Detroit Red Wings 2023–2024

  • 168 124
  • 764

ipaz

Jäsen
Toivon mukaan sääntöihin tulisi jossain vaiheessa muutos, että myös Pohjois-Amerikasta varatut 18- ja 19-vuotiaat voisivat pelata AHL:ssä. No ainakin tulee iskemään hirmutehot tällä kaudella.
Shane Wrigth. Kyllähän siellä jo jossain tapauksissa alle 20 vuotiaat voivat pelata AHL:ssa.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Shane Wrigth. Kyllähän siellä jo jossain tapauksissa alle 20 vuotiaat voivat pelata AHL:ssa.
Wrightille tosiaan haettiin erityislupa kun oli jäänyt kaksi kautta ikäänkuin välistä (2020-21 kausi peruttiin kokonaan OHL:ssä ja viime kaudella ei tullut täyteen tarpeeksi pelejä OHL:ssä että olisi laskettu pelatuksi kaudeksi). Siinä sitten CHL:n johto katsoi ettei Wrightia palvele junioreissa pelaaminen enää ollenkaan joten voidaan laittaa ihan suoraan AHL:ään vaikka ei NHL:stä pelipaikkaa saisikaan.

-----
Eli tässä on nyt saatu kokoonpano kasaan jolla pyritään olemaan palkkakaton alapuolella ja lähdetään ehkä kauteen. Toki Zach Aston-Reese varmaan menee AHL:ään sikäli kuin läpäisee waiverit ja sitten nostetaan Berggren ylös. Kolme maalivahtia jäi ylös, mutta veikkaan että sikäli kun Tampa jostain nappaa sen korvaajan Vasilevskille niin Lyon tai Reimer menee alas waiverien kautta ja joku sitten nostetaan ylös tilalle.
 
Liitteet

  • detroit 23-24 roster.png
    detroit 23-24 roster.png
    199,9 KB · kertaa luettu: 82

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Mä vielä siirrän @Ollakseni skuuppaaman avausrosterin tekstimuotoon ja lisään siihen myös Griffinsin avausrosterin alle. Puen tän ketjukoostumusmuotoon mutta pointtina enemmän kertoa ketkä pelaa missäkin - varsinkaan AHL ketjuista mulla ei oo mitään turkasen hajua miten ne tullee mennee. Key takeaway't joista osan palstaveli ehtikin jo ylös kommentoimaan:
  • Danielsonilta hyvä preseason mutta WHL kutsui vielä.
  • Berggren ja Söderblom on ekat jotka kutsutaan ylös jos loukkeja tulee hyökkäykseen. Pakeista Edvinsson selkeä ykkönen.
  • Kolmesta veskarista joku varmasti lähtee alas ja Hutchinson potkitaan varmaan ECHL:ään tai sitten annetaan ilmasiksi jonneki Tampaan.
  • Griffinsin joukkue on toivottavasti päivänselvä playoff-joukkue.
Red Wings
Raymond - Larkin - DeBrincat
Rasmussen - Compher - Perron
Fabbri - Copp - Sprong
Kostin - Veleno - Fischer
(Aston-Reese, matkannee AHL)

Walman - Seider
Gostisbehere - Petry
Määttä - Holl
(Chiarot)

Husso, Reimer, Lyon

Griffins
Söderblom - Kasper - Berggren
Hanas - Czarnik - Hirose
Doucet - Lombardi - Shine
Gettinger - Sawchuk - L'Esperance
(Stevens, Spezia)

Edvinsson - Johansson
Wallinder - Tuomisto
Viro - MacIsaac
(Rafferty, Didier, Newpower)

Cossa, Hutchinson

Carter Mazur ja Matt Luff on loukkaantuneiden reservissä.
 
Viimeksi muokattu:

JasonX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Suomen Maajoukkueet
Jos noista maalivahdeista toinen täytyisi alas laittaa niin itse toivoisin enemmän että se olisi Reimer. Lyon vaikuttanut ihan hyvältä ja on hieman nuorempi (sekä halvempi). Reimer läpäisee waiverit todennäköisemmin.

Vähän harmi että Danielson laitettiin takaisin WHL:ään olis ihan mielellään katsonut sen 9 ottelua vaikkakin ymmärrettävää että vielä kausi junnuissa isoilla minuuteilla.

Berggren hienoinen yllätys että laitettiin GR ellei sitten ole ihan vain paperisiirto.

Onneksi kohta se taas alkaa. Devils eka uhri kun todistetaan kaikki "asiantuntijat" vääräksi.
NHL illassa taisi olla status noussu Ikan silmissä, kun Detroit ei ollu enää täynnä kikkapoikia, nyt ihan vaan laiskoja :D
LGRW
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Tämän kuvitellut menevän juurikin samoin. Reimer lopulta waiveroidaan, koka ennustan Lyonin pelaavan niin hyvin ja häneen sitouduttiinkin pitemmäksi aikaa. Mutta loukit yleensä tapahtuu kauden alkupuoliskolla (nivuset on alkuun kovilla jne.), ehkä tuossa mennään kolmen ringillä ens alkuun ja jos mitään ei tapahdu, sitten heikompi backup lähtee alas. Enemmän Reimerin kokemusta voisi hyödyntää AHL:ssä Cossan kanssa. Sekin asia puhuu hänen AHL-keikan puolesta.

Toki Yzerman puhui presserissään, että halusi määrällisesti enemmän maalivahteja, koska "jostain hänelle tuntemattomasta syystä" heille tulee loukkaantumisia nykykiekossa enemmän. Sinänsä hassua ettei halunnut kertoa sitä syytä, joka on taatusti hänen tiedossaan. Aina hauskaa politiikkaa tuo tyhmän ja tietämättömän näytteleminen.

Vähän harmi että Danielson laitettiin takaisin WHL:ään olis ihan mielellään katsonut sen 9 ottelua vaikkakin ymmärrettävää että vielä kausi junnuissa isoilla minuuteilla.

Berggren hienoinen yllätys että laitettiin GR ellei sitten ole ihan vain paperisiirto.

Sinänsä nyt "huono säkä" hänen kohdallaan, kun joukkueesta ei ole ketään loukkaantuneena. Mutta hyvä kerrankin näin päin, ettei kausi kaadu jo pre-seasonilla jonkun Vranan hajoamiseen.

Danielson oli toki pre-seasonilla hyvä, mutta niin siellä oli moni muukin. Oli vasta 11.paras hyökki points/60 ja 8.paras GF%. Bottom kolmessa sitten xGF% suhteen, mutta siinä painoi paljon tuo Chicago-vieraspeli, mikä oli vähän epäreilu hänelle. 3 peliä kolmeen päivään. Kun vertailin viime off-seasonin rosteria tähän vuoteen, niin siitä porukasta Danielson olisi kyllä paikan ottanut. Mutta nyt on kovempi kilpailu ja aika ei ole vielä. Sinänsä huikeaa havaita, että Danielson on aivan selvästi Marco Kasperin edellä kehityksessä. Ykköshyökkääjäprospekti tällä hetkellä, aika päivänselvästi.

Sama asia (eli joukkueen terveys ja offensiivisen osaston syvyys) tuossa nyt Berggreninkin puskee farmiin, kun jopa Robby Fabbrikin on (ainakin vielä) terveiden kirjoissa. Tai loukkaantuihan se jo, muttei niin pahasti, että olisi ollut viittä päivää pitempään sivussa. Osasi löytää taas uuden osan kehostaan, jonka kolhia. Tällä kertaa olkapää, kun polvet ainakin vielä kestäneet.

Mutta kaikki on helvetin terveenä. Enpä muista koska viimeeksi olisi ollut näin. Rosteri on levein varmaan koskaan ja kenenkään loukki ei isommin kirpaise, jos ei nyt ihan ykköstähdille osu.

Onneksi kohta se taas alkaa. Devils eka uhri kun todistetaan kaikki "asiantuntijat" vääräksi.
NHL illassa taisi olla status noussu Ikan silmissä, kun Detroit ei ollu enää täynnä kikkapoikia, nyt ihan vaan laiskoja :D
LGRW

Voipi olla että Mestarisuosikki Devilsiltä tulee avauksessa turpaan ja Detroit laittaa rytinät päälle vasta seuraavasta matsista Tampaa vastaan. Hauska nähdä tuo capin ja palkankorotuksien rampauttama jengi, nyt ilman Mestaruuden arvoista syvyyttä, vain tähdet jäljillä. Ja Red Wings vastakohta tästä, syvyysketjut tulee mankeloimaan Tampan pystyyn kotiavauksessa, etenkään kun Vasilevskiy ei ole enää pelastamassa.
 
Viimeksi muokattu:

Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Onneksi kohta se taas alkaa. Devils eka uhri kun todistetaan kaikki "asiantuntijat" vääräksi.
NHL illassa taisi olla status noussu Ikan silmissä, kun Detroit ei ollu enää täynnä kikkapoikia, nyt ihan vaan laiskoja :D
LGRW
Ika kyl lätisee ihan mitä sattuu nykyään kun siltä pyydetään joka halvatun NHL-asiaan kommenttia :D Mihinköhän toi laiskuus-kommentti perustuu edes. En usko et Ika lähtis kauheen matalalla kynnyksellä luonnehtimaan esim Perronia, Coppia, Petrya, Fischeriä tai Chiarotia laiskaksi. Kuka siellä on laiska? Raymond? Larkin? Gostisbehere? Ehkä Ika miettii et ne tsekit on laiskoi, mutta joukkueessa ei ole enää ensimmäistäkään tsekkiläispelaajaa. Tai Anthony Manthaa.

Ois kyl kova voittaa Devils heti alkuun mutta tärkein nyt on ehkä semmoinen karseen tappioputken välttäminen heti alkuun. En yhtään muista otteluohjelman anatomiaa et onko eka ja toka puolisko kuinka vaikeita keskimäärin, kahtena aiempana vuonna jälkimmäiset 41 pelii strength of schedule on ollu selkeesti kovempi ku ekalla puoliskolla.
 
Taitaa Ika on se ainoa laiska, koska ei ole jaksanut perehtyä kunnolla Detroitiin, vaan latelee tommoisia ylimalkaisuuksia menneisyyteen perustuen.

Ois kyl kova voittaa Devils heti alkuun mutta tärkein nyt on ehkä semmoinen karseen tappioputken välttäminen heti alkuun. En yhtään muista otteluohjelman anatomiaa et onko eka ja toka puolisko kuinka vaikeita keskimäärin, kahtena aiempana vuonna jälkimmäiset 41 pelii strength of schedule on ollu selkeesti kovempi ku ekalla puoliskolla.

Itää oli pääsääntöisesti otteluohjelman alkuputkessa kiitospäivälle asti. Lännestä taisi olla vain 3 jengiä tulossa vastaan, SEA, CGY ja WPG, kaikki kohdataan kotona.
 
Lankershim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Los Angeles Dodgers
Noniin tässä alkaa taas pitkä odotus olla finaalissaan. Mitäs arvon raati veikkaa Wingsien loppu tulemaksi?
Itselläni on vahva tunne että kausi ei pääty runkosarjaan.
Itse toivon ja veikkaan yli 90 pisteen kautta. Joku 80-85 pongoa olisi aikamoinen pettymys itselleni siihen nähden, miten paljon joukkue on mielestäni vahvistunut viime kaudesta.

Sen mitä tuossa olen netistä erinäisiä arvioita lukenut ja etenkin suomalaisia podcasteja kuunnellut, niin mun näkemyksen mukaan Red Wingsiä aliarvioidaan aika rajusti. Tai paremmin sanottuna Stevien duunia GM:nä. Hutejakin on tullut joo, mutta palikat oli ihan uskomattoman sekaisin silloin kun Y otti ohjakset haltuunsa. Aikaahan tässä on mennyt jo neljä vuotta, mutta ottaen huomioon huonon/keskiverron draftaussäkän sijoitusten suhteen ja joukkueen tilanteen silloin 2019, en tiedä kuinka paljon parempaa työtä seura olisi voinut tehdä. Voi olla, että katselen tilannetta liian punavalkoisten lasien takaa, mutta me oltiin oikeasti varmaan liigan huonoin jengi vielä vähän aikaa sitten.
 
Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Carolina, Dallas, JYP ja Leijonat

Onhan Detroitilla joo hyvä, nouseva ja lahjakas joukkue jo jalkeilla, mutta on tuo pudotuspeli paikka aikamoisen taistelun takana kun samassa divisioonassa pelaa Toronto, kahden cupin Tampa, finalisti Panthers, "kaikkien aikojen runkkari" Boston, rebuildissa askelta pidemmällä oleva Buffalo, sekä jo nouseva, mutta loukkaantumisiin parina edellisenä kautena kaatunut Ottawa... niin, ja onhan tuolla sitten tuo Montreal mutta jos sille meette jäämään niin saa kyllä Yzermanin kenkiä samantien.

Tykkikaudella ja nuorten uroteoilla wild card paikka mahdollinen, mutta edes ilman varsinaista alisuorittamista jopa toiseksi viimeiseksi jääminen on hyvinkin mahdollista.
 
Kaikkihan on tässä kohtaa mahdollista. En silti näe, että muut joukkueet olisivat suhteessa vahvistuneet paljon enemmän kuin Wings. Lähinnä koitin tarttua viestissäni kiinni juuri siihen, että Wings junnaisi jotenkin erityisen paljon paikallaan, ja Yzerman ansaitsisi epäluottamuslauseen tämän vuoksi. Mielestäni kumpikaan ei ennakkoon ajatellen pidä paikkaansa. Arvioidaan tilannetta uudestaan, kun kausi on pidemmällä.
 
Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
Onhan Detroitilla joo hyvä, nouseva ja lahjakas joukkue jo jalkeilla, mutta on tuo pudotuspeli paikka aikamoisen taistelun takana kun samassa divisioonassa pelaa Toronto, kahden cupin Tampa, finalisti Panthers, "kaikkien aikojen runkkari" Boston, rebuildissa askelta pidemmällä oleva Buffalo, sekä jo nouseva, mutta loukkaantumisiin parina edellisenä kautena kaatunut Ottawa... niin, ja onhan tuolla sitten tuo Montreal mutta jos sille meette jäämään niin saa kyllä Yzermanin kenkiä samantien.
Näinpä juuri, Atlantin divari ei oo välttämättä enää se NHL:n absoluuttisesti kovimman tason divisioona siinä mielessä että divarissa on kolme tai neljä automaattista contenderia. Se on tänä vuonna jotain muuta - ennakkoon tasaisin divari pudotuspelitaiston osalta.

Tossa on seittemän hyvää joukkuetta joilla on realistinen mahdollisuus tapella playoff-paikasta ja maksimissaan divarista voi päästä viisi jengiä pudotuspeleihin. Ainakin kaksi hyvää joukkuetta siis tulee pettymään, eikä se sinällään tarkota että ko. joukkueet ois rakennettu mitenkään älyttömästi pieleen tai kauden suunnitelma ois menny vihkoon. (Eikä sitä nyt tiedä Habsistakaan jos niillä vetää positiivisesti suonta mut varmasti epätodennäkösin playoff-jengi tästä divarista.)
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ainahan niitä jengejä tulee, hyviäkin, jotka nyt jostain syystä vain romahtavat kauden mittaan. Näitä ei vaan pysty ennustamaan etukäteen kelle niin käy.

Mutta joillekin niin käy, myös Atlantic divarissa. Ja joskus se on oltava Red Wingskin, jolta ei tipahda 30 maalin Bertuzzi kahteen loukkaantumiseen ja tekee kaudella vain 4 maalia. Tai joku yli 30 maalin potentiaalinen Vrana sekoaa aineisiin ja tekee kaudella vain 1+1. Tai jotain Zadinaa roikotetaan riippana mukana ja mies jatkaa vammakierrettään.

Itse en laske niinkään nuorten eteenpäinmenolle tulevan kauden tasossa, vaan sille että käytännössä kaikki riippakivet on poistettu hyökkäyksestä täysin. Ja kärki parani, kiitos DeBrincatin. Samalla pakistossa ei ole enää Oesterlen, Häggin ja Lindströmin kaltaista kuraa.

Joukkue on myös 100% terve. Iso juttu verrattuna aiempiin off-seasoneihin.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL

Tuossapa nuo tärkeimmät eilisten reenien jälkeen. Husso aloittaa Devilsiä vastaan ja kokoonpano harjoituksissa:

DeBrincat - Larkin - Perron
Fabbri - Compher - Raymond
Rasmussen - Copp - Sprong
Kostin - Veleno - Fischer

Walman - Seider
Chiarot - Petry
Määttä - Gostisbehere
(Holl)

Husso
(Reimer, Lyon)

Harkkapelit päättäneestä kokoonpanosta muuttui vain tuo Fabbrin ja Rasmussenin paikanvaihto.

Pre-seasonin advanced statseissa Chiarot-Petry oli toimivin pakkipari ja Määttä-Gostisbehere toisiksi toimivin. Kumpikaan pari ei päästänyt yhtään omiin ja xGF% jotain 70% hujakoilla. Walman-Seider oli ongelmissa, mutta eiköhän sieltä ole odotettavissa tasonnostoa. Heitä ei testailtu kenenkään muun partnerin kanssa, joten luottoa valmennukselta löytyy.
 
Kova on ollut vaihtuvuus Detroitissa. Itselle se realisoitui kunnolla vasta nyt kun luin yo. avauspelin kokoonpanoa. Puolet ukoista uusia viime kaudesta. Tai no yhdeksän uutta eli 45 %. Iso vaihtuvuus joka tapauksessa. Onkohan millään muulla jengillä noin isoa vaihtuvuutta viime kauteen? En ainakaan heti keksinyt, että olisi.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins

Pittsburghilla taitaa olla yhden vajaa eli kahdeksan uutta kauden avauksessa. Jos Guentzel ei pelaa, niin luku voi olla sama eli yhdeksän.
 
Stevie Why

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Red Wings, Rams, Blue Jays
DeBrincat - Larkin - Perron
Fabbri - Compher - Raymond
Rasmussen - Copp - Sprong
Kostin - Veleno - Fischer

Walman - Seider
Chiarot - Petry
Määttä - Gostisbehere
(Holl)

Husso
(Reimer, Lyon)

Harkkapelit päättäneestä kokoonpanosta muuttui vain tuo Fabbrin ja Rasmussenin paikanvaihto.
Lisättäköön vielä, että Zach Aston-Reese lähti siis kans eilen Grand Rapidsiin, kuten jo ennakkoon tiedettiinkin.

Näin ollen, ylhäällä ei ole kolmeatoista hyökkääjää kokoonpanossa. Pelaavassa kokoonpanossa voipi olla alkuun nähtävissä jopa Tampasta tuttua 11F / 7D splittiä, per Lalonde.
 
Goose

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Helsingin Jokerit
Kova on ollut vaihtuvuus Detroitissa. Itselle se realisoitui kunnolla vasta nyt kun luin yo. avauspelin kokoonpanoa. Puolet ukoista uusia viime kaudesta. Tai no yhdeksän uutta eli 45 %. Iso vaihtuvuus joka tapauksessa. Onkohan millään muulla jengillä noin isoa vaihtuvuutta viime kauteen? En ainakaan heti keksinyt, että olisi.
Tämän kun peilaa siihen millaista jätettä pääosin on vaihdettu niin ymmärtää vielä paremmin. Joukkueen kenen ei tarvitse illasta toiseen pukea vähintään 1/3, suurimmalta osin 2/3 ja välillä jopa 3/3 katraasta Hägg, Lindström, Oesterle on jo lähtökohtaisesti vahvoilla.
 
teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
12 hyökkääjällä ja kuudella pakilla aloitellaan, Määttä raaputuksena sivussa. Vielä ei kentällisiä tai aloittavaa maalivahtia ole kerrottu, eiköhän ne tässä kohta puolin kerrota nekin.

LGRW!

En usko että hyökkäysketjuihin tulee mitään uutta.

Mutta pakistoon tulee, koska sinne jäi nyt 3 rightia ja Gostisbehere ei pelannut yhtään harkkaa vasempana pakkina.

Chiarot-Petry on aika varmuudella yksi pari, ja jos Walman-Seider on päätetty rikkoa, loput menee Gosti-Seider, Walman-Holl.

Ehkä kuitenkin todennäköisempää että Walman jatkaa Seiderin kanssa.

Walman - Seider
Chiarot - Petry
Gosti - Holl
 
JasonX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Suomen Maajoukkueet
Se on hyvää huomenta palstalle. Pakkohan se on kauden avaus kyylää on täs sen verta pitkään jo odotettu. Winkulat on back. :D
 
Lankershim

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Detroit Red Wings, Los Angeles Dodgers
Taas mennään, let's go Red Wings! Palstan punasiiville erinomaista kautta. Perhana vaan kun joutuu heti streamien kanssa kikkailemaan kun tämä sattuu olemaan viikon ESPN+/Hulu-matsi.. mutta aika hyvin lähti homma käyntiin ainakin toistaiseksi! Tietysti vielä paljon peliä jäljellä.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Hieno kauden aloitus kyllä oli. Vähän korpesi ettei noin hyvän esityksen jälkeen herunut pisteitä. Moneen otteseen oli Liigan paras joukkue kunnon mankelissa, etenkin alussa.

Transitiopelaaminen toimii paremmin kuin 10 vuoteen ja luohan tuo nyt ihan eri pohjan tälle kaudelle. Hyökkäysalueella juonikuutta oli Devilsiä vähemmän, mutta tuo lienee se mikä kehittyy kauden mittaan. Tärkeintä että nyt edes sinne hyökkäysalueelle päästään noinkin hyvin.

Tuomarithan tuossa veti täysin vihkoon ja avittivat hieman kotijengiä, mutta semmoista se on. Hamiltonin maali tuli vähän helpolla, satanolla Coppin voittama aloitus mutta kova purku ei mennyt läpi.
 
Ärsyttää kyllä vinkua jäähyistä mut sama fiilis jäi, Wingsit vihellettiin aika ihmeellisille istunnoille tossa matsissa varsinki ykkös- ja kakkoserässä.

Avauserä oli aivan saatanan hyvää peliä ja Devils selkeesti siitä sit paransi kakkoseen ja kolmoseen, mut oli kyllä tasainen kahden hyvän joukkueen vääntö. Samaa mieltä et tost ois pitäny tulla pisteitä. Jossittelu on turhaa mut ne Kostinin ja Sprongin tolpat eka erässä sekä Reiskan tyhjästä maalista pölyjen siipaisu kiekon päältä jäi kyllä korpeamaan.

Jack Hughes on kyllä hurja pelimies. Terve.

Kaikki uudet ukot oli hyviä! Kaikki! Ja Ben Chiarot näytti iha uudestaansyntyneeltä vanhan pakkiparin vierellä. Kuhan nyt vaa pysyttäis sillee riittävän terveinä nii sais pitää ton perusavauskokoonpanon kasassa. Jos se pystyy menee varvas varvasta vasten Devilsin kaa, se pystyy haastaa täs liigas kenet vaan.
 
JasonX

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Suomen Maajoukkueet
Tiukka analyysi yön pelistä.

No prkl. ... turpaanhan sieltä tuli.
Eka erä mentiin ihan Siipien komennossa mutta sitten se saamarin Jaska. Sprongilta huikea laukaus tolppaan ekassa erässä josta sitten kiekko kimpoili loppujen lopuksi puolessa välissä toista erää Sprongin luistimesta maaliin. Eli silkkaa taitoa.
Kisu avasi myös maalihanat ja nyt ollaan siinä kuuluisassa 82 maalin pacessa.
Seiderillä tuntuu nämä kauden alut olevan hieman jähmeitä. Pikkasen jäi jälkeen ja husso kurkki kaulapitkällä maaliltaa niin Jaska heitti miinus kulmasta, Seiderin nenän edestä, Huuuussin takaraivoon ja siitä tasoitus. Ei kiva.
No siellä kuitenkin poijaat pellaili ihan hyvällä meinigillä ja jos paholaiset jonkin sortin mittari on niin hyvä kausi tästä tulee.
Kaffeyta menny ja pääkin vähän kipiä mutta kausi avattu. Tästä se lähtee.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös