Mainos

EA Sports FC (ent. FIFA) -pelisarja

  • 321 544
  • 1 317

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Potkaistaanpa tälle (nykyään) realistisemmallekin fudispelille ketju pystyyn, kun MM-kisat lähestyvät kovaa kyytiä ja jalkapallopelit löytävät epäilemättä yhä useammin konsolin sisälle kesän koittaessa. FIFA-sarjasta ilmestyy myös kisoja varten 2010 FIFA World Cup South Africa-peli ensi viikolla.

Noin muuten siis sarjassa mennään FIFA10:ssä, kuten muissakin EA:n pelisarjoissa.
Itse on tullut jonkun verran tahkottua peliä ja kyllä täytyy myöntää että pelattavuus on kyllä todella hyvän tuntuista ja erilaisia tapahtumia tulee kentällä lukuisasti, eli tietystä animaatiopohjaisuudesta ollaan päästy irti ja dynaamisia tapahtumia on paljon. Myös mm. pelaajien kampeaminen toisiaan vasten pallontavoittelutilanteessa on hienoa.

Grafiikat eivät ole aivan sieltä terävimmästä kärjestä (jää mm. NHL10-pelille), mutta pelattavuus on kyllä mielestäni terävintä kärkeä.

Tuossa PES-ketjussa jo vähän kehuttiinkin tuota FIFA World Cup-peliä, mutta kun täyden version saatte käsiin, niin kertokaapa mietteitä. Ainakin mm. rangaistuspotkut ovat paranneltuja tuohon FIFA10:n nähden. Olisi kiva tietää miltä osin parannuksia ja eroavaisuuksia myöksin on tullut lisää.

Nämä EA:n jalkapalloarvokisoille tekemät ns. välipelit saavat kyllä itselleni hiukan rahastuksen maun huulille, varsinkin kun vuosipäivitys FIFA11 tulee kuitenkin jälleen ensi syksynä. Mutta ainakin viime kisojen peli keräsi kaikesta huolimatta kehuja, joten kai siellä oikeasti töitä on tehty näidenkin eteen.

Milloinkohan Veikkausliiga saadaan mukaan FIFA:n suurien sarjalisenssien seuraan..?
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Olisi kiva tietää miltä osin parannuksia ja eroavaisuuksia myöksin on tullut lisää.

Nämä EA:n jalkapalloarvokisoille tekemät ns. välipelit saavat kyllä itselleni hiukan rahastuksen maun huulille, varsinkin kun vuosipäivitys FIFA11 tulee kuitenkin jälleen ensi syksynä. Mutta ainakin viime kisojen peli keräsi kaikesta huolimatta kehuja, joten kai siellä oikeasti töitä on tehty näidenkin eteen.

Milloinkohan Veikkausliiga saadaan mukaan FIFA:n suurien sarjalisenssien seuraan..?

Tuskin ihan hetkeen on tulossa Veikkausliigaa, ainakaan jos seuroilla ei ole kiinnostusta auttaa/panostaa ollenkaan tuohon pelisarjaan. Tästä on ollut kai eniten kiinni se ettei ole saatu edes sitä yksittäistä joukkuetta mukaan...

Rahastusta tai ei, niin saahan tuon kuitenkin 45euron hintaan konsoleille, mukana on ~200 maajoukkuetta ja mahdollisuudet pelata kaikki karsinnatkin.

Demon perusteella ainakin uudistuksina voinee mainita maalivahtien selvästi paremmat vastaantulot/ 1vs1 tilanteiden pelaamiset, maalivahtien muutenkin parantunut pelaaminen, paremmat vedot(varsinkin kaukovedot), pallon parempi hallinta ja pelaajien parempi tuleminen tilanteisiin. Niin ja puolustuksessakin jotain pientä, esim. entistä paremmin blokataan vetoja.

Palataan asiaan sitten itse pelin suhteen ensi torstaina.

FIFA 11:sta vielä, että pelillisen puolen lisäksi eniten odotan Venäjän liigaa ja Manager Moden monipuolistumista sekä bugien liiskaamista.
 

RDivis

Jäsen
Vihdoinkin ketju!

Veikkausliigasta sen verran, että kyselin 09:ä odotellessa eräältä EA:n tietokantavastaavalta asiaa. Silloin vastaus oli kohteliaasti, ettei Veikkausliigaa ole näkyvissä se ei ole tarpeeksi kiinnostava eikä ole markkinoita. Euromenestyksellä voisi aueta yksittäinen joukkuepaikka(?)
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Jeah, Fifaa tulee pelattua melkeinpä enemmänkin kuin NHL:ää. Tuota World Cuppia en oo testannutkaan, hyvä jos tekoälyä on parannettu!

Mites porukka käyttää avustuksia täällä? Omasta mielestä peli aukeaa huomattavasti paremmin kun ottaa kaikki automaatit pois päältä ja pelaa semi-assisted tai manual-asetuksilla.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Jeah, Fifaa tulee pelattua melkeinpä enemmänkin kuin NHL:ää. Tuota World Cuppia en oo testannutkaan, hyvä jos tekoälyä on parannettu!

Mites porukka käyttää avustuksia täällä? Omasta mielestä peli aukeaa huomattavasti paremmin kun ottaa kaikki automaatit pois päältä ja pelaa semi-assisted tai manual-asetuksilla.

Itselläni on kaikki muut manualilla paitsi semillä vedot. Tämä ihan vain siitä, että manualilla se meni turhan epärealistiseksi, siis vetojen mennessä tyhjästä maalista ohi turhankin paljon. Ja liikkumissuunta rajoitti turhan paljon vetoa(nopeata) ja sen suuntausta.

Demo löytyy tosiaan ps3:n storesta ja 360:n marketplacesta, joten suosittelen kokeilemaan ainakin.

Ja kuten todettua, niin Suomesta oli kyselty tämän pelin(siis FIFA-sarjan, ei yksittäisen pelin) suhteen joukkueiden kiinnostusta päästä peliin(ainakin HJK:lta ilmeisesti), mutta ei ollut löytynyt intoa. Siis kun olisi pitänyt nähdä HJK:n puoleltakin vähän vaivaa. Tämä sitä kuuluisaa HTT:n tietoa nyt kuitenkin.
 

Schadowan

Jäsen
Fifahan on täysin eri maata kuin NHL, nimenomaan realistisuuden kannalta. Mielestäni grafiikat on ihan samaa tasoa (jopa paremmat) kuin NHL:ssä. Ainoa mitä kaipaisisin tähän peliin olisi se, että peliä voisi rakentaa helpommin keskialueen kautta lyhyillä syötöillä. Eli toisin sanoen aikaa pitäisi olla enemmän, nyt vastustaja pääsee iholle saman tien kiinni, ja useimmiten joutuu laitaan pelaamaan ja sieltä keskitystä rankkarialueelle. Pelinopeutta säätämällä tuo keskialueen rakentelu vähän helpottuu, mutta on se vieläkin aika vaikeaa. No, ehkä omat taidot ei vaan riitä.

Lisäksi olen jo pitkään kaivannut kunnollista end-to-end kameraa, samanlaista kuin NHL:n Classic/Overhead kamera. Nyt tuossa kyseisessä kamerassa näkee kentästä (leveysuunnassa) ehkä puolet, joten pitkien syöttöjen hakeminen on mahdotonta ja pelinrakentelu aika vaikeaa muutenkin. Tuosta kuvakulmasta kikkailu ja laukausten tähtääminen olisi monin kerroin helpompaa kuin tästä peruskamerasta.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itselläni on kaikki muut manualilla paitsi semillä vedot. Tämä ihan vain siitä, että manualilla se meni turhan epärealistiseksi, siis vetojen mennessä tyhjästä maalista ohi turhankin paljon.
Itselläni juurikin samat, vedot on muutenkin tarpeeksi hankalia, niin ei tarvi mielestäni enää lisämuuttujaa tuosta.

Mielestäni grafiikat on ihan samaa tasoa (jopa paremmat) kuin NHL:ssä.
No, tässä en ole kyllä samaa mieltä. Ehkä osan pelaajien ingame-kuvat voivat olla samaa tasoa, mutta esim. ns. oheisgrafiikka on FIFA:ssa vielä sieltä vuosituhannen alusta. Katsomografiikka (joka siis NHL10:een uudistui) ja pelaajien valikkokuvat nyt joitain mainitakseni. Ne nyt onneksi eivät kuitenkaan pelinautintoon juurikaan vaikuta.
 

Sambody

Jäsen
Asiaa. Jo tätäkin ketjua on odotettu. Uusinta FIFA painosta on tullut pelattua tovi, kun sen sain 35€. Huikea parannus on kyllä tullut 09:stä.

Oikeastaan ainoa asia joka tähän mennessä on hieman nakertanut on tietyn tyyppisten hyökkääjien ylivoimaisuus. Nämä Drogbat ja Rooneyt on ihan ylivoimaisia verrattuna johonkin pieneen vikkelään verrattuna. Pelasin manager modea tuossa ja pelit olivat suht tasaisia ja viihdyttäviä ja tappioitakin tuli aina välillä. Sitten tammikuun siirtoikkunan aikana ostin Drogban joukkueeseeni ja nyt Didierillä olen hakannut 16 maalia 6 peliin. Vähän turhan yksinkertaista kun voit vain juosta puolustuslinjan läpi.

Toinen joka saa hieman risuja on tosiaan tuo keskikenttä. Hieman on turhan nopeaa varsinkin korkeammilla vaikeustasoilla. Tosin sinänsä ihan realistista sillä edelleen parhailla keskikentän dynamoilla yleensä löytyy tapa jolla hidastaa peliä.
 
Viimeksi muokattu:

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Itse koen että keskikenttäpeli on aika hyvin tehty. Siis tilaa ei liikaa löydy. Ainoa ongelma oikeastaan on se että jos pelaat yksin niin kone ei vieläkään oikein hae paikkaa täysin fiksusti. Esim. pystyynjuoksut pitää olla laitettu aina nuolella, eikä kone tee tarpeeksi alotteita laipakeilla/laitureilla, vaikka tilaa olisi kuinka. Ja toinen ongelma on se että puolenvaihdot ovat nyt tarpeeksi nopeita(09:ssä eivät), mutta niiden haltuunotto ja mukaan otto on vielä liian hidasta. Demon perusteella MM-kisapelissä parempaan suuntaan tämäkin, mutta ei vieläkään ihan nappiin.

Yksi erittäin positiivinen asia verrattuna tuohon paljon puhuttuun NHL-sarjaan EA:n tuotteita vertaillessa, niin pallo on tosiaan erillinen objekti. Tämä korostuu vielä enemmän MM-kisapeliä demotessa, mutta jo 10:ssä todella iso ero johonkin 08/09 versioihin. Eli siis pallon voi oikealla ajoituksella saada pois ilman taklauksiakin, jne.
 

ditrim

Jäsen
Tätä ketjua on odoteltu!

Itse siirryin PES-sarjasta FIFAA:n vasta tämän uusimman tuotoksen myötä. Jonkin verran pitää siis vielä sarjaa tahkota, että nousen voittamattomuuden tasolle. Tällä hetkellä netissä on noin 4000 pistettä kasassa ja Suomen rankingilla(PS3) sijoitus jotain about 40. Pelaan nimimerkillä ditrim2008. Pelaan niillä alkuperäisillä avustuksilla, ja ristikolla ohjatessa full manualit tuntuvat ihan mahdottomilta.

Päällimmäisenä FIFA 2010:ssä ottaa pannuun fanboy-joukkueiden ylivertailuus. Itsekin olen siirtynyt edustamaan itseäni Real Madridilla Juventuksen sijaan, ihan vain siksi, että pelaajien keskinäisestä paremmuudestahan tuolla taistellaan. Vaikka olisikin kuinka mahtavaa pärjätä omalla lempijoukkueella, niin se vaatisi ylijumalallisia skillssejä. Iaquinta, Amauri ja Del Piero ei vaan törkkää jokaisesta yksinläpiajosta sitä varmaa maalia samaan tyyliin kuin Drogba, Ronaldo, Torres, Anelka ja niin edelleen.

Vaikka FIFA tällä hetkellä pitääkin PES:ssiä niskalenkissä, niin uskoa löytyy, että PES 6:n kaltainen mestariteos tekee vielä joskus tuloaan.

Tänään tilasin Pelikauppa VPD:stä 2010 FIFA World Cupin 45 eurolla. Tuon verran tuollaisesta rahastusversiosta viitsin maksaa. Saa nähdä tuleeko rahalle vastiketta. Eiköhän tuokin peli mene siihen, että netissä pelaa 50 000 Espanjan maajoukkuetta vastakkain. Onpas siinä sitten hienot ja kattavat kisat...
 

RDivis

Jäsen
Päällimmäisenä FIFA 2010:ssä ottaa pannuun fanboy-joukkueiden ylivertailuus. Itsekin olen siirtynyt edustamaan itseäni Real Madridilla Juventuksen sijaan, ihan vain siksi, että pelaajien keskinäisestä paremmuudestahan tuolla taistellaan. Vaikka olisikin kuinka mahtavaa pärjätä omalla lempijoukkueella, niin se vaatisi ylijumalallisia skillssejä. Iaquinta, Amauri ja Del Piero ei vaan törkkää jokaisesta yksinläpiajosta sitä varmaa maalia samaan tyyliin kuin Drogba, Ronaldo, Torres, Anelka ja niin edelleen.

.....

Tänään tilasin Pelikauppa VPD:stä 2010 FIFA World Cupin 45 eurolla. Tuon verran tuollaisesta rahastusversiosta viitsin maksaa. Saa nähdä tuleeko rahalle vastiketta. Eiköhän tuokin peli mene siihen, että netissä pelaa 50 000 Espanjan maajoukkuetta vastakkain. Onpas siinä sitten hienot ja kattavat kisat...

Niin, kyllähän useimmiten jengillä on ainakin oletuksena jokin kolmesta, Real, Barca tahi ManU. Itse olen aika sinnikkäästi pelaillut Cityllä kyllä. Jos hotsittaa pelata jollakin huonomalla niin monet kyllä downgradee omaa valintaa hyvässä "hengessä". Eivät kuitenkaan kaikki. Hyvä esimerkki tästä;

Teki mieli pelata Bilbaolla ja näin teinkin. Kaverilla oli sitten 'Pool siinä valinnassa eikä sitä vaihtanut (oli kenties oikeasti 'Pool mies, jotenka ei siinä mitään) Noh käytännössä dominoin peliä, mutta Fernando Llorentelle ei Yesten eikä Iker Munuainin tarjoilemat paikat kelvanneet. 80 minuutilla 'Poolin ainoa paikka käytännössä ja Torres tykittää 1-0. Sellaista se on. Noh itse pelaan paljon enemmän BAP:ia, joten eipä tuo juuri haittaa.

.......

Voisihan tuon World Cupin ostaa, jos vaikka asettaisi tuohon peliin nuo manual-kontrollien opettelut tavoitteeksi. Itse uskon pelaavani paljon E-Amerikkalaisilla jengeillä Chilestä lähtien.. Miksei myös Suomi olisi jonkun verran käytettävien listalla :D
 

The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse aion myös hankkia tuon South Africa 2010:n. Demo tuntuu pelattavuudeltaan todella mukavalta. MM-kisa huuma on meikäläisellä aina sen verran suuri, että viralliselle kisapelille on todellakin käyttöä. Varsinkin kun toteutus tuntuu tänä vuonna olevan näinkin hyvä. Tulen ainakin alkuun pelaamaan afrikkalaisilla ja aasialaisilla maajoukkueilla, senkin takia että niitä aika nihkeästi viimevuosien FIFA peleissä ollut.

Pelin ajattelin hommaa gamestopista. Ennakkovaraat pelin, viet 2 peliä vaihdossa (suht uutta, esim. fifa 10) niin saat southafrican eGellä.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Tulen ainakin alkuun pelaamaan afrikkalaisilla ja aasialaisilla maajoukkueilla, senkin takia että niitä aika nihkeästi viimevuosien FIFA peleissä ollut

Guinealla kisoihin! Siinä itselleni varmaankin ensimmäinen tavoite. Katsotaan miten mestaruuden kanssa sitten, KUN kisoihin päästään.
 

ditrim

Jäsen
Saisikohan Jatkoajan porukalla oman pikkuliigan pystyyn? Tuolla Paitsio.comin puolella on yhteisliiga teossa FF2:n kanssa mutta ne pelaa full manuaaleilla. Kivaa olisi päästä pelaamaan nimimerkkejä vastaan ja spekuloida matseja täällä Jatkoajassa.

Yhden matsin testasin äsken South Africaa, mutta en oikein saanut kiksejä kun ohjausta ei saanut vaihdettua tatista ristikkoon. 0-0 nyhjäys Italialla Espanjaa vastaan vaikeimmalla tasolla. Viikon päästä sitten koko pelin kimppuun.
 

koohoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paris Saint-Germain
Saisikohan Jatkoajan porukalla oman pikkuliigan pystyyn?
Voisin osallistua, mikäli saadaan aikaan. Ennen joulua tuli FIFA10 tutuksi, mutta ei oikein jaksanut niitä verkkopelejä kauheesti hakata, kun rupesi juurikin ryydyttämään pelata aina jotain Barcelonaa vastaan. Käkeen tuli lujaa joka pelissä. Toki olemattomien taitojen, mutta myöskin joukkuevalintojen takia. Ihan hauska sitä olisi kuitenkin taas koittaa.
 

Calcichew

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos PS3:selle perustetaan joku liiga niin olen mukana, FIFA10 vai se uus South Africa?
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
PS3:n FIFA World Cup -demo on tullut testattua ja hyvältä vaikutti. Ihan eri tason FIFA:a kuin ne pökäleet joita vuosia sitten tuli pelailtua, kun kaikki tapahtui monen sekunnin viiveellä. Espanjalla Italiaa vastaan tuli siis otettua peli ja pelattavuus tuntui olevan kohdallaan. Toki suht vaikeaa aluksi ja syötöt ei mennyt sillä tapaa arcade-tyyliin suoraan omille, vaan niissä näemmä joutuu käyttää luovuutta ja tähtäystä ja miettiä millä voimalla syöttää. Myöskään suora läpijuoksu ei tuottanut välttämättä tulosta, vaan homma tyrehtyi siihen. Etenemisessäkin juonikkuus ja kikkailu on olennaista. Hyvä homma.

Eli nuo syöttöjen perille menemiset ei selkeästi ole pelin vika, vaan oman taidon puutetta ja hyvä niin.

Demossa erät oli kyllä turhan lyhyitä ja tuntui, että menee ihan siivillä ja mitään ei ehdi tapahtua.

Loistopeliltä vaikuttaa, mutta tuskin tulee kuitenkaan hankittua. Ehkä joku varsinainen FIFA-sarjan osa sitten, että saa liigat kehiin. Maajoukkueilla ei pidemmän päälle jaksa touhuta.
 

RDivis

Jäsen
Hoh, olipas surkeat pelit Prolla tänään seuralle. Ihme, että antavat yhä pelailla. Mutta minkäs teet, kun ukko on periaatteessa toppariksi tarkoitettu järkäle. Haluavat, että pelaan CDM, staminat loppuu keskikentällä juoksusta aivan liian aikaisin.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Hoh, olipas surkeat pelit Prolla tänään seuralle. Ihme, että antavat yhä pelailla. Mutta minkäs teet, kun ukko on periaatteessa toppariksi tarkoitettu järkäle. Haluavat, että pelaan CDM, staminat loppuu keskikentällä juoksusta aivan liian aikaisin.

Tuo Be-A-Pro on kyllä aika susi. Ensinnäkin pelaajien arvosanat, tavoitteet ja peluuttaminen. Sen lisäksi vielä se koneen tekoäly, niin ei kovin innosta itseäni. Joukkueena pelatessa kone sentään osaa riittävästi juosta, jne. Kun ei ole liikaa vastuussa pelistä.

Tämän lisäksi kyllä taktiikkapuolelle saisi vielä paljon tehdä. Ihan siitä lähtien että voisi aina valita ketä nostaa ylös. Tämähän teoriassa onnistuu jo nyt erikoistilannejutuilla, mutta koska nuo erikoistilannejutut ovat pelaaja(nyt tarkoitan siis konsolilla pelaavaa henkilöä, en pelaajia pelissä sisällä)kohtaisia, eivätkä joukkuekohtaisia, niin lopputulos on sitten se että toisessa joukkueessa ne oikeat kaverit on ylhäällä ja toisissa ei. Toki kyllä selvästi paremmin nyt on ns. default asetuksilla jo topparitkin ylhäällä, joten eteenpäin on menty. Tämä vielä kun saataisiin puolustustilanteisiin, eikä joku "kollerllorentezigic" seisoisi keskikentällä katselemassa puolustus tilanteessa kun vastustajan pitkät miehet hoitelee kulmia miten tahtoo, niin...

Toivotaan selviä parannuksia taktiselle puolelle. Siis edes mahdollisuutta kunnolla vaikuttaa. Toki nytkin menty siinä kokoajan eteenpäin, mutta ehkä sillä puolella eniten vielä parannettavaa. Esim. koneen pitäisi mielestäni paremmin käyttää hyödyksi tiettyjä pelaajiaan, eikä peluuttaa niitä kaikkia vain pelipaikan mukaisesti. Eli siis palloa enemmän Litmaselle jalkaan ja Kolkalle juoksuun, kuin toisinpäin. Joku Boca hakisi aina Riquelmeä(tai Palermon päätä), jne.
 

RDivis

Jäsen
Itse en tuota offline BAP:ia pelaa oikeastaan yhtään. Onlinessa on mukavampi pelata. Vaikka tokihan sielläkin nähdään typeriä ratkaisuja, mutta pelaajistahan se on siellä kiinni, että ketä haetaan pelinrakentelussa.

Nuo pelaajien arvosanat ovat kieltämättä huonosti toteutettuja. Topparina voit pelata vaikka kuinka hyvin, eikä se oikeastaan näy arvosanassa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Vähän ehti eilen ottamaan maistiaisia MM-kisapelistä. Suosittelen kyllä vahvasti kaikkia hankkimaan, jos vähänkään FIFA 10 innosti ja tahtoo kunnolla maajoukkueita mukaan. Joukkueita on se 199, voit pelata koko karsinnat harjoituspeleineen, jonka lisäksi kaikenlaista muuta pelimoodia. Ja ennenkaikkea kentällä ollaan menty taas selvästi eteenpäin FIFA 10:stä. Toki FIFA 11 taas menee varmasti tästä eteenpäin, mutta kyllä tämä tuohon ~45euron hintaan erinomaista viihdettä sinne pitkälle syksyyn kun FIFA 11 ilmestyy.
 

ditrim

Jäsen
Parina päivänä olen kerennyt tahkoamaan World Cuppia netissä PS3:sella. Olen pelannut Italialla ja vastaan on asettunut Brasilia, Argentiina, Englanti, Hollanti, Ranska, Norsunluurannikko ja tietenkin yli-Espanja. Pelaan niitä Head to Head matcheja. Aina kun vastustaja valitsee joukkueekseen Espanjan, niin minäkin vaihdan Espanjaan. Mukavaa siinä sitten vittuilumielessä vetää espanjapoikia omalla joukkueella turpaan. Muita joukkuita vastaan viitsin pelata Italialla.

Onko niillä tähdillä siellä formationissa jotain merkitystä? Italialla staroja ovat Buffon, Cannavaro ja Pirlo. En noita kahta jälkimmäistä edes peluuttaisi niin paljon, mutta pelkään menettäväni jotain jos otan heidät vaihtoon...

Vittu mitkä fiilikset sain kun päivityksen mukana Del Piero nousi reserviin. Italia ilman Del Pieroa tiimissä mukana on kuin leipä ilman voita. Vaikkei hitaalla ja pehmeällä Pulla Del Pierolla juuri enää mitään tee, niin kuuluu se silti Azzurrin kokoonpanoon. Yhden maukkaan lisäaikavoittomaalin pääsin Pinturicchiolla sivaltamaan ja se teki nannaa. Vähän eri asia kuin tehdä niitä varmoja yksinläpiajomaaleja Torresilla ja muilla ylivoimaisilla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös