SaucerPass
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Leafs
Ei ihan heti uskoisi, mutta Rangers dominoi sarjaa juuri niillä osa-alueilla, jotka ovat perinteisesti olleet New Jerseyn vahvuuksia. Kukaan tuskin on eri mieltä siitä, että Lundqvist oli selvästi Brodeuria parempi tässä sarjassa. Rags onnistui iskemään kolme maalia tai enemmän Martyn taakse neljässä ottelussa viidestä eikä Brodeur muutenkaan ollut totutussa vireessä koko sarjassa. Myöskään Devilsin puoluspään peli ei vetänyt vertoja Rangersin kurinalaiselle omanalueen pelille, mitä nyt ei ihan äkkiseltään uskoisi. Marc Staal, Fedor Tyutin ja kumppanit pelasivat kontrolloidusti ja uhrautuen joukkueen eteen tukien näin King Henrikiä. Erityisesti Marc Staalin peli oli mahtavaa kolmannen ottelun tapahtumista huolimatta.
Hyökkäyksessä sarjan avainhahmo oli eittämättä Jaromir Jagr, joka yltyi huimaan vireeseen sarjan edetessä. Jagz näytti heikosti menneen runkosarjan jälkeen, että voi edelleen halutessaan dominoida kaukalossa samaan tapaan kuin kymmenen vuotta sitten. Jagrin vireestä kertoo kaiken oleellisen, että alun perin Brent Sutter peluutti Maddenin jarrukenttää Scott Gomezin johtavaa Rangersin ykköstä vastaan, mutta sarjan edetessä oli pakotettu muuttamaan peluutustaan, niin että Madden pelasi jatkuvasti Straka-Dubinsky-Jagr ketjua vastaan, kiitos Jagzin otteiden kaukalossa. Näillä otteilla Jagrin jatko New Yorkissa lienee selvä myös ensi kaudella. Rangersillä on muutenkin kasassa neljä hyvin roolitettua kenttää. Gomezin ja Dubinskyn johtamat kaksi ensimmäistä kenttää kantavat päävastuun maalinteosta ja Druryn kolmonen pystyy niin ikään ratkaisuihin sekä nollaamaan vastustajan parhaat pelaajat. Ragsin checking-line taas tuo aina kentällä päästessään taklauksia ja lepoa muille ketjuille. Aina kun Hollweg, Betts ja Sjöström ovat kentällä, ryskyvät laidat takuu varmasti. Rags on tällä kaudella lähempänä Stanley Cupia kuin kertaakaan sitten maagisen kevään -94.