Eduskuntavaalien tulosilta – seuraa näitä

  • 112 350
  • 2 109

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Reijo Jylhä ei naura tänään.
 

Huapala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Yle nostaa taas työperäisen maahanmuuton vastustamisen puhuessaan perussuomalaisista.

Paskapuhetta, elintasosurffareita ei tänne haluta. Eihän perussuomalaiset vastusta työperäistä maahanmuuttoa.
 

ijuka

Jäsen
Hysterian lietsominen upposi hyvin. Kurjistaminen, julkisen sektorin rampauttaminen ja rikkaiden veroalet ovat avain onneen ja vaurastumiseen, kysytään vaikka briteiltä. Ääni väristen saamme kertoa kiitollisille lapsenlapsillemme kuinka sadat tuhannet ideologiset työttömät menivät vaan vittu töihin ja pelastivat Suomen AA+-luottoluokituksen.
Viime hallituskaudella vihervasemmisto kurjisti kaikkein köyhimpiä enemmän kuin kukaan hallitus aikoihin. Köyhien määrä kasvoi ja heidän ostovoimansa romahti, sekä elinkustannukset kasvoivat. Lupauksia tehtiin esim. veronkierron estämiseksi, mutta mitään toimia ei tehty. Lupausten pettäminen onkin SDP:lle tuttu toimintamalli.

Toimia tehtiin kymmenien miljardian lahjoittamiseksi EU:lle. Korkoineen tekee noin 33 miljardia nykyisten arvioiden mukaan. Me saamme siitä 1.8 miljardia.

Niin joo, 40 miljardia velkaa. Siis siihen sen 30:n vuoden EU-tukipaketin maksusuunnitelman korkojen päälle.
 

BigRedBob

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Florida Panthers, Miami Heat, Trevor Gillies
Eikö tuo väistyvä pääministeri osoittanut konkreettisesti, että pelkällä karismalla ei tee mitään, jos osaaminen muuten on pyöreä 0, paskanpuhuminen poislukien.
Aika hölmö ja nihkeä ihminen saa tästä menneestä kaudesta osaamiseksi nollan. :D

Mutta juu, aina saatana vihervassarit pilaa kaiken jne.
 

hooceebruins

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, Janette Lepistö
Ei kai minulla ole montaa muuta toivetta kuin se, että se ääliömäinen sateenkaari-ihmisten päälle kuseminen loppuu Persujen hallitusvastuun myötä. Mikäli siis Persut hallitukseen päätyy.
 

CuJo#31

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins | HIFK | Leijonat | Les Bleus
Ukraina-asiantuntijatkin sisään. Hyvä niin!
 

Tuamas

Jäsen
Mitähän kepulaiset oikein haluavat? Jonkinlaista ps-liteä, kyllä, mutta muuten?

Vaikeat vuodet on puolueelle edessä - toki hallituksessa voisi lypsää mukavat suojelurahat.

No, Kepun olisi pitänyt kuihtua jo kauan sitten, missään muualla ei vastaava agraaripuolue ole pysynyt noin pitkään noin hyvässä lihassa.

Se on vain vääjäämätön kehityskulku, jota ovat voineet äärimmäisen tehokkaan puoluekoneistonsa avulla hidastaa yllättävän pitkään.

Kepulla on myös se, että puolueena Kepua kiinnostaa Kepu, ei sen kannattajat, eli mitä isompi iltalypsy hallitusneuvotteluissa saadaan aikaan, sitä vahvempi on todennäköisyys Kepun hallitustaipaleelle.

Kunhan alue- ja maataloustuista ei leikata, eikä turkistarhausta kielletä, Kepu on messissä.
Sellainen RKP joka painottaa koko Suomen pitämistä asuttuna ruotsinkielen aseman sijaan.
 

Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Mutta juu, aina saatana vihervassarit pilaa kaiken jne.
Hyvin tiivistetty.

Siihen onkin hyvä päättää tämä keskustelu. Hienoja aikoja, NATOon ja sitten tämä.
 

Barnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tasuno Tasalakki
Ossi Tiihoselle 2002 ääntä, aika kova määrä. Ei toki läpimenoa lähelläkään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös