaisilla taidoillani. Muiden lajien kanssa kilpailua en ole maininnut kertaakaan, koska se sama on myös Liigaa koskeva. Tuossa nyt kuitenkin on niitä syitä, miksi siitä Mestiksestä on ollut hieman haastavaa kehittää toimintaa. Fiksu tämä ChatGPT.
 
Kyllä, ja kaikkea tätä tässä on tuotu esiin, mutta eri perspektiivistä. Tuo vastaus ei kuitenkaan ole kieltänyt joukkueita keskittymään tulevaisuuteensa joa aiemmin. Se ei myöskään ole kieltänyt mainitsemiani instansseja reagoimaan asioihin jo aiemmin niistä keskustelua käynnistäen. Nyt tullut siis fiilis, että kun tilanne eskaloitui, niin nyt kaikki nostavat häntäänsä tämän asian kanssa, ja ainoa joka saa sontaa niskaansa on liiga.

Mutta joo, hyvä vastaus, mutta samoja asioita siis pyörittelemme kaikki, huomioiden ne kuitenkin eri katselukulmasta.
Jopa ChatGPT vihjaisi hienovaraisesti, että rahaa ei välttämättä sinne koskaan siinä määrin löydy kuin nyt haaveillaan. JOudumme siis kysymään, että kumpi olisi nyt parempi, nostaa kaikki kynnelle kykenevät liigaan, vai tiputtaa mestiksestä pois kaikki, joilla ei ole resurssia oikein sinnekään. ei nyt, eikä mahdollisesti koskaan. Vai alammeko testaamaan, että miten hommassa käy.

ChatGPT kuitenkin ihan fiksusti painotti sitä, että mestis on nuorille hyvä ympäristö kehittyä liigatasolle, saadan näin kovempia pelejä kuin mahdollisesti junnuissa. Pitää siis miettiä tarkoin, että mihin tilaan mestiskin voi päätyä, jos nyt toimitaan harkitsemattomasti. Nuortenkin jääkiekko tarvitsisi nostetta, mutta se on täällä todella marginaalinen, jossa katsojina pääosin pelaajien omaisia.
Joudutaan siis kysymään sitäkin, että jos jokin asia toimii jossakin muualla, niin toimiiko se myös täällä, vai pitääkö löytää se oma tapa. Joskus totesinkin täällä aiemmin, että kyllä se mestiseurojenkin pelaajabudjetti pitää pikaisesti alkaa lähestymään vähintäänkin sitä miljoonaa, jotta ollaan edes ajatuksen tasolla vakavasti otettavia.

Tässä siis Miettisen lausunto mm Ruotsin Allsvenkanista:

"Miettisen mukaan Tingsrydin pelaajabudjetti on vajaat 600 000 euroa, kun se sarjan suurimmilla seuroilla on yli 2 miljoonaa euroa – eli täysin SM-liigatasoa." Joukkueellaan on siis sarjan pieniin budjetti, ja siis puhutaan pelaajista.
 
ChatGPT ei vihjaa mitään, sillä tekoäly vastaa asioihin miten ne on tai ei ole. Me ihmiset olemme kovia vihjailemaan ja tulkitsemaan asioita. GhatGPT sanoi, ettei Mestiksessä ole rahaa, koska sinne ei tule rahaa ja koska se ei kiinnosta yleisöä jne. Sinun tulkinta oli tuo vihjaus ja ettei sinne "koskaan" valuisi rahaa.

Oikea kysymys olisi, miten nuo asiat voitaisiin korjata. Silloin ei lähdetä rahasta liikenteeseen, vaan käänteisessä järjestyksessä eli ensin palautetaan kiinnostus. Kiinnostus palaa avoimuuden kautta. Sitten kiinnostuksen kautta halliin saapuu yleisö ja tästä seuraa lisää rahaa kassaan. Ja siten seurat saa rahaa. Unohtamatta niitä media ja sponsorituloja, jotka myös tulee kiinnostuksen myötä lisääntymään.

Mutta joo, ei tämä tästä muutu. Mestis on paska sarja ja siitä olemme yhtä mieltä. Se voisi olla myös parempi.
 
Älä luovuta. Kyllä se muuttuu. Toivon vain, että järki pysyy mukana, ja että tietyt tahot tässä jutussa eivät ala tekopyhiksi, ja käytä tilaisutta saada näkyvyyttä. On varmasti iso muutos, ja se pitää tehdä harkiten. Kyllä se sitten nopeasti nähdään mihin suuntaan mennään. Tuo allsvenskan lause oli vain tarkoitus korostaa sitä tosiasiaa, että millaisista summista puhutaan. Ne vaatii porukoilla jopa kymmenkertaistamista (tai enemmänkin) niissä pelaajabudjeteissa, ja voi siksi jo olla, että nuo mestiksen suuret on äkkiä laskettu. Ja tämä kaikki siis vaatinee hyvinkin mahdollisesti mestiksen(kin) joukkuemäärän vähentämistä, tai jos joukkueet muuttavat johonkin B-liigaan, niin mestis jää äkkiä vieläkin huonompaan asemaan jonka jälkeen se todellakin kuihtuu puulaakitasolle.

Voi siis olla jopa tilanteessa, ettei kannata enää edes pelata, jos ei muutu alueellisemmaksi.
 
Viimeksi muokattu:

Kiekoton Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Alasarjat sekä suomalaiset maailmalla
Älä luovuta. Kyllä se muuttuu. Toivon vain, että järki pysyy mukana, ja että tietyt tahot tässä jutussa eivät ala tekopyhiksi, ja käytä tilaisutta saada näkyvyyttä. On varmasti iso muutos, ja se pitää tehdä harkiten. Kyllä se sitten nopeasti nähdään mihin suuntaan mennään. Tuo allsvenskan lause oli vain tarkoitus korostas sitä tosiasiaa, että millaisista summista puhutaan. Ne vaatii porukoilla jopa kymmenkertaistamista pelaajabudjeteissa, ja voi siksi jo olla, että nuo mestiksen suuret on äkkiä laskettu, ja tämä siis vaatinee mestiksenk7n joukkuemäärän vähentämistä, tai jos joukkueet muuttavat johonki B-liigaan, niin mestis jää äkkiä vieläkin huonompaan asemaan. Voi olla ettei kannata enää edes pelata, jos ei muutu alueellisemmaksi.
Heikki Hietasen lausunnot tässä tilaisuudessa eivät kyllä hirveästi anna toivolle sijaa. Hietanen selkeästi kertoo, kuinka Liiton näkökulmasta tärkein asia on jo saavutettu eli Liigaan palaa karsinnat. Jos Liitto ja Hietanen ovat tähän tyytyväisiä, niin silloin mikään ei todellisuudessa muutu. Karsintoja ei tulla pelaamaan lähivuosina, koska kynnysraha on aivan järkyttävä. Samoin uusia seuroja Liigasta ei tälläisen päätöksen myötä ole tulossa ja Mestis ei ole näillä päätöksillä matkalla ammattilaissarjaksi. Jos vielä K-Espoo nostetaan ensi kaudeksi pois, niin menee taas Mestiksen osalta vielä vaikeammaksi. Jäljelle jäävistä 12 seurasta ei kaikilla ole oikein edes potentiaalia realistisilla skenaarioilla nousta varteenotettaviksi ammattilaisseuroiksi. Liigan joukkuemäärän ollessa 12, niin neljä seuraa voisi korvata Mestiksen neljä heikointa ja tällöin tilanne olisi aivan erilainen. Avoin ilman kynnysrahaa toteutuva nousumahdollisuus, niin eläisimme erilaista aikaa. Mutta näin tätä ei Liitto eikä Liiga ratkaise. Mitään isompaa muutosta ei ole tulossa ilman julkista painetta.

Kaikki toivo on isossa protestissa, jota media tällä hetkellä rummuttaa. Jos nämä rummut vaikenevat, niin asia on sillä selvä. Kultapossukerho jatkaa, mutta Mestis näivettyy. Eikä sitä Mestistä pelasta edes mediahuomiollaan Jokerit, jos tie ylöspäin on näin totaalisesti tukittuna.
 
Kyllä tossa vielä tapahtuu. Jos isommat seurat ärähtää joukkuemäärästä, niin pienemmät vikisee. Ei tää tähän ole jäämässä, sillä silloin vasta nämä instanssit (muut kuin liiga) itsestään pelle tekevät.

Pääasia, että muutos tapahtuu hallitusti, sekä oikeilla joukkue äärillä. Joka viimeksi mainittu onkin se isoin ongelma, sillä monen pitää varautua sarjatason vaihtumiseen, ja nimenomaan alaspäin. En edelleenkään usko ihan tuohon 24ään ammattilaisjoukkueeseen, ja juurikaan siksi, että tullaan puhumaan mestis tasollakin todella kovista summista tulevaisuudessa, mutta aika näyttää. Ja eihän se tosiaankaan multa ole pois, jos jonkun seura kaatuu tässä keississä.
 
Hewu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves & Liiga
TUTOn liigahakemus on siis hylätty. Heille toimitettu tästä perustelut.

Kiekko-Espoon hakemuksen käsittely etenee ”aikataulussa”

Ihanaa!
Ei ole, vaan heillä on 14vrk aikaa vastata lisenssikomitean pyytämiin lisäselvityksiin:

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös