Mainos

Edmonton Oilers 2024–2025

  • 79 364
  • 239

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Devils vei 3-0. Oilers törmäsi tulikuumaan Jake Alleniin. Stefan Noesenin 1-0-maali olisi pitänyt hylätä, sillä oli niin selvä maalivahdin estäminen kuin vaan olla voi. Muuten peli kaatui oman pään nukahduksiin ja kiekonmenetyksiin. Oilers kuitenkin hallitsi peliä ja vei laukaukset 31-16. Eivät vaan saaneet Jake Allenia ohitettua.

Eilen tehtiin myös treidi, kun Ben Gleason kaupattiin Flyersiin vaihdossa Ronnie Attardiin. Attard on oikealta ampuva isokokoinen stay at home-pakki, joka on AHL:ssä tehnyt hyviä tehoja. NHL:ssäkin tilille on kertynyt 29 ottelua joissa on tehnyt tehot 2+4=6. Condorsissa pelaa ainakin näin alkuun mutta näyttöpaikka NHL:ssä on ihan mahdollisuuksien rajoissa. Bakersfieldissa alkoi olla leftin pakkeja niin paljon, että joistakin piti luopua ja Gleason jatkoi matkaansa eteenpäin.
 

5hole

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ducks, VGK, Savolaiset, Jokerit, CBJ?
Stefan Noesenin 1-0-maali olisi pitänyt hylätä, sillä oli niin selvä maalivahdin estäminen kuin vaan olla voi.
Tuo meni täysin oikein, sillä Nurse tekemisellään ei päästänyt Hamiltonia ulos alueelta ja lopulta vielä työnsi maaliin. Mikäli olisin ollut Pickardin luistimissa, olisin aika tiukkaa palautetta tuosta antanut...
 

Danone

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mites ex-Canucksit Podkolzin ja Stecher ovat pelanneet? Oon käynyt täällä aina vakoilemassa kokoonpanoja, ja aiempien vuosien perusteella vähän yllättää etenkin Podkolzinin roikkuminen kakkoskentässä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Mites ex-Canucksit Podkolzin ja Stecher ovat pelanneet? Oon käynyt täällä aina vakoilemassa kokoonpanoja, ja aiempien vuosien perusteella vähän yllättää etenkin Podkolzinin roikkuminen kakkoskentässä.
Podkolzin on ollut hyvä. On nyt vakiinnuttanut paikkansa kakkosketjussa Draisaitlin laidalla ja tehnyt viimeiseen viiteen peliin kolme tehopistettä. Podkolzin on pelannut aktiivista kahden suunnan peliä ja johtaa Oilersin taklaustilastoa.

Stecherkin on ollut hyvä Nursen parina. Ehkä kuitenkin vähän kärsii tuosta kolmosparin rotaatiosta, kun välillä on katsomossa. Mutta täyttää paikkansa aina kokoonpanoon päästessään.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Vegas vei 4-2. Hyman teki kolmannen maalinsa neljään peliin ja myös Kulak onnistui maalinteossa. Alivoimapeli sen sijaan oli taas aivan karmeaa ja päästi kaksi maalia. Eichelin 1-0-maalissa Evan Bouchard lopetti pelaamisen ja antoi Eichelin purjehtia aivan yksin maalintekoon.

Tuolla alivoimapelillä on ihme, että Oilersin saldo on näinkin hyvä. Pikaista korjausta siihen tarvittaisiin. Pakisto myös huutaa rightin top 4-pakkia, vaikka Kulak onkin nyt pelannut hyvin Nursen parina. Seuraavaksi sitten lauantaina vieraspeli Vancouverissa.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Tällä kaudella ollaan nyt pelattu 14 ottelua, joista 6 voittoa ja 9 tappiota. Maaleja ollaan tehty yhteensä 33, joista 24 on tullut kuudessa voitetussa pelissä ja yhdeksän maalia yhdeksässä hävityssä pelissä. Nopealla yhteenvedolla voisi löytää syyn, miksi ollaan hävitty nuo pelit. Tällä hetkellä meidän viidestä parhaasta pisteidentekijästä kaksi on pakkeja (Ekholm, Bouchard) ja kuudetena on Darnell Nurse. Hyökkäyksen pitäisi olla leveä, mutta sitä se ei kyllä tällä hetkellä ole. Vaikka McDavid tulikin takaisin niin siellä on vielä kolme ketjullista hyökkääjiä, joilta pitää odottaa reilua tasonnostoa.

Hyman on osoittanut heräilemisen merkkejä, mutta en kyllä ymmärrä tuota Podkolzinin peluutusta kakkoskentässä, kun siihen voisi helposti rakentaa hyvän tuloskentän laittamalla yhteen Skinnerin, Arvidssonin ja Draisaitlin ja ykköskenttä olisi Hyman-McDavid-RNH. Podkolzin pelaa ihan hyvin kahteen suuntaan, mutta mitään pisteidentekijää hänestä ei tule. Väkisin tulee mieleen kun Ty Rattieta peluutettiin McDavidin vieressä ja kuviteltiin että miehestä kuoriutuu top-6 hyökkääjä.

Huomenna on sitten peli kolmen pelin voittoputkessa olevaa Vancouveria vastaan ja nyt odotan, että valmennus olisi löytänyt uusia keinoja voittaa ottelu ja saada jänne kestämään sillä tavalla, että tuollaista Vegasia vastaan nähtyä tappiota ei enää tule.
 

Mr. Smith

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Canucks
Podkolzin on ollut hyvä. On nyt vakiinnuttanut paikkansa kakkosketjussa Draisaitlin laidalla ja tehnyt viimeiseen viiteen peliin kolme tehopistettä. Podkolzin on pelannut aktiivista kahden suunnan peliä ja johtaa Oilersin taklaustilastoa.

Hyman on osoittanut heräilemisen merkkejä, mutta en kyllä ymmärrä tuota Podkolzinin peluutusta kakkoskentässä, kun siihen voisi helposti rakentaa hyvän tuloskentän laittamalla yhteen Skinnerin, Arvidssonin ja Draisaitlin ja ykköskenttä olisi Hyman-McDavid-RNH. Podkolzin pelaa ihan hyvin kahteen suuntaan, mutta mitään pisteidentekijää hänestä ei tule.

Vähän erilaisia näkemyksiä Podkolzinin osalta yllä. Kyllähän itsekin olen odottanut huomattavasti enemmän tehoja kuin 0+3 (-4), kun Podkolzin on päässyt oikeasti pelaamaan kärkiketjuissa.

Toinen mikä omaan silmään on osunut on RNH. Tasakentin RNH on tehnyt 1+1 tehot. Toki myös Adam Henrique, joka teki viime kaudella yli 50 pinnaa, on ollut yllättävän vaisu 1+0 tehoin.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Omat odotusarvot ovat että kärkiketjuissa pitää tulosta tulla, vaikka sitten pelaisikin ainoastaan 5v5 tilanteita ja siihen peilaten Podkolzin ei mielestäni ole onnistunut. Hän pelaa sellaista hyvää energiapelaajan roolia, mutta enemmän pitää antaa että ansaitsee pelipaikan yläketjuissa. Toisaalta hänet on aina helppo heittää sivuun, jos on tarve yhdistää McDavid ja Draisaitl, jolloin muut ketjut pysyvät muuttumattomana.

Itse odotin myös RNH:lta, Henriquelta ja Arvidssonilta pisteitä heti kauden alusta, mutta haaveeksi ne on jääneet ja kun ylivoimakaan ei toimi, niin apina niskassa vain kasvaa. Itse asiassa tällä kaudella tuo kakkos yv koostumus on toiminut omaan silmään paremmin, vaikka siinä on miehet vaihtuneetkin tiuhaan tahtiin. Viime pelissä tosin ei tahdottu päästä edes hyökkäysalueelle ylivoimalla... Peli näyttää kokonaisuutena omaan silmään väsyneeltä, mielikuvituksettomalta pakottamiselta. Liekkö vielä viime kesä painaa pohkeissa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Canucks kaatui 7-3. Jos sitä maalinteon takkuisuutta on viime ajat manattu, niin nyt ketsuppipullo aukesi ihan kunnolla. Connor Brown päätti kuukauden kestäneen maalittoman jaksonsa iskemällä kaksi kiekkoa Kevin Lankisen ohi. Mattias Janmarkille myös kolme syöttöpinnaa. McDavid teki tehot 1+2, kauden ensimmäinen kolmen pisteen peli kapteenille. Viktor Arvidssonille kauden toinen maali ja yhteispeli Draisaitlin kanssa paranee koko ajan. Kyllä tämä tästä lähtee.

Tiistaina sitten jatketaan kotipelillä Islandersia vastaan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ensi yönä Islanders vastassa. Canucks-pelissä kahdeksan minuuttia pelannut Jeff Skinner aloittaa ykkösketjussa ja kokoonpano säilyy muutenkin muuttumattomana.

Skinner – McDavid – Hyman
Podkolzin – Draisaitl– Arvidsson
Henrique – Nugent-Hopkins – Brown
Janmark – Ryan – Perry

Ekholm – Bouchard
Nurse – Stecher
Kulak – Emberson

Skinner
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Islanders kaatui jatkoajalla 4-3. Kahden maalin johto menetettiin mutta onneksi Draisaitl ratkoi sitten jatkoajalla. McDavidille 1+3 tänään, joten kapteeni alkaa heräillä toden teolla. Alivoimapeli oli tänään hyvää ja ylivoimakin alkaa tuottaa pikkuhiljaa tulosta.

Seuraavaksi sitten Nashville vastassa kotona.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ensi yönä Islanders vastassa. Canucks-pelissä kahdeksan minuuttia pelannut Jeff Skinner aloittaa ykkösketjussa ja kokoonpano säilyy muutenkin muuttumattomana.

Skinner – McDavid – Hyman
Podkolzin – Draisaitl– Arvidsson
Henrique – Nugent-Hopkins – Brown
Janmark – Ryan – Perry

Ekholm – Bouchard
Nurse – Stecher
Kulak – Emberson

Skinner
Eipä pelannutkaan Skinner ykkösessä ja sen Islandersin toisen maalin jälkeen ei pelannut missään ketjussa. Pikku höntyily siinä ei saanut Knoblauchilta arvostusta.

Skinner on viimeiseen neljään peliin päässyt katselemaan aika monta vastustajan maalia hyviltä paikoilta.
EDIT: Eikun siis viimeiseen viiteen peliin.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kolmen pelin voittoputki katkesi 4-3-jatkoaikatappioon Maple Leafsille. McDavidille ja Draisaitlille tehot 1+1 ja Henriquelle kauden toinen maali. Bouchardilta oli taas aika laiskaa puolustamista, ensiksi antoi 2-2-maaliin johtaneen harhasyötön ja johtomaalissa lopetti pelaamisen oman siniviivan jälkeen.

Pelin puhututtavin tilanne oli kuitenkin Nursen loukkaantuminen. Ryan Reaves taklasi Nursea suoraan päähän ja lensi suihkuun. Saa nähdä onko liigalla pokkaa antaa pelikieltoa. Täysin tahallinenhan tuo oli.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Oli kyllä pelottavan näköinen tuo Nurseen kohdistunut taklaus. Se kyllä tappoi todella hyvän kiekkopelin täysin ja intensiteetti tippui nollaan. Ylivoimalla yksi maali ja alivoima onnistui todella hyvin myös, vaikka oli vähän tuuriakin mukana. Nyt oli kolmas peli putkeen kun päästettiin kaveri kolmannessa erässä tasoihin ja edellisestä viidestä pelistä neljässä on tämä ilmiö. Jokin voittamisen tuska tuolla on kun aina kaveri päästetään tasoihin ja toisinaan ohikin. Onneksi nyt saatiin kuitenkin tasoitus aikaiseksi.

Tässä tuo tilanne vielä ja Friedmannin viesti onneksi oli että Nurse olisi vitsaillut ja ollut normaalisti huoltajien kanssa pelin jälkeen.






Maalinteko on yhtä tuskaa vaikka välillä joku väläytteleekin, mutta tasaisessa jatkumossa hyökkääjistä ainoastaan McDavid ja Draisaitl pystyvät pisteiden tekoon. Isossa kuvassa 5v5 pelitilastoissa ollaan liigan kärkeä, mikäli edellisen pelin tilastoihin on luottamista, mutta erikoistilanteissa ja maalinteossa ollaan liigan huonoimman viiden joukossa. Ehkä tuo vain kertoo siitä että joukkue odottaa ketsuppipullon aukeamista, tai sitten meillä on erittäin huonot viimeistelijät.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Pelin puhututtavin tilanne oli kuitenkin Nursen loukkaantuminen. Ryan Reaves taklasi Nursea suoraan päähän ja lensi suihkuun. Saa nähdä onko liigalla pokkaa antaa pelikieltoa. Täysin tahallinenhan tuo oli.

No ei varmasti ollut tahallinen. Tai no, taklaus toki oli, mutta ei kyllä yrittänyt päätilttiä. Huonoa tuuria koheltamisen seurauksena, josta voi kyllä ihan hyvin sen pari peliä antaakin.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Maalinteko on yhtä tuskaa vaikka välillä joku väläytteleekin, mutta tasaisessa jatkumossa hyökkääjistä ainoastaan McDavid ja Draisaitl pystyvät pisteiden tekoon. Isossa kuvassa 5v5 pelitilastoissa ollaan liigan kärkeä, mikäli edellisen pelin tilastoihin on luottamista, mutta erikoistilanteissa ja maalinteossa ollaan liigan huonoimman viiden joukossa. Ehkä tuo vain kertoo siitä että joukkue odottaa ketsuppipullon aukeamista, tai sitten meillä on erittäin huonot viimeistelijät.
Aika vähälle jäänyt alkukauden seuraaminen omalta osalta, mutta olihan tuolla omasta takaa jo kavereita joilta voi odottaa +50 maalia McDavid ja Draisaitl, +35 maalia Hyman, +20 maalia RNH ja tuontimiehinä viimeisimpään kategoriaan Henrique, Arvidsson ja Skinner. Ja toki kykyä paljon parempiinkin lukuihin kaikilla. Onhan tuo aika surkeaa, jos viime kaudella runkosarjaan ja pleijareihin yhteensä 70 maalia tehnyt Hyman on nyt 14 maalin tahdissa, Henrique taantunut 50p miehestä 15p tahdissa olevaksi kolmosen sentteriksi ja RNH, Arvidsson ja Skinner alisuorittavat samaan malliin. Podkolzin näyttää suorittavan myös tehokkuuden valossa samalla tasolla kuin Dominik Kahun tai Tobias Rieder aikanaan Draisaitlin laiturina. Saattaisi kokoonpano huutaa yhtä Evander Kanea tuonne, joka pystyisi sille päälle sattuessaan tekemään maaleja heikomassakin ketjussa.

Sitten on ihan pakko mainita, että tästä poislasketusta tai -treidatusta nuoriso-osastosta Ryan McLeod on tällä hetkellä Buffalossa neljänneksi tehokkain hyökkääjä (18, 6+6=12) ja pelasi edellisyönä ykkössentterinä Thompsonin loukkaannuttua. Warren Foegele jatkaa Kingsissä siitä mihin viime kaudella jäi (19, 6+4=10), Dylan Holloway (18, 4+4=8) ja Philip Broberg (12, 2+7=9) ovat odotetusti pelaamassa nyt läpimurtokauttaan Bluesissa. Vincent Desharnais on Canucksin kutospakkina ja pyörii välillä rotaatiossa (11, 0+1=1), mutta tänne Desharnais'n tilalle hankitulla Josh Brownilla ei riittänyt edes NHL:n puolelle.

No, Oilersilla on nyt kokenut ja keski-iältään NHL:n vanhin joukkue ja ainoa joka on yli 30v. Kausi on onneksi vasta aluillaan ja taitoa ja kykyä siellä kyllä riittää, ettei se siitä jää kiinni. Nyt pitäisi saada nuo ylempänä mainitut ja uneksivat herrat saamaan jotain maalipuiden väliinkin.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Itse olen myös seurannut mielenkiinnolla noiden Oilersista poistuneiden nuorien uria ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin ovat pelanneet kaikki, mikä ohuesti harmittaa kun eivät meidän koukkueessa enää pelaa. Foegele taas jatkaa sillä tasolla millä on koko uransa pelannut. Paperilla Oilersin joukkue vahvistui kesällä ja teoriassahan kaiken pitäisi olla hyvin. Ennen viime ottelua oltiin tehty keskimäärin 2,73 maalia per peli ja jos viime kauteen vertaa niin ero on melkein maali per peli, kun lukema oli 3,56 peliä kohden.

Pelaajilla on siellä myös potentiaali tehdä isoja pisteitä historian valossa ja 5v5 pelin tilastotkin tuota tukevat, mutta maaleja ei vain tule. Aikaahan tässä on odotella että ketsuppipullot aukeavat, kun tälläkin pelillä ollaan mukana pudotuspelikilvassa, mutta jos ei jouluun mennessä ole maaleja ruvennut leveämmältä rintamalta tulemaan, niin kyllä se melkoisen kysymysmerkin esittää kevään pelejä ajatellen.
 

Eugene

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, SaiPa, Ketterä
Itse olen myös seurannut mielenkiinnolla noiden Oilersista poistuneiden nuorien uria ja täytyy kyllä sanoa, että hyvin ovat pelanneet kaikki, mikä ohuesti harmittaa kun eivät meidän koukkueessa enää pelaa. Foegele taas jatkaa sillä tasolla millä on koko uransa pelannut. Paperilla Oilersin joukkue vahvistui kesällä ja teoriassahan kaiken pitäisi olla hyvin. Ennen viime ottelua oltiin tehty keskimäärin 2,73 maalia per peli ja jos viime kauteen vertaa niin ero on melkein maali per peli, kun lukema oli 3,56 peliä kohden.

Pelaajilla on siellä myös potentiaali tehdä isoja pisteitä historian valossa ja 5v5 pelin tilastotkin tuota tukevat, mutta maaleja ei vain tule. Aikaahan tässä on odotella että ketsuppipullot aukeavat, kun tälläkin pelillä ollaan mukana pudotuspelikilvassa, mutta jos ei jouluun mennessä ole maaleja ruvennut leveämmältä rintamalta tulemaan, niin kyllä se melkoisen kysymysmerkin esittää kevään pelejä ajatellen.
Näinhän se on. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoiset liikut Bowmanilta vaihtaa nuoret ja potentiaaliset kaiffarit, joilla oltiin jo kerran menty yhtä maalia vaille päätyyn asti, kokeneisiin kehäkettuihin, joista Skinnerin kokemus playoffeista on 15 vuoden takaa junnusarjasta. Toki näillä oli näytöt ja tuloksenteko jo osoitettu, toisin kuin vaikkapa tuolla Holloway & Broberg kaksikolla. Toivottavasti ei veikattu väärää hevosta.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Josh Brown nostettiin ylös, eli se tarkoittaisi sitä että Nurse on ainakin Canadiens-ottelusta sivussa. Voi olla pitempäänkin pois jos aivotärähdyksen oireita on.
 

Freewind

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ihme on jos Nursella ei ole aivotärähdystä. Sen verran kujalla hän tuon taklauksen jälkeen oli, että taisi käydä valotkin hetken sammuksissa. Toivotaan vain että Nurse palaa hyvässä kunnossa saikultaan. Puolustuksessa taas on paikka näyttää, että uudet hankinnat pystyvät pelaamaan isommassa roolissa. Brown on statiskiikan mukaan kerännyt Bakersfieldissä jäähyminuuteja lähes neljä minuuttia per peli, niin ei sieltä ainakaan kovuutta puutu.
 

Animal

Jäsen
Brown on statiskiikan mukaan kerännyt Bakersfieldissä jäähyminuuteja lähes neljä minuuttia per peli, niin ei sieltä ainakaan kovuutta puutu.

Josh Brown on erittäin kovaotteinen puolustaja, jonka Oilers on kiinnittänyt puolustuksen isoksi pojaksi kolmen vuoden sopimuksella ja 1 miljoonan kausi palkalla. Ilmeisesti training camp ei mennyt ihan putkeen ja toisaalta palkkakattosyistä oli helppo laittaa farmiin pelaamaan isoon rooliin ja oppimaan organisaation tavoille. Nosto ylös olisi ollut varma viimeistään ennen pudotuspelejä.

Brownista voidaan puhua nykykiekkoon raskassarjalaisena ja on häijympi ja parempi versio viime kaudella joukkueessa luutineesta Vincent Desharnais'ta, joka ei millään muotoa ollut Stanley Cupia tavoittelevan joukkueen tasoinen puolustaja. Huomioiden olosuhteet, minkä takia Brown kutsuttiin ylös ja mihin rooliin mies on hankittu, niin en yllättyisi, mikäli tulevissa Oilersin otteluissa mies tekee läsnäolonsa selväksi.

Edit. Lisättäköön vielä se, että Brownilla on AHL:ssa joukkueensa paras +/- lukema 12 otteluun jäähyminuuteista huolimatta. Alkukauden jäähyt Brownilla ovat hyvin suurelta osin tulleet tappeluista.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
3-.0-tappio Montrealissa. Oli sanalla sanoen melko surkea esitys. Calvin Pickard teki maalilla sen minkä pystyi, mutta eipä hänkään kaikkea saa kiinni. Hyökkäyspäässä ei saatu mitään aikaan, vain neljä vaarallista maalipaikkaa koko pelin aikana. Ekholm, Bouchard ja Draisaitl keräsivät eniten miinuksia. Alivoima sentään selvisi ilman takaiskuja, jotain positiivista tästä pelistä.

Tänään sitten matka jatkuu Ottawaan back to backin toiseen peliin. Kasvojen pesun paikka olisi viime yön kyykkäyksen jälkeen. Knoblauch sanoi myös Nursen olevan sivussa arviolta 5-10 päivää, joten mitään pahempaa siellä ei taida olla. Oilers pelasi myös tänään 11 hyökkääjällä ja 7 pakilla, kun Viktor Arvidsson on loukkaantumisen takia sivussa. Corey Perry pelasi kakkosketjun laidalla Draisaitlin ja Podkolzinin kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Kasperi Kapanen poimittiin waiversista. Ensi alkuun vähän ihmettelin, että mitä Oilers Kapasella tekee, mutta antaa Kasperin näyttää kykynsä. Toisaalta kyllähän tuonne hyökkäykseen vähän nuoruutta kaivattiin. Tervetuloa Kasperi Edmontoniin!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös