Mainos

Eeli ”Iso-Eeli” Tolvanen NHL:ssä

  • 199 825
  • 562

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tähtikultti nähdäkseni näyttelee myös Calder valinnassa tuolla NHL:ssä isoa roolia. Yleensä se tarkoittaa suoraan sitä, kuka on eniten tehnyt pisteitä.
 

palle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Minnesota Wild, HIFK
Eeli siirtyi eilisen maalin myötä tulokkaiden pistepörssissä jaetulle 4. sijalle, tosin pelejä 5 vähemmän kuin muilla.

Näillä otteilla luulisi Calder - trophynkin olevan ihan mahdollinen varsinkin jos Kaprizov ei karkaa kauemmas ja Eeli kirii entisestään tuota väliä tai siirtyy jopa kärkeen.

Kertokaapa joku asiaan enemmän perehtynyt, että onko pysti yleensä mennyt "automaattisesti" tulokkaiden pistekuninkaalle vai onko tässä katsottu enemmän kokonaisvaltaista pelaamista / tulokkaan kehitystä? (Toki puolustajat / maalivahdit ovat aina asia erikseen).

Olisihan se hienoa jos tämä pytty tulisi pitkästä aikaa Suomeen.

Vaatisi Kaprizovin loukkaantumista, että Eelilla olisi mitään jakoa Calderiin. Eikä silloinkaan välttämättä riittäisi. Eelin pitäisi vielä nimittäin ohittaa erinomaista tulokaskautta pelaava ja saman ikäinen Robertson, sekä kolme vuotta nuorempi Stützle. Omissa papereissani vielä Ty Smith sekä Kevin Lankinen pitäisi hyvillä otteilla pystyä jättämään taakse, ennen kuin kannattaa alkaa puhumaan Kaprizovin syrjäyttämisestä kärjessä.

Kyllähän tuossa varmaan arvioidaan myös sitä, minkälaista se kokonaisvaltainen pelaaminen on, varsinkin jos eroa seuraavaan ei ole hirveästi. Esim. Matthews vs Laine, missä piste-ero oli muutama piste ja Laineella jopa hieman parempi PPG, mutta Matthews taas huomattavasti parempi pelaaja muilla osa-alueilla.

Yksi todellinen erikoisuus joukkoon mahtuu, nimittäin 2014-2015 kausi jolloin Ekblad voitti pystin vain 39 pisteellä (tosin puolustajan tontilta) ollen vasta tulokkaiden pörssin 8. Pörssivoiton jakoivat Mark Stone ja Johnny Gaudreau 64-pisteellään. Henk. koht. muistelen tuon olleen jopa pienimuotoinen oikeusmurha omassa mielessäni. Tuosta voitaneen päätellä, että ikä saattaa näytellä jotain roolia myös valintoja tehdessä, Stonen ollessa 4-vuotta vanhempi kuin Ekblad, joka oli vasta 19-vuotias voittaessaan pystin. Melkein jokaisena vuonna tuo pistepörssin voittotaistelu on ollut tiukka, eikä se ole automaattisesti mennyt pistekuninkaalle tulokkaissa. Mutta todella harvoin kuitenkaan kukaan top 3:n ulkopuolelta on sitä käynyt pokkaamassa, ainakaan 2010-luvulla. Panarin (15-16), Barzal (17-18) ja Pettersson (18-19) lienee varma kolmikko, joiden voitosta ei tarvinnut vääntää, jos vilkaisi pelkästään pistepörssiä.

Näistä viime vuosien voittajista voitaneen siis vetää se johtopäätös, että jos piste-ero on merkittävä, se menee automaattisesti tulokkaiden pörssivoittajalle. Jos taas piste-ero on pieni niin tarkasteluun otetaan kokonaisvaltainen panos ja arvo joukkueelle. Tässäkin Kaprizov on erittäin vahvoilla, ollen Wildin heittämällä paras pelaaja läpi kauden.
 
Viimeksi muokattu:

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Hyvää syntymäpäivää Eeli!

Tolvanen palasi viime yönä kaukaloon oltuaan sivussa loukkaantumisen takia ja pääsi iskemään maalin edestä kiekon reppuun. Kasassa hänellä on nyt 11+9 tehot 32 ottelussa.
 

Parker27

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Miksiköhän Eeli ei ollut kokoonpanossa eilisen pelissä?
Tais olla terve raaputus. Joukkue kyntänyt viisi peliä putkeen joten jotain on tehtävä. Tolvanen ollut aika surkea niissä peleissä. Tilalla pelasi Zach Sanford ja teki myös maalin ja joukkue voitti. Joten oikeita liikkeitä oli penkittää Tolvanen. Ja en pitäisi ihmeenä vaikka olisi HS myös seuraavan matsin.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Tolvasen tilanne tuntuu tällä hetkellä vaikealta. Tämä kausi lähti sinänsä hyvin käyntiin, kun hän iski piste per peli -tahdissa kolme ensimmäistä otteluaan. Sen jälkeen ei ole pisteitä tullut. Pelejä on tällä kaudella kertynyt kahdeksan, joissa siis tehot 1+2. Tolvanen on myös istunut katsomossa, mikä ei ole hyvä merkki. Nykyistä halpaa sopimusta Eelillä on vielä ensi kausi jäljellä. Ikää on vasta 23 vuotta, joten ei iän puolesta mitenkään toivoton.

Isoin odotuksin Tolvanen kuitenkin lähti NHL:ään ja välillä mietin, että olikohan se syksyn 2017 kuuma kausi KHL:ssä lähinnä haitaksi, koska odotukset kasvoivat liiankin isoiksi? Hänestä alettiin odottamaan 30 maalin miestä. Suuret tehot ovat antaneet odottaa itseään. Eeli on kuitenkin onnistunut monipuolistamaan itseään pelaajana ja olemaan hyödyllinen alakentissäkin. Nashvillessä hyökkääjät eivät yleensä tunnu loistavan. Olisiko Tolvasen uran kannalta parempi kokeilla jossain muualla? Vaikka Tolvanen on monipuolisempi pelaaja nykyään, niin hänen paras ominaisuutensa on laukaus, joten varmasti parempi olisi päästä jonnekin, missä sitä pyssyä pääsisi käyttämään.

Se vaan, että onko Nashvillellä intressejä kaupata Tolvasta ja mitä joukkue saisi vastineeksi? Niin kuin aiemmin sanoin, Tolvasen sopimus on edullinen, joten Nashvillellä ei ole mitään painetta kaupata häntä. Sen puolesta vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Tolvanen vaihtaisi joukkuetta noin vaan. Tuntuu kuitenkin, että Nashvillessä hänellä ei tule sujumaan.

Mitä mieltä palstalaiset olette Tolvasen urasta toistaiseksi ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan?
 
Yleensä keskustelupalstalla lähes jokaista waiverille heitettyä pelaajaa ollaan ”pomminvarmasti” poimimassa toisten seurojen toimesta, sillä onhan kyseessä huima talentti, joka ei meidän seurassa saanut mahdollisuutta. Ja kuitenkin vain harvat poimitaan ja keskustelupalstalla tunnetusti omia pelaajia yliarvostetaan.

Mutta Tolvasen kohdalla rohkenen väittää, että tulee poimituksi. Outo ratkaisu minusta Poilelta, sillä tuo Tolvasen sopimus ei ole minkäänlainen rasite. Toisaalta Poile tietää Tolvasen markkina-arvosta aika paljon enemmän kuin kukaan meistä täällä, joten katsotaan miten käy. Veikkaan siis, että joku joukkue haluaa katsoa Tolvasen potentiaalin. Anaheim, Philly, Columbus, Arizona, Buffalo. Joku noista.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Arizonaan laittamaan Maccellin namupasseista kiekkoa ylämummoon ja Jokereiden aikainen maalitahti on tosiasia.
 

secord

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks
Mutta Tolvasen kohdalla rohkenen väittää, että tulee poimituksi. Outo ratkaisu minusta Poilelta, sillä tuo Tolvasen sopimus ei ole minkäänlainen rasite. Toisaalta Poile tietää Tolvasen markkina-arvosta aika paljon enemmän kuin kukaan meistä täällä, joten katsotaan miten käy. Veikkaan siis, että joku joukkue haluaa katsoa Tolvasen potentiaalin. Anaheim, Philly, Columbus, Arizona, Buffalo. Joku noista.

En laittaisi pahakseni, vaikka Davidson poimisi miehen Chicagoon. Ylivoimalle DeBrincatin vanhalle paikalle nauttimaan ainakin hetkeksi Kanen tarjoilusta.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Philadelphia Flyers
Flyersilla kun taisi muutenkin olla hyökkäys parhaimmillaan puoliksi täytetty tämän ja viime kauden waiver-poiminnoilla, niin ihan mieluusti näkisi tätäkin kokeiltavan. Toisi kuitenkin jonkinlaista potentiaalista vaaraa hyökkäyksen "syvyyteen". Ja toisaalta onnistuessaan se ihan todellinenkin läpimurto toki ihan mahdollinen: taitaa aikalailla kaikki positiot olla Tortorellan porukassa uudelleen jaossa, jos näyttöjä saa tiskiin. Mm. Sedlak päässyt ainakin välillä isoon rooliin ykkösketjua myöten.
 

Blackhawker

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Oulun Kärpät
Eiköhän sieltä joku peräpään joukkue nappaa ja katso jos vaikka sais siirtorajalla myytyä pienellä profitilla eteenpäin. Siellä on useampi joukkue joka ei mitään häviäis antamalla Tolvaselle mahdollisuuden. Jos onnistuisi mukavat tehot paukuttamaan sydäntalvella, niin jopa kakkosen draft pick vois olla realismia.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Kirjoittelinkin kuukausi sitten Tolvasen tilanteesta eikä sitä kommentoinut kukaan. Olen yllättynyt, että hänet nyt laitettiin waiverseihin. Peliaikaa ei ole viime aikoina tullut, kun Tolvanen ei oikein sovi Nashvilleen. Ei asiaa ylempiin ketjuihin ja ei oikein sovi alempiin ketjuihin. Nashvillessä hyökkääjät harvemmin juhlivat pisteillä, joten toinen ympäristö olisi kokeilun arvoinen.

Yllätyn, jos ei napata. Ihan mielelläni näkisin vaikka Anaheimin kokeilevan Tolvasta. Tai miksei vaikka Arizona, kun Guenther menee pelaamaan junnukisoja, niin siellähän on paikka vapaana.
 

Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Käsittääkseni viime kauden sijoitusten perusteella ratkaistaan joukkue jos useampi joukkue haluaa Tolvasen waivereista niin että huonoin joukkue on etusijalla? Järjestys olisi siis:
1. Montreal
2. Arizona
3. Seattle
4. Philadelphia
5. Chicago
Jne...

En kyllä näe Montrealin ottavan Tolvasta mutta Arizona voisi hyvinkin katsastaa Tolvasen potentiaalin ja ottaa hänet sinne Maccellin ja Välimäen seuraksi, edellinen waiver-poiminta Välimäkikin kun on osoittautunut aika hyväksi pelaajaksi.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Ennen kautta uumoilin että Tolvasella voi tulla vaikea kausi ellei tee lopullisesti "Armioita" tai lyö itseään läpi top6 roolissa jota pidin jo tuolloin epätodennäköisenä. Mutta en tosiaan odottanut että Eeli olisi jo joulukuussa dumpattu waiversseille. Kuvittelin Tolvasesta kuitenkin olevan muuten hyötyä joukkueelleen pienemmässäkin roolissa. Kuten joku viimekaudelta kaivoi, oli Eelillä yllättävänkin suuria määriä riistoja, blokkeja sekä taklauksia.
Toivon todellakin hyvää huomista Eelille ja lämpenen todellakin Arizona teorialle Iso-Eelin mättäessä maaleja Mäkkösen uskomattomista syötöistä toisen Waiverseista "pelastetun" suomalaispelaajan Välimäen rinnalla Arizonan ylivoima kentällisessä. Katsotaan nyt ensin minne mies päätyy vai päätyykö minnekään.

Se täytyy vielä sanoa että pidän Tolvasta todennäköisempänä NHL pelaajana kuin Jesse Puljujärveä. Eelillä kuitenkin peliäly huomattavasti paremmalla tasolla, veto todistetusti hyvä eli osaa viimeistellä toisin kuin Pulju, mutta myös taklaaminen ja blokkaaminen onnistuu vaikka kokonsa vuoksi ehkä 1v1 väännöissä Jesselle häviäisikin niin on ehdottomasti paljon monipuolisempi pelaaja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös