Hauska huomata kuinka yu-arvokisojen aikaan kiinnostus yleisurheilua kohtaan luonnollisesti herää henkiin. Siinä ohessa suuren huomion jatkoajan palstalla saa doping. Mikä on mielestäni hyvä, että aihe herättää keskustelua.
Erilaiset kielletyt menetelmät (ts. doping) menestymisen saavuttamiseksi ovat luultavasti aina kulkeneet käsikädessä huippu-urheilun kanssa. AivanyYhtälailla, kuten muukin tietotaito harjoittelun, tankkauksen ja levon lisäksi. Doping tuntuukin kiinnostavan suuresti meitä kaikkia, penkkiurheilijoista satunnaiskatsojiin. Se näyttäytyy ulkopuoliselle salaperäisenä maailmana, joka tuntuu kätkevän sisälleen suuria salaliittoja ja mystisiä kuolemantapauksia. Maailma, mistä kukaan Peruspentti ei tiedä mitään, eikä hänen halutakkaan tietää. Juuri siksi doping aiheena onkin niin kiinnostava. Urheilu, tämä jalo tapa mitata ihmisten fyysistä paremmuutta on saanut mukaansa loisen. Urheilun tuntematon pimeä puoli.
Etenkin suomalaisia aihe kiinnostaa, johtuen luultavasti meidän traumaattisen, koko kansakunnan identiteettiä vavisuttaneen doping-historiamme paljastumisesta. Tuntuu, että Suomessa vallitsee vankka uskomus menestyvien maiden systemaattiseen dopingkulttuuriin; Norjassa hiihtäjät saavat kouluruokansa hiihtoliiton lääkärin laatiman suositusten mukaan. Jamaikalla supertähdet ovat pakotettuja uusiin me-aikoihin keinolla millä hyvänsä, koska maailma tarvitsee supertähtiä. Nyt Keniakin on hyppäämässä samaan junaan.
Ikäänkuin olisimme katkeria historian tapahtumien vuoksi ja nyt vaadimme oikeutta ja moraalia muulta maailmalta. Olemme tehneet synninpäästön, nyt on muun maailman vuoro. En väitä etteikö näin voisi ollakin, luultavasti doping on edelleen vahvasti läsnä yksittäisen urheilijan, joukkueen ja jopa lajiliiton toiminnassa. Kaiken näiden uskomusten ja käryjen jälkeen tuntuisinkin itseasiassa naiviilta ajatella, etteikö dopingia käytettäisi ja ennenkaikkea, etteikö suuri yleisö tietäisi siitä.
Koenkin, että huippu-urheilussa eletään muutoksen aikoja. Globaatisaation ja informaation aikakausi on tehnyt ihmisistä kyseenalaistavia vanhan tiedon ja järjestyksen suhteen. Maksavaa yleisöä ei enää voi huijata kuten ennen, eikä urheilu itsessään ole enää pyhää ja edusta niitä koko kansan arvoja kuten sodan jälkeisessä Suomessa. Asiaa voisi verrata katolilaisessa uskonnossa vallitsevaan kaksinaismoralismiin.
Henkilökohtaisesti en juurikaan mieti kuka on puhdas ja kuka ei. Huippu-urheilussa vallitseva suorituskeskeisyys ja pöhöttyneiden tahojen arvomaailman tuntien voinen hyvinkin uskoa, että aika moni urheilija käyttäisi.
Olisin valmis uhraamaan puhtaan urheilun puolesta kaiken nykyisestä urheilukulttuurista, koko shown - maksavan yleisön kiinnostuksen, rahan jolla tapahtumat tuotetaan ja puitteet rakennetaan, huippu tulokset ja jatkuvan tuloskehityksen. Vaikka asennemuutos mahdollisesti romuttaisi urheilukulttuurin, olisin silti valmis maksamaan sen hinnan. Vaikka nykyiselläänkin pystyn aivan hyvin nauttimaan urheilun tarjoamista hienoista suorituksista ja tunnelmasta. Ja samalla tiedostaen, että Justin Gatlin tuskin on ainoa kielletyin keinoin menestynyt urheilija. Tai sanoisinko huippu-urheilun uhri.