Mainos

Eeli ”Iso-Eeli” Tolvanen NHL:ssä

  • 199 830
  • 562
Kyllähän MG noista em. pelaajista oli kuitenkin ylivoimaisesti kovin prospekti. Mikestä odotettiin uutta suomalaista tähteä NHL:n puolelle, kun taas Pulun ja Rajalan odotukset olivat lähinnä "jos pääsisi NHL:ssä pelaamaan". Offtopikkia.
Kyllähän tuon pelaajien varausnumerot vahvistavat, että mitä heiltä odotettiin. Tuohon aikaan Suomesta ei ollut tullut hetkiin kavereita, keneltä voitiin odottaa kummoista uraa. Näin Pulkkinen ja Rajala pääsivät suureen valokeilaan, kun yksinkertaisesti parempiakaan ei ollut. Nyt jos kyseiset kaverit olisivat 10 vuotta nuorempia, niin tuskin heistä paljoaa kohistaisiin.

Mikelle täytyy nostaa hattua tasosta, jonka on pystynyt saavuttamaan kovalla työnteolla ja pitkäjänteisellä kehityksellä. Nuorempana kysymysmerkkinä ollut luistelu on vahvuus tänäpäivänä.

Kun Tolvasen ketjussa ollaan, niin toivotaan maalijyvän löytymistä mahdollisimman pian. Kysymysmerkkejä varmasti on hänen suhteensa ja hieman vaikuttaa tällaiselta boom or bust -tyyppiseltä tapaukselta. Kuitenkin aikaa on ja ensimmäinen vuosi tulokassopparista menossa, niin ei alkukaudesta kannata liian suuria johtopäätöksiä tehdä. Annetaan ajan näyttää.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Eeli käynyt ilmeisesti lukemassa ketjua ja painanut 2 maalia tänä yönä. Toinen noista toki tyhjiin, mutta sekin lasketaan.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Eeli käynyt ilmeisesti lukemassa ketjua ja painanut 2 maalia tänä yönä. Toinen noista toki tyhjiin, mutta sekin lasketaan.
Tässä tuo ensimmäinen maali. Kyllä se edelleen laukoa osaa ja hienosti käytti taas pakkia screeninä.

16 peliin nyt tehot 3+7, joten ei lainkaan pöllömpi startti. Luultavasti tahti vaan paranee, mitä pidemmälle kausi etenee.

Linkki YouTubeen.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tolvanen kutsuttu ylös. Nyt eeli törtit vekkorolle!

Onkohan tietoa, että pelaako Eeli jo Chicagoa vastaan? Kyllähän tuo kiinnostaisi nähdä mitenkä Tolvanen oikein pärjää...
 

Lico

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Helsingin Jokerit
Onkohan tietoa, että pelaako Eeli jo Chicagoa vastaan? Kyllähän tuo kiinnostaisi nähdä mitenkä Tolvanen oikein pärjää...

Eiköhän pelaa, koska Milwaukeella on tulevana yönä matsi ja olisi näin ollen mielestäni aika erikoista istuttaa katsomossa. Mutta ei ole varmaa tietoa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Tolvanen's first NHL goal

Ekalla vedolla maali. Kakkossyöttö Brent Seabrookille.

4-1 maaliin syöttö, joten 1+1 ekaan erään.
 

Kimmo Stasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Oli kyllä äkäinen ja tarkka rysty Eeliltä. Kovempi kuin monen muun rannari. Ei ihan joka pojalta tuollainen lähde.
 

Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä Eeli et kävit lukemassa täältä mitä pitää tehdä! Hienoa työtä. Nyt vaan sama ralli jatkukoon, niin paikka ylhäällä on selvä.
 

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Laviolette antoi kehuja pelin jälkeen siitä, miten Eeli pelasi omassa päässä ja noudatti systeemiä. Sitähän siellä AHL:ssä varmaan on pyydetty opettelemaan, ehkäpä sen takia se offensiivinen puoli jäi vähän heikommaksi?
 

KJ hunter

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onnittelut Eeli maalista. Mies johtaa muuten nhl:n p/gp-pistepörssiä tällä hetkellä. Hymiö tähän.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Onnea Eelille. Toivottavasti änärilätkä sopii paremmin kuin Ahl:n koohotus. Olisi kova palanen kannujahtiin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK,Nashville Predators ja Nurmijärven Kurra
Eeli saa varmasti paljon pelejä alle joulukuussa, koska F. Forsberg on poissa rosterista 4- 6 viikkoa. Pirteästi Eeli pelasi läpi ottelun ja keräsi ottelun jälkeen kehut valmennustiimiltä. Seuraava Nashville pelaa ma-ti yönä Buffaloa vastaan. Jääaikaa miehelle kertyi 15,48 min, josta yvaika oli 2,45 min. Tehotilastoon merkintä +1.
 

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eeli saa varmasti paljon pelejä alle joulukuussa, koska F. Forsberg on poissa rosterista 4- 6 viikkoa. Pirteästi Eeli pelasi läpi ottelun ja keräsi ottelun jälkeen kehut valmennustiimiltä. Seuraava Nashville pelaa ma-ti yönä Buffaloa vastaan. Jääaikaa miehelle kertyi 15,48 min, josta yvaika oli 2,45 min. Tehotilastoon merkintä +1.
Lisäksi Arvidsson on sivussa vielä 3-5 viikkoa ja Turris myös jonkin aikaa, joten varmasti vastuuta on tiedossa lähiaikoina.
 

Karamahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Coyotes
Suloista miten kaikki russofiilit ovat yksimielisiä Eelin ylivertaisuudesta. Ainakin mitä tykkäyksistä voi päätellä. Mutta Pietariin terveisiä, että lähinnä tarkoitin mikäli voi potentiaalinsa saavuttaa showssa niin tällöin on hyödyksi kannujahdissa. Jos jonkun mielestä nysä räjäytti pankin farmissa niin saa olla ihan rauhassa mielipiteensä kanssa.
 

oxymoron

Jäsen
Tolvanen toi kyllä Predatorsiin mukanaan tuon saman pelityylin, jota adsfan kehui HFBoardsin puolella tuon linkin takana. Pelasi paljon fyysisemmin kuin odotin ja jäi positiivisesti mieleen karvauspelinsä johdosta.

Kenenkään paikka YV:ssä ei ole itsestäänselvyys, mutta oletan Tolvasen istuvan silti kakkosylivoimaan Josin ollessa edelleen ykkösylivoiman oikean puolen laukoja. Viimeistely on ollut huonoa, josta kertoo mm. paljon ylivoimalla lukovan Ryan Ellisin laukaisuprosentti (1.8%). Silti suurin ongelma ylivoimassa on ollut kiekon alueelle tuonti ja pelin rauhoittaminen, joten en usko suuriin muutoksiin ylivoimakoostumuksissa. Jos se saadaan uomiinsa ja silti viimeistely kusee, niin siinä vaiheessa joko kakkosyv saa enemmän aikaa tai pakkaa muuten vain sekoitetaan.

Joka tapauksessa, ne asiat joita Tolvanen lähetetiin Milwaukeen harjoittelemaan, ovat tuottaneet jo nyt tulosta. Viime kauden lopulla Tolvanen ei oikein löytänyt tyhjää tilaa oikeastaan mistään, mitään ei kyennyt luomaan itse, eikä puolustussuuntaan ollut isosti apua. Pysyi kyllä mukana, mutta siinäpä se sitten olikin. Tämän yhden pelin otannalla se, mitä hänet Milwaukeen lähetettiin harjoittelemaan, on tuonut tulosta. Kaikessa edellä mainitussa on nimittäin menty huomattavasti eteen päin

Olen ollut tähän asti Admiralsfanien raporttien varassa ja odotukset ovat hiipuneet tuosta viime kevään hypestä, johon vetäydyin kyllä, myönnettäköön, jokseenkin mukaan. Tämä yksittäinen peli palautti odotuksia taas hieman korkeammalle ja uskon Eelin todella murtautuvan kokoonpanoon ensi kaudeksi. Kaikkien ollessa terveenä on vaikea nähdä hänen pitävän paikkaansa, mutta olisin kyllä erittäin mielelläni väärässä. Ja toki yllättynytkin, koska se tarkoittaisi todella kovaa tasonnostoa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös